Blogi

Vaihtelua aamupuuroon

Melkein suurimmalta osalta kun kysyy, että mitä tykkäät syödä aamupalaksi niin vastaus on: Puuro! Puuro on ehkä meille suomalaisille tyypillisin aamupala ja erittäin hyvä sellainen. Puuro on terveellinen, usein täyttävä sekä siihen voi yhdistää melkein mitä vain. Mutta jos puuroa syö joka aamu samalla tavalla, voi siihenkin helposti kyllästyä. Vaihtelulla saa puuroakin muokattua todella paljon eri makuiseksi.

Tein teille muutaman tyyppillisen ja helpon puuroreseptin, joita itse tykkään vaihdella. Kaikissa on pohjana ihan perus kauraleseet, mutta muuta sisältöä olen vaihdellut aamu fiiliksen mukaan. Kuvat ovat todellakin mun aamupuuroista ei hienosti tehdyistä asetelmista…

Banaani & maapähkinävoi kaurapuuro

-Kauraleseet n. 1dl

– Soijamaito

– Hera 2 rkl

Maustamaton makukaura 1 rkl

– Tuore banaani

– Nokare maapähkinävoita

Kuningatar kaurapuuro

-Kauraleseet n. 1 dl

-Kauramaito

– Vanilija hera 1,5 rkl

Mustikkamakukaura 1 rkl

+ Suomalaiset pakastemarjat (mustikka + vadelma)


Jäinen smoothie puuro

Kuka sanoi, että puuron pitää olla aina lämmin 😉

-Kauraleseet 1 dl

-Pakaste mangoja & vadelmia

Maustamaton makukaura 1 rkl

-Soijamaito

-Vanilija /banaani hera 2 rkl

– Chiasiemenet

Banaanisuklaa puuro

Muistan lapsuudesta yhden mun suurimman suosikin: ”suklaamannapuuron” sitä teki lapsena niin mieli ja tämä hyvin vastaa sitä puuroa,

– Kauraleseet 1 dl

-Kauramaito

-Suklaa hera 2 rkl

Kaakao makukaura 1 rkl

-Banaani

-Kaakaonibsit

-Raejuusto

Niin helppoa se on välttää kyllästymiset niinkin perinteisessä aamupalassa, kuin puuro onkin. Vaihtele välillä puuron valmistus veden- ja kasvismaitojen välillä, jolloin saat jo paljon muutettua makua. Vaihtele marjoja ja hedelmiä sekä valitse puuron sekaan jokin proteiininlähde, joko jauheena tai lisää raejuustoa mukaan. Kuitupitoisuutta ja tätä kautta kylläisyyden tunnetta voit lisätä vieläkin enemmän makukauralla, joka sisältää paljon kuitua.

Nautinnollisia aamupalahetkiä! 

4 Kommenttia

Pystytkö roikkumaan enemmän kuin minuutin?


Lapsuudesta muistan miten peloton mieli oli. Roikunta ja kiipeily olivat osana jokaista päivää. Harvemmin kävi edes mielessä, ettei jaksaisi. Sitä olisi ihan helposti roikkunut ja kiipeillyt vaikka koko välitunnin. Toista se on nyt aikuisena. Lapsuudessa roikunnan luonnollisuuskäsite häviää iän myötä. Roikuntaa joutuu oikeasti treenaamaan mikäli sen haluaa pitää hyvänä, mutta onneksi sekin kehittyy helposti kun jaksaa vain treenata.

Kyseinen Lappset Fitness puisto löytyy: Mellstenin rannalta Espoosta. 

Miksi kannattaa roikkua?

Roikkuminen parantaa liikkuvuutta olkapäissä, koko selässä rankaan asti, kyljissä, käsivarsissa ja jopa lantion alueella sekä vahvistaa olkapään lisäksi otevoimaa. Useimmalle puristusvoiman pitäminen on näistä haastavin. Roikunta on lähes mahdotonta, koska kädet rupevat lipsumaan. Roikunta onkin oiva tapa harjoitella otevoimaa.

