Treeni

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia

Ensimmäiset kosketukset omaan lajiin ja urheilija ”minään”

Kuva: Ville Maali / HS

Ennen isompaa kehon palautumis-postausta, joka tulee mahd. pian kun saan siihen vielä muutamat materiaalit mukaan, on pakko jakaa vähän fiiliksiä paluusta oman lajin rugbyn pariin, koska viikonlopun maajoukkueleiri nosti maidon lisäksi fiilikset pintaan.
Rugby kentälle ei puolikuntoisena mennä, vaan tässä on iso projekti edessä, jotta keho kestää äärirajalla taistelemista. Ensinnäkin kestävyyskunto täytyy saada tosi korkealle tasolle, nopeus ja voimat takaisin sekä tukilihasten kunto pitää hioa ihan viimesen päälle, jotta keho kestää taklauksia ja ylipäätään jatkuvasti iskuja, mitä tulee niin treeneissä kuin peleissäkin. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään pelillisten ominaisuuksien treenaamisen, niin hommaa kyllä riittää. Onneks treenaaminen ja pelaaminen on niin huikeeta, että työn on valmis tekemään koska vaan!

Äidit taas ekan kerran majun mukana!

Huippu- urheilijoissa on paljon myös äitejä, ja kilpaurheilijoissa vieläkin enemmän. Ei ole tabu palata lajin pariin ja päästä jopa paremmalle tasolle kuin koskaan ennen, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jostain syystä kuitenkin moni urheilija kokee, että täytyy valita: joko äitiys tai kilpaurheilu. Voin myöntää, että myös itse olen miettinyt tätä koska rugbylla niin kuin monella muullakaan lajilla ei Suomessa voi saada elantoa ja se on vain harrastus, joten äitiyden ja kilpaurheilun lisäksi kombossa on mukana myös yrittäjyys ja ylipäätään kaikki työt, jotka vievät omasta viikosta kaikista eniten aikaa ja ovat itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeitä (kun mammaloma loppuu).
Itsessään jo työn ja urheilun sumpliminen on joskus ollut haastavaa, niin nyt jo tiedän, että pienen lapsen äitinä oleminen tuo vieläkin enemmän haastetta mukaan, sillä hän tulee kuitenkin olemaan aina mulle se numero yksi.
Silti haluan vielä pelata! Pelivuosia ei ole montaa jäljellä enkä halua katsoa joskus elämää taaksepäin ja harmitella, että olen jättänyt jotain tärkeää tekemättä. Edelleenkään en tiedä milloin ja pääsenkö edes siihen pelikuntoon, johon itse haluan sekä takaisin kentille maajoukkue tasolle, mutta ainakin se on tavoite ja toive, jota kohti mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä.

On vaikea kuvailla teille sitä tunnetta, kun pääsin yhdeksi päiväksi taas leirille oman rugby ”perheen” pariin. Vaikka kontaktia en vielä ota ja etenen hyvin rauhallisesti treeneistä toiseen, tuntu se vaan niin sairaan hyvältä. Aika sama fiilis kun isompien leikkausten ja vammojen jälkeen, jotka ovat aiheuttaneet lähes yhtä pitkän jakson katsomon puolelle, kuin raskaus ja synnytys. Mutta jostain syystä mun mielestä on vieläkin siistimpää palata kentille, kun oon ÄITI! Joku ehkä voi samaistua tähän fiilikseen, mutta onhan se nyt ihan sairaan siistiä jos oma lapsi kannustaa katsomossa kun puet maajoukkuepaidan päälle ja edustat Suomea kansainvälisissä kisoissa. Urheilija iskät saavat useasti kokea tämän kombon- Olla sekä iskä, että urheilija. Kuulla omien lapsien kannustushuudot katsomossa sekä halit voitetun ottelun jälkeen. Tää on ollut myös mun haave, äitinä… ja sen toteutuminen on nyt aika lähellä! Maailman siisteintä!!
Silti ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja nyt täytyy keskittyä rakentamaan sellaista kuntoa, että vaikka en pelaisikaan niin olen silti kovaakin kovemmassa kunnossa oman ammattini ja elämän takia.

Treenaaminen ei itsessään ole haastavaa, lähinnä kärsivällisyys on koetuksella, kun pitää himmata. Aikataulutus on se, joka tuo suurimmat haasteet ja täytyy sanoa, että on todella tärkeä perheen sisällä sumplia molemmille tärkeät asiat, niin että niille riittää aikaa. Vanhemmuus on yhdessä tekemistä, vastuun jakamista eikä kumpikaan rooli ole toista arvokkaampi. Mä olen todella onnellinen siitä, että meillä on täysin tasapainossa molempien roolit niin vanhemmuudessa kuin ylipäätään parisuhteessa. Molemmat saa toteuttaa yhteisten unelmien lisäksi omia unelmia ja niitä tuetaan. Ilman tätä, ei munkaan urheilija, yrittäjä, äiti – kombo olisi mahdollista.

Moni on kysynyt miten raskaaksi,- ja äidiksi tuleminen on muuttanut mua, osa tokaissut, että sitten kun lapsi syntyy muutut tosi paljon etkä ole enää se joka olet ollut.. täytyy sanoa, että en koe, että mun luonne olisi muuttunut mihinkään. Mä olen edelleen mä, pikkuinen on tullut meidän elämään mukaan ja eletään sitä elämää ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta hänen kanssaan.
Jokainen meistä muuttuu ihan jo iän tuomien vuosien (ja viisauden) myötä, mutta en sanoisi, että äidiksi tuleminen olisi jotenkin tässä mun luonnetta erikoisemmin muuttunut. Ainoa asia, joka on muuttunut niin se, että mulla on lapsi, jota suojelen aina.

0 kommenttia

”Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen?”

4 päivän päästä polvioperaatiosta alkoi oma treenaaminen, mutta ilman ihmettelyitä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen kun menee neljäntenä päivänä treenaamaan… jostain syystä ihmettelyitä riittää.
Toisin kuin synnytys polvileikkaus ei ole keholle ”luontainen” juttu, mutta silti kepeillä salille meno ei ihmetyttänyt ketään ja kuntoutuksen ymmärretään olevan välttämättömyys, jotta polvi tulee kuntoon ja kestää rasitusta. Synnytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeä aloittaa kuntoutus heti kun pystyy, jotta keho tulee kuntoon ja kestää arkista rasitusta.

Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen? – On viesti, minkä olen muutaman kerran saanut ja lyhyesti voisin tähän vastata, että koska mä haluan ja pystyn liikkua, mutta rupesin vähän vielä syvemmin pohtimaan tätä.
Viestin takana on varmasti välittäminen, mutta voin taata, että myös kaikella mitä teen- välitän omasta kehosta ja terveydestä.
Sana treeni tuntuu särähtävän monen äidin korvaan. On hyvä muistaa, että treeni ei aina tarkoita kovaa hikiliikuntaa vaan ihan kevyt liikkuvuussessio on jo treeni.
Oma treenaaminen onkin hyvin tunnustelevaa ja rauhallista (omaan normaaliin treenaamiseen verrattuna), ei itsensä ylittämistä ja rääkkiä, sekä jokainen treeni ja yksittäinen liike on myös tarkasti suunniteltu oman koulutuksen pohjalta, itselleni sopivaksi. En esimerkiksi missään nimessä tekisi asiakkailleni täysin samanlaisia juttuja vaan heille yksilöllisesti sopivaa harjoittelua.

Tähän. ”miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen”- kysymykseen vastaan mielellään myös monesta eri näkökulmasta, koska aihe vahvasti koskettaa omaa elämää ja sitä, mistä oma elämä koostuu.

Heti alkuun, on hyvä muistuttaa, että myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pätee liikunnan positiiviset vaikutukset niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Osana vastausta siihen, että miksi heti synnytyksen jälkeen pyrin päästä liikkumaan on ihan fysiologiset faktat. Kehon parantuminen ja paulautuminen fyysisen ponnistuksen, leikkauksen yms. jälkeen on parhaimmillaan juuri aktiivista. Kun kehoon lisätään (huom! yksilöllisesti suunniteltuna) verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, on paranemisprosessi huomattavasti nopeampi. Lepo on osa palautumista, mutta vain osa sitä. Pelkkä lepo voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muita ongelmia kehoon.

Lisäksi olen kilpaurheilija ja paluu kentille on itselläni edessä, joten omalla kohdallani palautuminen synnytyksestä on vähän kuin kuntoutuminen polvileikkauksesta. Pitkä prosessi, joka vaatii systemaattisesti suunnitellun kuntoutuksen.
Liikkuminen alkaa siitä mihin alussa pystyy. Polvileikkauksen jälkeen se oli jalan rauhallinen koukistus ja ojentaminen sekä etureiden aktivointi, terveitä ”raajoja” treenasin ihan täysillä. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen ”treeni” oli ihan vaan; kävely, lantionpohjan aktivointi ja yläkropan liikkuvuus.
Itselleni ei tulisi edes mieleen maata ja ”odottaa”, että keho palautuu taas takaisin, vaan pyrin tekemään kaiken, mitä juuri sinä hetkenä voin/pystyn, jotta kuntoudun.

Mutta yksi tärkeä syy on myös se, että olen ammatiltani valmentaja. Työni on jatkuvasti omalla keholla työskentelyä, aktiivista ja välillä tosi rankkaa ruumiillista työtä. Se, että olen terve ja hyvässä kunnossa on tärkein pohja omalle työlleni, terveyteni on oma käyntikorttini.
Koen itseni paremmaksi työssäni kun olen täydessä iskussa: pystyn seisomaan sanojeni sekä treenieni takana.
Mammalomalta en palaa sorvin ääreen näppäilemään tietokonetta vaan; olen salilla, urheilukentällä, mäessä, lenkkipolulla… vetämässä treenejä, ja kun valmennan haluan näyttää jokaisen ohjaamani liikkeen asiakkaille puhtaasti. Työni vaatii todellakin sitä, että olen itse kunnossa. Ja tästä syystä myös rakastan sitä, mitä saan tehdä!

Ehkä kaikkein tärkein syy, sille miksi ylipäätään liikun on se, että haluan olla AINA mahdollisimman terve ja niin hyvässä kunnossa kun vaan voin. Enkä nyt tarkoita, sitä miltä näytän vaan sitä mitä tunnen. Olen kärsinyt monesta vammasta urheilussa ja juuri siitäkin syystä joudun pitämään kropasta tosi hyvää huolta, etten esim. koe jatkuvia polvi- tai selkäkipuja.
Koen myös, että oma terveys ja hyvä olo ovat suoraan energiaa, mitä välitän omalle lapselle.
Reilu viikko sitten ruokamyrkytys vei itseni täysin sohvan pohjalle ja voin sanoa, että silloin mietin, että mitä jos tämä jatkuisi pidempää enkä pystyisi pitämään täysin huolta omasta vauvasta. Onneksi on maailman upein isä, joka pitää yhtälailla pienestä huolen, mutta tuli heti huomattua, miten tärkeää oma terveys on jo ihan lapsen kannalta.

Tiedän, että välillä on hankala asettua toisen saappaisiin, enkä myöskään oleta sitä keneltäkään, mutta jos ihmettelette esim. vaikka miksi aloitin heti liikkumaan, niin tässä postauksessa on nyt vastaus siihen. Lisäksi toivoisin, ettei äidit jatkuvasti vertailisi itseään muihin. Jokaisella on oma polku niin raskaana kuin synnytyksen jälkeen. Mä en palaudu yhtä nopeasti kuin joku toinen, etkä välttämättä sinä yhtä nopeasti kuin minä. Eikä tarvitsekaan! Jokaisen olisi tärkeä keskittyä omaan projektiin ja haluan korostaa, että ammattilaisia löytyy paljon. Raskauden ajan- ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistuneitä lääkäreitä, osteopaatteja, fyssareita ja valmentajia löytyy kyllä, jos vähänkin arvelluttaa, että mitä saa tai kannattaa tehdä, niin kannattaa oikeasti hakeutua ammattilaisten vastaanotolle.

