Lifestyle

Luonto- paikka, jossa itse vietin kaikki lapsuuden leikit. Oma mielikuvitus teki lapsena luonnosta mitä ihmeellisemmän paikan, täynnä jännittäviä seikkailuja. Nautin kaikesta, mitä sai tehdä ulkona ja varsinkin metsissä. Jokainen metsäretki tuntui uudelta ja jännittävältä seikkailulta, koska ikinä et tiennyt mitä edessä voisi olla. Puihin- ja kiville kiipeily, majan rakentaminen, marjojen kerääminen, juokseminen, kuuropiilo… siis ihan kaikkea tuli lapsena tehtyä metsissä, mitä ikinä mielikuvitus keksikin. Aika kului niin nopeasti, että vasta illan pimeys kertoi milloin piti olla takaisin kotona.

Nyt vanhempana luonto ja varsinkin metsät ovat itselle ihan ykkös- paikka treenata. Tykkään juosta pururadoilla tai poluilla keskellä metsään. Asfaltit ja kaupungin härdellissä juokseminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Metsän raikas ilma, luonnon äänet ja maisemat vetävät enemmän puoleensa. Ihan kävelylenkit metsässä piristävät jo mieltä, varsinkin stressaavina työviikkoina. On ihan sairaan siistiä, että pururatojen keskelle on tehty ulkotreenialueita, joihin varsinkin nyt kesällä hakeudun mielelläni treenaamaan.

Luonnossa ja metsissä on aina ollut paljon muutakin puoleensa vetävää… Kun valitsin ensiasunnolleni sijaintia, tippui listalta kaikki paikat, joiden lähellä ei ole metsää. Kaipasin hyviä kulkuyhteyksiä Helsingin keskustaan, mutta myös pakopaikkaa sieltä. Valitsin asunnon läheltä luontoa ja metsää, enkä ole katunut. Kesällä on ihana huomata, kun nukkuu ikkuna auki, miten linnun laulu herättää aamulla ja kun vetää verhot sivuun näkee vain vihreää metsää. Samaa luonnollisuutta olen vaalinut esim. omassa sisustuksessa. Olen ihan hulluna kierrätyspuu- huonekkaluihin, joita löytyykin omasta kodista jo aika paljon…. On myös ollut ihana huomata, miten paljon asusteita tehdään nykyään puusta. Puu on tosi kestävää materiaalia ja sitä kannattaakin hyödyntää. Tällä hetkellä ihan oma suosikkiasuste on ollut Suomalaisen yrityksen Aarni Woodsin markkinoille tuoma puusta tehty rannekello. Kello on tosi kevyt ja raikkaan sekä maanläheisen näköinen, jos en käytä treenikelloa niin tämä Jalavasta tehty rannekello ollut itselle nyt ihan hitti!

Meidän jokaisen tulisi vaalia luontoa ympärillämme, suututtaa joka kerta nähdä roskia keskellä metsää tai huonosti kohdeltua ympäristöä. Joku sanoi joskus hyvin, että ”olisi hirveää jos meidän lapset eivät saisi kokea luontoa, niin kuin sen on itse kokenut”ja olen ihan samaa mieltä. Olen pienestä pitäen arvostanut luonnollisia elementtejä ja maanläheisyyttä. Toivon todellakin, että jokainen sukupolvi tulee kokemaan luonnon kaikessa sen parhaudessaan, niin kuin olen sen itse saanut kokea. Ja välillä on oikeesti hyvä pysähtyä, mennä metsään ja huomata miten hyvin se parantaa fiilistä ja vireystilaa. Metsillä on ihan taianomainen vaikutus saada meidät rauhoittumaan. Jos koet olevasi vähän samanlainen satalasissa menijä, kuin itse olen, niin voin vain lämpimästi suositella metsälenkkejä rauhoittumiseen. En osaa rauhoittua meditoimaan, mutta metsässä liikkuminen tekee itselleni ihan saman olotilan.

Aarni Woodsin rannekelloja ja muita puusta tehtyjä tuotteita sekä tämän ihanan symppiksen Suomalaisen yrityksen tarinaa voit käydä lukemassa lisää täältä!

Raikasta loppuviikkoa!

Siis en voi muuta sanoa, kuin WAU! Siinä ehkä tämän hetken päällimmäiset fiilikset. Em- kisoja varten on treenattu syksystä lähtien ja nyt ne ovat takana. En voi sanoa, että matka oli itselle helppo. Koko syksy meni oikeestaan hyvin, niin kuin alku kevätkin. Sitten rupesi tulemaan ongelmia jalkoihin ja olenkin viimeisen kuukauden taistellut säären rasitusvamman kanssa. Rasitusvamma on ollut niin paha, että Em-kisojen ensimmäinen turnaus Budapestissä jäi itseltäni väliin. Vaikka kuinka sinnittelin turnausviikolle asti, oli pakko tehdä lääkärin kanssa päätös, että turnaus olisi parempi jättää välistä ja suunnata focus kohti Lissabonin toista EM- turnausta. Pettymys oli suuri, koska EM- kisat ovat ainakin henkilökohtaisesti itselleni se koko treenivuoden päätavoite. Niitä varten olen treenannut ihan älyttömästi ja niissä halusin olla parhaimmassa kunnossa.

Turnaukseen lähdin aika varovaisin mielin, en todellakaan tiennyt pystynkö pelaamaan turnauksen kuudesta pelistä yhden vai kaikki kuusi. Edelliset viikot olivat olleet pelkästään kuntopyörää, vesijuoksua ja kuntoutustreenjeä salin puolella. Jännitin oikeestaan todella paljon, mitä tulema pitää. Onneksi meillä on joukkueessa ihan älyttömän kova yhteishenki ja kaikkien pelaajien tsempit sekä teidän tsempit saivat vaan fiiliksen kattoon!

Peli kerrallaan mentiin ja lopulta vain ensimmäisen päivän viimeisen pelin jätin kipujen takia välistä. Toisena turnauspäivänä fiilis oli niin korkealla, että halusin olla jokaisessa matsissa mukana. Onneksi jalka kesti ja ihan huikeiden pelien jälkeen sijoituimme kovalla taistelulla pronssille. Turnaus oli meidän juokkueelta todella onnistunut. Rökitimme jäätävällä yhteispelillä monta kovaa joukkuetta kuten; Unkari, Georgia, Ruotsi ja Tsekki! Me ollaan joukkueena nostettu älyttömän paljon tasoa viimeisten vuosien aikana ja voitteko kuvitella, että vielä yhden pelin voitto olisi voinut viedä meidät Olympia-karsintoihin. Rugby on pieni laji Suomessa, mutta potentiaali menestyä on valtava. Ihan sairaan siistiä nähdä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan!

En voisi olla ylpeämpi siitä, mitä meidän joukkueen joka ikinen pelaaja on tehnyt kehittymisen eteen. Lisäksi meidän valmentaja Bam on niin sitoutunut kehittämään ja viemään tätä nippua eteenpäin, että sellaista sitoutuneisuutta ei monella valmentajalla ole ja siitä voisi monikin ottaa mallia. Suomen rugby ”skenessä” ei todellakaan pyöri raha, kaikki kisamatkat ja leirit ovat omakustanteisia, mikä oli itselleni ihan uusi juttu verraten omiin jalkapallovuosiin. Silti kukaan ei tätä lajia harrasta rahasta vaan täydestä intohimosta ja siitä kuuluisasta: ”rakkaudesta lajiin.” Kaikki tuki mitä ollaan saatu tai saadaan tulevaisuudessa on kultaakin arvokkaampaa. Kaikki meidän tukihenkilöt: Team manager, valmentajat, fysio… tekevät tätä myös rakkaudesta lajiin, joka on ihan uskomattoman upeeta, mutta olis hienoa jos joskus he saisivat ansaitun korvauksen työstään. Ainakin me pelaajat ollaan ihan super kiitollisia! (Jos tiedät jonkun, joka voisi haluta tukea tulevaa matkaa kohti EM- kisoja, niin kaikki vinkit otetaan vastaan.)

Iso kiitos omalle tukijoukolle eli perheelle sekä yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat mun pelaamisen, kuten Pihlajalinnalle, kaikesta avusta mitä olen saanut, jotta jalka saatiin kestämään kovat pelit. En vois enempää fiiliksissä olla! –Rugby on maailman siistein laji!

