omat elintavat

Asiaakkaani toi kerran treeneihin itsetehtyjä kaura-rahkasämpylöitä ja pakko sanoa, että ne oli niin hyviä, joten oli tottakai itse kokeiltava samaa reseptiä pienellä twistillä. Ohje oli vielä niin helppo, joten sopii hyvin omaan kokkailuun! Pakko jakaa se tänne teillekkin!

Ainesosat: 

-2 dl Kauraleseitä

-2 rkl rahkaa

-2 valkuaista

-0,5-0,75 dl siemeniä (auringonkukansiemet/kurpitsansiemenet) 

-1tl leivinjauhoa

-1tl kurkumaa

-Ripaus suolaa 

Laita pellille ja uuniin, paistoin itse 200 asteessa noin. 15 min. Varo ettei sämpylät mene liian kuivaksi uunissa. Näistä ainesosista tulee 2 isohkoa sämpylää. Ja sämpylät ovat todellakin täyttäviä!

Ei muuta kuin nauttimaan tyypit!

Turha kieltäytyminen herkuista vaan kasvattaa isompaa himoa herkuille. Olen huomannut nyt omien asiakkaiden kautta, sekä monien yhteydenottojen mitä teiltä saan, että isoin ongelma on löytää kultainen keskitie herkuttelussa. Herkkuja tulee syötyä joka päivä tai sitten kitkuttelemme syömättä herkkuja niin kauan kunnes varmasti vedämme överit. Balanssin löytäminen tuntuu vaikealta…toki on yksilöllisiä eroja, eikä kaikilla keinu laiva puolelta toiselle, mutta suurin osa ketä toivoo apua herkuttelun maltillisuuteen kertoo, miten hankala on löytää sopiva suhde herkuttelulle.

Herkuttelusta on turha tehdä sen isompaa numeroa, se on vain pieni osa syömistottumuksia. Kun syö perus terveellistä ja monipuolista ruokaa suurimman osan viikosta, voi myös herkutella ihan hyvällä omatunnolla. Ymmärrän, että övereiden syömisestä tulee huono omatunto… sen varmasti tekee se huono olo, mitä herkuista usein tulee. Mutta huonoa omatuntoa ei pitäisi tulla perus herkuttelusta. Yksittäinen herkuttelu ei lihota ketään, eikä tee mitään muuta kuin hyvän fiiliksen, mutta tottakai jatkuva herkuttelu voi vaikuttaa painon nousuun tai muihin ongelmiin vireystilassa pitkällä aikavälillä.

Herkuilla ei myöskään kuulu korvata ruokaa. Vaikka kuinka ajatus siitä, että: ”jätän ruuan väliin, mutta syön herkkuja”– voi tuntua ajatuksena hyvältä, niin käytännössä se ei ole. Kunnon ruokaa ei tulisi koskaan korvata herkuilla ja napostelulla. Vaan herkuttelu on extraa muun ruuan päälle. Tiedän myös monia, joiden energiaravintoaineiden saanti jää hyvin suppeaksi, koska korvaavat nälkää syömällä karkkia… jokainen ymmärtää, ettei karkista saa sitä energiaa joka tukee vireystilaa ja jaksamista. Karkki nostaa verensokerin piikkinä ylös ja yhtä nopeasti se tiputtaa sen alas… eli ymmärrätte varmaan, ettei se todellakaan pidä verensokeria tasaisena ja vireystilaa hyvänä.

Makeat herkut eivät ole ruokaa, joten niitä ei kuulu syödä ruuan tavoin. Säännöllistä ateriarytmiä ei kannata sotkea karkkipussilla vaan karkit on hyvä siirtää siihen aikaan kun haluaa herkutella. Myöskään kahvin kanssa ei tarvitse aina ottaa pullaa tai keksejä, vaikka työpaikan kahvipöytä on niitä pullollaan. Välipalaksi sopii paremmin vaikka hedelmä ja pähkinöitä. Jotain mikä vie nälkää sekä pitää verensokerin tasaisena.

Oma herkuttelu ajoittuu eniten viikonloppuihin, jolloin tulee syötyä muutenkin spessumpaa ruokaa. Herkuttelu ei itselle ole aina makeaa, joskus toki sitäkin mutta enemmän hyvät ruuat vetävät puoleensa. Jos joku herkku pitää valita erikoiskahvien ja pähkinöiden lisäksi niin jäätelö. Jäde on aina ollut yks oma suosikki! Jäätelöistä olen nyt hurahtanut Lohiloihin, joissa isona plussana paljon paremmat ravintoarvot kuin tavallisessa kermajäätelössä. Näitä menee välillä ihan arkipäivisinkin! 😉

Ajattelinkin arpoa teille Lohilon jäätelöitä herkutteluviikonlopun kunniaksi, istagramin puolella!

