FITOONA

FITOONA

Kiitos valmentajat

Kaupallinen yhteistyö Stadium

Valmentajilla on ollut aina iso rooli mun elämässä. Lapsena vanhempien ja opettajien lisäksi koin valmentajat auktoriteetiksi, joita oli kunnioitettava ja kuunneltava. Samalla valmentajia kohtaan oli iso luottamus.

Valmentajia tuli aina uusia, joko ikäluokkien vaihtuessa tai uusien lajien myötä. Samalla tuli opittua uusien taitojen lisäksi, erilaisia valmennusmetodeita, persoonallisuuksia, johtamisen malleja ja ylipäätään erilaisia pedagogisia taitoja. Vuosien varrelle on mahtunut niin hyviä, kuin ei niin hyviä valmentajia, mutta jos jotain on jokaisesta jäänyt käteen, niin oppeja sekä samalla on saattanut itse kasvaa tosi paljon niin urheilijana kuin ihmisenä, haasteista huolimatta.

Vaikka sitä toivoo jokaiselta valmentajalta puolueetonta valmennusta ja yksilölliseen kehitykseen vievää otetta, ei se aina ole tapahtunut. Valmennussuhde on myös hyvin riippuvainen ihmiskemiasta ja miten valmentajan kanssa tulee toimeen. Ja valmennettavana olen huomannut, että kaikki valmentajat eivät välttämättä sinusta myöskään pidä. On kuitenkin hyvä ollut työskennellä erilaisten valmentajien sekä ihmistyyppien kanssa, jolloin myös oma ymmärrys on kasvanut ja kehittynyt.

Mulla on kuitenkin suurin osa valmentajista ollut todella hyviä uran varrella. Jokaiselta olen oppinut todella paljon ja jälkikäteen sitä on miettinyt, että kuinka paljon oikeesti valmentajat tekevät työtä sen eteen, että jokainen yksilö kehittyisi mahdollisimman paljon. Lisäksi niin kuin ei kukaan urheilija ole koskaan valmis, ei ole myöskään valmentajat. Jokainen kehittyy vuosien varrella, oppii uusia metodeja, oppii itsestä valmentajana sekä valmennettavista. Valmentaminen ja valmennuksessa tavoitteiden saavuttaminen on jatkuvaa ongelman(/haasteiden) ratkaisua, ja kun yksi ongelma on ratkaistu on aina uusi ongelma edessä ratkaistavana.
Olen itse todella kiitollinen jokaiselle valmentajalle jonka valmennuksessa olen saanut olla!

Omien hyvien kokemusten myötä, tuntui helpolta myös itse ryhtyä valmentajaksi. Enkä ole päivääkään katunut. Valmentaminen vaatii tosi paljon työtä ja se voi näyttää joskus ulospäin helpolta, mutta työ mitä joutuu tekemään työajan ulkopuolella täyttää helposti viikon kaikki ”ylimääräiset” tunnit. Alalle tulee jatkuvasti uusia tutkimuksia, joiden perässä on hyvä pysyä ja olla ns. ”ajan hermolla”, mitä liikunta- ja terveysalalla tai oman lajin skenessä tapahtuu. Lisäksi itseä voi kehittää jatkokoulutuksilla lähes loputtomiin.
Haasteet eivät siis lopu koskaan, ja se tekeekin alasta ihan huipun!

Miten sitten itse koen, mikä tekee valmentajasta hyvän valmentajan?

Oman kokemuksen pohjalta arvostan valmentajassa läsnäoloa ja kiinnostusta jokaista valmennettavaa kohtaa yksilöinä. Arvostan sitä, että valmentaja kykenee asettumaan valmennettavan saappaisiin ja ymmärtämään laajasti muutakin kuin pelkkää urheilullista aspektia.
Valmentajan ei tarvitse olla täydellinen ja virheitä tekee jokainen, ja arvostettavaa on myös se, että osaa myöntää omat virheet ja kohdata ne.
Lisäksi kukaan ei ole ammattilainen kaikessa, kun tietää mihin oma osaaminen ja ammattitaito rajautuu ja milloin on pyydettävä muita ammattilaisia apua, kertoo myös se ammattitaidosta.

Stadium haluaa myös olla mukana kiittämässä valmentajia, ja nyt jos koskaan kannattaa ilmiantaa oma valmentaja!

”Kiitos valmentajat” -kampanjan tavoite on kiittää valmentajia panoksestaan ja työstään joukkueen, urheilijan tai seuran eteen. Kampanjassa voit asettaa valmentajan ehdokkaaksi, jossa kolme valmentajaa voittaa 5 000 euron stipendin seuratoimintaan käytettäväksi.
Täällä voit asettaa valmentajan ehdolle: https://www.stadium.fi/stadium.fi/kiitos-valmentajat

Viimeinen päivä asettaa valmentajia ehdolle on 21. marraskuuta, joten sitä ennen kannattaa todellakin ilmiantaa oma huippu valmentaja!

Kenet mä asettaisin ehdolle…

– Tähän on helppo vasta, COACH BAM!
Bam on meidän naisten 7-rugby maajoukkueen päävalmentaja. Ja perustelut tälle tulee tässä (myös lainaten meidän joukkueen muiden pelaajien sanoja):

Bam omistautuu työlleen 110%. On valmentajana todella monipuolinen ymmärtää kokonaisvaltaisesti mitä laji vaatii, mutta myös lajin fyysiset ominaisuudet ja miten niihin tähdätään.
Uskoo ja luottaa joukkueeseen, mutta myös vaatii joukkueelta, niin kuin itseltään tason mukaista suoritusta.
Ei nosta itseään joukkueen yläpuolelle vaan valmentaa sekä ”johtaa” joukkuetta, pelaajien kanssa samalta tasolta.
On luotettava ja empaattinen, joka haluaa jokaisen pelaajan parasta niin rugbyssa kuin muussa elämässä.
Lisäksi on mahtava ja huumorintajuinen persoona niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ja tiedän, että jokainen pelaaja myös kunnioittaa ja tykkää hänestä juuri sellaisena kuin hän on.

Ja täytyy sanoa, että rugbyssa valmentajat eivät saa palkkaa ja on todellinen etuoikeus saada näin kovatasoinen valmentaja täydestä intohimosta ja halusta olla kehittämässä rugbya ja naisten maajoukkuetta Suomessa.

Muistakaa teidän valmentajia ja ilmiantakaa Stadiumille!

0 kommenttia

Rugby kausi taputeltu

Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut…
Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen eteen ja nopeuttaakseni sitä koko raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan, mutta moni asia tapahtuu kehossa rauhassa omaan tahtiin ja näitä prosesseja on ollut hienoa seurata vierestä. Lisäksi olen huomannut, että mitä enemmän tulee elettyjä vuosia, saatua tuki- ja liikuntaelinvammoja urheilussa ja tietysti koettua myös raskauden tyyppisiä prosesseja kehossa- niin sitä enemmän saa kehosta ja sen terveydestä pitää huolen. Ihan itsestään ei terveys pysy yllä.

Yks unelma kuitenkin toteutui heinäkuussa kun palasin kentille äitinä. Oma lapsi oli katsomassa peliä, vaikka ei sieltä vielä kannustushuudot kentälle raikuneet. Sivurajalla kipittävä lapsi sai sitäkin enemmän onnellisen hymyn omille kasvoille. Myönnän, että henkilökohtaisesti tuntui tosi upealta palata raskauden ja synnytyksen jälkeen kentille, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tabu, niin silti monesti lopetetaan kilpaurheilu lasten takia, vaikka ei välttämättä tarvitsisi. Vaikka olen nähnyt monia äitejä palaavan oman lajin pariin, silti sen mahdollisuutta mietin myös omalla kohdalla.

@Toni Kastinen

Kauteen valmistautuminen oli Uudenmaan sisäpuolella vähän erilainen, johtuen Koronan rajoituksista. Yhteisiä harjoituksia joukkueen kanssa päästiin treenaamaan vasta kuusi viikkoa ennen sarjan alkua, joka on todella vähän. Valitettavan paljon tuli isompia loukkaantumisia, yksi syy voi hyvinkin olla myös vähäiset lajitreenimäärät ennen kautta ja tietysti mukana on aina huonoa tuuria.
Kausi päättyi tänä vuonna hopeaan ja Tampereelle ansaitusti Suomen mestaruus. Yleensä olen todella huono häviämään, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Tällä hetkellä ajatukset eivät ole kertaakaan edes käyneet hopeamitalissa vaan lähinnä omassa terveydessä. Ottelun toisen erän aikana sain kovan tällin päähän taklaustilanteessa- jossa päät iskeytyivät yhteen. Tilannetta en viitsi sen enempää avata, mutta kaikki päähän kohdistuneet iskut on syytä ottaa vakavasti.
Moni luulee, että rugbyssa tälläiset tilanteet ovat tosi yleisiä, mutta itselle ei tule näiden viiden vuoden aikana mieleen yhtäkään tilannetta omista peleistä, että jollekin olisi käynyt vastaavaa. Kontakti on todella tarkkaan määriteltyä ja vaarallisista sääntöjen vastaisista tilanteista saa todella helposti kortin, jäähyn sekä pelikieltoa, joten niitä tapahtuu harvoin eivätkä lähes koskaan ole tahallisia.
Olen työni puolesta työskennellyt myös urheilijoiden aivovammojen/aivotärähdysten kuntoutuksen tukena ja päässyt seuraamaan läheltä kyseisiä tapauksia, joten suhtaudun myös omaan tälliin samalla ajatuksella. Vaikka tilanne tällä hetkellä näyttää hyvältä ja siltä, että olen selvinnyt säikähdyksellä, niin edelleen maltilla takaisin treenien pariin, sekä seuranta neurologilla sekä päävamma-kuntoutus-puolella, jotka ymmärtävät päähän kohdistuneiden iskujen mahdolliset terveydelliset haitat ja haasteet.
Kyseisestä aiheesta olen myös tehnyt muutama vuosi sitten podcastin, löydät sen täältä!
Seuraavat viikot mun osalta mennäänkin todella rauhallisesti ja asteittain palaan harjoitteluun, jos mitään muutoksia voinnissa ei tapahdu.

Kausi oli kuitenkin kaikin puolin ihan mahtava, vaikka pelejä oli normaaliin nähden vähän. Oli siistiä palata takaisin kentille äitinä ja toivon mukaan kannustaa myös muita urheilijoita lapsihaaveiden pariin kesken urheiluvuosien tai lapsien jälkeen palaamaan oman lajin pariin, jos vielä intohimoa riittää.
Kilpaurheiluvuodet ovat hyvin lyhyt aika elämästä ja olen itse miettinyt, että en halua myöskään jäädä liikaa katsomaan elämää taaksepäin ja jossitella asioita, mitä olen jättänyt tekemättä. Kilpaurheilun voi koska tahansa lopettaa, jos se ei enää tunnu hyvältä, joten niin kauan kun terveys sallii ja intoa riittää niin kilpaurheilu pysyy elämässä.

Kiitos Helsinki Rugby Club sekä kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet vuodesta toiseen mun matkassa mukana mm pitkäaikaisista kumppaneista: Under Armour, Fitnesstukku, Stadium, Nocco, Barebells, Helsingin Hieronta-Akatemia, UrheiluMehiläinen, Fressi… <3

Eli täällä on kaikki ihan hyvin! Pahimmat tällin aiheuttamat oireet selätetty ja hyvin rauhassa otetaan toistaiseksi!

0 kommenttia