Nyt kun sairasloman pakosta joudun rauhoittua ja olla paikoillaan, niin pakostikin rupeaa miettimään erilaisia asioita. Vielä keskustelu hyvän ystäväni kanssa vahvisti aihetta; miten jokaisen pitäisi aina onnistua kaikessa, ennen kuin julkisesti tekee mitään. Vaikka olisit kuinka yrittänyt parhaasi, laittanut itsestäsi kaiken likoon ja jopa ylittänyt itsesi, mutta et onnistunut niin se ei vaan riitä.
Jokaisella on joku asia, missä haluaisi olla hyvä, mutta ei ole. On ehkä kehittynyt, mutta ei edelleenkään pysty virheettömään suoritukseen ja saa aina välillä kuulla siitä. Esimerkkinä vaikka oma Englannin kielitaitoni tai kirjoitustaito… Minulla on lievä lukihäiriö, eikä se estä julkaisemasta kirjoituksiani. Vaikka kykenen tilanteessa kun tilanteessa puhumaan englantia, kirjoitan silti lähes joka lauseeseen, jonkin kirjoitusvirheen, mutta mitä sitten? Olen huomannut, että meidän kirjoitusvirheet ärsyttävät enemmän muita kuin itseämme. Suurin osa kirjoittaa väärin vierasta kieltä ja myös ihan omaa äidinkieltä, mutta harvemmin kukaan korjaa oman äidinkielen kirjoitusvirheitä, mutta kun kyseessä on vieraskieli niin ajatusmalli: ”älä kirjoita ennen kuin osaat”- seuraa joka puolelle. Vaikka lukija ymmärtäisi täysin, mitä lauseella tarkoitetaan, on pakko ärsyyntyä toisen virheistä. Olen aina miettinyt, että miksi? Miksi jokaisen pitäisi olla täydellinen, jotta uskaltaa avoimesti tehdä asioita. Pitääkö salille mennä vasta kun oikeasti tietää mitä tekee, tai uudessa työpaikassa osata heti kaikki ensimmäisessä kättelyssä… ”NO EI.”
Mistä muiden virheisiin tarttuminen on peräisin? Kukaan ei ole seppä syntyessään, teemme jatkuvasti virheitä, eikä kenenkään pitäisi pelätä virheiden tekemistä. Ole yrittäjän puolella äläkä vastaan! On huolestuttavaa, jos lapsia kasvatetaan täydellisyyden tavoitteluun eikä anneta tilaa virheiden kautta oppimiselle. En sano, että kantapään kautta oppiminen on paras tapa oppia, mutta varmasti yksi opettavaisimmista. Mielestäni kuitenkin jokaista pitäisi tukea yrittämään parhaansa virheistä huolimatta.
Vielä palaten omaan englanninkielen taitoon, muistan miten vihasin sen opiskelua koulussa, koska koko koulun ajan painotettiin pelkästään kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Puhe- ja ilmaisutaito tuli vasta sitten kuuloon, kun ensin osasit jokaisen lauseen virheettömyyden. Pisteitä jaettiin vaan niiden kesken, keneltä luonnistui täydellisesti perusteet. Minulla kesti kauan, että uskalsin puhua kenenkään kuullen englantia, muusta kuin pakosta, koska syvä viha ja epäonnistumisen-pelko roikkui apinana selässä. Sama fiilis on varmasti monilla liittyen eri taitoihin. Ja voin kertoa, miten hyvältä tuntui kun lopulta uskalsin vain puhua välittämättä virheistä, koska niitä tulisi aina olemaan. Tällä hetkellä vain hymyilyttää, kun jollain menee yöunien lisäksi päiväunet minun tai jonkun muun inhimillisistä kirjoitusvirheistä. Muistan hyvin kun eräs ihan ansioitunut henkilö päivitti omalla Facebook- tilillään jotenkin näin, että miksi ihmiset kirjoittavat ”somessa” Englanniksi, kun jokaisessa lauseessa on virheitä -sain tästä lauseesta vain lisää voimaa kirjoittaa mahdollisimman paljon englanninkielisiä fraaseja, koska en todellakaan anna yhden kommentin muuttaa omaa toimintatapaa lähemmäksi täydellisyyden tavoittelua.
Kuvat: Jan Lönnberg
Jos jotain haluan tällä tekstillä kuuluttaa, niin: tehkää virheitä ilman muiden ihmisten paineita! Jos joku arvostelee sinua inhimillisistä virheistä: niin tiedät, että hänellä ei ole kaikki itsensä kanssaan hyvin. Jos joku auttaa, korjaa ja opettaa sinua, on se asia erikseen. Parasta onkin saada rakentavaa ja opettavaa palautetta, jotta voit oppia ja korjata virheesi. Mutta arvostelun ja mollauksen yläpuolelle kannattaa asettua hymyssä suin!
