Treeni

Miltä paluu kilpakentille tuntui?

”Miten uskalsit palata taas pelaamaan rugbya”, ”eikö sua pelota, että loukkaannut?”, ”Eikö rugby ole vähän liian raju laji pienten lasten äidille?”


– Kentille palaaminen ei ollut uskaltamis-kysymys, en pelaisi rugbya jos lähtökohtaisesti pelkäisin pelata rugbya. Loukkaantumisia ei toivo itselle, eikä kenellekään muulle, mutta ei niitä pidä ennakkoon pelätä. Vähän sama asia olisi, jos joka päivä talvella pelkäisi ulos lähtemistä, ettei vain liukastu. Rugby voi osan mielestä näyttää rajummalta kuin se on. Tottakai se on kontaktilaji jossa taklataan, juostaan täysillä ja taistellaan kovaa, mutta jokainen urheilulaji on kovaa omalla tavallaan ja ihan jokaisessa urheilulajissa on myös lajinomaiset loukkaantumisriskit. Rugby ei todellakaan kuulu maailman vaarallisimpiin lajeihin. Mutta tietysti keholla pitää myös olla valmius lajiin, eikä paluuta voi tehdä, ennen kuin kroppa on siihen valmis.

Helmikuussa tuntui hyvältä palata pelikentille Suomessa ja siitä muutaman viikon päästä pelasin ensimmäisen maaottelun. Tottakai tätä ennen on tullut monta kuukautta treenattua joukkueen mukana ihan täysillä ja kehoa on kuntoutettu kunnolla. En olisi palannut kentille, jos en olisi saanut kunnolla aikaa kropan vahvistamiseen ja palautuminen ei olisi ollut näin nopeaa. Nytkin odotin puoli vuotta ennen kuin menin pelaamaan. Jokaisessa urheilulajissa täytyy huomioida lajin vaatimukset, kun suunnitellaan paluuta, eikä sitä ilman suunniteltua kuntoutusta ja treenijaksoa kannatakkaan palata.
Myös imetys vaikuttaa asiaan ja itsellä se on ollutkin isoin haaste. Löysät nivelet aiheuttavat aina suorituskyvyllisiä haasteita sekä nostavat loukkaantumisriskiä. Edelleen vaikka imetys alkaa olemaan loppusuoralla, niin kehon jäntevyys ei ole palautunut kunnolla ja se on huomioitava harjoituksissa. Vahvistava lihaskuntoharjoittelu on tällä hetkellä erittäin tärkeä!

Kentille paluu on tuntunut ihan mahtavalta, koska nautin pelaamisesta. Äitiyden myötä myös nauttiminen ihan vaan itse tekemisestä on korostunut. Tuntuu, että jokainen yksittäinen treeni, peli, turnaus on jo niin henkisesti nautinnollista, että siitä saa niin paljon energiaa omaan elämään. Tunnen todellista kiitollisuutta, että olen pystynyt palaamaan takaisin; kova työ + olosuhteet ovat sen onneksi mahdollistaneet. Helppoa se ei ole ollut ja vaatii jatkuvaa suunnittelua, mutta mahdollista silti.

Lisäksi lapset ovat tuoneet elämään todellisen ajatuksen siitä, mikä elämässä on oikeesti kaikkein tärkeintä, että edes se urheilu joka on keikkunut aina siellä kärjessä, ei ole enää kärjessä. Myös tämän takia pelaamista osaa arvostaa entistä enemmän ja nauttia jokaisesta hetkestä. Olen myös päättänyt, että pelaan niin kauan kuin mulla on hauskaa, lopetan heti jos ei ole!
Rentous on myös tuonut suorituskyvyllistä valmiutta. Nuorempana jännitin ja stressasin tosi paljon kilpailusuorituksia. Olin myös niin kilpailuhenkinen, että se saattoi jo mennä yli. On ollut vaikea oppia pois korostuneesta voitontahdosta, koska tuntuu, että kilpailutilanteessa ihan vaan napsahtaa päässä moodi jolloin häviölle ei anneta mitään tilaa. Toisinaan se on hyvä, mutta silloin myös häviön aiheuttaman pettymyksen käsittely on ollut haastavaa.

Onneksi me kasvetaan, elämää mene eteenpäin ja opit matkalla muuttavat meidän ajatusmaailmaa. Moni asia on tärkeää, mutta kun muistetaan millä niistä tärkeistä asioista on kaikkein eniten merkitystä – pysyy suunta oikeana.

Kuva: Driim.fi

Ensimmäisen raskauden aikana päätin lähteä mukaan Driimiin!
Driim on kuin hyvinvoinnin Netflix, jossa on mahdollista jäsenyyden kautta saada kaikki valmennukset hyvinvoinnin ympäriltä käyttöön ja yksi niistä valmennuksista on mun suunnittelema koulutuskokonaisuus Liikunnasta raskauden aikana!
Mikäli kaipaat apua liikuntaan raskauden aikana; jokainen raskauden kolmannes huomioiden ja ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeiseen palautumiseen, niin tämä koulutus palvelee sua todella hyvin.
Kerron myös videioilla omakohtaisia kokemuksia raskauden etenemisestä ja liikunnasta oman raskauden aikana.

Täältä löydät lisää tietoa koulutuksesta!!!

0 kommenttia

Synnytyksestä palautumisen isoin haaste – Core 

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen keskivartalon palautuminen tapahtui astetta nopeammin kuin nyt. Molempien raskauksien jälkeen, vatsalihakset ovat muutamissa viikoissa palautuneet rauhassa ”paikalleen.” Selän hieronta/avaaminen on toiminut vielä tärkeänä apuna, jottei lihasten kireys ole hidastanut palautumista, mutta nyt toisen synnytyksen jälkeen on ollut pidempi prosessi saada vatsalihasten väliseen jännesaumaan jäntevyys/napakkuus takaisin. 
Vatsalihasten erkauma tutkittiin jo synnytyksen jälkeisessä tarkastuksessa lääkärillä ja äitiysfyssarilla, eikä isompaa erkaumaa ollut, mutta jännesauma ei ollut vielä täysin napakka, jolloin vatsalihasten suhde levossa suhteessa jännittyneisiin vatsalihaksiin ei ollut sama- mikä sen tulisi olla kun keskivartalon lihakset ovat täysin palautuneet. Muualta jännesauma on oikeastaan palautunut samaan pisteeseen kuin aiemmin, paitsi navan kohdalta. Palautumista on tapahtunut joka kuukausi, mutta todella hitaasti… on myös hyvä muistaa, että kyse ei ole vain siitä miltä keskivartalo näyttää vain tärkeintä on saada keskivartalo toimimaan oikein.

Mihin tämä sitten vaikuttaa? 

Urheilijana tietysti täytyy huomioida tilanne tosi tarkasti kun suunnittelee treenejä. Vahvistavia harjoitteita tulee tehtyä monta kertaa viikossa. Lisäksi jokainen voimaliike täytyy tehdä niin, ettei vatsaonteloon kohdistu painetta. Keskivartalon tukeen joutuu keskittymään todella tarkasti.
Mikäli keskivartalon lihakset eivät kykene kannattelemaan liikettä tai liikkeessä käytettäviä painoja, on täytynyt keventää tai muuttaa liikettä. Ihme kyllä, alusta asti keskivartalon lihakset ovat hyvin hermottuneet ja tuki on onnistunut jännesauman osittaisesta löysyydestä huolimatta, mutta painojen kanssa on joutunut edetä rauhallisesti. Tottakai koko keskivartalo oli alussa todella heikko, mutta nopeasti on voima palautunut.
Joskus on kuitenkin vaikea tunnistaa aktivoituvatko syvät vatsalihakset jos ”pinnan” vatsalihakset dominoivat. Mikäli syvät vatsalihakset eivät kykene kannattelemaan keskivartaloa, voi paine siirtyä selkään ja liikkeet aiheuttaa varsinkin alaselän alueelle kipua.
Luonnollinen kehon palautumisprosessi synnytyksen jälkeen, johon kuuluu myös jännesauman palautuminen- voi kestää jopa vuoden synnytyksestä, joten prosessi voi olla hidas. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys- relaksiinihormonin määrä kehossa.