Ja siis pakko vielä sanoa, että mua ei ole koskaan ärsyttänyt mennä treenaamaan- päinvastoin, mä rakastan sitä ja myös just sen takia liikun heti kun pystyn, olen sitten ollut polvileikkauksessa, ruokamyrkytyksessä tai synnyttänyt- liikkeelle ei lähdetä pakosta vaan rakkaudesta!

15 Kommenttia

Lantionpohjan lihakset ja niiden treenaaminen koskettaa kaikkia

Lantionpohjalihaksista puhutaan paljon raskauden kohdalla, mutta meillä kaikilla on lantionpohjan lihakset, niin miehillä kuin naisilla ja jokaisen meistä pitäisi pitää niistä huoli, osana kokonaisvaltaista lihaskuntoharjoittelua. Yleensä lantionpohjan lihakset tulee vasta siinä vaiheessa puheenaiheeksi, kun niiden kanssa ilmenee ongelmia.

Lantio yhdistää meidän ylä- ja alavartalossa tapahtuvan liikkeen. Lantionpohjassa sijaitsee sukuelimet sekä niiden toimintaan osallistuu lantionpohjan lihakset. Lantionpohja ja lantionpohjan lihakset sijaitsevat alimpana lantiossa ja kannattelevat kaikkia yllä olevia rakenteita ja sisäelimiä. Lantion alue kannattelee siis suurinta osaa koko kehomme painosta. (Lähde: https://tule.fi/vahva-lantionpohja/)

Lantionpohjan lihasten tehtävä– Tukea lanneselkää, kannatella vatsan aluetta sekä sisäelimiä, tukea virtsaputkea, peräsuolta ja naisilla emätintä. Osallistuvat virtsa- ja ulostetoimintojen säätelyyn yhdessä virtsaputken ja peräsuolen sulkijalihasten kanssa. Lantionpohjan tehtävänä on estää sisäelinten laskeumaa erityisesti ikääntyessä ja naisilla alatiesynnytysten jälkeen. Hyväkuntoiset lantionpohjan lihakset tukevat myös alaselkää ja vaikuttavat ryhtiin. (Lähde: https://www.mehilainen.fi/lantionpohjan-lihakset) Lisäksi on hyvä huomioida, että lantionpohjan lihakset ovat tärkeät sekä naisten, että miesten seksuaaliterveyden kannalta.

Lantionpohjan lihasten harjoittelu:

  • Naisilla lantionpohjan lihakset löytyvät parhaiten, kun jännität emättimen ja peräaukon seutua, ikäänkuin nostaisi niitä kevyesti ylös- tai sisäänpäin kohti napaa. Työntävää tai ulospäin pullistavaa liikettä on vältettävä.
  • Miehillä tunnistaminen haetaan taas; jännittämällä peräaukon ja kivesten välinen alue. Miehillä lihasten löytymistä voi auttaa ajatus siitä, että nostaa kiveksiä ylöspäin vatsan sisälle.
    (Lähde: https://tule.fi/vahva-lantionpohja/)
  • Lantionpohjan lihaksia voit harjoitella esim: supistamalla ja rentouttamalla vuorotellen kevyesti ja nopeasti. Hyvä on kuitenkin muistaa, että rentoutus on ihan yhtä tärkeää kuin jännitys, eli harjoittele tietoisesti myös rentouttamista.

