FITOONA

FITOONA

Synnytystarina

Terveiset ”baby kuplasta” ensimmäinen viikko pienen kanssa on mennyt niin nopeasti, etten ole yhtään kerinnyt kirjoittamaan. Moni teistä on pyytänyt tarinaa synnytyksestä, niin tässä se vihdoin tulee…

Synnytystä edeltävänä päivänä kehossa ei ollut mitään tuntemuksia siitä, että seuraavana aamuyönä alkaisi pitkään odotettu synnytyksen käynnistyminen.
Kävin vielä kunnolla salilla ja saunomassa, toki ajattelin niillä puskea itse vauhtia synnytykseen.
No seuraavana aamuna klo. 4.00 heräsin koviin alavatsa ja selkäkipuihin, josta seurasikin melkein hetkessä supistukset. En koko raskauden aikana saanut mitään harjoitussupistuksia tai ainakaan en osaa sanoa saaneeni niitä. Joten oli selvää, että nyt h-hetki lähestyy. Jaksoin sinnitellä muutaman tunnin, kunnes herätin Pekan ja ilmoitin, että tänään muuten mennään Jorviin! (Espoon sairaalaan). Kärvistely jatkui kotona vähän vaille kymppiin kunnes ainoa asento missä pystyin olla oli rukousasento polvillaan sänkyä vasten. Supistukset tulivat 3-6 minuutin välein ja oli vaan pakko lähteä katsomaan synnärille tilannetta.

Sinne me sitten jäätiinkin… Samantien synnytyssaliin ja odottamaan senttien etenemistä.
Tunnit olikin sitten tosi tosi pitkiä ja apua sain heti alussa tens-laitteesta ja myöhemmin ilokaasusta, joka ei kyllä sopinut mulle yhtään, sillä oksennushan sieltä tuli. Tens-laitetta pidin oikeastaan siihen asti, kunnes illalla kahdeksan aikaan kalvojen puhkomisen jälkeen alkoi niin järkyttävän kovat supistuskivut, että epiduraali ja kipulääkkeet oli pakko saada. Sitten vaan odoteltiin, että pikkunen valmistautuu maailmaan tuloon.


Vasta aamulla 5.00 jälkeen pääsin ponnistamaan pikkuisen maailmaan. Ponnistusvaiheen haasteena oli lyhyt napanuora joka hankaloitti pikkusen pääsyä ulos. Juuri ennen kuin lääkäri oli päätymässä imukuppiin saatiin pikkunen turvallisesti ulos. Ilman episotomiaa ei kuitenkaan vältytty, mutta olin valmis ihan mihin tahansa, että saan rakkaan ihmisen turvallisesti ulos. Ja kun alavatsan päälle (koska lyhyt napanuora) sain pikku rakkaan olin niin onnellinen, siinä ei paljoa omat kivut tuntuneet. Kaikin puolin, olin varautunut siihen, että kipu kuuluu asiaan ja monien muiden leikkausten takia sairaalaympäräristö oli tuttu, joten osasin ottaa yllättävän rennosti.

Sairaalassa päivät meni perhehuoneessa tutustuen uuteen perheenjäseneen. Ja kun putkeen oltiin valvottu 35h, voin sanoa, että oltiin aika väsynyttä mutta onnellista porukkaa.
Sairaalasta päästin lopulta keskiviikkoaamuna kotiin. Seurailtiin pikkuisen tulehdusarvoa joka oli vähän koholla synnytyksestä. Kaikki kuitenkin muuten paremmin kuin hyvin ja lääkärin tarkastuksessa, lääkäri totesi vain, että ”kympin tyttö!” joka oli tietenkin meille vanhemmille huokaus helpotuksesta. Mitat pikkusella oli 49.5 cm ja 3.3 kg.

