FITOONA

FITOONA

Tavoitteiden asettaminen tukena motivaatiota vai suorituspaineen lisääjänä?

Tavoitteiden asettaminen usein pelottaa. Kun tavoite asetetaan tulee itselle myös paine suoriutua tavoitteen mukaisesti, joka voi lisätä motivaatiota tai vähentää. Konkreettisuus on ehkä tärkeintä, kun asetamme tavoitteen. On järkevä oikeesti miettiä, onko tavoitteen saavuttaminen mahdollista ja missä ajassa. Tavoitteeseen pitää myös huomioida muu elämä. Kun kyseessä ei ole huippu-urheilu, jolloin koko arki keskittyy tiettyyn tavoitteeseen niin pitää ymmärtää, että vaikka kaikkensa haluaa tavoitteen eteen tehdä, se ei välttämättä ole aina mahdollista. Jos asettaa pelkän ison tavoitteen ilman mitään välitavoitteita, hyppää usein liian syvään päähän. Kaikki se, mitä teet tavoitetta kohti on itseasiassa kaikkein tärkeintä.

Tavoitteen konkreettisuus vaatii myös oman elämän ja varsinkin arkisten asioiden avaamista. Kuinka monta tuntia kuluu päivässä työhön tai opiskeluun, kuinka paljon muiden perheenjäsenten tarpeet rajoittavat vapaita tunteja päivässä tai esimerkiksi eläimet. Kun avaamme viikkoamme ja katsomme, kuinka paljon meillä on oikeasti aikaa viikossa panostaa meidän tavoitteeseen, huomaamme usein onko tavoite konkreettinen.

Unohdamme tai sitten emme vain halua myöntää, että kehomme ei kestä ihan kaikkea. Jos tavoittelemme liikoja, vaikka emme lähellekkään pysty tekemään niitä asioita, mitä meidän pitäisi tavoitteen eteen tehdä, emme koskaan voi edes saavuttaa sitä mitä haluamme. Usein myös motivaatio lopahtaa koko projektiin. Kukaan ei kestä jatkuvaa epäonnistumista, ja epäonnistumisen kierre, voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pakkosuorittamista. Jokainen tietää, että pakkosuorittaminen aiheuttaa vain enemmän epäonnistumisia.

Joskus on vaikea myöntää, että tähän en pysty. Jokainen on joskus pystynyt ehkä johonkin mihin enää ei ole mahdollisuutta. Voin itsekin myöntää, että haluaisin saavuttaa vaikka mitä, niin työn kuin treenaamisen parissa, mutta kaiken sumpliminen yhteen on usein ollut lähes mahdottomuus, varsinkin jos kaiken haluaa tehdä hyvin. Nopeasti sen huomaa, että jos on liian monta rautaa tulessa niin joku rauta kärsii. Se ei välttämättä näy ulospäin, mutta ison pakan hallinta ei todellakaan ole koskaan helppoa, sen olen viime vuosina huomannut. Vaikka olisitkin aikaansaava niin yli-ihmisyyttä ei ole pidemmän päälle olemassakaan, eikä varsinkaan kehoa voi huijata.

Mieli voi viedä kovaa vauhtia eteenpäin, mutta keho palauttaa nopeasti maanpinnalle.

Keho ilmoittaa heti, jos joku ei ole tasapainossa. Yliampuva tavoite ilmenee nopeasti kehon kautta, onko se saavutettavissa vai ei. Kun kehosta loppuu virta, niin sitä ei edes oma tekemisenhalu voi muuttaa. Tottakai myös mieli haluaa helposti luovuttaa liian aikaisin ja joskus meissä on paljon enemmän potentiaalia kuin uskommekaan. Mielen ja kehon välinen suhde pitää saada tasapainoiseksi, jolloin tavoite on helpompi asettaa oikein, jotta myös keho pystyy siihen halutussa ajassa.

Kuvat: Jere Hietala /Under Armour

Onko sitten pakko olla tavoitteita, jos haluaa voida hyvin? – Osalle hyvinvointi ja liikunta ovat tavoitteellisuutta ja se, että motivoidumme liikkumaan vaatii jatkuvaa kehitystä. Kun kehitystä ei tapahdu saattaa motivaatio loppua, tai jos ei ole mitään mitä tavoitella syö sekin fiilistä edes treenata.
Osalle taas jo tavoitteellisuus kuulostaa liian kilpailulliselta ja fiilis koko liikuntaa kohtaan menee. Tavoite voikin olla vaan terveenä pysyminen. Eikä silloin mitään yksittäistä tavoitetta tarvitsekaan olla tai välitavoitteita mihin täytyy päästä.

Tärkeä onkin miettiä omaa persoonaa. Mitä haluan tavoitella, onko se liikunnan ilo ja terveys vai kaipaanko jotain enemmän, jotain joka haastaa ja saan kilpailla. Oli se sitten mitä tahansa, niin tavoitteita on hyvin erilaisia, eikä tavoite sanaa kannata suoraan yhdistää pakkopullaksi. Uskon että, loppu peleissä jokainen meistä tavoittelee sitä hyvää fiilistä. Se minkä polun valitsemme sitä kohti on täysin jokaisen henkilökohtainen mieltymys…

Mukavaa loppuviikkoa!

