Lifestyle

Terveiset ”baby kuplasta” ensimmäinen viikko pienen kanssa on mennyt niin nopeasti, etten ole yhtään kerinnyt kirjoittamaan. Moni teistä on pyytänyt tarinaa synnytyksestä, niin tässä se vihdoin tulee…

Synnytystä edeltävänä päivänä kehossa ei ollut mitään tuntemuksia siitä, että seuraavana aamuyönä alkaisi pitkään odotettu synnytyksen käynnistyminen.
Kävin vielä kunnolla salilla ja saunomassa, toki ajattelin niillä puskea itse vauhtia synnytykseen.
No seuraavana aamuna klo. 4.00 heräsin koviin alavatsa ja selkäkipuihin, josta seurasikin melkein hetkessä supistukset. En koko raskauden aikana saanut mitään harjoitussupistuksia tai ainakaan en osaa sanoa saaneeni niitä. Joten oli selvää, että nyt h-hetki lähestyy. Jaksoin sinnitellä muutaman tunnin, kunnes herätin Pekan ja ilmoitin, että tänään muuten mennään Jorviin! (Espoon sairaalaan). Kärvistely jatkui kotona vähän vaille kymppiin kunnes ainoa asento missä pystyin olla oli rukousasento polvillaan sänkyä vasten. Supistukset tulivat 3-6 minuutin välein ja oli vaan pakko lähteä katsomaan synnärille tilannetta.

Sinne me sitten jäätiinkin… Samantien synnytyssaliin ja odottamaan senttien etenemistä.
Tunnit olikin sitten tosi tosi pitkiä ja apua sain heti alussa tens-laitteesta ja myöhemmin ilokaasusta, joka ei kyllä sopinut mulle yhtään, sillä oksennushan sieltä tuli. Tens-laitetta pidin oikeastaan siihen asti, kunnes illalla kahdeksan aikaan kalvojen puhkomisen jälkeen alkoi niin järkyttävän kovat supistuskivut, että epiduraali ja kipulääkkeet oli pakko saada. Sitten vaan odoteltiin, että pikkunen valmistautuu maailmaan tuloon.

Vasta aamulla 5.00 jälkeen pääsin ponnistamaan pikkuisen maailmaan. Ponnistusvaiheen haasteena oli lyhyt napanuora joka hankaloitti pikkusen pääsyä ulos. Juuri ennen kuin lääkäri oli päätymässä imukuppiin saatiin pikkunen turvallisesti ulos. Ilman episotomiaa ei kuitenkaan vältytty, mutta olin valmis ihan mihin tahansa, että saan rakkaan ihmisen turvallisesti ulos. Ja kun alavatsan päälle (koska lyhyt napanuora) sain pikku rakkaan olin niin onnellinen, siinä ei paljoa omat kivut tuntuneet. Kaikin puolin, olin varautunut siihen, että kipu kuuluu asiaan ja monien muiden leikkausten takia sairaalaympäräristö oli tuttu, joten osasin ottaa yllättävän rennosti.

Sairaalassa päivät meni perhehuoneessa tutustuen uuteen perheenjäseneen. Ja kun putkeen oltiin valvottu 35h, voin sanoa, että oltiin aika väsynyttä mutta onnellista porukkaa.
Sairaalasta päästin lopulta keskiviikkoaamuna kotiin. Seurailtiin pikkuisen tulehdusarvoa joka oli vähän koholla synnytyksestä. Kaikki kuitenkin muuten paremmin kuin hyvin ja lääkärin tarkastuksessa, lääkäri totesi vain, että ”kympin tyttö!” joka oli tietenkin meille vanhemmille huokaus helpotuksesta. Mitat pikkusella oli 49.5 cm ja 3.3 kg.

En oikeestaan jännittänyt synnytystä, toimenpiteitä tai mitään muuta kuin sitä, että lapsi on terve. Ja täytyy sanoa erityis kiitos kaikille Espoon sairaalaan kolmen vuoron kätilöille, jotka meidän kanssa oli koko synnytyksen ajan. Todella ammattitaitoista, ihmisläheistä ja turvallista toimintaa. Oli helppo vain itse olla ja toimia ohjeiden mukaan. Synnytykseen liittyy paljon usein pelkoa, kipua, tietämättömyyttä, epämukavaa oloa, ja jopa häpeää omaan kehoon, jonka ammattitaitoiset kätilöt osaavat hyvin poistaa mielestä. Itse koin ainakin oloni todella hyväksi vaikka kipu oli välillä sietämätöntä.

Eilen Pavulla tuli viikko täyteen täyttä elämää! Nyt voi jo sanoa, että aikamoinen temperamentti asuu tässä likassa, mutta samalla hän on niin suloinen ja ihana, että voisi vaan tuijottaa kokoajan.
Täällä siis kaikki paremmin kuin hyvin, arki rullaa omalla painollaan. Välillä öisin valvotaan ja päivät nukutaan ja välillä toisinpäin. On huikeeta elää hetkessä ja katsoa miten hieno pieni ihminen kehittyy päivä päivältä meidän edessä!

Lisäksi pyritään pysyä kuitenkin liikkeessä niin vauvan rutiinien luomisen takia, että oman kehon palautumisen. Vaikka kipuja on ja välillä kävely (varsinkin alussa) oli hankalaa, niin joka päivä on parempi fiilis kun lähtee liikkeelle ja saa kehossa vetenkierämään ja aineenvaihdunnan käyntiin. Tulen kirjoittamaan vielä palautumisesta erikseen, oman tekstin tänne blogiin.

Mutta nyt haluan vielä sanoa paljon kiitoksia kaikille muistamisesta ja onnitteluista, ollaan täällä vauvan kanssa kukkien ja korttien keskellä! Ihana huomata miten moni elää ja hengittää siellä mukana, tätä meidän uutta elämän vaihdetta!

• Terkut Papulta ❤️

Tässä äippälomalla, vaikka onkin melkein joka päivä ollut jotain tekemistä, on silti ollut myös näitä päiviä kuten tänään, kun päätin etten sovi tai aikatauluta mitään. Haluan herätä kun mieli tekee, syödä aamupalan rauhassa ja käydä treenaamassa ilman aikarajaa. Toki tänäänkin on ollut asioita, mitä on pitänyt hoitaa, mutta millekään asialle ei ole aikataulua ja se vasta tuntuu hyvältä, mutta samalla tosi oudolta.

Idea tästä postauksesta tuli oikeestaan mieleen aamuyöllä, kun taisin olla taas hereillä kolmelta ja seuraavan kerran seitsemältä. Onneksi sain kuitenkin nukuttua vielä näiden heräämisten jälkeen kymppiin!
On tosi jännä systemaattisesti herätä yöllä 3-4 kertaa lähes samoihin aikoihin, mutta kun tietää, että se kuuluu tähän ja aamulla voi nukkua pidempään, niin en ole jaksanut asiaa sen enempää stressata. Ja toisaalta näitä ”postausideoita” voi myös yön pikkutunneilla putkahtaa mieleen. 😉

Raskauden ja tulevan pikkujälkeläisen eteen tekisi mitä vain, ja voin jo nyt sanoa, että en koe jääväni paitsi mistään, mutta toki on asioita joita olen raskauden aikana kaivannut.

1. Nukkumista vatsallaan- Olen ihan pienestä asti tykännyt nukkua vatsallaan molemmat kädet tyynyn alla (ergonomisesti ei mikään suositeltu asento), ja kun se jäi raskauden aikana pois kasvavan mahan takia, niin ihan kateellisen katkerana katson yöllä vierestä, kun toinen nukkuu just siinä asennossa, missä tekis niin paljon mieli olla. Tää voi kuulostaa niin huvittavalta, jos ei ole kokenut samaa, mutta mä en jaksa enää yhtään nukkua vasemmalla tai oikealla kyljellä. 😀 Ootan sitä hetkeä, kun voin vaan hypätä mahalleen sängylle!

2. Kovat vatsalihastreenit– Oon aina tykännyt treenata keskivartaloa. Ja harjoittelen lähes joka harjoituksessa jotain ominaisuutta, jotta core olisi oikeasti tosi vahva ja kannattelisi kehon asentoa.
Välillä teen pelkästään staattisia harjoituksia ja taas toisinaan tykkään treenata keskivartalon niin loppuun, ettei pysty enää edes nauramaan. On ollut tosi outoa, kun kaikki rajummat keskivartaloliikkeet joutui ajoissa jättämään pois. Staattisia on toki edelleen isommissa moninivelliikkeissä, mutta mitään perinteisiä vatsalihasliikkeitä ei ole tehnyt- ja niitä odotan innolla. Asteittain kun taas keskivartalon lihakset palautuvat paikalleen niin pääsee taas pikkuhiljaa niiden pariin!

3. Rugby– Yksinkertaisesti vaan ihan pelaaminen ja treenaaminen joukkueen kanssa. Se antaa itselle niin paljon, ja kun koronankin takia joutui melkein heti jäämään treeneistä pois, niin oli se aika kova pala.
Tottakai palaan takaisin asteittain, heti kun pystyn, mutta ihan sama fiilis on ollut aina isompien loukkaantumisten aikana, kun on joutunut esim. 11kk olla sivussa, niin kyllä se aina kirpasee.
Joukkue on itselle kuin toinen perhe, kaikki ne ihan arkiset läpät treeneissä ja pelimatkat on vaan jotain niin siistiä. Puhumattakaan siitä, miten paljon rakastan pelaamista ja kilpailemista, sitä kun pyrkii antamaan itsestään kaiken just siinä hetkessä, se on niin voimaannuttavaa ja maailman siisteintä!

4. Sushi & itse tehty pizza ilmakuivatulla kinkulla– Siis nyt mennään ihan herkuttelun puolelle, mutta siis mä rakastan sushia ja sitä jos jotain olen kaivannut ihan sairaan paljon. Odotan niin paljon, että päästään lapsen syntymän jälkeen nappaamaan ihanat takeaway sushit kotiin ja nauttia koti-illasta.
Tää pizza homma on sit ihan toinen stoori… en aiemmin oikein ollu mikään pizza-tyyppi. Tosi harvoin sitä tulee muutenkin syötyä, mutta jostain syystä Pekka on onnistunut tekemään itse aivan järjettömän hyvää pizzaa, missä on: ilmakuivattuakinkkua, buffalomozzarellaa ja rucolaa, joka on vaan siis niin hyvää ja siitä on tullut meidän harvinainen herkku. Nyt kun sitä ei ole yli 9 kk syönyt niin kyllä, sitä on ikävä!

5. Meidän rakas Papu – Siis tätä on oikeesti tosi tosi vaikea selittää, mutta siis mulla on oikeesti ikävä tätä pientä lasta joka kasvaa mun sisällä, mutta jota en ole edes nähnyt.
Jotenkin tää jatkuva tunne sisällä, kun vaiheittain huomaa miten paljon hän kasvaa ja kehittyy saa mut tuntemaan järjetöntä ikävää. Halua jo nähdä kuka täällä sisällä oikein on!
Oon muutenkin tosi perhekeskeinen ihminen, elämässä ei ole mitään tärkeämpää kuin ne rakkaat ihmiset ympärillä ja mulle tulee tosi helposti ikävä jos en kuule mun läheisistä mitään. Haluan jotenkin vaan tietää, että kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä on kaikki hyvin ja asettaisin jokaisen heistä aina itseni edelle, niin nyt kun tää tarmokas pikkulikka potkii mahassa menemään, mutta en oikeesti pääse fyysisesti antamaan sitä rakkautta ja läheisyyttä saa mut tuntee ikävää. Onneks kohta on senkin aika… ! <3

Ei ole enää pitkä aika, kun näitä kaikkea pääsee taas kokemaan ja odottaisin putkeen vaikka toiset 9 kk, jotta saisin syliin jotain niin arvokasta kuin oman lapsen! 9 päivää laskettuun…. jännäks menee loppu metrit!

Huikeeta viikonloppua!

Opiskelujen aikana starttasin jo oman yritystoiminnan käyntiin ja sieltä asti on painettu töitä jatkuvalla syötöllä. Lyhyitä lomia on toki väleissä ollut, mutta pisimmillään kahden viikon pituisia, enkä oikeestaan ole edes enempää kaivannut. Jos jotain on näiden vuosien aikana oppinut, niin tekemään työtä josta oikeesti nauttii ja minkä takana voi vahvasti seistä. Yrittäjyys ei ole aina helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. Vuosi vuodelta olen oppinut uutta: opiskelemalla omaa alaa syvemmin, sekä olemalla avoin uudelle tutkimustiedolle ja kehittyvälle maailmalle.

Keväällä korona pysäytti monen työt ja vaikutti myös isosti omiin, mutta sen murehtiminen jäi aika toissijaiseksi kun juuri ennen isompaa ”koronamediamyllyä” maaliskuussa saatiin tietää meidän pikku Pavun olemassaolosta. Silloin ei paljoa ollut muuta mielessä, kun se, että meistä tulee oikeesti perhe ja elämä tulee muuttumaan syksyllä isosti…

Välillä on tuntunut siltä, ettei aika ole mennyt mihinkään suuntaan, mutta joka kerta on katson taaksepäin, tajuan, että yllättävän nopeasti ollaan tultu tähän pisteeseen. Töistä pois jääminen rehellisesti sanottuna harmittaa, koska nautin siitä, että saan joka päivä työskennellä ihmisten kanssa, antaa muille energiaa ja intohimoa liikuntaa kohtaan sekä nähdä miten ihmiset ympärillä kehittyy jatkuvasti ja ovat onnellisempia. Uskon kuitenkin, että tekee niin hyvää olla hetki sivussa jotta oma into kasvaa entistä enemmän kun palaan takaisin. Ja nyt on aika myös kehittää omaa osaamista entisestään.

Yksityisyrittäjien ei ole mitenkään helppo jäädä töistä pois. Kukaan ei tule sun paikalle hoitamaan sun tonttia ja kun loma loppuu palaat taas takaisin siihen pisteeseen missä oot ollut, ei.. näin se ei vaan mene.
Asiakashankinta ja kaikki se duuni on ollut vain mun käsissä ja kun mä jään pois, ei sitä hoida kukaan muu, sen tiedostaminen on oikeesti tosi kova pala. Yrittäjien tuki muuttui vuodesta 2020 lähtien niin, että 12 kk yel- maksut vaikuttavat siihen mitä äippärahaa tulet saamaan, kun aiemmin se on ollut 6kk. Jo tämä tekee asiat hyvin paljon hankalammaksi, koska eihän kukaan tiedä 12 kk ennen milloin tulee raskaaksi. Olen onneksi maksanut sopivaa yelliä ja korottanut sitä vuosittain, ihan kaiken varalta, mutta silti tämä muutos tuntui aika kohtuuttomalta. Olen kuitenkin iloinen, että meillä Suomessa on asiat niin hyvin, että saamme tukea ja pystymme olemaan lapsen kanssa. En kuitekaan usko, että yksityisyrittäjä naiset ovat ne mistä ensimmäisenä pitäisi säästää varsinkaan kun olemme tänä päivänä huolissaan lapsiluvun alenemisesta.
Näistä asioista voisi avautua enemmänkin, mutta parempi jättää tämä tähän ja todeta, että yrittäjä ole näistä asioista enemmän kuin tarkkana, kun suunnittelet perheen perustamista ja onneksi on olemassa sunnuntait, milloin saat tehdä vapaasti töitä ja huolehtia, että kun palaat töihin ei yritys ole kuollut kasaan! 🙂