Nyt jatkuu Suomen 15- sarja syksyyn asti, tervetuloa katsomaan 15- rugbya!

Joku ehkä ehtikin kuunnella viimeisimmän Urheilun äärellä- podcastin, jossa Mika Poutala on mun kanssa keskustelemassa menestyksestä ja pettymyksen käsittelystä urheilussa. Jos et vielä ole niin pääset kuuntelemaan sen TÄÄLTÄ! Mikä tässä keskustelussa jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen oli, kun Mika puhui oman identiteetin määrittämisestä osana pettymyksen hyväksymistä ja menestymistä. Mika oli omalla urallaan huomannut, ettei hän voinut määrittää itseään pelkästään urheilijaksi, eikä hän oikeastaan voinut määrittää itseään minkään sellaisen asian varaan, jolloin pettymys voisi musertaa hänen koko identiteetin. Miksi päädyin nostamaan tämän aiheen blogiin, johtuu juuri siitä, että moni meistä saattaa määrittää itsensä, joksikin tietyksi: esimerkiksi vaikka tässä tapauksessa urheilijaksi. Ja kun se tietty identiteetti otetaan meiltä pois, vaikka loukkaannumme, emme yhtäkkiä olekaan enää mitään, jolloin pettymys on ihan valtava ja sen käsittely voi olla sitäkin suurempi matka.

Ei ole hyvä määrittää itseään pelkästään sellaisen asian kautta, mikä voi helposti olla vietävissä. Rahalla voi saada paljon asioita ja elämä voi helpottua, mutta nopeasti se voi myös kadota. Hieno auto ja talo voivat myös mennä alta. On tärkeä tehdä työtä mistä nauttia, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Eikä myöskään esimerkiksi se, että olemme urheilijoita, taiteilijoita tai vaikkapa kirjailijoita. Aina voimme sairastua, loukkaantua, menettää puhe- tai työkyvyn, joten myöskään pelkkä ammattivalinta ei voi olla identiteetin perusta. Kuitenkin kaikki nämä yllä mainitut voivat olla osa sitä.

Esimerkiksi voin ottaa oman elämäni…. Olen aina rakastanut urheilua, se että voin oppia tekemään uusia asioita ja käyttää kehoa, on ollut itselleni se kaikista motivoivin juttu. Olen halunnut haastaa itseäni äärirajoille, tehdä jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt ja lisänä kilpailla itseäni ja muita vastaan. Olen kokenut, että liikunta on se tapa jolla haluan puhutella, jolla haluan herätellä ja millä haluan aidosti toteuttaa itseäni. Sitä se on toki edelleen, mutta voin sanoa, että yli kymmenen vuoden taistelu polvivamman ja leikkauksien kanssa on todellakin tehnyt tähän identiteettiin monta lisä haaraa.

Olen pettynyt kilpaurheilu-uran aikana monta kertaa. Suurimmat pettymykset eivät ole olleet häviöt, vaan isoimmat loukkaantumiset. Loukkaantumiset ovat jostain syystä sattunut omalle kohdalleni aina ennen tärkeimpiä kisoja ja turnauksia. Tälläkin viikolla jouduin jättämään rugbyn ensimmäisen EM- turnauksen väliin, ihan jatkuvista hermosähkäreistä, mitä jalassani on ollut viimeiset kaksi viikkoa. Pettymys oli aivan valtava, koska kisoja varten on tullut treenattua syksystä asti, mutta on pakko mennä terveyden ehdoilla, ja päätin jättää kisat välistä. Tätäkään pettymystä en osaisi käsitellä, jos oma identiteettini määrittyisi vain rugbyn pelaajaksi tai kilpaurheilijaksi.

Huomasin monien polvileikkauksien jälkeen, miten suhtautumiseni niihin muuttui. Joka kerta loukkaantumisen jälkeen koin vihaa, epäuskoa ja tuntui, että miks just mä aina loukkaannun. Nyt vaikka samat ajatukset käyvät aina ensin mielessä, osaan ajatella asiasta eri tavalla. Ymmärrän, että mulla on elämässä paljon muutakin kuin pelaaminen….

Mä olen yrittäjä, valmentaja, puhuja, kouluttaja… kaikki ne kokemukset mitä mulla on elämässä ollut; ne jatkuvat pettymykset urheilussa, ne pitkät kuntoutusjaksot ja sieltä paluut takaisin lajin pariin. Mulla on mielettömän upea lähipiiri; perhe, ystävät, työkaverit, asiakkaat. Mä matkustelen, opiskelen, toteutan itseäni monella tavalla; esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, tekemällä hauskoja tv-ohjelmia ja kuvauksia. Oon pohjimmiltani todella onnellinen ja koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla just mä. Kaikki yllä mainitut määrittävät sen kuka oikeesti olen. Ei pelkästään se, pystynkö pelaamaan rugbyn Em- kisoissa tai onko mulla hieno auto, koti tai vaikka menestyvä business. Kaikki muu on ihan toissijaista, jos en saa olla just se kuka oon.

Identiteetti määrittyy monista pienemmistä tekijöistä, jotka tekevät meistä parhaan version itsestämme. Kun löydämme sen syvimmän identiteetin itsestämme, olemme onnellisia ja kestämme myös elämän eteen tuomat pettymykset tai pystymme pitämään jalat maassa myös isompien onnistumisien ja menestyksen jälkeen. Identiteetin löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, eikä sitä välttämättä pysty pitämään yllä jos moni tukipilari katoaa, mutta jokaisen on silti hyvä mennä ajatusta kohti, milloin tietää kuka on ja mitä elämältä haluaa. Loppujen lopuksi moni asia on oikeastaan meidän asenteesta kiinni.

Hyvää viikonloppua huiput!

Kirjoitinkin aiemmin postauksen Unelmasta kohti uraa, ja saman aiheen äärellä jatkan edelleen. Nyt kun on yhteishaku käynnissä (3.4.19 asti), lupasin vielä enemmän avata omia liikunnanohjaaja opiskeluaikoja Haaga-Helian Ammattikorkeakoulussa, Vierumäen opintopisteessä. Toivottavasti teksti vastaa kysymyksiin, mitä laitoitte viime postauksen jälkeen tulemaan.

Opinnot tuntuivat itselle heti sopivilta ja käytännön läheisiltä, siksi laitoin paperit vetämään heti lukion jälkeen. Hain kouluun vielä kun vanha opintosuunnitelma oli voimassa ja pääsinkin heti silloin sisään. Hakuajasta on jo seitsemän vuotta aikaa mutta muistan, että 300 valittiin alussa pääsykokeisiin keskiarvon ja kirjoitettujen aineiden arvosanojen perusteella. Nykyään on olemassa alussa nettikoe: ”soteli”- jonka suorituksen perusteella valitaan pääsykokeisiin pääsevät. Nettikokeessa on ollut aineistot, jotka todellakin kannattaa opetella ulkoa sekä lisäksi englanti, äidinkieli sekä matikka. Hyvä on huomioida, että pääsykokeet muuttuvat jatkuvasti eikä kannata luottaa edellisvuonna oleviin testeihin. Lue huolella koulun sivuilta, mitä pääsykokeissa vaaditaan.

Mun pääsykoe aikana Vierumäelle kutsuttiin 300 hakijaa ja meillä oli kaksi päiväiset pääsykokeet, mistä vain puolet taisi jatkaa toiselle päivälle. Ensimmäisenä päivänä olivat muistaakseni: liikunta,- ja liikunnanohjaustestit sekä ryhmähaastattelu ja toisena päivänä englannin- ja äidinkielenkokeet, psykologiset testit sekä yksilöhaastattelu. Kaikki osa-alueet pisteytettiin ja pisteillä valittiin n. 60 ketkä pääsivät sisään.

Lykkäsin itse opiskelua vuodella ja jo seuraavana vuonna testit kokivat ison muutoksen, koska myös opetussuunnitelma muuttui. En siis todellakaan tiennyt kun aloitin koulun, että koko opetussuunnitelma muuttui, mutta nyt voin sanoa, että onneksi muuttui. Koulutuksesta tuli todellakin työelämälähtöisempi. Sain juuri käytännönoppeja, mitä eniten koululta toivoinkin.

Mikä jännitti eniten korkeakoulu- opinnoissa?

Aloitin opinnot todella innoissani, mutta tottakai mietin paljon, että pärjäänkö korkeakoulussa. Uskon, että ihan jokainen pärjää, jos jaksaa vain tehdä töitä oman oppimisen eteen. Jälkikäteen voin sanoa, että korkeakouluopinnot olivat itselle paljon mielekkäämmät kuin lukio-opinnot, koska pääsi oikeasti opiskelemaan juuri niitä asioita mitkä aidosti kiinnostivat.

Enemmän pelkäsin muuttamista Vierumäelle ja mietinkin miten pääsisin kouluun ja missä asuisin. Koululla on olemassa omat asuntolat. Ensimmäisenä vuonna olin yhden hengen huoneessa ja kaksi muuta vuotta oltiin 4-5 tyttöä samassa kämpässä. Kämppis meininki on paljon hauskempaa! Asumisen saa valita joko: ma-pe tai ma-ma, joten jos asut lähempänä voit mennä aina viikonlopuksi kotiin. Kimppakämppä oli itseasiassa tosi hyvä ratkaisu ja edelleen ollaan likkojen kanssa tekemisissä. Meillä oli kämpässä kaksi makkaria, yhteinen keittiö ja vessa, juuri kaikki mitä tarvittiin. Kokkailtiin yhdessä ruokia ja katseltiin ohjelmia. Lisäksi oli huojentavaa, kun kouluun käveli 100m niin ei tullut aamuisin kiire.

Lisäksi Vierumäellä on olemassa: ”Vierumäen kyytipalsta”- niminen Facebook ryhmä, missä sovitaan kyytejä ympäri Suomea koululle. Autot täytetään ja kuskille maksetaan aina sopiva määrä bensarahaa. Niin fiksu käytäntö! Ja lähestulkoon joka puolelta Suomea on opiskelijoita Vierumäellä, eli kyyti löytyy lähes kaikille.

Miksi hakisin Haaga- Helian Ammattikorkeakouluun ja Liikunnanohjaajaksi?

Jos liikunta-ala kiinnostaa on Haaga-Helian koulutus todella monipuolinen. Osa luokkakavereistani on yrittäjiä kunto- ja terveysliikunnan puolella, osa järjestää liikuntatapahtumia, tuottaa liikuntapalveluita, osa on valmentajia ja työskentelee kilpa- ja huippu-urheilun kanssa, osa soveltavanliikunnan, osa on seikkailuliikunnan puolella oppaana tai ohjaamassa, jotkut ovat seuroissa, joukkueissa tai isommissa liikuntajärjestöissä. Eli opinnot pitävät sisällään ihan kaikkea tältä väliltä. En todellakaan osannut edes kuvitella, mitä kaikkea koulu pitää sisällään, mutta jos joku jäi hyvin mieleen niin työelämän projektit! Toteutimme lähes jokaisessa kurssissa jonkun työelämän projektin eri yritysten kanssa, jolloin oikeasti teimme jo työtä yritykselle. On erittäin helppo saada jalka oven väliin, kohti työelämää jo opintojen aikana. Työllistyminen on lähinnä vain itsestä kiinni!

Kouluun pääsy ei vaadi huippu-urheilija- taustaa. Kouluun haetaan ohjaaja tyyppejä, ketkä ovat liikunnallisia, mutta osaavat työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, ovat positiivisia ja haluavat oppia!

Vielä on muutama päivä aikaa hakea Haaga-Helian Ammattikorkeakouluun Liikunnanohjaajaksi tai mihin tahansa linjalle! Lisätietoa hausta löydät TÄÄLTÄ!

Siis en edes tietä mistä aloittaa… Tässä on nyt fiilistelty tätä reissua monta päivää, niin ehkä nyt voisin vähän avata koko reissua ja kokemusta Sevillassa LaLigan ja Cmoren kutsuvieraana….

Olen itsekin entinen futari. 12 vuotta tuli pelattua jalkapalloa, kasvattiseurana EBK, josta siirryin piirijoukkueen suosittelemana FC Honkaan. Hongassa tuli pelattua pari kautta B- sm sarjaa ja sieltä nousin 15v ensimmäistä kertaa Naisten liigaan ja olin mukana nuorten maajoukkueringissä. Pelivuodet naisten liigassa olivat täynnä loukkaantumisia ja monia polvileikkauksia, mutta silti edelleen seuraan fudista ja todellakin tykkään lajista!

No miten sitten juuri minä päädyin Cmoren vieraaksi katsomaan Laligaa.. Laliga Experience järjestetään n. 19 kertaa vuodessa. Idea on kutsua paikan päälle katsomaan LaLigaa, aina yksi toimittaja ja yksi vaikuttaja, jotka ovat tietenkin kiinnostuneita fudiksesta. Tempauksella halutaan lisätä LaLigan tunnettavuutta jokaisessa maassa. Tällä kertaa reissuun lähdimme Minä ja toimittaja Pekka Mäntylä Suomesta sekä Mexicosta mukaan tulivat uutisankkuri Maria sekä fudis tubettaja- Isra. Ja todellakin oli niin kiitollinen olo, että tulin valituksi mukaan. Yksi unelma toteutui kyllä tällä reissulla! Kaiken lisäksi meillä oli super hauskaa tässä porukassa!!

Mitä reissussa tapahtui?

Lensimme torstaina 14.3 Frankfurtin kautta Sevillaan ja ensimmäisenä iltana meitä vastassa odotti tervetuliais-tilaisuus. Tilaisuudessa saimme omat nimikko- Real Betis Balompie- pelipaidat, sekä samalla pääsimme tutustumaan toisiimme sekä viikon ohjelmaan. Illalla tottakai mentiin syömään tapasta… 😉 Pakko sanoa, että espanjalaiset ovat kyllä niin vieraanvaraisia, tuli todella tervetullut olo heti kättelyssä.

Seuraavana päivänä pääsimme seuraamaan Betiksen treenejä, sekä tapaamaan pelaajia. Viikko piti sisällään myös nähtävyyskierrosta Sevillan upeassa kaupungissa ja voin sanoa, että Sevilla oli enemmän omaan mieleen kuin esimerkiksi Madrid ja Barcelona. Kaupunki oli todella kaunis, eikä niin täynnä turisteja.

Lisäksi päiviin mahtui ikimuistoisia hetkiä, kuten tapas-lounas jahdilla, perinteistä espanjalaista flamenco esitystä sekä hauskoja haasteita, joita pääsimme suorittamaan sekä tottakai paaljon paljon paljon erittäin hyvää ruokaa!!

Haasteita olivat mm. arvaa kuka peli- laligan pelaajilla, pelaajatietovisaa, pomputteluskabaa, tapaskokkikoulua + kisaa sekä pääsin itsekin haastamaan meidän porukkaa punnerrushaasteeseen.

Koko reissu huipentui tietenkin pelipäivään! Betis sai vastaansa Barcelonan, ja voin sanoa, että tätä matsia odotin todella innolla. Oma lapsuuden idolini Messi kentällä ja vielä se, että pääsimme pressitiloihin sekä kentän reunalle seuraamaan pelaajien valmistautumista illan otteluun. Tämä oli toinen kerta kun pääsin katsomaan laligaa livenä, mutta tämä kokemus oli ihan ylitse muiden. En tiedä tulenko enää koskaan kokemaan mitään tälläistä.

Pelissä tunnelma oli todellakin katossa, niin kuin videosta voi aistia. Jos edes vähän saataisiin Suomeen sitä kannustuksen määrää mitä Benito Villamarín stadionilla oli, olisin super ilonen!

Messi loisti pelissä tykittäen hattutempun, jolloin myös koko yleisö huusin Messin nimeä ääneen, juuri nii…, myös betiksen fanit. Fc Barcelona otti lopulta odotetun 1-4 voiton Betiksestä. Ja meidän ikimuistoinen reissu sai mahtavan päätöksen.

Kiitos todella paljon LaLiga ja LaligaExperience sekä Cmore, että sain kokea tämän unohtumattoman reissun! Uskokaa tai älkää, mutta tulen muistamaan tämän koko lopun elämän!