Avainsana-arkisto: polvenkuntoutus

Olen urheiluvuosien aikana kokenut paljon epäonnea varsinkin loukkaantumisten osalla. Kun jotain tavoitetta olen pyrkinyt kaikin keinoin saavuttamaan, olen jostain syystä onnistunut aina loukkaantumaan. Pitkä polvileikkaus- kierre ja monet muut vammat ovat todellakin halunneet rajoittaa omaa liikkumista ja pitäneet poissa kentiltä. En kuitenkaan koskaan ole edes miettinyt, että lopettaisin urheilun kokonaan. En sano, että loukkaantumisten hyväksyminen olisi koskaan ollut helppoa, päinvastoin ne ovat todellakin olleet kovia kolahduksia. Ymmärrän hyvin miltä, kaiken aloittaminen alusta tuntuu. Tuntuu kuin kaikki se, mitä on saanut aikaan ennen vammaa ja leikkauksia murenee pikkuhiljaa pois ja taas lähdetään uudestaan lähtöruudusta. Vaikka ihan näinkään se ei ole.

Moni kamppailee loukkaantumisen jälkeen motivaation löytämisestä takaisin urheilun ja liikunnan pariin ja saakin usein tehdä tietoisesti työtä sen eteen. Jokainen loukkaantuminen vie fiilikset alas. Kehitys tuntuu keskeytyvän ja joskus jopa koko kausi on ohi. Kun oikeasti urheilu on iso osa elämää, tuntuu, että kokonaisesta palapelistä tärkeimmät palaset ovat hävinneet. Tässä kohtaa moni ajattelee, että helpompi olisi vain luovuttaa ja tehdä jotain ihan muuta. Muun tekeminen ei varmasti poista sitä, mistä on eniten nauttinut vaikka sillä hetkellä helpommalta tuntuisikin kääntää sivua.

Jokainen vamma aiheuttaa rajoitteita, muttei kuitenkaan poista liikkumista kokonaan. En voi ymmärtää miten osa saa lääkäriltä suoraan urheilukiellon. Harvemmin kyseessä on vamma, joka aiheuttaa täyden kiellon kaikelle liikunnalle, ellei kyseessä ole jokin sairaus, joka rajoittaa täysin koko kehon kuormituksen ja sykkeen nousun.  Treenaamisen ei muutenkaan pidä eikä tarvitse olla aina täysiä, niin mistä johtuu se, että lääkäri määrää urheilukieltoa, ymmärtäisin paremmin esim. pelikiellon. Pahimmassa tapauksessa urheilukielto vaan lisää ongelmia jo aiemman vamman lisäksi. Inaktiivisuus ei ole koskaan hyvästä ja varsinkaan, jos on ollut aiemmin aktiivinen. Ymmärrän sen huolen ja vastuun, mitä myös lääkärit kantavat. Olen itsekin ehkä vähän turhan innokas kuntoutuja, jolloin sen maagisen rajan löytäminen on todellakin hankalaa. Mutta parasta olisi saada lääkäriltä suoraan ohjeet, että: ”saat tehdä vain näin….!” Kun tekeminen rajataan on rajojen sisällä helpompi pysyä. Kotona makaaminen ja laakereilla lepääminen aiheuttaa vain kunnon huomattavaa romahdusta ja usein lisää tuki- ja liikuntaelinvammoja. Tottakai jokainen määrittää myös liikkumisen itse, heti leikkauksen jälkeen kannattaa ottaa ihan iisisti ja levätä, mutta kyllä jo kuukauden jälkeen voi huomattavasti tehdä asioita.

Mutta palaten vielä aiheeseeni: motivaatioon… Ymmärrän, että loukkaantumiset sammuttavat motivaation ja olisikin hyvä prosessoida asia, jotta saisi motivoitua itsensä kuntouttamaan vammat kuntoon. Alussa kaikki energia menee vamman tai loukkaantumisen hyväksymiseen, eikä sitä välttämättä hyväksy koskaan. Kuitenkin asia, jota ehkä itse mietin paljonkin oli, että: ”olenko oma itseni, jos nyt luovutan..” tähän oli helppo vastata, että en olisi! Vaikka kuinka joskus on tehnyt mieli luovuttaa, niin enemmän itselleni tuottaisi vaikeaa hyväksyä se, että joskus olen luovuttanut kuin se, että nyt täytyy tehdä kova työ, että pääsen takaisin kuntoon. Loukkaantumisen ja vamman hyväksyminen tuntuu huomattavasti helpommalta kuin se, että luovutin. Eikä luovuttaminen tarkoita nyt sitä, että lopettaa vaikka kilpaurheilun vaan lähinnä sitä, että lopettaa koko liikunnan ja samalla jättää kuntoutuksen. Ihan sama mikä on lopullinen tavoite; olisi se sitten oman lajin pariin paluu vai arkeen, jossa on osana liikunta, niin kuntoutus on ihan yhtä tärkeä. Laadukkaalla kuntoutuksella kuntoutetaan vamma loppuelämää ajatellen eikä seuraavan vuoden urheilua.

Enkä missään nimessä halua verrata omia tai kenenkään muun loukkaantumisia toisiinsa. Jokaisen kokemus on täysin erilainen, osa parantuu vammasta täysin ja osalle se jättää loppuelämäksi haasteita. Tottakai näiden kahden välinen hyväksyminen on täysin erilaista, silti jokainen meistä on itse vastuussa oman elämän jatkamisesta. Harvemmin he, kenellä oikeasti vamma on jättänyt jotain isompaa ja pysyvämpää ovat he jotka luovuttavat. Usein luovuttaminen on viitseliäisyydestä kiinni, eikä siitä ettei pääsisi kuntoon. Karua, mutta samalla hienoa on ajatella, että lopulta melkein kaikki on meistä itsestä kiinni, ei välttämättä se tulemmeko koskaan kuntoon, vaan se miten suhtaudumme asioihin.

“It always seems impossible until it’s done.”

―Nelson Mandela

8 kk sitten en osannut odottaa tätä päivää nimittäin kausi alkaa ja olen pelikunnossa. Viime kaudella semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla potkaisin konversiopotkun ja tukijalka petti alta. Tuomio eturistiside poikki ja kierukka revennyt. Tiesin, että hetkeen ei ollut asiaa kentille. Sinä hetkenä, kun loukkaantuu ja tietää, että on pitkään sivussa töistä, harrastuksista ja monista omista arjen perus asioista, ei edes osaa nähdä hetkeä jolloin palaa täysin takaisin omien juttujen pariin.

Loukkaantumiset syövät todella syvältä. Mutta niitäkin tulee meille kaikille jossain vaiheessa elämää. Urheilu toki nostaa riskejä, mutta ei muukaan elämä poissulje sairastumista tai onnettomuuksia.

Hetkessä eläminen on oma elämänpituinen tavoitteeni, mutta varsinkin loukkaantumisten jälkeen se tuntuu erittäin vaikealta. Sitä ajattelee jatkuvasti: ”Olisinpa jo terve”, ”sitten kun olen terve teen sitä ja tätä..” Laakereilla lepääminen ja siinä hetkessä eläminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta.

Kuitenkin jokainen vamma on jollain tavalla kasvattanut ja vienyt elämässä eteenpäin. 15- vuotiaana sitä ajatteli, että 6kk leikkauksesta ja pelaan taas täysillä fudista, koska lääkäri antoi kuuden kuukauden jälkeen vihreää valoa. Kas kummaa kierukan liitäntä ei pitänyt ja taas oltiin tähystyksessä, koska paluu ei ollut maltillinen vaan heti kaasu pohjassa. Nyt monta vammaa ja leikkausta kokeneena tämä reilu 8kk tuntuu lyhyeltä ajalta leikkauksesta. Tuntuu, että olen valmis pelaamaan, mutta silti ei kävisi mielessäkään lopettaa kuntoutusta.