Haastavinta alussa oli ihan vaan se, että oma arki oli hyvin aktiivista kaksi vuotiaan kanssa, joka ei todellakaan ymmärtänyt, että äidin vatsa ei kestä vielä kaikkea riehumista. Isomman lapsen kantaminen ja ihan kaikki arkinen tekeminen toi omaa haastetta rauhalliseen palautumiseen.

”Mikä vatsalihasten erkauma?”

Vatsalihasten erkauma – vatsalihakset ovat ”liian” erillään. Tähän on olemassa tiettyjä mittauskeinoja, mutta myös jokaisen henkilön yksilöllinen vatsalihasten rakenne vaikuttaa asiaan. Yleensä puhutaan yli 2cm välistä erkaumana, mutta esim. navan kohdalla voi olla normaalia isompi väli 2,7-3 cm ja sekin on normaalia. On myös hyvä huomioida, että tähän vaikuttaa myös aiemmin mainittu jännesauman löysyys ja mikäli sormet uppoavat liian syvälle, eikä jännesauma ole napakka kauttaaltaan.

Lähes jokaiselle raskaana olevalle tulee erkauma, kun vatsalihakset siirtyvät sivuun ja kohtu saa tilaa kasvaa. Synnytyksen jälkeen vatsalihaksille sekä jännesaumalle pitää kuitenkin antaa aikaa palautua, jottei erkaumaa jää. Useimmiten erkaumalle pystyy oikeille harjoituksilla ja kireystilojen paikantamisella tekemään jotain. Osan kohdalla haastava erkauma joudutaan kuitenkin operoimaan. Moni ajattelee, että vatsalihasten erkauma koskee vain synnyttäneitä, mutta erkaumaa voi olla kenellä tahansa, sukupuoleen katsomatta. 
Vatsalihasten erkauma voi johtua mm. keskivartaloon kertyneestä ylipainosta, huonoista syvistä vatsalihaksista, lihaskireyksistä tai liiallisesta fyysisestä kuormituksesta, joka on aiheuttanut vamman. 

Mikäli epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa, kannattaa ihan alussa kääntyä osaavan äitiysfyssarin puoleen, joilla on ammattitaitoinen osaaminen juuri vatsalihasten erkaumasta. Äitiysfysioterapeutille voi hakeutua vaikka erkauma ei olisikaan jäänyt raskaudesta vaan jostain ihan muusta.

Lähteet:
https://www.terveyskyla.fi/vatsatalo/tyr%C3%A4t/vatsanpeitteiden-erkaantuma-eli-diastaasi
https://www.kaypahoito.fi/nix00565
https://www.duodecimlehti.fi/duo16689

0 kommenttia

Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen

Kuvat; Wilhelm Öhman / NOCCO Finland

Kuinka moni äiti googlettaa tämän lauseen: ”Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen”– En tiedä vastausta, mutta uskon että aika moni juuri lapsen saanut. Moni myös on tullut kysymään tätä multa. Vastausta voi joutua etsimään pitkäänkin, koska yhtä oikeaa sellaista ei ole. Olen aiemminkin puhunut moneen kertaan raskauden ja synnytyksen jälkeisestä palautumisesta ja joka kerta täytyy korostaa yksilöllisyyttä. Jos joku vastaus pitäisi keksiä tähän kysymykseen niin se kuuluisi; ”Se on yksilöllistä.” Pidempi vastaus jatkuisi näin: Siihen vaikuttaa liikkuminen/elämä ennen raskautta, raskauden kulku, synnytys, geenit ja minkälainen alku vauvan kanssa on ollut: pystytkö nukkumaan, miten olet syönyt sekä minkälainen kuormitus on muuten elämässä.” Nyt varmaan ymmärrätte miksi, se on niin yksilöllistä. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja jokaisen kehon palautuminen on yksilöllinen, mutta voimme myös vaikuttaa palautumiseen ja tehdä paljon asioita sen eteen.

Tulen seuraavassa postauksessa kertomaan enemmän omasta palautumisesta asteittain synnytyksen jälkeen sekä jälkitarkastuksesta ja äitiysfyssari käynnistä.

