Lifestyle

Aina silloin tällöin pääsee vastaamaan kysymykseen: ”Mikä on sun lempiruoka?” –  oma suosikki ruoka on ehdottomasti: ”BRUNSSI!” Ei liian ruokaisa brunssi, eikä liian makea. Paljon hedelmiä, marjoja, puuroa, eri mehuja tai smoothieta, jogurttia, granolaa, munakasta, leipää, leikkeleitä ja hyvät kahvit… ”Nam…”  Menisin aina mielummin sunnuntai aamulla/aamupäivällä brunssille ”ulos syömään” kun perjantaina illalliselle.

Rennot vaatteet, rento ilmapiiri, aamupäivä ja vielä ystävät tai perhe mukana.. täydellistä.. Myös hotelleja valitsen aamupulan mukaan ja jos aamupala ei ole hyvä, haluan erikseen mennä johonkin brunssipaikkaan syömään. Ilman kunnollista aamupalaa ei päivä vaan voi lähteä käyntiin. Varsinkin viikonloppuisin sekä lomalla, ehkä arjen parasta luksusta ovat valmiit aamupalat, jolloin voi rauhassa aloittaa aamun.

Ajattelin listata muutaman hyvän brunssapaikan pääkaupunkiseudulta, joissa itse olen käynyt:

Weegee- Emma, Espoo- Todella kiva ja hyvä aamupala painotteinen brunssi. Raikkaat ja terveelliset valikoimat. Sekä rento tunnelma.

Torni, helsinki – Vakuuttava brunssi ja juuri niin aamupalahenkinen kun itse tykkään. 

Sandro, Helsinki- Todella symppis paikka ja yksi ihan lemppari lounaspaikoista. Brunssi oli saman tyyppinen kuin lounas. Paljon kasvisruokaa ja ravintolassa on todella hyvä fiilis. 

Cafe Köket, Helsinki- Tykkäsin paikan fiiliksestä ja rennosta tunnelmasta. Myös hyvin aamupala painotteinen ja juuri siksi olen käynyt jo muutamaan otteeseen. 

Fazer Cafe, Helsinki – Takuu varmasti hyvää ruokaa ja paljon valikoimia. Todella täyteen buugattu brunssi ja aina paljon ihmisiä, eli ei mikään rauhallisin paikka.

Haikaranpesä, Espoo– Ruokaisampi vaihtoehto, enemmän lounas/päivällis- tyyppinen brunssi,  mutta ihanat näkymät vesitornista. Tykkäsin paikan miljööstä, mutta hinta on aika korkea ruuan valikoimiin nähden. 

Paljon on vielä brunssipaikkoja kokeilematta esim. Cafe Regatta, joka koreilee TripAdvisorin keulassa sekä Moko, jonka lounaasta olen itse tykännyt.

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä brunssille, vaan sen voi tehdä kotiin. Tykkään tehdä brunsseja viikonloppuisin niin perheelle kuin ystävillekin. Hengailua verkkareissa ja aamupala pitkän kaavan kautta… ihan täydellistä!

Kokeilkaa joskus kotibrunssia! PARASTA! 

On se paikka missä vain, minulta kysytään ”somevaikuttajana” olemisesta, kuten: keskustelutilanne läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, puhekeikat suurelle yleisölle tai sähköpostiviestit lukijoiden kanssa.
Yleisimmät kysymykset: onko paine pitää jatkuvasti blogia yllä, miten sinulla on kaikkeen aikaa muiden töiden ohella…? Ajattelin avata teille vähän omaa fiilistäni tästä kaikesta sekä täysin omia mielipiteitäni ja tapoja. En usko, että kukaan meistä ”bloggareista” ajattelee täysin samalla tavalla, jokaisella meistä on eri lähtökohdat blogin ylläpitoon, täysin eri sisällöt, mitä haluamme luoda sekä täysin erilaiset arvot mitä haluamme korostaa ja miten elämme.
En suoraan sanoen ole tyypillinen kirjoittaja, joka rakastaa sanojen takana esiintymistä. Puhuminen on minulle kaikki kaikessa, rakastan syvällisiä keskusteluita ja vuorovaikutustilanteita. Olen täällä blogissakin maininnut, että minulla on lievä lukihäiriö, joka näkyy edelleen kirjoituksissani, mutta mitä sitten? – sama asia, että minulla on huono englannin kielioppi, pisamia ja länkkärijalat. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei kannata hävetä vaan kääntää vahvuudeksi.
Miten lukihäiriö vaikuttaa kirjoittamiseeni; ovat hassun hauskat lauseet mitä välillä kirjoitan, niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta suurin osa teistä lukijoista nappaa punaisen langan silti. Kaikki eivät, ja välillä saankin kielioppi-ryöppyä niskaan. Sekin on ihan hyvä, jos samalla korjaatte virheet niin opin itsekin.

@Petri Mast

-En kirjoita blogia, tuottaakseni täydellistä tekstiä vaan tukeakseni teidän hyvinvointia.
Puhun blogissa: niin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaan treenejä, reseptejä sekä arvonaailmaani. Haluan viestittää hyvää oloa ja luonnollisuutta, haluan vaikuttaa ulkonäköpaineisiin ja negatiivisen ”minäkuvan”- ajatteluun. Sillä voin allekirjoittaa, että tämän hetkinen maailma ja varsinkin some, ovat täynnä luonnotonta materiaalia ja ulkonäkökeskeisyyttä, niin naisten kuin miestenkin osalta. Kuvilla pyritään täydellisyyteen ja usein niistä tulee myös kulissimainen fiilis. -Jokaisen kuvan takana on kuitenkin tavallinen ihminen!
Työskentelen blogin ohella täyspäiväisesti, en siis vain kirjoita blogia ja treenaile työkseni. Olen aikatauluttanut itselleni tietyn määrän postauksia kuukaudessa, johon pyrin aina. Joskus pystyn luomaan enemmänkin sisältöä, mutta tällä hetkellä työelämäni liikunnanalan ammattilaisena ja valmentajana vie niin paljon aikaa, enkä halua kirjoittaa pelkkää täytetekstiä.  Postaus vaatii usein oman työpäivän. Joskus kirjoitan yhtä postausta monta päivää vähitellen, lisäksi kuvien ottaminen esimerkiksi treenipostauksissa vie aikaa. Ajattelen blogin ylläpidon enemmän harrastuksena, koska työ tuo eteen paljon vastuuta ja aikataulua. Haluan, että tekstit tulevat itseltäni luonnostaan, eivätkä ole väkisin väännettyjä. Toivepostaukset, ovat kuitenkin ihan suosikkejani, koska tätä kautta pääsen myös vastaamaan teidän toiveisiin.

Blogitekstit saavat uutta ilmettä joka vuosi. Asenteet muuttuvat yhtälailla kun itsekin muutun vuosien myötä. Veikkaan, että jos lukisin ensimmäisiä tekstejä mitä olen v. 2012 kirjoittanut voisin työntää pääni hiekkaan ja potea kovaa myötähäpeää. Onneksi kaikki me kuitenkin kasvamme ja opimme elämän myötä sekä ulosantimme paranee jatkuvasti, joten sallittakoon myös ne jutut, mitä silloin aiemmin on ollut. –Tärkeintä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin aina ollut se, että seison sanojeni takana.

@Petri Mast

Blogeja löytyy melkein jokaisesta aihepiiristä ja blogit eroavat artikkeleista, usein sen takia, että blogissa tulee vahvasti kirjoittajan mielipiteet esille. Miksi blogeja pitää lukea suurella sihvilällä, johtuu siitä, että harvemmalta bloggarilta löytyy kuitenkaan koulutusta aihepiiriin liittyen. Jos tekstissä lukee vaikka: ”näin saat vatsalihakset esiin”  tai ”paras ruokavalio laihdutukseen” on syytä kriittisesti lukea tekstejä ja huomioida esim. vaikka terveys- ja liikuntapuolella, että kaikki on hyvin yksilöllistä. (Juha Hulmin Lihastohtori- blogissa oli hyvä teksti tähän aiheeseen liittyen: löydät sen täältä.) Blogit ovat lähes aina jonkun henkilön tekstiä ja fiiliksiä eivät tutkittuja faktoja, ellei niitä ole erikseen laitettu lähteenä blogiin. Toki eri asia on kun ammattilaiset kertovat blogeissaan ammattiin liittyvistä aihepiireistä ja tekstien takaa löytyy vankka koulutustausta ja kokemus, usein näissä blogeissa myös mainitaan henkilön omista koulukunnista ja mielipiteistä. Suuri muutos blogeissa on kuitenkin ollut se, että jokainen haluaa tuottaa lehtienomaisia artikkeleita, jotka piilottavat helposti taakseen kirjoittajan todellisen persoonan ja luonteen. Olen huomannut, että yhä enemmän ”lavastetaan” tilanteita blogin takia, eikä eletä elämää ja kirjoiteta ohella blogia… ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toki blogejakin on erilaisia.. toisten on enemmän ammatillisia ja toisien taas kertomusta omasta elämästä tai intohimosta. Jokainen blogi voi aiheesta riippumatta olla hyvä, jos kirjoittajan intohimo paistaa lauseiden välistä ja stressitön aito halu kirjoittamiseen. Oma blogi on vähän näitä kumpaakin.. haluan ammatillisia tekstejä, jakaa vinkkejä ja tietoiskuja liikunnasta, mutta samalla kertoa kivoja kokemuksia ja spontaaneja asioita arkielämästäni. En halua liikaa miettiä miten kirjoitan vaan annan fiiliksen viedä, mutta kun kyseessä on ammatilliset tekstit luon tekstiä oman koulutuksen ja osaamisen kautta faktat edellä.

Kuvat: Petri Masti

Yllättävän monet bloggaajat palavat loppuun ja kertovat avoimesti omista ongelmista niin omassa itsetunnossa kuin elämän hallinnassa. Ulospäin kaikki on näyttänyt täydelliseltä, mutta sisällä on ollut kauhea stressi ja paine. Ymmärrän tämän täysin, blogin pitäminen ei ole suoraan menestymisen saavuttamista, makeita yhteistyökuvioita ja suosiota. Jokaisen ruudun takana on tavallinen inhimillinen ihminen, jos työpaineet kasvavat liian suuriksi ja tavoittelee blogissa vain täydellisyyttä niin varmasti kyseenalaistaa oman osaamisen ja palaa stressaamalla loppuun. Vauhtisokeus sokaisee monen! Jos itselläni jossain vaiheessa intohimo katoaisi ja joutuisin tekemään tätä pakkopullana, lopettaisin heti. En kestä turhaa suorittamista ja täydellisyyden tavoittelua, missä en ehdi nauttia siitä mitä teen. En koe, että minun tarvitsisi pitää hienoa ”kulissi-elämää” yllä ja elää materiaalinkiilto silmissä, jotta olisin onnellinen. Pienemmät asiat ratkaisevat, sen tulee jokainen jossain vaiheessa huomaamaan.

Kilpailuhenkisyyttä joskus kammoksutaan ja se ajatellaan negatiivisesti, hampaat irvessä tekemiseksi. Miellän kilpailuhenkisyyden itse ihan toisella tavalla. Olen aina ollut kilpailuhenkinen hyvän urheiluhengen rajoissa, haastan mielummin aina jonkun toisen kun kilpailisin vain itseäni vastaan. Kilpailuhenkisyys saa oman tulokseni paranemaan, sillä voiton tahto ja kilpailuhenki parantavat omaa suorituskykyä ja tätä kautta myös tulosta. Tottakai kilpailuvietti voi joidenkin kohdalla olla liian totista ja hampaat irvessä tekemistä, jolloin liikunnan tuottamaan hyvään fiilikseen ei päästä muun kuin voiton kautta. Eikä kaikille voitto taas merkitse samalla tavalla kuin toisille. On hienoa, että joillekkin riittää oma paras mahdollinen suoritus ja itsensä ylittäminen eikä vain voitto. Joskus toivoisin itsekin, että osaisin yhtä hyvin ottaa häviön vastaan kuin muutama läheinen ystäväni. Iän myötä on onneksi sitäkin taitoa tullut, vaikka omissa harrastuksissa olenkin todella voitontahtoinen ja tämän takia myös suoritus voi joskus olla yliyrittämistä. 😉

Kilpaurheilussa on toki enemmän kilpailuviettiä, jolloin vain voittoon tähdätään, mutta sielläkin omista virheistä ja alisuorituksesta opitaan ja kehitytään. Urheileminen on kuitenkin kilpatasolla useille ammatti jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja jokainen tietää, että vain menestyneet urheilijat voivat elättää itsensä urheilulla, jolloin myös tekeminen onkin totisempaa. Terveysliikkujan taas ei missään nimessä pidä miettiä liikuntaa liian vakavasti, vaan hakea positiivisia kokemuksia ja fiilistä sekä terveyttä liikunnan avulla. Kuitenkin kilpailuhenkinen voi silti olla ja halua voittaa itsensä ja tätä kautta tähdätä parempaan kuntoon. Eli vaikka kokisit, että et ole lainkaan kilpailuhenkinen niin voit miettiä sen yhdeksi tavoitteeksi ja voimavaraksi omaan harjoitteluun. Jos kilpailet vähän edes omaa peilikuvaasi vastaan, voi olla, että saat itsestäsi hitusen enemmän irti.

Palatessani kilpaurheilun kilpailuviettiin, esimerkiksi viime ystävänpäivänä vaatemerkki Björn Borg lanseerasi ”Dearrival” kampanjan, jossa halutaan kannattaa sitä, että vaikka kilpailutilanteessa kilpailu on kovaa on syytä kilpailun ulkopuolella kunniottaa vastustajaa. Olen huomannut rugby kentällä, että siellä jos jossain kunnioitetaan vastustaa. Tilanteisiin mennään todella kovaa, mutta kenelläkään ei ole mielessä vastustajan satuttaminen. Jos vahingossa taklataan väärin mennään heti taputtamaan vastustajaa selkään ja tarkistetaan, ettei mitään pahempaa satu kenellekään. Lisäksi ollaan aidosti iloisia muiden menestyksestä ja onnistumisista. Tottakai jokainen joukkue tähtää voittoon, mutta arvostan itse todella paljon sitä, että vastustajia kunnioitetaan. Pelikentillä pelataan täysillä, mutta pelin ulkopuolella ollaan frendejä- mentaliteettiin uskon itse! 

On ollut mielenkiintoista verrata harrastamiani lajeja toisiinsa. Esimerkkinä vaikka kolme ihan eri maailmaa… Fudiksessa, naisten liigassa on kova kilpailu pelipaikoista joukkueissa ja välillä huomasin, että toisille oli vaikea aidosti iloita muiden menestymisestä ja nuoria tulokkaita ei hevillä oteta joukkueisiin. Taas bodyfitnesin puolella kunnioituksesta ei tuntunut olevan paljoakaan tietoa, eniten yllätti se, että ennen kisoja minua varoitettiin kisatavaroiden varastamisesta. En olisi ikinä uskonut, että jossain lajissa joku haluaa varastaa kisavälineesi, jotta itse saisi paremmat lähtökohdat voittoon. En ymmärrä kuka voisi elää itsensä kanssa, jos tekisi voiton eteen, jotain noin törkeää, onneksi lajista löytyi myös huikeita poikkeuksia. Ja nyt kun aika on kulunut rugbyn parissa huomaan miten siistiä on treenata noin kunnioittavassa porukassa. Vastustajat ja tiimikaverit kunnioittavat kaikki toisiaan, kukaan ei toivo kenellekkään loukkaantumisia sekä kehutaan avoimesti myös vastustajia. Jos jossain vallitsee ”me”-henki niin rugbyssa! 

Ei ole ollut epäselvää, että minkälaisessa porukassa haluan liikkua! Kilpailuhenkisyys yhdistettynä muiden kunnioittamiseen ja siihen, että oikeasti nautitaan ja pidetään samalla hauskaa on parasta mitä liikunta voi itselleni antaa.

Vaatteet Björn Borg (#DEARRIVAL- kampanja mallisto), löydät alta linkit: 

Miesten: treeni t-paita, pitkähihainen t-paita & shortsit

Naisten: treeni toppi, treeni pitkähihainen & treenitrikoot

NOCCO, kokosi juoksutiimin eri maiden edustajista, ja oli mahtava saada kutsu juoksemaan ARENA RUN Tukholmaan Suomen edustajina Nikon kanssa. Itse kuitenkin tipuin matkasta kun säären ulkosivu on ilmeisesti niin kireä, että aiheuttaa sekä juostessa, että hyppiessä kovaa hermosärkyä koko jalkaan. Polven turvotus ei auta asiaan yhtään, vaan tietenkin pahentaa hermosärkyä. Jalkaa on hierottu, rullattu ja tällä hetkellä turvotusta pyrin helpottamaan Game Ready– kylmäkompressiolla (tuloksia blogissa myöhemmin), mutta joskus parantuminen vie aikansa. Eli ei ollut mitään järkeä eilen juosta, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Voin kertoa, että kun tapahtumapaikalle päästiin meinasin jo monta kertaa pukea kamat päälle, onneksi en kuitenkaan sitä tehnyt. Nyt on tärkeä saada jalka mahdollisimman nopeasti kuntoon, sillä tärkeämmät urheilutapahtumat odottavat.

Mikä on ARENA RUN?

Arena Run on juoksu/esterata- kilpailu, jossa jokainen pääsee haastamaan itseään joko yksilönä tai joukkueena sisäradalla. Rata on yhteensä 5 km, kiertää ympäri sisä- jalkapallostadionia sekä sisältää erilaisia esteitä, juoksu-osuuksia ja portaita.

Arena Run järjestetään Tukholmassa, lähellä Solnan juna-asemaa.(Pääset Solnaan junalla suoraan Arlandan lentokentältä)  Juoksu- Areenan vieressä on Quality Hotel Friends, jossa voi juoksu- viikonloppuna yöpyä sekä ihan toisella puolella areenaa sijaitsee: Mall Of Scandinavia– ostoskeskus. Ostari on todella iso ja ihan täynnä kauppoja ja ravintoloita, eli jos haluat käydä juoksemassa Arena Runin, suosittelen yöpymään edellä mainitussa hotellissa ja käymään myös Mall of Scandinavian ostoskeskuksessa.

Juoksutapahtumassa oli todella hyvä tunnelma ja tapahtuma on tarkoitettu kaikille. Esteet pääsee varmasti ihan jokainen ylittämään, eli kyseessä on tapahtuma mihin ihan jokainen voi ottaa osaa. Kaikki, jotka nauttivat urheilutapahtumista niin myös tämä tapahtuma kannattaa kokea. Sekä jos rakastat voittaa itsesi sekä kaipaat kilpailua elämään niin ens vuonna mukaan!

Kiitos Team Nocco, että saimme olla mukana tapahtumassa! Ensi vuonna haluan kyllä itsekin päästä juoksemaan!

BONGAA LAVALLINEN, NOCCOA FITNESSTUKULTA – 30% 

TÄÄLTÄ!!!

Olen monta vuotta putkeen osallistunut Urheilugaalaa, joka henkilökohtaisesti merkitsee eniten kaikista gaaloista. Miksi? – koska olen pienestä tytöstä asti arvostanut sekä katsonut urheilijoita ylöspäin, huoneeni oli täynnä urheilijoiden julisteita joita keräilin tapahtumista ja lehtien välistä, sillä tätä porukkaa oikeasti ihannoin!

Vuoden 2017 vuoden urheilijatittelin vei kotiin Leo-Pekka Tähti, VIHDOIN! Palkinnon Tähti olisi ansainnut ja vuosia sitten, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Myös hänen urheilutaivalta monta vuotta seuranneena arvostan sitä nöyryyttä ja taistelutahtoa mitä hänessä on. Uskoisin hänen olevat yksi inspiroivimmista suomalaisista urheilijoista, jopa inspiroivin.

Suomessa harrastaminen on helppoa ja vaihtoehtoja eri lajeille löytyy, mutta tukirangan saavuttaminen muulta kuin perheeltä ja seuralta ei ole lainkaan helppoa. Suomessa urheilija saa äänen ”mahdollisesti” kuuluviin vasta kun menestyy, mutta ei välttämättä myöskään silloin. Syy ei ole vain medialla, ei lajiliitoilla vaan suurimmaksi osin meidän kannatuskulttuurissa. Emme ole tarpeeksi kiinnostuneita Suomen laajuisesti urheilusta, varsinkaan pienemmistä lajeista. Oli erittäin mielenkiintoista katsoa dokumentti Ayrton Sennasta.. kärki formula-kuskista, joka kuoli vakavassa onnettomuudessa vasta 34 vuotiaana. Dokumentti oli surullinen, mutta mitä itse jäin ihailemaan oli se miten iso stara Senna oli Braziliassa. Sen ajan köyhistä oloista huolimatta Senna toi iloa Braziliaan. Saisikohan Suomessakin huonommat olot kiinnostuksen syttymään urheiluun…. Suomessa on paljon staroja, vielä pienemmissä lajeissa kun formula tai jääkiekko. Meidän pitäisi heistä saada lisää iloa ja inspiraatiota sekä ehkä tärkein: tukea tätä kautta heidän urheilu taivalta. Uskon, että osana menestymistä on tieto siitä, että kotimaasi on tukemassa jokaista urheilusuoritustasi, niin onnistunutta kuin epäonnistunutta suoritusta. Jokainen kuitenkin tietää, miten Suomessa reagoidaan pieleen menneisiin suorituksiin…

Urheilugaala on siitä hieno tapahtuma, että yhteen areenaan on kutsuttu koolle paljon upeita urheilijoita, valmentajia, taustahenkilöitä ja vaikuttajia. Upeista suorituksista, saavutuksista ja teoista jaetaan krediitit. Tästä johtuen tämä tapahtuma on aina jännittänyt sekä koskettanut. Jo yhdessä illallispöydässä on niin paljon inspiraatiota, että jokaisen pitäisi välillä käydä istahtamassa yhteen pöydistä kuuntelemaan niitä kokemuksia ja muistoja. Uskoisin, että se olisi varma tapa saada meidän inspiroitumaan, ei välttämättä liikunnan pariin vaan ihan mihin tahansa asiaan elämässä, minkä koemme tärkeäksi.

Palkintokategoriat ovat osuvasti valittu, niin yksilöt kuin joukkueet saavat palkinnot sekä henkilökohtaiset suosikkini ovat vuoden esikuva ja taustavaikuttujien palkinnot. Jokainen tietää, että kukaan urheilija ei ole yksilö vaan kaikilla on jonkin näköinen taustaporukka jokaisen kisasuorituksen takana. Onneksi myös heille on osoitettu palkinnot! Lisäksi esikuvana oleminen on jokaisen urheilijan tehtävä, ja se että, kaikkien urheilijoiden joukosta saat tämän palkinnon kuten Enni Rukajärvi tänä vuonna on todella upeeta! Enni on tehnyt huikeeta työtä lumilautailun eteen ja vielä se, että omistaan antaa muille on todella arvostettavaa.

Palkinnot menivät mielestäni hyvin oikeisiin osoitteisiin ja jo ehdolla oleminen on voitto itsessään! Suomen 2017 seuraavaa urheiluvuotta odotan enemmän kuin innoissaan: (Helmikuu) alppihiihdon, ampumahiihdon ja maastohiihdon MM-kisat. (Toukokuu) Jääkiekon MM-kisat. Fudista touko-kesä.. Eurooppa-liigan sekä Mestarien liigan loppuottelut. (Elokuu) Yleisurheilun MM-kisat sekä koriksen EM-kisat, ja paljon muuta!!

Paljon on tullut kyselyitä reissujen ja muiden kuvieni jälkeen, että millä olen kuvat ottanut niin… kaikki kuvat ovat otettu Panasonic Lumix– kameralla sekä tällä objektilla! Kätevä, tarpeeksi pieni ja näppärä sekä saa todella laadukasta materiaalia aikaan! 😉