Lifestyle

Suomenlippu rinnassa

Jalkapallossa nuorten maajoukkueringissä oleminen oli ihan mieletöntä. Jatkuvaa jännitystä, tunnelatausta ja jatkuvaa suorituspainetta. Kärsin samalla kuitenkin lukuisista loukkaantumisista ja pitkästä polvi-operaatio kierteestä, joka vei aina Em- kisoista ulos ja ringistä kauemmaksi. Jokaisella leirillä Suomipaidan pukeminen päälle nosti sykkeen kattoon ja kylmät väreet läpi kropan. Se tunnelataus oli jotain niin ihmeellistä, että en osaa pukea sitä sanoiksi. Jo ensimmäisen maajoukkuekirjeen tippuminen postilaatikosta sai kyyneleet silmiin ja hiustupsut osuivat lähes kattoon niistä riemukkaista tasajalkahypyistä. Urheilijana oleminen on aina ollut itselleni kunnia, jonka eteen olen halunnut uhrata tuhansia tunteja ja aikaa elämästäni, enkä kadu sitä lainkaan.

Kun fudis päättyi luulin jo, etten koskaan saisi sitä samaa sporttista tunneryöppyä aikaan, minkä suomipaidan pukeminen minulle toi… mutta mites kävikään tunteet tulivat triplasti tänä vuonna, kun lähdimme ensimmäiseen naisten seiska-maajoukkereissuun Pariisiin.

Ensimmäinen peli jännitti aivan sairaasti, tutisin koko edellisen päivän ja pelipäivän. Se fiilis kun kannat Suomenlippua rinnassa on vaan niin siistiä! Edustat tätä upeaa maata, muiden hienojen maiden joukossa ylpeänä kansalaisena! Se on vaan niin iso kunnia ja fiilis on todella nöyrä… Nousee aina uudestaan ja uudestaan karvat pystyyn kun puhun tästä, sama jännitys palaa kehoon, kuin peliin valmistautuessa. Onneksi olen päässyt kokemaan tämän tunteen uudestaan ja tottakai siihen jää koukkuun!

Pariisin turnaus oli valmistava turnaus tuleviin EM- turnauksiin ja antoi itselleni sekä koko meidän joukkueelle loistavaa kokemusta yhdessä pelaamiseen sekä myös tuleviin, erittäin koviin vastustajiin. Turnauksessa saatiin kolme kovaa voittoa ja kolme tappiota jäätävän koville jengeille (Ranska, Hollanti, Etelä-Afrikka). Voitot nostivat itseluottamusta ja tappiot toivat pettymysten kautta kovaa nälkää kehittyä lisää! Olen huono häviäjä, mutta se fiilis kun tappiosta noustaan ylös on ”helppoa” voittoa- sata kertaa upeampi matka sekä fiilis on lopulta paljon parempi.

Turnauksessa parasta oli meidän ammattimainen tekeminen sekä se, että pidimme ihan sairaan hauskaa joukkueena. Kehittävät ottelut, tunnelataukset ja sairaan hyvät turnausläpät kruunasivat koko Pariisin reissun. Kiitos koko joukkueelle ihan mahtavasta viikosta ja loppuelämän muistosta, tästä on hyvä jatkaa tuleviin peleihin ja reissuihin!

 

 

5 Kommenttia

Kulta maistuu parhaalta

Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, en ole edes päässyt kirjoittamaan aiheesta, koska en ole käsitellyt koko viime viikonloppua kunnolla. Nyt kun vappu on taputeltu, tulee kylmät väreet kun ajattelee koko asiaa…

Liikunta ja terveys evät vaadi kilpailuviettiä, voittoa tai häviötä, mutta ai että itse henkilökohtaisesti rakastan kilpailemista ja varsinkin suorityskyvyllistä kilpaurheilua. Se, että laittaa itsestä kaiken likoon ja samalla tähtää täysillä voittoon, on vain parasta urheilussa.

Kun lopetin fudiksen, luulin että olen asian kanssa sujut. En jäänyt niinkään kaipaamaan lajia vaan kaipasin kilpailuviettiä: voittoja ja häviöitä, joukkuetta, säännöllistä harjoitusrytmiä sekä pelireissuja. Kisasin välissä Bodyfitnessissä, mutta se ei todellakaan ollut oma juttuni, eikä tuonut minulle sitä törkeen hyvää ja energistä fiilistä, mitä suorituskykyyn tähtäävät lajit tuovat. Omassa treenaamisessa oli pitkään tyhjä palanen johon ei pelkkä yksilönä treenaaminen tuonut tarvittavaa täytettä. Kaipasin joukkuetta, super hyvää pelimatka-läppää ja sitä yhteishenkeä, mitä joukkueurheilu on parhaimmillaan. Lisäksi palloilulajit on vaan mun juttu, kun pelaan en edes ajattele, että liikun vaan meen pelaamaan ja nautin siitä.

Suoraan sanoen uuden lajin aloittaminen pelotti! Hyvä yhteishenki ei todellakaan ole itsestäänselvyys, sekä tottakai myös katsoin olan taakse omaa loukkaantumishistoriaa, joka meinaa aina mentaalisesti ja välillä fyysisesti jarruttaa omaa urheilua. Ekoissa treeneissä kuitenkin kiitin itseäni, että päätin tulla treeneihin, koska samalla sekunnilla tiesin, että: ”Tänne mä kuulun!”  

Joukkueessa vallitsee todella hyvä yhteishenki, joka on varmasti syy siihen, että nostimme viikonloppuna kirkkaimman pokaalin ilmaan ja voitimme rugby-7- Suomen mestaruuden. Pelaamme yhteen, kannustamme toisiamme ja samalla pidämme aivan sairaan hauskaa. Olen löytänyt joukkueen, jossa todellakin haluan pelata! Iso kiitos vielä meidän ihan mielettömän hyvälle valmentajalle Miialle, joka valitettavasti jättää valmennuspestin ja siirtyy uusiin haasteisiin. Hän otti minutkin uutena pelaajana upeasti mukaan joukkueeseen.

Ensiviikolla pääsen isojen haasteiden äärelle, kun lähdemme Naisten7 – maajoukkueen kanssa pelaamaan Pariisiin! Pitäkää peukkuja! 😉

4 Kommenttia

Uuden lajin aloittaminen aikuisena

Uudet harrastukset eivät ole vain lapsia ja nuoria varten, myös meidän aikuisten tulisi rohkeasti suunnata uusien lajien pariin. Uskallamme usein niiden lajien pariin, mitä olemme aiemmin harrastaneet, mutta ihan uuden lajin aloittamiseen on suurempi kynnys. Lähes jokainen miettii välillä, että: ”Vähän olisi mahtavaa päästä kokeilemaan jotain uutta harrastusta” , mutta jostain syystä pysymme mukavuusalueella ja jatkamme niitä harrastuksia, mitä yleensäkin.

Elämästä saattaa mennä monet mahdollisuudet ohi jossittelemalla… Jostain syystä rohkean vaihteen saaminen päälle on meillä ruosteessa ja keksimme enemmän syitä olla tekemättä. Jos tällä hetkellä mietit uuden lajin aloittamista, niin ALOITA! Mikään ei estä kokeilemasta uusia harrastuksia. Koskaan ei ole liian myöhäistä uusille haasteille!

Aloitin itse viime syksynä rugbyn… olen vuosia seurannut lajia ja halunnut päästä itse pelaamaan. Jalkapallo sekä opiskelut veivät aiemmin kaiken aikani, niin ajatus rugbystä on pysynyt piilossa takaraivossa. Nyt kun kumpaakaan niistä ei enää ole, sekä olen saanut polven hyvään kuntoon niin esteitä ei enää ollut ja oli pakko kääntää uusi sivu elämästä auki.

Voin kertoa, että ensimmäiset päivät alkeiskurssilla tekivät pienestä kipinästä roihuvan kokon. Olin alusta asti ihan fiiliksissä. Se ei toki tullut yllätyksenä, sillä rakastan joukkueurheilua, pallopelejä sekä kovaa fyysistä kuntoa vaativia lajeja. Mikä tuli yllätyksenä, oli todella positiivinen vastaanotto niin omalta joukkueeltani HRC.ltä sekä ihan koko ”rugby-yhteisöltä.” Treeneissä alusta asti pelaajat tsemppasivat hyvällä yhteishengellä mukaan joukkueeseen ja vastaanotto turnauksissa uusia pelaajia kohtaan on ollut myös vastustajilta todella hyvä. (Täältä löydät videoklipin meidän jengistä: http://www.iltalehti.fi/iltvurheilu/201703070184324_v9.shtml )

Tampereen, 7-turnausvoitto!