Raskaus ja lantionpohjan lihakset

Raskaana olevan on eritoten pidettävä huoli lantionpohjalihastensa kunnosta, koska hormonitoiminta muuttaa sidekudoksia ja lihaksia, joista lantionpohjan lihakset koostuvat. Esimerkiksi virtsankarkailu voi olla tosi yleistä synnytyksen jälkeen, kun tekee jotain ponnistavaa liikettä.
Raskautta ennen ja raskauden aikainen lantionpohjan lihasten harjoittelu ehkäisee lantionpohjan venymistä ja virtsaputken sulkumekanismin löystymistä.
Treenaamalla voidaan myös ehkäistä synnytyksessä mahdollisesti syntyviä repeämiä sekä harjoittelu auttaa myös synnytyksestä toipumisessa. Synnytyksen jälkeen voi olla huomattavasti hankalempaa aktivoida ja löytää lantionpohjan lihakset, joten ennen raskautta ja raskauden aikana kannattaa jo huolehtia niistä.

Suurimmalla osalla ongelma ei ole välttämättä ole se, ettei lihaksia osaisi jännittää, vaan se ettei pysty rentouttamaan. Synnytykseen valmistautuessa ja itse synnytyksessä tärkeää on juuri lantionpohjan lihasten rentouttaminen.

Olen myös aiemmin maininnut, että jos lantionpohja on tosi kireässä/hyvässä kunnossa voi se myös olla haitaksi synnytyksessä ja tällä usein juuri tarkoitan sitä, että sen rentouttaminen voi olla hankalaa. On hyvin epätodennäköistä, että tätä kuitenkaan on. Usein varoitus on enemmän urheilijoille, joilla lantionpohja on lajin takia ”yliaktiivinen” (eikä sitä ei välttämättä osata rentouttaa) sekä jos nyt on tosi paljon tullut harjoiteltua lantionpohjan lihaksia ennen raskautta ja raskauden aikana, toki syy voi myös olla rakenteellinen, mutta se on harvinaisempaa.
Eli suurimman osan ei siitä kannata huolehtia vaan lähinnä raskaudenkin aikana aktivoida lantionpohjaa ja opetella rentouttamaan sitä.
Itse huomasin raskauden alussa todella kovista kipukrampeista kohdun kasvaessa, että oma keskivartalo ja lantionpohja on todella kireä eikä meinannut antaa periksi. Juttelin asiasta urheilulääkärin kanssa ja tästä syystä olen jättänyt harjoitteet pois raskauden aikana, mutta aion palata niihin heti synnytyksen jälkeen. Nyt olen enemmän keskittynyt harjoittelemaan, lantionpohjan rentoutusta, jotta synnytys sujuisi helpommin.
(Täältä Mehiläisen sivuilta lötyy hyvää tietoa raskaudesta ja lantion pohjan lihaksista: https://www.mehilainen.fi/raskaus-ja-lantionpohjan-lihakset)

Jos lantionpohjan lihasten tunnistaminen ja aktivointi on hankalaa, kannattaa ehdottomasti hakeutua esim. osaavan fysioterapeutin vastaanotolle, joka on myös erikoistunut tähän alueeseen.
Lantionpohjan lihasten heikkous ja ongelmat voivat olla tosi ikävä ongelma ihan arkipäiväisessä elämässä ja on hyvä muistaa, että esim. synnytyksen jälkeen niitä on treenattava, jotta ne saa takaisin kuntoon.
Ei kannata tyydyttäytyä siihen, että lantionpohjan heikkous kuuluu raskauteen ja synnytyksen jälkeiseen elämään, vaan oikeasti tehdä asialle jotain.
Synnytys on iso ponnistus kehossa ja siitä toipuminen vaatii ”kuntoutusta” ihan niin kuin vaikka polvileikkauksen jälkeenkin. Takaisin kuntoon pääsee kyllä, osalla se voi vaatia enemmän töitä kuin toisilla, mutta systemaattista harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä se vaatii. Heti kun pystyy, niin lantionpohjan lihaksia pitää ruveta harjoittelemaan ihan joka viikko.

Kuvat: Petteri Peltonen


0 kommenttia