Avainsana-arkisto: raskaus ja liikunta

Kehon muutokset raskauden aikana ja palautuminen 2 viikkoa synnytyksestä

Kehon muutokset raskauden aikana kiinnostaa monia, niin itseänikin ja koko raskaus on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon.
Raskauden aiheuttamista kehon muutoksista kyseltiin paljon koko oman raskauden aikana, joten ajattelin käydä läpi kootusti, mitä muutoksia mun kehossa tapahtui raskauden aikana ja miten olen palautunut ensimmäisten kahden viikon aikana synnytyksestä.

Olen raskauden eri vaiheista kirjoittanut aiemminkin jo tänne blogiin, eli vanhemmat tekstit kannattaa vielä plärätä läpi jos tarkemmin kiinnostaa raskauden eri vaiheet ja esim. liikunta raskauden aikana, vitaaminit raskaana yms…

Tässä kuvasarjassa on raskauden ensimmäiset viikot eli rv 5 , rv 10 ja rv 15. Pientä muutosta alkoi tapahtumaan tosi nopeasti. Usein oli sellainen olo, että olisi syönyt jotain mikä ei vatsalle sovi ja oli turvonnut fiilis.
Alkuraskaudessa oli eniten huonovointisuutta, väsymystä ja hengästymistä. Hormonitoiminnassa tapahtuu paljon muutoksia ja selvästi huomasi, että keholla menee aikansa tottua niihin. Liikkumista raskauden alussa vaikeutti vaihtelevan olotilan lisäksi myös salitreeneissä pinnistyksen aiheuttama päänsärky. Tämä vaiva meni onneksi muutamassa viikossa ohi, mutta usein jouduin keskeyttämään liikkeet ja tiputtamaan painoja.

Tässä kuvassa rupeaa jo isoin muutos näkymään kunnolla. Oikeastaan raskauden toisella kolmanneksella vatsa kasvoi kaikista nopeiten ja alkuraskauden turvonnut olo alkoi muuttumaan pallomaiseen vatsaan. Vasemmalta oikealle näkyy rv 20, rv 25 ja rv 30.
Toisella kolmanneksella ei enää ollut pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystä muusta syystä kuin siitä, että heräilin öisin 3-6 kertaa. Oikeastaan heräily alkoi jo ihan raskauden alussa ja jatkui loppuu asti. Taisin koko raskauden aikana nukkua alle 10 kertaa putkeen ilman heräilyä. Lopulta siihen jo tottui.
Toisella kolmanneksella kasvava vatsa ja jo ihan painon nousu vaikuttivat eniten olotilaan. Tahti treeneissä hidastui paljon verrattuna alkuraskauden treeneihin, mutta muuten pystyi hyvin liikkumaan vain sisältöä piti muuttaa radikaalisti.

Viimeisenä loppusuora! rv 35, rv 40 ja sainkin rv 40.1 pikkusen maailmaan, 5h ja 52 minuuttia myöhässä lasketusta-ajasta, eli lähes täsmällinen tyttö. Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin synnytyksestä, joka kesti kaiken kaikkiaan sen vuorokauden, sieltä voit lukea enemmän itse synnytyksestä.
Raskauden viimeisellä kolmanneksella alkoi keho tuntumaan jo tosi isolta, painoa raskauden aikana tuli kaiken kaikkiaan + 13-14kg.
Lopussa kömpelyyttä oli selvästi enemmän ja tukalaa oloa. Iso vatsa painoi selvästi enemmän keuhkoja ja sai etsiä asentoja, missä pystyi olla- saati nukkua. Melkein seisten oli helpointa olla ja pomppasin useesti pystyyn, koska en vaan pystynyt istumaan paikallaan!

Treenasin ihan raskauden loppuu asti salilla sekä kävin tekemässä kävelylenkkejä. Askelpituus lyheni loppua kohti kävellessä ja vatsan paino tuntui tosi tukalalta, mutta tahtia hidastamalla pystyi vielä kuitenkin n. 5km lenkkeihin ongelmitta. Ainoa este oli oikeastaan se, että melkein kun ensimmäiset 200m oli kävellyt tuli jo vessahätä. Vauva sopivasti painoi rakkoa…
En voi kuitenkaan sanoa, että olisin nauttinut raskaana olemisesta tai kasvavasta vatsasta, vaikka pienokaisen odottaminen ja kasvaminen olikin ihanaa.
Varsinkin loppusuoralla olo oli tosi tukala, eli synnytyksen alkaminen oli ainakin itselle suorastaan helpotus. Työni on kuitenkin todella aktiivista, seison pitkiä pätkiä kun valmennan, joten kehon painon ja painopisteen muuttuminen vaikuttivat tosi paljon omaan työskentelyyn ja jaksamiseen töissä, vaikka asiakkaat loppuun asti väittivätkin, ettei sitä huomaa.
Lapsen syntymää tulikin odotettua, kuin kuuta nousevaa ja kun pikkuinen syntyi oli se paras tunne ikinä! Ihan sen takia tietysti, että näki oman rakkaan lapsen terveenä maailmassa, mutta myös sen takia, että olotila kehossa helpottui huomattavasti.

Seuraavaksi onkin hyvin rehellistä kuvasarjaa kahden viikon palautumisesta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen kuva on heti synnytyksen jälkeen, kun päästiin perhehuoneeseen. Vatsa oli edelleen pallomainen, mutta olo sisällä oli todella outo, ihan kun kaikki sisäelimet etsisivät uudestaan paikkaansa, enkä pystynyt yhtään hallitsemaan keskivartaloa tai tuntenut sitä, joka on itselle hyvin outo tunne. ”Ontto olo” kuvasi hyvin fiilistä just tolloin!
Toinen kuva on 3 päivää synnytyksestä, eli seuraava päivä kotiutumisesta. Kolmas kuva taas 4 päivää synnytyksestä. Neljäs kuva 5 päivää synnytyksestä. Viides kuva on viikko synnytyksestä ja viimeinen kuva on tasan kaksi viikkoa synnytyksestä.

Olen tosi yllättynyt miten nopeasti oma keho on synnytyksestä muuttunut vain kahdessa viikossa, lisäksi paino on pudonnut jo yli 10kg.
Rehellisesti sanottuna, en uskonut, että muutos tapahtuu ihan näin nopeasti. Isoin yllätys on ollut miten nopeasti keskivartalon lihakset ovat jo ruvenneet löytämään paikkansa, vaikkakin edelleen täytyy rauhassa odottaa, että vatsalihakset ovat täysin palautuneet ennen kuin niitä alkaa treenaamaan.

Kaikki on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta uskon vahvasti, että liikkuminen koko raskauden ajan ja raskauden jälkeen liikkumisen käynnistämisellä on iso vaikutus omaan palautumiseen, ihan niin kuin tieteellisesti on myös tutkittu.
Lisäksi olen todella paljon panostanut veden juontiin ihan täysimetyksen takia sekä ylipäätään terveelliseen ja monipuoliseen ravintoon yhtä lailla panostan nyt kuin raskauden aikana ja ennen raskautta. Hyvä ravinto on niin iskostunut omaan arkeen, että se on vaan niin tapa.

Miten aloitin liikkumisen synnytyksen jälkeen: Oikeestaan heti samana päivänä yritin vaan kävellä huoneessa ja olla pystyssä, mitä pystyin. Joka päivä lisäsin ihan vain pystyssä olemista ja kävelyä.
Heti kun pääsimme kotiin, kävimme ensimmäisellä 20 min vaunulenkillä ja vaunulenkit ovat jatkuneet päivittäisinä tähän päivään asti, nyt yleensä 30-60 min kerrallaan.
Lantionpohjan lihaksia aloin treenaamaan myös heti, kun kotiuduttiin noin. 2-3 krt päivässä, ihan jännitys-rentoutus aktivoinnilla.
Viidentenä päivänä synnytyksestä aloin tekemään jo enemmän liikkuvuutta ja kevyttä lihaskuntoa oman kehon painolla ja kuminauhoilla. Todella tunnustelevaa harjoittelua ja lähinnä tavoitteena saada veri kiertämään varsinkin yläkropassa. Jalkaliikkeitä olen tehnyt hyvin varovasti alkuun, mutta kokoajan pystyy tekemään enemmän.

Liikkumisen isoin hidaste on ollut episiotomian haava, joka alussa vaikeutti jo ihan kävelyä ja kaikkia alakropan liikkeitä. Nyt kahden viikon jälkeen tunne on jo ihan erilainen, muttei täysin normaali.

Jottei kukaan ota näistä paineita, haluan muistuttaa, että oma liikkuminen on kuntoutumista, todella rauhallista ja tunnustelevaa. Ei mitään repiviä liikkeitä eikä isoja painoja. Lisäksi käytän tukivyötä, jotta keskivartaloon ei tule liiallista painetta. Ensimmäisellä viikolla tukivyö oli myös kävelylenkeillä päällä, mutta nyt enää treenatessa. (täältä löytyy tukivyö, jota käytän).

Jokaisen palautuminen ja liikkumisen aloittaminen on todella yksilöllistä, joten itseä ei kannata verrata keneenkään toiseen. Palautumiseen vaikuttaa geenit, kaikki se aika liikunnan parissa ennen raskautta ja raskauden aikana, miten raskaus on mennyt ja miten synnytys on mennyt. Koskaan tämä lista ei ole sama kenenkään toisen kanssa, joten vertaaminen on täysin turhaa.
Itse voin ammattilaisena antaa vain nämä neuvot näkemättä kunnolla kenenkään tilannetta, sen tarkemmin; Kuuntele omaa kehoa, pyri asteittain liikkumaan voinnin mukaan. Aloita ensin ihan vaunulenkeillä ja yläkropan liikkuvuusliikkeillä, ja asteittain lisää rauhallisia liikeitä omalla kehon painolla. Anna keskivartalon palautua kunnolla, älä tee liikkeitä, jotka aiheuttavat painetta vatsaan. Keskivartalon palautuminen vie alussa aikaa, ja jos sen ei anna rauhassa palautua voi myöhemmin tulla isompia fyysisiä ongelmia esim. selän- ja vatsan alueelle.

Rv 40 vs. 2 viikkoa synnytyksestä

Itsellä on todella iso palautuminen edessä ja kaikki tämä on vasta koko pitkän matkan ensimmäiset metrit!

Hiljaa hyvä tulee!

4 Kommenttia

Rauha olla raskaana

”Koita nyt vaan levätä ja ota ihan rauhassa- oothan sä kuitenkin raskaana…” – Tämän lauseen kuulee lähes päivittäin, viikottain ja kuukausittain sen jälkeen, kun joku tietää, että olet raskaana. Parasta on vielä saada ulkopuolisilta ihmisiltä kuulla, ketkä ei todellakaan ole alan-ammattilaisia, että mitä saa tehdä ja mitä ei. ”Raskaana et missään nimessä saa kantaa mitään raskasta! Et missään nimessä voi enää imuroida! Nyt sun täytyy syödä kahden edestä! Sun ei missään nimessä kannata nyt treenata, ettet saa keskenmenoa…?!!??!”…. ja näitä perättömiä viisauksiahan riittää.
Raskaus on jostain syystä aihe, mistä jokainen jolla on lapsia kokee olevansa oikeutettu kommentoimaan tuleville äideille. Jostain syystä yhteiskunnassa on joku ihme ”käsitys”, että raskaudet olis jollain tavalla kopiokoneesta tulostettuja ja kaikki tapahtumat koskevat kaikkia odottajia… valitettavasti asia on hyvin kaukana tästä.
Raskauksia on yhtä monta erilaista, kun on odottajaakin ja jo yhden odottajan kohdalla voi olla kolme aivan erilaista raskautta, joten jo tämän pitäisi olla meille pieni vinkki siitä, että ehkä ne mun kokemukset eivät ole samat mitä joku toinen tulee kokemaan.

Kuvat: Petteri Peltonen

Kokemuksia on hauska jakaa ja niistä on hyvä puhua ääneen, mutta neuvot ilman faktaperäistä lähdettä kannattaa jättää ammattilaisille, niin kuin olen jo aiemmissa teksteissä tuonut ilmi.
Raskaana oleva nainen ei ole lähtökohtaisesti sairas. – Kyllä, tiedän, että on poikkeuksia. Osalle raskauden aika on yhtä piinaa: jatkuvaa pahaa oloa, oksentamista ja kipuilua, mutta näitä tapauksia on oikeesti suuremmasta kastista tosi vähän. Enkä tässä tekstissä vähättele tai halua ottaa kantaa näihin, koska niin kuin sanoin jokaisella raskaus on erilainen ja on todella ikävää, jos jollain on raskauden aikana niin paljon erilaisia ylimääräisiä oireita, joihin ei vaan auta mikään. Uskon kuitenkin, että tämä murto-osa raskaana olevista ovat valmiita tekemään mitä tahansa, kohentaakseen omaa oloa, eivätkä he ole niitä ketkä jäävät sohvalle makaamaan tarkoituksella.

Raskauden yhteydessä puhutaan usein sallimisesta, itselle armollisuus on ihan eri asia kun asioiden salliminen virikkeellä, että olen raskaana. Armollinen pitää olla itseä kohtaan, mutta jatkuva salliminen usein kääntyy itseään vastaan. Armollisuutta on kuunnella omaa kehoa ja elää kehon tuntemuksen mukaan, salliminen on usein enemmän itsensä säälimistä ja huonojen ”valintojen” sallimista elämään. Tällä lauseella ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta haluaisin, että moni ymmärtäisi näiden asioiden eri yhteydet.
Itse todellakin liputan sen perään, että kun on väsynyt ja kroppa kertoo siitä, niin lepäämme ja rauhotamme kehon. Palautuminen ja lepo ovat tasapainon vastapuoli kaikelle aktiivisuudelle ja jos emme opi palautumaan, emme myöskään pysty aktiivisesti toimimaan. Niin kauan kuin lepo ja palautuminen parantavat vireystilaa ja jaksamista, ovat ne todellakin tulleet tarpeeseen ja kehoa on kuunneltu oikein, mutta jos lepo kääntyy jatkuvaksi löhöilyksi ja inaktiiviseksi elämäntavaksi, ei se enää vie vireystilaa eteenpäin vain juuri päinvastaiseen suuntaan.

Raskaudessa usein ongelma on se, että sallimme inaktiiviset elämäntavat sekä epäterveellisen ravinnon ja perustelemme näiden valintojen jälkeen huonovointisuutta raskaudella. (Ja nyt en edelleenkään puhu niistä, kenelle raskaus aiheuttaa tämän huonovointisuuden, koska heitäkin on!!)
Ihan ilman raskautta, jokainen tietää voivansa huonosti, kun syö mitä sattuu eikä liiku, tämä ei muutu raskaanakaan. Se, että tarviiko raskaana olla yhtä aktiivinen kuin normaalisti niin ei, ja juuri armollisuutta on näissä tilanteissa kuunnella kehoa ja tehdä asioita oman vireystilan sekä jaksamisen mukaan. Kuitenkin se, että lähtee liikkeelle kohentaa todistetusti jokaisen vireystilaa ja jaksamista raskaanakin, joten on tärkeä löytää itselle sopiva tapa liikkua myös raskaana.
Ravinnerikas ja monipuolinen ravinto edistää vireystilaa ja terveyttä, myös ja eritoten raskaana. Kaiken tämän lisäksi huolehdit myös siitä, että pikkuinen, joka kasvaa sisälläsi kasvaa ja kehittyy niin kuin pitääkin. Hän ei tarvitse ylimääräistä rasvaa ja sokeria kehitykseen vaan monipuolista ja terveellistä ruokaa. Ja vaikka, joku sanoisi sinulle, että et saa treenata raskaana, niin: liikunnan on tieteellisesti todettu parantavan lapsen kasvua ja kehitystä sekä myös valmistavan raskaana olevaa paremmin itse synnytykseen ja siitä palautumiseen, eli nämä kommentit ovat vain tietotaidon puutetta ja näitä henkilöitä kannattaa positiivisessa ilmapiirissä valistaa oikealla informaatiolla, etteivät enää jakaisi yhteiskunnassa vääristynyttä tietoa asiasta ja turhia paineita odottaville äideille.

Jokaisessa raskaudessa on riskinsä, mihin odottava äiti ei pysty millään tavalla vaikuttamaan. On turha lisätä kommenteille lisää stressiä ja pelkoa äideille, kun focus pitäisi olla kaikessa siinä positiivisessa, mitä raskaus oikeasti on. Jokainen odottava äiti pelkää jo omassa alitajunnassa, että vauva ei kehity niin kuin pitää, tai vauvalla on jokin hätänä, tähän ei auta yhtään pelon lietsominen väärällä informaatiolla.

Mulle tulee välillä ihan myötähäpeän olo, kun kuulen millaisia kommentteja moni on raskaana ollessaan saanut ja välillä lukiessani niitä, mitä itse saan. Mutta toisaalta on erittäin tärkeä huomata, miten huonossa jamassa tietotaito yhteiskunnassamme on ja viedä sitä puolta eteenpäin, jotta jotain muutosta oikeesti tapahtuisi.
Ja koska ymmärrän, että moni odottava äiti on todella herkillään raskaana ja kommentit saattavat mennä todella syvälle ihon alle, haluan täältä tsempata teitä kaikkia ja muistuttaa, että: tiedän tasan tarkkaan teistä jokaisen ajattelevan vain parasta, omalle pikkuruiselle ihmeelle vatsan sisällä, joten uskokaa ja luottakaa itseenne!!
JA jos kaipaatte asioista tietoa, niin kysykää neuvolassa osaavilta terveydenhoitajilta ja lääkäreiltä, annetaan ammattilaisten antaa ne neuvot ja muilta ottakaa vain positiiviset vinkit ja tsempit vastaan!

ps. Eikä tätä tekstiä kirjoita täällä mikään oireeton superodottaja! Täälläkin liitoskivut vaivaa, leikatut polvet ilmoittelee itsestään löystyneiden nivelten muodossa, yöllä hormoonit valvottaa ja pitkien päivien jälkeen pohkeet pakottaa ja väsyttää. Mutta, jos joku on auttanut vireystilaan niin: järkevä aktiivisuuden ja levon tasapaino yhdistettynä ravinnerikkaaseen ravintoon ja stressittömään ilmapiiriin!

Tsemppiä kaikille!

4 Kommenttia

Aktiivinen odottaja

Olen saanut paljon viestejä liittyen omaan treenaamiseen raskaana niin fiilistelyjä siitä, että elän edelleen aktiivista elämää ja treenaa kun taas kauhistelua ja hyssyttelyjä, ettei kannata kauheesti liikkua ja pitäisi olla varovaisempi.
Olen myös saanut teiltä viestejä, että moni teistäkin on saanut arvosteluja ja katseita jos olette treenanneet raskaana. Osalta on tullut jopa viestiä, etteivät ole uskaltaneet mennä kuntosalille koska jotkut ovat tulleet kommentoimaan sitä, ettei siellä raskaana kuuluisi olla. Näillä ihmisillä ei ole tieteelliset faktat ihan hallussa ja haluan sanoa ihan kaikille raskaana oleville, että antakaa mennä vaan. Raskaus ei ole sairaus, silloin saa ja pitää liikkua.

Kuvat: Iltalehti/ Roosa Bröijer

Haluan ihan alkuun muistuttaa, että teen itse myös työkseni valmennuksia niin odottavien äitien kuin raskaudesta palautuvien äitien kanssa. Ja jo työssäni olen huomannut miten erilaisia jokaisen odottavan äidin raskaudet ovat.
Omat valmennusmetodit perustuvat aina jokaisen asiakkaan terveyden edistämiseen, tavoitteena on huomioida tutkittu faktatieto ja yhdistää se yksilöllisesti jokaisen asiakkaan sen hetkiseen kuntotasoon ja tavoitteisiin. Eli ei ole olemassa yhtä ainoaa ohjelmaa, jolla esim. kaikki odottavat äidit voivat treenata ja huolehtia omasta kunnosta, vaan jokaisella omistakin asiakkaistani on ollut täysin erilaiset harjoitussuunnitelmat.

Aktiivisuus raskaana on vain hyvä juttu. Liikunnan positiiviset vaikutukset koskevat ihan yhtä lailla raskaana olevaakin ja on hyvä muistaa, että raskaana kehossa tapahtuu muutoksia, joita täytyy vahvistaa sopivalla liikunnalla, jotta vältytään isommilta oireilta. Ainoa mitä kannattaa miettiä yksilöllisesti on, että miten liikkua. Se, että miten kannattaa liikkua määräytyy hyvin paljon näistä asioista:

  1. Miten olet liikkunut ennen raskautta? Oletko ollut urheilija, aktiiviliikkuja, liikunta osana arkea- tyyppi, liikkunut vähemmän tai et ollenkaan.
  2. Minkälainen raskaus sinulla on. Kärsitkö pahoinvoinnista, kovista liitoskivuista tai muista hyvinvointia alentavista tekijöistä.

Näiden kahden kohdan ympärille jokaisen raskaana olevan tulisi yksilöllisesti soveltaa oma liikkuminen.
Jos et ole ennen raskautta liikkunut lainkaan on syytä raskauden aikana liikkua maltillisesti, enemmän tehdä peruskuntoa parantavia kävelylenkkejä ja raskauden alkupuolella vahvistaa lantionpohjan lihaksia sekä huolehtia liikkuvuudesta, jottei isompia tukiliikuntavammoja ilmene myöskään raskauden aikana, kun kehon painopiste muuttuu.
Jos taas olet liikkunut paljon, voit voinnin mukaan jatkaa liikkumista raskauden alussa ihan normaalisti ja raskauden edetessä kehoa kuunnellen keventää harjoittelua.
Jos kehossa ei tapahdu mitään reaktiota treenin aikana, mikä pakottaa keventämään, ei sitä myöskään väkisin tarvitse tehdä. Ainoa mihin heti raskauden alussa kiinnittäisin huomiota on keskivartalo, jos keskivartalon lihakset ovat tosi hyvässä kunnossa, ei niitä kannata tehdä lisää, muuten niistä voi olla synnytyksessä haittaa.

Jos liikunta aiheuttaa supistuksia, päänsärkyä, pahoinvointia… tai tuntemuksia, jotka eivät tunnu ”normaalilta”, niin silloin kannattaa hellittää. Raskaana liikunnan idea ei ole laittaa kehoa äärirajoille tai pyrkiä ennätyksiin. Kannattaa keskittyä eniten oman hyvän olon ja terveyden rakentamiseen, panostaa peruskuntoon ja liikkuvuuteen.
Liikunnan perus rasitusta keho kestää kyllä sekä monia ominaisuuksia voi harjoittaa ihan raskauden loppuun asti.

Neuvolassa kannustetaan myös liikkumaan, mutta muistakaa, että siellä ei olla liikunnanalan-ammattilaisia, eikä heidän työkenttään kuulu antaa spesifejä ohjeita liikuntaan, eivätkä he sitä myöskään tee.
Liikkumisesta kannattaa puhua enemmän lääkäreiden kanssa ja mitä parempi, niin sen alan ammattilaisten, eli esim. valmentajien, jotka tekevät töitä raskaana olevien kanssa. Varsinkin, jos raskaana liikkuminen pelottaa ja on sellainen fiilis, ettei tietä mitä saa tehdä ja mitä ei. Osaajia ja apua löytyy kyllä!

Joskus on vaikea ymmärtää ylipäätään miksi kukaan kommentoi kenenkään toisen tekemistä. Ainoa, joka oikeesti tietää miltä omassa kehossa raskaana tuntuu, olet sinä itse. Muilla ei pitäisi olla vieressä mitään sanomista. Vaikka takana olisi monta raskautta niin silti se tietotaito liittyy silloin vaan siihen omaan kehoon ei muiden. Ja niin kuin alussa sanoin, taustoilla on todella iso merkitys siihen, mitä pystyy myös raskaana tekemään, sekä isosti vaikuttaa myös millainen raskaus on kyseessä. Näissä asioissa apua kannattaakin kysyä vain asiantuntijoilta.

Annetaan siis jokaiselle rauha liikkua juuri niin paljon kuin haluaa, ja pyritään jokainen enemmän keskittymään siihen mitä me itse tehdään. On hyvä muistaa, että jokainen odottava ajattelee varmasti vain oman pikkuisen parasta.

Tässä Iltalehden haastattelussa puhun vähän omasta raskaudesta ja esim. miten suhtaudun ”muuttuvaan” kehoon. Linkki tästä: https://www.iltalehti.fi/mieli/a/7c8502be-3305-4c05-a6ee-12bf3f49b766

8 Kommenttia

Raskauden 2/3 loppu häämöttää…

Mulla oikeestaan muutaman ekan raskauskuukauden jälkeen alkoi olo helpottaa. Selvästi hormonimäärät rupes tasaantumaan kehossa, väsymys väheni ja olotila parani huomattavasti. Elämä niin sanotusti ”normalisoitui.”
Joku sanoi, että raskauden 2/3 on huomattavasti yleensä helpompi kuin ensimmäinen ja sitä se todellakin on ollut. Välillä sitä voi jopa ”unohtaa” olevansa raskaana, kunnes pikkutyyppi laittaa sellaisen pesukoneen pyörimään vatsaan.

Juhannuksen aikaan tunsin kunnolla ensimmäiset liikkeet ja potkut. Sitä ennen ensimmäiset pienemmät tuntemukset oli hieronnassa… vatsamakuu-asento ei selvästi miellyttänyt Papua.
Eli tasan raskausviikolla 21 rupesi liikkeet kunnolla tuntumaan. Istukka mulla on edessä, joka on varmasti ollut osakseen vaimennin kaikelle liikkeelle. Tämän kyseisen päivän jälkeen ei olekaan kauheesti ollut vaimentimia… Potkut ja liikkeet ovat jatkuvasti läsnä, ja hyvä niin, koska tiedän, että siellä kasvetaan vauhdilla.

On ihan älyttömän hauska lukea raskauden eri vaiheesta ja kun kaikkialla lukee, miten ihanilta ensimmäiset liikkeet tuntuu: kun olisi perhosia tai kultakala vatsassa. Nooh… tämän typyn kohdalla tuntemukset eivät ihan noin ”Liisa ihmemaassa”– meininkiä ole. Lähinnä sellainen olo, että olisi ukkosmyrsky ja salamointi vatsassa.
Liikkeet alkavat eniten just sillä hetkellä kun saan itse ottaa iisisti. Aamuyöllä 3 tai 6 aikaan… seuraavaksi aamulla 8 aikaan, vaikka olisi kerrankin mahdollisuus nukkua pitkään. Seuraavaksi yleensä lounaalla jos kerkeen päivän aikana istumaan ja vielä yleensä illalla kun palaan takaisin kotiin ja pääsen istumaan tai makaamaan, ja tietysti just silloin kun on aika mennä nukkumaan. Likka tietää selvästi, milloin saa eniten olla huomion keskipisteenä.
Kuitenkin joka kerta on yhtä hauska pysähtyä tunnustelemaan, että miten päin siellä vatsassa ollaan ja tuleeko tällä kerralla lyöntejä vai potkuja.

Samaan aikaan kun liikkeet alkoi enemmän tuntumaan on vatsan koko ottanut myös isoja harppauksia. Kun puhun omasta kupolista tai patukkamaisesta ruhosta tai tynnyristä niin lähinnä kerron omia tuntemuksia miltä mun keho tuntuu. Mulle on täysin toissijaista miltä mä näytän tai tulen loppuraskaudessa näyttämään. Raskaus ja pikkutyyppi saa oottaa just sen verran tilaa kun itse tarvitsee. Mutta on siis todella huvittavaa, kun oma kehontuntemus muuttuu niin paljon viikoittain. Aamusin on vielä ihan jees olo, kun vatsa on tyhjä ja pikku babybelly paistaa, mutta mitä enemmän päivää menee eteenpäin ja syö… niin iltaa kohden on jo aika tukala olla. Pitkään paikallaan istuminen alkaa jo tuntumaan ja yöllä saa etsiä jatkuvasti hyvää asentoa olla. Tää on oikeestaan ainut ”oire” jos tätä voi edes oireeksi sanoa, mistä tiedän olevani raskaana, muuten kaikki menee tosi helposti eteenpäin.
En kärsi mielialanvaihteluista, mieliteoista, pahoinvoinnista tai muusta mitä ehkä jollain saattaa olla. Liitoskipuja oli alussa mutta nyt ne ovat helpottaneet, ainakin toistaiseksi.

Rv 25+0

Uskon vahvasti myös siihen, että miten iso merkitys elintavoilla on tähän raskauteen. Liikun edelleen erittäin aktiivisesti keskimäärin 5 kertaa viikossa. Paljon vähemmän kuin yleensä, mutta riittävästi tähän elämänvaiheeseen. Lisäksi arki on muutenkin aktiivista eikä istumaan paljon päivän aikana kerkiä.
Syön tosi terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti ihan niin kuin aina ennenkin. Yöheräämisten takia olen panostanut siihen, että saan silti nukuttua tarpeeksi. Ja huollan kroppaa oikeestaan kokoajan.
Uskon, että monien huonovointisuus johtuu paljon myös omista elintavoista ja niihin panostamalla raskaus voisi monilla helpottua. Enkä nyt todellakaan yleistä, on tapauksia joille raskaus on yhtä tuskaa, eikä olotilaan auta mikään.
Hyvä on kuitenkin muistaa, että: ei meistä kukaan voi hyvin jos sallimme itsemme syödä mitä sattuu ja päivät ovat inaktiivisia, saati sitten raskaana…

Urheilu raskauden aikana herättää monissa närkästystä, mutta turhaan. Olen tästäkin asiasta keskustellut nyt monen urheilulääkärin kanssa ja viimeisimmissä tutkimuksissa on todettu, että jo ennen raskautta olevat aktiiviset ihmiset ja urheilijat voivat jatkaa treenaamista lähes normaalisti raskauden ajan. Oma keho kertoo, kyllä jos tahtia pitää höllätä. Juosta voi vaikka loppuun asti jos pystyy.
Se mihin urheilijan keho on tottunut ennen raskautta ei raskauden aikana katoa mihinkään ja jos joku tuntee oman kehonsa hyvin niin urheilijat ja aktiiviliikkujat.
Ei siis kannata verrata omaa liikkumista kenenkään sellaisen liikkumiseen, kenelle se on jatkuva elämäntapa ja työ. Tutki omaa kehoa ja päättele sen perusteella, mitä pystyt tekemään. Ei ole olemassa yhtä neuvoa treenaamiseen raskauden aikana, on suuntaviivoja, joista täytyy löytää itselleen ne sopivimmat.
Itse en ole enää pystynyt lenkkeilemään, pyöräily ja uinti tuntuu paremmalta, mutta esim. perusvoimaharjoittelua teen ihan normaalisti. Painoja olen tiputtanut, myös ihan siitä syystä, että olen kärsinyt sekä polvi- että selkävammoista ja huomaan omalla kohdalla, että raskaus on löystyttänyt niveliä, enkä halua ottaa riskiä, että joku paikka hajoaa uudestaan.

Tsemppiä kaikille odottajille, jännää aikaa kun itsellä elokuun alussa alkaakin vika kolmannes! Saa nähdä onko raskauden kokemukset ihan päinvastaiset kuin nyt! 😉

6 Kommenttia

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Pakko sanoa heti tähänkin alkuun kiitos, kaikista upeista viesteistä mitä ollaan saatu. Niin kuin instagram- postauksessa kirjoitinkin on ihan mieletöntä huomata miten onnellisia muut voivat toisten puolesta olla. Luin joka ikisen viestin ja kommentin mitä teiltä sain, ja ne todellakin teki niin hyvän fiiliksen! <3

Kuvat: Petteri Peltonen

Mietittiin tosi pitkään milloin kerrotaan raskaudesta, vai kerrotaanko vasta kun on ”pakko”, eli kun eturumpu olisi jo ollut niin näkyvä, ettei olisi pystynyt pitämään sitä piilossa.
Lopulta meillä ei itseasiassa kauheasti ollut vaihtoehtoja miettiä, kun sain lehdeltä soiton raskaudesta. Monesta suunnasta oli kuulemma ”mennyt vihjettä”, että odotamme vauvaa ja siinä olikin sitten vaikea olla sanomatta muuta kuin, että pitää paikkansa.
Täytyy kiittää siitä, että media kunnioitti meidän pyyntöä ja saatiin ensin itse julkaista instagramin puolella tieto pienokaisesta, mutta kyllä siinä pieni hätä iski. Kuitenkaan ihan kaikki meidän läheiset ja tutut eivät vielä raskaudesta tienneet, enkä olisi missään nimessä halunnut, että he saavat tiedon lukemalla lööppejä.

En usko, että kukaan meidän lähipiiristä on mennyt lehdille soittamaan, mutta tässä kohtaan on hyvä myös muistuttaa, että jotkut uutiset mitkä kuulet kannattaa pitää vain omana tietonasi, esim. perheenlisäys on usein sellainen uutinen, minkä jokainen haluaa itse päästä kertomaan. Aina emme myöskään tiedä taustoja, meidän onneksemme tässä raskauden alussa kaikki on mennyt niin hyvin, kun voi mennä ja pikkunen on kehittynyt niin kuin pitääkin, mutta mitä jos ei olisi. Jos olisikin joku kehityshäiriö mitä seurataan, niin en usko, että olisimme välttämättä halunneet vielä julkisesti kertoa mitään ja juuri sen takia olisi tosi tärkeä kunnioittaa tälläisissä asioissa heitä, kenen elämästä on kyse ja antaa jokaiselle oikeus kertoa uutiset oli ne sitten hyvät tai ei, niin vasta kun on sen aika. <3

Mutta palatakseni raskauteen moni onkin kysellyt mistä tiesin olevani raskaana ja mitkä olivat ensimmäiset oireet.
Niin tein testin vasta kun raskaus oli edennyt jo 4 viikkoa. Ihan alussa ei oikeestaan ollut mitään oireita ja epäsäännöllisten kuukautisten takia, en tiennyt niiden olevan ”myöhässä.”
Ehdin rugbyn maajoukkueleirinkin vetäistä raskaana, sitä itse tietämättä. Ihmettelin kyllä, miten sykealueet heittelivät normaalista, mutta ajattelin, että ehkä orastava flunssa kyseessä.
Flunssaa ei kuitenkaan koskaan näkynyt, mutta sitten rupesi tulemaan viitteitä muista oireista…
Itselle ehkä herättävin oire oli, kun hengästyin samalla kun valmensin asiakkaita. Hyvä kun henkeä sain muutaman hyppysarjan jälkeen ja ihmettelin, että mikähän on pielessä. Lisäksi rinnat turposivat ja kipeytyivät sekä kun menkkoja ei ollut näkynyt pitkään aikaan, niin pakkohan se oli testi tehdä ja plussaahan se näytti.

Plussan näkemistä testissä on vaikea kuvailla, olo oli todella onnellisen epätodellinen. En tiennyt mitä ajatella, niin siisti fiilis tuli heti! En toki uskonut sitä heti todeksi ja taisin tehdä seuraavana päivänä testin uudestaan ja vielä kaksi kertaa sen jälkeen… Alussa meni asian käsittelyyn aikaa, mutta toisaalta en halunnut olla liian innoissaan, koska takaraivossa oli myös ajatus siitä, että keskeytymisen riski oli vielä suuri. Perheelle olisin halunnut soittaa heti, mutta ihme kyllä malttamattomana tyyppinä sain pidettyä tiedon vielä meidän välisenä.

Raskausviikolla 8 kävimme Felicitas Mehiläisen vastaanotolla varhaisultrassa, ja siellä näkyi pieni sammakon näköinen otus kovalla sykkeellä.. sitten vasta oikeestaan uskoin, että kyllä tämä totta on.
Oireita oli tullut paljon alun jälkeen lisää: väsymystä, etovaa oloa, huimausta, kovia alavatsan/kohdun kipukramppeja, jotka kestivät aina 15 min kerrallaan ja kylmässä hiessä sain toivoa vaan, että menisivät nopeasti ohi, lisäksi heräsin useaan otteeseen yöllä kovaan alaselän ja vatsan kipuun.


Treenaaminen oli alussa vaikeaa, vaikka pyrin pysymään aktiivisena. Olotilat heittelivät jatkuvasti, vaikka kipukramppien jälkeen kaikki muut oireet olivatkin lievempiä.
Rugby jäi melkein heti pois (rv 5-6 aikaan) jo ihan koronan takia, vaikka oma ajatus olikin pysyä siellä mukana niin kauan kuin vaan pystyin, toki ilman kontaktia.
Treenaaminen ensimmäisellä kolmanneksella painottui hyvin paljon salitreeniin, kehonpainoharjoitteluun ja lenkkeilyyn. Liikunnasta raskauden aikana kirjoitan vielä laajemman postauksen, joten aiheesta lisää sitten siellä… 🙂

Ensimmäisellä kolmanneksella mukaan tulivat myös oudot ruokahimot ja ällötykset. Olen aina ollut kova juomaan kahvia, mutta ensimmäisen raskauskuukauden jälkeen kahvia ei tehnyt enää mieli ollenkaan, jopa haju ällötti niin paljon, etten olisi voinut kuvitellakkaan juovani sitä.
Välillä tuli hirveä himo johonkin tiettyyn elintarvikkeeseen, esimerkiksi vesimelonista olisin voinut maksaa, vaikka extraa jos olisin saanut sitä heti. Ihan siis järkyttävä himo vesimeloniin oli alussa melkein kokoajan….
Ja taas, jos ruuassa oli liikaa kanaa, en pystynyt sitä syömään. Siis aivan järjettömiä juttuja ruuan suhteen, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.
Nyt kun eletään jo toisen kolmanneksen aikaa, niin himot ja ällötykset ovat lähteneet kokonaan, mutta ruoka maistuisi jatkuvasti. 😉

Tässä näkyy hyvin miten reppu kasvaa.
rv 5/ rv10 /rv 15

Täytyy kuitenkin sanoa, että raskauden ensimmäinen kolmannes meni kaikinpuolin aika hyvin. Kipukohtaukset olivat oikeestaan ainoat, mitä en todellakaan halua uudestaan kokea, mutta muuten tuntuu, että pääsin aika helpolla.
Ei oksentamista tai muuta pahempaa oloa ollut missään vaiheessa, väsymykset oli myös jotenkin handlattavissa. Täytyy olla iloinen, että kaikki meni alussa niin hyvin. Ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa todettiin kaiken olevan normaalisti, enkä sen enempää ole jatkotutkimuksiin joutunut, mutta tottakai tässä itse miettii jatkuvasti, että onko kaikki hyvin, eikä huoli varmastikaan helposta siinä vaiheessa kun papu tupsahtaa maailmaan.
Juhannusviikolla on seuraava ultra, josta saamme ehkä tietää papun sukupuolen, muuten nyt mennään päivä kerrallaan jännittyneissä ja odottavissa fiiliksissä… 😉

Ihanaa viikonloppua kaikille!

6 Kommenttia