En oikeestaan jännittänyt synnytystä, toimenpiteitä tai mitään muuta kuin sitä, että lapsi on terve. Ja täytyy sanoa erityis kiitos kaikille Espoon sairaalaan kolmen vuoron kätilöille, jotka meidän kanssa oli koko synnytyksen ajan. Todella ammattitaitoista, ihmisläheistä ja turvallista toimintaa. Oli helppo vain itse olla ja toimia ohjeiden mukaan. Synnytykseen liittyy paljon usein pelkoa, kipua, tietämättömyyttä, epämukavaa oloa, ja jopa häpeää omaan kehoon, jonka ammattitaitoiset kätilöt osaavat hyvin poistaa mielestä. Itse koin ainakin oloni todella hyväksi vaikka kipu oli välillä sietämätöntä.

Eilen Pavulla tuli viikko täyteen täyttä elämää! Nyt voi jo sanoa, että aikamoinen temperamentti asuu tässä likassa, mutta samalla hän on niin suloinen ja ihana, että voisi vaan tuijottaa kokoajan.
Täällä siis kaikki paremmin kuin hyvin, arki rullaa omalla painollaan. Välillä öisin valvotaan ja päivät nukutaan ja välillä toisinpäin. On huikeeta elää hetkessä ja katsoa miten hieno pieni ihminen kehittyy päivä päivältä meidän edessä!

Lisäksi pyritään pysyä kuitenkin liikkeessä niin vauvan rutiinien luomisen takia, että oman kehon palautumisen. Vaikka kipuja on ja välillä kävely (varsinkin alussa) oli hankalaa, niin joka päivä on parempi fiilis kun lähtee liikkeelle ja saa kehossa vetenkierämään ja aineenvaihdunnan käyntiin. Tulen kirjoittamaan vielä palautumisesta erikseen, oman tekstin tänne blogiin.

Mutta nyt haluan vielä sanoa paljon kiitoksia kaikille muistamisesta ja onnitteluista, ollaan täällä vauvan kanssa kukkien ja korttien keskellä! Ihana huomata miten moni elää ja hengittää siellä mukana, tätä meidän uutta elämän vaihdetta!

  • Terkut Papulta ❤️
16 Kommenttia

Mitä kaikkea on ollut ikävä raskauden aikana?

Tässä äippälomalla, vaikka onkin melkein joka päivä ollut jotain tekemistä, on silti ollut myös näitä päiviä kuten tänään, kun päätin etten sovi tai aikatauluta mitään. Haluan herätä kun mieli tekee, syödä aamupalan rauhassa ja käydä treenaamassa ilman aikarajaa. Toki tänäänkin on ollut asioita, mitä on pitänyt hoitaa, mutta millekään asialle ei ole aikataulua ja se vasta tuntuu hyvältä, mutta samalla tosi oudolta.

Idea tästä postauksesta tuli oikeestaan mieleen aamuyöllä, kun taisin olla taas hereillä kolmelta ja seuraavan kerran seitsemältä. Onneksi sain kuitenkin nukuttua vielä näiden heräämisten jälkeen kymppiin!
On tosi jännä systemaattisesti herätä yöllä 3-4 kertaa lähes samoihin aikoihin, mutta kun tietää, että se kuuluu tähän ja aamulla voi nukkua pidempään, niin en ole jaksanut asiaa sen enempää stressata. Ja toisaalta näitä ”postausideoita” voi myös yön pikkutunneilla putkahtaa mieleen. 😉

Kuvat: Petteri Peltonen

Raskauden ja tulevan pikkujälkeläisen eteen tekisi mitä vain, ja voin jo nyt sanoa, että en koe jääväni paitsi mistään, mutta toki on asioita joita olen raskauden aikana kaivannut.

1. Nukkumista vatsallaan- Olen ihan pienestä asti tykännyt nukkua vatsallaan molemmat kädet tyynyn alla (ergonomisesti ei mikään suositeltu asento), ja kun se jäi raskauden aikana pois kasvavan mahan takia, niin ihan kateellisen katkerana katson yöllä vierestä, kun toinen nukkuu just siinä asennossa, missä tekis niin paljon mieli olla. Tää voi kuulostaa niin huvittavalta, jos ei ole kokenut samaa, mutta mä en jaksa enää yhtään nukkua vasemmalla tai oikealla kyljellä. 😀 Ootan sitä hetkeä, kun voin vaan hypätä mahalleen sängylle!

2. Kovat vatsalihastreenit– Oon aina tykännyt treenata keskivartaloa. Ja harjoittelen lähes joka harjoituksessa jotain ominaisuutta, jotta core olisi oikeasti tosi vahva ja kannattelisi kehon asentoa.
Välillä teen pelkästään staattisia harjoituksia ja taas toisinaan tykkään treenata keskivartalon niin loppuun, ettei pysty enää edes nauramaan. On ollut tosi outoa, kun kaikki rajummat keskivartaloliikkeet joutui ajoissa jättämään pois. Staattisia on toki edelleen isommissa moninivelliikkeissä, mutta mitään perinteisiä vatsalihasliikkeitä ei ole tehnyt- ja niitä odotan innolla. Asteittain kun taas keskivartalon lihakset palautuvat paikalleen niin pääsee taas pikkuhiljaa niiden pariin!

3. Rugby– Yksinkertaisesti vaan ihan pelaaminen ja treenaaminen joukkueen kanssa. Se antaa itselle niin paljon, ja kun koronankin takia joutui melkein heti jäämään treeneistä pois, niin oli se aika kova pala.
Tottakai palaan takaisin asteittain, heti kun pystyn, mutta ihan sama fiilis on ollut aina isompien loukkaantumisten aikana, kun on joutunut esim. 11kk olla sivussa, niin kyllä se aina kirpasee.
Joukkue on itselle kuin toinen perhe, kaikki ne ihan arkiset läpät treeneissä ja pelimatkat on vaan jotain niin siistiä. Puhumattakaan siitä, miten paljon rakastan pelaamista ja kilpailemista, sitä kun pyrkii antamaan itsestään kaiken just siinä hetkessä, se on niin voimaannuttavaa ja maailman siisteintä!

4. Sushi & itse tehty pizza ilmakuivatulla kinkulla– Siis nyt mennään ihan herkuttelun puolelle, mutta siis mä rakastan sushia ja sitä jos jotain olen kaivannut ihan sairaan paljon. Odotan niin paljon, että päästään lapsen syntymän jälkeen nappaamaan ihanat takeaway sushit kotiin ja nauttia koti-illasta.
Tää pizza homma on sit ihan toinen stoori… en aiemmin oikein ollu mikään pizza-tyyppi. Tosi harvoin sitä tulee muutenkin syötyä, mutta jostain syystä Pekka on onnistunut tekemään itse aivan järjettömän hyvää pizzaa, missä on: ilmakuivattuakinkkua, buffalomozzarellaa ja rucolaa, joka on vaan siis niin hyvää ja siitä on tullut meidän harvinainen herkku. Nyt kun sitä ei ole yli 9 kk syönyt niin kyllä, sitä on ikävä!

5. Meidän rakas Papu – Siis tätä on oikeesti tosi tosi vaikea selittää, mutta siis mulla on oikeesti ikävä tätä pientä lasta joka kasvaa mun sisällä, mutta jota en ole edes nähnyt.
Jotenkin tää jatkuva tunne sisällä, kun vaiheittain huomaa miten paljon hän kasvaa ja kehittyy saa mut tuntemaan järjetöntä ikävää. Halua jo nähdä kuka täällä sisällä oikein on!
Oon muutenkin tosi perhekeskeinen ihminen, elämässä ei ole mitään tärkeämpää kuin ne rakkaat ihmiset ympärillä ja mulle tulee tosi helposti ikävä jos en kuule mun läheisistä mitään. Haluan jotenkin vaan tietää, että kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä on kaikki hyvin ja asettaisin jokaisen heistä aina itseni edelle, niin nyt kun tää tarmokas pikkulikka potkii mahassa menemään, mutta en oikeesti pääse fyysisesti antamaan sitä rakkautta ja läheisyyttä saa mut tuntee ikävää. Onneks kohta on senkin aika… ! <3

Ei ole enää pitkä aika, kun näitä kaikkea pääsee taas kokemaan ja odottaisin putkeen vaikka toiset 9 kk, jotta saisin syliin jotain niin arvokasta kuin oman lapsen! 9 päivää laskettuun…. jännäks menee loppu metrit!

Huikeeta viikonloppua!

0 kommenttia