itsevarmuus

Mikä on ollut pohjimmiltaan syysi muuttaa itseäsi, omia elintapojasi tai vaikka tukan väriä…?

Oletko saanut vaikutteita ulkopuolisilta ihmisiltä.. ehkä ystäväsi kommentti sai sinut muuttumaan tai perheesi painostus tai sitten joku ihan ulkopuolinen tekijä.

Saamme vaikutteita jatkuvasti jostakin. Kasvuympäristöstämme: ystävistä ja perheestä.

Seuraamme sosiaalisessa mediassa ihmisiä ja haluamme juuri samanlaisen tyylin kuin heillä tai kokea jonkun samanlaisen kokemuksen minkä he ovat jakaneet julki.

Joskus samaistumme täysin idoleihimme, ihailemme heitä ja pidämme heitä korkeammalla kuin itse olemme vaikka todellisuudessa hekin ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Mikä heissä sitten kiehtoo? Voi olla saavutukset, rohkeus, elämänarvot tai meidän silkat pään sisäiset luulomme siitä, että heille elämä on ruusuilla tanssimista.. mutta todellisuus voi olla ihan muuta.

Olen huomannut, että mielipidevaikuttajia on paljon. On ihmisiä jotka puhuvat kovalla kokemuksen äänellä ja haluavat yhteiskuntaamme muutoksia sekä tuoda positiivisuutta ja taas löytyy toinen ääripää, jotka haluavat yhteiskuntaan tuoda itseään esille miettimättä  positiivista vaikutusta muihin.

Näidenkin asioiden erottaminen konkretisoituu usein vasta kun tapaat ja pääset henkilöön tutustumaan paremmin. Joskus yllätyt positiivisesti, toisinaan taas järkytyt. 😉

Kaikki ei todellakaan samaistu kaikkiin eikä jokaisesta persoonasta voi tykätä, mutta on rikkaus, että meitä ihmisiä on paljon erilaisia ja useimmiten löydämmekin joukosta ne ihmiset keneen pystymme samaistumaan ja ketä ihailemme tai arvostamme.

Kuitenkin otsikkoa tukien haluan avartaa sekää omaani, että teidän katsettanne muita ihmisiä kohtaan.

Älkää antako kenenkään muun ihmisen rajoittaa teidän elämää tai tehdä päätöksiä teidän puolesta. Muilta ihmisiltä oppii paljon ja muita kannattaa kuunnella, mutta päätöksen teko on aina omissa käsissänne.

Se että haluatteko liikkua tai ostaa uuden vaatteen on teidän päätös. Isot muutokset elämässä pitää lähteä itsestä. Virrassa kulkeminen on mielestäni ajan hukkaa. Oma elämäsi kulkee silloin virran käsissä, ei omissasi.
Uusia hehkutuksia ja juttuja tulee ja menee ja avoimmuus sekä avara-katseisuus on hieno asia, mutta aina kannattaa kuitenkin hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että onko päätös hypätä johonkin hypetykseen oikeasti sinun vai teetkö asiota vain muiden vuoksi ja ollaksesi muiden mielestä parempi ihminen…  todellisuudessa aito oma itsesi on kuitenkin se mikä kantaa sinut läpi elämäsi. Jos menestyt, menesty omilla ehdoillasi ja voit olla aidosti onnellinen.

Mitä haluan vielä lopuksi sanoa ja kiteyttää tähän arvomaailmani tekstiin on, että…

Arvostakaa juuri itsessänne ja muissa aitoutta. Luis Vuittonin laukku tai muut kalliit tavarat eivät tee kenestäkään sen ”parempaa/tärkeämpää” ihmistä kuin kukaan muukaan. Vaikka kukapa meistä ei haluaisi omistaa kaikkea ihanaa. Todellisuudessa kuitenkin sinä ja luonteesi ovat parasta ja kalleinta mitä voi löytää! 😉 ♡

Ja vain sinä teet päätökset….

Mahtavaa tiistaita!

Hymy, meidän kantava (veto)voima! 

Hymyily kertoo ihmisestä paljon. hymy on kaikista vahvin ilmiö minkä saamme tartutettua moneen ihmiseen samaan aikaan.
Kokeileppa tätä, hymyile koko päivä niin huomaat miten iso vaikutus hymylläsi on muihin ihmisiin.
Hymyä ei voi mistään ostaan vaan se on aito tunne joka valtaa meidän kasvot silloin kun meillä on hyvä olla, iloitsemme ja fiilistelemme.

Monet pienet arkiset asiat saavat meidät hymyilemään ja hymyn kautta useasti myös nauramaan.
Monesti sanotaan, että: ”smile is the best makeup than any girl can wear.” Ja olen täysin samaa mieltä.
Meikki tai ulkoimen hapitus ei tee meistä kauniita vaan sisäinen olemus joka pursuu ulos erilaisin elein kuten hymyilemällä. 

Hymyily on aidosti ilmaistuna positiivista, vaikka olisi kuinka ujo voi hymyilemällä näyttää oman fiiliksen muille, aina ei tarvitse suunapäänä avata suuta.  Hymy kuittaakin usein kiitoksen tai tervehdyksen.

Usein mietin, että miten pieni ele hymy onkaan mutta miten suuri vaikutus sillä on kaikkeen. Oman huonon fiiliksen saat heti pois jos joku onnistuu saamaan sinut hymyilemään tai jos tuntuu ettei mikään onnistu, itselleen nauraminen voi muuttaa päivän huonon suunnan ihan päinvastasiin fiiliksii.

Muistakaa siis hymyillä… 😉 Helppoa, helpaa ja aitoa!

Useasti kysytään mistä valkoinen hymyni on peräisin, ei sillä että jokaisen hymyn pitäisi olla kuin taskulamppu piemeässä, vaan itse olen päättänyt pitää niin omasta hyvinvoinnista kuten myös hampaistakin huolen…  Oikeastaan olen vain kerran elämässäni kokeillut perinteistä hampaiden valkaisua, eikä se toiminut kohdallani niin hyvin sillä hammasluuni on geneettisesti valmiiksi jo valkoinen, enkä nää tarpeelliseksi kokea samaa uudestaan. Valkaisu vaan puhdisti hampaat mutta isompaa eroa ei kohdallani tapahtunut. 
Satunnaisesti kuitenkin ennen kisoja olen tehnyt Yotuelin itsevalkaisu– tuotesarjalla valkaisun, jolloin muutaman kerran jälkeen hampaat näyttävät jo puhtaamman valkoisilta. 🙂

Hammastahnoja tulee käytettyä useammin.. esimerkiksi saatan joskus vaikka viikon ajan pestä aina joko aamulla tai illalla hampaat valkaisevan puhdistavalla hammastahnalla.. Nyt jonkun huoli herää, että saako tahnat olla päivittäiskäytössä eitteivät ne pilaa hampaita… niin saavat sillä ne eivät hankaa hampaan kiillettä pois vaan pikemmin puhdistavat.

Kannattaa käydä tutustumassa Yotuel nettisivuihin, missä on kattavat tiedot tuotteista, jos tuotteet herättivät kiinnostusta!

Yotuel Finland löytyy myös Facebookista & Instagrammista @Yotuelfinland

Heippa! Lupasinkin postata kisaamisestani, sekä kahden viimeisen vuoden tuloksista. Millainen paketti olin vuonna 2013 Fitness expossa versus nyt keväällä 2015 Fitness classicissa. Myös mielipiteeni on hyvin paljon muuttunut lajia kohtaan tässä vuosien aikana, vaikka omat arvoni sekä tapa jolla lajia harrastan ovat pysyneet samana alusta loppuun asti.

Tässä osviittana kronikka, jonka kirjoitin viimeisimpään Fitnesstukku- Magazine lehteen,

”Fitness, arvostelua vai arvostusta”: 

Fitness puhuttaa nykyään niin Suomen kansaa, mediaa kuin lähestulkoon koko maailmaa. Tuntuu oudolta, että ainaiset arvostelut omasta treeni hulluudesta kuntosalilla ovat muutaman viimeisen vuoden aikana muuttuneet arvostukseen.

Kun muutama vuosi sitten loukkaantumiskierteen johdosta jalkapallo sm- tasolla loppui ja aloitin tavoitteelliset salitreenit kohti kisalavoja, ei kisaaminen todellakaan ollut mikään buumi. Kukaa ei ajatellut, että “wau miten siistiä”, vaan jokaiselle täytyi perustella valintani lajin vaihdosta tarkkaan. Niin paljon lajista tuli vastaan ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä. Mites sitten kävikään kun ensimmäistä kertaa rupesin kipuamaan lavoille, yhtäkkiä koko fitness ja kisaaminen olikin buumi!

Jokaisella vaatebrändillä on nykyään oma “fitnessmallisto”, elintarvikefirmat ovat tuoneet markkinoilla “fitnessvälipaloja” ja jopa fitnesskisaajien määrä on kasvanut lähes nelinkertaiseksi, siistiä, eikö? Toisaalta on kyllä hienoa, että itselleni löytyy sopivia vaatteita jokaiselta brändiltä ja että pikkuhiljaa ruokavalioon ruvetaan paneutumaan kokonaisvaltaisesti.

Kuitenkin buumit aiheuttavat aina positiivisten ilmiöiden lisäksi negatiivisia ilmiöitä, mitä fitnessille on käynyt niin lajin raikkaus ja atleettisuus on jäänyt varjoon maallikoiden silmissä “pehmo-pornografian” taakse.

Minulla on aina ollut vahva kanta ja arvot siitä mitä itse teen ja miksi. Arvostelijoita on aina, koskaan et voi menestyä ilman arvostelijoita ja vihaajia. Se on todistettu moneen kertaan, mutta nyt fitnessin harrastuneisuuden ja “fitnessbuumin” mukana on rantautunut suomeen eri kisalajeja ja erilaisia tyylejä harrastaa lajia, enää lajia ei edusta muutama salin konkari. Tämä on johtanut siihen, niin kuin aiemmin mainitsin, että laji on monien mielestä itsensä esittelyä sekä narsistista kelloon tuijottelua kahden tunnin välein kun on ruoka-aika.

Buumi on koetellut vanhojen konkari kilpailijoiden kärsivällisyyttä ja innostus monien kisaajien kohdalla on lopahtanut, on jopa käännytty ja katkeroiduttu lajia vastaan, kun sana “fitness” on kirosana korville. Vaikea sanoa mistä johtuu, että lajista on niin vääristynyt kuva. On outoa, että fitness liitetään suoraan niin bloggaamiseen kuin sponsoreiden hankintaan. Kun se on vain laji muiden lajien joukossa. Blogit ovat ihan oma maailmansa, mutta en ymmärrä “fitnessbuumin” tuomaa “treeniblogibuumia” sillä blogi ei suoranaisesti liity fitnesskisoihin millään tavalla.

Samankaltaisia vääristymiä ovat esimerkiksi se, että fitness tekee sinusta fitnessmallin tai hyvinvoinnin ja treenaamisen asiantuntijan. Ihan niin yksinkertaista sekään ei ole. Liikunta- ja hyvinvointialat ovat ihan oma juttunsa, joihin opiskellaan ja työkokemusten kautta opitaan ihan niin kuin muihinkin ammatteihin. Mikä sitten tekee sinusta ammattilaisen, on asiantunteneisuutesi ja pitkä kokemus alalta. Tottakai on selvää että fitness lajina opettaa lisätietoa kuntosaliharjoittelusta, ruokavaliosta ja kehon toiminnasta, mutta fitness elämäntapana sitäkin enemmän.

