Lifestyle

Kysymyspostaus… vastaukset nyt julki!

Kysymyspostaukset on must tosi hauskoja, mutta en ole tehnyt jostain syystä niitä pitkään aikaan. On aina kiva, jos vinkkailette aiheita tai ideoita postauksiin, niin nappailen niitä tänne mukaan! Kysymyspostauksissa on parasta se, etten oikeasti tiedä yhtään, mitä kysymyksiä teiltä odottaa.. Kysymykset voivat olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Kokosinkin tähän postaukseen kahteenkymmeneen kysymykseen vastaukset.

Onko sulla ollut elämässä vaihetta jolloin et ole liikkunut vai oletko ollut aina noin aktiivinen? – Olen oikeastaan ihan pikkutytöstä asti ollut totaali urheiluhullu. Voisin sanoa, että ainoat ajanjaksot milloin en ole liikkunut on ollut silloin kun olen ollut vauva ja leikkaukset, jolloin on vaan pakko ollut maata sängyssä. Paitsi parin pv. päästä olen yleensä ruvennut tekemään vaikka makuuasennossa kaikkea mitä pystyn. Mulle liikunta on vaan niin se syvin juttu, mistä nautin. Lapsena liikuin, teininä en muuta tehnytkään kun liikkunut. Olen lähes koko ikäni kilpaurheillut ja sitten opiskelin liikunta-alalle ja nyt vielä toimin ammattivalmentajana ja liikunnanalan yrittäjänä, joten liikunta ja liikkuminen on ihan jokapäiväistä.

Minkä lajin aloitit ihan ekana? – Mun mummo pakotti mut ja mun siskon satubalettiin. Voitte kuvitella, että sitä ei kauaa jatkunut. Ja muistan, että jos riehui, joutui sivuun punaiselle penkille katsomaan eikä saanut osallistua tuntiin mukaan, ja veikkaan, että äiti haki mut sieltä joka kerta kotiin. Baletti ura ei siis kauaa jatkunut…

Mitä kaikkea urheilua olet harrastanut elämän aikana? – Lyhyemmissä pätkissä ja kerhomuotoisesti: balettia, voimistelua, sählyä ja pesistä ja pidemmän aikaan vuosia yleisurheilua, karatea, jalkapalloa, fitnesstä ja rugbya. Toki myös vahvasti kuuluu kuntosali/voimaharjoittelu ja juoksu.

Jos saisit syödä vuoden ajan viittä ruoka-ainetta + vettä, niin mitkä ne 5 olisi ja miksi? – Tää on aika paha koska rakastan ruokaa, mutta ehkä mä valitsisin: Kanan, lohen, bataatin, avokadon ja mansikat. Vähän jokaista jokaisesta energiaravintoaineesta, mutta myös sellaisia mistä mä todellakin tykkään. Kana ja lohi olis hyvät proteiinin lähteet sekä lohessa myös hyvät rasvat. Jos hiilareista pitää valita niin bataatti on mun suosikki maun puolesta ja se on monikäyttöinen. Avokadossa erittäin hyvät rasvat sekä maun puolesta hyvä ja mansikat on kans hyvä hiilarin lähde, mutta mikä parasta niin ihan sairaan hyvä jälkkäri.

Harjoitteletko tietyllä ohjelmalla joka viikko? – En harjoittele. Tällä hetkellä mennään ajanjakso kerrallaan. Ennen rugby kautta oli pk- ja voima kausi, ja sen jälkeen räjähtävyys, nopeus, nopeusvoima. Nyt loppukeväästä ja kesästä olen kärsinyt monia vammoja jolloin harjoitusohjelma on joka vk ollut erilainen. Lisäksi meillä on sm sarja menossa ja paljon pelejä, jolloin pitää keskittyä myös enemmän palautumiseen. Enkä myöskään halua treenata liian yks’toikkosesti vaan rakastan vaihtelevia treenejä ja lajeja, joten sovellan myös paljon, koska suunnittelen omat treenit.

