Yleinen

Ratsastus – terapeuttinen ja freesaava kokemus

Uudet kokemukset piristävät tosi paljon ja varsinkin, kun asettaa itsensä epämukavuusalueelle ja tielle tuntemattomalle. Avoin mieli ja ennakkoluulottomuus usein antavat enemmän kuin osaamme edes odottaa.

Mulla on ollut tapana etsiä uusia haasteita ja kokemuksia. Viime kerrasta hevosen selassä oli jo 10 vuotta aikaa, ja ratsastuskokemukset ovat varmasti yhden käden sormilla laskettavissa. Ajattelin, että ratsastus on aivan varmasti stressiä poistavaa sekä ylipäätään terapeuttinen kokemus, vaikka alussa jännittikin.

Päätin hankkia itselleni lahjaksi ratsastuksen sekä hevosen hoidon Offerilta. Offerilla löytyy erilaisia palveluita kuten: matkailu, kauneudenhoito, terveys, ravintola ja paljon muita alennetuin hinnoin, jopa renkaiden vaihtoa! Esimerkkinä vaikka tämä ratsastus- ja hevosen hoitotunti, olisi normaalisti 198 € mutta offerillan kautta 89 €.

Ratsastustunti oli Palmun Ratsutalilla, Kirkkonummen lähellä. Tuntiin kuului alussa tutustuminen hevosen taluttamiseen, harjaamiseen ja lopuksi vielä ratsastusosuus. Oli aivan sairaan hauskaa päästä pitkästä aikaan hevosen selkään.

Olen aina ollut eläinrakas enkä koskaan ole pelännyt hevosia, mutta siinä vaiheessa kun saimme ison musta hevosen, joka saattaa kuulemma olla välillä ärhäkkä ja potkaista, niin pakko myöntää, että vähän pulssi nousi. Nopeasti kuitenkin pystyi huomaamaan, miten hyvin hevoset ovat oikeasti koulutettu ja vain omat liian äkkinäiset liikkeet väärässä paikassa voisivat aiheuttaa hevosenkengän kolinaa.

Aikuisuuden turhuus on kyllä ennakkoluulot ja turha pelko! Ja juuri sen takia on hyvä asettaa itsensä rajalla, missä jotuu näitä molempia kohtaamaan ja voittamaan ne! Ilta hevosten kanssa auringon laskiessa oli ihan uskomaton kokemus, josta me molemmat nautimme ihan älyttömästi!

Suosittelen todellakin kokeilemaan ratsastusta, jos edellisestä kerrasta on pitkä aika! ja kannattaa aina ensin plärätä oferilla- sivut läpi, kun olet jotain kyseisistä palveluista hankkimassa.

Nyt teille lukijoille on viel Koodilla OONATOLPPANEN -10% lisäalennus 17.5.18 asti. Käy kurkkaamassa Offerilla– tarjoukset!

0 kommenttia

Piina perjantai treenit- ilmoittaudu mukaan Nyt!

Yhdessä treenaaminen on ihan huppua ja usein silloin saa itsestä vieläkin enemmän irti. Siitä lähti idea järjestää kovalla temmolla, hyvällä asenteella ja huumorilla varustettuja ryhmätreenejä. Nyt on mahdollisuus ilmoittautua mun mukaan Piina Perjantai treeneihin Malminkartanon Jätemäelle!

Mitä treenit pitävät sisällään?

Treenit ovat piinaavan hauskoja mäki- sekä porrastreenejä yhdistettynä lihaskuntoon. Treenaamme pienryhmänä kohti parempaa kuntoa!

Treeneissä jokainen pystyy suorittamaan treenin oman päivän kunnon ja tason mukaan sekä jokaisen erityistarpeet otetaan huomioon.

Tarkoitus on päästä jokaisessa treenissä oman mukavuusalueen ulkopuolelle huippu hyvän porukan kannustamana.

Treeni järjestetään: Malminkartanon Jätemäellä, Naapuripellontie 00410 Helsinki, jossa on myös hyvin autopaikkoja!

Treeniajankohdat:

Pe 27.4 klo 17.45-19.00

Pe 11.5 klo 17.45-19.00

Pe 18.5 klo 17.45-19.00

Pe 25.5 klo 17.45-19.00

Pe 1.6 klo 17.45-19.00

Pe 8.6 klo 17.45- 19.00

Pe 15.6 klo 17.45- 19.00

Pe 29.6 klo 17.45-19.00

Kuvat: Petteri Peltonen

Kontaktitreenien (8kpl) yhteishinta on 79,90 € (sis 24 % alv)

Ilmoittautumisaikaa on 23.4.2018 asti,

Ole nopea, koska paikkoja on rajallinen määrä, 

Ilmoittaudu mukaan: fitoona@gmail.com 

 

4 Kommenttia

Kevään superit uutuudet- menevät omaan kärkilistaan makunsa puolesta

Tänä keväänä on tullut kauppoihin kaks ihan uutta lempparia!- kahta en vaihda ja tässä ne ovat…

@Tommi Mankki

Nimittäin Noccon uusi maku Carnival, joka pitäisi itseasissa pikku hiljaa löytyä jo kaupoista ja ärrältä! mutta nopeimmat voi sen pongata jo hyvässä uutuus- kamppiksessa Fitnesstukulta! Carnival on trooppisten hedelmien makuinen ja raikas.

Nocco koostuu välttämättömistä aminohapoista ja sopii hyvin esimerkiksi ennen treeniä tai treenin aikana juotavaksi. On kuitenkin hyvä huomioida, että suurimmassa osassa Nocco- juotavista on korkea kofeiini pitoisuus ja niitä ei kannata juoda enää myöhemmin päivän aikana. Nocolta löytyy myös kofeinittomat vaihtoehdot, jotka sopivat juotavaksi ihan milloin vain.

Lisäksi toinen kevään uutuus, joka menee ehdottomasti proteiinipatukoiden top 10 on Barebellsin uusi maku: Valkosuklaa manteli. Ihan mielettömän hyvä proteiinipatukka sisältää 20g proteiinia ja vain 1,8g sokeria. Eli todellakin 5/5!

Proteiinipatukoiden ei kuulu korvata normaalia terveellistä ruokavaliota, mutta toimivat helppona välipalana sekä itselleni nämä korvaavat herkkunälän. Muistan vielä ajan, jolloin proteiinipatukat maistuivat ihan pahvilta. Siitä ajasta on tultu paljon eteenpäin ja nykyään parhaat patukat ovat ihan herkkua!! Omalla kohdallani prodepatukat sopivat niin täydellisesti kahvin kanssa jälkkärinä, suosittelen 😉

 

 

yhteistyössä: Fitnesstukku 

0 kommenttia

6kk polven eturistisideleikkauksesta

Aika todellakin on mennyt nopeasti vaikka silti kuntoutus on tuntunut pitkästyttävältä ja hinku pelikentille vain kasvaa. Kun menee yhteen rugbytreeniin mukaan haluaa jo seuraavaksi ottaa täysillä kontaktia, maltti on tässä kuntoutuksessa kaikkein pahin vastus.

Polven tämän hetkinen kunto on todella hyvä. Toiminnallisten, – sekä voimatestien tuloksissa on vielä pientä puolieroa. Tässä fyssarin kommentit viime kerralta: ”Liikkuvuus polvessa hyvä, reisilihasten ympärysmitassa vain sentin ero (pienentynyt tasaisesti), pientä kudosturvotusta vielä esiintyy, nivelontelossa ei ylimääräistä nestettä.” 

@Tommi Mankki

Teimme viime kerralla mittausten lisäksi erilaisia testejä ja tässä muutamia, mitkä osaa teitä saattavat kiinnostaa:

  • Reisien ympärysmitta oikea 55cm / leikattu vasen 54cm
  • Yhden jalan vauhditon pituushyppy:  oikea 182,5 cm / leikattu vasen 168 cm  (ka. suhde  operoimaton vs. operoitu oli 92%, vaikkakin molemmat polvet ovat todellisuudessa operoitu.)
  • 8-juoksu, suora + laukka. Ensin lähtö merkin oik puolelta, toinen merkin vas puolelta. Lähtö oik. 15,22 sek & Lähtö vas. 15,02 sek. Aikaero kiertosuuntien välillä 0,2 sek. Jaloissa ei tapahtunut kompensatorista painonsiirtoa.
  • Reiden ojennuslaitteessa jalkojen välinen suhde oli 83%.
  • Reiden koukistuslaittaassa ero oli hiukan suurempi eli 75%, mutta huomioiden viime kertaan jolloin takareisi oli laitteessa lähestulkoon vaikea edes aktivoida, koska siirre otettiin takareidestä, oli tulos parantunut.
  • Lopuksi oli vielä yhen jalan kyykky (bulgarialainenkyykky- tyylillä) ja jalkojen suhde oli vain 83,3%.

Testeissä tarkoitus on tehdä tulokset molemmilla jaloilla ja ajatellaan, että terve jalka on 100% ja verrataan puoli eroa jalkojen välillä. Joten niin kuin tuloksista huomaa ei eroa ole paljoa enää jäljellä. Olisi lähes mahdotonta, että tässä vaiheessa jalkojen kunto olisi täysin tasapainossa. Varsinkin takareiden kanssa pitää olla maltillinen, koska sieltä otettiin siirre uudeksi eturistisiteeksi.

Tässä vaiheessa kuntoutusta juoksutreenien määrä tulee kasvamaan. Peruskuntolenkkien lisäksi teen paljon intervall-tyyppisiä lenkkejä ja vetoja. Suunnanmuutos-juoksut tehdään vielä maltillisesti. Lisäksi rugbyn puolella voi kontaktia ottaa hallitusti taklaus-pädeihin sekä muuten olla mukana pallollisissa treeneissä. Voimaharjoittelu jatkuu samalla tavalla progressiivisesti painoja lisäten. Nyt olen panostanut eniten kestovoimaharjoitteluun ja tarkoitus on siirtyä kesää kohti nopeusvoiman puolelle.

Alussa kierukan iso liitäntä aiheutti vieläkin maltillisempaa kuntoutusta, mutta nyt pikkuhiljaa syväkyykkyyn saa mennä ja treenaaminen tätä kautta helpottuu. Tällä hetkellä kuntoutuksen ainoa hidaste on ollut välilevyongelmat, joihin tulen palaamaan myöhemmin postauksissa.

Olen tosi kiitollinen Pihlajalinna Dextralle, tästä avusta mitä olen saanut sekä operaatioon, että kuntotukseen. Tämä Pihlajalinnan parivaljakko ortopedi Mikko Kirjavainen ja fyssari Jarkko Räsänen, ovat pitäneet meikäläisestä erittäin hyvää huolta ja olen voinut luottaa heidän ammattitaitoon 100%.

Yhteistyössä: Pihlajalinna

 

 

 

 

 

6 Kommenttia

Pääsiäinen ja meidän perheen perinteet

Olipa freesaavaa, kun tänä vuonna pääsiäinen antoi pidemmät vapaapäivät putkeen! Torstaina loppui työviikko ja vasta tänään paluu valmennus arkeen. Jo pidennetty viikonloppu tasoittaa hyvin arjen kiirettä ja antaa hetken hengähtää.

Olen aina tykännyt juhlapyhistä. En voi ymmärtää, miten joku ei tykkää viettää juhlapyhiä tai halua jatkaa erilaisia perinteitä. Olisi kiva kuulla miten erilaisia perinteitä esimerkiksi teidän pääsiäiseen kuuluu.

Olemme joka vuosi viettäneet pääsiäistä isolla porukalla mummolassa ja voitte vain kuvitella mitä kaikkea ihanaa mummon aina loihtii. Tädit, sedät, isovanhemmat ja serkut, kaikki yhdessä. Ja perinteeksi on muodostunut pääsiäis-arvonta! Kyseessä siis ihan arpajaiset, jossa jokainen saa oman arpanumeron, vuorotellen hatusta vedetään pois numeroita ja viimeinen jäljelle jäänyt numero voittaa. Palkinto on ollut kaikkea saippuoiden, suklaamunien ja matkaradioiden väliltä. Arvonta on vaan kaikessa yksinkertaisuudessa todella hauska! Ilman sitä ei ole pääsiäis- dinneriä!

Tärkeäksi perinteeksi on myös muodostunut pääsiäisdinneri isäni luona, jonka yhteydessä meillä on aina ollut suklaamunien etsintä. Joo… kyllä, edelleen näin melkein 25- vuotiaana etsimme joka puolelta asuntoa suklaamunia; kontaten, ryömien ja kääntäen joka nurkan ja kolkan. Piilopaikat ovat nousseet joka vuosi levelin korkeammalle. Jos pikkutyttönä lamppu ja kukkaruukku olivat hankala piilopaikka niin esim. tänä vuonna suklaamunia oli piilossa: sohvatyynyjen höyhenien seassa, tulostimen sisällä, high-roller putkirullan sisällä, pahviroskiksen kanamunakennoissa ja vaikka missä. Yhtenä vuotena myös piilottaja-mestarin nutturasta löytyi yksi suklaamuna. Etsintä on hauskaa, mutta nostattaa myös tunteita! 🙂

Tähän pääsiäiseen mahtui myös monet treenit ja hauskimmat olivat ehdottomasti treenit Noccon kanssa Espoon Crossfit 8000: sella. Pieni kisailu yhdessä on aina kivaa!

@Tommi Mankki

@Tommi Mankki

@Tommi Mankki

Pääsiäinen oli pienistä kommelluksista huolimatta todella rentouttava ja oli ihana nähdä perheen lisäksi ystäviä, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt! Älkää ikinä unohtako ihania perinteitä, muistakaa viedä ne aina eteenpäin sekä hyvässä seurassa on kaikki aina hauskempaa!

2 Kommenttia