Nyt pysytään aihepiirin ympärillä, koska asia joka itseäni ehkä kyllästyttää niin ensimmäisessä kuin nyt toisessa raskaudessa ja siitä palautumisessa on kaikki se ihmettely. Vaikka haluan olla avoin ja rehellinen, huomaan, että en ole pahemmin uskaltanut jakaa omaa treenaamista somen puolella. Jotenkin ärsytti ensimmäisen lapsen kohdalla olla liikunta-alan ammattilaisena ja kilpaurheilijana perustelemassa ja puolustelemassa jollekin, että miksi voin jo juosta ja miksi palasin niin nopeasti oman lajin pariin. Nyt jotenkin toisen lapsen kanssa on jatkuvasti varpaillaan miettimässä, mitähän sitä voi sanoa ja jakaa. Ja siis tämä ajattelu on täysin mun normaalin luonteen ja järjen vastaista ja mä jotenkin toivon, että kun nyt saan tämän sanotuksi niin lopetan. Sillä oma tekeminenkin perustuu vahvasti progressiiviseen ja henkilökohtaiseen kuntoutumiseen sekä tietysti tieteellisesti tutkittuihin faktoihin.

Äitien nopea palautuminen nähdään usein braissailuna… Tuntuu jotenkin jännältä, että joku kokee toisen palautumisen ja terveyden niin negatiivisena asiana. Mua ihan huolestuttaa tää kyseinen ajatusmaailma. Muistan ensimmäisen raskauden jälkeen, miten en olisi saanut jakaa kuvia itsestäni, koska vauvamaha oli liian nopeasti kadonnut ja vatsalihakset muka ”ilmestyneet kuin tyhjästä.”
-Jos on ennen raskautta ollut näkyvät vatsalihakset niin kohdun ja vatsalihasten palautuessa paikoilleen, niin myös ne samat vatsalihakset, jotka ovat sivuille siirtyneet raskauden aikana- palaavat omalla paikalleen sen jälkeen. Se ei silti tarkoita, että ne olisivat vahvat ja kestävät, tai että niiden välinen jännesauma olisi palautunut. En edes muista kuinka moni oikein pelotteli erkaumasta ja kohdunlaskeumasta, vaikka oma harjoittelu piti myös sisällään äitiysfyssarin seurannan ja kirjaimellisesti kaikki paikat tutkittiin todella perinpohjaisesti.
On hyvä, että näistä asioista keskustellaan, lisätään tietoisuutta ja kaikki oudot tuntemukset täytyykin ottaa tosissaan. Mutta en usko, että ketään kannattaa pelotella tai kenenkään yksittäistä treeniä kommentoida saati ulkonäköä arvostella. Jonkun hitaan tai nopean palautumisen arvostelu ja kommentointi on vaan suoraan sanoen tosi tökeröä.

Raapaisuna harjoitteluun…

Aloitin lantionpohjanlihasten harjoittelun heti synnytyksen jälkeen, koska jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen siitä oli huomattavaa hyötyä palautumisessa. Tähän ohje on: aloittaa, heti kun tuntuu siltä, että pystyy, eli synnytys vaikuttaa tosi paljon asiaan.
Heti alussa omat harjoitukset koostuivat aluksi hyvin paljon liikkuvuudesta, lantionpohjan harjoituksista sekä kävelylenkeistä. Taisin 10 päivän päästä käydä ensimmäisen kerran salilla, tosi kevyesti tunnustellen. Vatsalihasharjoitukset täytyy tehdä progressiivisesti ja ne alkavat juuri lantionpohjan lihaksien harjoituksilla ja siitä pikkuhiljaa tosi kevyillä harjoitteilla, missä haetaan aktivointia ja vatsalihasten hallintaa. Rutistukset aloitin vasta kun vatsalihakset olivat palautuneet omalle paikalleen, eikä erkaumaa enää ollut, mutta jännesauman löysyyden takia, nekin oli aloitettava rauhassa.
Neljä vk synnytyksestä rupesin kävelyhölkkäämään ja tekemään lämmittelyt juosten ja reilu 2 kk synnytyksestä menin ensimmäisiin treeneihin joukkueen mukaan (ei kontaktia, lähinnä pallon käsittelyä). Tällä hetkellä asteittain nostan treeneissä intensiteettiä, juoksen jo suht paljon, varsinkin rugbytreeneissä, mutta salilla voimaharjoittelussa edelleen nousujohteisesti nostan painoja. (Max. voimaa, en vielä treenaa, lähinnä perusvoimaa.)