Mitkä ovat parhaat vinkit polvileikkauksesta kuntoutumiseen? – Ei ole olemassa yhtä ainoata tapaa kuntouttaa polvi. On tosi tärkeä tietää mikä polvessa on mennyt rikki, mikä on korjattu ja mitkä ovat loukkaantuneen henkilön tavoitteet. Yleisesti kaikki leikkaukset vaativat hyvin kuntoutumisen ja jatkuvan tukilihasten vahvistuksen. Lähes kaikissa tapauksissa alussa on tärkeä saada polvi liikkumaan ja rajoitusten mukaan aktivoitua lihakset ympärillä. Polvi pitää saada liikkumaan koukkuun ja suoraksi (riippuen onko millaiset rajoitteet). Eli heti vaan leikkauksen jälkeen kun pystyy niin liikettä polveen. Lisäksi fillari ja vesijuoksu ovat älyttömän hyvin. Ja kun saa oikeesti varata jalalle, kävellä, hölkätä kannattaa tehdä todella paljon stabiliteettiä parantavia harjoituksia, että polvi olisi tukeva.

Mistä olet löytänyt aina motivaation kaikkien vammojen kuntoutukseen? – En ole aina löytänytkään. Kun vamma sattuu, tuntuu niin pahalta. Koska tiedän, että se vaikuttaa omaan treenaamiseen sekä työhön valmentajana. Aina alussa on tosi huono fiilis, mutta vuosien varrella on oppinut ymmärtämään, että alamäet kuuluu elämään ja loukkaantumiset ovat ne alamäet urheilussa. Motivaatio löytyy lopulta siitä, että haluan pedata itselleni paremman ja terveemmän tulevaisuuden. Tiedän, että kun jaksan vahvistaa edelleen polven ympärillä olevia lihaksia niin 5 kertaa operoitu polvi on kivuton. Jos en näitä tee niin sitten joudun olemaan kivun kanssa. Eli ihan se tieto siitä, että voin hyvin, motivoi kuntoutumaan. Lisäksi suunnittelen kuntoutukset itselleni miellyttäviksi. Teen asioita mistä tykkään ja yhdistän niihin kuntoutuksen, jolloin se ei tunnu tylsältä. Ainoa tylsä asia on esim. jos en saa pelata.

Kärsitkö vielä polvivammoista leikkauksien jälkeen? Vaikuttaako henkisesti peleissä eli varotko? – Kärsin toki ja tulen aina kamppailemaan polvien kanssa. Joskus polvet ärtyvät tosi pahasti jos tekee jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt tai iskeytyy/vääntyy peleissä. Mulla ei ole toisessa polvessa oikeastaan paljoa kierukoita jäljellä, jotka toimivat iskunvaimentimena, joten polvessa on myös tosi paha kuluma ja rustovaurio, jotka aiheuttavat helposti kipua ja polvi turpoilee. En peleissä pahemmin pelkää, ainoastaan pelien jälkeen toivon, ettei polvet turpoisi, koska sitten menee taas hetki, että pystyn tekemään mitään kunnolla.

Kuinka nopeasti lähdit polvivamman jälkeen kentälle ja miten tuit polven ekoihin peleihin? – Olen ollut 15v kun ekan kerran jouduin polvileikkaukseen, silloin suositus oli 6kk sivussa ja täysillä takaisin kentälle ja sen mukaan mentiin. Eikä silloin kierukan liitäntä pysynytkään ja puolen vuoden päästä jouduin tähystysleikkaukseen. Nykyään suositus on 9-11k ja viimeisimmässä leikkauksessa menin sen mukaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että myöskään tuossa ajassa jalka ei tokene, jos sitä ei täydellisesti kuntouta, eli en olisi mennyt pelaamaan jos jalkojen välillä olisi fyysisesti ollut isoa eroa. Olen satunnaisesti pitänyt ihan pehmeää tukea polvessa ja joskus teipannut peleihin.