Käy kurkkaamassa, hyvää viikonloppua!! 

Mä riitän, mä oon vahva, mä osaan, mä pystyn, mä jaksan…. Osana omaa hyvinvointia on oikein kokea itsensä vahvaksi ja pystyväksi. Jokaisen pitäis pystyä sanomaan se myös ääneen, että oikeesti oot taitava ja sulla on täällä joku tarkoitus. Meillä kaikilla on joku tarkoitus sekä taito. Yhtään taidotonta ihmistä ei ole olemassakaan. Se, että tiedämmekö vielä mikä on meidän syvin tarkoitus tai taito, ei ole välttämättä itsestäänselvyys, mutta jokainen varmasti tajuaa sen jossain vaiheessa elämää.

Jos joskus on tuntunut siltä etten osaa mitään, niin nopeasti sitä tajuaa puhumalla muiden kanssa, että totta mähän oon aika hyvä monessakin asiassa. Meillä jokaisella on heikkouksia, mutta ne eivät tee meistä heikkoja. Voin avata vähän omia heikkouksia, joita olen oppinut tiedostamaan kunnolla, kuten: puhun ärsyttävän usein muiden päälle, kun olen liian innoissaan jostain asiasta. Mulla on todella huono kärsivällisyys, jos teen jotain pakollista, mikä ei kuulu mun lemppari asioihin, mielenkiinto siirtyy ihan muihin asioihin. Toimin ja elän impulsiivisesti, jolloin välillä järki jää taka-alalle sekä olen todella huono häviämään, varsinkin urheilussa… kyllä jokaisen hävityn matsin jälkeen alan itkemään.. edellään aikuisena ihmisenä. Kaiken lisäksi en ole mikään kielinikkari ja kirjoitusta laahaa jatkuvasti perässä lieväksi lukihäiriöksi luokiteltu yhdyssanojen ja pilkkujen osaamattomuus, jota voi jo blogistakin viivata punakynällä jokaisessa tekstissä. En silti koe, että nämä asiat olisivat niin ylitsepääsemättömiä, etten oppisi niitä hallitsemaan ja harjoittelemaan niistä pois. Jos palaan lukemaan mun vanhoja tekstejä, voin jopa itse jo ruveta korjaamaan mun virheitä. Kun heikkoutta kohti menee suoraan päin ei tulos voi olla kuin positiivinen.

Oma intohimo ja taitoalue löytyi selvästi liikunnan ja urheilun parista. Jos johonkin sain kuluttaa jo lapsena energian niin liikuntaan. Ei ollut kahta sanaa mihin ammattiin haluan, kun kasvan ”isoksi.” Urheilija, valmentaja, liikunnanopettaja ja poliisi.. nämä olivat unelma ammattejani lapsena. Yrittäjyyttä seurasin äitini jäljillä. Vaikka olen tehnyt monen laista työtä: puutarhahommia, vastaanottovirkailijan työtä, siivoamista ja myyjän työtä olen silti aina tiennyt, etten koskaan niihin töihin jäisi vaan menisin satasella kohti omaa kutsumusammattia..

Uskon vahvasti siihen, että jokaisen taidoille löytyy oikea ala, jossa yhdistyy myös oma intohimo. Me kaikki osataan jotain, koska meillä on niin suuri intohimo sitä asiaa kohtaan. Vielä kun jokainen uskaltaisi rohkeasti antaa omalle taidolle ja intohimolle tilaa, sekä tehdä siitä itselleen ammatin. Meillä olisi maailma täynnä ihmisiä, jotka rakastavat omaa työtä ja tätä kautta hyvinvointi ja onnellisuus käyrät saataisiin piikkinä nousemaan.

Kuvat: Petteri Peltonen

Jos sulla on intohimo ja tiedät olevasi myös taitava, muttet uskalla sanoa sitä ääneen muille niin näytä se! Mä ainakin uskon teistä jokaiseen! Ja aina on ihmisiä, kenen oma elämä on niin kurahousuissa laahaamista, että he pitävät huolen siitä, ettei kenenkään muunkaan elämässä aurinko paista. Nämä ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa ja keskittyä aidosti toteuttamaan itseään ja omaa intohimoa. Meistä jokaisella on jokin taito…

ANNA PALAA!!

Viikonloppuna Fitness Expo messuilla moni tuli juttelemaan ja ihmeen moni vielä muisti, että olen joskus neljä vuotta sitten itsekin kisannut. Osa tietääkin miksi joskus lähdin fitnesskisa- maailmaan mukaan. Olin ajatellut, että minusta tulee joskus elämäntapamuutos- valmentaja. Ihailin jenkki staroja kuten Jillian Michaelsia sekä Chris Powellia. Ajattelin silloin 19-20 vuotiaana, että ehdottomasti haluan päästä sisälle tähän maailmaan, missä pystyn muuttamaan ihmisten elintavat päälaelleen ja mahdollisimman nopeasti. Koin, että koska itse olin kilpaurheillut ihan pikkulikasta asti enkä ollut koskaan kärsinyt painon kanssa kamppailusta, en voisi mitenkään samaistua ihmisiin ketä tulevaisuudessa valmentaisin, ilman saman tyyppistä kokemusta.

Kisasin kisat, sain kokemuksen miten tästä kropasta tiputetaan 10-12kg, ja päätin etten koskaan halua tehdä tätä samaa kenellekään muulle… Jonkun mielestä näytin tosi hyvä kuntoiselta, mutta todellisuudessa painon pudottaminen sai kaikki liikunnalliset tulokset huonontumaan. Moni ajatteli, että söin tosi terveellisesti, mutta onko saman ravinnon jauhaminen päivästä päivään vielä miinus kaloreilla oikeasti terveellistä?, niin ei ole. Kaiken lisäksi huomasin, että mitä enemmän paino tippui- sen vähemmän tunnistin itseäni tai viihdyin omassa kropassani. Mitä enemmän jouduin tarkkailemaan sen enemmän myös rupesi ärsyttämään. Olin jatkuvasti väsyneempi projektin loppua kohden ja nukuin noin. 6h yöunia maksimissaan. Huomioiden, että jouduin ravata vessassa sen 3-6 kertaa yössä, joka katkaisi uneni pahemman kerran. Projekti oli tehty mahdollisimman terveellisesti nuorelle tytölle, eikä kunnon ollut tarkoitus olla niin kireä, kun ehkä osalla oli ja silti voin huonosti enkä todellakaan näyttänyt hyvältä.

Jos joku kysyy oliko kaikki sen arvoista, niin ei välttämättä mutta silti se oli todella opettavaista. Mielipiteeni valmentajana muuttui radikaalisti. En halua tehdä rajua laihdutusta kenellekään. Ja pahinta mitä voisi tapahtua, niin liikunta veisi valmennettavilta kaiken energian eikä toisi sitä lisää. Valmennuksissa painotan terveyttä, hyvinvointia sekä optimaalista suorituskykyä, enkä halua perustaa valmennusta pelkkään laihdutukseen ja ulkoiseen habitukseen. Sporttinen ja vahva lookki on hieno tulos sekä plussa, kun sisäistää järkevän treenaamisen ja terveelliset elämäntavat. Sen varmasti jokainen saavuttaa, joka liikkuu sopivasti ja haastaa itseään treeneissä, syö terveellisesti ja nukkuu tarpeeksi.

Nyt kun olen keskittynyt treenaamaan mahdollisimman monipuolisesti sekä syön terveellisesti mutta vapaasti, olen paremmassa kunnossa kuin olen koskaan ollut, niin henkisesti, fyysisesti ja jopa pinnallisesti. Harjoitteluni tähtää vahvasti toki tällä hetkellä rugbyyn ja mukana on sykleittäin vaihtuvat fysiikkatreenit. Nyt kun kausi on ohi panostan voimaan, sillä kauden aikana paino tippui jopa liikaa, jonka lisänä treenaan peruskuntoa. Kevättä kohti palaan nopeuteen ja räjähtävyyteen. Sekä jatkuvasti pidän huolta liikkuvuudesta ja toki polven kuntoutus on aina mukana… En juokse joka päivä tyhjän vatsan aamulenkkejä tai tee eristäviä 5- jakoisia kuntosalitreenejä, saati punnitse ruokia.

Toivon, ettei kukaan teistä liikkuisi/treenaisi vain painonpudotus- ja ulkonäkö mielessä. Radikaali painonpudotus voi aiheuttaa vakavia ongelmia kehon toimintaan ja nuorille naisille myös mahdollisesti lapsettomuutta. Terveydellä ei kannata missään nimessä leikkiä vaikka tavoite olisikin fitnesskisat. Pyrkikää löytämään treenaamiseen, joku muu tärkeä motiivi kuten esimerkiksi hyvä olo, terveys, toiminnallisuus, vahvuus, nopeus, notkeus… ja pitäkää mielessä, että treenata pitäisi pystyä kovasta temmosta huolimatta pilke silmäkulmassa ja välillä myös kevyemmällä temmolla.

Kuvat: Petteri Peltonen

Vahvaa viikkoa huiput!

Hyviä lukijaviestejä tullut teiltä, ja tämä postaus käsitteleekin muutamaa kysymystä ja teksitoivetta.. Voitko kirjoittaa postauksen sun huonoista päivistä. –Eikö sua koskaan väsytä? -Onko sulla koskaan huonoja päiviä?  – Melkein mun parempi puolisko voisi vastata näihin kysymyksiin ja sieltä tulis myönteinen vastaus. Väsyttää välillä ihan niin kuin meitä kaikkia. Kovat työkiireet ja paineet, sekä niiden johtamat huonot yöunet näkyvät kyllä seuraavana aamuna naamalla. Muutama kuppi kahvia aamulla ja elämä taas jatkuu. Väsymys on myös tunne, joka satunnaisesti vaivaa meitä kaikkia, siinä vaiheessa kun se vaivaa pidempään on syytä etsiä syitä: Nukunko huonosti? panostanko omiin elämäntapoihin? Valvonko liikaa? Stressaako työasia? Huolehdinko liikaa ympärillä tapahtuvista asioista? 

Niin kuin jo sanoin aiemmin; satunnainen väsymys on normaalia ja sitä on meillä kaikilla. En usko, että kukaan ihminen on aina pirteä. Vaikka yleisesti minutkin tunnetaan iloisena ja energisenä, niin silti pitkien päivien jälkeen jatkuva ylienergisyys tipahtaa melkein nollaan. Tekee hyvää vain istua alas ja olla hetki ihan hiljaa. Työskentelen melussa ja olen jatkuvasti vuorovaikutuksesssa ihmisten kanssa, joten tuntuu todella hyvältä iltaisin rauhottua täysin. Osa ei varmaan edes perheenjäsenistäni usko, että sanon näin. ”Oonako muka rauhottuu joskus tai on hiljaa!”  En ehkä ole hiljaisemmasta päästä ja tykkään keskustella ja kuulla muiden kuulumisia, mutta työni on tosi intensiivistä ja jatkuvaa läsnäoloa, niin välillä kotona tuijotan tyhjyyteen ja pää lyö ihan tyhjää. En välttämättä edes kuule, kun minulle puhutaan. Kun pääsen hiljaisuuteen ja saan rauhottua, huomaan että aivot tarvitsevat lepoa, koska päivän aikana ne raksuttavat kovaa tahtia ja ovat koko ajan täydellä moodilla käytössä. Rakastan työssäni juuri sitä läsnäoloa ja intensiivisyyttä, mutta aina sitä ei riitä kotiin asti vaikka pitäisikin. Yli-ihmisiä ei vaan ole olemassa vaikka kuinka toivoisin sellainen olevani. Paras, että en aina edes huomaa olevani väsynyt, vaikka kroppa kelluu paikallaan ja silmät seisoo. Huvittavinta on, että vielä väitän ettei väsytä, kun joku kysyy.

Huonolla tuulella olen hyvin harvoin, mutta joskus on myös sellaisia hetkiä. Aina ei työasiat mene niin kuin haluisi tai elämässä tulee eteen hankalempia hetkiä. Niistä onneksi aina selvitään tai ainakin näin haluan uskoa, vaikka ei aina siltä tuntuisi. Ehkä tärkein lause jonka joskus kuulin liittyi ihmisten menetykseen mutta samaan voi verrata mihin menetykseen tahansa: ”Suru pitää käsitellä, mutta surra ei voi lopunelämää, jolloin keskittyy enemmän niihin ihmisiin ketä ei enää ole olemassa eikä niihin ketä on oikeasti lähellä ja läsnä.” Samaa voi miettiä ihan pinempiinkin asioihin, on turha murehtia menetettyjä töitä vaan keskittyä sen sijaan niihin mitä tällä hetkellä tekee. Vaikka kuinka hankalaa olisi olla murehtimatta, niin siihen on hyvä pyrkiä, jotta elämä menisi kuitenkin eteenpäin ja osaisi elää ja nauttia hetkestä.

Jokainen tunneälyn omaava osaa tuntea sekä näyttää tunteet laidasta laitaan. On aitoutta olla joskus huonollakin tuulella ja väsynyt. Toki jatkuva huonotuulisuus ja takakireys evät ole hyväksi kellekään, ei henkilölle itselleen eikä ympärillä oleville. Ja haluan myös ajatella, että omassa työssäni minulla ei ole oikeutta tartuttaa huonoa fiilistä ja päivää muihin. Tavoite on tuoda ihmisille energiaa ei viedä sitä pois. Joten mielummin näytän väsymyksen ja kireyden vasta kotiseinien sisällä, vaikka ei sekään ole aina oikein. Aitoutta ei vaan voi päästä karkuun ja lähimmät ihmiset kyllä sen ymmärtävät.

Mukavaa viikkoa kaikille!