0 kommenttia

Rugbyssa eri ominaisuudet ja ruumiinrakenteet on valtti

Huh, en tiedä mistä aloittaisin. Ensi viikolla on rugbyssa semifinaaliviikko ja tuntuu niin oudolta, koska tietää että se tarkoittaa kauden loppumista lähiviikkoina. ”Vauhtisokeena” sitä painelee aina kohti näitä tavoitteita ja kun ne alkaa olemaan lähellä tuntuu aina uskomattoman hienolta, mutta samalla tyhjältä. Hyvä puoli on toki se, että riittää aikaa taa monipuolisempaan harjoitteluun.

Mulle rugby on ollut aikuisiän harrastus, josta on kuitenkin tullut itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeä. Kaipasin pitkään harrastusta, missä pääsen haastamaan itseni äärirajoille ja samalla joukkuelajia, missä on tsemppaava yhteisö ja parhaat läpät. Kolme vuotta sitten päätinkin, että nyt on mun aika aloittaa rugby, jota olin jo aiemmin seurannut sekä fanitin tätä lajia ihan kybällä!

Kuvat: Antti Istala

Rugbyssa tarvitaan niin paljon eri ominaisuuksia riippuen myös siitä millä pelipaikalla pelaat, että vaikka kuinka hyvä olisit jossain, et välttämättä koskaan istu johonkin toiseen pelipaikkaan, vaan sun ominaisuuksille löytyy aina oma paikka kentältä. Erilaisten ominaisuuksien lisäksi rugbyssa tarvitaan eri kokoisia pelaajia ja just senkin takia tykkään tästä lajista.

Rugbyssa tarvitaan isoja vahvoja pelaajia, jotka kestävät kovaa kontaktia ja jatkuvaa rummutusta, fiksuja pelisilmän omaavia pelaajia, jotka kykenevät rakentamaan ja ohjaamaan peliä sekä pelaajia joilla on hyvän peliälyn lisäksi hyvät pallonkäsittely taidot ja syötöt sekä myös nopeita juoksijoita, joilla on pisteen kiilto silmissä ja halu scorata jokaisesta tilanteesta.

Tässä lajissa yhdistyy niin moni osa-alue, että kun pelin ymmärtää uskon, että jokaiselle löytyy oma pelipaikkansa. Tottakai mitä enemmän on ominaisuuksia sen parempi, mutta jokaisella ne kehittyvät treenaamisen myötä.
Mulle oli alussa ihan älyttömän vaikea ymmärtää, että palloa syötetään vain taaksepäin, jolloin en voi juosta kaverin ohi kentällä. Olin tottunut fudiksessa olemaan kärki, joka kyttää palloja linjan taakse ja rugbyssa onnistuin jatkuvasti olemaan syöttölinjan ulkopuolella. Viimeistään säännön oppi siinä vaiheessa, kun kukaan ei koskaan syöttänyt sulle.

Rugby on todellinen ”aikuusiän” harrastus varsinkin Suomessa. Meidänkin joukkueessa on ikähaitari sieltä 20 vuotiaasta yli 40 vuoteen. Eli ei kannata miettiä, että olisit lajiin liian vanha. Myös yli 50 vuotiaita löytyy lajista. Vaikka jokainen seura tavoittelee jokaisessa pelissä voittoa ja kaudessa Suomen mestaruutta, on laji silti amatööritasolla ja kaikille rakas harrastus töiden ohella. Rugbyn harrastaminen ei vaadi liiallista sitoutumista, varsinkaan jos maajoukkue ei kiinnosta. Lajia voi harrastaa ihan harrastamisen ilosta ja pelata hyvällä fiiliksellä. Eikä rugbyn harrastaminen ole kallista.

Suomessa joukkueita löytyy ihan eri puolilta. Naisissa joukkueita on esim. Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa, Porissa, Kuopiossa… ja miehissä vieläkin useammassa kaupungissa. Googlettamalla löydät varmasti lähimmän seuran itsellesi.
Ja nyt varsinkin syksyn aikana kaikilla paikkakunnilla järjestetään yleensä ihan ilmaisia alkeiskursseja, missä voi tutustua lajiin. Äläkä mieti, että sun täytyisi osata jotain kun menet sinne! Ei kukaan mene kitaratunneillekkaan, koska osaa jo soittaa vaan sinne mennään oppimaan, -joten ota juuri se asenne, että meet sinne oppimaan.
Rugbyssa toivotaan jatkuvasti uusia harrastajia lajin pariin, joten jos oot joskus edes miettinyt, että haluat päästä kokeilemaan niin enää älä meiti vaan ilmoittaudu mukaan!

Pitäkää peikkuja, jotta hoidetaan Helsingin naisten kanssa Semit himaan!!

0 kommenttia