”Miten uskalsit palata taas pelaamaan rugbya”, ”eikö sua pelota, että loukkaannut?”, ”Eikö rugby ole vähän liian raju laji pienten lasten äidille?”
– Kentille palaaminen ei ollut uskaltamis-kysymys, en pelaisi rugbya jos lähtökohtaisesti pelkäisin pelata rugbya. Loukkaantumisia ei toivo itselle, eikä kenellekään muulle, mutta ei niitä pidä ennakkoon pelätä. Vähän sama asia olisi, jos joka päivä talvella pelkäisi ulos lähtemistä, ettei vain liukastu. Rugby voi osan mielestä näyttää rajummalta kuin se on. Tottakai se on kontaktilaji jossa taklataan, juostaan täysillä ja taistellaan kovaa, mutta jokainen urheilulaji on kovaa omalla tavallaan ja ihan jokaisessa urheilulajissa on myös lajinomaiset loukkaantumisriskit. Rugby ei todellakaan kuulu maailman vaarallisimpiin lajeihin. Mutta tietysti keholla pitää myös olla valmius lajiin, eikä paluuta voi tehdä, ennen kuin kroppa on siihen valmis.
Helmikuussa tuntui hyvältä palata pelikentille Suomessa ja siitä muutaman viikon päästä pelasin ensimmäisen maaottelun. Tottakai tätä ennen on tullut monta kuukautta treenattua joukkueen mukana ihan täysillä ja kehoa on kuntoutettu kunnolla. En olisi palannut kentille, jos en olisi saanut kunnolla aikaa kropan vahvistamiseen ja palautuminen ei olisi ollut näin nopeaa. Nytkin odotin puoli vuotta ennen kuin menin pelaamaan. Jokaisessa urheilulajissa täytyy huomioida lajin vaatimukset, kun suunnitellaan paluuta, eikä sitä ilman suunniteltua kuntoutusta ja treenijaksoa kannatakkaan palata. Myös imetys vaikuttaa asiaan ja itsellä se on ollutkin isoin haaste. Löysät nivelet aiheuttavat aina suorituskyvyllisiä haasteita sekä nostavat loukkaantumisriskiä. Edelleen vaikka imetys alkaa olemaan loppusuoralla, niin kehon jäntevyys ei ole palautunut kunnolla ja se on huomioitava harjoituksissa. Vahvistava lihaskuntoharjoittelu on tällä hetkellä erittäin tärkeä!
Kentille paluu on tuntunut ihan mahtavalta, koska nautin pelaamisesta. Äitiyden myötä myös nauttiminen ihan vaan itse tekemisestä on korostunut. Tuntuu, että jokainen yksittäinen treeni, peli, turnaus on jo niin henkisesti nautinnollista, että siitä saa niin paljon energiaa omaan elämään. Tunnen todellista kiitollisuutta, että olen pystynyt palaamaan takaisin; kova työ + olosuhteet ovat sen onneksi mahdollistaneet. Helppoa se ei ole ollut ja vaatii jatkuvaa suunnittelua, mutta mahdollista silti.
Lisäksi lapset ovat tuoneet elämään todellisen ajatuksen siitä, mikä elämässä on oikeesti kaikkein tärkeintä, että edes se urheilu joka on keikkunut aina siellä kärjessä, ei ole enää kärjessä. Myös tämän takia pelaamista osaa arvostaa entistä enemmän ja nauttia jokaisesta hetkestä. Olen myös päättänyt, että pelaan niin kauan kuin mulla on hauskaa, lopetan heti jos ei ole! Rentous on myös tuonut suorituskyvyllistä valmiutta. Nuorempana jännitin ja stressasin tosi paljon kilpailusuorituksia. Olin myös niin kilpailuhenkinen, että se saattoi jo mennä yli. On ollut vaikea oppia pois korostuneesta voitontahdosta, koska tuntuu, että kilpailutilanteessa ihan vaan napsahtaa päässä moodi jolloin häviölle ei anneta mitään tilaa. Toisinaan se on hyvä, mutta silloin myös häviön aiheuttaman pettymyksen käsittely on ollut haastavaa.
Onneksi me kasvetaan, elämää mene eteenpäin ja opit matkalla muuttavat meidän ajatusmaailmaa. Moni asia on tärkeää, mutta kun muistetaan millä niistä tärkeistä asioista on kaikkein eniten merkitystä – pysyy suunta oikeana.
Kuva: Driim.fi
Ensimmäisen raskauden aikana päätin lähteä mukaan Driimiin! Driim on kuin hyvinvoinnin Netflix, jossa on mahdollista jäsenyyden kautta saada kaikki valmennukset hyvinvoinnin ympäriltä käyttöön ja yksi niistä valmennuksista on mun suunnittelema koulutuskokonaisuus Liikunnasta raskauden aikana! Mikäli kaipaat apua liikuntaan raskauden aikana; jokainen raskauden kolmannes huomioiden ja ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeiseen palautumiseen, niin tämä koulutus palvelee sua todella hyvin. Kerron myös videioilla omakohtaisia kokemuksia raskauden etenemisestä ja liikunnasta oman raskauden aikana.
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen keskivartalon palautuminen tapahtui astetta nopeammin kuin nyt. Molempien raskauksien jälkeen, vatsalihakset ovat muutamissa viikoissa palautuneet rauhassa ”paikalleen.” Selän hieronta/avaaminen on toiminut vielä tärkeänä apuna, jottei lihasten kireys ole hidastanut palautumista, mutta nyt toisen synnytyksen jälkeen on ollut pidempi prosessi saada vatsalihasten väliseen jännesaumaan jäntevyys/napakkuus takaisin. Vatsalihasten erkauma tutkittiin jo synnytyksen jälkeisessä tarkastuksessa lääkärillä ja äitiysfyssarilla, eikä isompaa erkaumaa ollut, mutta jännesauma ei ollut vielä täysin napakka, jolloin vatsalihasten suhde levossa suhteessa jännittyneisiin vatsalihaksiin ei ollut sama- mikä sen tulisi olla kun keskivartalon lihakset ovat täysin palautuneet. Muualta jännesauma on oikeastaan palautunut samaan pisteeseen kuin aiemmin, paitsi navan kohdalta. Palautumista on tapahtunut joka kuukausi, mutta todella hitaasti… on myös hyvä muistaa, että kyse ei ole vain siitä miltä keskivartalo näyttää vain tärkeintä on saada keskivartalo toimimaan oikein.
Mihin tämä sitten vaikuttaa?
Urheilijana tietysti täytyy huomioida tilanne tosi tarkasti kun suunnittelee treenejä. Vahvistavia harjoitteita tulee tehtyä monta kertaa viikossa. Lisäksi jokainen voimaliike täytyy tehdä niin, ettei vatsaonteloon kohdistu painetta. Keskivartalon tukeen joutuu keskittymään todella tarkasti. Mikäli keskivartalon lihakset eivät kykene kannattelemaan liikettä tai liikkeessä käytettäviä painoja, on täytynyt keventää tai muuttaa liikettä. Ihme kyllä, alusta asti keskivartalon lihakset ovat hyvin hermottuneet ja tuki on onnistunut jännesauman osittaisesta löysyydestä huolimatta, mutta painojen kanssa on joutunut edetä rauhallisesti. Tottakai koko keskivartalo oli alussa todella heikko, mutta nopeasti on voima palautunut. Joskus on kuitenkin vaikea tunnistaa aktivoituvatko syvät vatsalihakset jos ”pinnan” vatsalihakset dominoivat. Mikäli syvät vatsalihakset eivät kykene kannattelemaan keskivartaloa, voi paine siirtyä selkään ja liikkeet aiheuttaa varsinkin alaselän alueelle kipua. Luonnollinen kehon palautumisprosessi synnytyksen jälkeen, johon kuuluu myös jännesauman palautuminen- voi kestää jopa vuoden synnytyksestä, joten prosessi voi olla hidas. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys- relaksiinihormonin määrä kehossa.
Haastavinta alussa oli ihan vaan se, että oma arki oli hyvin aktiivista kaksi vuotiaan kanssa, joka ei todellakaan ymmärtänyt, että äidin vatsa ei kestä vielä kaikkea riehumista. Isomman lapsen kantaminen ja ihan kaikki arkinen tekeminen toi omaa haastetta rauhalliseen palautumiseen.
”Mikä vatsalihasten erkauma?”
Vatsalihasten erkauma – vatsalihakset ovat ”liian” erillään. Tähän on olemassa tiettyjä mittauskeinoja, mutta myös jokaisen henkilön yksilöllinen vatsalihasten rakenne vaikuttaa asiaan. Yleensä puhutaan yli 2cm välistä erkaumana, mutta esim. navan kohdalla voi olla normaalia isompi väli 2,7-3 cm ja sekin on normaalia. On myös hyvä huomioida, että tähän vaikuttaa myös aiemmin mainittu jännesauman löysyys ja mikäli sormet uppoavat liian syvälle, eikä jännesauma ole napakka kauttaaltaan.
Lähes jokaiselle raskaana olevalle tulee erkauma, kun vatsalihakset siirtyvät sivuun ja kohtu saa tilaa kasvaa. Synnytyksen jälkeen vatsalihaksille sekä jännesaumalle pitää kuitenkin antaa aikaa palautua, jottei erkaumaa jää. Useimmiten erkaumalle pystyy oikeille harjoituksilla ja kireystilojen paikantamisella tekemään jotain. Osan kohdalla haastava erkauma joudutaan kuitenkin operoimaan. Moni ajattelee, että vatsalihasten erkauma koskee vain synnyttäneitä, mutta erkaumaa voi olla kenellä tahansa, sukupuoleen katsomatta. Vatsalihasten erkauma voi johtua mm. keskivartaloon kertyneestä ylipainosta, huonoista syvistä vatsalihaksista, lihaskireyksistä tai liiallisesta fyysisestä kuormituksesta, joka on aiheuttanut vamman.
Mikäli epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa, kannattaa ihan alussa kääntyä osaavan äitiysfyssarin puoleen, joilla on ammattitaitoinen osaaminen juuri vatsalihasten erkaumasta. Äitiysfysioterapeutille voi hakeutua vaikka erkauma ei olisikaan jäänyt raskaudesta vaan jostain ihan muusta.
Kuinka moni äiti googlettaa tämän lauseen: ”Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen”– En tiedä vastausta, mutta uskon että aika moni juuri lapsen saanut. Moni myös on tullut kysymään tätä multa. Vastausta voi joutua etsimään pitkäänkin, koska yhtä oikeaa sellaista ei ole. Olen aiemminkin puhunut moneen kertaan raskauden ja synnytyksen jälkeisestä palautumisesta ja joka kerta täytyy korostaa yksilöllisyyttä. Jos joku vastaus pitäisi keksiä tähän kysymykseen niin se kuuluisi; ”Se on yksilöllistä.”Pidempi vastaus jatkuisi näin: ”Siihen vaikuttaa liikkuminen/elämä ennen raskautta, raskauden kulku, synnytys, geenit ja minkälainen alku vauvan kanssa on ollut: pystytkö nukkumaan, miten olet syönyt sekä minkälainen kuormitus on muuten elämässä.” Nyt varmaan ymmärrätte miksi, se on niin yksilöllistä. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja jokaisen kehon palautuminen on yksilöllinen, mutta voimme myös vaikuttaa palautumiseen ja tehdä paljon asioita sen eteen.
Tulen seuraavassa postauksessa kertomaan enemmän omasta palautumisesta asteittain synnytyksen jälkeen sekä jälkitarkastuksesta ja äitiysfyssari käynnistä.
Nyt pysytään aihepiirin ympärillä, koska asia joka itseäni ehkä kyllästyttää niin ensimmäisessä kuin nyt toisessa raskaudessa ja siitä palautumisessa on kaikki se ihmettely. Vaikka haluan olla avoin ja rehellinen, huomaan, että en ole pahemmin uskaltanut jakaa omaa treenaamista somen puolella. Jotenkin ärsytti ensimmäisen lapsen kohdalla olla liikunta-alan ammattilaisena ja kilpaurheilijana perustelemassa ja puolustelemassa jollekin, että miksi voin jo juosta ja miksi palasin niin nopeasti oman lajin pariin. Nyt jotenkin toisen lapsen kanssa on jatkuvasti varpaillaan miettimässä, mitähän sitä voi sanoa ja jakaa. Ja siis tämä ajattelu on täysin mun normaalin luonteen ja järjen vastaista ja mä jotenkin toivon, että kun nyt saan tämän sanotuksi niin lopetan. Sillä oma tekeminenkin perustuu vahvasti progressiiviseen ja henkilökohtaiseen kuntoutumiseen sekä tietysti tieteellisesti tutkittuihin faktoihin.
Äitien nopea palautuminen nähdään usein braissailuna… Tuntuu jotenkin jännältä, että joku kokee toisen palautumisen ja terveyden niin negatiivisena asiana. Mua ihan huolestuttaa tää kyseinen ajatusmaailma. Muistan ensimmäisen raskauden jälkeen, miten en olisi saanut jakaa kuvia itsestäni, koska vauvamaha oli liian nopeasti kadonnut ja vatsalihakset muka ”ilmestyneet kuin tyhjästä.” -Jos on ennen raskautta ollut näkyvät vatsalihakset niin kohdun ja vatsalihasten palautuessa paikoilleen, niin myös ne samat vatsalihakset, jotka ovat sivuille siirtyneet raskauden aikana- palaavat omalla paikalleen sen jälkeen. Se ei silti tarkoita, että ne olisivat vahvat ja kestävät, tai että niiden välinen jännesauma olisi palautunut. En edes muista kuinka moni oikein pelotteli erkaumasta ja kohdunlaskeumasta, vaikka oma harjoittelu piti myös sisällään äitiysfyssarin seurannan ja kirjaimellisesti kaikki paikat tutkittiin todella perinpohjaisesti. On hyvä, että näistä asioista keskustellaan, lisätään tietoisuutta ja kaikki oudot tuntemukset täytyykin ottaa tosissaan. Mutta en usko, että ketään kannattaa pelotella tai kenenkään yksittäistä treeniä kommentoida saati ulkonäköä arvostella. Jonkun hitaan tai nopean palautumisen arvostelu ja kommentointi on vaan suoraan sanoen tosi tökeröä.
Raapaisuna harjoitteluun…
Aloitin lantionpohjanlihasten harjoittelun heti synnytyksen jälkeen, koska jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen siitä oli huomattavaa hyötyä palautumisessa. Tähän ohje on: aloittaa, heti kun tuntuu siltä, että pystyy, eli synnytys vaikuttaa tosi paljon asiaan. Heti alussa omat harjoitukset koostuivat aluksi hyvin paljon liikkuvuudesta, lantionpohjan harjoituksista sekä kävelylenkeistä. Taisin 10 päivän päästä käydä ensimmäisen kerran salilla, tosi kevyesti tunnustellen. Vatsalihasharjoitukset täytyy tehdä progressiivisesti ja ne alkavat juuri lantionpohjan lihaksien harjoituksilla ja siitä pikkuhiljaa tosi kevyillä harjoitteilla, missä haetaan aktivointia ja vatsalihasten hallintaa. Rutistukset aloitin vasta kun vatsalihakset olivat palautuneet omalle paikalleen, eikä erkaumaa enää ollut, mutta jännesauman löysyyden takia, nekin oli aloitettava rauhassa. Neljä vk synnytyksestä rupesin kävelyhölkkäämään ja tekemään lämmittelyt juosten ja reilu 2 kk synnytyksestä menin ensimmäisiin treeneihin joukkueen mukaan (ei kontaktia, lähinnä pallon käsittelyä). Tällä hetkellä asteittain nostan treeneissä intensiteettiä, juoksen jo suht paljon, varsinkin rugbytreeneissä, mutta salilla voimaharjoittelussa edelleen nousujohteisesti nostan painoja. (Max. voimaa, en vielä treenaa, lähinnä perusvoimaa.)
Välillä sitä meinaa unohtaa, miten vähän aikaa synnytyksestä vielä on (kohta 3.5 kk ), mutta kropasta huomaa/tuntee, että palautumisprosessi on vieläkin päällä, eikä oma kuntotaso ole lähelläkään sitä, mitä se oli ennen raskautta. Kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa on huomattavasti parannettavaa ja niin sen kuuluukin olla. Ja vaikka oma kehonpaino on lähes sama kuin ennen raskautta, n. 66kg (ennen raskautta vaihtelee 63-67kg välillä kaudesta riippuen), niin kehonkoostumus ei silti ole sama ja sekin palautuu ajan kanssa. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys. Esikoista imetin 8.5kk asti, ja imetyksen loputtua meni noin 1-1.5kk niin keho oli saanut vielä jäntevyyden takaisin, eli lopullisen palautumisen näkee silloin vasta.
En ota palautumisesta mitään stressiä, vaan annan ajan ja työn tuottaa tulosta, on myös asioita mihin en voi vaikuttaa niin paljon kuin haluaisin: kuten omien leikattujen polvien tilanne, huonosti nukutut yöt sekä synnytyksen verenhukan aiheuttama erittäin alhainen ferritiini (alle 12). Jokainen päivä on myös vireystilaltaan erilainen, joten myös sen mukaan muutan treenejä ja niiden sisältöä. Tässä kahden lapsen arjessa, täysimetys ja muu härdelli huomioiden, on todella onnistunut treeniviikko jos pääsen 4-5 kertaa treenaamaan, muun aktiivisuuden lisäksi. Useimmiten juoksulenkit menee vaunuja työntäessä ja treenejä sovelletaan päivän mukaan. Tärkeää on myös, että molemmat meistä vanhemmista saa liikkua.
Oman sopivan harjoittelun löytäminen voi tuntua alkuun hankalalta. Kun saa vihdoin lapsen/lapset nukkumaan, voi tuntua siltä, että nyt haluaa vain levätä. Olisi tärkeä kuitenkin ottaa edes niitä pieniä hetkiä vaikka alkuun 3 x 30 min / vk, jolloin teet lantionpohjanlihaksiin kohdistuvaa harjoittelua, kevyttä kuntopiiriä kotona tai nukutat vauvan rattaisiin ja teet samalla reippaan kävely/juoksu- lenkin. Lasten kanssa liikkuminen on myös aktiivisuutta ja siitä kannattaa pitää kiinni. Kehon vahvistaminen auttaa myös jaksamaan arjessa eikä treenaaminen kuulu olla aina kovaa hikiliikuntaa.
Älä kuitenkaan ota paineita muiden palautumisesta tai treenaamisesta synnytyksen jälkeen. Keskitä energia mieluummin niihin asioihin, millä kohennat omaa vireystilaa ja jaksamista. Jos joku pystyy just sun mielestä tosi kovan ja haastavan näköisiin harjoituksiin nopeasti raskauden jälkeen, on hän yleensä tehnyt niitä jo ennen raskautta ja raskauden aikana, eikä hänelle ne ole niin kovia harjoitteita. Harvemmin kukaan tekee ennätyksiä tai elämänsä kovimpia treenejä synnytyksen jälkeen, eikä kuulukaan/tarvitsekaan. Aina joku palautuu nopeammin tai hitaammin kuin sinä, eikä sillä ole mitään väliä just sun palautumiseen.
Myös meitä ammattilaisia on paljon, jotka pystymme siinä auttamaan. Suosittelen kuitenkin aina, että käyt ensin äitiysfyssarilla ja alussa voi ottaa valmentajan, jonka kanssa treenaat ainakin alkuun Face to Face. Mikään nopeasti kuntoon startti/lähtö/haaste ei ole paras vaihtoehto, koska ne eivät huomioi kenenkään yksilöllisiä tarpeita, joita saatat ehdottomasti tarvita synnytyksen jälkeen.
*** Kaupallinen yhteistyö: Felicitas Mehiläisen kanssa ***
Poju Kätilön sylissä
Voisi heti alkuun sanoa, että: vihdoinkin pääsin istumaan alas ja kirjoittamaan. Lapset nukkuvat ja nyt jos koskaan on paras sekä tehokkain aika tehdä niitä omia juttuja. Arki kahden lapsen kanssa on alkanut toden teolla!
Raskauden ensimmäisestä ja toisesta kolmanneksesta olen kirjoittanut myös, jos ne ovat jääneet välistä niin käy ihmeessä lukemassa. (linkit upotettu postauksessa)
Raskauden viimeinen kolmannes on aikaa, jolloin h- hetki rupeaa oikeasti lähestymään kovaa vauhtia. Sitä alkaa viimeistämään miettimään, onko kotona kaikki tarvittava ja mitä jos vauva syntyykin etukäteen. Ajatukset alkavat olemaan koko ajan enemmän muuttuvassa elämäntilanteessa, mitä pidemmälle raskaus etenee.
Voinnin osalta sama hyvä fiilis jatkui myös viimeisellä kolmanneksella. Liikunta pysyi yhtä lailla mukana elämässä, sekä töissä pystyi hyvin vielä käymään äitiyslomaan asti. Liikunnan tärkeydestä kirjoittelinkin raskauden toisen kolmanneksen postauksessa ja edelleen on hyvä muistaa, että myös raskauden viimeisellä kolmanneksella on erittäin tärkeä pitää liikunta mukana. Tahti tietysti kevenee ja liikuntamuotoja joutuu vaihtamaan, mutta yleinen aktiivisuus on tärkeää läpi raskauden, vain tietyissä harvoissa tilanteissa lääkäri voi kieltää liikkumasta ja silloin ei tietysti pidä liikkua.
Juuri ennen alkavaa äitiyslomaa: rv 34-35 lähdimme koko perhe reissuun Kreikkaan, jonka jälkeen olin vielä yhden viikon töissä ja sitten siirryin äitiyslomalle. Äitiyslomalle siirtyminen oli itselle tavallaan helpotus, ettei tarvitse miettiä omaa jaksamista fyysisessä työssä, mutta samalla tuntui haastavalta, koska rakastan omaa työtäni ja sen puuttuminen arjesta tuo tietysti ison tyhjän loven omaan arkeen. Koin kuitenkin tärkeäksi touhuta meidän esikoisen kanssa mahdollisimman paljon kaikkea hauskaa ennen synnytystä, sillä vauvan kanssa ensimmäiset viikot ovat intensiivisiä.
Osa teistä jo tiesikin, että valitsin tässä raskaudessa käydä koko neuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, ja onneksi tein tämän valinnan. Sen lisäksi, että neuvolapolku on nyt ollut yhtenäinen ja olen saanut käydä samojen ammattilaisten vastaanotoilla, niin viimeisen kolmanneksen ihan loppu puolella muutama viikko (n.3) ennen laskettua aikaa rupesi ilmenemään viitteitä raskausmyrkytyksestä, eli pre-eklampsiasta. Oireet olivat hyvin lieviä, valkuaista oli erittynyt virtsaan sekä verenpaine oli kohonnut, omasta lähtötasosta jonkin verran. Tätä kuitenkin seurattiin viimeisillä viikoilla hyvin tarkkaan ja sainkin lähetteen lisätutkimuksiin. Lopulta arvot olivat nousseet jo sen verran paljon, että 5.8 päätettiin käynnistää synnytys ja 5.5h päästä lapsi oli sylissä. (Äitiysneuvolapolku Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/)
Raskausmyrkytys- Pre-eklampsia
Raskausmyrkytys ilmenee yleensä keski- tai loppuraskaudessa, siihen liittyy verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan. Lisäksi saattaa olla erilaisia oireita, kuten näköhäiriöitä, ylävatsakipua tai päänsärkyä. Tästä syystä myös neuvolassa seurataan verenpainetta ja valkuaisen määrää virtsassa tosi tarkkaan.
Haastavaa omalla kohdallani oli, että verenpaine määritellään vielä ns. ”normaaliksi” raskauden aikana, jos se on alle 140/90 mmHg, ja itselläni ei missään vaiheessa se noussut näin korkealle, mutta omasta hyvästä lähtötasosta se nousi korkealle, joten on tärkeä seurata myös oman verenpaineen muutosväliä.
Lisäksi sitä tietysti miettii, että mistä olen tämän saanut, koska yksikään ristitekijä ei osu kohdalleni, joita ovat mm. Diabetes, ylipaino, monisikiöraskaus, ensimmäinen raskaus, sukurasite, verenpainetauti, sidekudossairaus tai munuaissairaus. Alkuun ajattelin, että kyse on stressistä, jota on ollut elämän muiden tekijöiden johdosta todella paljon tänä kesänä, mutta lääkärit epäilivät sen yhteyttä. (Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00167)
Raskausmyrkytys voi siis tulla kenelle vaan, joten myös tämän takia neuvolan seurannat kannattaa ottaa tosissaan. Felicitas Mehiläisellä seuranta oli alusta asti tarkkaa ja lopussa käyntejä omalla kohdallani lisättiin, jotta tilannetta seurattaisiin tiiviisti. Valkuaisen erittymistä virtsaan seurattiin liuskatestin lisäksi koneella, joka antoi vielä varmemman tuloksen. Tämä oli ensimmäinen oire, josta raskausmyrkytyksen kehittyminen huomattiin. Raskausmyrkytys voi olla hyvin piilevää, kuten mun kohdalla se myös oli. Vointi oli tosi hyvä, pientä väsymystä lukuun ottamatta, joka tuntui enemmän liittyvän esikoisen valvomiseen ja kuumiin kesäsäihin.
Nyt jälkikäteen olen tosi iloinen, että kävin neuvolassa samalla kätilöllä Satu Peussalla sekä lääkäri Minna Tikkasella lähes koko raskauden ajan (yhtä lomajaksoa lukuun ottamatta), jotta seuranta oli tiivistä ja juuri mun tilanteesta oltiin tietoisia, en tiedä olisiko tätä muuten huomattu. Muutenkin neuvolakokemus muuttui ensimmäisestä raskausajasta nyt tähän toiseen paljon paremmaksi. Vastaanotto oli alusta asti ammattitaitoista, yksilöityä sekä tutkimukset laajempia. Arvostan myös tosi paljon sitä, että jokainen odottava äiti nähdään yksilönä ja ymmärretään kokonaisuus esim. mun kohdalla toinen raskaus, urheilu, ammatti ja ylipäätään aktiivinen arki- johon sitten yhdistetään neuvolapolku.
Sitten itse synnytykseen…
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin synnytys oli hyvin nopea. Sitä edelsi alkuviikosta päivystys käynti Espoon synnytyssairaalassa, jossa tehtiin laajemmat tutkimukset raskausmyrkytysepäilyksen takia. Perjantaina 5.8 piti olla vain kontrollikäynti, missä samat testit tehtäisiin uudestaan, mutta koska raskausmyrkytyksen tilanne ei poistu tai mene itsestään ohi ja omat viikot olivat tässä vaiheessa jo niin pitkällä 38+6, että synnytys päätettiin käynnistää.
Synnytys eteni tosi nopeasti, joka vähän yllätti, koska esikoisen kanssa meni n. vuorokausi. En ihan odottanut, että muutaman tunnin päästä olen lapsi sylissä. Myös puoliso piti soittaa paikalle aika ripeästi sekä toiselle lapselle saada hoitoapua.
Vaikka synnytys oli nopea, ei se ollut ihan yhtä kivuton, kun esikoisen kanssa. Isoimmat haasteet ilmenivät kuitenkin vasta sen jälkeen, kun pieni poika oli, jo nostettu rinnan päälle. Istukan irrotessa kohtu ei lähtenytkään supistumaan normaalisti ja aiheutti lopulta 2 litran veren menetyksen. Oli vähän jopa hölmistynyt olo olla ensin lapsi sylissä helpottuneena, että synnytys on ohi, katsella vuorotellen lumoutuneena omaa lasta ja miestä. Kun hetken päästä mut kiikutettiinkin toisaalle, jotta verenvuoto saatiin kohtua supistavalla lääkityksellä sekä hieronnalla loppumaan. Vatsan päältä kohdun hierominen ja supistuksien ”aikaan saaminen” oli todella kivuliasta, mutta täytyy sanoa, että olin kaikkien toimenpiteiden ajan niin hyvissä käsissä ja itse ihme kyllä ihan skarppina, etten osannut edes olla peloissani. Mietin vaan, että kohta tämä on ohi ja pääsen perheen luokse. Illalla kahdeksan aikaan pääsinkin, kun tilanne oli tasoittunut.
Lisäverta en saanut, sillä vointini oli ihme kyllä veren menetyksestä huolimatta kohtuullisen hyvä ja seuraavana päivä pystyin hyvin nousemaan sängystä ja olemaan pystyssä. Hemoglobiini tippui tietysti aika huimasti 140 –> 82, jonka palautuminen voi viedä aikaa. Lisäksi verenpaineen tarkkailu sekä muiden raskausmyrkytysoireiden tarkkailu on nyt ollut läsnä vielä tähänkin päivään asti.
Kaikista tärkeintä kuitenkin oli se, että pienellä pojalla oli kaikki hyvin. 2.7kg ja 45cm täyttä rakkautta ja terästä!
Päivä päivältä olo on ollut parempi ja taas sitä voi vaan ihmetellä mihin kaikkeen se ihmiskeho pystyy! Palautuminen synnytyksestä on aloitettu rauhallisesti ja portaittain, tulen siitä kirjoittamaan myöhemmin lisää. Käyn myös jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla Felicitas Mehiläisellä, n. 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kävin myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen yksityisellä Mehiläisellä jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla, ja voin suosituksen lisäksi jopa kehottaa, että kaikkien synnyttäneiden kannattaa käydä näissä. Varsinkin jos liikkumaan ja normaaliin elämään palaaminen mietityttää synnytyksen jälkeen. Tutkimukset ovat laajat ja kattavat ja palautumisen tilanne katsotaan tosi tarkkaan.
Lopuksi haluan sanoa vielä kiitos niin Felicitas Mehiläisen asiantuntijoille kätilö Satu Peussallesekä lääkäri Minna Tikkaselle, jotka pitivät koko raskauden ajan meistä niin hyvää huolta. Sekä Espoon Synnytyssairaalan kätilöille sekä lääkäreille, jotka todella huolehti, että vauva tulee turvallisesti maailmaan ja äiti selviää synnytyksestä!
Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä.
On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan. Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!
Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla.
Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan.
Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää. On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään!
Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.
Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla. Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen. Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. (Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )
Potkii potkii…
Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin.
Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen!
Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!