Enää en ajattele kuntoutuvani pelkästään rugbyyn vain kuntoutan itseni loppuelämää varten. Jos olisin ollut fiksu, olisin aloittanut ”kuntouttamaan” itseäni jo 14- vuotiaana, jolloin en ollut kärsinyt vielä yhdestäkään isommasta vammasta. Elämä kuitenkin opettaa asiassa kuin asiassakin ja joskus opit täytyy hankkia kantapään kautta. En välttämättä olisi tässä ilman kuutta polvioperaatiota ja jokaista koettua matkaa takaisin pelikuntoon.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mitä jatkuva kuntouttaminen sitten tarkoittaa? – Se tarkoittaa, että pitää huolen omasta kehosta. Huomioi kehon vaativat fyysiset ominaisuudet, vahvistaa ja tukee niitä oikealla harjoittelulla, levolla sekä ravinnolla. Se tarkoittaa hyvää alkulämmittelyä ennen varsinaista treeniä, hyvää loppuverkkaa. Se tarkoittaa tasapainoa levon ja harjoittelun välillä sekä sopivassa suhteessa kovia ja kevyempiä treenejä. Se tarkoittaa hyvää tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tätä listaa voisi jakaa äärettömiin, mutta kiteytettynä itsestä huolehtiminen huomioiden eritoten omat heikkoudet. Omalla kohdallani polvien vahvistaminen on erittäin isossa roolissa.

Lauantaina alkaa kausi, mutta haluan suhtautua ensimmäiseen peliin kuin mihin tahansa treeniin: rentoutta, iloa ja oman parhaansa tekemistä! En usko, että tämä loukkaantuminen on viimeinen minkä tulen kokemaan, mutta en myöskään halua stressata tulevaa.

Upeita kesäpäiviä!

Ensimmäiset ”hoki-hölkkä”- askeleet, kyykyt, hypyt ja koordinaatiotreenit tekevät melkein enemmän hyvää mielelle kuin polvelle. Jos joku treenimuoto on pitkästyttävää, niin kuntoutus. Kaikki tempo ja erikoistekniikat ovat riisuttu ja keskitytään erittäin pieniin asioihin, kuten liikelaajuuksiin ja lihaksen hermotukseen takaisin kohti normaalia liikerataa. Tässä vaiheessa tylsistymiselle ei kuitenkaan ole tilaa, vaan on pakko nöyränä jaksaa tehdä jokainen kuntoutusliike kunnolla, vaikka saisikin jo tehdä paljon enemmän.

Vaihe jolloin saat luvan kävelyhölkätä, tarkoittaa oikeasti vain kävelyhölkkää. Tässä vaiheessa on turha kokeilla rajoja. Kun syväkyykyt kielletään ei ole mitään järkeä mennä syväkyykkyyn. Lisäksi kaikki lajinomainen liikkuminen kannattaa suosiolla unohtaa. Todella tylsää, -”tiedetään!.” Se, että olen jaksanut tehdä jokaisen tylsän kuntoutusliikkeen on vienyt minua jatkuvasti eteenpäin ja kuntoutus on edennyt aikataulussa. Silti ei saa keskittyminen herpaantua…

Joka toinen viikko olen käynyt Pihlajalinnassa Fyssarilla (Jarkko Räsänen). Jarkko testaa aina missä mennään, seuraa mittoja sekä antaa luvan tehdä enemmän liikkeitä ja edetä kuntoutuksessa. Jos joudutte polvileikkaukseen niin vaatikaa fysioterapiaa ja apua kuntoutukseen. Liian moni jää ilman sitä, eikä edes hoksaa pyytää. Hyvällä fyssarilla on iso merkitys kuntoutuksessa. Leikatusta polvesta ei tule koskaan entisen vertoista, jos sitä ei kuntouta kunnolla. Eikä kannata liikaa itse sooloilla, sitä usein tekee joko liikaa kaikkea tai sitten ihan liian vähän ja pelkää jokaista askelta. Lisäksi leikkauksia ja vammoja on hyvin erilaisia, toiset saavat luvan kävellä sairaalasta kotiin ja toiset, esim. itse jouduin kävellä reilun kuukauden kepeillä. Kieltoja on edelleen voimassa kierukan liitännän takia, vaikka uusi eturistiside antaisi jo tehdä vaikka mitä.

Tällä hetkellä kun melkein 14 viikkoa on kulunut leikkauksesta saan tehdä… Aerobisena harjoitteluna: kuntopyörää, crossaria, vesijuoksua ja kevyesti soutua ja ihan lyhyttä hölkkää. Suoritan intervall- treenit kuntopyörällä ja crossarilla, vesijuoksussa haen juoksunomaista liikerataa ja liikkuvuutta. Kevyt hölkkä on siis todella kevyt, ihan vain juoksuun totuttelua ja molempien jalkojen yhteistä toimintakykyä.

Tasapainoa treenaan lähes joka päivä; bosulla, erilaisilla 1- jalan kevennetyillä kyykyillä ja penkille nousuina. Bulgarialainen kyykky on ollut erittäin hyvä, lisäksi TRX.llä avustettu kyykky ja yhden jalan kyykyt. Bosu tuo mukavan haasteen treeniin ja aktivoi paremmin tukilihaksia.

Voimaa ja lihasta treenaan lisäksi laitteilla: reiden ojennus ja koukistus, prässi, smithkyykky, etukyykky, pakaratyöntö, taljapotkut, lähentäjät ja loitontajat. Kaikki hallitusti ja melkein minimi painoilla, tosi rauhallinen suoritustempo ja täysi keskittyminen tekniikkaan. Näillä voi saada helposti polven rikki sekä kasvatettua jalkojen välistä puolieroa, malttia, malttia…

Stabiliteettia treenaan tasapainon lisäksi erilaisilla hypyillä: luisteluloikat, stepperille hypyt, loikat eteen, taakse ja sivuille, sekä bosun päälle. Näissä myös tärkeää on keskittyä jokaiseen toistoon ja sen laatuun. Pidä linjaukset kunnossa ja aloitta asteittain, jotta polvi tottuu. Leikatun jalan räjähtävä voimantuotto on alussa ihan olematonta, joten myös näillä on erittäin tärkeä osa kuntoutusta.

Koordinaatio on alussa ihan hukassa, tikkailla suoritetut liikkeet ovat todella hyviä, lisäksi laukat ja ristiaskeleet. Vaikeustasoa voi jatkuvasti nostaa ja näillä saa varmasti päänkin sekaisin. Ajatuksen ottaminen mukaan treeniin kannattaa aina!

Älä myöskään unohda liikkuvuutta, varsinkin siirteen ottaminen esimerkiksi takareidestä, tekee takareidestä todella kireän. Tee rauhallisia pumppaavia venytyksiä ja avaavia liikkeitä ihan koko kropalle sekä rullaa. Yksi heikko kohta kropassa vetää usein koko kroppaa väärään asentoon ja jumiin. Jokainen ymmärtää, että mikä tahansa liike on kyseessä se vaatii oikeanlaista liikkuvuutta, jotta liike menee perille. Jos ei koskaan huolehdi liikkuvuudesta, voivat liikkeet junnata ihan väärillä liikeradoilla, eivätkä mene koskaan perille. Lisäksi leikatun jalan aineenvaihdunta on selkeästi huonompi. Rullaamalla ja hieronnalla saa kuonan paremmin liikkeelle.

Polvi kerää edelleen todella paljon nestettä pitkien työpäivien jälkeen. Treeni ei sinällään turvota polvia, mutta jatkuva seisominen kylläkin. Ainoa apu on ollut Gameready, kylmäkompressio-laite, jota edelleen käytän turvotuksen hoitoon. Ainoastaan turvotus aiheuttaa tällä hetkellä kipua ja vihlontaa polveen, enkä missään nimessä halua enää syödä kipulääkkeitä. Gamereadyllä saan turvotuksen lisäksi kivun pois. Laitteen voi vuokrata myös Pihlajalinnasta!

Yhteistyössä: Pihlajalinna 

Tsemppiä kaikille kuntoutukseen! 

Ei ole saavutus olla tuttu kasvo lääkärikeskuksessa, mutta on hienoa kun palvelu on hyvää ja asiakkaat oikeasti muistetaan. Olen pikkutytöstä asti käynyt Munkkivuoren Dextrassa, nykyisessä Pihlajalinna Dextrassa. Kun lääkärikeskuksessa on aiemmin hoitunut niin flunssan hoidot kuin urheiluklinikalla polvivamma, ei ole ollut mitään syytä vaihtaa lääkäriasemaa. Ja tietenkin on hyvä, että lääkärit näkevät suoraan tiedoistasi käynti-historian.

Jos ihmettelette nimimuutosta niin, lyhyesti: Pihlajalinna on kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja, jonka asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset, vakuutusyhtiöt sekä julkisyhteisöt. Ja Pihlajalinna tekee myös vahvaa yhteistyötä kunnille ja kuntayhtymille, johon Pihlajalinna tuottaa julkisten palveluiden piirissä olevia sosiaali-ja terveyspalveluja. Nyt kaikki Dextrat sekä myös monet yksittäiset lääkärikeskukset ympäri Suomea ovat vaihtaneet nimensä Pihlajalinnoiksi. Joten Pihlajalinnan lääkärikeskuksia tulet näkemään varmasti lähiympäristössäsi ja niissä monessa toimii myös urheiluklinikka. Kuulin myös, että tällaisia isoja lääkärikeskuksia, joissa on lääkärikeskus ja sairaala on tulossa alkuvuodesta myös Turkuun, Ouluun ja Seinäjoelle.

Lisätietoa uudistuneesta Pihlajalinnasta, voitte lukaista lisää: TÄÄLTÄ.

Vammoja ei toki toivoisi kenellekään ja vain lääkäri voi toivottaa hyvin mielin, että: ”toivottavasti ei enää nähdä näissä merkeissä”. Omalla kohdallani huono tuuri kuitenkin kävi ja tällä kertaa vasen polvi sai hittiä. Jo 15 vuotiaana jouduin ensimmäiseen polvileikkaukseen, kun eturistiside meni poikki ja kierukka repesi. Nyt samat vammat seurasivat vasenta polvea. Tälläkin kertaa polvi operoitiin Pihlajalinna Dextrassa, Munkkivuoressa, mutta ensimmäistä kertaa sain ortopedikseni Mikko Kirjavaisen.

Kirjavaisesta olen kuullut paljon hyvää ja häntä suositeltiin minulle monen eri tahon kautta. Luotto olikin täysin Mikon puolella. Ensimmäisen lääkärin vastaanoton jälkeen pääsin suoraan röntgen- ja magneettikuvaukseen, jonka jälkeen menin Mikon vastaanotolle, tuomiona: leikkaus. Leikkaukseen pääsin heti viikon päästä, joka ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys ja siitä olenkin todella kiitollinen. Liikunnanohjaajana ei mielellään kauaa odota leikkausta, jotta pääsee pian takaisin työkuntoon.

Leikkaus sujui hyvin, lopulta polven eturistiside korjattiin takareiden siirteellä sekä kierukka liitettiin kasaan, joka tarkoittaa, että seuraavat neljä viikkoa onkin käveltävä kepeillä eikä saa lainkaan varata tai koukistaa polvea yli 90 asteen.

Seuraavat viikot menevätkin toipuessa. Sängyn ja kotisohvan väli on tullut hyvin tutuksi. Jokainen päivä on kivuiltaan lievempi, mutta liikkuminen on edelleen todella haasteellista. Leikkaushaavojen niitit aiheuttavat kovaa kipua polven alueelle ja vaikeuttavat jalan liikuttamista. Game Ready– kylmäkompressio laitteesta on ollut paljon hyötyä niin turvotukseen kuin kipuun, niin ennen- kuin jälkeenkin leikkauksen. Game Ready- laitteen voi myös vuokrata leikkauksen jälkeen suoraan Pihlajalinna Dextrasta ja lokakuun lopulla päivystyksen puolelta, jo ennen leikkausta.( Täältä näet, mistä voit vuokrata laitteen itsellesi.)

Palautuminen leikkauksesta sekä kuntoutus vaativat todella pitkää pinnaa, jota itselläni ei oikeastaan ole, mutta kun kyseessä on oma terveys ja paluu töihin sekä pelikentille teen kaikkeni, että tulen mahdollisimman nopeasti kuntoon. Ei ole helppo maata kotona, kun on tottunut jatkuvasti olemaan liikenteessä. Olenkin sanonut, että jos töistä ei malta pitää lomaa voi seurata pakollista sairaslomaa…!

Tulen postailemaan lisää kuntoutuksesta, kun pääsen kunnolla vauhtiin!

Terkut kotisohvalta, jos jotain hyvää; niin olen välttynyt hyvin sadekeleiltä!