Kuinka kauan aiot jatkaa aktiiviurheilijana? – Varmaan niin kauan kuin paikat kestää ja on aikaa.

Mistä unelmoit? – Unelmoin terveestä elämästä, että saan jatkaa ja tehdä mun unelma työtä, millä on oikeesti merkitystä sekä pysyn fyysisesti siinä kunnossa, että voin tehdä töitä. Sitten toki unelmoin perheen perustamisesta ja ihan tavallisesta perhearjesta sekä matkustelusta.

Mikä/kuka inspiroi sua? – Mua eniten inspiroi mun äiti! Ihan super tyyppi, ei koskaan valita, aina valmis toimimaan ja tekee tosi paljon hyvää muiden eteen. Lisäksi hän on mieletön taistelija. Oon pikku tytöstä asti ihaillut mun äitiä, miten hän kantaa itsensä, niin vahva ja upea nainen. Lisäksi mua inspiroi ihmiset jotka on välittömiä, eivät valita vaan toimivat eikä uhriudu vaan jatkavat kovien kokemusten jälkeenkin elämäänsä. Inspiroivat taistelutahdolla ja periksiantamattomuudella.

Merkittävimpiä hetkiä, tapahtumia, joiden takia oot just tossa missä oot esim. työt? – Läheisen ihmisen sairastuminen hermostosairauteen oli ehkä mulle se isoin kimmoke miks päätin poliisin ammattihaaveista siirtyä liikunnanohjaajaksi. Päätin, että haluan liikunnan avulla estää tämän sairauden etenemistä. Lisäksi kenttätyössä näkee esim. miten erilaisia vammoja, taustoja, tavoitteita ja tapahtumia ihmisillä on elämässä ollut tai on edelleen ja se on tehnyt mun työstä entistä kiinnostavemman. Tuntuu hyvältä oikeesti päästä konkreettisesti auttamaan ja muuttamaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi nautin siitä läsnäolosta mitä voin työssä antaa. Lisäksi olen toki päässyt työn kautta tekemään mitä uskomattomimpia juttuja ja hyväntekeväisyystempauksia missä aidosti pääsee tekemään hyvää. Mua ehkä eniten inspiroi tapaukset, joiden kanssa täytyy etsiä ihan eri reitti jotta pystytään esim. harrastamaan liikuntaa. Joillekin se voi olla fyysinen ongelma ja joillekin taas mentalipuolen haaste. Mitä enemmän saa ihmisiä inspiroitumaan liikkumaan ja huolehtimaan itsestään sen parempi.

Tahdotko lapsia? – Kyllä haluan, olen tosi perhekeskeinen ihminen ja koen äitiyden erittäin tärkeäksi.

Asutteko yhdessä miehesi kanssa? – Ei vielä, työt eri paikkakunnilla, mutta toivottavasti pian.

Luovutatko säännöllisesti verta?- Olen todella piikki kammoinen ja meinaan pyörtyä jokaisessa verikokeessa, joten tavoite joskus olisi, että myös tähän pystyisin. Koska ihan läheltä se on pelastanut ihmisiä <3

Miten pitkä olet ja kuinka paljon painat? – Olen 164,5 cm ja painan varmaan tällä hetkellä 65-66 kg, en oikeastaan koskaan punnitse itseäni.

Kuinka paljon ja miten nuoren 14-20v urheilijan pitäisi treenata? – Jotta tähän pystyisin vastata olisi hyvä tietää nuoren urheilulaji. On iso merkitys mitä lajia harrastat, jotta sen ympärille voidaan suunnitella monipuolinen ja tukeva oheisharjoittelu. Oheisharjoittelu pitää myös jaksottaa, sen mukaan milloin on kilpailukausi ja milloin off- kausi. Pelkkä lajiharjoittelu ei riitä, vaan sen ohelle pitäisi olla tukeva fysiikkaharjoittelu huomioiden laji sekä nuoren ikä. Lisäksi toki peruskuntopuoli.

