Yleinen

Monet pitävät kuivaa lihaksikasta kuntoa hyvä kuntoisena ihmisenä, mutta kun laitetaan juoksemaan mäki ylös, hyppimään, tasapainoilemaan tai vaikka punnertamaan voi kunto olla jotain ihan muuta. Kuvat usein vääristävät ja saatamme ihailla jonkun pinnallista kuntoa, tietämättä fyysisestä kunnosta sen enempää. Liikkumisen perimmäinen tarkoitus on itselleni ollut fyysisestä suorituskyvystä nauttiminen. En treenaa isompien pakaralihasten perään vaan tähtään teräksisiin tukilihaksiin. En voi väittää ettei sporttinen olemus ja sopivan lihaksikas kroppa olisi mielestäni upean näköistä, mutta omalla kohdallani se ei ole liikunnan tarkoitus vaan liikunnan muokkaama vartalo.

Palaten kohta neljä vuotta taaksepäin, kun viimeisen kerran kisasin bodyfitnesissä, voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa. Vaikka tein projektia terveyden ehdoilla ei kisaamisessa ole mitään terveellistä. Päivä päivältä kohti h-hetkeä fyysinen kunto ja hyvinvointi menivät alaspäin. Suorituskyky treeneissä oli vain puurtamista ilman kehitystä, väsymystä oli enemmän kuin mitään muuta, koska en saanut nukuttua energiavajeen takia ja muutenkin olo oli kuin pystyyn kuolleella.  Ulkoisesti moni sanoi, että vau miten hyvässä kunnossa olet, kuoren alla oli ihan toinen kunto. Vaikka projekti oli todella opettavainen ja sain juuri sen tiedon mitä halusinkin. Syyni kisaamiselle oli laihdutusprosessiin samaistuminen, halusin tietää miltä tuntuu kun oikeasti joutuu tiputtamaan painoa, jotta pystyisin samaistumaan painonpudottajien tuntemuksiin. No nyt tiedän! ja olen hyvin tarkka asiakkaiden kanssa miten heidän kohdalla painoa pudotetaan, jotta jaksaminen ja fyysinen kunto paranee eikä mene alaspäin.

Hyvä fyysinen kunto on äärirajoilla jaksamista, monipuolista treeniä, voimaa, räjähtävyyttä, tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja nopeutta eikä pelkkiä vatsapalikoita, pakaroita ja ruuan kyttäämistä. Sporttinen ulkonäkö tulee näiden ominaisuuksien kautta sekä huolehtien omasta terveydestä; levosta ja terveellisestä runsaasta ruokavaliosta liikunnan lisäksi. Jos joku kuvittelee, että sporttinen kroppa vaatii automaattisesti armottoman dieetin ja aamuaerobiset tyhjään vatsaan niin ei!

En halua olla hyvännäköisessä kropassa vanki, joka ei pysty, osaa tai jaksa liikkua. Haluan voittaa itseni harjoituksissa ja parantaa omia fyysisiä ominaisuuksia. Koen tärkeäksi kropan toiminnallisuuden, kestävyyden, liikkuvuuden, voiman ja räjähtävyyden. Se että pystyn mahdollisimman moneen eri fyysiseen ominaisuuteen on ihan parasta ja pitää minut monipuolisena urheilijana.

Ja niin kuin otsikossa mainitsinkin, puhun nyt omasta puolestani ja siitä mitä pidän itse tärkeänä. Arvostan hyvää fyysistä kuntoa pinnallista enemmän ja siihen pyrin jatkuvasti tähtäämään maksimoimalla oman terveyden. Lisäksi loukkaantumisten myötä sitä haluaan entistä enemmän parantaa omaa fyysistä kuntoa ja päästä sille tasolle missä on aiemmin ollut. Tälläkin hetkellä, kuten kuvasta näkee vasemman jalan tukilihaksiston heikkous on akilleen kantapääni fyysisessä kunnossa. Polven kuntoutus on mennyt huippu vauhtia eteenpäin, mutta jos leikkauksen jälkeen jättäisin kuntoutuksen väliin, en välttämättä koskaan pystyisi kunnolla liikkumaan. Pahimmassa tapauksessa polvi menisi uudestaan.

Monipuolista treeniviikkoa kaikille!

Viime viikko hurahti Marbellassa.. ihana oli päästä hetkeksi aurinkoon! Keli oli Suomen kesän lämpötiloissa mutta ainoa ero oli, että aurinko paistoi joka päivä.  Alkuviikosta teimme omia duunijuttuja ja otimme rennosti. Tarkoitus oli myös mennä surffamaan.. noh tällä polvella jäi surffaus väliin, mutta ihan vain maiseman vaihto piristi todella paljon.

Torstaina koko NOCCO-porukka tuli Espanjaan ja tapasimme kaikkien maiden edustajat, urheilijat ja instagram- kisan voittajat Mike’s gymillä. Olin odottanut tätä reissua todella paljon, eikä tarvinnut montaa kertaa miettiä lähdenkö kun Nocco kysyi reissuun mukaan ja vielä kun näin minkälaiset treenipuitteet meitä odotti.  Alussa oli tosi rankkaa, kun teki mieli tehdä kaikkea muiden mukana, mutta et SAA! Ei ollut todellakaan helppo katsoa vierestä kun muut treenasivat täysillä esteradoilla ja itse poljin kuntopyörää.

Perjantaina menimme kuitenkin rannalle, suuppaamaan, melomaan ja kisailemaan. Olin lähes kaikessa täysillä mukana oman kunnon ehdoilla. Leikkauksesta oli kulunut vasta 5 viikkoa, joten piti ottaa todella maltillisesti. Supata pystyin istualteen ja meloa nyt tietenkin pystyi! Hypyt, juoksut ja kyykyt piti skipata suosiolla. Olin kuitenkin täysin mukana kisoissa ja jopa yllätyin positiivisesti miten hyvin pystyin osallistua kaikkeen. Illalla me kaikki Nocon urheilijat vedimme erilaisia workshoppeja, joista meidän suomen edustajien oli kontaktilajien lajinomainen ajatus ja reaktiokyky harjoittelu.

Lauantaina oli vaelluspäivä. Ajattelin aluksi, että vaellus La Cruz vuorelle jäisi itseltäni väliin, mutta päätin kuitenkin yrittää. Puoleen väliin oli oppaiden mukaan mahdollista mennä, mutta loppu oli hankalaa maastoa; irtokiveä, kalliota ja jyrkempiä nousuja. Päätin kuitenkin yrittää huipulle asti ja sinnehän lopulta pääsinkin. Meinasi itku tulla kun en olisi itsekään uskonut pystyväni vaeltamaan huipulle asti 5 viikkoa leikkauksen jälkeen kun olin 5 viikkoa joutunut kävelemään kepeillä. Koko porukka tsemppasi ihan huimasti ja onneksi Niko oli mukana auttamassa hankalimmissa kohdissa. Alas oli vieläkin vaikeampaa, mutta reissu sujui silti hyvin ja sillä yhteishengen määrällä nyt pystyy mihin vain! Näkymät ylhäältä olivat ihan mielettömät, enkä kadu yhtään, että lähdin vaellus-reissuun mukaan.

Lauantai-iltana kisailtiin vielä maittain esteradalla ja erilaisissa fyysisissä tehtävissä. Osaan pystyin osallistumaan, mutta suurimmaksi osaksi huusin ja kannustin kitarisat ruvella sekä meidän Suomen tiimiä, että ihan koko porukkaa! leikkimielinen skabailu on aina hauskaa ja kun ei itse voinut oikein osallistua niin fiilistä pidin yllä piippuun asti!

Mike’s Gym oli ihan mieletön paikka treenata, jos tykkää haastaa itseään niin esteradoilla kun kiipeilyesteissä. Esterata oli 3.5 km pitkä ja se sisälsi 71 estettä. Jokaiselle löytyi radalta sopivia esteitä ja haastetta sitäkin enemmän. Lisäksi paikalta löytyy hyvät treenipuitteet sisäsaleilta ja kappailualueelta. Jos suuntaat Espanjaan; Malagan, Marbellan tai Fuengirolan suuntaan ja etsit treenipaikkoja tai leirejä niin suosittelen todellakin Mike’s Gymiä. Haluan itse ehdottomasti päästä sinne uudestaan, kun pääsen takaisin kuntoon. Gymiltä löytyy myös majoitusmahdollisuus ja heidän nettisivuilta löytyy hyvä esittelyvideo koko alueesta.  (www.mikesgymmarbella.com) 

Kiitos NOCCO ihan mielettömän ikimuistoisesta reissusta!

Ensimmäinen viikko työmaalla takana, ai vitsit että on siistiä päästä takaisin ihmisten ilmoille. Fiilis on kun Gladiaattoreissa kunnon taklauksen jälkeen! Nyt kun miettii niin kuukausi meni yllättävän nopeasti ohi, vaikkei se siltä tuntunut kun joutui kotona nököttämään. Hankalaa oli vielä alkuviikosta kepeillä kulkea kun työskentely vaatii jatkuvaa liikkumista ja seisomista. Nyt kuitenkin torstaista asti olen saanut vihdoin aloittaa varaamaan jalalla, ja harjoitella kävelyä. Kotona mennään ilman keppejä, mutta muualla olen vielä turvautunut yhteen keppiin. Kävely ei ole vielä normaalia ja leikattu jalka väsähtää nopeasti.

On ollut hauska nähdä mitä koordinaatiolle on tapahtunut tässä viiden viikon aikana. Kun pitkään kävelee kepeillä on alussa normaali, tasapainoinen kävely hankalaa sekä erilaiset kävelytyylit, toispuoleinen asento vetää kropan ihan killiin ja kepeillä kävely saa lavat, rintaragen sekä niska-hartiaseudun jumiin. Pienikin treeni saa kropan tärisemään, kun hermotus on vielä ihan pihalla leikkauksesta. Kuntoutus ei päde pelkkään polveen- ja polven tukilihaksiin vaan ihan koko kropan asento kärsii loukkaantumisten aikana, eikä sitä ole syytä unohtaa. Lantion asento pitää saada heti suoraksi ja lopettaa vahvemman jalan kompensointi kävelyssä. Lisäksi katse ylös lattiasta, kepeillä kun kävelee on pakko katsoa mihin ”astuu”, ja nyt huomaa kuinka jumissa niska- ja hartianseutu ovat.

Jos jotain pitempien sairaslomien jälkeen oppii huomaamaan, niin sen kuinka paljon nauttii siitä työstä mitä tekee. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että pääsen taas valmentamaan ja näkemään asiakkaitani. On niin antoisaa nähdä asiakkaiden ilmeet, kun vihdoin taas pääsemme treenien makuun. On ollut pikkutytöstä asti selvää, että jos jotain haluan tehdä niin saada ihmiset hymyilemään ja voimaan paremmin. Joten oikean työn olen valinnut!

Eilen oli myös ihan mieletöntä nähdä koko joukkuetta, kauden päätösjuhlassa. Rugbyssa vallitsee upea yhteen puhaltamisen henki ja perhemeininki, jota arvostan. Sain ylpeänä ottaa vastaan ”Rookie of the year”– palkinnon ja toivon todella, että pääsen nopeasti takaisin kentille. Noiden mimmien seuraa kaipaan todella paljon!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Yli kaksi viikkoa on kulunut operaatiosta ja kotona olo rupeaa nyppimään. Kauniit syksyiset kelit tuntuvat menevän ihan ohi. Muutama postausta aiemmin kerroin tarkemmin polven leikkauksesta, mutta vielä kertauksena; omaa liikkumista on hankaloittanut kierukan liitäntä, eturistisiteen uusimisen lisäksi, joka on pakottanut olla varaamatta kuukauteen leikkauksen jälkeen. On erittäin hankala liikkua kun, painon saa pitää vain oikealla jalalla ja kepeillä. Kotona kuljen reppu selässä, jolloin saan tavaroita liikuteltua paikasta toiseen. Olen koittanut imuroida niin, että istun eri penkeillä ja imuroin aina sen alueen, johon imuri yltää sekä ruokaa laitan usein penkki keskellä keittiötä. Haasteita ruoanlaitossa on olla polttamatta ruokaa samalla kun vesi meinaa kattilassa kiehua yli. ”Hidasteita, mutta ei esteitä…”