Olen niin iloinen, että aloitin pelaamisen. Syksystä asti omat treenini sekä oheisharjoittelu ovat keskittynyt täysin rugbyyn. Nyt talvella pelaamme 7- turnauksia sekä toukokuussa alkaa 15- sarja! Tänä viikonloppuna otimme turnausvoiton Tampereella ja seuraava turnaus onkin Kuopiossa huhtikuun lopulla.

Mikä on itse lajista tullut uutena niin tietenkin pallon käsittely käsillä sekä se, että heitot vain taaksepäin. Voin kertoa, että ensimmäisien viikkojen aikana meni hetki kun tämän opin… sillä fudiksessa puolustuslinjan läpi syöttö ja itse hyökkääjänä linjassa kärkkyminen kuuluivat oman pelin kuvaan. Nopeasti sitä kuitenkin oppii. Lisäksi laji on toki tuonut mukanaan kovemman kontaktin, jota ei kannata turhaa pelätä. Hyvästä fyysisestä kunnosta ja pelisilmästä on ollut alusta asti eniten hyötyä. Pelit ovat rankkoja ja vaativat hyvää fysiikkaa, lisäksi pelaaminen on taktista ja liikkuminen kentällä on ratkaisevaa.

Rugbysta tulee monille ensimmäisenä mieleen peli, jossa on maksimaalinen kontakti ja röyhkeys, mutta sitä se ei todellakaan ole. Peli on toki kovaa, mutta ei niin röyhkeää kuin luulisi. Taklausten on oltava puhtaita ja vastustajaa sekä tuomaria on kunnioitettava. Suosittelen jokaista kokeilemaan lajia! Sekä naisten, että miesten joukkueita löytyy ympäri Suomea! Uudet pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita!

Naisten Rugby7- Maajoukkueleiri Eerikkilästä

Lisätietoa Rugbysta ja säännöistä löydät täältä: Worldrugby.com

0 kommenttia

Brunssi sunnuntait

Aina silloin tällöin pääsee vastaamaan kysymykseen: ”Mikä on sun lempiruoka?” –  oma suosikki ruoka on ehdottomasti: ”BRUNSSI!” Ei liian ruokaisa brunssi, eikä liian makea. Paljon hedelmiä, marjoja, puuroa, eri mehuja tai smoothieta, jogurttia, granolaa, munakasta, leipää, leikkeleitä ja hyvät kahvit… ”Nam…”  Menisin aina mielummin sunnuntai aamulla/aamupäivällä brunssille ”ulos syömään” kun perjantaina illalliselle.

Rennot vaatteet, rento ilmapiiri, aamupäivä ja vielä ystävät tai perhe mukana.. täydellistä.. Myös hotelleja valitsen aamupulan mukaan ja jos aamupala ei ole hyvä, haluan erikseen mennä johonkin brunssipaikkaan syömään. Ilman kunnollista aamupalaa ei päivä vaan voi lähteä käyntiin. Varsinkin viikonloppuisin sekä lomalla, ehkä arjen parasta luksusta ovat valmiit aamupalat, jolloin voi rauhassa aloittaa aamun.

Ajattelin listata muutaman hyvän brunssapaikan pääkaupunkiseudulta, joissa itse olen käynyt:

Weegee- Emma, Espoo- Todella kiva ja hyvä aamupala painotteinen brunssi. Raikkaat ja terveelliset valikoimat. Sekä rento tunnelma.

Torni, helsinki – Vakuuttava brunssi ja juuri niin aamupalahenkinen kun itse tykkään. 

Sandro, Helsinki- Todella symppis paikka ja yksi ihan lemppari lounaspaikoista. Brunssi oli saman tyyppinen kuin lounas. Paljon kasvisruokaa ja ravintolassa on todella hyvä fiilis. 

Cafe Köket, Helsinki- Tykkäsin paikan fiiliksestä ja rennosta tunnelmasta. Myös hyvin aamupala painotteinen ja juuri siksi olen käynyt jo muutamaan otteeseen. 

Fazer Cafe, Helsinki – Takuu varmasti hyvää ruokaa ja paljon valikoimia. Todella täyteen buugattu brunssi ja aina paljon ihmisiä, eli ei mikään rauhallisin paikka.

Haikaranpesä, Espoo– Ruokaisampi vaihtoehto, enemmän lounas/päivällis- tyyppinen brunssi,  mutta ihanat näkymät vesitornista. Tykkäsin paikan miljööstä, mutta hinta on aika korkea ruuan valikoimiin nähden. 

Paljon on vielä brunssipaikkoja kokeilematta esim. Cafe Regatta, joka koreilee TripAdvisorin keulassa sekä Moko, jonka lounaasta olen itse tykännyt.

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä brunssille, vaan sen voi tehdä kotiin. Tykkään tehdä brunsseja viikonloppuisin niin perheelle kuin ystävillekin. Hengailua verkkareissa ja aamupala pitkän kaavan kautta… ihan täydellistä!

Kokeilkaa joskus kotibrunssia! PARASTA! 

5 Kommenttia

Somepaine

On se paikka missä vain, minulta kysytään ”somevaikuttajana” olemisesta, kuten: keskustelutilanne läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, puhekeikat suurelle yleisölle tai sähköpostiviestit lukijoiden kanssa.
Yleisimmät kysymykset: onko paine pitää jatkuvasti blogia yllä, miten sinulla on kaikkeen aikaa muiden töiden ohella…? Ajattelin avata teille vähän omaa fiilistäni tästä kaikesta sekä täysin omia mielipiteitäni ja tapoja. En usko, että kukaan meistä ”bloggareista” ajattelee täysin samalla tavalla, jokaisella meistä on eri lähtökohdat blogin ylläpitoon, täysin eri sisällöt, mitä haluamme luoda sekä täysin erilaiset arvot mitä haluamme korostaa ja miten elämme.
En suoraan sanoen ole tyypillinen kirjoittaja, joka rakastaa sanojen takana esiintymistä. Puhuminen on minulle kaikki kaikessa, rakastan syvällisiä keskusteluita ja vuorovaikutustilanteita. Olen täällä blogissakin maininnut, että minulla on lievä lukihäiriö, joka näkyy edelleen kirjoituksissani, mutta mitä sitten? – sama asia, että minulla on huono englannin kielioppi, pisamia ja länkkärijalat. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei kannata hävetä vaan kääntää vahvuudeksi.
Miten lukihäiriö vaikuttaa kirjoittamiseeni; ovat hassun hauskat lauseet mitä välillä kirjoitan, niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta suurin osa teistä lukijoista nappaa punaisen langan silti. Kaikki eivät, ja välillä saankin kielioppi-ryöppyä niskaan. Sekin on ihan hyvä, jos samalla korjaatte virheet niin opin itsekin. 😉

@Petri Mast

-En kirjoita blogia, tuottaakseni täydellistä tekstiä vaan tukeakseni teidän hyvinvointia.
Puhun blogissa: niin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaan treenejä, reseptejä sekä arvonaailmaani. Haluan viestittää hyvää oloa ja luonnollisuutta, haluan vaikuttaa ulkonäköpaineisiin ja negatiivisen ”minäkuvan”- ajatteluun. Sillä voin allekirjoittaa, että tämän hetkinen maailma ja varsinkin some, ovat täynnä luonnotonta materiaalia ja ulkonäkökeskeisyyttä, niin naisten kuin miestenkin osalta. Kuvilla pyritään täydellisyyteen ja usein niistä tulee myös kulissimainen fiilis. -Jokaisen kuvan takana on kuitenkin tavallinen ihminen!
Työskentelen blogin ohella täyspäiväisesti, en siis vain kirjoita blogia ja treenaile työkseni. Olen aikatauluttanut itselleni tietyn määrän postauksia kuukaudessa, johon pyrin aina. Joskus pystyn luomaan enemmänkin sisältöä, mutta tällä hetkellä työelämäni liikunnanalan ammattilaisena ja valmentajana vie niin paljon aikaa, enkä halua kirjoittaa pelkkää täytetekstiä.  Postaus vaatii usein oman työpäivän. Joskus kirjoitan yhtä postausta monta päivää vähitellen, lisäksi kuvien ottaminen esimerkiksi treenipostauksissa vie aikaa. Ajattelen blogin ylläpidon enemmän harrastuksena, koska työ tuo eteen paljon vastuuta ja aikataulua. Haluan, että tekstit tulevat itseltäni luonnostaan, eivätkä ole väkisin väännettyjä. Toivepostaukset, ovat kuitenkin ihan suosikkejani, koska tätä kautta pääsen myös vastaamaan teidän toiveisiin.