Miten päästä pois hiilareiden pelosta? – Tähän olisi kiva tietää paremmin, että mitä pelkäät hiilareissa, koska keho tarvitsee toimiakseen, kehittyäkseen, palautukseen hiilareita. Päivän energiansaannista pitäisi olla 45-60% hiilihydraatteja. Kun suosit hyvien hiilareiden lähteitä ei kannata olla huolissaan niistä.

Kiitos kaikille kysymyksistä!

Kuvat: Petteri Peltonen
0 kommenttia

On olemassa yksi laji, mitä jokaisen pitäisi harrastaa

Salibuumi, joogabuumi, buumi kun buumi… tulee ja menee ja voi jopa tulla joskus uudestaan. Liikunnassa ei ole kyse siitä, että pitäisi liikkua buumin mukaan. Jos haluaa harrastaa twerkkausta niin pitää mennä twerkkaamaan, jos taas golfkenttä vetää mukanaan niin sinne heti! On olemassa vain yksi laji, mitä jokaisen pitäisi harrastaa ja se on nimeltään: liikunta.

Jos löytää koko liikunnan repertuaarista itselleen sopivan tavan saada keho liikkeelle, niin on jo onnistunut. Meidän keho vaan tarvitsee liikuntaa, jotta vastustuskyky on vahva ja pysymme terveenä, sekä on huomattavasti siistimpää elää kun jaksaa ja on virtaa. Tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen, mutta on miljoona vaihtoehtoa mistä valita.

Jollekin liikkuminen tulee luonnostaan jo koiranomistajan roolissa, toinen taas rakastaa pyöräillä töihin, joku ottaa omaa aikaa menemällä salille tai osa haluaa nähdä frendejä ja valitsee joukkuelajin. Onneksi liikuntaa on kaikki tekeminen missä aineenvaihdunta ja verenkierto kiihtyy, keho lämpenee ja liikelaajuudet maksimoidaan.

Mun on aina ollut hankala motivoida itseäni ryhmäliikuntatunneille, joissa joku toinen päättää tahdin omasta puolesta. Kaikkea olen kokeillut, mutta en saa niistä mitään kiksejä. Tiedän taas, että monille se on paras mahdollinen tapa motivoitua liikkumaan. Lisäksi kaikki liian rauhallinen tekeminen tuottaa suurta ponnistelua. Nautin kun saa tehdä täysillä ja haastaa kehoa äärimmilleen, mutta sitäkään treenaaminen ei voi aina olla- vaan täytyy löytää tasapaino myös kevyemmille palauttaville treeneille. Tykkään kyllä huoltaa kehoa, mutta teen sen juuri siksi, että se tukee omaa muuta harjoittelua, kuten rugbyä, voimaharjoittelua ja juoksutreenejä.

Liikunnan monipuolisuudesta ei kannata kuitenkaan liikaa tinkiä. Meidän keho on luotu: kävelemään, juoksemaan, hyppimään, kiipeämään. Parhaassa tapauksessa harrastuksemme sisältävät kaikkia niitä, ominaisuuksia mitä kehon on luotu tekemään. On hyvä tarkastella omia harrastuksia, että kehittävätkö ne: kestävyyttä, liikkuvuutta, kehonhallintaa, tasapainoa, koordinaatiota, käsi-silmä koordinaatiota, nopeutta, voimaa, kimmoisuutta…? Mitä monipuolisemmin harrastuksemme kehittää erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, sen parempi se tietenkin on. Mutta todella moni laji, pitää sisällään monta erilaista ominaisuutta, mitä emme tule edes ajatelleeksi.

Kuitenkin tärkeintä on, että LIIKUMME! Vasta kun liikunta on täysin osana päivittäistä arkea, kannattaa miettiä miten voisimme liikkua monipuolisemmin. Ja tietysti jos haluaa oikeesti, että liikunta on kehittävää, niin silloin on pakko miettiä tarkemmin sisältöä. Se, että liikunta on kehittävää ei tarkoita, että sen pitäisi olla kilpailullista. Osalle riittää, että vain liikkuu, mutta moni haluaa esimerkiksi vaikka: saada tenniksessä paremmin osumia palloon, pystyä pelaamaan ikämies fudista, niin että kroppa kestää, juosta maratonin tai vaikka pysymään pystyssä suppilaudalla, kaikki nämä vaativat kehittävää harjoittelua ohelle, jotta ominaisuudet paranevat.