Välillä sitä meinaa unohtaa, miten vähän aikaa synnytyksestä vielä on (kohta 3.5 kk ), mutta kropasta huomaa/tuntee, että palautumisprosessi on vieläkin päällä, eikä oma kuntotaso ole lähelläkään sitä, mitä se oli ennen raskautta.
Kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa on huomattavasti parannettavaa ja niin sen kuuluukin olla. Ja vaikka oma kehonpaino on lähes sama kuin ennen raskautta, n. 66kg (ennen raskautta vaihtelee 63-67kg välillä kaudesta riippuen), niin kehonkoostumus ei silti ole sama ja sekin palautuu ajan kanssa. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys. Esikoista imetin 8.5kk asti, ja imetyksen loputtua meni noin 1-1.5kk niin keho oli saanut vielä jäntevyyden takaisin, eli lopullisen palautumisen näkee silloin vasta.

En ota palautumisesta mitään stressiä, vaan annan ajan ja työn tuottaa tulosta, on myös asioita mihin en voi vaikuttaa niin paljon kuin haluaisin: kuten omien leikattujen polvien tilanne, huonosti nukutut yöt sekä synnytyksen verenhukan aiheuttama erittäin alhainen ferritiini (alle 12). Jokainen päivä on myös vireystilaltaan erilainen, joten myös sen mukaan muutan treenejä ja niiden sisältöä. Tässä kahden lapsen arjessa, täysimetys ja muu härdelli huomioiden, on todella onnistunut treeniviikko jos pääsen 4-5 kertaa treenaamaan, muun aktiivisuuden lisäksi. Useimmiten juoksulenkit menee vaunuja työntäessä ja treenejä sovelletaan päivän mukaan. Tärkeää on myös, että molemmat meistä vanhemmista saa liikkua.

Oman sopivan harjoittelun löytäminen voi tuntua alkuun hankalalta. Kun saa vihdoin lapsen/lapset nukkumaan, voi tuntua siltä, että nyt haluaa vain levätä. Olisi tärkeä kuitenkin ottaa edes niitä pieniä hetkiä vaikka alkuun 3 x 30 min / vk, jolloin teet lantionpohjanlihaksiin kohdistuvaa harjoittelua, kevyttä kuntopiiriä kotona tai nukutat vauvan rattaisiin ja teet samalla reippaan kävely/juoksu- lenkin. Lasten kanssa liikkuminen on myös aktiivisuutta ja siitä kannattaa pitää kiinni. Kehon vahvistaminen auttaa myös jaksamaan arjessa eikä treenaaminen kuulu olla aina kovaa hikiliikuntaa.

Älä kuitenkaan ota paineita muiden palautumisesta tai treenaamisesta synnytyksen jälkeen. Keskitä energia mieluummin niihin asioihin, millä kohennat omaa vireystilaa ja jaksamista. Jos joku pystyy just sun mielestä tosi kovan ja haastavan näköisiin harjoituksiin nopeasti raskauden jälkeen, on hän yleensä tehnyt niitä jo ennen raskautta ja raskauden aikana, eikä hänelle ne ole niin kovia harjoitteita. Harvemmin kukaan tekee ennätyksiä tai elämänsä kovimpia treenejä synnytyksen jälkeen, eikä kuulukaan/tarvitsekaan. Aina joku palautuu nopeammin tai hitaammin kuin sinä, eikä sillä ole mitään väliä just sun palautumiseen.

Myös meitä ammattilaisia on paljon, jotka pystymme siinä auttamaan. Suosittelen kuitenkin aina, että käyt ensin äitiysfyssarilla ja alussa voi ottaa valmentajan, jonka kanssa treenaat ainakin alkuun Face to Face. Mikään nopeasti kuntoon startti/lähtö/haaste ei ole paras vaihtoehto, koska ne eivät huomioi kenenkään yksilöllisiä tarpeita, joita saatat ehdottomasti tarvita synnytyksen jälkeen.

Hei kivaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia