Lifestyle

Rugby kausi taputeltu

Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut…
Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen eteen ja nopeuttaakseni sitä koko raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan, mutta moni asia tapahtuu kehossa rauhassa omaan tahtiin ja näitä prosesseja on ollut hienoa seurata vierestä. Lisäksi olen huomannut, että mitä enemmän tulee elettyjä vuosia, saatua tuki- ja liikuntaelinvammoja urheilussa ja tietysti koettua myös raskauden tyyppisiä prosesseja kehossa- niin sitä enemmän saa kehosta ja sen terveydestä pitää huolen. Ihan itsestään ei terveys pysy yllä.

Yks unelma kuitenkin toteutui heinäkuussa kun palasin kentille äitinä. Oma lapsi oli katsomassa peliä, vaikka ei sieltä vielä kannustushuudot kentälle raikuneet. Sivurajalla kipittävä lapsi sai sitäkin enemmän onnellisen hymyn omille kasvoille. Myönnän, että henkilökohtaisesti tuntui tosi upealta palata raskauden ja synnytyksen jälkeen kentille, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tabu, niin silti monesti lopetetaan kilpaurheilu lasten takia, vaikka ei välttämättä tarvitsisi. Vaikka olen nähnyt monia äitejä palaavan oman lajin pariin, silti sen mahdollisuutta mietin myös omalla kohdalla.

@Toni Kastinen

Kauteen valmistautuminen oli Uudenmaan sisäpuolella vähän erilainen, johtuen Koronan rajoituksista. Yhteisiä harjoituksia joukkueen kanssa päästiin treenaamaan vasta kuusi viikkoa ennen sarjan alkua, joka on todella vähän. Valitettavan paljon tuli isompia loukkaantumisia, yksi syy voi hyvinkin olla myös vähäiset lajitreenimäärät ennen kautta ja tietysti mukana on aina huonoa tuuria.
Kausi päättyi tänä vuonna hopeaan ja Tampereelle ansaitusti Suomen mestaruus. Yleensä olen todella huono häviämään, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Tällä hetkellä ajatukset eivät ole kertaakaan edes käyneet hopeamitalissa vaan lähinnä omassa terveydessä. Ottelun toisen erän aikana sain kovan tällin päähän taklaustilanteessa- jossa päät iskeytyivät yhteen. Tilannetta en viitsi sen enempää avata, mutta kaikki päähän kohdistuneet iskut on syytä ottaa vakavasti.
Moni luulee, että rugbyssa tälläiset tilanteet ovat tosi yleisiä, mutta itselle ei tule näiden viiden vuoden aikana mieleen yhtäkään tilannetta omista peleistä, että jollekin olisi käynyt vastaavaa. Kontakti on todella tarkkaan määriteltyä ja vaarallisista sääntöjen vastaisista tilanteista saa todella helposti kortin, jäähyn sekä pelikieltoa, joten niitä tapahtuu harvoin eivätkä lähes koskaan ole tahallisia.
Olen työni puolesta työskennellyt myös urheilijoiden aivovammojen/aivotärähdysten kuntoutuksen tukena ja päässyt seuraamaan läheltä kyseisiä tapauksia, joten suhtaudun myös omaan tälliin samalla ajatuksella. Vaikka tilanne tällä hetkellä näyttää hyvältä ja siltä, että olen selvinnyt säikähdyksellä, niin edelleen maltilla takaisin treenien pariin, sekä seuranta neurologilla sekä päävamma-kuntoutus-puolella, jotka ymmärtävät päähän kohdistuneiden iskujen mahdolliset terveydelliset haitat ja haasteet.
Kyseisestä aiheesta olen myös tehnyt muutama vuosi sitten podcastin, löydät sen täältä!
Seuraavat viikot mun osalta mennäänkin todella rauhallisesti ja asteittain palaan harjoitteluun, jos mitään muutoksia voinnissa ei tapahdu.

Kausi oli kuitenkin kaikin puolin ihan mahtava, vaikka pelejä oli normaaliin nähden vähän. Oli siistiä palata takaisin kentille äitinä ja toivon mukaan kannustaa myös muita urheilijoita lapsihaaveiden pariin kesken urheiluvuosien tai lapsien jälkeen palaamaan oman lajin pariin, jos vielä intohimoa riittää.
Kilpaurheiluvuodet ovat hyvin lyhyt aika elämästä ja olen itse miettinyt, että en halua myöskään jäädä liikaa katsomaan elämää taaksepäin ja jossitella asioita, mitä olen jättänyt tekemättä. Kilpaurheilun voi koska tahansa lopettaa, jos se ei enää tunnu hyvältä, joten niin kauan kun terveys sallii ja intoa riittää niin kilpaurheilu pysyy elämässä.

Kiitos Helsinki Rugby Club sekä kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet vuodesta toiseen mun matkassa mukana mm pitkäaikaisista kumppaneista: Under Armour, Fitnesstukku, Stadium, Nocco, Barebells, Helsingin Hieronta-Akatemia, UrheiluMehiläinen, Fressi… <3

Eli täällä on kaikki ihan hyvin! Pahimmat tällin aiheuttamat oireet selätetty ja hyvin rauhassa otetaan toistaiseksi!

0 kommenttia

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Alle kaksi viikkoa äitiyslomaa jäljellä!?

Katsoin äsken kalenteria ja laskin, että äitiyslomaa on 11 kokonaista päivää jäljellä… siis alle kaksi viikkoa! Mihin tämä 9 kk on mennyt? En ainakaan aloittanut jatko-opintoja, tehnyt uusia aluevaltauksia yrittäjänä, saavuttanut urheilullisia ennätyksiä, niin kuin vähän suunnittelin, mutta silti tämä on ollut rikkain ajanjakso omassa elämässä koskaan!
Sain ensimmäisen lapsen, olen seurannut vierestä ihan uskomattoman nopeaa kasvuvauhtia, valvonut monia öitä, oppinut kärsivällisyyttä, tutustunut ihan mahtavaan persoonaan, jossa näen paljon itseäni, Pekkaa, mutta myös ihan pikkusen omaa persoonaa ja kokenut huikeen oppiprosessin oman kehon palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Täytyy sanoa, että en ole koskaan elänyt tälläistä aikaa, eikä aika ole tuntunut menevät ikinä näin nopeasti… huh!

Multa on moneen kertaan kysytty, että miten olen yhdistänyt yrittäjyyden ja vauva-arjen… Tein oikeestaan kaiken ”työn” ennen vauvan tuloa, jotta pystyin olemaan huoletta äitiyslomalla ja korkeintaan sunnuntaisin tehdä pakollisia töitä. Otin hyvin ajoissa selvää, miten yrittäjän äitiyslomat, rahat tms määräytyvät, jotta yllätyksiä ei tulisi. Tietysti yrityksen kannalta ei ole hyvä juttu, että on poissa töistä, eikä ole ketään pyörittämässä kunnolla yrityksen toimintaa, mutta valitsin silti tämän tien ja uskon, että mulla on monta vuotta aikaa painaa duunia, joten tämä 9kk sivussa sopi hyvin.
Alkuun ajatus pelkästä äitiyslomasta tuntui tosi kaukaiselta, mä nautin niin paljon mun ammatista, jossa pääsen jatkuvasti haastamaan itseäni, mikään viikko ei ole samanlainen eikä töitä kovinkaan pitkälle tiedä eteenpäin, joten saa olla jatkuvasti jotain tekemässä. Silti oman lapsen syntymä meni kaiken edelle ja ensisijaisesti olen pyrkinyt vain nauttimaan äitiyslomasta, koska se on niin lyhyt ja spessu aika elämässä.

Arki vauvan kanssa on ollut meillä tosi intensiivistä. Meille ei sattunut kohdalle vauva, joka viihtyy itsekseen vieressä kun teet omia juttuja, vaan aika omille jutuille vaatii vähän järjestelyitä, mutta onneksi lopulta kaikki on järjestynyt omalla painollaan ja on myös täytynyt tajuta mihin riittää resurssit ja mihin ei. Mun töiden tekeminen tähän yhtälöön olisi vaatinut sen, että oltaisiin tasattu vanhempainvapaat, mutta meillä on toiminut tosi hyvin nyt asiat näin, enkä muuttaisi mitään. Kaikkeen sitä lopulta vaan tottuu ja arki rupeaa ihme kyllä haasteista huolimatta pyörimään, kun ei liikaa stressaa asioista mihin ei voi vaikuttaa.

