Avainsana-arkisto: raskaus ja liikunta

Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen

Kuvat; Wilhelm Öhman / NOCCO Finland

Kuinka moni äiti googlettaa tämän lauseen: ”Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen”– En tiedä vastausta, mutta uskon että aika moni juuri lapsen saanut. Moni myös on tullut kysymään tätä multa. Vastausta voi joutua etsimään pitkäänkin, koska yhtä oikeaa sellaista ei ole. Olen aiemminkin puhunut moneen kertaan raskauden ja synnytyksen jälkeisestä palautumisesta ja joka kerta täytyy korostaa yksilöllisyyttä. Jos joku vastaus pitäisi keksiä tähän kysymykseen niin se kuuluisi; ”Se on yksilöllistä.” Pidempi vastaus jatkuisi näin: Siihen vaikuttaa liikkuminen/elämä ennen raskautta, raskauden kulku, synnytys, geenit ja minkälainen alku vauvan kanssa on ollut: pystytkö nukkumaan, miten olet syönyt sekä minkälainen kuormitus on muuten elämässä.” Nyt varmaan ymmärrätte miksi, se on niin yksilöllistä. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja jokaisen kehon palautuminen on yksilöllinen, mutta voimme myös vaikuttaa palautumiseen ja tehdä paljon asioita sen eteen.

Tulen seuraavassa postauksessa kertomaan enemmän omasta palautumisesta asteittain synnytyksen jälkeen sekä jälkitarkastuksesta ja äitiysfyssari käynnistä.

Nyt pysytään aihepiirin ympärillä, koska asia joka itseäni ehkä kyllästyttää niin ensimmäisessä kuin nyt toisessa raskaudessa ja siitä palautumisessa on kaikki se ihmettely. Vaikka haluan olla avoin ja rehellinen, huomaan, että en ole pahemmin uskaltanut jakaa omaa treenaamista somen puolella. Jotenkin ärsytti ensimmäisen lapsen kohdalla olla liikunta-alan ammattilaisena ja kilpaurheilijana perustelemassa ja puolustelemassa jollekin, että miksi voin jo juosta ja miksi palasin niin nopeasti oman lajin pariin. Nyt jotenkin toisen lapsen kanssa on jatkuvasti varpaillaan miettimässä, mitähän sitä voi sanoa ja jakaa. Ja siis tämä ajattelu on täysin mun normaalin luonteen ja järjen vastaista ja mä jotenkin toivon, että kun nyt saan tämän sanotuksi niin lopetan. Sillä oma tekeminenkin perustuu vahvasti progressiiviseen ja henkilökohtaiseen kuntoutumiseen sekä tietysti tieteellisesti tutkittuihin faktoihin.

Äitien nopea palautuminen nähdään usein braissailuna… Tuntuu jotenkin jännältä, että joku kokee toisen palautumisen ja terveyden niin negatiivisena asiana. Mua ihan huolestuttaa tää kyseinen ajatusmaailma. Muistan ensimmäisen raskauden jälkeen, miten en olisi saanut jakaa kuvia itsestäni, koska vauvamaha oli liian nopeasti kadonnut ja vatsalihakset muka ”ilmestyneet kuin tyhjästä.”
-Jos on ennen raskautta ollut näkyvät vatsalihakset niin kohdun ja vatsalihasten palautuessa paikoilleen, niin myös ne samat vatsalihakset, jotka ovat sivuille siirtyneet raskauden aikana- palaavat omalla paikalleen sen jälkeen. Se ei silti tarkoita, että ne olisivat vahvat ja kestävät, tai että niiden välinen jännesauma olisi palautunut. En edes muista kuinka moni oikein pelotteli erkaumasta ja kohdunlaskeumasta, vaikka oma harjoittelu piti myös sisällään äitiysfyssarin seurannan ja kirjaimellisesti kaikki paikat tutkittiin todella perinpohjaisesti.
On hyvä, että näistä asioista keskustellaan, lisätään tietoisuutta ja kaikki oudot tuntemukset täytyykin ottaa tosissaan. Mutta en usko, että ketään kannattaa pelotella tai kenenkään yksittäistä treeniä kommentoida saati ulkonäköä arvostella. Jonkun hitaan tai nopean palautumisen arvostelu ja kommentointi on vaan suoraan sanoen tosi tökeröä.

Raapaisuna harjoitteluun…

Aloitin lantionpohjanlihasten harjoittelun heti synnytyksen jälkeen, koska jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen siitä oli huomattavaa hyötyä palautumisessa. Tähän ohje on: aloittaa, heti kun tuntuu siltä, että pystyy, eli synnytys vaikuttaa tosi paljon asiaan.
Heti alussa omat harjoitukset koostuivat aluksi hyvin paljon liikkuvuudesta, lantionpohjan harjoituksista sekä kävelylenkeistä. Taisin 10 päivän päästä käydä ensimmäisen kerran salilla, tosi kevyesti tunnustellen. Vatsalihasharjoitukset täytyy tehdä progressiivisesti ja ne alkavat juuri lantionpohjan lihaksien harjoituksilla ja siitä pikkuhiljaa tosi kevyillä harjoitteilla, missä haetaan aktivointia ja vatsalihasten hallintaa. Rutistukset aloitin vasta kun vatsalihakset olivat palautuneet omalle paikalleen, eikä erkaumaa enää ollut, mutta jännesauman löysyyden takia, nekin oli aloitettava rauhassa.
Neljä vk synnytyksestä rupesin kävelyhölkkäämään ja tekemään lämmittelyt juosten ja reilu 2 kk synnytyksestä menin ensimmäisiin treeneihin joukkueen mukaan (ei kontaktia, lähinnä pallon käsittelyä). Tällä hetkellä asteittain nostan treeneissä intensiteettiä, juoksen jo suht paljon, varsinkin rugbytreeneissä, mutta salilla voimaharjoittelussa edelleen nousujohteisesti nostan painoja. (Max. voimaa, en vielä treenaa, lähinnä perusvoimaa.)

Välillä sitä meinaa unohtaa, miten vähän aikaa synnytyksestä vielä on (kohta 3.5 kk ), mutta kropasta huomaa/tuntee, että palautumisprosessi on vieläkin päällä, eikä oma kuntotaso ole lähelläkään sitä, mitä se oli ennen raskautta.
Kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa on huomattavasti parannettavaa ja niin sen kuuluukin olla. Ja vaikka oma kehonpaino on lähes sama kuin ennen raskautta, n. 66kg (ennen raskautta vaihtelee 63-67kg välillä kaudesta riippuen), niin kehonkoostumus ei silti ole sama ja sekin palautuu ajan kanssa. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys. Esikoista imetin 8.5kk asti, ja imetyksen loputtua meni noin 1-1.5kk niin keho oli saanut vielä jäntevyyden takaisin, eli lopullisen palautumisen näkee silloin vasta.

En ota palautumisesta mitään stressiä, vaan annan ajan ja työn tuottaa tulosta, on myös asioita mihin en voi vaikuttaa niin paljon kuin haluaisin: kuten omien leikattujen polvien tilanne, huonosti nukutut yöt sekä synnytyksen verenhukan aiheuttama erittäin alhainen ferritiini (alle 12). Jokainen päivä on myös vireystilaltaan erilainen, joten myös sen mukaan muutan treenejä ja niiden sisältöä. Tässä kahden lapsen arjessa, täysimetys ja muu härdelli huomioiden, on todella onnistunut treeniviikko jos pääsen 4-5 kertaa treenaamaan, muun aktiivisuuden lisäksi. Useimmiten juoksulenkit menee vaunuja työntäessä ja treenejä sovelletaan päivän mukaan. Tärkeää on myös, että molemmat meistä vanhemmista saa liikkua.

Oman sopivan harjoittelun löytäminen voi tuntua alkuun hankalalta. Kun saa vihdoin lapsen/lapset nukkumaan, voi tuntua siltä, että nyt haluaa vain levätä. Olisi tärkeä kuitenkin ottaa edes niitä pieniä hetkiä vaikka alkuun 3 x 30 min / vk, jolloin teet lantionpohjanlihaksiin kohdistuvaa harjoittelua, kevyttä kuntopiiriä kotona tai nukutat vauvan rattaisiin ja teet samalla reippaan kävely/juoksu- lenkin. Lasten kanssa liikkuminen on myös aktiivisuutta ja siitä kannattaa pitää kiinni. Kehon vahvistaminen auttaa myös jaksamaan arjessa eikä treenaaminen kuulu olla aina kovaa hikiliikuntaa.

Älä kuitenkaan ota paineita muiden palautumisesta tai treenaamisesta synnytyksen jälkeen. Keskitä energia mieluummin niihin asioihin, millä kohennat omaa vireystilaa ja jaksamista. Jos joku pystyy just sun mielestä tosi kovan ja haastavan näköisiin harjoituksiin nopeasti raskauden jälkeen, on hän yleensä tehnyt niitä jo ennen raskautta ja raskauden aikana, eikä hänelle ne ole niin kovia harjoitteita. Harvemmin kukaan tekee ennätyksiä tai elämänsä kovimpia treenejä synnytyksen jälkeen, eikä kuulukaan/tarvitsekaan. Aina joku palautuu nopeammin tai hitaammin kuin sinä, eikä sillä ole mitään väliä just sun palautumiseen.

Myös meitä ammattilaisia on paljon, jotka pystymme siinä auttamaan. Suosittelen kuitenkin aina, että käyt ensin äitiysfyssarilla ja alussa voi ottaa valmentajan, jonka kanssa treenaat ainakin alkuun Face to Face. Mikään nopeasti kuntoon startti/lähtö/haaste ei ole paras vaihtoehto, koska ne eivät huomioi kenenkään yksilöllisiä tarpeita, joita saatat ehdottomasti tarvita synnytyksen jälkeen.

Hei kivaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia

Raskauden viimeinen kolmannes sekä synnytyskertomus

*** Kaupallinen yhteistyö: Felicitas Mehiläisen kanssa ***

Poju Kätilön sylissä

Voisi heti alkuun sanoa, että: vihdoinkin pääsin istumaan alas ja kirjoittamaan. Lapset nukkuvat ja nyt jos koskaan on paras sekä tehokkain aika tehdä niitä omia juttuja. Arki kahden lapsen kanssa on alkanut toden teolla!

Raskauden ensimmäisestä ja toisesta kolmanneksesta olen kirjoittanut myös, jos ne ovat jääneet välistä niin käy ihmeessä lukemassa. (linkit upotettu postauksessa)

Raskauden viimeinen kolmannes on aikaa, jolloin h- hetki rupeaa oikeasti lähestymään kovaa vauhtia. Sitä alkaa viimeistämään miettimään, onko kotona kaikki tarvittava ja mitä jos vauva syntyykin etukäteen. Ajatukset alkavat olemaan koko ajan enemmän muuttuvassa elämäntilanteessa, mitä pidemmälle raskaus etenee.

Voinnin osalta sama hyvä fiilis jatkui myös viimeisellä kolmanneksella. Liikunta pysyi yhtä lailla mukana elämässä, sekä töissä pystyi hyvin vielä käymään äitiyslomaan asti. Liikunnan tärkeydestä kirjoittelinkin raskauden toisen kolmanneksen postauksessa ja edelleen on hyvä muistaa, että myös raskauden viimeisellä kolmanneksella on erittäin tärkeä pitää liikunta mukana. Tahti tietysti kevenee ja liikuntamuotoja joutuu vaihtamaan, mutta yleinen aktiivisuus on tärkeää läpi raskauden, vain tietyissä harvoissa tilanteissa lääkäri voi kieltää liikkumasta ja silloin ei tietysti pidä liikkua.

 
Juuri ennen alkavaa äitiyslomaa: rv 34-35 lähdimme koko perhe reissuun Kreikkaan, jonka jälkeen olin vielä yhden viikon töissä ja sitten siirryin äitiyslomalle. Äitiyslomalle siirtyminen oli itselle tavallaan helpotus, ettei tarvitse miettiä omaa jaksamista fyysisessä työssä, mutta samalla tuntui haastavalta, koska rakastan omaa työtäni ja sen puuttuminen arjesta tuo tietysti ison tyhjän loven omaan arkeen. Koin kuitenkin tärkeäksi touhuta meidän esikoisen kanssa mahdollisimman paljon kaikkea hauskaa ennen synnytystä, sillä vauvan kanssa ensimmäiset viikot ovat intensiivisiä.

Osa teistä jo tiesikin, että valitsin tässä raskaudessa käydä koko neuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, ja onneksi tein tämän valinnan. Sen lisäksi, että neuvolapolku on nyt ollut yhtenäinen ja olen saanut käydä samojen ammattilaisten vastaanotoilla, niin viimeisen kolmanneksen ihan loppu puolella muutama viikko (n.3) ennen laskettua aikaa rupesi ilmenemään viitteitä raskausmyrkytyksestä, eli pre-eklampsiasta. Oireet olivat hyvin lieviä, valkuaista oli erittynyt virtsaan sekä verenpaine oli kohonnut, omasta lähtötasosta jonkin verran. Tätä kuitenkin seurattiin viimeisillä viikoilla hyvin tarkkaan ja sainkin lähetteen lisätutkimuksiin. Lopulta arvot olivat nousseet jo sen verran paljon, että 5.8 päätettiin käynnistää synnytys ja 5.5h päästä lapsi oli sylissä.
(Äitiysneuvolapolku Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

Raskausmyrkytys- Pre-eklampsia

Raskausmyrkytys ilmenee yleensä keski- tai loppuraskaudessa, siihen liittyy verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan. Lisäksi saattaa olla erilaisia oireita, kuten näköhäiriöitä, ylävatsakipua tai päänsärkyä. Tästä syystä myös neuvolassa seurataan verenpainetta ja valkuaisen määrää virtsassa tosi tarkkaan.

Haastavaa omalla kohdallani oli, että verenpaine määritellään vielä ns. ”normaaliksi” raskauden aikana, jos se on alle 140/90 mmHg, ja itselläni ei missään vaiheessa se noussut näin korkealle, mutta omasta hyvästä lähtötasosta se nousi korkealle, joten on tärkeä seurata myös oman verenpaineen muutosväliä.

Lisäksi sitä tietysti miettii, että mistä olen tämän saanut, koska yksikään ristitekijä ei osu kohdalleni, joita ovat mm. Diabetes, ylipaino, monisikiöraskaus, ensimmäinen raskaus, sukurasite, verenpainetauti, sidekudossairaus tai munuaissairaus. Alkuun ajattelin, että kyse on stressistä, jota on ollut elämän muiden tekijöiden johdosta todella paljon tänä kesänä, mutta lääkärit epäilivät sen yhteyttä.
(Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00167)

Raskausmyrkytys voi siis tulla kenelle vaan, joten myös tämän takia neuvolan seurannat kannattaa ottaa tosissaan. Felicitas Mehiläisellä seuranta oli alusta asti tarkkaa ja lopussa käyntejä omalla kohdallani lisättiin, jotta tilannetta seurattaisiin tiiviisti.
Valkuaisen erittymistä virtsaan seurattiin liuskatestin lisäksi koneella, joka antoi vielä varmemman tuloksen. Tämä oli ensimmäinen oire, josta raskausmyrkytyksen kehittyminen huomattiin. Raskausmyrkytys voi olla hyvin piilevää, kuten mun kohdalla se myös oli. Vointi oli tosi hyvä, pientä väsymystä lukuun ottamatta, joka tuntui enemmän liittyvän esikoisen valvomiseen ja kuumiin kesäsäihin.

Nyt jälkikäteen olen tosi iloinen, että kävin neuvolassa samalla kätilöllä Satu Peussalla sekä lääkäri Minna Tikkasella lähes koko raskauden ajan (yhtä lomajaksoa lukuun ottamatta), jotta seuranta oli tiivistä ja juuri mun tilanteesta oltiin tietoisia, en tiedä olisiko tätä muuten huomattu.
Muutenkin neuvolakokemus muuttui ensimmäisestä raskausajasta nyt tähän toiseen paljon paremmaksi. Vastaanotto oli alusta asti ammattitaitoista, yksilöityä sekä tutkimukset laajempia. Arvostan myös tosi paljon sitä, että jokainen odottava äiti nähdään yksilönä ja ymmärretään kokonaisuus esim. mun kohdalla toinen raskaus, urheilu, ammatti ja ylipäätään aktiivinen arki- johon sitten yhdistetään neuvolapolku.

Sitten itse synnytykseen…

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin synnytys oli hyvin nopea. Sitä edelsi alkuviikosta päivystys käynti Espoon synnytyssairaalassa, jossa tehtiin laajemmat tutkimukset raskausmyrkytysepäilyksen takia. Perjantaina 5.8 piti olla vain kontrollikäynti, missä samat testit tehtäisiin uudestaan, mutta koska raskausmyrkytyksen tilanne ei poistu tai mene itsestään ohi ja omat viikot olivat tässä vaiheessa jo niin pitkällä 38+6, että synnytys päätettiin käynnistää.

Synnytys eteni tosi nopeasti, joka vähän yllätti, koska esikoisen kanssa meni n. vuorokausi. En ihan odottanut, että muutaman tunnin päästä olen lapsi sylissä. Myös puoliso piti soittaa paikalle aika ripeästi sekä toiselle lapselle saada hoitoapua.

Vaikka synnytys oli nopea, ei se ollut ihan yhtä kivuton, kun esikoisen kanssa. Isoimmat haasteet ilmenivät kuitenkin vasta sen jälkeen, kun pieni poika oli, jo nostettu rinnan päälle. Istukan irrotessa kohtu ei lähtenytkään supistumaan normaalisti ja aiheutti lopulta 2 litran veren menetyksen. Oli vähän jopa hölmistynyt olo olla ensin lapsi sylissä helpottuneena, että synnytys on ohi, katsella vuorotellen lumoutuneena omaa lasta ja miestä. Kun hetken päästä mut kiikutettiinkin toisaalle, jotta verenvuoto saatiin kohtua supistavalla lääkityksellä sekä hieronnalla loppumaan.  Vatsan päältä kohdun hierominen ja supistuksien ”aikaan saaminen” oli todella kivuliasta, mutta täytyy sanoa, että olin kaikkien toimenpiteiden ajan niin hyvissä käsissä ja itse ihme kyllä ihan skarppina, etten osannut edes olla peloissani. Mietin vaan, että kohta tämä on ohi ja pääsen perheen luokse. Illalla kahdeksan aikaan pääsinkin, kun tilanne oli tasoittunut.

Lisäverta en saanut, sillä vointini oli ihme kyllä veren menetyksestä huolimatta kohtuullisen hyvä ja seuraavana päivä pystyin hyvin nousemaan sängystä ja olemaan pystyssä. Hemoglobiini tippui tietysti aika huimasti 140 –> 82, jonka palautuminen voi viedä aikaa. Lisäksi verenpaineen tarkkailu sekä muiden raskausmyrkytysoireiden tarkkailu on nyt ollut läsnä vielä tähänkin päivään asti.

Kaikista tärkeintä kuitenkin oli se, että pienellä pojalla oli kaikki hyvin. 2.7kg ja 45cm täyttä rakkautta ja terästä!

Päivä päivältä olo on ollut parempi ja taas sitä voi vaan ihmetellä mihin kaikkeen se ihmiskeho pystyy! Palautuminen synnytyksestä on aloitettu rauhallisesti ja portaittain, tulen siitä kirjoittamaan myöhemmin lisää. Käyn myös jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla Felicitas Mehiläisellä, n. 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kävin myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen yksityisellä Mehiläisellä jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla, ja voin suosituksen lisäksi jopa kehottaa, että kaikkien synnyttäneiden kannattaa käydä näissä. Varsinkin jos liikkumaan ja normaaliin elämään palaaminen mietityttää synnytyksen jälkeen. Tutkimukset ovat laajat ja kattavat ja palautumisen tilanne katsotaan tosi tarkkaan.

Lopuksi haluan sanoa vielä kiitos niin Felicitas Mehiläisen asiantuntijoille kätilö Satu Peussalle sekä lääkäri Minna Tikkaselle, jotka pitivät koko raskauden ajan meistä niin hyvää huolta. Sekä Espoon Synnytyssairaalan kätilöille sekä lääkäreille, jotka todella huolehti, että vauva tulee turvallisesti maailmaan ja äiti selviää synnytyksestä!

2 Kommenttia

Raskauden toinen kolmannes – ”helpoin” vaihe takana

** Neuvolapolku kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa**

Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. 
Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä. 

(Käyn koko äitiysneuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. 
Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan.
Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. 
Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!

Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla. 

Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan. 

Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää.
On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään! 

Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla.
Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen.
Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. 
(Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )

Potkii potkii…

Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin. 

Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen! 

Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!

Upeaa kesää kaikille!

0 kommenttia

Ajatuksia raskaudesta ja äitiydestä

Seuraavassa tekstissä käsittelen omia kokemuksia äitiydestä, raskaudesta, liikunnasta ja meidän elämästä, tekstillä ei ole tarkoitus luoda kenellekään paineita, osoittaa ketään sormella tai tuomita, vaan kerron ihan omasta elämästä. Jos koet, että otat helposti paineita tai ärsyynnyt muiden äitien valinnoista tai tavoista toimia, jättäisin ehkä tekstin lukematta, sillä lisää stressiä ei kukaan kaipaa elämään <3

Miksi lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä… – Pakko sanoa, että monta kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen, monesti olen kaiken kumittanut, päättänyt, että en tätä julkaise, mutta silti aina joku tuo minut tämän aihepiirin pariin. Onko se loputon kyllästyminen tähän äitien väliseen naurettavaan vertailuun, mielensä pahoittamiseen sekä paineiden tuomisen -keskusteluun vai kenties ihan vain halu olla kaikkien niiden äitien tukena, jotka ovat valinneet oman tien olla äiti ja saavat ihme arvostelua ja kommenttia niskaansa. Taitaa syy tekstille kohdistua näihin kaikkiin…
Joka kerta, kun somessa törmään tähän äitien väliseen arvosteluun ihan muiden kuin itseni kanavissa, tulen taas koneen ääreen ja alan kirjoittamaan. Suutuspäissäni kirjoitan ensimmäiset lauseet, jonka jälkeen vedän hetken happea ja mietin omaa ulosantia uudelleen…

Vaikka teistä usein tuntuu, että mun avautumiset koskee vain sitä kuraa, mitä ”vaikuttajat” saavat niskaansa niin ei, saan tähän aiheeseen liittyen satoja viestejä ja kokemuksia siitä, mitä ihan jokainen äiti on saanut niskaansa. Raskauden aikana saama arvostelu, sekä synnytyksen jälkeen, joka saattaa vielä pitkään jatkua lapsen kasvaessa ja lasta kasvattaessa. Mistä tämä arvostelun ja kommentoimisen tarpeen ilmiö johtuu? – En oikeestaan osaa tähän vastata, mutta huomasin, että raskaana ja synnytyksen jälkeen, valintoja syynätään hyvin tarkkaan ja jotkut äidit etsimällä etsii toisistaan virheitä tai asioita, joihin puuttua.
Onko oikeesti niin, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, että on aikaa puuttua muiden tekemiseen vai tuoko oma kokemus raskaudesta ja äitiydestä niin vahvat tunteet pintaan, että koetaan olevamme ”äitiyden ammattilaisia” ja sen uhalla luulemme tietävämme, jopa alan ammattilaisia ja tieteellisiä tutkimuksia paremmin miten asiat kuuluisi tehdä. Tämä tietysti pelkkää omaa spekulointia… enkä todellista vastausta tiedä…

Mutta, koska itse en ole täydellinen äiti, olen äiti joka kehittyy äitiyteen päivä päivältä, olen äiti joka on valinnut oman rehellisen polun, olen äiti joka haluaa oppia omasta lapsesta enemmän, olla läsnä ja rakastava, mutta silti toteuttaa myös itseäni ja elää täyttä elämää, kerron nyt syvemmin omaa tarinaa tästä polusta…

Raskaaksi tuleminen oli unelmien täyttymys, se tunne täytti kaikki hyvänolon tunteet kehossa ja koin niin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta, mitä en ollut koskaan ennen kokenut.
Ensimmäinen raskaus, ei myöskään henkisesti ollut kauheen helppo. Sitä alitajunnassa stressasi vähän kaikkea, koska toivoi kaiken menevän todella hyvin. En ole koskaan ollut mikään stressaava tyyppi, mutta silti raskaana huomasin löytäväni itseni netin syövereistä mitä ihmeellisempien tieteellisten tutkimusten ja julkaisujen sivuilta aina jos puhuttiin raskaudesta liittyen mihin tahansa asiaan.
Vaikka kuulun itse liikunnanalan-ammattilaisiin, tiesin tasan tarkkaan tieteelliset tutkimukset liikunnasta raskauden aikana, milloin liikunnan tulisi lopettaa ja vaiheet miten liikuntaa tulee muuttaa sekä lajit mitä ei tulisi harrastaa, kertasin kaiken tämänkin vielä varmuuden vuoksi, jos sitä kuitenkin olisin jotain unohtanut, ettei vaan sitä tekisi omalla lapselle hallaa.
Silti oman urheilutaustan ja ammattini puolesta sain kuulla, että raskaana ei saisi kuin kävellä. Tuntui siis aivan absurdilta, että edelleen vaikka luotettavista lähteistä löytyy tietoa liikunnasta raskauden aikana ja miten samat suositukset pätevät ihan raskaana oleviin kuin kaikkiin muihinkin, niin jotkut tulevat kiven kovaan väittämään, miten raskaana tulee vain levätä ja korkeintaan kävellä sekä kertomaan, että mitä kaikkea voi sikiölle tapahtua jos treenaa. Osasin tietysti itse siirtää kommentit toisesta korvasta ulos, mutta monien teidänkin kanssa jutelleena, olen kuullut miten paljon tällaiset kommentit ja varoittelut ovat vaikuttaneet siihen, että moni äiti lopettaa liikunnan eikä uskalla liikkua. On tietysti ihan eri asia, jos kyseessä on riskiraskaus, liikunta aiheuttaa oireita, jotka eivät ole normaaleja ja lääkäri kieltää liikunnan, mutta tämän luulisi jokaisen tajuavan ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita.

Mainitaan silti. On siis myös raskauksia, joiden aikana äiti ei pysty liikkumaan, sekin on normaalia. Itseasiassa jokainen raskaus on niin erilainen, että raskauden edetessä täytyy myös hyvin vahvasti tutkia omaa kehoa ja tuntemuksia ja puhua ammattilaisen kanssa, jos mitä tahansa huolia herää. Jollekin ei herää mitään huolia, ei ole mitään tuntemuksia jotka rajoittaisivat liikuntaa ja läpi raskauden synnytykseen asti voi harrastaa liikuntaa. Ja on raskauksia jossa hyvinkin alussa joutuu liikuntaa rajoittamaan, jopa jättämään kaiken liian kuormittavan pois. Kumpikaan näistä ei ole väärin, päin vastoin ei ole yhtä normaalia raskautta.

Itse alkuraskauden olotilan vaihtelun jälkeen pystyin hyvin harjoittelemaan läpi raskauden synnytykseen asti. Koin raskauden edetessä, että rajoituksia harjoitteluun tuli jatkuvasti lisää, vauhtia piti hidastaa ja päivä päivältä sain muuttaa omaa harjoittelua siihen, mihin keho pystyi. Myös päivien välillä oli tosi paljon eroa, joskus pystyi ongelmitta liikkumaan ja joskus joutui tosi paljon muuttamaan omaa treeniä.
Siihen, että miten treenasin raskauden aikana vaikutti hyvin paljon oma kilpaurheilu/lajitausta, mitä olin tehnyt ennen raskautta koko elämäni, harjoitteluun vaikutti aikaisemmat vammat ja leikkaukset, jotka piti huomioida koska kehonpaino ja löystyvät nivelet- ja sidekudokset aiheuttivat haasteita mm. polvissa sekä erkaantuvat vatsalihakset ja kehon muuttuva painopiste lisäsivät kuormaa alaselässä, jossa itselläni on ollut aiemmin nikamalaskeuman, välilevynpullistuman ja välilevytyrän kanssa haasteita. Lisäksi harjoitteluun vaikutti raskauden eteneminen ja jokaisen hetken muutokset kehossa.

Liikunta muuttui jatkuvasti läpi raskauden niin kuin kuuluukin ja liikunta auttoi myös pitämään vireystilan ylhäällä, sillä nukkuminen oli itselleni raskauden aikana todella haastavaa. En mennyt silti liikkumaan vaan koska tieteelliset tutkimukset puoltavat sen puolesta, että liikunta edistää terveyttä läpi raskauden, valmistaa synnytykseen ja siitä palautumiseen. Liikuin raskaana, niin kuin olen aina liikkunut koska mä vaan henkilökohtaisesti nautin siitä niin paljon, ja se on iso osa mun elämää, elämäntapaa sekä ammattia. Koskaan en ole kokenut sitä pakkopullaksi.

Synnytys oli pitkä ja raskas, niin kuin se tuppaa olemaan. Mutta palautuminen lähti hyvin käyntiin ja koko sen ison ponnistuksen jälkeen tuntui, että keho huusi liikuntaa. Alussa täytyi tietysti aloittaa tosi rauhallisesti, lantionpohjan aktivointia, vatsalihasten tunnustelua, vaunukävelyjä, niska-hartaseudun sekä rintarangan liikkuvuutta, näillä lähdin liikkeelle. Päivä päivältä tuntui paremmalta ja oikein tunsin miten keho rupesin palautumaan hitaasti, mutta varmasti. Episiotomia oli oikeestaan alussa ensimmäiset 6vk isoin hidaste kaikelle, mutta pahimmat kivut oli istuessaan ja muutenkin paikallaan, pieni liikkuminen helpotti siihenkin kipuun. Lisäksi pelkkä istuminen ja maakaminen sohvalla lisäsi vaan kehon jumeja ja mulle henkilökohtaisesti se ei vaan toimi, alan voimaan huonosti. Selkää alkaa kolottamaan ja tuntuu ettei veri kierrä.
Lähdin kuitenkin hyvin systemaattisesti kuntouttamaan kehoa, tekemään systemaattisia harjoitteita, mutta progressiivisesti. Kävin gynekologilla 6 vk synnytyksen jälkeen laajoissa tarkastuksissa, sekä äitiysfyssarilla, jossa oikeestaan tutkittiin ihan kaikki. Tiesin tasan tarkkaan missä kohdun, lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen meni. Näiden tietojen avulla pystyin suunnittelemaan harjoittelun niin, että se veisi omaa kuntoutumista eteenpäin. Tässäkin on hyvä huomioida, että ammattini sekä kilpaurheilun takia, halusin kuntoutua systemaattisesti ja nähdä sen vaivan ja ajan sen eteen. Tämäkään ei missään nimessä ole pakollista, mutta jokaiselle mahdollista. Myös ammattilaisten seurannassa kuten äitiysfyssarilla ja gynekologilla suosittelen ihan jokaista käymään.


Olen itse myös oman ammatin takia hyvin kiinnostunut raskaudesta, synnytyksestä ja niiden palautumisprosessista. Oma kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja palautumisesta on kehittänyt myös omaa ammattitaitoa. Ja voin sanoa, että tämä kokemus on ollut ihan mieletön!

Jos mennään taas kommentti-keskusteluun, niin kyllä synnytyksen jälkeen osan mielestä palauduin liian nopeasti, painoni tippui liian nopeasti, aloitin juoksun liian nopeasti, en olisi saanut tehdä edes liikkuvuutta yläkropalle koska kuulemma loin paineita muille äideille. Loin paineita koska vatsalihakset näkyivät liian nopeasti… vaikka niiden hermotus ja voimatasot olivat ihan olemattomat, eikä ne mihinkään katoa jos ne on kouluikäisestä asti näkynyt. Tyysti mun ulkonäkö oli se syy, miksi jotkut kokivat tarpeen tulla arvostelmaan. Mua mm. syyllistettiin liian nopeasta laihduttamisesta, joka vaikuttaa äidin maidon laatuun epäpuhtauksin, vaikka en ollut päivääkään laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi ja imetys toivat nopeasti kehon samaan painoon mikä se oli ollut aiemmin. Silti siinä hetkessä en ollut toimintakyvyllisesti lähelläkään ”minä”, en pystynyt mihinkään samaan kun ennen, menetin paljon tukilihaksia ja kamppailin kovien polvikipujen kanssa.
Koen omaavani hyvän itsetunnon, jonka olen vuosien varrella työstänyt tähän pisteeseen, silti raskaus, synnytys ja sen hetken kehon tuntemus sai mussakin aikaan ärsytystä omasta kehosta ja toimintakyvystä. Vaikka kaikkein tärkeintä oli se oma terve lapsi, silti mulle tuli vahva fiilis, että haluan oman terveyden ja toimintakyvyn takaisin.

Kommentit paineiden luomisesta tuntui suoraan sanoen järkyttävältä syyllistämiseltä. – Miksi en saisi palautua, niin kuin palauduin, miksi en saisi jakaa kokemuksia niin kuin koin, tai näyttää siltä kun näytin. Tätä en voinut ymmärtää. Enkä ymmärrä edelleenkään, kun huomaan, että samat kommentit kohdistuvat jokaiseen varsinkin jos näytät ”ulkoisesti” jonkun mielestä palautuneelta. Vaikka sisäisesti keho on isossa myllerryksessä ja se tärkein, eli mieli- sen palautumisessa voi kestää kaikista pisimpään.

Tavoitteeni synnytyksen jälkeen (marraskuu 20) oli päästä seuraavana kesänä takaisin rugbykentille, ja sinne pääsinkin. Tein ihan valtavan duunin kehollisesti siihen pisteeseen ja samalla toteutin ison unelman olla äiti ja urheilija, oma lapsi katsomossa. Silti en odota, että kenenkään muun äidin täytyisi näin tehdä.
Äitinä pidän lasta mukana meidän perheen tapahtumissa, kuten myös treeneissä ja treenikentillä. Haluan kasvattaa ja näyttää suuntaa liikunnalliseen elämään, jossa nautitaan ja pidetään hauskaa liikunnan parissa.


Kommentointiin liittyen… en jaksa välittää negatiivisista kommenteista, mitkä muhun kohdistuvat. Oli sitten kyseessä raskauden aikainen liikunta, synnytyksestä palautuminen tai siihen millainen äiti olen. Tiedän, että teen parhaani ja lapsi on aina etusijalla. Tiedän myös, ettei kukaan joka ei elä toisen elämää pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa tai oikeestaan samaistua yhtään mihinkään. Miksi sitten avaudun edelleen tästä aiheesta… en halua, että kukaan teistä enää antaa minkäänlaista painoarvoa samantyyppiselle arvostelulle ja kommenteille. Toivoisin, että jokaisen raskaana olevan annetaan liikkua tavallaan, annetaan synnyttäneen äidin palautua ilman ylimääräistä kommentointia suuntaan tai toiseen ja annetaan jokaisen äidin kasvattaa oma lapsi tavallaan.
Keskitytään olemaan tukiverkko, kannustetaan ja tuetaan toisia äitejä, ymmärretään, että äitiys ei ole yksi polku ja tapoja olla äiti on monia. Sekä annetaan ammattilaisten hoitaa myös tonttinsa mm. liikuntaohjeissa raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville.

Nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

4 Kommenttia

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

2 Kommenttia