Kaiken tämän keskellä hankalinta on kuitenkin jatkuvasti pyytää apua. On tuntunut niin tylsältä vaivata toista, vaikka tiedän että tottakai hän auttaa. Se, että en kykene omaan itsenäiseen tekemiseen on itselleni ehkä kovin pala. Onneksi joka päivä on pystynyt tekemään enemmän, kun liikkuminen ei satu sitä luokkaa mitä ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen. Hitaasti mennään eteenpäin, mutta varmasti. Ja aina sitä rupeaa miettimään, että tämä on oikeasti niin pientä, isojen leikkausten ja sairauden joukossa, että hymy huulille vaan ja parantumista kohti!

Moni ystävistäni on kysynyt, että miltä jalka tuntuu, niin tässä ehkä paras tapa kuvailla omaa polvea tällä hetkellä;  ajattele, että polvi on vesi-ilmapallo joka on peitetty rautalevyllä, joka ei meinaa taipua suoraksi eikä koukkuun. Lisäksi muutamalla kiinnitys-nastalla, jotka aina hetkittäin ilmoittaa itsestään. Eli polvi on  todella jäykkä ja sitä saa lähes väkisin yrittää taittaa suoraksi ja koukkuun. Lisäksi koko säären ja pohkeen alue, ovat täynnä mustelmaa joka aiheuttaa tunto-arkuutta sekä osa säären tunnosta ei ole vielä palautunut, niin ihan kun muutama muurahainen kipittelisi edes takaisin jalan päällä. 😉

Olen tässä 16 päivän aikana päässyt muutaman kerran ulos kotoa. Serkun lapsen ristiäisiin, niittien poistoon ja eilen vihdoin ihan vaan rauhalliselle ulkoilulle upeaan maisemaan. Tuli todella hyvä fiilis päästä ulos, ilman kiirettä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ainoastaan mietin, että aika kuluu onneksi tosi nopeasti ja kohta ollaan jo täydessä vauhdissa. Vaikka välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, niin viikon päästä ihmettelen jo mitä kaikkea pystyn tekemään. Jos kentille paluuseen jollain on merkitystä niin: ”maltti on valttia.”

Upeaa lauantaipäivää kaikille sekä muistakaa illalla tulee taas 19.30 Gladiaattorit!

Nyt kun sairasloman pakosta joudun rauhoittua ja olla paikoillaan, niin pakostikin rupeaa miettimään erilaisia asioita. Vielä keskustelu hyvän ystäväni kanssa vahvisti aihetta; miten jokaisen pitäisi aina onnistua kaikessa, ennen kuin julkisesti tekee mitään. Vaikka olisit kuinka yrittänyt parhaasi, laittanut itsestäsi kaiken likoon ja jopa ylittänyt itsesi, mutta et onnistunut niin se ei vaan riitä.

Jokaisella on joku asia, missä haluaisi olla hyvä, mutta ei ole. On ehkä kehittynyt, mutta ei edelleenkään pysty virheettömään suoritukseen ja saa aina välillä kuulla siitä. Esimerkkinä vaikka oma Englannin kielitaitoni tai kirjoitustaito… Minulla on lievä lukihäiriö, eikä se estä julkaisemasta kirjoituksiani. Vaikka kykenen tilanteessa kun tilanteessa puhumaan englantia, kirjoitan silti lähes joka lauseeseen, jonkin kirjoitusvirheen, mutta mitä sitten? Olen huomannut, että meidän kirjoitusvirheet ärsyttävät enemmän muita kuin itseämme. Suurin osa kirjoittaa väärin vierasta kieltä ja myös ihan omaa äidinkieltä, mutta harvemmin kukaan korjaa oman äidinkielen kirjoitusvirheitä, mutta kun kyseessä on vieraskieli niin ajatusmalli: ”älä kirjoita ennen kuin osaat”- seuraa joka puolelle. Vaikka lukija ymmärtäisi täysin, mitä lauseella tarkoitetaan, on pakko ärsyyntyä toisen virheistä. Olen aina miettinyt, että miksi? Miksi jokaisen pitäisi olla täydellinen, jotta uskaltaa avoimesti tehdä asioita. Pitääkö salille mennä vasta kun oikeasti tietää mitä tekee, tai uudessa työpaikassa osata heti kaikki ensimmäisessä kättelyssä… ”NO EI.”

Mistä muiden virheisiin tarttuminen on peräisin? Kukaan ei ole seppä syntyessään, teemme jatkuvasti virheitä, eikä kenenkään pitäisi pelätä virheiden tekemistä. Ole yrittäjän puolella äläkä vastaan! On huolestuttavaa, jos lapsia kasvatetaan täydellisyyden tavoitteluun eikä anneta tilaa virheiden kautta oppimiselle. En sano, että kantapään kautta oppiminen on paras tapa oppia, mutta varmasti yksi opettavaisimmista. Mielestäni kuitenkin jokaista pitäisi tukea yrittämään parhaansa virheistä huolimatta.

Vielä palaten omaan englanninkielen taitoon, muistan miten vihasin sen opiskelua koulussa, koska koko koulun ajan painotettiin pelkästään kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Puhe- ja ilmaisutaito tuli vasta sitten kuuloon, kun ensin osasit jokaisen lauseen virheettömyyden. Pisteitä jaettiin vaan niiden kesken, keneltä luonnistui täydellisesti perusteet.  Minulla kesti kauan, että uskalsin puhua kenenkään kuullen englantia, muusta kuin pakosta, koska syvä viha ja epäonnistumisen-pelko roikkui apinana selässä. Sama fiilis on varmasti monilla liittyen eri taitoihin. Ja voin kertoa, miten hyvältä tuntui kun lopulta uskalsin vain puhua välittämättä virheistä, koska niitä tulisi aina olemaan. Tällä hetkellä vain hymyilyttää, kun jollain menee yöunien lisäksi päiväunet minun tai jonkun muun inhimillisistä kirjoitusvirheistä. Muistan hyvin kun eräs ihan ansioitunut henkilö päivitti omalla Facebook- tilillään jotenkin näin, että miksi ihmiset kirjoittavat ”somessa” Englanniksi, kun jokaisessa lauseessa on virheitä -sain tästä lauseesta vain lisää voimaa kirjoittaa mahdollisimman paljon englanninkielisiä fraaseja, koska en todellakaan anna yhden kommentin muuttaa omaa toimintatapaa lähemmäksi täydellisyyden tavoittelua.

Kuvat: Jan Lönnberg

Jos jotain haluan tällä tekstillä kuuluttaa, niin: tehkää virheitä ilman muiden ihmisten paineita! Jos joku arvostelee sinua inhimillisistä virheistä: niin tiedät, että hänellä ei ole kaikki itsensä kanssaan hyvin. Jos joku auttaa, korjaa ja opettaa sinua, on se asia erikseen. Parasta onkin saada rakentavaa ja opettavaa palautetta, jotta voit oppia ja korjata virheesi. Mutta arvostelun ja mollauksen yläpuolelle kannattaa asettua hymyssä suin!

-Virheiden kestävää tiistaita kaikille!