Blogi

Kotipesä- lempipaikka

Olette toivoneet postausta meidän kodista, joka vilahtelee aina välillä instastoryn puolella niin täältä tulee…..

Luonteeltani olen seikkailunhaluinen. Jatkuvasti vaihtuvat asiat elämässä innostaa. Työssä tykkään projekteista, tavata uusia ihmisiä ja haastaa itseäni eri alueilla. Sama päivittäinen työaika ja työ, eivät tuo sitä samaa iloa kuin juuri se mitä tällä hetkellä teen. Avaan viikon alussa kalenterin ja huomaan: ”aii tällänen viikko on tällä kertaa..” -Kyllä, jokainen viikkoni on todella erilainen ja ai vitsit, että nautin siitä. Vaikka asiat vaihtuvatkin elämässä niin ihmisistä pidän kynsin ja hampain kiinni.

Nautin matkustamisesta, uusista kohteista ympäri maailmaa ja varsinkin kokemuksista. Käytän ylimääräisen rahani kokemuksiin, koska ne ovat todella isossa osassa myös omaa hyvinvointia. Nautin hetkistä kahvikuppi kädessä, kun mietin mitä kaikkea siistiä elämässä on tullut tehtyä: muistot benjihypystä muuttuvat hetkessä Cuubalaisiin autoihin ja taas Ateenan jalkapallopelien kautta uskomattomiin paratiisisaariin. Reissusielu elää sisälläni, mutta silti rakastan ihan tavallista arkea. Sitä, että uskomattoman hienon reissun jälkeen pääsen takaisin kotiin siihen omaan kotipesään, jossa kaikki on omaa, tuttua ja turvallista.

Tajusin tämän oikeastaan vasta kun ostin ensimmäisen omistusasunnon. Luulin, että en kokisi suurta eroa vuoka- ja oman asunnon välillä, mutta kun tämän asunnon remontoimme ja sisustimme juuri oman mieltymyksen mukaan, oli fiilis täysin toinen. Välillä kävelen kotona ympäriinsä, vaan koska tykkään katsella tätä kotia. Kun tulen töistä tai reissusta kotiin tunnen heti, että tää on mun paikka! Aiemmin ajattelin kodiksi vain pelkästään rakkaat ihmiset ympärillä. Nyt koti on kyllä just se paikka, josta on itse itselleen tehnyt kodin ja missä saa olla rakkaiden ihmisten kanssa.

En oikeastaan tiedä mikä oma sisustustyylini on. Paljon vanhaa, luonnon läheistä, mutta lisäksi betonia ja peltiä. Elementtejä olen ottanut ranta-fiiliksestä ja yhdistänyt sitä teollisuus-meininkiin ja metsään. Hankin asioita uutena kaupoista ja netistä, käytettyinä torista tai siskoni löytäminä kirppiksiltä sekä osa ovat äitini tekemiä. Lisäksi rakastan tuoda esineitä reissuista. Kokonaisuus saattaa, jollekin olla liikaa, mutta en tykkää liian modernista ja värittömästä. Tykkään, että kodilla on pilke silmäkulmassa.

Olohuoneen ehkä tärkein huonekalu on ehdottomasti Annankadun Vepsäläiseltä ostettu Brandon sohva. Haluttiin ehdottomasti löhösohva, koska sohvalla nyt tunnetusti tulee vietettyä paljon aikaa ja haluttiin sohva, johon kaikki mahtuvat. Etsin sohvaa melkein vuoden, koska meillä on tosi haastavat mitotukset ja vain tästä kyseisestä sohvasta sai rakennettus paloista ihan täydellisen sohvan meille. Väriksi valikoitui ihan samansävyinen sohva kuin meidän keittiön mikrosementti.

Olkkarissa löytyy myös Pentikin kierrätyspuusta tehty vitriinikaappi sekä Granitin bambutuoli. Ruokapyötä on valmistetty myös kierrätyspuusta ja sen tilasin Indonesiasta. Ruokapöydän tuoleista peltituolit tilasin netistä ja kaksi turkoosia tuolia ovat olleet meidän isällä käytössä, kun olin ihan pikkulikka, eli niissäkin on paljon tunnearvoa.

Työhuone on suoraan sanoen ollut ihan luksus! On ollut helpompi pitää yrityksen asiat järjestyksessä kun löytyy oma miljöö niille. Valitettavasti kuitenkin ylimääräinen tila aina kerää ylimääräistä tavaraa, ja välillä tuntuu, että työskentelen pyykkitelineen, imurin ja hierontapöydän välissä. Eli työhuoneeseen meinaamme tunkea kaiken mahdollisen. Kuitenkin työhuone siistissä kunnossa on itselle ihan spessu paikka. Sama bambutuoli on löytänyt myös sinne paikkansa sekä äitini tekemä lankkulauta- pöytä. Sävyt koko huoneessa ovat hyvin sinivalkoiset. Työtuolin päältä löytyy äidin tekemä viltti ja lattialta mummoni tekemä matto.

Parveke oli elinehto muutolle. Rakastan syödä kesäaamuisin aamupalan ulkona ja lämpiminä iltoina illallista. Parvekkeella on äitini tekemät pöytä ja sohva purkulavoista. Mainitsin vain äidilleni, että kerää lavoja talteen niin teemme joskus niistä parvekkeen huonekalut niin, seuraavalla kerralla äiti jo toikin kalusteet valmiina meille. En voi ymmärtää miten taitava mama mulla on! Omat tekeleet olisivat voineet olla ihan toista luokkaa, jos olisin niitä edes koskaan saanut valmiiksi.

Makkari on ollut huoneista keskeneräisin. Vasta viime viikolla sain laitettua vaatehuoneen oveksi pellavaverhon ja pikkuhiljaa huoneessa rupeaa olemaan muutakin kuin sänky. Lisäksi melkein koko kodista puuttuu taulut seiniltä. Hiljaa hyvä tulee ja huone huoneelta kodista muovautuu oman näköinen. Onneksi nyt edes vajaa vuoden asumisen jälkeen isoimmat hankinnat on tehty ja remontti on täysin viimeistelty. Saa nauttia kodin ihanasta fiiliksestä ja elellä omaa unelma arkea!

Hyvää viikonloppua!

 

 

0 kommenttia

Onko kuntoutus ohi kun palaan kentille?

8 kk sitten en osannut odottaa tätä päivää nimittäin kausi alkaa ja olen pelikunnossa. Viime kaudella semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla potkaisin konversiopotkun ja tukijalka petti alta. Tuomio eturistiside poikki ja kierukka revennyt. Tiesin, että hetkeen ei ollut asiaa kentille. Sinä hetkenä, kun loukkaantuu ja tietää, että on pitkään sivussa töistä, harrastuksista ja monista omista arjen perus asioista, ei edes osaa nähdä hetkeä jolloin palaa täysin takaisin omien juttujen pariin.

Loukkaantumiset syövät todella syvältä. Mutta niitäkin tulee meille kaikille jossain vaiheessa elämää. Urheilu toki nostaa riskejä, mutta ei muukaan elämä poissulje sairastumista tai onnettomuuksia.

Hetkessä eläminen on oma elämänpituinen tavoitteeni, mutta varsinkin loukkaantumisten jälkeen se tuntuu erittäin vaikealta. Sitä ajattelee jatkuvasti: ”Olisinpa jo terve”, ”sitten kun olen terve teen sitä ja tätä..” Laakereilla lepääminen ja siinä hetkessä eläminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta.


Kuitenkin jokainen vamma on jollain tavalla kasvattanut ja vienyt elämässä eteenpäin. 15- vuotiaana sitä ajatteli, että 6kk leikkauksesta ja pelaan taas täysillä fudista, koska lääkäri antoi kuuden kuukauden jälkeen vihreää valoa. Kas kummaa kierukan liitäntä ei pitänyt ja taas oltiin tähystyksessä, koska paluu ei ollut maltillinen vaan heti kaasu pohjassa. Nyt monta vammaa ja leikkausta kokeneena tämä reilu 8kk tuntuu lyhyeltä ajalta leikkauksesta. Tuntuu, että olen valmis pelaamaan, mutta silti ei kävisi mielessäkään lopettaa kuntoutusta.

Enää en ajattele kuntoutuvani pelkästään rugbyyn vain kuntoutan itseni loppuelämää varten. Jos olisin ollut fiksu, olisin aloittanut ”kuntouttamaan” itseäni jo 14- vuotiaana, jolloin en ollut kärsinyt vielä yhdestäkään isommasta vammasta. Elämä kuitenkin opettaa asiassa kuin asiassakin ja joskus opit täytyy hankkia kantapään kautta. En välttämättä olisi tässä ilman kuutta polvioperaatiota ja jokaista koettua matkaa takaisin pelikuntoon.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mitä jatkuva kuntouttaminen sitten tarkoittaa? – Se tarkoittaa, että pitää huolen omasta kehosta. Huomioi kehon vaativat fyysiset ominaisuudet, vahvistaa ja tukee niitä oikealla harjoittelulla, levolla sekä ravinnolla. Se tarkoittaa hyvää alkulämmittelyä ennen varsinaista treeniä, hyvää loppuverkkaa. Se tarkoittaa tasapainoa levon ja harjoittelun välillä sekä sopivassa suhteessa kovia ja kevyempiä treenejä. Se tarkoittaa hyvää tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tätä listaa voisi jakaa äärettömiin, mutta kiteytettynä itsestä huolehtiminen huomioiden eritoten omat heikkoudet. Omalla kohdallani polvien vahvistaminen on erittäin isossa roolissa.

Lauantaina alkaa kausi, mutta haluan suhtautua ensimmäiseen peliin kuin mihin tahansa treeniin: rentoutta, iloa ja oman parhaansa tekemistä! En usko, että tämä loukkaantuminen on viimeinen minkä tulen kokemaan, mutta en myöskään halua stressata tulevaa.

Upeita kesäpäiviä!

0 kommenttia

Kuinka paljon painan? – BMI.n mukaan lievästi lihava

Paino kiinnostaa… miksi? Ja onko sillä oikeasti mitään väliä, että kuinka paljon painamme, jos voimme hyvin ja olemme terveitä. Miksi painoa tarkkaillaan? Miksi painosta ollaan jo lapsien kohdalla huolissaan, vaikka kyseessä saattaa olla ihan normaali kokoinen lapsi. Aiheuttaako painon tarkkailu lapsena elinikäisen ongelman painonhallintaan?

Olen ottanut lähipäivinä tarkoituksen mukaisesti painon keskustelun aiheeksi. Olen kysellyt monilta painon merkityksestä, kokemuksia milloin paino on noteerattu ja millä tavoin.

Painan itse vähän päivästä riippuen noin. 63-67kg. Tänään kävin vaa’alla, koska en tiennyt mitä painan ja tulos oli 66kg. En seuraa painoa vaan omaa oloani ja sitä miltä kehossa tuntuu. Paino voi heitellä päivän mukaan muutamaa kiloa sinne tänne. 3 kg painon nousu ei ole vielä mikään painonnousu, joten ihan turhaa olet huolissaan jos vaaka joskus näyttää normaalia enemmän!

Olen kysynyt muutamalta asiakkaaltani, kun he ovat ajatelleet painavansa paljon, vaikkakin ovat olleet täysin normaali painosia, että kuinka paljon minä heidän mielestä painan. Vastaus on aina ollut n. 8-10 kg alikanttiin. Heille on tullut yllätyksenä, että näinkin lyhyt tyttö hyvässä kunnossa painaa melkein 70kg. Ja tässä juuri tullaan siihen asian ytimeen, että ei kannata tarkkailla yksiselitteisesti omaa painoa, koska siihen vaikuttaa moni tekijä. Saati verrata omaa painoa toisen painoon, kun meillä on jokaisella erilainen ja eri painoinen rakenne.

Huolestuttavin aihe, mikä keskusteluissa kävi ilmi oli painon tarkkailu lapsilla. Eräs kertoi, että tuttavan lapsen painosta oltiin huolissaan, koska se oli bmi- taulukossa ylärajoilla. Ei kuitenkaan huomioitu, että poika oli erittäin urheilullinen ja aktiivinen, lapseksi hänellä oli jo todella kehittyneet lihakset. Onko terveydenhuollon ammattilaisille iskostettu päähän ajattelumalli taulukosta, mihin kaikkien pitää vartalomallista riippuen mahtua, vai onko tähän tullut muutosta vuosien saatossa? Muistan itsekin koulussa kun terveydenhoitaja sanoi, että juuri ja juuri olin normaalipainoinen. Vatsalihakset näkyivät jo silloin ja en paljon muuta tehnytkään kuin urheillut. Onneksi kotoa olin saanut kasvatuksen terveeseen itsetuntoon, niin en ottanut aihetta kuullakseen. Toisilla eväillä, voisin tällä hetkellä jojoilla painoni kanssa jatkuvasti!

Moni urheilija on BMI-taulukon mukaan joko juuri normaalipainoisen rajamailla tai lievästi ylipainoinen… pitäisikö taulukkoon lisätä pykälä, missä huomioitaisiin, että lihas painaa enemmän kuin läski.

Tämän BMI- taulukon mukaan olisin taas lievästi lihava! Joten nyt varmaan ymmärrätte, että jos joku katsoo tästä taulukosta oletteko normaalipainoisia vai lihavia kannattaa tätä tietoa miettiä kahteen otteeseen.

Monien kanssa olen myös jutellut, siitä miksi he tarkkailevat niin paljon omaa painoaan? Lähes jokainen on sanonut, että koska painoa on tarkkailtu lapsesta asti. Joko terveystarkastuksessa lapsena on kuullut, että painoa pitää tarkkailla tai hallita, tai sitten se on tullut vanhempien tai valmentajien kautta. Olen oikeasti ihan aidosti huolissaan, että miksi kenenkään lapsen täytyisi tarkkailla omaa painoaan? Lapsen ei todellakaan pitäisi miettiä tälläisiä asioita vaan keskittyä olemaan lapsi ja elämään hetkessä.

Kannattaa miettiä tosi tarkkaan kun lapsille puhuu painosta, ettei siitä iskostu pinttymä lopun elämäksi päähän. Olisi hienoa, että lasten kohdalla keskityttäisiin tukemaan terveellisiä elintapoja ja panostettaisiin terveen itsetunnon rakentamiseen. Lapsena kohdattu arvostelu seuraa helposti koko lopun elämän eikä siitä ole niin helppo päästä irti myöhemmin.

Kuvat: Petteri Peltonen

Lopuksi haluan sanoa, että painolla ei oikeasti ole mitään väliä kun vain olet terve ja voit hyvin! Mikään tietty kilomäärä puntarissa ei rakenna vahvaa onnellisuutta eikä tarkkailu tuo koskaan elämään lisää särmää!

Huikeeta juhannusviikkoa!

40 Kommenttia

Jalkapallohuumaa

Tänään starttasi Jalkapallon MM- kisat Venäjän murskavoitolla Saudi Arabiaa vastaan. Viimeisimpiä fudiksen MM- kisoja seurasi Suomessa  puolimiljoonaa ihmistä ja maailmalla viimeisintä mm- finaalia katsoi yli kolme miljardia ihmistä. Ei epäilystäkään, onko jalkapallo maailman suurin urheilulaji. Hs.n mukaan jalkapalloa pelaa maailmalla n. 300 miljoonaa rekisteröityä pelaajaa, joten voitte vain kuvitella kuinka paljon jalkapalloa oikeasti pelataan, eikä sitä pysty mitenkään mittaamaan tarkkaan. Harrastajien ja pelaajien määrää maailmassa on arvioitu olevan yli kaksi miljardia. Uskon, ettei tämä luku edes riitä!

