Lifestyle

Kokemus tuulitunnelista

Perinteiset lahjat eivät ole ihan mun ja Nikon juttu, vaan tykkäämme yllättää toisiamme hulluilla aktiviteeteillä ja yhteisellä tekemisellä. Kesän vuosipäivä lahjaksi sain Nikolta huikean wakeboardauksen, joka oli aivan sairaan hauskaa ja Nikolle annoin Elämyslahjojen tuulitunneli- lennon. Olen plärännyt Elämyslahjojen tarjontaa aiemminkin, koska sieltä on helppo nähdä suoraan mitä kaikkea siistiä tässä lähiympäristössä pystyy oikeasti tekemään. Alkuun mietin Flyboardausta tai erikoista ruoka-elämystä, mutta kyllä tuulitunnelilento kuulosti vaan niin siistiltä, että se vei voiton.  (Täältä löydät lisää erilaisia elämyslahjoja)

Välillä lahojen osto on niin työlästä, koska ei haluaisi taipua esineisiin, mutta yhteistä aikaa ei korvaa mikään, joten suosittelen antamaan lahjaksi kokemuksen minkä muistaa koko loppuelämän. Niin me tehtiin ja ai vitsit oli muuten siistiä…

Tuulitunneli lento oli Espoosta reilun tunnin ajomatkan päässä, Sirius Sport Resortissa, Pyhtäälllä. Alkuun käytiin napakka koulutus, jonka jälkeen päästiin lentelemään. Lentäminen vaati eniten rentoutta ja pieniä liikkeitä. Ohjaajat olivat hyvin ammattitaitoisia ja antoivat varman fiiliksen, ettei turhaa kannata pelätä! Aluksi pysyttiin ihan matalalla ja ohjaaja pysyy kokoajan lähellä, sekä ohjaa vartalon asentoa. Lopussa päästiin myös itse kokeilemaan ohjaamista ihan pienillä pään käännöillä ja vartalon asennon muutoksilla. Alkeiskurssit eivät siis vaadi mitään aijempaa tietoa tai osaamista eivätkä myöskään sen erikoisempaa fyysistä kuntoa, hyvä mieli ja rento fiilis kruunaa lennon!

Suosittelen todellakin hankkimaan ystävälle, perheenjäsenelle tai vaikka työporukalle elämyslahjaksi  tuulitunnelilennon! Sirius Sportissa palvelu oli todella hyvää ja päästiin vielä lopussa kokeilemaan sisäsurffausta, sekin oli ihan huippu hauskaa! Molemmista aktiviteeteistä löydät vielä videomateriaalia instagramista 😉

 

0 kommenttia

Unkarin reissu kuvina

Unkarin Rugby Em- Trophy kisojen jälkeen ehdimme kiertämään aamupäivän turnaus kaupungissa Esztercomissa sekä vajaa kaksi päivää Budapestissä, tässä muutamista must see kohteista kuvia.

Mária Valéria Bridge/Esztergom Basilica / Cathedral

Esztergom Basilica / Cathedra

Budapest, Matthias Church

Matthias Church

Matthias Church

Fisherman’s Bastion

Matthias Church

Parliament

Unkari oli itselleni hyvin tuntematon paikka, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Budapestissä olen halunnut käydä ja nyt haluan sinne vielä uudestaan paremmalla ajalla. Budapest oli todella kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää! Emme mitenkään ehtineet käydä edes suosituimpia nähtävyyksiä läpi. Olin todellakin positiivisesti yllättynyt miten upealta Budapestissä näytti ja miten paljon nähtävää oli, uskoisin että 3-5 päivän reissu olisi sopiva. Odotan innolla uutta reissua Budapestiin, jolloin ehtii rauhassa katsella paikkoja muutenkin kuin ohikulkumatkalla.

Suosittelen todellakin käymään Unkarissa!!

2 Kommenttia

Miksi käytän sykemittaria treeneissä?

Käytän sykemittaria treeneissä aina kun vaan pystyn. Syke-kelloihin ensimmäisen kerran tutustuin fudis-urallani. B- juniorista asti on syke-kello ollut ihan must omissa treeneissä. Alussa toki, ranteessa oleva mötikkä häiritsi, mutta nopeasti siihen tottui ja sille tielle olen jäänyt.

Miksi käytän syke-kelloa? – Fudiksessa alunperin ostin kellon sykealueiden seurantaan, tykkäsin seurata missä sykkeeni liikkui treenien aikana ja miten se reagoi erilaisiin harjoitteisiin ja palautumiseen. Kun olin tulossa kipeäksi, huomasin nopeasti sen esim. sykkeestäni treenin aikana. Jos olin treeannut liian kovalla intensiteetillä, liian kauan putkeen, senkin huomasin heti sykkeestäni. Syke kertoi hyvin, etten ollut oikeasti palautunut, kun se huiteli normaalia korkeammalla. Omat ehkä 5 pää-syytä sykekellon käyttöön ovat olleet:

  1. Haluan seurata syke- alueita harjoituksen aikana (maksimi- , keski- ja minimisykettä)
  2. Haluan katsoa palautusajan sykkeestä, en kellosta (sykkeen laskiessa tiettyyn pisteeseen jatkan treeniä)
  3. Koen kellon auttavan treenien sisällön suunnittelussa ja seurannassa
  4. Sykkeen lisäksi kello helpottaa treeniajan seurantaa, esim. intervall/crossfit/tabata/veto- tyylisissä treeneissä.
  5. Tykkään seurata viikoittaista aktiivisuuttani niin arkiaskeleissa kun treeneissä, jotta osaan myös suhteuttaa energiantarpeeni kulutukseen.

Vuosien aikana kellot ovat menneet hurjasti eteenpäin. Ensimmäinen kelloni näytti vain sykkeen ja kellonajan. Seuraavassa oli jo kalorinkulutus ja myöhemmin ovat tulleet: askeleet, gps-, korkeus-toiminnot sekä eri lajien erilaiset toiminnot. Kellot ovat nykyään vedenkestäviä sekä ulkonäöllisesti niin mageita, että niitä voi käyttää joka päivä. (– kyllä! myös juhlamekon kanssa tulee käytettyä!)

Pelkkä sykekello ei motivoi treenaamaan, mutta se antaa itselleni lisää sisältöä treeneihin. Tykkään seurata dataa treeneistä ja fiilistellä mitä vaikka edellisenä kuukautena on tullut tehtyä. Tällä hetkellä käytössäni niin arjessa kun treeneissä on Suunnon Spartan Sport Wrist HR Gold – sykekello, joka mittaa sykkeen joko suoraan ranteesta tai vaihtoehtoisesti joissain harjoitteissa käytän vyötä.  Lajeja löytyy kellosta yli 80 erilaista sekä lisäksi voin tallentaa reittejä GPS hyödyntäen sekä. Kello kestää vettä sekä hyvänä seuratamenetelmänä toimii Suunto Movescount, johon tallentuu omien harjoituksieni data sekä voin seurata myös muiden jakamia treenejä ja reittejä.

Tulen postailemaan vielä lisäää;  sykkeestä ja sykkeen seurannasta eri lajeissa… pysykäähän kuulolla 😉

Sporttista viikkoa kaikille! 

4 Kommenttia

Unkarin Em- turnaus taputeltu

Photos: rugbypeople.net

On ollut onni aloittaa uusi harrastus näin aikuisiällä… nimittäin rugby! Laji josta olen jo vuosia haaveillut, laji joka on tuntunut aina vastaavan omiin ominaisuuksiin sekä laji, jossa voi olla osana jotain suurempaa, nimittäin joukkuetta. Tulimme takaisin Unkarista Suomeen tiistai- yönä Rugby em- trophy turnauksesta. Lyhyesti selitettynä Euroopan naisjoukkueet ovat jaettu 3 ”sarjaan/lohkoon” 1. Grand Prix, 2. Trophy 3. Gonference, joista parhaat 12 maata ovat ensimmäisessä, seuraavat toisessa ja siitä seuraavat 12 viimeisessä. Suomi kisasi tänä vuonna 2. sarjassa ja sijotuimme kahden kesän Em-turnauksen jälkeen seitsemänneksi. Aina 2 parasta nousevat ylempään sarjaan ja 2 heikointa joukkuetta tippuvat alempaan. Eli Suomen naisten 7- maajoukkue pysyi hyvin Trophyssa!

Photos: rugbypeople.net

Photos: rugbypeople.net

Grand Prix:ssä on ammattilaistason joukkueita ja taso on ihan mieletön!! Suomi pääsi edellisvuonna maistelemaan Grand prixin tunnelmaa, mutta ihan vielä taso ei riittänyt siellä pysymään eikä tänä vuonna ihan sinne asti päästi. Suunta ja katse on kuitenkin kirkkaana. Rugby on Suomessa pientä ja harrastajia todellakin otetaan innolla vastaan!!

Yleisimpiä kysymyksiä rugbysta mitä itse usein saan on:

Saako siinä tehdä ihan mitä vaan?– Ei saa, rugbyssa on todella tarkat säännöt miten saa taklata, ja röyhkeästä taklauksesta harvemmin seuraa ilman korttia. Joten kaikki turha vihelletään saman tien pois. Taklaukset pidetään matalina ja maahan viedään ei nosteta ja heitetä. Rankkaa rugby on sekä fyysistä, mutta ei kuitenkaan niin fyysistä kun ehkä luulette.

Mitä suojia on pakko käyttää? – Rugbyssa ei ole pakko käyttää mitään suojia, mutta pehmuste ”pädi”- paitoja, shortseja löytyy,  sekä pehmuste ”scrum” – kypärä eli kaikki suojat täytyvät olla pehmeitä jos niitä haluaa käyttää. Hammassuojia käyttää lähes kaikki, ihan aivotärähdysten varalta sekä toki myös ne suojaavat taklauksissa hampaita. Välillä kyynerpäät heiluvat siihen malliin, että minusta suojat ovat välttämättömät. Itse teetätin omat hammassuojat Dentafitillä, koska halusin oikeasti omaan hammaskalustooni teetetyt hammassuojat, jotka todellakin suojaavat! Jos kaipaat omaan lajiisi (kamppailulajit, jääkiekko, rugby, jefu…) hammassuojia voin todellakin suositella. Hammassuojat tehdään ihan oman purukaluston mukaan ja ne pysyvät hyvin paikoillaan. Täältä löydät lisätietoa Dentafitistä: http://www.dentafit.fi

Onko rugby sama-asia kun amerikkalainen jalkapallo, mutta ilman suojia?- Ei todellakaan, lajit ovat toisistaan ihan erilaisia. Jefussa edetään jaardeja (juoksemalla) ja syötetään vain kerran eteenpäin, rugbyssa edetään juoksemalla ja syöttelemällä palloa aina taaksepäin. Lisäksi Jefu on todella taktinen laji rugbyssa on jokaisella joukkueella oma pelikirja ja kuviot mutta ei ihan niin taktinen kuitenkaan kuin jenkkifudis. Lisäksi rugbyssa pelataan 7 vs 7 pelejä sekä 15 vs 15 pelejä, jotka erovat hyvin paljon toisistaa.  Sekä rugby että jenkkifudis ovat molemmat kontaktilajeja, mutta säännöt ovat ihan erilaiset. Molemmissa tosin on samoja fyysisiä ja pelipaikkakohtaisia ominaisuuksia mistä on kummassakin hyötyä.

Photos: Mark A Brown

Tässä taas pikakelaus rugbysta! Upea laji ja ihan mieletön turnaus takana! Vastailen lajista mielellään lisäkysymyksiin, vaikka olenkin tuore naamari lajin parissa. Konkareita löytyy Suomesta yllättävän paljon, joten voin ohjata haastavimmat kyssärit heille! Tällä hetkellä pelaamme 15 sarjaa Suomessa ja maajoukkueen kanssa kesä on mennyt 7- turnauksissa.

Huippu viikkoa kaikille!

2 Kommenttia

Treenileirille Espanjaan!!

Huomasitteko jo Nocco– kuvakilpailun, josta voit voittaa treenimatkan Espanjan Marbellaan mun ja muiden maiden Noccolaisten kanssa!? – Kyseessä on siis treenileiri Marbellassa, johon osallistuu Nocon urheilijoita muistakin Euroopan maista sekä edustajia ja tottakai heidän kilpailun voittajat. Yhdessä porukkana matkustamme Espanjan lämpöön treenaamaan Mike’s Gymille.

Ohjeet kisaan:
Kisa tapahtuu jokaisen omalla Instagram – tilillä. Ottamalla sun kesäinen sporttikuva Noccomeiningeissä ja tägäämällä siihen @noccofinland sekä #noccocampespana olet mukaa kisassa!

Voittaja voittaa treenimatkan itselleen ja ystävälle, eli nyt jos koskaan on hauska yllättää myös oma ystävä tai puoliso. Lähtö Marbellaan on marraskuussa (2017) ja treenileiri kestää vajaan viikon. Meille tulee varmasti hieno ja unohtumaton reissu. Hyvä porukka ja sporttinen meininki toimii aina, vielä kun päästään äkkii karkuun tulevaa talvea niin kyllä kelpaa!

Voittaja arvotaan ja voitosta ilmoitetaan Instagram- tilin kautta, joten olkaa tarkkana kilpailun päättyessä.
(Kilpailu loppuu 31.8.17) Lisätietoa kilpailusta löydät: TÄÄLTÄ

TSEMPPIÄ SKABAAAN!! 

 

0 kommenttia