En usko, että maailmassa on ketään jolle kaikki tapa liikkua on pelkkää tuskaa. Uskon, että jokaiselle löytyy kyllä oma tapa saada keho liikkeelle mieluisalla tavalla, kun vaan avartaa mieltä ja uskaltaa kokeilla uutta. Kaikki liikunta ei hengästytä tai hikoiluta, jos ajattelet, että vihaat liikuntaa niin kokeille niistä lajeista missä ei tarvitse nostaa sykettä. Uskon, että tästä blogista, ei välttämättä löydy näitä lukijoita, jos löytyy niin ihan mieletöntä, mutta jokainen teistä tuntee ehkä jonkun joka kaipaa tsemppiä liikunnan suhteen, niin auta just sitä tyyppiä löytämään joku sopiva matalankynnyksen tapa liikkua. Meistä jokaisen vaan täytyy liikkua!

Aurinkoista loppuviikkoa!

0 kommenttia

Mikä tärkein merkitys luonnolla ja metsillä on omaan hyvinvointiin…

Luonto- paikka, jossa itse vietin kaikki lapsuuden leikit. Oma mielikuvitus teki lapsena luonnosta mitä ihmeellisemmän paikan, täynnä jännittäviä seikkailuja. Nautin kaikesta, mitä sai tehdä ulkona ja varsinkin metsissä. Jokainen metsäretki tuntui uudelta ja jännittävältä seikkailulta, koska ikinä et tiennyt mitä edessä voisi olla. Puihin- ja kiville kiipeily, majan rakentaminen, marjojen kerääminen, juokseminen, kuuropiilo… siis ihan kaikkea tuli lapsena tehtyä metsissä, mitä ikinä mielikuvitus keksikin. Aika kului niin nopeasti, että vasta illan pimeys kertoi milloin piti olla takaisin kotona.

Nyt vanhempana luonto ja varsinkin metsät ovat itselle ihan ykkös- paikka treenata. Tykkään juosta pururadoilla tai poluilla keskellä metsään. Asfaltit ja kaupungin härdellissä juokseminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Metsän raikas ilma, luonnon äänet ja maisemat vetävät enemmän puoleensa. Ihan kävelylenkit metsässä piristävät jo mieltä, varsinkin stressaavina työviikkoina. On ihan sairaan siistiä, että pururatojen keskelle on tehty ulkotreenialueita, joihin varsinkin nyt kesällä hakeudun mielelläni treenaamaan.

Luonnossa ja metsissä on aina ollut paljon muutakin puoleensa vetävää… Kun valitsin ensiasunnolleni sijaintia, tippui listalta kaikki paikat, joiden lähellä ei ole metsää. Kaipasin hyviä kulkuyhteyksiä Helsingin keskustaan, mutta myös pakopaikkaa sieltä. Valitsin asunnon läheltä luontoa ja metsää, enkä ole katunut. Kesällä on ihana huomata, kun nukkuu ikkuna auki, miten linnun laulu herättää aamulla ja kun vetää verhot sivuun näkee vain vihreää metsää. Samaa luonnollisuutta olen vaalinut esim. omassa sisustuksessa. Olen ihan hulluna kierrätyspuu- huonekkaluihin, joita löytyykin omasta kodista jo aika paljon…. On myös ollut ihana huomata, miten paljon asusteita tehdään nykyään puusta. Puu on tosi kestävää materiaalia ja sitä kannattaakin hyödyntää. Tällä hetkellä ihan oma suosikkiasuste on ollut Suomalaisen yrityksen Aarni Woodsin markkinoille tuoma puusta tehty rannekello. Kello on tosi kevyt ja raikkaan sekä maanläheisen näköinen, jos en käytä treenikelloa niin tämä Jalavasta tehty rannekello ollut itselle nyt ihan hitti!