Ihmettelyä on myös aiheuttanut, että miten olen pystynyt treenaamaan vaikka lapsi valvottaa öisin. Voin sanoa, että välillä on kyllä ollut niin väsynyt, ettei ole meinannut pystyssä pysyä, kun on mennyt keskelle yötä jo 5-7 kertaa rauhoittelemaan vauvaa. Silti mulla ei ole koskaan ollut näin paljon päivisin aikaa levätä ja ottaa iisimmin, vaikka sitä ei edes itse nukkuisi päikkäreitä, on päivällä kuormitus alhaisempi kuin mulla normaalisti 8-10 tuntisen fyysisen työpäivän jälkeen. Lisäksi oman hyvinvoinnin huomioiminen treenin sisällön suunnittelussa on tärkeä, vaikka ei edes eläisi lapsiarkea. Jos on selvästi kovempi kuormitus muilla elämän osa-aluella, täytyy treenejä keventää. Treenien intensiteetti määräytyy pitkälti myös kehon jaksamisesta. Väsymyksen syy on myös hyvä tunnistaa, onko se oikeesti uupumista vai, vähän väsymystä ja laiskottelu-fiilis, jolloin intensiivisempi treeni saattaakin tehdä tosi hyvää!
Mutta jos jonkun vinkin voin antaa lapsiarjesta selvieämiselle, niin hyvällä fyysisellä kunnolla on ihan älyttömän suuri merkitys. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaa myös ne öiset heräilyt paremmin. Lisäksi fyysistä kuntoa täytyy ylläpitää ja huolehtia kokonaisvaltaisesti omasta terveydestä. – Kun itse voi hyvin, nauttii tästä kaikesta vieläkin enemmän!

Tarhaan lapsi ei ole vielä menossa, joten edelleen joudutaan sumplimaan molempien työt ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, etten vielä pysty täyspäiväisesti tekemään töitä. Onneksi yrittäjänä voin itse suunnitella hyvinkin oudot työajat ja valita tällä hetkellä ne työt mihin riittää aika ja panostus. Tätä se elämä on kaikessa ihanuudessaan nyt ja lapsen tulo elämään saa hyvän pysähdyksen kiireen keskelle, sitä kummasti oppii vieläkin enemmän elämään hetkessä.

2 Kommenttia

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia

”Oletko päässyt raskauskiloista?”

Oletko päässyt jo raskauskiloista?, Miten olet laihduttanut?, Ompa sulla nopeasti tippunut paino normaaliin raskauden ja synnytyksen jälkeen! Oletpa palautunut nopeasti! (viitaten ulkonäköön) – Tässä on kysymykset ja toteamukset, joita olen nyt aika moneen kertaan kuullut, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Ja nyt haluan korostaa, ettei näissä ole ollut mitään negatiivista, joku toki totesi tänne blogiin; etten saisi synnytyksen jälkeen laihduttaa niin nopeasti, koska imetän ja myrkyt mun rasvavarastoista siirtyy äidinmaitoon, tietämättä kuitenkaan, etten ole missään vaiheessa raskautta ennen, raskauden aikana tai raskauden ja synnytyksen jälkeen laihduttanut päivääkään. (Tässä hyvä muistutus taas siitä, ettei yksi päivitys tai kuva kerro aina koko totuutta.)

Eli siis, en ole laihduttanut, ollut millään erityisruokavaliolla tai tehnyt mitään muutosta, jolla jotenkin buustaisin sitä, että laihtuisin. En suoraan sanoen muutenkaan liputa laihdutuksen ja laihdutuskuurien perään, ellei se ole lääketieteellisesti suositeltavaa henkilön terveydentilalle tai kyseessä on painoluokkalaji tai ylipäätään huippu- urheilu, jossa haetaan tuloksellista hyötyä painoa pudottamalla.

Mitä sitten olen tehnyt?

