Blogi

Hyvinvoivat vanhemmat

Kuvat: Petteri Peltonen

Perheenlisäys tuo muutosta arkeen, varsinkin päivärytmiin. Omaa aikaa on vähemmän kuin aiemmin, mutta sitä oppii arvostamaan enemmän kuin koskaan. Silti kyseessä on vaan vaihe elämässä, joka menee niin nopeasti ohi, että on mahtavaa nauttia erilaisesta arjesta omalla tavallaan.

Haasteita, mitä usein varsinkin tuoreet vanhemmat kohtaavat oman ajan puuttumisen lisäksi, on oman hyvinvoinnin laiminlyöminen, jopa huomaamatta. Kun elämä keskittyy vahvasti oman lapsen hyvinvointiin, sitä helposti unohtaa itsensä kokonaan. Miten lapsi nukkuu, miten lapsi syö, miten lapsi kasvaa- ja kehittyy? – nämä asiat pyörii jokaisen vanhemman mielessä. Mutta joskus kannattaa kääntää katse itseensä; miten minä nukun ja palaudun, miten minä syön tai liikun...

Toistan itseäni, mutta koska koen tämän niin tärkeäksi niin sanon silti sen uudestaan: perheenlisäys tuo mukanaan haasteita omaan hyvinvointiin ja on erityisen tärkeää olla hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta jaksaa uuden ajanjakson elämässä, sekä oikeesti myös pystyy nauttimaan siitä ja olemaan läsnä. Jokainen tietää, että huonot elintavat ja väsymys ei tee meistä kenestäkään onnellista ja nämä myös altistavat erilaisille terveysongelmille. Saati kutistavat meidän persoonaa ja läsnäoloa.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina omissa käsissä… Itsekin raskauden ja vauva-ajan aikana olen valvonut enemmän kun koko elämäni aikana yhteensä. On todella paljon suunniteltava ja mietittävä, miten pystyisin palautumaan, vielä kun sopassa on mukana kilpaurheilu ja työt. Mutta olen huomannut, että asiaan auttaa jo se, kun keskittyy niihin asioihin omassa hyvinvoinnissa mihin voi vaikuttaa, kuten miten koostaa oman ravinnon, panostaa riittävään veden juontiin, pitää kehon tilanteeseen sopivalla tasolla aktiivisena. Ja lepoa niihin väleihin lisää, kun sitä pystyy lepäämään.

Tasa-arvoinen vanhemmuus on tärkeä osa molempien vanhempien henkilökohtaista hyvinvointia. Se, että jaetaan vastuu kaikesta, helpottaa jo huomattavasti. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen ja elämäntilanteet vaihtelee.. kun itse olin äitiyslomalla, niin tietysti otin enemmän vastuuta, mutta nyt kun tilanne on toinen, on molempien jaksamisen kannalta tärkeää, että toimitaan yhdessä tiiminä. Jo se, että vuorotellen heräillään öisin tai aikaisina aamuina annetaan toisen nukkua vähän pidempään, on jo niin iso helpotus. Lisäksi vaikka treenataan paljon yhdessä ja koko perheen voimin, niin tuetaan ja annetaan myös toisillemme aikaa mennä ihan yksin treenaamaan. On tärkeä saada välillä olla myös ihan omien ajatuksien kanssa.

On myös paljon perheitä, joissa toinen vanhempi haluaa olla kotona ja enemmän lasten kanssa- sekin on ok. Tärkeintä on keskustella avoimesti ja lapsen tarpeiden jälkeen miettiä myös vanhempien tarpeita. On tärkeää, että jokainen vanhempi saa myös pitää kiinni omista jutuista ja omasta identiteetistä.
On myös hieno huomata, miten sopeutuvainen lapsi oikeesti on. Lapsen voi hyvin ottaa mukaan myös niiden omien juttujen pariin ja tutustuttaa siihen elämään mitä vanhemmat elää. Muistan itse lapsuudesta parhaiten ne hetket, kun pääsin omien vanhempien harrastuksiin mukaan. Tuntui todella hienolta katsoa sekä äidin ja iskän pelejä ja tuli jopa tosi tärkeä olo, kun olin päässyt mukaan. Toivottavasti pystyn omalle lapselle luomaan saman tunteen, mikä on itselleni jäänyt….

Ja mikä tärkeintä! Lapset peilaavat ja aistivat meistä asioita, vanhempien esimerkki ja hyvä olo tarttuu ja välittyy myös lapseen!

0 kommenttia

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Alle kaksi viikkoa äitiyslomaa jäljellä!?

