Lifestyle

Kunnianhimo

Mihin kunnianhimo perustuu? Miksi toiset meistä ovat kunnianhimoisempia kuin toiset? Onko kunnianhimo tietyn statuksen haalimista vai itsensä ylittämistä ja elämässä etenemistä?

kn0a7813

Jokainen meistä haluaa saavuttaa elämässä jotain meille tärkeää. Haluamme olla hyviä koulussa, työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa sekä voida hyvin tai näyttää omasta mielestämme hyvältä. Haluaminen ei kuitenkaan riitä, jos ei ole tarpeeksi kunnianhimoa saavuttaa haluamaamme. Siinä se sana: ”kunnianhimo” tulikin, se kiteyttää hyvin sisällään asenteen pyrkiä elämässä eteenpäin.

Jokainen tavoite vaatii satoja, jopa tuhansia tunteja työtä. Jokainen matka on täynnä hetkiä jolloin joudumme tekemään, jotain mistä emme nauti tai mihin meillä ei riitä motivaatiota. Väitän, että kaikille tulee eteen asioita mitä ei millään jaksa tehdä, mutta tavoitteemme vaatii tekemään ne. Koulu- tai työtehtävät, harjoitukset tai kiusalliset ihmissuhdetilanteet. Näitä tilanteita kohtaamme elämässä jatkuvasti!

Menestyminen taas usein seuraa niitä, jotka laittavat itsensä likoon, ottavat niskasta kiinni, osaavat johtaa omaa tekemistä, ottavat palautetta vastaan ympärillä olevilta ihmisiltä sekä haluavat jatkuvasti kehittää itseään ja ehkä tärkein… keskittyvät tekemään omaa juttua, omalla tyylillä vertaamatta itseään aina muihin tai tekemällä asioita samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

kn0a7810
kn0a7795-2

Palautteen vastaanottaminen on ollut omalla kohdallani ehkä vaikeinta. Työ- ja varsinkin koulumaailmassa en voinut aina ymmärtää tapaa jolla jotkut antoivat palautetta, varsinkin kun palaute koskee henkilön luonnetta eikä tekoja. Myönnän, olin huono ottamaan palautetta vastaan ja välillä nykyäänkin puristan hampaita  huulia vasten kun joku antaa, ei niin perusteltua palautetta vaikka äkkipikaisesta ja suorasta luonteestani. Mutta miksi ottaisin sen itseeni enkä vain katsoisi peiliin… jos joku toinen ajattelee lähelläni näin niin ei se puuta-heinääkään ole. Olen huomannut, että omista virheistä oppii, mutta jos itseään pitää aina puolustella ei siinäkään ole järkeä. Kukaan ei ole täydellinen ja onneksi olemme luonteeltamme niin erilaisia. Välillä suunnattoman unelmien tavoittelemisen aikana unohtaa tärkeintä asioita ja se, että lähipiiri niistä muistuttaa on varmin reaktio saada itsensäkin tajuamaan, että nyt mennään liian lujaa eteenpäin.

Kunnianhimo ei siis ole pelkkää eteenpäin menemistä vaan matkan varrella asioiden ymmärtämistä ja oppimista. Opimme tekemistämme virheistä, kovan työn määrästä sekä ympärillä olevista ihmisistä. Ja olemme valmiita muutoksiin, kapeakatseisuus yhdistettynä kunnianhimoon voi johtaa itsekkyyteen ja ylimielisyyteen.

Kun laitamme itsemme likoon kunnolla, tulee aivan varmasti vastaan epävarmoja hetkiä, jolloin kyseenalaistamme itseämme ja usko meinaa lopahtaa. Tässä vaiheessa huonoin tapa on verrata omaa menestymistä muiden, sillä harvemmin mikään asia näyttää ulospäin siltä mitä se oikeasti on. Toiset ihmiset rakastavat pitää onnellista kulissia yllä tai rahan näyttämää luksuselämää, vaikka pohjimmiltaan asiat voivat olla ihan toisin. Koska emme voi ikinä tietään niin älä vertaa, äläkä ikinä kadehdi muiden elämää tai saavutuksia.

Toisille tärkeä on ura mikä haastaa, toisille uran tuomat edut. Joku haastaa itseään harrastuksissa tai ihmissuhteissa, mutta mikä on tärkeintä? – se, että teemme sen omalla polullamme. Jos koet, että sinulla ei ole kunnianhimoa mennä elämässä juuri nyt eteenpäin ja viihdyt mielummin mukavuusalueella sekin on omissa käsissä eikä tee kenenkään elämästä huonompaa. Etenemme kaikki omalla tavallamme, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Usein se hidas, pitkäjänteinen tie kantaa pidemmälle kuin yhden viikon menestystarina. Joten älkää luovuttako, vaikka välillä siltä tuntuisi. Jokaisessa meissä asuu kunnianhimon kipinä joka pitää vain sytyttää oikeilla liekeillä. Eikä kunnianhimo syty jos yritämme huijata itseämme väärälle polulle! Oikea polku vaatii useammin tuplasti enemmän duunia, mutta päätepysäkillä voi heittää itsensä kanssa yläfemmat!

kn0a7775

Kuvat: Anna ”Haba” Vlasoff

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!

12 Kommenttia

Midnight Run Helsinki!

Viimeinen mahdollisuus tulla mukaan la 3.9.16 jäsjestettävään Helsingin Midnight Runiin! Odotan jo todella innolla tapahtumaa. On hauska päästä vertaamaan Helsingin ja Tukholman tapahtumien välistä eroa. Täältä löydät aiemman postauksen Tukholman Midnattsloppetista.

10 km pituinen reitti lähtee Senaatintorilta. Lähtöjä on vaikka kuinka monta, eli juoksijat lähtevät liikenteeseen porrastetusti. Välissä, ehkä tapahtuman huikein ryhmä, eli naamiaisporukka! Tukholmassa oli jopa Titanic mukana, joten odotan todellakin panostusta tästä porukasta. Alla näet kartan, mistä reitti kiertää. Jos et itse innostu juoksemaan niin kaikki ovat tervetulleita paikan päälle katsomaan.

midnightrun helsinki

Toivotaan, että tapahtuma vetää paikalla mahdollisimman paljon juoksijoita ja hyvää fiilistä!! 😉 Huomasin Tukholmassa, että joillain oli omat kuulokkeet mukana. Enkä todellakaa suosittele ketään pitämään kuulokkeita, jolloin pääset kunnolla mukaan tunnelmaan. Matkan varrella soi paljon livemusiikkia, joten älä ihmeessä jätä näitä väliin oman soittolista takia.

Matkalta löytyy myös vesipisteitä ja jokainen juoksee juuri sitä omaa vauhtia. Ei tarvitse miettiä, että täytyisi hampaat irvessä juosta, vaan voit tulla vaikka kavereiden kanssa ihan 10 km lenkille! Vain tapahtuman ensimmäisessä lähdössä on ”pro-juoksijoita,” jotka tähtäävät voittoon. Juoksijoita on niin paljon, että perästä kun lähtee ei edes kannata ruveta liikaa puikkelehtimaan ihmisten välistä vaan ennemminkin fiilistele tapahtumaa ja tee sitä kautta tästä itsellesi mahtava kokemus. Toki pääset haastamaan itseäsi ja koska fiilis on juoksun aikana niin mahtava ja live-musiikki soi taustalla, tulet varmasti juoksemaan kovempaa kuin yleensä ja huomaat sen vasta seuraavana päivänä lihaksissa. 😉

MIDNIGHTRUNHELSINKI

Nähdään lauantaina täällä juoksujalka jo vipattaa!

0 kommenttia

Tukholman Midnattsloppet- ”FIILIKSET…!”

Olen suoraan sanoen ällikällä lyöty! En osannut kuvitellakkaan miten hauska viikonloppu tukholmassa oli edessä.

Midnattsloppet (Midnight Run) ja se fiilis Tukholman Södermalmin kaduilla, oli ihan mieletön kokemus. Joku huomasi varmasti sen tunteen snäppien välityksellä. ?

Kuitenkin ne raikuvat ihmisten tsemppihuudot koko matkan ympäriltä, jäivät niistä videoista huomaamatta. Ja juuri ne, tekivät tapahtumasta vieläkin paremman.

14017831_10154384761979933_532798489_n

Mitä eroa on meidän suomalaisten ja ruotsalaisten kannatusten ja tapahtuman meiningin välillä, on jotain todella suurta.
Ensinnäkin kadut olivat täynnä ihmisiä kannustamassa jokaista juoksijaa ei vain sitä omaa läheistä. Jokainen lapsi, aikuinen ja seniori yleisössä; näytti peukkua, vilkutti, vihelsi ja huusi! Jos joku meistä kymmenistä tuhansista juoksijoista joutui keskeyttämään juoksun, se ei varmasti jäänyt kannatuksesta kiinni.
En ole koskaan, missään tapahtumassa törmännyt vastaavaan.

14087253_10154384762054933_2101191445_o

Lisäksi juttelin tapahtuman järjestäjien kanssa ja olin varma, että Södermalmin asukkaat olivat edes jokseenkin valittaneet siitä melusta mikä yön aikana raikaa koko saarella, mutta näin suomalaiselle yllättävää… ei kukaan! Ainoa mitä joku oli sanonut niin: ”mahtavaa että täälläkin on joskus meininkiä.”
Jokainen tietää, että Suomessa tapahtumien aikana ja jälkeen tulee aina nippu valituksia perässä, joskus varmasti aiheellisia, mutta usein myös niitä turhia, joista on jo aiemmin varoitettu, että varmasti ehtisi evakkoon jos oikeasti haluisi.

Me tarvitsemme tapahtumia, jotka buustaavat hyvää henkeä, positiivista energiaa ja mikä parasta terveyttä. Jos 1 päivä vuodesta syntyy melua se tuskin ketään haittaa, mukaan vaan! Lisäksi olisi hienoa huomata, että me suomalaiset uskaltaisimme kannustaa kunnolla. Meidän kulttuurista puuttuu kannustus. Vain muutama laji Suomessa tavoittaa edes raapaisun siitä kannatuksesta, mitä muissa maissa on tapana harrastaa. Me yleensä nousemme vasta sitten tukemaan toisiamme tai urheilijoita, kun joku menestyy maailman kirjoissa. Joskus olisi hienoa huomata, että kannustaa voi muutenkin! 🙂

14030764_10154384762179933_1368344945_n

Toivon todella, että Helsingin Midnight Run tulee pääsemään noin huikealle tasolle, kuin Ruotsissa ja siihen tarvitaan meitä kaikkia! Me juoksijat sekä meidän taustajoukot teemme sen upean fiiliksen näihin tapahtumiin. Lisäksi kaikki huikeat dj.t, jotka laittavat juoksufiiliksen lähellä täydellisyyttä, soittamalla todella hyvää musiikkia matkan varrella ja pitämällä huikeaa fiilistä yllä.

Tervetuloa mukaan Helsingin Midnight Runiin 3.9 .16 Tehdään siitä yhtä huikea juoksutapahtuma, joka tullaan aina muistamaan!

-O

0 kommenttia

Suuntana Tukholman Midnattsloppet!

Huomenna suuntaamme kohti Tukholmaa. Päämääränä Tukholman, Södermalmin saaren Midnattsloppet, joka on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1982. Viime vuonna juoksijoita oli 40 000 ja katsojia/kannustajia lähes 200 000. Iltahämärän juoksu vetää joka tasoista juoksijaa mukaan.

13331087_1468104486549112_3551116658555774755_n

Juoksureitti on juuri sopivat 10 km. Reitin ympärys on täynnä eri Dj.tä soittamassa live musiikkia. Tästä ei juoksu fiilis parane! Alempana näet reittikartan:

KARTTA

Tämän tyyliset urheilutapahtumat ovat ihan mahtavia. Iloa, fiilistelyä ja yhteistä tavoitetta kohden, tasosta riippumatta. Meidän lähtö on 21.45 aikaan keskellä naamiaisasuista porukkaa.

Miten olemme valmistautuneet? – Koko kesä on ollut treenien osalta hyvin monipuolinen: Toiminnallista voimaharjoittelua, liikkuvuutta, pallopelejä, surffausta ja todella paljon lenkkeilyä. Tämä viikko on tottakai ollut juoksu- ja kehonhuoltopainotteinen.  Juoksuun lähdemme fiilistelemään tunnelmaa ja pitämään hauskaaa! Odotan jo ihan fiiliksissä!

@Petteri Peltonen

@Petteri Peltonen

Päivitämme perjantaista asti Snapchattia (@Fitoona) sekä kuvaamme myös tapahtuman aikana materiaalia, jos vaikka juoksukärpänen puraisisi jotain teistä lukijoista, joko Helsingin Midnight Runiin tai ensi vuoden Tukholman Midnattsloppettiin.

Onko joku käynyt juoksemassa, kokemuksia?

0 kommenttia

Vapaus valita

Kun palaan lomalta odotan taas työpäivää. Haluan nähdä mitä valmennettavilleni kuuluu, ja kaikista eniten tunnen kiitollisuutta, kun näen miten jokainen heistä etenee omilla ehdoilla askel askeleelta parempaan suuntaan. Olen antanut heille punaisen langan, mutta jokainen heistä on tehnyt itse päätöksen: ”minä haluan panostaa itseeni”.

Ne tunteenpurkaukset, tuskan hiet, jotka muuttuvat salaman sekunnilla hymyksi ja hyvänolontunteeksi ovat ihan mielettömän siistiä nähdä vierestä. Jokaisella on oma tyyli, mitä he yhteisiltä treeneiltä haluavat. Toinen haluaa kovan poltteen treenistä, toinen taas paremman ryhdin tai oikea oppiset tekniikat ja joku paremman kunnon. Tavoitteita sekä matkoja on monia, mutta jokainen matka on antanut minulle yhtä paljon kuin asiakkaalle.

Mutta miksi kerron tästä… Haluan vain sanoa, että mikään ei ole parempaa kuin tehdä oikeasti sellaista työtä, että jokainen työtunti tuntuu siistiltä. Pääsen haastamaan itseäni, saan työskennellä ja tutustua uskomattomiin ihmisiin ja heidän tarinoihin. Työssäni ei koskaan voi olla liian hyvä, vaan kokoajan täytyy pysyä ajankohtaisten aiheiden mukana ja kehittää itseä.

oona_20

@PETTERI PELTONEN

Vaikka yrittäminen on Suomessa hitusen hankalaa, on se silti ollut valintani. Työtä saa paiskia enemmän kuin koskaan ennen, mutta teen työtä itselleni. Vastaan omasta tekemisistäni täysin. Mutta mikä on kaikkein tärkeintä: Rakastan työtäni!  Mikään ei ole ollut mielestäni stressaavampaa, kuin tehdä työtä josta ei pidä. Aina ei ole vaihtoehtoja ja työ kuin työkin on arvokasta. Mutta se, että työ on henkisesti niin kuormittavaa, että se vie ilon ja elon kasvoilta ja tyhjentää viimeisetkin voimavarat on pahinta mitä voi tapahtua. Se voi johtua: huonosta ilmapiiristä työpaikalla tai ihan motivaation puutteesta. 

Olen lähiaikoina jutellut paljon ihmisten kanssa siitä, että parempi on tehdä sellaista työtä mitä rakastaa kuin sellasta työtä missä ainoa motivaattori on hyvä palkka. Ei tarvitse montakaan vuotta katsoa eteenpäin kun hyvinvointikäyrä alkaa olemaan pakkasenpuolella. Ja sitten kaikki se ansaittu raha meneekin oman terveyden palauttamiseen.

oona_26

@PETTERI PELTONEN

On rohkeaa hypätä unelmien perässä tuntemattomaan, mutta lupaan, että loppujen lopuksi kaikki on sen arvoista!

Kuvan vaatteet: Toppi, Tirkoot, huppari

6 Kommenttia