Yksinkertaisesti ja tylsästi: palanut normaaliin elämään ja antanut keholle aikaa toipua.
Nyt on hyvä muistaa, että raskaus jo itsessään kerryttää painoa: verenmäärä elimistössä lisääntyy, kasvava sikiö, istukka, kohdun kasvu, nesteen kertyminen ja tietysti vauvaa varten kertyvät rasvavarastot. On hyvin yksilöllistä kuinka paljon painoa raskauden aikana kehoon tulee lisää. Normaalipainoisille yleensä keskimäärin: 8-12 kg jos on ennen raskautta ylipainoa, ei välttämättä raskaus tuo kiloja kuin muutama ja taas alipainoiselle voi tulla enemmän. Itselleni painoa tuli lisää 14 kg. Suurin osa painosta johtui ihan vaan raskaudesta ja muutama kilo, tuli ihan varmasti siitä, että omat treenimäärät eivät olleet enää samat ja yhtä intensiiviset kuin ennen raskautta, jolloin oma kulutus ja energiansaannin suhde ei ollut ihan tasapainossa. Eikä tällä suoraan sanoen ollut itselleni muuten mitään väliä kuin se, että jo ihan urheilun aiheuttamien polvi- ja selkävammojen takia, halusin pitää painon nousun sopivana koska jokainen lisäkilo aiheutti varsinkin polvien kipeytymistä.

Kilot lähtivät synnytyksen jälkeen itsestään parissa kuukaudessa, kun palasin asteittain palautumisen myötä omaan arkeen, joka tarkoittaa enemmänkin treenejä ja treeni intensiteettiä. Ruokavalio on ollut kokoajan ihan sama, monipuolinen, terveellinen ja ravinnerikas (tietysti myös herkut kuuluu elämään), enkä ole siihen tehnyt mitään muutoksia, mitä nyt raskaus ja synnytys toivat eteen (jättänyt pois ne ruuat, mitä ei suositella).
Imetys buustasi toki myös palautumista, mutta samalla on lisännyt nesteen- ja energian tarvetta, joten saa kyllä jatkuvasti huolehtia, että tulee juotua ja syötyä ravinnerikasta ruokaa tarpeeksi.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama kuin oli ennen raskautta, isoin tavoite onkin saada tukilihakset siihen kuntoon, että kestävät kovempaa treeniä ja pelaamista (rugby). Mutta suunta on oikea ja teen tosi systemaattisesti töitä myös sen eteen, että pääsen pelikuntoon, se ei ihan itsestään tule. Ja lapsen kanssa treenaaminen ei ole aina niin helppoa, mutta onnistuu kyllä kun on suunnitelmallinen ja joustava.

En missään vaiheessa ole halunnut stressata siitä, miten keho palautuu ja paino palaa takaisin siihen haitariin missä se on keikkunut viimeiset vuodet. Uskon siihen, että kun keholle antaa sen tarvitseman ajan palautua, keskittyy monipuoliseen ja terveelliseen ravintoon, sekä pitää itsensä kuitenkin aktiivisena ei suurempia muutoksia tarvitse tehdä. Ja jos näillä keho ei palaudu, on syytä epäillä, että kehossa voi olla jotain muuta, jolloin kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Raskauskiloista ja laihdutuksesta on tehty nykypäivänä ihme BUUMI, on jopa siistiä kuulua kaiken maailman 30 päivän laihdutushaasteisiin. Pahimmassa tapauksessa tälläiset nopeat laihdutukset vaan sekoittaa kroppaa entisestään. Raskaus on muutenkin iso muutos kropalle ja hormonitoiminnalle, joten en suosittele mitään kuureja vaan ihan perus terveellisillä elämäntavoilla antaa kehon palautua sen omaan yksilölliseen tahtiin. Joskus palautuminen tapahtuu tosi nopeasti ja joskus se vie enemmän aikaa.
Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ei ole mikään äitien välinen kilpailu, vaan oma energia kannattaa keskittää vain siihen omaan hyvinvointiin.
Jos tuntuu, että palautumisen kanssa on haasteita niin fyysisen puolen tai esim. ravitsemuksen, niin suosittelen aina kääntymään ammattilaisten apuun. Meillä on Suomessa tosi hyviä lääkäreitä, äitiys-fyssareita, valmentajia ja ravitsemusterapeutteja, jotka pystyvät yksilöllisesti auttamaan ja huomioimaan just sun haasteet ja tarpeet.
Jos esim. liikuntaa ei ole tullut harrastettua raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, ei voi yhtäkkiä hypätä tekemään niitä asioita, mitä ennen raskautta teki. Keho on hyvä ”kuntouttaa” asteittain ja näissä asioissa olisi muutenkin hyvä kääntyä ammattilaisten puoleen. Helposti voi mennä överiksi, kun innostus ottaa vallan!

Muistakaa, että oli sitten kyseessä raskaudesta tai vammasta palautuminen, vaatii se aina malttia! Tsemppiä!

0 kommenttia