Riisikakut!

Monille riisikakuista tulee mieleen keliakikon tai gluteenittoman ruokavalion vaihtoehtoinen valinta leivälle. Usein kuulee sanottava: kuiva, tarttuu kurkkuun mauton tai pahvinmakuinen..

Itse olen jo pitkään korvannut riisikakuilla leivän, sekä riisin jos en ole jaksanut/ehtinyt keittää sitä mukaan. Toimii myös loistavana välipalana.

Kuitenkin on pakko sanoa, että tässä viimeisen 5 vuoden aikana on tullut maisteltua niin hyviä kuin huonojakin riisikakkuja.

Ajattelinkin tehdä pienen makuvertailun tänne blogiin, sillä riisikakkujen koostumuksessa ja maussa on aivan törkeästi eroavaisuuksia. Jos ensimmäisellä kerralla maistat huonoja riisikakkuja voi kerta jäädä viimeiseksi. 😉

Maustetut ”Friggs” riisikakut:
Hyvän makuisia, mutta sisältävät aikalailla säilöntäaineita ja piilosuolaa.

image

image

Pirkka/Rainbow maustamaton riisikakku:
Edullisin valinta, mutta kaipaa päälle jotain, sillä todella mauttomia ja usein rupevat tökkimään kuivuuden takia:

image

image

Jättiriisikakut! (BIG rice cakes)

Ehdottomasti oma suosikki, paljon maukkaampia kuin pienet riisikakut sekä koostumukselta parempia. Merisuolalla maistetut (punainen paketti) on näistä paras:

imageimage

Luomu riisikakut:

Aina hyvä vaihtoehto, mutta myös makua joutuu jostain keksimään. Kolmen viljan riisikakku parempi näistä.

image

image

Riisikakkujen päälle voi laittaa ihan mitä vaan. Oma suosikki yhdistelmä on riisikakut avocadolla ja kalkkunalla, voisin syödä niitä mielettömiä määriä! Täyttäviä kylläkin! 😉
Jos taas haluaa käyttää riisikakkuja herkutteluun olen löytänyt itse hyvän reseptin päällystämällä maustamattomiariisikakkuja raakasuklaalla ja kookosrouheella. 🙂

image

Ps. Huomenna ilmoitan Butterfly Twist- kenkien voittajan, eli vielä ehtii osallistus. Ohjeet edellisessä postauksessa

15 kommenttia

  1. En voi syödä Friggs riisikakuja koska sisällä on: dextoosi, maltodextriini, sokeria!!! Mutta Pirkan Juusto-riisi kakkuilla ei ole. Se brandi myös maistuu hyvältä.

  2. Tästä puuttuu nyt kokonaan friggsin maustamattomat! Hyvä ravintosisältö ja maku 🙂 Mistä noita jättiriisikakkuja saa?! En oo koskaan törmänny!

  3. Itse olen joutunut syömään juuri sen takia, ettei vatsa kestä viljoja. Otan aina maustamattoman ja suolattoman vaihtoehdon ja täytyy sanoa, että todellakin on makueroja! Mutta kun tekee hyvät setit päälle, niin johan alkaa maistua se pahvisinkin 🙂
    http://matildaselin.blogspot.fi/?m=1

  4. Mielestäni Friggs luomu maustamattomat riisikakut ovat parhaimman makusia ja hintakaan ei ole mikään paha. Yksi paketti maksaa noin 1,80e. 🙂

  5. Riisikakut ovat kyllä minullekkin suurta herkkua! Täytyy kokeilla taas noita isompiakin kakkuja. Mainitsit, että pidät riisikakuista avokadolla ja kalkkunalla, siksi kysyisinkin että soseutatko avokadon sellaisenaan levitteeksi kakkujen päälle, vai teetkö avokadosta guacamolea vai maustatko avokadon joillakin yrteillä yms.? 🙂

    • Käytän avocadoa voina, eli levitän suoraan riisikakulle ja sitten kalkkunatpäälle.
      Välillä teen myös itse guacamolea!
      Siihen tulee sitruunaa avocadoa ja suola+pippuri! 🙂

  6. Moi Oona! Oon käsittänyt et sie noudatat gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota. Miuta kiinnostas kokeilla, mutta onko satunnaisten maitoa sisältävien tuotteiden, esim. erilaisten juustojen tai heraprotskun käyttö tällöin haitaksi?

    • Noudatan vähä maidotonta ja gluteenitonta. Oikeastaan gluteeniton lähes kokonaan. Mutta maitoa juurikim herassa sekä satunnaisesti kahvissa. 🙂
      Vatsa toimii näin paljon paremmin!

  7. Heippa Oona, rispektit ihan huipusta ja motivoivasta blogistasi! Kehonhuolto-postaus oli erittäin hyvä, mutta olisi kiva tietää tarkemmin minkälaisia venyttelyjä pitäisi yhdistää mihinkin aikaan vuorokaudesta (ennen reeniä, reenin jälkeen, illalla). Lisäksi olen kuullut että lihaksia ei saa rollailla heti reenin jälkeen, pitääkö tämä paikkansa? Mihin väliin olisi parasta rollailla lihakset foam rollerilla? olisi kiva saada tietää 🙂

    • Heippa!

      Voin koittaa kooto rullauksesta postauksen! 🙂 mutta ennen treeniä ja treenin jälkeen kannattaa rullata, sekä usein rullaan myös aamulla tai illalla 🙂 Muista rullata hitaasti! sama asia kun hieronnassa, eli rauhallisia liikkeitä ja kipupisteiden kohdalla painelua rullaa vasten.

  8. Omasta mielestäni Lidlistä saatavat riisikakut ovat hyviä. 🙂 En muista merkkiä ja ainakin tähän asti olen törmännyt niistä vain suolattuihin versiohin. Minulla ei kyllä hirveästi ole sitä vertailupohjaakaan, että pitää alkaa maistelemaan näitä muitakin!

  9. Heippa!
    Nyt on kyllä pakko kommentoida ihan vinkkinä kaikille ; Lidlin maustamattomat riisikakut on parhaita! Suosittelen maistamaan _heti_ jos ei oo ennen maistanut. Paras koostumus ja maku, ja taitaapa olla halvimpia mitä löytyy. 🙂

  10. Moikka! En tiedä löytyykö näitä suomesta, mutta ruotsin puolella icassa törmäsin friggsin riisikakkuihin makuina hampunsiemen&mustapippuri sekä chia-siemen&merisuola. Tällä hetkellä testissä ensimmäisenä mainittu ja hyvää on! Suosittelen 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*