Olen itse päättänyt olla pääsääntöisesti äippälomalla, mutta toki jotain asioita on hoidettava ja tilanteen mukaan katson miten asiat etenevät. Oikeestaan mitään ei voi tietää etukäteen. Kaikkeen vaikuttaa niin paljon, se että miten saadaan pikkuisen kanssa arki pyörimään ja millainen tyyppi hän on. Kiiltokuva omista hetkistä töiden parissa kariutuu aika nopeasti, kun pikku termiitti huutaa vieressä kurkku suorana, varsinkaan kun mun työtä ei pysty tekemään etänä kotoa käsin.
Mutta jos jostain olen varma niin siitä, että haluan olla hänen kanssa mahdollisimman paljon läsnä ja nauttia vauva ajasta niin paljon, kun on mahdollista. Töitä ehtii kyllä elämässä tekemään ihan tarpeeksi. Ja edelleen on tärkeä korostaa, että meitä on tässä kaksi vanhempaa, eikä yksin tarvitse pärjätä. Lisäksi ihan mahtava tukiverkosto: isovanhemmat, tulevat kummit ja ystävät, Täydellinen tilanne, voisin sanoa!

Uskon, että vielä ens viikon fiilistellen yöpuvussa kotona, kun ei ole kiire mihinkään ja sitten iskee paniikki ja rupean soittamaan ystävät läpi ja täyttämään kalenteria ties millä ”häppeningeillä.” Kun vauva tulee maailmaan aika menee varmasti niin siinä hetkessä, mutta ennen sitä, tää pelkkä odottaminen ei todellakaan ole mun vahvuus.
Käytännön ohje: ”oot nyt vaan rauhassa ja nautit!” on tosi hyvä, mutta kaikkiin luonteisiin ja persooniin se ei vaan kohtaa. Osa meistä nauttii ja rentoutuu tekemällä asioita ja pitämällä itsensä kiireisenä, taidan kallistua tähän koulukuntaan, vaikka kuinka haluisin osata vaan olla. Onneksi jokainen saa elää tyylillään ja täällä touhottaminen jatkuu eri asioiden parissa, tosin käsityöt ja leipominen ei tule olemaan niitä tekemisiä. 😀

Ihan huippua viikonloppua kaikille!

”Koita nyt vaan levätä ja ota ihan rauhassa- oothan sä kuitenkin raskaana…” – Tämän lauseen kuulee lähes päivittäin, viikottain ja kuukausittain sen jälkeen, kun joku tietää, että olet raskaana. Parasta on vielä saada ulkopuolisilta ihmisiltä kuulla, ketkä ei todellakaan ole alan-ammattilaisia, että mitä saa tehdä ja mitä ei. ”Raskaana et missään nimessä saa kantaa mitään raskasta! Et missään nimessä voi enää imuroida! Nyt sun täytyy syödä kahden edestä! Sun ei missään nimessä kannata nyt treenata, ettet saa keskenmenoa…?!!??!”…. ja näitä perättömiä viisauksiahan riittää.
Raskaus on jostain syystä aihe, mistä jokainen jolla on lapsia kokee olevansa oikeutettu kommentoimaan tuleville äideille. Jostain syystä yhteiskunnassa on joku ihme ”käsitys”, että raskaudet olis jollain tavalla kopiokoneesta tulostettuja ja kaikki tapahtumat koskevat kaikkia odottajia… valitettavasti asia on hyvin kaukana tästä.
Raskauksia on yhtä monta erilaista, kun on odottajaakin ja jo yhden odottajan kohdalla voi olla kolme aivan erilaista raskautta, joten jo tämän pitäisi olla meille pieni vinkki siitä, että ehkä ne mun kokemukset eivät ole samat mitä joku toinen tulee kokemaan.

Kokemuksia on hauska jakaa ja niistä on hyvä puhua ääneen, mutta neuvot ilman faktaperäistä lähdettä kannattaa jättää ammattilaisille, niin kuin olen jo aiemmissa teksteissä tuonut ilmi.
Raskaana oleva nainen ei ole lähtökohtaisesti sairas. – Kyllä, tiedän, että on poikkeuksia. Osalle raskauden aika on yhtä piinaa: jatkuvaa pahaa oloa, oksentamista ja kipuilua, mutta näitä tapauksia on oikeesti suuremmasta kastista tosi vähän. Enkä tässä tekstissä vähättele tai halua ottaa kantaa näihin, koska niin kuin sanoin jokaisella raskaus on erilainen ja on todella ikävää, jos jollain on raskauden aikana niin paljon erilaisia ylimääräisiä oireita, joihin ei vaan auta mikään. Uskon kuitenkin, että tämä murto-osa raskaana olevista ovat valmiita tekemään mitä tahansa, kohentaakseen omaa oloa, eivätkä he ole niitä ketkä jäävät sohvalle makaamaan tarkoituksella.

Raskauden yhteydessä puhutaan usein sallimisesta, itselle armollisuus on ihan eri asia kun asioiden salliminen virikkeellä, että olen raskaana. Armollinen pitää olla itseä kohtaan, mutta jatkuva salliminen usein kääntyy itseään vastaan. Armollisuutta on kuunnella omaa kehoa ja elää kehon tuntemuksen mukaan, salliminen on usein enemmän itsensä säälimistä ja huonojen ”valintojen” sallimista elämään. Tällä lauseella ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta haluaisin, että moni ymmärtäisi näiden asioiden eri yhteydet.
Itse todellakin liputan sen perään, että kun on väsynyt ja kroppa kertoo siitä, niin lepäämme ja rauhotamme kehon. Palautuminen ja lepo ovat tasapainon vastapuoli kaikelle aktiivisuudelle ja jos emme opi palautumaan, emme myöskään pysty aktiivisesti toimimaan. Niin kauan kuin lepo ja palautuminen parantavat vireystilaa ja jaksamista, ovat ne todellakin tulleet tarpeeseen ja kehoa on kuunneltu oikein, mutta jos lepo kääntyy jatkuvaksi löhöilyksi ja inaktiiviseksi elämäntavaksi, ei se enää vie vireystilaa eteenpäin vain juuri päinvastaiseen suuntaan.

Raskaudessa usein ongelma on se, että sallimme inaktiiviset elämäntavat sekä epäterveellisen ravinnon ja perustelemme näiden valintojen jälkeen huonovointisuutta raskaudella. (Ja nyt en edelleenkään puhu niistä, kenelle raskaus aiheuttaa tämän huonovointisuuden, koska heitäkin on!!)
Ihan ilman raskautta, jokainen tietää voivansa huonosti, kun syö mitä sattuu eikä liiku, tämä ei muutu raskaanakaan. Se, että tarviiko raskaana olla yhtä aktiivinen kuin normaalisti niin ei, ja juuri armollisuutta on näissä tilanteissa kuunnella kehoa ja tehdä asioita oman vireystilan sekä jaksamisen mukaan. Kuitenkin se, että lähtee liikkeelle kohentaa todistetusti jokaisen vireystilaa ja jaksamista raskaanakin, joten on tärkeä löytää itselle sopiva tapa liikkua myös raskaana.
Ravinnerikas ja monipuolinen ravinto edistää vireystilaa ja terveyttä, myös ja eritoten raskaana. Kaiken tämän lisäksi huolehdit myös siitä, että pikkuinen, joka kasvaa sisälläsi kasvaa ja kehittyy niin kuin pitääkin. Hän ei tarvitse ylimääräistä rasvaa ja sokeria kehitykseen vaan monipuolista ja terveellistä ruokaa. Ja vaikka, joku sanoisi sinulle, että et saa treenata raskaana, niin: liikunnan on tieteellisesti todettu parantavan lapsen kasvua ja kehitystä sekä myös valmistavan raskaana olevaa paremmin itse synnytykseen ja siitä palautumiseen, eli nämä kommentit ovat vain tietotaidon puutetta ja näitä henkilöitä kannattaa positiivisessa ilmapiirissä valistaa oikealla informaatiolla, etteivät enää jakaisi yhteiskunnassa vääristynyttä tietoa asiasta ja turhia paineita odottaville äideille.

Jokaisessa raskaudessa on riskinsä, mihin odottava äiti ei pysty millään tavalla vaikuttamaan. On turha lisätä kommenteille lisää stressiä ja pelkoa äideille, kun focus pitäisi olla kaikessa siinä positiivisessa, mitä raskaus oikeasti on. Jokainen odottava äiti pelkää jo omassa alitajunnassa, että vauva ei kehity niin kuin pitää, tai vauvalla on jokin hätänä, tähän ei auta yhtään pelon lietsominen väärällä informaatiolla.

Mulle tulee välillä ihan myötähäpeän olo, kun kuulen millaisia kommentteja moni on raskaana ollessaan saanut ja välillä lukiessani niitä, mitä itse saan. Mutta toisaalta on erittäin tärkeä huomata, miten huonossa jamassa tietotaito yhteiskunnassamme on ja viedä sitä puolta eteenpäin, jotta jotain muutosta oikeesti tapahtuisi.
Ja koska ymmärrän, että moni odottava äiti on todella herkillään raskaana ja kommentit saattavat mennä todella syvälle ihon alle, haluan täältä tsempata teitä kaikkia ja muistuttaa, että: tiedän tasan tarkkaan teistä jokaisen ajattelevan vain parasta, omalle pikkuruiselle ihmeelle vatsan sisällä, joten uskokaa ja luottakaa itseenne!!
JA jos kaipaatte asioista tietoa, niin kysykää neuvolassa osaavilta terveydenhoitajilta ja lääkäreiltä, annetaan ammattilaisten antaa ne neuvot ja muilta ottakaa vain positiiviset vinkit ja tsempit vastaan!

ps. Eikä tätä tekstiä kirjoita täällä mikään oireeton superodottaja! Täälläkin liitoskivut vaivaa, leikatut polvet ilmoittelee itsestään löystyneiden nivelten muodossa, yöllä hormoonit valvottaa ja pitkien päivien jälkeen pohkeet pakottaa ja väsyttää. Mutta, jos joku on auttanut vireystilaan niin: järkevä aktiivisuuden ja levon tasapaino yhdistettynä ravinnerikkaaseen ravintoon ja stressittömään ilmapiiriin!

Tsemppiä kaikille!

**Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wauva.com kanssa **

Ja nyt vihdoin toivepostausta rattaista. Ensinnäkin oltiin alussa molemmat hyvinkin pihalla siitä, millaisia rattaita edes markkinoilla on tai mitä me tarvitaan. Meidän muistikuvat olivat jääneet sinne oman aikaisten rattaiden tasolle: kiihkerät koppavaunut, metallijaloilla ja korilla, jotka nitisivät ja natisivat jos vähänkin oli epätasainen alusta.. Pekalla oli varmaan vieläkin stylemmät vaunut 80-luvulla… Nojoo kyllä noita uusimpia vaunuja vilahtaa sen verran kadunkuvassa, että joku käsitys oli, etteivät ne vaunut enää onneksi samalta näytä, kun meidän lapsuudessa. Täytyy kuitenkin todeta, etten ollut aiemmin kiinnittänyt rattaisiin niin paljon huomiota. Vasta kun oma bebe ilmoitti tulostaan, alkoi kaikki vauvaan liittyvä pistää silmään rattaista lähtien. Varmaan moni ihmetteli mitä kyyläilen, kun skauttasin kaikki vastaantulevat rattaat.

Käytiin muutamissa eri liikkeissä katsomassa vaunutarjontaa ja yllätyin miten paljon erilaisia vaunuja on markkinoilla. Niin ulkonäöllisesti, toiminnoilta ja ihan miltä ne tuntui työnnettäessä. 
Heti kun vaunuista sai jotain kuvaa, päädyttiin siihen, että me tarvitaan mahdollisimman moni- ja helppokäyttöiset vaunut, jotka sopivat meidän aktiiviseen elämään. Lisäksi koin tosi tärkeäksi, että vaunut liikkuu sujuvasti, ovat mahdollisimman turvalliset, tukevat ja kevyet sekä vaunujen materiaalit ovat laadukkaat. 
Yhdistelmävaunut, mistä saa suoraan kopan vaihdettua autosta nostettuun turvakaukaloon ja ratasistuimeen kun lapsi kasvaa, teki heti meihin vaikutuksen ja tiesin, että sellaiset me tarvitaan! 
Lastentavaraliikkeistä Tampereen Wauvakauppa oli tarjonnaltaan ja tuotevalikoiman laadulta meille sopivin. Kokeiltiin siellä tosi monia eri vaunuja ja alussa meidän top3 kuuluivat nämä:  

• Cybex Priam – yhdistelmärattaat, mihin kuului siis rungon lisäksi vaunukoppa, ratasistuin ja turvakaukalo. 

• Sitten Nuna Demi Grow – yhdistelmävaunut, samalla setillä kuin Cybexit.

• Ja yhtenä vaihtoehtona Vista v2 – yhdistelmävaunut mihin kuului vaunukoppa ja ratasistuin. 

Kaikki näistä vaunuista olivat oikeestaan tukevia, liikkuivat kevyesti ja materiaalit olivat laadultaan tosi hyvät, mutta Cybexin Priam– malli tuntui heti eniten meiltä. Näistä malleista selvästi ketterin ja oikeestaan pienikokoisin, sekä tykkäsin ulkonäöllisesti näistä myös eniten (tämä on toki niin makuasia).
Päätökseen vaikutti myös vahvasti turvakaukalon turvallisuus, laatu ja helppokäyttöisyys (360- ominaisuus, eli turvakaukalon saa aina käännettyä auton ovelle päin, kun laittaa lapsen kaukaloon tai ottaa pois). Tottakai testattiin myös rattaita sillä ajatuksella, että menevät eri maastoissa ja varsinkin lenkkeillessä. Tämä malli vastasi hyvin tähän tarpeeseen, hyvän jousituksen ansiosta.
Rattaat olivat myös tarpeeksi pienet, mahtuivat helposti autoon sekä pienempään hissiin. Mekin asutaan kerrostalossa, joten oli pakko miettiä monikäyttöisyyttä. Lisäksi mun mielestä on älyttömän tärkeää, että vaunut saa yhdellä kädellä kasaan ja sekin ominaisuus toimi näissä. 

Kuten jo kuvista näkyy valittiin, turvakaukalon väriksi harmaa ja sekä vaunukoppa, että ratasistuin otettiin mattamustana. Runko oli niin upea ja vähän spessumpi cromisena yhdistettynä ruskeaan työntö-osaan, joten päädyttiin siihen. Cybex Priam mallistosta löytyy älyttömän makeita erilaisia kuoseja rattaisiin, jos kaipaa vähän revittelyä rattaisiin, valikoima kannattaa katsoa!

Wauvakaupan asiantuntevalta henkilökunnalta tuli hyvä vinkki rattaiden valinnassa, juuri se, että huomioi oikeesti aina sen maaston, missä tulee eniten kuljettua, onko talossa hissiä ja miettii rattaat siihen omaan perus arkeen sopivaksi. Nämä vinkit vaikutti vahvasti meidän päätökseen ja lisä huomiona rattaiden hankinta kannattaa tehdä viimeistään 3-2 kk ennen laskettua aikaa, jolloin tavarat on sitten kotona viimeistään sen 1kk ennen laskettua.

On oikeesti ihan hullua ajatella, että parin kuukauden päästä Papu voi jo olla maailmassa. Meitä nauratti niin paljon kuvailla ja kulkea tuolla parkkipaikalla tyhjien rattaiden kanssa… onneksi kohta pikkuasukki valtaa rattaat ja täytyy sanoa, että on kyllä niin hienot menopelit, että Papukin varmasti kelpuuttaa!

Huippua viikonloppua!