Fitness elämäntapana ja fitness kisaamisena ovat kaksi todella eri asiaa, mitkä valitettavasti yhdistetään monessa yhteydessä toisiinsa. Soppaa sotkee vieläkin enemmän: fitness ammattina/ammattilaisena. On paljon ihmisiä, jotka elävät todella terveellisesti ja liikkuvat paljon, mutta eivät kisaa, eivätkä ole koskaan harkinneet sitä. Lisäksi on paljon fitnesskisaajia, jotka eivät toisaalta elä normaalistikkaan terveellisesti. Myös liikunnan- ja hyvinvoinnin ammattilaisia löytyy, jotka eivät totisesti edusta itse sitä mitä opettavat.

Fitnessiä on erittäin monia tapoja toteuttaa, niin elämäntapana, kisaamisena ja “ammattina”. Kisaaminen ei kuitenkaan tee kenestäkään “fitness ammattilaista” joka usein lukee viihdelehtien tittelissä kun esimerkiksi bikinifitness kisaaja poseeraa etusivulla alusvaatteissa. Myöskään tämä ei liity millään tavalla fitnessiin ei kisaamiseen eikä elämäntapaan.

Suomessa on vain kourallinen ammattilaistason fitness- ja kehonrakennus kisaajia, jotka ovat pro-korttinsa ansainneet kisa menestyksensä perusteella. Pelkkä kerran lavalla käynti ei ole heistä tehnyt ammattilaisia. Sama pätee muissakin lajeissa, kovan työn on jokainen ammattilaisurheilija tehnyt, mikään yksittäinen peli tai kilpailu ei ole siihen johtanut.  

Jokainen kisaaja kisaa ja toteuttaa itseään täysin eri tavalla, toisille treenaaminen on se paras juttu ja taas toiset hakevat ulkoista mieltymystä lajista. Jokaisella on tietenkin oikeus tapaansa, mutta toivottavaa olisi, että jokainen kisaaja kantaa vastuun siitä, mitä nettiin julkaisee.

Netti on pullollaan hyvin vääristyneitä lautasmalleja ja loukkaantumisaltista harjoitustekniikkaa, sekä myös paljon luonnotonta materiaalia, joka aiheuttaa paineita monille nuorille. Itsessään fitness ei aiheuta syömishäiriötä tai terveysongelmia, mutta se miten lajia/elämäntapaa harrastat voi aiheuttaa. Kisaamisessa tarkoitus ei ole mennä äärimmäisyyksiin tai tuntea jatkuvaa pahoinvointia. Lajia voi hyvin harrastaa myös terveyden ehdoilla, pysyä koko ajan normaali hyvässä kunnossa, jolloin kisadiettiäkään ei tarvitse tehdä äärimmäisyyksiin. Jos laji aiheuttaa vääristynyttä kehonkuvaa ja itsetunto-ongelmia ei missään nimessä lajia kannata harrastaa. Tuskinpa laji tuo silloin onnellisuutta elämään.

Olen aina tykännyt fitnessistä kokonaisvaltaisena elämäntapana, kisaaminen on ollut toissijainen juttu, joka on tuonut haluttua kehontuntemusta ja itsestä oppimista. Tärkeimpänä on ollut kunnossa pysyminen, terveys ja rakkaus urheilua kohtaan, niin ammattina kuin omana harrastuksena.

Fitness ei minulle ole kirosana, enkä ajattele sitä huonona asiana. Olen huomannut miten onnellinen olen kuin elän terveellisesti ja haluan aina tällä tiellä pysyä. Mitään ei kannata ottaa liian vakavasti, ei myöskään fitnessiä vaikka se olisikin maailmanlaajuinen buumi. Uusia buumeja tulee ja menee, mutta jos joku on pysyvää niin se, että teet juuri sitä mistä itse tykkäät.

Tekstissä halusin kertoa oman mielipiteeni siitä, että mihin sanan ”Fitness” tarkoitus on muuttunut ja mitä itse ajattelen siitä. On hienoa että terveys, liikunta ja hyvinvointi jylläävät tällä hetkellä ihmisten mielen päällä. Halutaan parantaa omaa elämäntyyliä täysillä, mutta kaikessa on aina kääntöpuolensa.. 🙂

Omasta kisaamisestani ja muutoksista vielä muutama tarkentava kuva: 

Paljon spekuloidaan lihaskasvatusta ja sen yhdistämistä aerobisiin.. Fakta on tietenkin että ei kaikkea voi kerralla ahnehtia. Et pysty millään edustamaan 100% voimalajeja ja kesvätyyslajeja samaan aikaan. Molemmat vaativat erilaista harjoittelu-sykliä sekä ruokavaliota. Mutta valinta onkin jokaisen oma, haluatko 100% kasvattaa lihasta, vai muokata kroppaa mutta pysyä silti huippu kunnossa kokoajan niin ulkoisesti kuin fyysisesti. Ja tämän valinnan itse tein. Olisin kahdessa vuodessa voinut ottaa pelkästään salitreenin haltuun, mutta se ei olisi pääkopan kanssa sopinut. Rakastan urheilua ja sen monipuolisuutta, eikä tämän tytön treenit tule koskaan pyörimään yhden lajin ympärillä. Välillä juostaa mäkiä ja kamppaillaan ja samalla vedetään täysillä salitreenejä!! Seuraavat kisat tulevat olemaan silkkaa suorituskykyä, missä tyylipisteitä ei jaeta ulkonäön perusteella. 😉

Huikeeta loppuviikkoa kaikille!

(Seuraavassa postauksessa kuvia ihanista Krabin lähellä olevista saarista)

Pikkulikkana päätin, että minusta tulee urheilija… Harjoittelin joka päivä jotain taitoa, mikä liittyi harrastuksiini. Harrastin aluksi yleisurheilua, siitä siirryin jalkapalloon ja karateen, sekä välissä tuli käytyä sählyssä ja voimistelussa. Jalkapallo ja karate olivat kuitenkin ne lajit, jotka jäivät pidemmäksi aikaa elämääni. Kilpatasolla olin valinnan edessä ja jostain syystä valitsin joukkueen takia jalkapallon. Olen usein miettinyt, että valitsinko oikein, sillä jalkapallo teki loppujen lopuksi urheilustani pelkkää pakkosuorittamista ja stressiä. Mutta ei siitä sen enempää, loukkaantumisia ja tulisia välejä valmentajaan tulee kaikille ja se vasta kasvattaakin urheilijan luonnetta kun katselet katsomosta keppejen kanssa vihreää nurtsia, kun muut pääsevät pelaamaan tärkeässä sarjaottelussa sarjan kärkitaistelussa. Sinulla on vain korvan takana tieto siitä, että puolen vuoden päästä kosketat ensimmäistä kertaa palloa.

Mutta mietin usein, että millä tavalla olen tullut tähän pisteeseen missä nyt olen. Haluan aidosta päästä motivoimaan kaikkia ihmisiä tavoitteesta tai elämäntilasteesta riippuen liikkumaan, haluaisin muuttaa pinnallisuutta luonnollisempaan suuntaan, sekä jos jotain haluaisin tehdä niin saada urheilun suomessa parempaan valoon. Urheilijoita tuettaisiin enemmän sekä heidän ammattitaitoisuutta tulevana liikunnan-alanammattilaisena arvostettaisiin enemmän, sillä he ovat se porukka, jotka ovat junnusta asti oppineet voittamaan itseään jokaisessa harjoituksessa, kisoissa tai peleissä. Heiltä löytyy sitä mentaalipuolen tieto-taitoa mitä liikunnasta kaiken irti saaminen vaatii. Heillä on tietoa treenaamisesta, ruokavaliosta, levosta ja kehonhuollosta. Ja mikä tärkeintä, he ovat moneen kertaan kokenut epäonnistumisia ja pettymyksiä ja sitä kautta taistelleet itsensä takaisin voittoon.

Tosi harvoin näkee, että viulisti olisi lukenut itsensä viulunsoitto-opettajaksi ilman kymmenien vuosien soittouraa. Minusta ammattitaitoisuus ja sanojen takana seisominen vaativat todella paljon kokemusta asiasta mitä aijot opettaa. Tällä viestillä en missään nimessä tarkoita sitä, että jos et ole kilpaurheilija niin et voi koskaan olla hyvä liikunta-alanammattilainen, en. Vaan lähinnä sitä, että vaikka liikunta-alalle on helppo opiskella, on pikapreppaus kursseja ja oho kappas olet pt! Niin se ei vielä tarkoita sitä, että jostain asiasta tietäisi niin hyvin, että kykenet samaistumaan ja asettumaan asiakkaan tasolle. On myös paljon urheilijoita, jotka eivät ole lainkaan valmentajatyyppiä, mutta tuskin he silloin alalle pyrkivätkään tai edes pääsevät. Jokainen työ vaatii satoja tunteja kentällä, ennen kuin rupeaa homma hoituu rutiinilla, mutta liikunnanalan pointti onkin se, että se ei saisi koskaan olla rutiinia.

Jos urheilija ajattelisi treenien olevan rutiinia, loppuisi kehitys kuin seinään. Jokaiseen treeniin on aina annettava enemmän, jos haluat kehittyä. Sama pätee liikunta-alaan… jos haluat valmentaa ihmisiä on sinun aina annettava myös heille enemmän. Monet alalla työskentelevät fiilistelevät kun ensimmäisen puolen vuoden aikana asiakas kehittyy hurjaa vauhtia ja sitten yhtäkkiä tuleekin seinä vastaan. Kehitystä ei enää tapahdu samalla tahdilla, ehkä asiakas pettyy tuloksiin ja kun traineri ei ole tietoinen siitä, että alussa kehitys on lujaa, mutta se tulee hidastumaan, laskee hänenkin itsetunto. Nämä ovat niitä asioita, joita liikunta-alalla tulisi tietää. On kyettävä tiedostamaan prosessissa tapahtuvia muutoksia, on ymmärrettävä asiakkaan psyyke projektin aikana ja vielä jokaisen opin minkä asiakkaalle antaa, tulisi itse seistä näiden oppien takana.

Tällä hetkellä jyllää treenibuumi, myös liikunta-ala kiinnostaa todella monia ja tälle alalle onkin hakioita enemmän kuin paikkoja. Pidän treenibuumia huippu asiana, mutta pelkkä buumi ei saa johtaa sinua alallle, vaan sisäinen palo liikuntaa kohtaan, halu oppia ja kehittää itseäsi joka ikinen päivä sekä näiden kahden sisäisenmotivaattorin seurauksena kouluttautuminen. Intohimo ennen koulutusta sama pätee fitnesiä, treenaaminen ennen kisatavoitteita. Se, että olet tehnyt elämäntapamuutoksen ja haluatkin muutoksen jälkeen päästä auttamaan muita on mielettömän hieno asia, mutta kehitys ei saa loppua siihen. Muutaman vuoden elämäntapa muutos ei ole vielä antanut monen vuoden harjoittelu ja tieto/taito- kokemusta, jota alalla tarvitsee. Valitettavasti sitä ei suurimmalla osalla ole, ja sitten ihmetellään kun pt/valmentaja oli huono, ”vaikka hänellä oli koulutuskin.” Intohimo ja kokemus ennen koulutusta 😉

Itsesi kuntoon saaminen on paljon helpompaa kuin toisen ihmisen kuntoon saaminen. Mistä sitten intoni kisaamiseen, vaikkakin olen jo koko ikäni viettänyt kilpaurheilun parissa, pikkutyttönä kisasin leuanvedossa luokan poikia vastaan, selvitin puhtaan ruokavalion saloja ja olen aina onnistunut itseäni hallitsemaan terveen elämäntavan muodossa, mutta olenko ketään muuta? Ymmärtäisinkö sitä mentaalirääkkiä mitä laihdutusprosessi tuo tullessaan kun vatsapalikat näkyivät jo pikkulikkana. Minusta en… Ja koska rakastan kehittää itseäni, haluan tietää kaikesta kaiken pohjautuen omiin kokemuksiini, niin lavat toivat siihen hyvän mahdollisuuden. Jos jossain oppisin laihdutuksen mentaalipuolen ja kropan toiminnan sen aikana niin kisoihin tähtäämällä. Siinä syy kisaamiseeni, ei se että haluisin päästä lavalla näyttäytymään, tuhlaisin satoja euroja valmisteluihin vain yhden päivän takia, joka ei ole edes häät! 😉

Kisaaminen laittaa entisen jalkapalloilijan ruokahalun erittäin koville, se että treenaat täysillä muttet saa syödä täysillä on ehkä ollut vaikein kompastuskiveni. Nyt sen ymmärrän.. joten on paljon helpompi tuoda ymmärrystä ja tukea asiakkaille kenen tavoite on painon pudotus ja uuden terveellisemmän elämäntavan omaksi ottaminen. Olen tietoinen siitä, että kykenen nyt valmentamaan ja ohjaamaan suurempaa väkijoukkoa. Minulle ajatus siitä, että pystyisin tekemään ravinto- ja treenisuunnitelman vain tietylle ikä- tai sukupuoliryhmälle ei riitä. Liikunta-alan ammattilaisen tärkeimpiin tavoitteisiin on kyetä valmentamaan niin 15 vuotiasta nuorta tyttöä pääsemaan treenin makuun, kuin 55 vuotiasta miestä saamaan paino tiputtamaan normaaliin painoon ja vielä mihin itse haluan pystyä on kilpaurheilijoiden fysiikkavamennus niin, että se tukee heidän omaa lajiaan sekä vakavasti sairastuneet/loukkaantuneet ihmiset, joiden sairautta saadaan pidettyä liikunnalla tai ruokavaliolla kurissa.

Haastavaa… tiedän, mutta niin sen arvoista! Koskaan en voi tyytyä osaamiseeni vaan joudun jatkuvasti oppimaan lisää ja ehkä hienoin tapa oppia on muiden ihmisten kautta. Niin omien asikkaiden kuin urheilijoiden ja muiden huippuvalmentajien. Tähän loppuun sopiikin hyvin kuva motostani ja äitini elämänohjeesta minulle! ”Festina Lente” , eli kiiruhda hitaasti! Jos innostut asiasta kuin asiastakin niin mieti se matka, ennen päämäärää, se on se mikä lopussa ratkaisee. Jos hoidat matkan hyvin niin lopussa seisoo kiitos! 

Huikeeta viikoloppua kaikille!

@P.Peltonen

Muutamassa vuodessa elämäni urheilijana on hyvin paljon muuttunut…

Ennen tottuneesti pakkasin aamulla treenikamat, lähdin ennen koulua aamutreeneihin. Treenikassista ei tosin löytynyt salivaatteet vaan fudiskamat. Aamutreeneistä suoraan kouluun ja koulusta iltatreeneihin. Viikkorutiini pyöri hyvin samalla tavalla, lisänä vielä viikonloppuisin sarjapelit. Viikosta toiseen oikeastaan treenit olivat aina samaan aikaan ja samoina päivinä. Vapaapäivinä ehti keskittyä johonkin muuhun kuin omaan lajiin ja niitäkin oli hyvin harvoin.

FC Honka

En kuitenkaan valita, rakastin pelaamista yli kaiken, sekä urheilijan elämää. Treeneihin lähtö ei tuntunut pahalta, oikeastaan ihan mielettömältä. Joukkue oli kuin perhe, vaikka pidinkin itseäni aina vähän erilaisena, niin kuin varmasti jokainen pelaaja isossa joukkueessa. Jokaisella on se oma ”persoonansa” niin normaalisti kuin pelikentilläkin, ja juuri tästä syystä jokainen pelaaja täydentääkin joukkuetta omalla tavallaan.

Intohimo jalkapalloa kohtaan sai kuitenkin monia kolhuja vakavien vammojen myötä. Tunne siitä, että itse ei puoleen vuoteen koske palloa, niin kovalla sarjatasolla tuntui hirveältä. Sillä tiesin miten paljon muut tulisivat kehittymään ja etenemään pelaajana, kun itse vasta kuntoutuisin takaisin normaaliin toimimiseen. Ei ollut henkisesti kovinkaan helppoa. Jokainen urheilija tietää ja pystyy varmasti samaistumaan tunteeseeni jos ovat olleet pitkään poissa lajinsa parista.

Tänään luokkatoverini esitti minulle kysymyksen jota pohdin usein: ”Miksi lopetin fudiksen” Vielä kun olin kovalla tasolla, ja koska tiedän, että jos joku on oma juttuni niin urheilu. Olen paljon pohtinut sitä, kun meissä kaikissa on joku asia minkä vaan taidamme, vaikka emme olisikaan sitä ennen juurikaan tehnyt, niin minulla se on aina ollut urheilu. Kysymyksen tarkoitus ei ollut ainoastaan  miettiä juuri jalkapalloa, vaan yleisesti harrastusta joka vaatii enemmänkin taitoa ja paljon harjoittelua, eikä siihen kuka vaan pysty. Samalla keskustelu syveni saliharrastukseen, joka todellakin on harrastus mitä kuka vaan voi harrastaa. Kuntosali on ylläpitävää harjoittelua ja ihan mielettömän siistiä. Mutta ainakin itselläni on ongelmana kilpailuvietin puute. Joudun jatkuvasti miettimään uusia tavoitteita, jotta voisin edes itseäni vastaan kisata.

Paljon olen tehnyt salilla töitä, nautin siitä ja huomaan positiiviset muutokset.. lihakset ovat kasvaneet ja muokkautuneet, mutta perimmäisenä en sitä harjoittelussa ajattele, vaan kilpailua ja tekemisen tuottamaa intohimoa.

Fitness expo 2013

Fitnesistä puhutaan nyt paljon, valitettavasti puhuminen/toiminta on kääntynyt urheilusta viihteen puolelle, mutta pointtina, että siinä itse valmistautuminen ja treenaaminen on urheilua, mutta kisatapahtuma ei sitä oikeastaan ole, vaikka onkin omalla tavallaan hieno juttu sekin. Fitnesissä todellakin se matka on minusta niin paljon siistimpi kuin pelkkä lopputulos. Siinä lajissa kaikki työ tehdään ennen itse kilpailupäivää. Tuntuu niin oudolta, ettei kisan aikana voi tehdä muuta kun hymyillä ja esiintyä omaksi edukseen. Kokemus se todellakin on ja ihan omalaatuinen, mutta urheilijalle vaikea tilanne sopeutua. 🙂

Kisaamisessa hienointa oikeastaan oli/on että tutustuu hyvin oman kehontoimintaan ja ainakin itse opin paljon myös diettaamisen mentaalipuolta. Jos asiakkaillani tulee olemaan joskus tilanne, jossa painoa on tiputettava paljon, niin ei sitten tule yllätyksenä mentaalipuolen vaikeukset. Nämä olivat oikeastaan pää syyni kisaamiseen sekä lisäksi, etten halunnut jättää urheilua ja siinä kilpailemista kokonaan sivusuun. Mutta sen tiedän, että jossain haluan vielä kilpailla, missä tosissaan voittaja ansaitsee voittonsa tehtyjen suorituksien perusteella. Sellainen tapa vaan on minulle se kaikkein antoisin 🙂

Saa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksii, nyt jos yhdet kisat kisaan lavalla ja seuraava etappi onkin joku aivan toinen. Haluan tosissaan päästä purkaamaan tätä armotonta kilpailuviettiä johonkin. Haluan kokea voittoja, häviöitä joista oppia sekä niitä viimeisten minuuttien ja  sekunttien häkellyttäviä hetkiä ja tunteenpurkauksia, mitä esimerkiksi fudis on minulle tuonut. Silloin tunnistan itseni parhaiten urheilijana.

Urheilu on ihanaa, eikä siinä todellakaan tarvitse kaikkien tuntea halua kilpailla, mutta taidan vaan olla niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, että minulle urheilu ei ole pelkkää kunnossa pysymistä tai hyvältä näyttämistä vaan myös paljon muuta. Siistiä!! Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.