Kuvassa, Aarni Wood- XO Jalava- kello

Meidän jokaisen tulisi vaalia luontoa ympärillämme, suututtaa joka kerta nähdä roskia keskellä metsää tai huonosti kohdeltua ympäristöä. Joku sanoi joskus hyvin, että ”olisi hirveää jos meidän lapset eivät saisi kokea luontoa, niin kuin sen on itse kokenut”ja olen ihan samaa mieltä. Olen pienestä pitäen arvostanut luonnollisia elementtejä ja maanläheisyyttä. Toivon todellakin, että jokainen sukupolvi tulee kokemaan luonnon kaikessa sen parhaudessaan, niin kuin olen sen itse saanut kokea. Ja välillä on oikeesti hyvä pysähtyä, mennä metsään ja huomata miten hyvin se parantaa fiilistä ja vireystilaa. Metsillä on ihan taianomainen vaikutus saada meidät rauhoittumaan. Jos koet olevasi vähän samanlainen satalasissa menijä, kuin itse olen, niin voin vain lämpimästi suositella metsälenkkejä rauhoittumiseen. En osaa rauhoittua meditoimaan, mutta metsässä liikkuminen tekee itselleni ihan saman olotilan.

Kuvat: PETTERI PELTONEN

Aarni Woodsin rannekelloja ja muita puusta tehtyjä tuotteita sekä tämän ihanan symppiksen Suomalaisen yrityksen tarinaa voit käydä lukemassa lisää täältä!

Raikasta loppuviikkoa!

0 kommenttia

Oman treenivuoden kohokohta päättyi EM-kisoissa pronssiin!

Siis en voi muuta sanoa, kuin WAU! Siinä ehkä tämän hetken päällimmäiset fiilikset. Em- kisoja varten on treenattu syksystä lähtien ja nyt ne ovat takana. En voi sanoa, että matka oli itselle helppo. Koko syksy meni oikeestaan hyvin, niin kuin alku kevätkin. Sitten rupesi tulemaan ongelmia jalkoihin ja olenkin viimeisen kuukauden taistellut säären rasitusvamman kanssa. Rasitusvamma on ollut niin paha, että Em-kisojen ensimmäinen turnaus Budapestissä jäi itseltäni väliin. Vaikka kuinka sinnittelin turnausviikolle asti, oli pakko tehdä lääkärin kanssa päätös, että turnaus olisi parempi jättää välistä ja suunnata focus kohti Lissabonin toista EM- turnausta. Pettymys oli suuri, koska EM- kisat ovat ainakin henkilökohtaisesti itselleni se koko treenivuoden päätavoite. Niitä varten olen treenannut ihan älyttömästi ja niissä halusin olla parhaimmassa kunnossa.

Turnaukseen lähdin aika varovaisin mielin, en todellakaan tiennyt pystynkö pelaamaan turnauksen kuudesta pelistä yhden vai kaikki kuusi. Edelliset viikot olivat olleet pelkästään kuntopyörää, vesijuoksua ja kuntoutustreenjeä salin puolella. Jännitin oikeestaan todella paljon, mitä tulema pitää. Onneksi meillä on joukkueessa ihan älyttömän kova yhteishenki ja kaikkien pelaajien tsempit sekä teidän tsempit saivat vaan fiiliksen kattoon!

Peli kerrallaan mentiin ja lopulta vain ensimmäisen päivän viimeisen pelin jätin kipujen takia välistä. Toisena turnauspäivänä fiilis oli niin korkealla, että halusin olla jokaisessa matsissa mukana. Onneksi jalka kesti ja ihan huikeiden pelien jälkeen sijoituimme kovalla taistelulla pronssille. Turnaus oli meidän juokkueelta todella onnistunut. Rökitimme jäätävällä yhteispelillä monta kovaa joukkuetta kuten; Unkari, Georgia, Ruotsi ja Tsekki! Me ollaan joukkueena nostettu älyttömän paljon tasoa viimeisten vuosien aikana ja voitteko kuvitella, että vielä yhden pelin voitto olisi voinut viedä meidät Olympia-karsintoihin. Rugby on pieni laji Suomessa, mutta potentiaali menestyä on valtava. Ihan sairaan siistiä nähdä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan!

En voisi olla ylpeämpi siitä, mitä meidän joukkueen joka ikinen pelaaja on tehnyt kehittymisen eteen. Lisäksi meidän valmentaja Bam on niin sitoutunut kehittämään ja viemään tätä nippua eteenpäin, että sellaista sitoutuneisuutta ei monella valmentajalla ole ja siitä voisi monikin ottaa mallia. Suomen rugby ”skenessä” ei todellakaan pyöri raha, kaikki kisamatkat ja leirit ovat omakustanteisia, mikä oli itselleni ihan uusi juttu verraten omiin jalkapallovuosiin. Silti kukaan ei tätä lajia harrasta rahasta vaan täydestä intohimosta ja siitä kuuluisasta: ”rakkaudesta lajiin.” Kaikki tuki mitä ollaan saatu tai saadaan tulevaisuudessa on kultaakin arvokkaampaa. Kaikki meidän tukihenkilöt: Team manager, valmentajat, fysio… tekevät tätä myös rakkaudesta lajiin, joka on ihan uskomattoman upeeta, mutta olis hienoa jos joskus he saisivat ansaitun korvauksen työstään. Ainakin me pelaajat ollaan ihan super kiitollisia! (Jos tiedät jonkun, joka voisi haluta tukea tulevaa matkaa kohti EM- kisoja, niin kaikki vinkit otetaan vastaan.)

Iso kiitos omalle tukijoukolle eli perheelle sekä yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat mun pelaamisen, kuten Pihlajalinnalle, kaikesta avusta mitä olen saanut, jotta jalka saatiin kestämään kovat pelit. En vois enempää fiiliksissä olla! –Rugby on maailman siistein laji!

Nyt jatkuu Suomen 15- sarja syksyyn asti, tervetuloa katsomaan 15- rugbya!

4 Kommenttia

Miten määritän oman identiteetin…

Joku ehkä ehtikin kuunnella viimeisimmän Urheilun äärellä- podcastin, jossa Mika Poutala on mun kanssa keskustelemassa menestyksestä ja pettymyksen käsittelystä urheilussa. Jos et vielä ole niin pääset kuuntelemaan sen TÄÄLTÄ! Mikä tässä keskustelussa jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen oli, kun Mika puhui oman identiteetin määrittämisestä osana pettymyksen hyväksymistä ja menestymistä. Mika oli omalla urallaan huomannut, ettei hän voinut määrittää itseään pelkästään urheilijaksi, eikä hän oikeastaan voinut määrittää itseään minkään sellaisen asian varaan, jolloin pettymys voisi musertaa hänen koko identiteetin. Miksi päädyin nostamaan tämän aiheen blogiin, johtuu juuri siitä, että moni meistä saattaa määrittää itsensä, joksikin tietyksi: esimerkiksi vaikka tässä tapauksessa urheilijaksi. Ja kun se tietty identiteetti otetaan meiltä pois, vaikka loukkaannumme, emme yhtäkkiä olekaan enää mitään, jolloin pettymys on ihan valtava ja sen käsittely voi olla sitäkin suurempi matka.

Ei ole hyvä määrittää itseään pelkästään sellaisen asian kautta, mikä voi helposti olla vietävissä. Rahalla voi saada paljon asioita ja elämä voi helpottua, mutta nopeasti se voi myös kadota. Hieno auto ja talo voivat myös mennä alta. On tärkeä tehdä työtä mistä nauttia, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Eikä myöskään esimerkiksi se, että olemme urheilijoita, taiteilijoita tai vaikkapa kirjailijoita. Aina voimme sairastua, loukkaantua, menettää puhe- tai työkyvyn, joten myöskään pelkkä ammattivalinta ei voi olla identiteetin perusta. Kuitenkin kaikki nämä yllä mainitut voivat olla osa sitä.

Esimerkiksi voin ottaa oman elämäni…. Olen aina rakastanut urheilua, se että voin oppia tekemään uusia asioita ja käyttää kehoa, on ollut itselleni se kaikista motivoivin juttu. Olen halunnut haastaa itseäni äärirajoille, tehdä jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt ja lisänä kilpailla itseäni ja muita vastaan. Olen kokenut, että liikunta on se tapa jolla haluan puhutella, jolla haluan herätellä ja millä haluan aidosti toteuttaa itseäni. Sitä se on toki edelleen, mutta voin sanoa, että yli kymmenen vuoden taistelu polvivamman ja leikkauksien kanssa on todellakin tehnyt tähän identiteettiin monta lisä haaraa.

Olen pettynyt kilpaurheilu-uran aikana monta kertaa. Suurimmat pettymykset eivät ole olleet häviöt, vaan isoimmat loukkaantumiset. Loukkaantumiset ovat jostain syystä sattunut omalle kohdalleni aina ennen tärkeimpiä kisoja ja turnauksia. Tälläkin viikolla jouduin jättämään rugbyn ensimmäisen EM- turnauksen väliin, ihan jatkuvista hermosähkäreistä, mitä jalassani on ollut viimeiset kaksi viikkoa. Pettymys oli aivan valtava, koska kisoja varten on tullut treenattua syksystä asti, mutta on pakko mennä terveyden ehdoilla, ja päätin jättää kisat välistä. Tätäkään pettymystä en osaisi käsitellä, jos oma identiteettini määrittyisi vain rugbyn pelaajaksi tai kilpaurheilijaksi.

Huomasin monien polvileikkauksien jälkeen, miten suhtautumiseni niihin muuttui. Joka kerta loukkaantumisen jälkeen koin vihaa, epäuskoa ja tuntui, että miks just mä aina loukkaannun. Nyt vaikka samat ajatukset käyvät aina ensin mielessä, osaan ajatella asiasta eri tavalla. Ymmärrän, että mulla on elämässä paljon muutakin kuin pelaaminen….

Mä olen yrittäjä, valmentaja, puhuja, kouluttaja… kaikki ne kokemukset mitä mulla on elämässä ollut; ne jatkuvat pettymykset urheilussa, ne pitkät kuntoutusjaksot ja sieltä paluut takaisin lajin pariin. Mulla on mielettömän upea lähipiiri; perhe, ystävät, työkaverit, asiakkaat. Mä matkustelen, opiskelen, toteutan itseäni monella tavalla; esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, tekemällä hauskoja tv-ohjelmia ja kuvauksia. Oon pohjimmiltani todella onnellinen ja koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla just . Kaikki yllä mainitut määrittävät sen kuka oikeesti olen. Ei pelkästään se, pystynkö pelaamaan rugbyn Em- kisoissa tai onko mulla hieno auto, koti tai vaikka menestyvä business. Kaikki muu on ihan toissijaista, jos en saa olla just se kuka oon.

Identiteetti määrittyy monista pienemmistä tekijöistä, jotka tekevät meistä parhaan version itsestämme. Kun löydämme sen syvimmän identiteetin itsestämme, olemme onnellisia ja kestämme myös elämän eteen tuomat pettymykset tai pystymme pitämään jalat maassa myös isompien onnistumisien ja menestyksen jälkeen. Identiteetin löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, eikä sitä välttämättä pysty pitämään yllä jos moni tukipilari katoaa, mutta jokaisen on silti hyvä mennä ajatusta kohti, milloin tietää kuka on ja mitä elämältä haluaa. Loppujen lopuksi moni asia on oikeastaan meidän asenteesta kiinni.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvää viikonloppua huiput!

2 Kommenttia