Katsoin äsken kalenteria ja laskin, että äitiyslomaa on 11 kokonaista päivää jäljellä… siis alle kaksi viikkoa! Mihin tämä 9 kk on mennyt? En ainakaan aloittanut jatko-opintoja, tehnyt uusia aluevaltauksia yrittäjänä, saavuttanut urheilullisia ennätyksiä, niin kuin vähän suunnittelin, mutta silti tämä on ollut rikkain ajanjakso omassa elämässä koskaan!
Sain ensimmäisen lapsen, olen seurannut vierestä ihan uskomattoman nopeaa kasvuvauhtia, valvonut monia öitä, oppinut kärsivällisyyttä, tutustunut ihan mahtavaan persoonaan, jossa näen paljon itseäni, Pekkaa, mutta myös ihan pikkusen omaa persoonaa ja kokenut huikeen oppiprosessin oman kehon palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Täytyy sanoa, että en ole koskaan elänyt tälläistä aikaa, eikä aika ole tuntunut menevät ikinä näin nopeasti… huh!

Multa on moneen kertaan kysytty, että miten olen yhdistänyt yrittäjyyden ja vauva-arjen… Tein oikeestaan kaiken ”työn” ennen vauvan tuloa, jotta pystyin olemaan huoletta äitiyslomalla ja korkeintaan sunnuntaisin tehdä pakollisia töitä. Otin hyvin ajoissa selvää, miten yrittäjän äitiyslomat, rahat tms määräytyvät, jotta yllätyksiä ei tulisi. Tietysti yrityksen kannalta ei ole hyvä juttu, että on poissa töistä, eikä ole ketään pyörittämässä kunnolla yrityksen toimintaa, mutta valitsin silti tämän tien ja uskon, että mulla on monta vuotta aikaa painaa duunia, joten tämä 9kk sivussa sopi hyvin.
Alkuun ajatus pelkästä äitiyslomasta tuntui tosi kaukaiselta, mä nautin niin paljon mun ammatista, jossa pääsen jatkuvasti haastamaan itseäni, mikään viikko ei ole samanlainen eikä töitä kovinkaan pitkälle tiedä eteenpäin, joten saa olla jatkuvasti jotain tekemässä. Silti oman lapsen syntymä meni kaiken edelle ja ensisijaisesti olen pyrkinyt vain nauttimaan äitiyslomasta, koska se on niin lyhyt ja spessu aika elämässä.

Arki vauvan kanssa on ollut meillä tosi intensiivistä. Meille ei sattunut kohdalle vauva, joka viihtyy itsekseen vieressä kun teet omia juttuja, vaan aika omille jutuille vaatii vähän järjestelyitä, mutta onneksi lopulta kaikki on järjestynyt omalla painollaan ja on myös täytynyt tajuta mihin riittää resurssit ja mihin ei. Mun töiden tekeminen tähän yhtälöön olisi vaatinut sen, että oltaisiin tasattu vanhempainvapaat, mutta meillä on toiminut tosi hyvin nyt asiat näin, enkä muuttaisi mitään. Kaikkeen sitä lopulta vaan tottuu ja arki rupeaa ihme kyllä haasteista huolimatta pyörimään, kun ei liikaa stressaa asioista mihin ei voi vaikuttaa.

Ihmettelyä on myös aiheuttanut, että miten olen pystynyt treenaamaan vaikka lapsi valvottaa öisin. Voin sanoa, että välillä on kyllä ollut niin väsynyt, ettei ole meinannut pystyssä pysyä, kun on mennyt keskelle yötä jo 5-7 kertaa rauhoittelemaan vauvaa. Silti mulla ei ole koskaan ollut näin paljon päivisin aikaa levätä ja ottaa iisimmin, vaikka sitä ei edes itse nukkuisi päikkäreitä, on päivällä kuormitus alhaisempi kuin mulla normaalisti 8-10 tuntisen fyysisen työpäivän jälkeen. Lisäksi oman hyvinvoinnin huomioiminen treenin sisällön suunnittelussa on tärkeä, vaikka ei edes eläisi lapsiarkea. Jos on selvästi kovempi kuormitus muilla elämän osa-aluella, täytyy treenejä keventää. Treenien intensiteetti määräytyy pitkälti myös kehon jaksamisesta. Väsymyksen syy on myös hyvä tunnistaa, onko se oikeesti uupumista vai, vähän väsymystä ja laiskottelu-fiilis, jolloin intensiivisempi treeni saattaakin tehdä tosi hyvää!
Mutta jos jonkun vinkin voin antaa lapsiarjesta selvieämiselle, niin hyvällä fyysisellä kunnolla on ihan älyttömän suuri merkitys. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaa myös ne öiset heräilyt paremmin. Lisäksi fyysistä kuntoa täytyy ylläpitää ja huolehtia kokonaisvaltaisesti omasta terveydestä. – Kun itse voi hyvin, nauttii tästä kaikesta vieläkin enemmän!

Tarhaan lapsi ei ole vielä menossa, joten edelleen joudutaan sumplimaan molempien työt ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, etten vielä pysty täyspäiväisesti tekemään töitä. Onneksi yrittäjänä voin itse suunnitella hyvinkin oudot työajat ja valita tällä hetkellä ne työt mihin riittää aika ja panostus. Tätä se elämä on kaikessa ihanuudessaan nyt ja lapsen tulo elämään saa hyvän pysähdyksen kiireen keskelle, sitä kummasti oppii vieläkin enemmän elämään hetkessä.

2 Kommenttia

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

2 Kommenttia

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia