Blogi

Urheilu on yhtä palautumisen ja äärimmäisen suorituskyvyn välillä tasapainottelua. Kun kilpaurheillaan, tehdään jokainen kisasuoritus niin hyvin kuin mahdollista, eikä silloin enää mietitä täysin terveyttä vaan sitä, että saadaan mahdollisimman kova suoritus aikaan. Taas treenaamaan mennään lähtökohtaisesti terveyden ehdoilla, jottei kova kisakausi katkea turhiin loukkaantumisiin.
Kilpa- ja ammattiurheilun välillä on vielä oma eronsa. Usein kilpaurheilijoilla on urheilun lisäksi opiskelut tai ammatti, joka vievät paljon aikaa sekä energiaa. Vaikka kuinka haluttaisiin panostaa lajiharjoitteluun, joudutaan valitettavasti myös panostamaan työhön.
Ammattiurheilijoilla usein taas on mahdollisuus panostaa 100% niin harjoitteluun kuin palautumiseen. Toki väliin mahtuu monia, joilla saattaa olla puolittaisia työviikkoja urheilun lisäksi, mutta jokainen ymmärtää, että kun joudut jakamaan aikasi jonkun muun kuin urheilun kanssa, on se aina pois siitä täydellisesti palautumisen ja harjoittelun yhtälöstä.

Liikuntabuuminen yhteiskunta painostaa tällä hetkellä kaikkia liikkumaan. Liikkuminen on hyvästä, mutta tasapaino liikunnan ja levon välillä on sitäkin tärkeämpää. Ja liikkua voi niin monella eri tavalla, aina ei tarvitse treenata täysillä! Ongelmaksi usein muodostuu se, että yritämme treenata samalla tavalla kuin kilpa- tai ammattiurheilijat. Mutta se ei vaan ole mahdollista eikä myöskään tarpeen. Lisäksi meillä on niin vääristynyt kuva siitä miten urheilijat oikeesti treenaavat. Kilpa- ammattiurheilussa ei treenata jatkuvasti täysillä, vaan harjoittelu on fiksusti jaksotettu huomioiden lajin vaatimat eri ominaisuudet, tekninen puoli ja palautuminen.

Täysillä tai ei ollenkaan

Suurin ongelma terveysliikkujilla on juuri siinä, että treenit vedetään aina joko ihan täysiä tai sitten ei treenata ollenkaan. Ajatellaan, että harjoituksen pitää aina olla isku vasten kasvoja ja nollata täysin esimerkiksi, vaikka kiireinen työviikko. Kun näitä iskuja tulee tarpeeksi, on kroppa niin rikki, ettei se kestä enää yhtään harjoitusta ja taas saattaa tulla pitkä ajanjakso ilman liikuntaa. Pahimmassa tapauksessa kroppa prakaa ja sen takia joutuu olemaan sivussa.
Ymmärrän, että on monista on vaikea treenata kevyemmin, koska se ei tunnu samalla tavalla kehossa, mutta aina voidaan palata yhteen faktaan: kehoa ei voi huijata! Keho kertoo kyllä heti, jos treenit ovat liian kovia, siihen nähden mitä se voi ottaa vastaan.

Nimi: terveysliikunta, tarkoittaa juuri sitä, miten se on kirjoitettu. Se on terveyttä edistävää ja ylläpitävää liikuntaa, sen tarkoitus ei ole viedä terveyttä pois. Jos treenit tehdään aina täysillä, voi jo arvata, ettei hyvä heilu.
Jos harjoittelu on säännöllistä esimerkiksi 3-6 kertaa viikossa ja harjoitukset vaihtelevat kevyiden ja kovempien treenien välillä, on ok treenata myös kovempia treenejä. Silloin keho on tottunut kovempaan rasitukseen, eikä mene siitä rikki. Mutta mitä enemmän treenejä tulee viikkoon, sitä enemmän tasapainoa palauttavien kevyempien ja kovien treenien välille joutuu miettimään.

Vaikka kuinka haluat uskotella itsellesi, että vain kovilla treeneillä on merkitystä niin fysiologisesti ollaan hyvin eksyksissä. Välillä on todellakin hyvä haastaa kehoa ja käydä äärirajoilla, mutta jokainen kova treeni vaatii taas vieläkin pidemmän palutumisajan. Lisäksi pitää ymmärtää oman hyvinvoinnin kokonaiskuva. Katsoa omaa liikuntataustaa, mitä on tullut aiemmin tehtyä, mitä olen tehnyt viimeisen 6kk aikana, jos olet viimeksi treenannut kovaa 5v sitten, et voi edes olettaa pystyväsi nyt samaan. Anna keholle aikaa, totuttele se pienemmillä askelilla ja valmista keho kohti kovempia harjoituksia. Kun keho saa tottua rauhassa harjoitteluun ja treenaat säännöllisesti, nousee rimasi hitaasti mutta varmasti ylöspäin. Huomaat, jo ihan muutamassa viikossa eron, kun voit ruveta lisäämään harjoittelussa tehoja.

Pohja pitää saada aina ensin kuntoon!

Juoksu on liikuntalajina ehkä tunnetuin ja koetuin esimerkki. Jokainen joka on joskus juossut säännöllisesti, tietää miten juoksu rupeaa jossain vaiheessa kulkemaan hyvin, kehossa tuntuu hyvältä ja juoksu rullaa eteenpäin. Sitten käy jotain, olemme pitkään juoksematta ja kun yritämme aloittaa juoksun uudestaan, se tuntuu ihan hirveältä. Kehoa särkee, askel painaa ja keuhkot meinaavat sanoa sopimuksen irti.
Tässä kohtaa huonoin vaihtoehto on juosta sitä vauhtia, mitä olit aiemmin juossut. Palaa niihin hetkiin milloin aloitit juoksun ja aloita samasta tahdista. Tee tukevia harjoituksia, jotta kehosi kestää taas rasitusta, huolla ja palauttele kehoa, jotta se on taas nopeammin valmiimpi uuteen harjoitukseen. Kukaan ei polkaise tyhjästä, luota lihasmuistiin ja pitkäjänteisyyteen niin tulosta tulee varmasti.

Malttia malttia… 😉

Huh, en tiedä mistä aloittaa. Koitan miettiä sanoja ja ensimmäisenä tulee mieleen vain sana Kiitos! Oon niin kiitollinen, että saan olla osana niin hienoa joukkuetta ja seuraa kuin Helsingin Rugby Club (HRC) on…

Viikonloppu oli kohokohta koko mun koko urheiluvuodelle. Käytiin hakemassa tyttöjen kanssa Hämeenlinnasta pytty kotiin, eikä se ollut mikään helppo haku. Jyväskylän Rugby Club laittoi kyllä sellaisen vastuksen, että tota finaalia en tule ikinä unohtamaan. Lopullinen piste-ero oli vain kaksi pistettä, mutta se riitti! Palaten edellisiin kausiin omalta osalta niin kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Ensimmäisenä vuotena semifinaalipelissä loukkasin polven ja jouduin polvileikkaukseen, toisena vuonna epäonnekseni taklaus lipsahti korkeaksi ja sain punaisen kortin.. olin pelikiellossa sekä semifinaalit, että finaalin. Tänä vuonna tulos oli onneksi toinen… kai se kolmas kerta oikeesti toden sanoo.

Pakko sanoa, että rugbya on niin siisti pelata Suomessa kun lajin sisällä, joukkueiden välillä on niin hyvä yhteishenki. Jyväskylän joukkueessa pelasin omia rakkaita maajoukkuekavereita, peli oli siistiä ja kunnioituis on ihan 100% vastustajaa kohtaan, vaikka välillä rapatessa roiskuu ja vahinkoja sattuu.
Aikuisiällä ei mitään turhaa sikailua ja huonoa käytöstä vaan jaksa katsoa kentällä. Mulle on muutenkin tullut aina ihan myötähäpeä olo, jos joku jatkuvasti sikailee ja käyttäytyy miten sattuu. Urheilussa pitäisi aina olla tietyn tason kunnioitus niin omia kuin vastustajan pelaajia ja tuomareita kohtaan. Rugbyssa onneksi tämä tavoite on melkein täyttynyt. Finaalissa se todella täyttyi!

Mikään voitto ei tunnu miltään ilman joukkuetta. Olen huomannut, että joukkueurheilu on vaan mun juttu, vaikka tykkään haastaa itseäni myös yksilönä.
Joukkueurheilussa ei riitä vaikka itse antaisit kaikkesi, joukkue voi silti hävitä tai vaikka pelaisit huonoimman pelisi koskaan, joukkue voi silti voittaa. Joukkueessa ratkaisee niin moni asia: mielestä, ryhmädynamiikkaan ja yhteisiin onnistumisiin, mihin yksilö ei voi pelkästään vaikuttaa.
Mestaruus tuntui todellakin joukkuevoitolta. Jokainen taisteli ihan loppuun asti ja meidän joukkue on kasvanut hyvin koko kauden myötä viimeiseen otteluun asti. Oltiin johdossa, oltiin häviöllä ja viimeisillä minuuteilla siirryttiin takaisin voittoon ja voitettiin mestaruus… joukkueurheilun todellinen suola. Vaikka mieli haluaa häviön hetkellä usein luovuttaa niin jostain löytyy silti se viimeinen taistelutarmo, ja se löytyi meiltä!

Kovalla sisulla päästiin ratkaisemaan Suomen tuplamestaruus niin rugby-seiska kuin nyt rugby-viistoista kausilla. Enkä voi olla unohtamatta meidän Suomen seiskamaajoukkueen huikeeta kesän menestystä EM- kisoissa. Tämä vuosi on urheilun puolesta ollut mulle kaikkein hienoin ikinä! Vammoitta en ole selvinnyt, mutta ne valitettavasti kuuluu urheiluun. Nyt on kuitenkin aika levätä, saada kroppa takaisin toimintaan ja palata punttien kimppuun talvikaudeksi. Olen kyllä odottanutkin voimatreenejä ne on niin mun juttu!

Mulla on myös aivan älyttömän vahvat ja tarkkaan valitut yhteistyökumppanit, jotka ovat täysillä tukemassa mun urheilua sekä töitä. Haluan kiittää teitä kaikkia: Fitnesstukku, Under Armour, Nocco, Barebells, Stadium, Pihlajalinna, Helsingin Hieronta-Akatemia, Fressi & Suunto.
Rakkaan puolison, perheen ja ystävien tuen lisäksi on ihan mieletöntä ja etuoikeutettu olo saada sekä tukea, että olla näiden yritysten yhteistyökumppani.

Mitähän seuraavaksi…. saa nähdä 😉

Tavoitteiden asettaminen usein pelottaa. Kun tavoite asetetaan tulee itselle myös paine suoriutua tavoitteen mukaisesti, joka voi lisätä motivaatiota tai vähentää. Konkreettisuus on ehkä tärkeintä, kun asetamme tavoitteen. On järkevä oikeesti miettiä, onko tavoitteen saavuttaminen mahdollista ja missä ajassa. Tavoitteeseen pitää myös huomioida muu elämä. Kun kyseessä ei ole huippu-urheilu, jolloin koko arki keskittyy tiettyyn tavoitteeseen niin pitää ymmärtää, että vaikka kaikkensa haluaa tavoitteen eteen tehdä, se ei välttämättä ole aina mahdollista. Jos asettaa pelkän ison tavoitteen ilman mitään välitavoitteita, hyppää usein liian syvään päähän. Kaikki se, mitä teet tavoitetta kohti on itseasiassa kaikkein tärkeintä.

Tavoitteen konkreettisuus vaatii myös oman elämän ja varsinkin arkisten asioiden avaamista. Kuinka monta tuntia kuluu päivässä työhön tai opiskeluun, kuinka paljon muiden perheenjäsenten tarpeet rajoittavat vapaita tunteja päivässä tai esimerkiksi eläimet. Kun avaamme viikkoamme ja katsomme, kuinka paljon meillä on oikeasti aikaa viikossa panostaa meidän tavoitteeseen, huomaamme usein onko tavoite konkreettinen.

Unohdamme tai sitten emme vain halua myöntää, että kehomme ei kestä ihan kaikkea. Jos tavoittelemme liikoja, vaikka emme lähellekkään pysty tekemään niitä asioita, mitä meidän pitäisi tavoitteen eteen tehdä, emme koskaan voi edes saavuttaa sitä mitä haluamme. Usein myös motivaatio lopahtaa koko projektiin. Kukaan ei kestä jatkuvaa epäonnistumista, ja epäonnistumisen kierre, voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pakkosuorittamista. Jokainen tietää, että pakkosuorittaminen aiheuttaa vain enemmän epäonnistumisia.

Joskus on vaikea myöntää, että tähän en pysty. Jokainen on joskus pystynyt ehkä johonkin mihin enää ei ole mahdollisuutta. Voin itsekin myöntää, että haluaisin saavuttaa vaikka mitä, niin työn kuin treenaamisen parissa, mutta kaiken sumpliminen yhteen on usein ollut lähes mahdottomuus, varsinkin jos kaiken haluaa tehdä hyvin. Nopeasti sen huomaa, että jos on liian monta rautaa tulessa niin joku rauta kärsii. Se ei välttämättä näy ulospäin, mutta ison pakan hallinta ei todellakaan ole koskaan helppoa, sen olen viime vuosina huomannut. Vaikka olisitkin aikaansaava niin yli-ihmisyyttä ei ole pidemmän päälle olemassakaan, eikä varsinkaan kehoa voi huijata.

Mieli voi viedä kovaa vauhtia eteenpäin, mutta keho palauttaa nopeasti maanpinnalle.

Keho ilmoittaa heti, jos joku ei ole tasapainossa. Yliampuva tavoite ilmenee nopeasti kehon kautta, onko se saavutettavissa vai ei. Kun kehosta loppuu virta, niin sitä ei edes oma tekemisenhalu voi muuttaa. Tottakai myös mieli haluaa helposti luovuttaa liian aikaisin ja joskus meissä on paljon enemmän potentiaalia kuin uskommekaan. Mielen ja kehon välinen suhde pitää saada tasapainoiseksi, jolloin tavoite on helpompi asettaa oikein, jotta myös keho pystyy siihen halutussa ajassa.

Onko sitten pakko olla tavoitteita, jos haluaa voida hyvin? – Osalle hyvinvointi ja liikunta ovat tavoitteellisuutta ja se, että motivoidumme liikkumaan vaatii jatkuvaa kehitystä. Kun kehitystä ei tapahdu saattaa motivaatio loppua, tai jos ei ole mitään mitä tavoitella syö sekin fiilistä edes treenata.
Osalle taas jo tavoitteellisuus kuulostaa liian kilpailulliselta ja fiilis koko liikuntaa kohtaan menee. Tavoite voikin olla vaan terveenä pysyminen. Eikä silloin mitään yksittäistä tavoitetta tarvitsekaan olla tai välitavoitteita mihin täytyy päästä.

Tärkeä onkin miettiä omaa persoonaa. Mitä haluan tavoitella, onko se liikunnan ilo ja terveys vai kaipaanko jotain enemmän, jotain joka haastaa ja saan kilpailla. Oli se sitten mitä tahansa, niin tavoitteita on hyvin erilaisia, eikä tavoite sanaa kannata suoraan yhdistää pakkopullaksi. Uskon että, loppu peleissä jokainen meistä tavoittelee sitä hyvää fiilistä. Se minkä polun valitsemme sitä kohti on täysin jokaisen henkilökohtainen mieltymys…

Mukavaa loppuviikkoa!

Huh, en tiedä mistä aloittaisin. Ensi viikolla on rugbyssa semifinaaliviikko ja tuntuu niin oudolta, koska tietää että se tarkoittaa kauden loppumista lähiviikkoina. ”Vauhtisokeena” sitä painelee aina kohti näitä tavoitteita ja kun ne alkaa olemaan lähellä tuntuu aina uskomattoman hienolta, mutta samalla tyhjältä. Hyvä puoli on toki se, että riittää aikaa taa monipuolisempaan harjoitteluun.

Mulle rugby on ollut aikuisiän harrastus, josta on kuitenkin tullut itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeä. Kaipasin pitkään harrastusta, missä pääsen haastamaan itseni äärirajoille ja samalla joukkuelajia, missä on tsemppaava yhteisö ja parhaat läpät. Kolme vuotta sitten päätinkin, että nyt on mun aika aloittaa rugby, jota olin jo aiemmin seurannut sekä fanitin tätä lajia ihan kybällä!

Rugbyssa tarvitaan niin paljon eri ominaisuuksia riippuen myös siitä millä pelipaikalla pelaat, että vaikka kuinka hyvä olisit jossain, et välttämättä koskaan istu johonkin toiseen pelipaikkaan, vaan sun ominaisuuksille löytyy aina oma paikka kentältä. Erilaisten ominaisuuksien lisäksi rugbyssa tarvitaan eri kokoisia pelaajia ja just senkin takia tykkään tästä lajista.

Rugbyssa tarvitaan isoja vahvoja pelaajia, jotka kestävät kovaa kontaktia ja jatkuvaa rummutusta, fiksuja pelisilmän omaavia pelaajia, jotka kykenevät rakentamaan ja ohjaamaan peliä sekä pelaajia joilla on hyvän peliälyn lisäksi hyvät pallonkäsittely taidot ja syötöt sekä myös nopeita juoksijoita, joilla on pisteen kiilto silmissä ja halu scorata jokaisesta tilanteesta.

Tässä lajissa yhdistyy niin moni osa-alue, että kun pelin ymmärtää uskon, että jokaiselle löytyy oma pelipaikkansa. Tottakai mitä enemmän on ominaisuuksia sen parempi, mutta jokaisella ne kehittyvät treenaamisen myötä.
Mulle oli alussa ihan älyttömän vaikea ymmärtää, että palloa syötetään vain taaksepäin, jolloin en voi juosta kaverin ohi kentällä. Olin tottunut fudiksessa olemaan kärki, joka kyttää palloja linjan taakse ja rugbyssa onnistuin jatkuvasti olemaan syöttölinjan ulkopuolella. Viimeistään säännön oppi siinä vaiheessa, kun kukaan ei koskaan syöttänyt sulle.

Rugby on todellinen ”aikuusiän” harrastus varsinkin Suomessa. Meidänkin joukkueessa on ikähaitari sieltä 20 vuotiaasta yli 40 vuoteen. Eli ei kannata miettiä, että olisit lajiin liian vanha. Myös yli 50 vuotiaita löytyy lajista. Vaikka jokainen seura tavoittelee jokaisessa pelissä voittoa ja kaudessa Suomen mestaruutta, on laji silti amatööritasolla ja kaikille rakas harrastus töiden ohella. Rugbyn harrastaminen ei vaadi liiallista sitoutumista, varsinkaan jos maajoukkue ei kiinnosta. Lajia voi harrastaa ihan harrastamisen ilosta ja pelata hyvällä fiiliksellä. Eikä rugbyn harrastaminen ole kallista.

Suomessa joukkueita löytyy ihan eri puolilta. Naisissa joukkueita on esim. Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa, Porissa, Kuopiossa… ja miehissä vieläkin useammassa kaupungissa. Googlettamalla löydät varmasti lähimmän seuran itsellesi.
Ja nyt varsinkin syksyn aikana kaikilla paikkakunnilla järjestetään yleensä ihan ilmaisia alkeiskursseja, missä voi tutustua lajiin. Äläkä mieti, että sun täytyisi osata jotain kun menet sinne! Ei kukaan mene kitaratunneillekkaan, koska osaa jo soittaa vaan sinne mennään oppimaan, -joten ota juuri se asenne, että meet sinne oppimaan.
Rugbyssa toivotaan jatkuvasti uusia harrastajia lajin pariin, joten jos oot joskus edes miettinyt, että haluat päästä kokeilemaan niin enää älä meiti vaan ilmoittaudu mukaan!

Pitäkää peikkuja, jotta hoidetaan Helsingin naisten kanssa Semit himaan!!

Siiis ihan huikeeta!- Eka lause mitä tulee mieleen meidän viikosta Kroatiassa. Olin ensimmäistä kertaa vetämässä yksin sportti lomaa ulkomailla, joka kesti kaiken kaikkiaan viikon. Sovin viime syksynä Tjäreborgin kanssa, että rupeamme tekemään sporttisia lomamatkoja yhdessä ja nyt ensimmäinen saatiin pulkkaan. En voisi tyytyväisempi olla…

Osa kaipaa lomalta muutakin kuin altaalla makoilua, mutta ei kuitenkaan kaipaa välttämättä mitään leiri ja bootcamp- meininkiä. Meidän sporttiloma koostui jokaisen omasta lomasta, johon oli sisälletty eri tasoisia treenejä sekä luento. Ensimmäinen treeni oli aina aamusta ja toinen vasta iltapäivästä. Ideana on kuitenkin, että jokainen tekee lomallaan mitä haluaa, mutta koko ryhmällä on yhteinen harjoituskalenteri, jonka mukaan saa vapaaehtoisesti osallistua joko kaikkiin tai osaan treeneistä. Kenenkään ei tarvitse koko lomaa viettää porukan mukana, mutta meidän porukassa heti huomasi, että ystävyyssuhteita syntyi.

Nuorin sporttaaja oli 15 vuotias ja vanhin 69, joten ikähaitari oli hyvin laaja, ja se tekikin reissusta ihan mahtavan. Eli jos mietit sporttilomaa ja ajattelet, että se on vain parikymppisille suunnattu, niin tämä loma ei ole. Loma on tarkoitettu ihan kaikille, jotka kaipaavat aktiivisuutta lomaansa. Liikunta tasolla tai iällä ei ole mitään väliä eikä varsinkaan sukupuolella.

Sporttilomaan sisältyi kaikki lennot, kuljetukset, yöpymiset hotellissa, ruuat ja treenit. Jokainen pystyi oman fiiliksen mukaan tekemään vapaasti vierailuja ja retkiä Bracin saaren ympäri sekä Splittiin. Harjoitusten välissä oli niin paljon omaa vapaa- aikaa, että hyvin kerkesi tehdä ihan mitä, kukakin halusi. Lisäksi viikossa on aina yksi täysin treeneiltä vapaa päivä, jolloin voi mennä pidemmille retkille.

Brač, Kroatia

Vietimme viikon Bračin saarella, joka on saari Adrianmerellä. Brač tunnetaan Kroatian kauneimmasta rannasta, joka on Zlatni rat. Turisteja saarella on suht paljon, mutta saarella pääsee myös näkemään ihan paikallisten elämää. Lautta Splitistä Bračiin kestää noin 50 min ja lauttoja kulkee jatkuvasta melkein tunnin välein Supetar nimiseen kaupunkiin. Että olit sitten kummassa kohteessa tahansa, pytyt kätevästi tekemään päiväretkiä edes takaisin. Supetar on kaunis pieni satamakaupunki, joka oli ihan meidän hotellin vieressä. (n. 10min kävelymatka)

Bol on puolestaan erittäin kaunis vanhakaupunki, joka sijaitsee vastakkaisella puolella Bračin saarta kuin Supetar ja sieltä löytyy tämä kuuluisa Kroatian kaunein ranta. Osa meidän porukasta käytti ihan päivän siihen, että vuokrasivat auton ja lähtivät kiertämään saarta. Saaren suosituimmat kohteet tulee näin helposti nähtyä.

Split

Splittiin tein yhden päiväretken vanhaan kaupunkiin, joka on todella kaunis, mutta myös hyvin pieni. Se on nopeasti yhdessä päivässä käyty läpi, eikä sinne kannata mennä shoppailumielessä. Kuitenkin jos matkustat Splittiin niin mene ihmeessä käymään Krkan luonnonpuistossa, joka oli ihan henkeäsalpaavan kaunis.
Luonnon puisto on täynnä kauniita vesiputouksia, ja tunnetuin niistä on Skradinski Buk, missä voi myös käydä uimassa.
Alueella on myös monia mielenkiintoisia vierailukohteita. Roški Slap -vesiputous, fransiskaaniluostari, Krkan luostari sekä aivan ihastuttava Skradinin pikkukaupunki.
Suosittelen kuitenkin menemään sellaisena ajankohtana milloin ei välttämättä kaikki muut ole siellä samaan aikaan, muuten voi pitkospuilla olla ahdasta kulkea.

Pakko sanoa, että reissu oli onnistunut ihan kaikin puolin niin kohteena, ilmoina, treeneinä ja varsinkin osallistujina. Sain tutustua aivan ihaniin ja erilaisiin persooniin, jotka tulen muistamaan mun koko elämän!

Valmentaja kiittää ja kuittaa! Tammikuussa 21.-28.1.2020 on tulossa uusi sportti loma Kap Verdelle, sinne kannattaa ilmottautua pian, paikkoja riiittää noin. 20 hengelle.
Lisää tästä reissusta voit käydä lukemassa täältä!