Hyvinvointi & terveys

Riisikakut!

Monille riisikakuista tulee mieleen keliakikon tai gluteenittoman ruokavalion vaihtoehtoinen valinta leivälle. Usein kuulee sanottava: kuiva, tarttuu kurkkuun mauton tai pahvinmakuinen..

Itse olen jo pitkään korvannut riisikakuilla leivän, sekä riisin jos en ole jaksanut/ehtinyt keittää sitä mukaan. Toimii myös loistavana välipalana.

Kuitenkin on pakko sanoa, että tässä viimeisen 5 vuoden aikana on tullut maisteltua niin hyviä kuin huonojakin riisikakkuja.

Ajattelinkin tehdä pienen makuvertailun tänne blogiin, sillä riisikakkujen koostumuksessa ja maussa on aivan törkeästi eroavaisuuksia. Jos ensimmäisellä kerralla maistat huonoja riisikakkuja voi kerta jäädä viimeiseksi. 😉

Maustetut ”Friggs” riisikakut:
Hyvän makuisia, mutta sisältävät aikalailla säilöntäaineita ja piilosuolaa.

image

image

Pirkka/Rainbow maustamaton riisikakku:
Edullisin valinta, mutta kaipaa päälle jotain, sillä todella mauttomia ja usein rupevat tökkimään kuivuuden takia:

image

image

Jättiriisikakut! (BIG rice cakes)

Ehdottomasti oma suosikki, paljon maukkaampia kuin pienet riisikakut sekä koostumukselta parempia. Merisuolalla maistetut (punainen paketti) on näistä paras:

imageimage

Luomu riisikakut:

Aina hyvä vaihtoehto, mutta myös makua joutuu jostain keksimään. Kolmen viljan riisikakku parempi näistä.

image

image

Riisikakkujen päälle voi laittaa ihan mitä vaan. Oma suosikki yhdistelmä on riisikakut avocadolla ja kalkkunalla, voisin syödä niitä mielettömiä määriä! Täyttäviä kylläkin! 😉
Jos taas haluaa käyttää riisikakkuja herkutteluun olen löytänyt itse hyvän reseptin päällystämällä maustamattomiariisikakkuja raakasuklaalla ja kookosrouheella. 🙂

image

Ps. Huomenna ilmoitan Butterfly Twist- kenkien voittajan, eli vielä ehtii osallistus. Ohjeet edellisessä postauksessa

15 Kommenttia

Kehonhuollon merkitys

Tiedän, jo otsikko nostaa monille karvat pystyyn. ”Pitäis venytellä, käydä hieronnassa, levätä, juoda vettä… mutta kun ei” Niiin… Jokaiselle tuttu puheenaihe. Kun ei se vaan tahdo mennä jakeluun. Kehonhuolto on niin helppo unohtaa. Treenit vielä jaksetaan tehdä täysillä, syömisestä puhumattakaan, Mutta venyttely.. unohtuu täysin ja ihan tahallaan. ”Liian vaivalloista.”

Kuulostiko tutulta? Sata varmasti!

11273693_10153383927667002_1337774492_n

@Petteri Peltonen

Omalla kohdallani suurin ongelma on ollut venyttelyn suhteuttaminen harjoittelun määrään. Eikä kehonhuolto ole ollut riittävää. Ei parin kerran venyttelyt suhteessa 8-12 kerran treeneihin riitä. Tyhmäkin sen tajuu, mutta ei toteuta! 😉

Pahat loukkaantumiset, rasitusvammat ja ylikunnon oireet ovat kyllä vähän herätelleet tässä vuosien myötä. Pikku hiljaa ymmärrys siitä, että voisin pystyä parempaan urheilussa, niin suorituskyvyssä kuin tuloksissa, jos tasapainoksi huoltaisin tarpeeksi kehoani on vallannut mielen.

Myös kun olen nyt peilistä katsonut, olen huomannut miten olkapäät ovat kääntyneet hitusen eteenpäin ja kun selän suoristan kiristää sekä lapoja että rintakehää… selkeesti pahasti jumissa! Vaikka jokaista treeniä ennen pyöritän kepillä lavat ja rintakehän auki.

Aloitin alkuviikosta koulutuksen Fibacolla, tarkoitus on myös jatkossa toimia heidän valmentajina. Olen saanut jo niin paljon uutta tietoa kehonhuollosta, hengitystekniikasta ja muutenkin kehontoiminnasta. Heti ensimmäisellä koukutuspäivällä lyötiin luulot pois. Tämä spagaattiin venyvä tyttö todettiin täysin jäykäksi. 🙂

On selässä lordoosia johtuen sekä rakenteesta- että huonosi aktivoituvista syvistä vatsalihaksista. Seljä ja rintakehä ovat niin kireitä että lapatuen hakeminen ja jopa hengittäminen ei tapahdu tarpeeksi leveästi rintakehästä.

Todella herättävää…

Mitä Fibaco- valmennuksella opetellaan: on syvien lihaksin aktivointi. Tavoite on tukevilla liikkeillä parantaa huippu-urheilijoiden oman lajin harjoittelua, kuntoutujille tapa löytää loukkaantumisten tai sairauksien vaikeuttamat normaalit liikeradat takaisin sekä tavallisille työihmisille parempi kehonhallinta ja tätä kautta hyvinvointi.

Kyse ei ole fyysisesti 100% kuormituksista, kauheesta salirääkistä, vaan toiminnallisten liikkeiden avulla avata kroppaa sekä tuottaa toiminnallisesti myös voimaa eri kehon osista niin että syvät lihakset aktivoituvat ensisijaisesti ja käytetään oikeaa hengitystekniikkaa.

Fibacon tunnuslause on: Build your own story, ja tästä lähtee myös oma tarinani. Seuraan mielenkiinnolla omaa kehitystäni ja miten suuri vaikutus kehon avaamisella, oikealla hengitystekniikalla tulee olemaan omaan harjoitteluuni. 😉

11355572_10153383920557002_967769265_n

@Petteri Peltonen

9 Kommenttia

SMILE

Hymy, meidän kantava (veto)voima! 

smileHymyily kertoo ihmisestä paljon. hymy on kaikista vahvin ilmiö minkä saamme tartutettua moneen ihmiseen samaan aikaan.
Kokeileppa tätä, hymyile koko päivä niin huomaat miten iso vaikutus hymylläsi on muihin ihmisiin.
Hymyä ei voi mistään ostaan vaan se on aito tunne joka valtaa meidän kasvot silloin kun meillä on hyvä olla, iloitsemme ja fiilistelemme.

Monet pienet arkiset asiat saavat meidät hymyilemään ja hymyn kautta useasti myös nauramaan.
Monesti sanotaan, että: ”smile is the best makeup than any girl can wear.” Ja olen täysin samaa mieltä.
Meikki tai ulkoimen hapitus ei tee meistä kauniita vaan sisäinen olemus joka pursuu ulos erilaisin elein kuten hymyilemällä. 

Hymyily on aidosti ilmaistuna positiivista, vaikka olisi kuinka ujo voi hymyilemällä näyttää oman fiiliksen muille, aina ei tarvitse suunapäänä avata suuta.  Hymy kuittaakin usein kiitoksen tai tervehdyksen.

Usein mietin, että miten pieni ele hymy onkaan mutta miten suuri vaikutus sillä on kaikkeen. Oman huonon fiiliksen saat heti pois jos joku onnistuu saamaan sinut hymyilemään tai jos tuntuu ettei mikään onnistu, itselleen nauraminen voi muuttaa päivän huonon suunnan ihan päinvastasiin fiiliksii.

Muistakaa siis hymyillä… 😉 Helppoa, helpaa ja aitoa!

yotuel
Useasti kysytään mistä valkoinen hymyni on peräisin, ei sillä että jokaisen hymyn pitäisi olla kuin taskulamppu piemeässä, vaan itse olen päättänyt pitää niin omasta hyvinvoinnista kuten myös hampaistakin huolen…  Oikeastaan olen vain kerran elämässäni kokeillut perinteistä hampaiden valkaisua, eikä se toiminut kohdallani niin hyvin sillä hammasluuni on geneettisesti valmiiksi jo valkoinen, enkä nää tarpeelliseksi kokea samaa uudestaan. Valkaisu vaan puhdisti hampaat mutta isompaa eroa ei kohdallani tapahtunut. 
Satunnaisesti kuitenkin ennen kisoja olen tehnyt Yotuelin itsevalkaisu– tuotesarjalla valkaisun, jolloin muutaman kerran jälkeen hampaat näyttävät jo puhtaamman valkoisilta. 🙂

Hammastahnoja tulee käytettyä useammin.. esimerkiksi saatan joskus vaikka viikon ajan pestä aina joko aamulla tai illalla hampaat valkaisevan puhdistavalla hammastahnalla.. Nyt jonkun huoli herää, että saako tahnat olla päivittäiskäytössä eitteivät ne pilaa hampaita… niin saavat sillä ne eivät hankaa hampaan kiillettä pois vaan pikemmin puhdistavat.

Kannattaa käydä tutustumassa Yotuel nettisivuihin, missä on kattavat tiedot tuotteista, jos tuotteet herättivät kiinnostusta!

yotuel2
Yotuel Finland löytyy myös Facebookista & Instagrammista @Yotuelfinland

5 Kommenttia

Hyvää Äitienpäivää!

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille maailman äideille, varsinkin omalle tärkeimmälle!

mama

Äiteys on mielestäni hienoin asia maailmassa. Kiiltävin ja tärkein tavoite elämään, mitä itselleni olen asettanut, on olla joskus maailman paras äiti. Toivottavasti myös osaan olla edes hitusenkin niin hyvä äiti kun oma äitini on minulle ollut.

Haluankin muutaman sanan sanoa omasta äidistäni, jota arvostan ja rakastan aivan älyttömän paljon… Olemme siskoni kanssa saaneet ehkä hienoimman kasvatuksen ikinä! En todellakaan ole koskaan saanut kaikkea mitä olen halunnut vaikka kuinka olisin pikkulikkana heittänyt itkupotkuraivarit kaupan lattialla, mutta jos jotain olen saanut niin turvallisuuden tunteen ja rakastetun olon.

Minulle on asetettu pienenä rajat eikä äidin silmille ole edes kannattanut hyppiä, mutta silti äiti on aina viettänyt aikaa minun ja siskoni kanssa sekä pitänyt huolen, että meillä on ollut hulvattoman hauskaa yhdessä. Naurua on mahtunut näihin vuosiin kyyneliin asti.

Äitini on todella vahva ja tulinen persoona, mutta silti niin rakastava ja hyväsydäminen. Jos joku on leijonaemo niin äiti! Pikkusena mietin aina, että äidin seurassa ei tarvitse pelätä ketään, koska äiti vetää jokaista äijää lättyyn tarpeen tullen! 😉

Äitejä on paljon erilaisia, niin kuin kasvatusmallejakin. Jokainen äiti päättää miten lapsensa haluaa kasvattaa ja tämä vastuu onkin aivan mielettömän iso. Äideillä on iso rooli lasten elämään esimerkillisenä persoonana ja vaikka joskus rakkaan äitini kanssa tapellaankin niin yhtä nopeasti riidat myös sovitaan. Huolista ja murheista on aina selvitty yhdessä ja vahvana tiimini tullaan aina pysymäänkin. äitienpäivä

Kiitos Äiti, että olet olemassa ja tehnyt minusta ja siskostani juuri tälläiset kuin olemme!

Mukavaa päivää kaikille ja näyttäkää äideillenne myös muinakin päivinä, miten upeita ihmisiä he ovat. Jos joku työ vaatii 24/7 työtä niin äitinä oleminen.

6 Kommenttia

Apua ruokarytmiin

Ruokarytmistä ja ateriajaosta kysellään paljon, kuten viimeisessä kommentissakin tuli erittäin hyvä kysymys vastaan 🙂 . Meillä kaikilla on todella erilainen arki, toiset treenaavat hikitreenin aikasin aamulla ja toisille treenille on aikaa vasta iltamyöhään. Tästä syystä johtuen on mahdotonta, että vain tietynlainen ateriarytmi olisi se oikea meille kaikille.  Perus periatteita on paljon, olet ehkä kuullut nämä:

”Hiilaria vain aamulla, ennen- ja jälkeen treenin”, ”Päivän isoin ateria aina treenin jälkeen.”, 

”Ei hiilaria enään klo 18 jälkeen” ”Syö päivän ruuista suurin osa ennen klo 16.”

”Illalla proteiinipitoinen iltapala, hiilari muuttuu rasvaksi yön aikana”

”Syödessäsi hiilaria illalla unen laatu paranee ja syvenee.” 

Eli varmaan huomasitte miten paljon erilaista viestiä välitetään eteenpäin. Blogeissa on aina kirjoittajan kokemuksia ja näkemyksiä tai netistä kopioituja juttuja 😉  harvemmin pelkkiä tieteellisiä faktoja. Mutta hyviä nettisivujakin löytyy, mutta valitettavasti niissäkin näkemykset ovat usein sodissa toisiaan vastaan. Koska faktaa joka sopisi kaikille, ei tässä asiassa ole! 🙂

Jokainen noistakin argumenteistä on juuri se oikea tapa jollekkin taas toiselle voi olla, ettei mikään toimi. Ateriarytmiin vaikuttaa todella moni tekiä; niin annoskoot, päivän aikataulut, työvuorot, harjoitusaikataulu sekä lisäksi myös, urheilijoilla vaihtelee paljon lajin mukaan. Kestävyysurheilijat joutuvat syömään hiilaria joka väliin, kun taas voimailijat nostavat proteiinin määrää.

1782031_10152464451274933_4751195866063012507_n

10432482_10152464451359933_6769197322393566184_n

1470036_10152057436704933_1884603036_n

Omalla kohdallani olen löytänyt sopivan ruokavalion, vain ja ainoastaan testaamalla kaikkea. Niin makroravinnejakaumaa (Hiilarin, proteiinin ja rasvojen suhde), kuin aterioiden väliä ja määriäkin. Aterioiden koot ja ajoitukset vaihtelevat myös silloin jos harjoitusohjelmani muuttuu lihaskuntoharjoittelusta aerobisempaan suuntaan. Tai jos päivittäis-kalorinsaanti vaihtelee, myös ateriarytmi muuttuu.

Halaun vielä tuoda tekstissä esiin esimerkin, mikä on oikeastaan ollut hyvin monilla asiakkaillani, sekä ihmisillä yleisesti johtanut painon kertymiseen vuosien aikana. Nimittäin ilmiö: ”säästöliekki” Yllättävän moni henkilö kertoo, että ihmettelee kun päivän aikana ei syö mitään, mutta sitten kaikki syöminen siirtyykin iltaan. Usein plussana on vielä hälyttävä nälkä kun päästään töistä kotiin ja tv.n katsominen samaan aikaan kuin syödään, jolloin ei edes keskitytä itse siihen mitä syödään ja kuinka paljon. Moni lihookin tästä syystä, illalla tulee syötyä valtavia määriä, sillä koko päivän aikainen nälkä on siirtynyt iltaan jo huutavaksi näläksi.

Olisi todella tärkeää pitää energian saanti säännöllisenä ja syödä sopivin väliajoin aterioita, jotka vievät nälän mutteivat aiheuta kuitenkaan ähkytilaa. Tässä optimaalisessa tilanteessa verensokeri pysyy koko ajan hyvänä, elimistö saa ravintoa eikä joudu olemaan säästöliekillä iltaan asti, milloin tulee ahmittua koko päivän edestä.

Ruokavaliosta voisin jaaritella tänne pitkän blogitekstin, mutta koitan pitää kirjoituksen ytimekkäänä, tulen kyllä jatkossa kirjoittamaan aiheesta lisää. Nyt halaun kuitenkin antaa vinkkejä ateriarytmin koostamiseen:

  1. Säännöllinen syöminen helpottaa syömisen hallintaa ja myös samalla pitää kylläisenä, ei tule illalla hotkittua.
  2. Tiheäateriarytmi ja napostelu ovat eriasia, napostelua suosittelen välttämään, tavallisessa ruokarytmissä. 
  3. Ateriat aterioina, ateriankorvikkeet ovat: ”hätävaroja” eli parempi, on syödä edes jotain kuin jättää syömättä. Mutta aterioiden korvaaminen ei ole fiksuin valinta. 
  4. Aamulla olisi hyvä syödä jotain, sillä koko yö ollaan oltu ”paastotilassa”, jos heti aamulla ei ruoka vaan mene alas niin heti kun pystyy niin syö kunnollinen välipala. Aamulla olisi myös tärkeä juoda aina ensimmäisenä iso lasi tai jopa kaksi vettä, sillä yön aikana on elimistö menettänyt nestettä. 
  5. Syöminen ei saa aiheuttaa stressiä, älä rajoita liikaa vaan löydä ruokavalio niin, että nautit siitä ja sitä kautta voit hyvin! 

Siinä muutamia vinkkejä, joihin kannattaa paneutua. Ateriarytmi kannattaa jakaa omien päivän menojen mukaan. Omalla kohdallani toimii parhaitan 2-3h välein syöminen 5-6 ateriaa. Kiukku tulee kyllä heti, jos en syö moneen tuntiin. Tässä ateriarytmi minkä saa hyvin mahtumaan päivään:

Aamiainen

Lounas

Iltapäivän välipala

Päivällinen

(välipala)

Iltapala

Iltapäivän välipala on todella tärkeä säännölisessä työssä käyvälle, varsinkin jos yleensä tulee mentyä liikkumaan suoraan töistä. Jos edellinen ateria on syöty lounaalla 11-12 aikaan, ei sinulla ole enää energiaa 16-17 jälkeen juosta tenniksessä tai hyppiä ryhmäliikuntatunnilla. Välipala kannattaa syödä ennen kuin töistä lähtee, ei nopeaa patukan ahmimista juuri ennen liikuntasuoritusta. Sama pätee opiskelijoihin, pelkkä kouluruoka klo 11 aikaan ei riitä jos harjoitukset ovat heti koulun jälkeen.

Tässä muutamia vinkkejä ruokavalioon liittyen! Kysykää ihmeessä, jos jokin ihmetyttää tai kaipaatte lisätietoa!

11113126_10153204284469933_7397679814526275750_n

Kivaa ja aurinkoista lauantaita!

14 Kommenttia