Oma intohimo jalkapalloon alkoi koulun pihalla. Innostuin pelaamaan poikien kanssa jokaisella välitunnilla ekaluokkalaisena. Lopulta luokkakaverini sai minut vedettyä seuratreeneihin mukaan ja sille tielle jäin. Aloitin pelaamisen EBK. ssa, kun olin 7-8 vuotias pikkulikka. Muista aina, että jouduin todistamaan motivaationi vanhemmilleni ensin pelaamalla lenkkareilla, kunnes sain ensimmäiset nappikset. Lenkkareiden kömpelyys onneksi muuttui nopeasti, koska vanhempani näkivät, että olin ihan onskuna fudiksesta! En unohda ikinä ensimmäisiä nappiksiani: Umbron kultanappikset! Hyvä kun suostuin niitä riisumaan jalasta… Sitä ylpeyttä ei voi edes sanoin kuvailla. Ensimmäiset säärisyndit olivat melkein suhteessa samaa kokoa kuin jääkiekkomaalivahdin patjat ja siihen aikaan suurin osa peleistä pelattiin hiekalla lerpattavilla hiekkahousuilla. Silloin ei mikään haitannut menoa ja sitä iloa, mitä jalkapallo toi!

Ensimmäiset muistot MM- kisoista on vuoden 2002 Etelä-Korean/Japanin kisoista. Silloin paineltiin Brasilian paita päällä koko kisojen ajan. Olin jo silloin Brasilia fani ja pelaajista Ronaldo ja Ronaldinho olivat suosikit. Kisat huipentuivat Brasilian viidenteen MM- kisa voittoon Saksaa vastaan ja Brasilia paitaa tuli varmasti pidettyä seuraavatkin viikot päällä ulkokentillä.

Voittekin arvata, että myös tänä vuonna kannatan Brasiliaa!! Mutta pakko myöntää, että toivon todella Islannin menestyvän. Pieni 300 000 asukkaan maan, mutta vitsi mitä sissejä ihan loistavalla fani- ja tukijoukolla liikenteessä, ei voi kuin arvostaa.

Kuvat: Petteri Peltonen

Ihan mielettömän huikeita kisoja kaikille muillekin hulluille penkkiurheilijoille! Täällä aiotaan katsoa niin monta matsia, kuin vain suihkin pystyy!

Minkä maan kannattajia teistä lukijoista löytyy?

2 Kommenttia

Toiminnallinen ulkotreeni yläkropalle

Toiminnallisuutta kannattaa lisätä perus salitreenien ohelle, jotta lihaksisto saisi erilaista ärsykettä ja kehitystä tapahtuisi. Lisäksi varsinkin kestovoimatreeni parantaa hyvin myös perusvoimatreeneissä jaksamista. Parempi sietokyvyn kynnys nousee ja treenien intensiteetti paranee. Muutenkin harjoituksen vaihtelu kehittää eikä liian pitkään kannata junnata samoissa treeneissä ja ohjelmissa.

Yläkroppa usein hyytyy toiminnallisimmissa treeneissä jalkoja nopeammin ja varsinkin puristusvoiman heikkous saattaa yllättää monet. Ihan perus roikunta aikaa vastaan on hyvä testi, josta huomaa hyvin, että pystyykö roikkumaan vai pettääkö puristusvoima.

Nyt kun ilmat ovat olleet ihan mielettömän hienoja, kannattaa ehdottomasti etsiä hyviä ulkotreenipaikkoja ja siirtää treenit ulos. Ulkona liikkuminen virkistää kummasti enemmän mieltä kuin sisällä treenaaminen. Käyn itse aina vaan kun pääsen tekemässä kaikki treenit ulkona, koska sisällä tulee muutenkin oltua ihan tarpeeksi! Ulkotreeneissä fiilis on ihan erilainen kun sisätreeneissä.

Yläkroppatreeni, x 5 kierrosta: 

Ropes, vuorokäsin 1 min

Monkeysbars edestakaisin

Köysikiipeily ylös ja paluu alas (joko käsivoimin tai jalkalukon avustuksella)

Lapapunnerrus x 10

Punnerrus x 10

Huippu hyviä ulkotreenihetkiä! 

Kuvat: Petteri Peltonen

8 Kommenttia