Blogitekstit saavat uutta ilmettä joka vuosi. Asenteet muuttuvat yhtälailla kun itsekin muutun vuosien myötä. Veikkaan, että jos lukisin ensimmäisiä tekstejä mitä olen v. 2012 kirjoittanut voisin työntää pääni hiekkaan ja potea kovaa myötähäpeää. Onneksi kaikki me kuitenkin kasvamme ja opimme elämän myötä sekä ulosantimme paranee jatkuvasti, joten sallittakoon myös ne jutut, mitä silloin aiemmin on ollut. –Tärkeintä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin aina ollut se, että seison sanojeni takana.

@Petri Mast

Blogeja löytyy melkein jokaisesta aihepiiristä ja blogit eroavat artikkeleista, usein sen takia, että blogissa tulee vahvasti kirjoittajan mielipiteet esille. Miksi blogeja pitää lukea suurella sihvilällä, johtuu siitä, että harvemmalta bloggarilta löytyy kuitenkaan koulutusta aihepiiriin liittyen. Jos tekstissä lukee vaikka: ”näin saat vatsalihakset esiin”  tai ”paras ruokavalio laihdutukseen” on syytä kriittisesti lukea tekstejä ja huomioida esim. vaikka terveys- ja liikuntapuolella, että kaikki on hyvin yksilöllistä. (Juha Hulmin Lihastohtori- blogissa oli hyvä teksti tähän aiheeseen liittyen: löydät sen täältä.) Blogit ovat lähes aina jonkun henkilön tekstiä ja fiiliksiä eivät tutkittuja faktoja, ellei niitä ole erikseen laitettu lähteenä blogiin. Toki eri asia on kun ammattilaiset kertovat blogeissaan ammattiin liittyvistä aihepiireistä ja tekstien takaa löytyy vankka koulutustausta ja kokemus, usein näissä blogeissa myös mainitaan henkilön omista koulukunnista ja mielipiteistä. Suuri muutos blogeissa on kuitenkin ollut se, että jokainen haluaa tuottaa lehtienomaisia artikkeleita, jotka piilottavat helposti taakseen kirjoittajan todellisen persoonan ja luonteen. Olen huomannut, että yhä enemmän ”lavastetaan” tilanteita blogin takia, eikä eletä elämää ja kirjoiteta ohella blogia… ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toki blogejakin on erilaisia.. toisten on enemmän ammatillisia ja toisien taas kertomusta omasta elämästä tai intohimosta. Jokainen blogi voi aiheesta riippumatta olla hyvä, jos kirjoittajan intohimo paistaa lauseiden välistä ja stressitön aito halu kirjoittamiseen. Oma blogi on vähän näitä kumpaakin.. haluan ammatillisia tekstejä, jakaa vinkkejä ja tietoiskuja liikunnasta, mutta samalla kertoa kivoja kokemuksia ja spontaaneja asioita arkielämästäni. En halua liikaa miettiä miten kirjoitan vaan annan fiiliksen viedä, mutta kun kyseessä on ammatilliset tekstit luon tekstiä oman koulutuksen ja osaamisen kautta faktat edellä.

Kuvat: Petri Masti

Yllättävän monet bloggaajat palavat loppuun ja kertovat avoimesti omista ongelmista niin omassa itsetunnossa kuin elämän hallinnassa. Ulospäin kaikki on näyttänyt täydelliseltä, mutta sisällä on ollut kauhea stressi ja paine. Ymmärrän tämän täysin, blogin pitäminen ei ole suoraan menestymisen saavuttamista, makeita yhteistyökuvioita ja suosiota. Jokaisen ruudun takana on tavallinen inhimillinen ihminen, jos työpaineet kasvavat liian suuriksi ja tavoittelee blogissa vain täydellisyyttä niin varmasti kyseenalaistaa oman osaamisen ja palaa stressaamalla loppuun. Vauhtisokeus sokaisee monen! Jos itselläni jossain vaiheessa intohimo katoaisi ja joutuisin tekemään tätä pakkopullana, lopettaisin heti. En kestä turhaa suorittamista ja täydellisyyden tavoittelua, missä en ehdi nauttia siitä mitä teen. En koe, että minun tarvitsisi pitää hienoa ”kulissi-elämää” yllä ja elää materiaalinkiilto silmissä, jotta olisin onnellinen. Pienemmät asiat ratkaisevat, sen tulee jokainen jossain vaiheessa huomaamaan.

8 Kommenttia