Liikkuvuus kannattaa aloittaa asteittain. Mikäli on todella hankala edes nostaa käsiä suoraksi kohti taivasta, kannattaa roikkua ensin niin, että pidät jalat maassa ja kevennät näin roikuntaa. Kun liikkuvuus asteittain helpottaa voi painon siirtää roikunnan varaan. Kevennä myös, mikäli tunnet liiallista vihlontaa olkapäissä. Jos huomaat selkeää heikkoa olkapään liikkuvuutta suosittelen sitä harjoittelemaan helpommilla liikkeillä, kuten keppi- ja kuminauhajumpilla. Liikkuvuuden parantamisen lisäksi myös lavat ja rintakehä pitää saada liikkumaan. Usein rintalihaksen ja lapojen kireys vie hartioita eteen ns. ”kysymysmerkin”- muotoiseen asentoon.

Pelkkä ryhti ei ole huonon liikkuvuuden tulos vaan myös jokaisen aktiiviliikkujan tulisi miettiä liikkuvuutta, sillä jokaisen liikkeen pohja on liikkuvuus, mikäli haluaa että liikkeen fuktio toteutuu. Vaikka roikunta voi jollekkin tuntua tylsältä, kannattaa se silti sisältää harjoitusohjelmaan. Voiman lisäksi olisi tärkeä pystyä kannattelemaan ihan omaa vartaloa.

Aloita rauhassa kevennetyllä roikunnalla, josta voit siirtyä täyspaino roikuntaan. Kun se toimii ja pystyt roikkumaan helposti pidemmänkin (1 min) ajan ja voit harjoitella vartalon keinuntaa samalla kuin roikut. Voit lisätä polven ja jalkojen nostoja sekä lisäksi harjoitella etenemistä eteen ja taakse money bars- telineessä (kuva ylempänä) sekä harjoitella myös 1- käden staattista roikuntaa. Lisää näitä progressiivisesti mukaan osaksi muuta harjoittelua, jolloin varmasti tulosta tulee.

Raikasta viikonloppua!

Hhaasta tänä viikonloppuna kaveri roikunta skabaaan!

 

 

0 kommenttia

Valoa tunnelin päässä – Miten olen motivoinut itseni jokaisen vamman jälkeen kuntoon


Olen urheiluvuosien aikana kokenut paljon epäonnea varsinkin loukkaantumisten osalla. Kun jotain tavoitetta olen pyrkinyt kaikin keinoin saavuttamaan, olen jostain syystä onnistunut aina loukkaantumaan. Pitkä polvileikkaus- kierre ja monet muut vammat ovat todellakin halunneet rajoittaa omaa liikkumista ja pitäneet poissa kentiltä. En kuitenkaan koskaan ole edes miettinyt, että lopettaisin urheilun kokonaan. En sano, että loukkaantumisten hyväksyminen olisi koskaan ollut helppoa, päinvastoin ne ovat todellakin olleet kovia kolahduksia. Ymmärrän hyvin miltä, kaiken aloittaminen alusta tuntuu. Tuntuu kuin kaikki se, mitä on saanut aikaan ennen vammaa ja leikkauksia murenee pikkuhiljaa pois ja taas lähdetään uudestaan lähtöruudusta. Vaikka ihan näinkään se ei ole.

Moni kamppailee loukkaantumisen jälkeen motivaation löytämisestä takaisin urheilun ja liikunnan pariin ja saakin usein tehdä tietoisesti työtä sen eteen. Jokainen loukkaantuminen vie fiilikset alas. Kehitys tuntuu keskeytyvän ja joskus jopa koko kausi on ohi. Kun oikeasti urheilu on iso osa elämää, tuntuu, että kokonaisesta palapelistä tärkeimmät palaset ovat hävinneet. Tässä kohtaa moni ajattelee, että helpompi olisi vain luovuttaa ja tehdä jotain ihan muuta. Muun tekeminen ei varmasti poista sitä, mistä on eniten nauttinut vaikka sillä hetkellä helpommalta tuntuisikin kääntää sivua.

Jokainen vamma aiheuttaa rajoitteita, muttei kuitenkaan poista liikkumista kokonaan. En voi ymmärtää miten osa saa lääkäriltä suoraan urheilukiellon. Harvemmin kyseessä on vamma, joka aiheuttaa täyden kiellon kaikelle liikunnalle, ellei kyseessä ole jokin sairaus, joka rajoittaa täysin koko kehon kuormituksen ja sykkeen nousun.  Treenaamisen ei muutenkaan pidä eikä tarvitse olla aina täysiä, niin mistä johtuu se, että lääkäri määrää urheilukieltoa, ymmärtäisin paremmin esim. pelikiellon. Pahimmassa tapauksessa urheilukielto vaan lisää ongelmia jo aiemman vamman lisäksi. Inaktiivisuus ei ole koskaan hyvästä ja varsinkaan, jos on ollut aiemmin aktiivinen. Ymmärrän sen huolen ja vastuun, mitä myös lääkärit kantavat. Olen itsekin ehkä vähän turhan innokas kuntoutuja, jolloin sen maagisen rajan löytäminen on todellakin hankalaa. Mutta parasta olisi saada lääkäriltä suoraan ohjeet, että: ”saat tehdä vain näin….!” Kun tekeminen rajataan on rajojen sisällä helpompi pysyä. Kotona makaaminen ja laakereilla lepääminen aiheuttaa vain kunnon huomattavaa romahdusta ja usein lisää tuki- ja liikuntaelinvammoja. Tottakai jokainen määrittää myös liikkumisen itse, heti leikkauksen jälkeen kannattaa ottaa ihan iisisti ja levätä, mutta kyllä jo kuukauden jälkeen voi huomattavasti tehdä asioita.

Mutta palaten vielä aiheeseeni: motivaatioon… Ymmärrän, että loukkaantumiset sammuttavat motivaation ja olisikin hyvä prosessoida asia, jotta saisi motivoitua itsensä kuntouttamaan vammat kuntoon. Alussa kaikki energia menee vamman tai loukkaantumisen hyväksymiseen, eikä sitä välttämättä hyväksy koskaan. Kuitenkin asia, jota ehkä itse mietin paljonkin oli, että: ”olenko oma itseni, jos nyt luovutan..” tähän oli helppo vastata, että en olisi! Vaikka kuinka joskus on tehnyt mieli luovuttaa, niin enemmän itselleni tuottaisi vaikeaa hyväksyä se, että joskus olen luovuttanut kuin se, että nyt täytyy tehdä kova työ, että pääsen takaisin kuntoon. Loukkaantumisen ja vamman hyväksyminen tuntuu huomattavasti helpommalta kuin se, että luovutin. Eikä luovuttaminen tarkoita nyt sitä, että lopettaa vaikka kilpaurheilun vaan lähinnä sitä, että lopettaa koko liikunnan ja samalla jättää kuntoutuksen. Ihan sama mikä on lopullinen tavoite; olisi se sitten oman lajin pariin paluu vai arkeen, jossa on osana liikunta, niin kuntoutus on ihan yhtä tärkeä. Laadukkaalla kuntoutuksella kuntoutetaan vamma loppuelämää ajatellen eikä seuraavan vuoden urheilua.


Enkä missään nimessä halua verrata omia tai kenenkään muun loukkaantumisia toisiinsa. Jokaisen kokemus on täysin erilainen, osa parantuu vammasta täysin ja osalle se jättää loppuelämäksi haasteita. Tottakai näiden kahden välinen hyväksyminen on täysin erilaista, silti jokainen meistä on itse vastuussa oman elämän jatkamisesta. Harvemmin he, kenellä oikeasti vamma on jättänyt jotain isompaa ja pysyvämpää ovat he jotka luovuttavat. Usein luovuttaminen on viitseliäisyydestä kiinni, eikä siitä ettei pääsisi kuntoon. Karua, mutta samalla hienoa on ajatella, että lopulta melkein kaikki on meistä itsestä kiinni, ei välttämättä se tulemmeko koskaan kuntoon, vaan se miten suhtaudumme asioihin.

“It always seems impossible until it’s done.”

Nelson Mandela

2 Kommenttia

Mitä vaikuttajayhteistyö on parhaimmillaan

Vaikuttaja yhteistyöt ovat edelleen hyvin uusi juttu. Aloitin itse tekemään vaikuttajayhteistyötä jo seitsemän vuotta sitten. Voin kertoa, että tässä ajassa on yhteistyömallit muuttuneet todella paljon.

Aiemmin urheilusponssit olivat neulottu logo paitaan tai logotarra skimboihin. Nykypäivänä yrityksille tuotetaan sisältöä ja toimitaan entistä enemmän yrityksen arvojen, tuotteiden ja palveluiden lähettiläänä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan takoita sitä, että pelkkä tuote vaihtaa omistajaa ja niistä tehdään toivotaan, toivotaan postauksia. Yhteistyöhön ei ylipäätään pitäisi lähteä, mikäli se ei astu omiin arvoihin, eikä jaksa nähdä vaivaa tuotteeseen/palveluun perehtymiseen ennen yhteistyötä.

Jokainen ymmärtää, että esimerkiksi osan bloggareiden tai vaikuttajien kuukausipalkka määräytyy kaupallisista yhteistöistä ja juuri sen takia, niitä on osalla enemmän ja yhteistyökuvioihin tarttumiseen on pienempi kynnys, kuin niillä ketkä tekevät työkseen muutakin ja vaikuttaminen on yksi osa omaa isompaa työkenttää. Lisäksi toki portaaleissa voi yhteistyöt kuulua osaksi blogin ylläpitoa. Blogin kirjoittaminen vie paljon aikaa, kun oikeasti sisältöön paneudutaan ja perehdytään sekä panostetaan kuviin ja tekstin tuottoon. Ihan niin kuin videon ideointiin, tuottamiseen ja leikkaamiseenkin. On mahtavaa, että monet yritykset ovat mahdollistaneet vaikuttajille tämän työn palkkaamalla heidät ns. töihin itselleen. Kuitenkin, jo aiemmin mainitsin, ettei yhteistyöhön pitäisi lähteä mikäli palvelu tai tuote ei vastaa sitä mitä itse olet.

Lisäksi tätä maailmaa pitkään jo eläneenä olen viimeisten varsinkin neljän vuoden aikana pyrkinyt itse tekemään pidempiaikaisia yhteistöitä. Tällä hetkellä suurimmat yhteistyökumppanit ovat olleet itselläni jo lähes neljä vuotta. Koen olevani osa heidän henkilökuntaan ja tämä tuntuu erityisen hyvältä. Yhteistyöt eivät ole pelkkää tuotteesta ja palvelusta kertomista, ne ovat paljon muutakin mitä ei ulospäin välttämättä näy tai välity.

Esimerkkinä omista pitkäaikaisista kumppaneista ajattelin esitellä Lappsetin… noin. kolme ja puoli vuotta sitten aloitimme yhteistyön. Lappset on vuonna 1970, perustettu perheyhtiö Rovaniemellä, mutta toimipisteitä löytyy jo ympäri Suomea sekä ympäri maailmaa. Lappset on varmaan kaikille teistä jollakin tasolla tuttu lastenvälineistä ja leikkipuistoista, mutta nykyään repertuaari on teemapuistoista, treenipuistoihin sekä jalkapallo tekonurmiin ja kuplahalleihin, unohtamatta puistojen penkkejä ja muuta ulkovälineistöä. (lisätietoa Lappsetista)

Meidän yhteistyön tavoitteena on ollut lisätä käyttäjiä fitnesspuistoihin ja luoda helppoja treenejä, mitä ihmiset voisivat puistoissa tehdä. Puistojen käyttö on kuitenkin kaikille ilmainen tapa treenata ja aina kuin tälläisiä juttuja lähdetään yhdessä tekemään, toivotaan merkittävää liikunta-aktiivisuuden kasvua Suomessa. Vuosi vuodelta olemme ideoineet ja miettineet lisää; mukaan on tullut treenejä ja luentoja suoraan asiakkaille, tapahtumia, puistojen suunnitteluapua yms. Nyt kun yhteistyötä on kuitenkin jo tehty lähes kolme vuotta halusin ehdottomasti tutustua vieläkin enemmän Lappsetin juuriin, niihin ihmisiin ketä yrityksessä työskentelee sekä siihen isoon prosessiin miten puistojen välineet oikeasti suunnitellaan ja tuotetaan omalla tehtaalla Rovaniemellä. Joten päätin lähteä Rovaniemelle tapaamaan Lappsetin porukkaa!

Sitä itsekin syyllistyy ajattelemaan itsestäänselvyytenä asioita, jotka vain löytyvät kaupunkien ja kuntien pihoilta. Sitä ei tule edes ajatelleeksi miten ison prosessin vaatii vaikka treenipuiston suunnittelu, organisointi ja toteutus, että sellainen saadaan rakennettua. Suomessa laatuvaatimukset ovat kovat, huomioiden turvallisuus, monikäytännöllisyys sekä vielä Suomen haastava ilmasto. Puistot halutaan tehdä kaikille iästä, tasosta tai rajoitteesta riippumatta.

Viime viikon tehdaskierros Lappsetilla oli kyllä avartava. Sitä ajattelee, että kaikki tapahtuu pelkkien koneiden voimin, mutta yhtäkään työntekijää ja sitä kädentaitoa mitä näin ei korvaa mikään. Tuntuu uskomattomalta miten nopeassa ajassa puistot suunnitellaan tilaajalle ja vielä toteutetaan tehtaalla, lähetetään ja pystytetään. Ja se, että tilaaja voi melkein tilata mitä vain, kunhan turvallisuus ja laatu eivät kärsi.


Toisen pävän agendana halusin itse päästä antamaan jotain yrityksen työntekijöille. Ideointipalavereiden lisäksi vedin työntekijöille taukojumppaa sekä kohdennetulle ryhmälle hyvinvointiin ja energan lisäämiseen liittyvää luentoa ja olin vahvasti mukana ideoimassa ja toivottavasti myös jatkossa toteuttamassa yrityksen hyvinvointia.



Lähdin Rovaniemelta erittäin ylpeänä, voin käsi sydämmellä sanoa, että teen hienojen ihmisten ja arvojen kanssa yhteistyötä! Kiitos Lappset <3

0 kommenttia

Myös energiapakkauksilla on huonoja päiviä

Hyviä lukijaviestejä tullut teiltä, ja tämä postaus käsitteleekin muutamaa kysymystä ja teksitoivetta.. Voitko kirjoittaa postauksen sun huonoista päivistä. –Eikö sua koskaan väsytä? -Onko sulla koskaan huonoja päiviä?  – Melkein mun parempi puolisko voisi vastata näihin kysymyksiin ja sieltä tulis myönteinen vastaus. Väsyttää välillä ihan niin kuin meitä kaikkia. Kovat työkiireet ja paineet, sekä niiden johtamat huonot yöunet näkyvät kyllä seuraavana aamuna naamalla. Muutama kuppi kahvia aamulla ja elämä taas jatkuu. Väsymys on myös tunne, joka satunnaisesti vaivaa meitä kaikkia, siinä vaiheessa kun se vaivaa pidempään on syytä etsiä syitä: Nukunko huonosti? panostanko omiin elämäntapoihin? Valvonko liikaa? Stressaako työasia? Huolehdinko liikaa ympärillä tapahtuvista asioista? 

Niin kuin jo sanoin aiemmin; satunnainen väsymys on normaalia ja sitä on meillä kaikilla. En usko, että kukaan ihminen on aina pirteä. Vaikka yleisesti minutkin tunnetaan iloisena ja energisenä, niin silti pitkien päivien jälkeen jatkuva ylienergisyys tipahtaa melkein nollaan. Tekee hyvää vain istua alas ja olla hetki ihan hiljaa. Työskentelen melussa ja olen jatkuvasti vuorovaikutuksesssa ihmisten kanssa, joten tuntuu todella hyvältä iltaisin rauhottua täysin. Osa ei varmaan edes perheenjäsenistäni usko, että sanon näin. ”Oonako muka rauhottuu joskus tai on hiljaa!”  En ehkä ole hiljaisemmasta päästä ja tykkään keskustella ja kuulla muiden kuulumisia, mutta työni on tosi intensiivistä ja jatkuvaa läsnäoloa, niin välillä kotona tuijotan tyhjyyteen ja pää lyö ihan tyhjää. En välttämättä edes kuule, kun minulle puhutaan. Kun pääsen hiljaisuuteen ja saan rauhottua, huomaan että aivot tarvitsevat lepoa, koska päivän aikana ne raksuttavat kovaa tahtia ja ovat koko ajan täydellä moodilla käytössä. Rakastan työssäni juuri sitä läsnäoloa ja intensiivisyyttä, mutta aina sitä ei riitä kotiin asti vaikka pitäisikin. Yli-ihmisiä ei vaan ole olemassa vaikka kuinka toivoisin sellainen olevani. Paras, että en aina edes huomaa olevani väsynyt, vaikka kroppa kelluu paikallaan ja silmät seisoo. Huvittavinta on, että vielä väitän ettei väsytä, kun joku kysyy.

Huonolla tuulella olen hyvin harvoin, mutta joskus on myös sellaisia hetkiä. Aina ei työasiat mene niin kuin haluisi tai elämässä tulee eteen hankalempia hetkiä. Niistä onneksi aina selvitään tai ainakin näin haluan uskoa, vaikka ei aina siltä tuntuisi. Ehkä tärkein lause jonka joskus kuulin liittyi ihmisten menetykseen mutta samaan voi verrata mihin menetykseen tahansa: ”Suru pitää käsitellä, mutta surra ei voi lopunelämää, jolloin keskittyy enemmän niihin ihmisiin ketä ei enää ole olemassa eikä niihin ketä on oikeasti lähellä ja läsnä.” Samaa voi miettiä ihan pinempiinkin asioihin, on turha murehtia menetettyjä töitä vaan keskittyä sen sijaan niihin mitä tällä hetkellä tekee. Vaikka kuinka hankalaa olisi olla murehtimatta, niin siihen on hyvä pyrkiä, jotta elämä menisi kuitenkin eteenpäin ja osaisi elää ja nauttia hetkestä.

Jokainen tunneälyn omaava osaa tuntea sekä näyttää tunteet laidasta laitaan. On aitoutta olla joskus huonollakin tuulella ja väsynyt. Toki jatkuva huonotuulisuus ja takakireys evät ole hyväksi kellekään, ei henkilölle itselleen eikä ympärillä oleville. Ja haluan myös ajatella, että omassa työssäni minulla ei ole oikeutta tartuttaa huonoa fiilistä ja päivää muihin. Tavoite on tuoda ihmisille energiaa ei viedä sitä pois. Joten mielummin näytän väsymyksen ja kireyden vasta kotiseinien sisällä, vaikka ei sekään ole aina oikein. Aitoutta ei vaan voi päästä karkuun ja lähimmät ihmiset kyllä sen ymmärtävät.

Mukavaa viikkoa kaikille!

0 kommenttia