Lifestyle

Auringosta energiaa

Tämä on juuri sitä aikaa kuin sisäisen kesäihmisen fiilis on katossa ja voisi heittää yläfemmat jokaisen vastaantulijan kanssa!
Hymyilyttää, tuntuu että energiaa riittää vaikka pienelle kylälle jaettavaksi. Aamulla on virkeä kun herää ja valmiina vaikka ylittämään vuoren.
Mistä kaikki ylienergisyys johtuu…. tietenkin meidän kaikkien suomalaisten harvinaisesta herkusta: AURINGOSTA!

image

Auringolla on hyvin suuri vaikutus meihin suomalaisiin. Yleisesti ottaen tässä maassa eletään hyvin harmaasti. Ihmiset ovat suhteellisen alakuloisia, suomi on masennus-prosenttien kärjessä. Mutta mitä tapahtuu kun aurinko alkaa paistaa… huomaat miten vastaantulijat hymyilevät sinulle, yhtäkkiä ihmiset avaavat senioreille ja rattaita työntäville äideille ovia. Miehet päästävät naiset ensin itseään sisään. Koko maa kokee positiivisen ”FLOWN”

Hienoa, että näin ”pienikin” arkinen asia saa suomenlaajuista reaktiota aikaan. Olisi hienoa keksiä jokin aurinkoa korvaava tekijä talvisin pimeään aikaan, joka aiheuttaisi yhtä paljon hymyhuulia tähän maahan. 😉

image

Nyt jokainen ulkoilemaan, 15 min aikana saatte d-vitamiinit talteen, vähän väriä ja hymyä naamaan ja toisille ne muutamat pisamat! 🙂
Nauttikaa kauniista päivästä!

Oona

0 kommenttia

CupoNation alekoodit sekä kilpailu!

Olen huomannut, että nykyään shoppailen entistä enemmän netissä. On siistiä ostaa jotain mitä ei ensimmäisenä tule kadulla vastaan, sekä en ole kovin innokas ”kotimaa shoppaaja”, joten ostelen joko ulkomailta tai sitten netistä vaatteeni.

Muutama vuosi sitten kaikki ale-koodit olivat hyvin harvassa, vain jos sait ystävätkin mukaan samalle sivulle shoppailemaan napsahti tilille max. 5-10% alennus. Ison vaivan, tyrkytyksen ja työn takana koko homma.

Nyt kuitenkin koodeja löytyy paljon paremmin ja olen itsekin hyödyntänyt niitä jo monilla netti-shoppailu kerroilla. Huomattavaa alennusta on kerääntynyt, koska omakin nettishoppailu on ollut viimeisen vuoden aikana runsasta.

Sagal CupoNationilta otti minuun yhteyttä ja kertoi heidän mahdollisista alekoodeistaa. Myös yhteistyökumppanini Björn Borg, Fitnesstukku ja Jolie löytyivät heidän listalta. Joten tottakai ajattelin, että aiheesta kannattaa postata niin pääsette hyödyntämään kaikki mahdolliset tarjoukset, kun itsekin esittelen täällä blogissa hyviksi koettuja tuotteita täällä.

CupoNation oli minulle ihan tuntematon yritys, mutta kuitenkin heidän valikoimasta löytyy alekoodeja yli 650 eri nettikauppaan, monessa niistä minäkin olen rahojani törsäillyt. Alekoodeja saa ihan vapaasti käyttöön heidän sivuiltaan ilman rekisteröitymistä ja täysin veloituksetta. Jos haluat ilmoituksia hyvistä koodeista niin kannattaa tottakai rekisteröityä, niin minä ainakin tein. Ensimmäisenä kävin katsomassa kaikki matka-alekoodit! Toivotaan, että joku päivä sieltä löytyy sopiva kampanja.

Kampanjat vaihtuvat vähän väliä ja aina ennen shoppailua kannattaa kyllä käydä katsomassa löytyykö sivustoa listalta tai mitään siihen liittyvää kampanjaa. Täältä löydät esimerkiksi tämän hetkiset alennuskoodit:  Fitnesstukku alennuskoodi, jos shoppailulle löytyy tarvetta! 🙂

 

Yhteistyössä CupoNationin kanssa haluamme tietenkin järkätä teille lukijoille Instagram -kuvakisan,

Osallistumisohjeet löytyvät tästä:

JAA TÄMÄ mallikuva Instagram- tililläsi:

20150309_112934

Merkkaa kuvaan @CupoNationSuomi @Fitoona #Fitoonaskaba

  • + SEURAA @CupoNationSuomi- tiliä

Voittajalle lähetetään 50 euron lahjakortti Fitnesstukulle!!

Kisa päättyy 31.3.15 Tsemppiä kisaan!

0 kommenttia

Björn Borg kevät 2015

Tämän kevään Björn Borgin uutuuksia rupeaa pikkuhiljaa löytymään myymälästä, nettikaupasta ja jälleenmyyjiltä.
Tulevia kuoseja ovat sebra- sekä marmorikuvio. Värit ovat mustaa, valkoista, harmaata sekä ihanaa turkoosia ja sitruunankeltaista. Ihan ehdottomasti tämä kevät on oma henk.kohtanen lemppari!! Niin makeita treenivaatteita!

image

image

image

image

Värit ovat kuin itselleni tehty! Juuri tämän tyylisistä treenikamppeista pidän. Spessuja, mutta ei yliammuttuja. En malta odottaa, että pääsen vetämään vermeet salilla päälle. Taitaa rauta nousta ennätyksiin kun näin pirteet vaatteet on päällä. (”Ei tää mitään välineurheilua ole”)

Ihan lemppareita vaatteista ovat: 

Sebra- kuvioinen juoksutakki& treenitopit 

Marmori- treenitrikoot & verkkarit 

Turkoosi huppari & sortsit samaan settiin

image

image

image

image

image

image

imageKuvat: Petteri Peltonen 

Paikka: Leppävaaran Fressi

www.bjornborg.com

 

22 Kommenttia

#nodoping :)

image

Tänään on eri medioissa uutisoitu fitnessurheilija Tiina Kasvin positiivisesta dopingtestistä. Osa lehdistä on virheellisesti uutisoinut, että Tiina olisi edelleen minun valmentajani. Tämä ei pidä paikkaansa.

Kiitos kaikille lähettämistänne kyselyistä ja kommenteista. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan puhtaan urheilun puolestapuhuja. Elän ja syön terveellisesti, eikä minulle ole mitään tarvetta tulla ikinä koskemaan mihinkään dopingaineeseen.

Toivottavasti tämä noussut mediakohu toimii taas yhtenä varoittavana esimerkkinä kaikille harrastajille ja kilpaurheilijoille.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

31 Kommenttia

Happy Valentine’s Day

Ystävänpäivä on tänään ja haluankin toivottaa kaikille ihanille ystävilleni ympäri maailmaa tasapuolisesti HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!! Tällä hetkellä parhaat frendini ovat sopivasti melkeimpä kaikki jossain päin maailmaa, joten tänään lähtee toivotuksia ja lentosuukkoja ympäri maailmaa. Ihana on ollut huomata miten yhteys pysyy silti, vaikkei pystykkään toista näkemäään 🙂 10268416_793948590625005_2590227979884153955_n

10364013_10152408753929933_271930442588172201_n

estelle

Ilman rakkaita ystäviä ja ihmisiä ympärillä en itsekään olisi minä. Me kaikki tarvitsemme ystäviä, jotka uskaltavat puhua meille suoraan kun olemme menossa väärään suuntaan elämässä, tarvitsemme heitä tukemaan vaikeina hetkinä ja iloitsemaan upeina hetkinä. Ystävien kanssa jaamme kaiken, niin ilot ja surut kuin upeat kokemukset ja töppäykset elämässä. Ystävyys on upeinta silloin kuin se on molemmin puoleista ja kumpikin pyyteettömästi haluaa auttaa  ja kuunnella toista sekä pitää yhteyttä.

Ystävillä on aivan järjetön vaikutus meidän hyvinvointiin ja siihen, että pystymme olemaan juuri sitä mitä olemme. Tiedätte varmasti sen tunteen kun tapaatte erittäin läheisen ystävänne, ketä ette ole hetkeen tavannut työ- tai koulukiireiden takia. Ette ehkä asu enää samallapaikkakunnalla tai samassa maassa kuin ennen, joten näkemisen eteen on nähty vaivaa.  AI VITSI! Ihan mahtavaa, ainakin itselläni hymy ulottuu lähes korviin aina kun näen ystäväni pitkän tauon jälkeen. Tekee mieli vain halata sitä toista ihmistä ja rutistaa kaikki ikävä pois samalla kertaa. Puhumme melkein toistemme päälle kun molemmilla on niiiin paljon kerrottavaa ja samalla kysymystulva tulvii.

Ainakin omalla kohdallani käy aina lähestulkoon samalla tavalla. Frendit ja rakkaat ihmiset merkitsevät minulle eniten tässä maailmassa. Heidän ansioista elämä on niin siistiä ja hienointa onkin elää tätä uskomatonta elämää omien rakkaiden kanssa.

Minusta on erittäin tärkeää, että myös puoliso on yhtälailla parasystävä. Suhde on aina yhtä hölmöilyä ja tunnerikasta arkea. 🙂  Tästä syystä myös tämän ystävänpäivän haluan viettää yhdessä puolisoni kanssa, joka todellakin on myös parasystäväni. Meidän ystävänpäivään kuului tietenkin pitkät yöunet sekä yllärinä sain huikean aamupalan valmiiksi katettuna(voiko parempaa ystävänpäivä lahjaa olla 🙂 ). Siitä seuraavaksi rankat treenit Fressillä ja salin jälkeen lounas suoraan lihaksiin 😉 .

aamupala

 Lounaan kruunasi oma lemppari jälkkäri, eli  Nespresson kahvi, minttusuklaa-aromilla…. nam… ja vielä parhaassa seurassa näin ystävänpäivänä! <3

10610570_10153071167729933_6215558806092517659_n

10991391_10153071167824933_555776813534794992_n

10986852_10153064276574933_1261669597105040527_n

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!!

Nauttikaa rakkaista läheisistänne, tehkää jotain kivaa yhdessä <3

3 Kommenttia