FITOONA

FITOONA

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

0 kommenttia

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia