Avainsana-arkisto: raskaus ja liikunta

Seuraavassa tekstissä käsittelen omia kokemuksia äitiydestä, raskaudesta, liikunnasta ja meidän elämästä, tekstillä ei ole tarkoitus luoda kenellekään paineita, osoittaa ketään sormella tai tuomita, vaan kerron ihan omasta elämästä. Jos koet, että otat helposti paineita tai ärsyynnyt muiden äitien valinnoista tai tavoista toimia, jättäisin ehkä tekstin lukematta, sillä lisää stressiä ei kukaan kaipaa elämään <3

Miksi lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä… – Pakko sanoa, että monta kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen, monesti olen kaiken kumittanut, päättänyt, että en tätä julkaise, mutta silti aina joku tuo minut tämän aihepiirin pariin. Onko se loputon kyllästyminen tähän äitien väliseen naurettavaan vertailuun, mielensä pahoittamiseen sekä paineiden tuomisen -keskusteluun vai kenties ihan vain halu olla kaikkien niiden äitien tukena, jotka ovat valinneet oman tien olla äiti ja saavat ihme arvostelua ja kommenttia niskaansa. Taitaa syy tekstille kohdistua näihin kaikkiin…
Joka kerta, kun somessa törmään tähän äitien väliseen arvosteluun ihan muiden kuin itseni kanavissa, tulen taas koneen ääreen ja alan kirjoittamaan. Suutuspäissäni kirjoitan ensimmäiset lauseet, jonka jälkeen vedän hetken happea ja mietin omaa ulosantia uudelleen…

Vaikka teistä usein tuntuu, että mun avautumiset koskee vain sitä kuraa, mitä ”vaikuttajat” saavat niskaansa niin ei, saan tähän aiheeseen liittyen satoja viestejä ja kokemuksia siitä, mitä ihan jokainen äiti on saanut niskaansa. Raskauden aikana saama arvostelu, sekä synnytyksen jälkeen, joka saattaa vielä pitkään jatkua lapsen kasvaessa ja lasta kasvattaessa. Mistä tämä arvostelun ja kommentoimisen tarpeen ilmiö johtuu? – En oikeestaan osaa tähän vastata, mutta huomasin, että raskaana ja synnytyksen jälkeen, valintoja syynätään hyvin tarkkaan ja jotkut äidit etsimällä etsii toisistaan virheitä tai asioita, joihin puuttua.
Onko oikeesti niin, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, että on aikaa puuttua muiden tekemiseen vai tuoko oma kokemus raskaudesta ja äitiydestä niin vahvat tunteet pintaan, että koetaan olevamme ”äitiyden ammattilaisia” ja sen uhalla luulemme tietävämme, jopa alan ammattilaisia ja tieteellisiä tutkimuksia paremmin miten asiat kuuluisi tehdä. Tämä tietysti pelkkää omaa spekulointia… enkä todellista vastausta tiedä…

Mutta, koska itse en ole täydellinen äiti, olen äiti joka kehittyy äitiyteen päivä päivältä, olen äiti joka on valinnut oman rehellisen polun, olen äiti joka haluaa oppia omasta lapsesta enemmän, olla läsnä ja rakastava, mutta silti toteuttaa myös itseäni ja elää täyttä elämää, kerron nyt syvemmin omaa tarinaa tästä polusta…

Raskaaksi tuleminen oli unelmien täyttymys, se tunne täytti kaikki hyvänolon tunteet kehossa ja koin niin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta, mitä en ollut koskaan ennen kokenut.
Ensimmäinen raskaus, ei myöskään henkisesti ollut kauheen helppo. Sitä alitajunnassa stressasi vähän kaikkea, koska toivoi kaiken menevän todella hyvin. En ole koskaan ollut mikään stressaava tyyppi, mutta silti raskaana huomasin löytäväni itseni netin syövereistä mitä ihmeellisempien tieteellisten tutkimusten ja julkaisujen sivuilta aina jos puhuttiin raskaudesta liittyen mihin tahansa asiaan.
Vaikka kuulun itse liikunnanalan-ammattilaisiin, tiesin tasan tarkkaan tieteelliset tutkimukset liikunnasta raskauden aikana, milloin liikunnan tulisi lopettaa ja vaiheet miten liikuntaa tulee muuttaa sekä lajit mitä ei tulisi harrastaa, kertasin kaiken tämänkin vielä varmuuden vuoksi, jos sitä kuitenkin olisin jotain unohtanut, ettei vaan sitä tekisi omalla lapselle hallaa.
Silti oman urheilutaustan ja ammattini puolesta sain kuulla, että raskaana ei saisi kuin kävellä. Tuntui siis aivan absurdilta, että edelleen vaikka luotettavista lähteistä löytyy tietoa liikunnasta raskauden aikana ja miten samat suositukset pätevät ihan raskaana oleviin kuin kaikkiin muihinkin, niin jotkut tulevat kiven kovaan väittämään, miten raskaana tulee vain levätä ja korkeintaan kävellä sekä kertomaan, että mitä kaikkea voi sikiölle tapahtua jos treenaa. Osasin tietysti itse siirtää kommentit toisesta korvasta ulos, mutta monien teidänkin kanssa jutelleena, olen kuullut miten paljon tällaiset kommentit ja varoittelut ovat vaikuttaneet siihen, että moni äiti lopettaa liikunnan eikä uskalla liikkua. On tietysti ihan eri asia, jos kyseessä on riskiraskaus, liikunta aiheuttaa oireita, jotka eivät ole normaaleja ja lääkäri kieltää liikunnan, mutta tämän luulisi jokaisen tajuavan ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita.

Mainitaan silti. On siis myös raskauksia, joiden aikana äiti ei pysty liikkumaan, sekin on normaalia. Itseasiassa jokainen raskaus on niin erilainen, että raskauden edetessä täytyy myös hyvin vahvasti tutkia omaa kehoa ja tuntemuksia ja puhua ammattilaisen kanssa, jos mitä tahansa huolia herää. Jollekin ei herää mitään huolia, ei ole mitään tuntemuksia jotka rajoittaisivat liikuntaa ja läpi raskauden synnytykseen asti voi harrastaa liikuntaa. Ja on raskauksia jossa hyvinkin alussa joutuu liikuntaa rajoittamaan, jopa jättämään kaiken liian kuormittavan pois. Kumpikaan näistä ei ole väärin, päin vastoin ei ole yhtä normaalia raskautta.

Itse alkuraskauden olotilan vaihtelun jälkeen pystyin hyvin harjoittelemaan läpi raskauden synnytykseen asti. Koin raskauden edetessä, että rajoituksia harjoitteluun tuli jatkuvasti lisää, vauhtia piti hidastaa ja päivä päivältä sain muuttaa omaa harjoittelua siihen, mihin keho pystyi. Myös päivien välillä oli tosi paljon eroa, joskus pystyi ongelmitta liikkumaan ja joskus joutui tosi paljon muuttamaan omaa treeniä.
Siihen, että miten treenasin raskauden aikana vaikutti hyvin paljon oma kilpaurheilu/lajitausta, mitä olin tehnyt ennen raskautta koko elämäni, harjoitteluun vaikutti aikaisemmat vammat ja leikkaukset, jotka piti huomioida koska kehonpaino ja löystyvät nivelet- ja sidekudokset aiheuttivat haasteita mm. polvissa sekä erkaantuvat vatsalihakset ja kehon muuttuva painopiste lisäsivät kuormaa alaselässä, jossa itselläni on ollut aiemmin nikamalaskeuman, välilevynpullistuman ja välilevytyrän kanssa haasteita. Lisäksi harjoitteluun vaikutti raskauden eteneminen ja jokaisen hetken muutokset kehossa.

Liikunta muuttui jatkuvasti läpi raskauden niin kuin kuuluukin ja liikunta auttoi myös pitämään vireystilan ylhäällä, sillä nukkuminen oli itselleni raskauden aikana todella haastavaa. En mennyt silti liikkumaan vaan koska tieteelliset tutkimukset puoltavat sen puolesta, että liikunta edistää terveyttä läpi raskauden, valmistaa synnytykseen ja siitä palautumiseen. Liikuin raskaana, niin kuin olen aina liikkunut koska mä vaan henkilökohtaisesti nautin siitä niin paljon, ja se on iso osa mun elämää, elämäntapaa sekä ammattia. Koskaan en ole kokenut sitä pakkopullaksi.

Synnytys oli pitkä ja raskas, niin kuin se tuppaa olemaan. Mutta palautuminen lähti hyvin käyntiin ja koko sen ison ponnistuksen jälkeen tuntui, että keho huusi liikuntaa. Alussa täytyi tietysti aloittaa tosi rauhallisesti, lantionpohjan aktivointia, vatsalihasten tunnustelua, vaunukävelyjä, niska-hartaseudun sekä rintarangan liikkuvuutta, näillä lähdin liikkeelle. Päivä päivältä tuntui paremmalta ja oikein tunsin miten keho rupesin palautumaan hitaasti, mutta varmasti. Episiotomia oli oikeestaan alussa ensimmäiset 6vk isoin hidaste kaikelle, mutta pahimmat kivut oli istuessaan ja muutenkin paikallaan, pieni liikkuminen helpotti siihenkin kipuun. Lisäksi pelkkä istuminen ja maakaminen sohvalla lisäsi vaan kehon jumeja ja mulle henkilökohtaisesti se ei vaan toimi, alan voimaan huonosti. Selkää alkaa kolottamaan ja tuntuu ettei veri kierrä.
Lähdin kuitenkin hyvin systemaattisesti kuntouttamaan kehoa, tekemään systemaattisia harjoitteita, mutta progressiivisesti. Kävin gynekologilla 6 vk synnytyksen jälkeen laajoissa tarkastuksissa, sekä äitiysfyssarilla, jossa oikeestaan tutkittiin ihan kaikki. Tiesin tasan tarkkaan missä kohdun, lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen meni. Näiden tietojen avulla pystyin suunnittelemaan harjoittelun niin, että se veisi omaa kuntoutumista eteenpäin. Tässäkin on hyvä huomioida, että ammattini sekä kilpaurheilun takia, halusin kuntoutua systemaattisesti ja nähdä sen vaivan ja ajan sen eteen. Tämäkään ei missään nimessä ole pakollista, mutta jokaiselle mahdollista. Myös ammattilaisten seurannassa kuten äitiysfyssarilla ja gynekologilla suosittelen ihan jokaista käymään.

Olen itse myös oman ammatin takia hyvin kiinnostunut raskaudesta, synnytyksestä ja niiden palautumisprosessista. Oma kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja palautumisesta on kehittänyt myös omaa ammattitaitoa. Ja voin sanoa, että tämä kokemus on ollut ihan mieletön!

Jos mennään taas kommentti-keskusteluun, niin kyllä synnytyksen jälkeen osan mielestä palauduin liian nopeasti, painoni tippui liian nopeasti, aloitin juoksun liian nopeasti, en olisi saanut tehdä edes liikkuvuutta yläkropalle koska kuulemma loin paineita muille äideille. Loin paineita koska vatsalihakset näkyivät liian nopeasti… vaikka niiden hermotus ja voimatasot olivat ihan olemattomat, eikä ne mihinkään katoa jos ne on kouluikäisestä asti näkynyt. Tyysti mun ulkonäkö oli se syy, miksi jotkut kokivat tarpeen tulla arvostelmaan. Mua mm. syyllistettiin liian nopeasta laihduttamisesta, joka vaikuttaa äidin maidon laatuun epäpuhtauksin, vaikka en ollut päivääkään laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi ja imetys toivat nopeasti kehon samaan painoon mikä se oli ollut aiemmin. Silti siinä hetkessä en ollut toimintakyvyllisesti lähelläkään ”minä”, en pystynyt mihinkään samaan kun ennen, menetin paljon tukilihaksia ja kamppailin kovien polvikipujen kanssa.
Koen omaavani hyvän itsetunnon, jonka olen vuosien varrella työstänyt tähän pisteeseen, silti raskaus, synnytys ja sen hetken kehon tuntemus sai mussakin aikaan ärsytystä omasta kehosta ja toimintakyvystä. Vaikka kaikkein tärkeintä oli se oma terve lapsi, silti mulle tuli vahva fiilis, että haluan oman terveyden ja toimintakyvyn takaisin.

Kommentit paineiden luomisesta tuntui suoraan sanoen järkyttävältä syyllistämiseltä. – Miksi en saisi palautua, niin kuin palauduin, miksi en saisi jakaa kokemuksia niin kuin koin, tai näyttää siltä kun näytin. Tätä en voinut ymmärtää. Enkä ymmärrä edelleenkään, kun huomaan, että samat kommentit kohdistuvat jokaiseen varsinkin jos näytät ”ulkoisesti” jonkun mielestä palautuneelta. Vaikka sisäisesti keho on isossa myllerryksessä ja se tärkein, eli mieli- sen palautumisessa voi kestää kaikista pisimpään.

Tavoitteeni synnytyksen jälkeen (marraskuu 20) oli päästä seuraavana kesänä takaisin rugbykentille, ja sinne pääsinkin. Tein ihan valtavan duunin kehollisesti siihen pisteeseen ja samalla toteutin ison unelman olla äiti ja urheilija, oma lapsi katsomossa. Silti en odota, että kenenkään muun äidin täytyisi näin tehdä.
Äitinä pidän lasta mukana meidän perheen tapahtumissa, kuten myös treeneissä ja treenikentillä. Haluan kasvattaa ja näyttää suuntaa liikunnalliseen elämään, jossa nautitaan ja pidetään hauskaa liikunnan parissa.

Kommentointiin liittyen… en jaksa välittää negatiivisista kommenteista, mitkä muhun kohdistuvat. Oli sitten kyseessä raskauden aikainen liikunta, synnytyksestä palautuminen tai siihen millainen äiti olen. Tiedän, että teen parhaani ja lapsi on aina etusijalla. Tiedän myös, ettei kukaan joka ei elä toisen elämää pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa tai oikeestaan samaistua yhtään mihinkään. Miksi sitten avaudun edelleen tästä aiheesta… en halua, että kukaan teistä enää antaa minkäänlaista painoarvoa samantyyppiselle arvostelulle ja kommenteille. Toivoisin, että jokaisen raskaana olevan annetaan liikkua tavallaan, annetaan synnyttäneen äidin palautua ilman ylimääräistä kommentointia suuntaan tai toiseen ja annetaan jokaisen äidin kasvattaa oma lapsi tavallaan.
Keskitytään olemaan tukiverkko, kannustetaan ja tuetaan toisia äitejä, ymmärretään, että äitiys ei ole yksi polku ja tapoja olla äiti on monia. Sekä annetaan ammattilaisten hoitaa myös tonttinsa mm. liikuntaohjeissa raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville.

Nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

Kehon muutokset raskauden aikana kiinnostaa monia, niin itseänikin ja koko raskaus on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon.
Raskauden aiheuttamista kehon muutoksista kyseltiin paljon koko oman raskauden aikana, joten ajattelin käydä läpi kootusti, mitä muutoksia mun kehossa tapahtui raskauden aikana ja miten olen palautunut ensimmäisten kahden viikon aikana synnytyksestä.

Olen raskauden eri vaiheista kirjoittanut aiemminkin jo tänne blogiin, eli vanhemmat tekstit kannattaa vielä plärätä läpi jos tarkemmin kiinnostaa raskauden eri vaiheet ja esim. liikunta raskauden aikana, vitaaminit raskaana yms…

Tässä kuvasarjassa on raskauden ensimmäiset viikot eli rv 5 , rv 10 ja rv 15. Pientä muutosta alkoi tapahtumaan tosi nopeasti. Usein oli sellainen olo, että olisi syönyt jotain mikä ei vatsalle sovi ja oli turvonnut fiilis.
Alkuraskaudessa oli eniten huonovointisuutta, väsymystä ja hengästymistä. Hormonitoiminnassa tapahtuu paljon muutoksia ja selvästi huomasi, että keholla menee aikansa tottua niihin. Liikkumista raskauden alussa vaikeutti vaihtelevan olotilan lisäksi myös salitreeneissä pinnistyksen aiheuttama päänsärky. Tämä vaiva meni onneksi muutamassa viikossa ohi, mutta usein jouduin keskeyttämään liikkeet ja tiputtamaan painoja.

Tässä kuvassa rupeaa jo isoin muutos näkymään kunnolla. Oikeastaan raskauden toisella kolmanneksella vatsa kasvoi kaikista nopeiten ja alkuraskauden turvonnut olo alkoi muuttumaan pallomaiseen vatsaan. Vasemmalta oikealle näkyy rv 20, rv 25 ja rv 30.
Toisella kolmanneksella ei enää ollut pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystä muusta syystä kuin siitä, että heräilin öisin 3-6 kertaa. Oikeastaan heräily alkoi jo ihan raskauden alussa ja jatkui loppuu asti. Taisin koko raskauden aikana nukkua alle 10 kertaa putkeen ilman heräilyä. Lopulta siihen jo tottui.
Toisella kolmanneksella kasvava vatsa ja jo ihan painon nousu vaikuttivat eniten olotilaan. Tahti treeneissä hidastui paljon verrattuna alkuraskauden treeneihin, mutta muuten pystyi hyvin liikkumaan vain sisältöä piti muuttaa radikaalisti.

Viimeisenä loppusuora! rv 35, rv 40 ja sainkin rv 40.1 pikkusen maailmaan, 5h ja 52 minuuttia myöhässä lasketusta-ajasta, eli lähes täsmällinen tyttö. Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin synnytyksestä, joka kesti kaiken kaikkiaan sen vuorokauden, sieltä voit lukea enemmän itse synnytyksestä.
Raskauden viimeisellä kolmanneksella alkoi keho tuntumaan jo tosi isolta, painoa raskauden aikana tuli kaiken kaikkiaan + 13-14kg.
Lopussa kömpelyyttä oli selvästi enemmän ja tukalaa oloa. Iso vatsa painoi selvästi enemmän keuhkoja ja sai etsiä asentoja, missä pystyi olla- saati nukkua. Melkein seisten oli helpointa olla ja pomppasin useesti pystyyn, koska en vaan pystynyt istumaan paikallaan!

Treenasin ihan raskauden loppuu asti salilla sekä kävin tekemässä kävelylenkkejä. Askelpituus lyheni loppua kohti kävellessä ja vatsan paino tuntui tosi tukalalta, mutta tahtia hidastamalla pystyi vielä kuitenkin n. 5km lenkkeihin ongelmitta. Ainoa este oli oikeastaan se, että melkein kun ensimmäiset 200m oli kävellyt tuli jo vessahätä. Vauva sopivasti painoi rakkoa…
En voi kuitenkaan sanoa, että olisin nauttinut raskaana olemisesta tai kasvavasta vatsasta, vaikka pienokaisen odottaminen ja kasvaminen olikin ihanaa.
Varsinkin loppusuoralla olo oli tosi tukala, eli synnytyksen alkaminen oli ainakin itselle suorastaan helpotus. Työni on kuitenkin todella aktiivista, seison pitkiä pätkiä kun valmennan, joten kehon painon ja painopisteen muuttuminen vaikuttivat tosi paljon omaan työskentelyyn ja jaksamiseen töissä, vaikka asiakkaat loppuun asti väittivätkin, ettei sitä huomaa.
Lapsen syntymää tulikin odotettua, kuin kuuta nousevaa ja kun pikkuinen syntyi oli se paras tunne ikinä! Ihan sen takia tietysti, että näki oman rakkaan lapsen terveenä maailmassa, mutta myös sen takia, että olotila kehossa helpottui huomattavasti.

Seuraavaksi onkin hyvin rehellistä kuvasarjaa kahden viikon palautumisesta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen kuva on heti synnytyksen jälkeen, kun päästiin perhehuoneeseen. Vatsa oli edelleen pallomainen, mutta olo sisällä oli todella outo, ihan kun kaikki sisäelimet etsisivät uudestaan paikkaansa, enkä pystynyt yhtään hallitsemaan keskivartaloa tai tuntenut sitä, joka on itselle hyvin outo tunne. ”Ontto olo” kuvasi hyvin fiilistä just tolloin!
Toinen kuva on 3 päivää synnytyksestä, eli seuraava päivä kotiutumisesta. Kolmas kuva taas 4 päivää synnytyksestä. Neljäs kuva 5 päivää synnytyksestä. Viides kuva on viikko synnytyksestä ja viimeinen kuva on tasan kaksi viikkoa synnytyksestä.

Olen tosi yllättynyt miten nopeasti oma keho on synnytyksestä muuttunut vain kahdessa viikossa, lisäksi paino on pudonnut jo yli 10kg.
Rehellisesti sanottuna, en uskonut, että muutos tapahtuu ihan näin nopeasti. Isoin yllätys on ollut miten nopeasti keskivartalon lihakset ovat jo ruvenneet löytämään paikkansa, vaikkakin edelleen täytyy rauhassa odottaa, että vatsalihakset ovat täysin palautuneet ennen kuin niitä alkaa treenaamaan.

Kaikki on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta uskon vahvasti, että liikkuminen koko raskauden ajan ja raskauden jälkeen liikkumisen käynnistämisellä on iso vaikutus omaan palautumiseen, ihan niin kuin tieteellisesti on myös tutkittu.
Lisäksi olen todella paljon panostanut veden juontiin ihan täysimetyksen takia sekä ylipäätään terveelliseen ja monipuoliseen ravintoon yhtä lailla panostan nyt kuin raskauden aikana ja ennen raskautta. Hyvä ravinto on niin iskostunut omaan arkeen, että se on vaan niin tapa.

Miten aloitin liikkumisen synnytyksen jälkeen: Oikeestaan heti samana päivänä yritin vaan kävellä huoneessa ja olla pystyssä, mitä pystyin. Joka päivä lisäsin ihan vain pystyssä olemista ja kävelyä.
Heti kun pääsimme kotiin, kävimme ensimmäisellä 20 min vaunulenkillä ja vaunulenkit ovat jatkuneet päivittäisinä tähän päivään asti, nyt yleensä 30-60 min kerrallaan.
Lantionpohjan lihaksia aloin treenaamaan myös heti, kun kotiuduttiin noin. 2-3 krt päivässä, ihan jännitys-rentoutus aktivoinnilla.
Viidentenä päivänä synnytyksestä aloin tekemään jo enemmän liikkuvuutta ja kevyttä lihaskuntoa oman kehon painolla ja kuminauhoilla. Todella tunnustelevaa harjoittelua ja lähinnä tavoitteena saada veri kiertämään varsinkin yläkropassa. Jalkaliikkeitä olen tehnyt hyvin varovasti alkuun, mutta kokoajan pystyy tekemään enemmän.

Liikkumisen isoin hidaste on ollut episiotomian haava, joka alussa vaikeutti jo ihan kävelyä ja kaikkia alakropan liikkeitä. Nyt kahden viikon jälkeen tunne on jo ihan erilainen, muttei täysin normaali.

Jottei kukaan ota näistä paineita, haluan muistuttaa, että oma liikkuminen on kuntoutumista, todella rauhallista ja tunnustelevaa. Ei mitään repiviä liikkeitä eikä isoja painoja. Lisäksi käytän tukivyötä, jotta keskivartaloon ei tule liiallista painetta. Ensimmäisellä viikolla tukivyö oli myös kävelylenkeillä päällä, mutta nyt enää treenatessa. (täältä löytyy tukivyö, jota käytän).

Jokaisen palautuminen ja liikkumisen aloittaminen on todella yksilöllistä, joten itseä ei kannata verrata keneenkään toiseen. Palautumiseen vaikuttaa geenit, kaikki se aika liikunnan parissa ennen raskautta ja raskauden aikana, miten raskaus on mennyt ja miten synnytys on mennyt. Koskaan tämä lista ei ole sama kenenkään toisen kanssa, joten vertaaminen on täysin turhaa.
Itse voin ammattilaisena antaa vain nämä neuvot näkemättä kunnolla kenenkään tilannetta, sen tarkemmin; Kuuntele omaa kehoa, pyri asteittain liikkumaan voinnin mukaan. Aloita ensin ihan vaunulenkeillä ja yläkropan liikkuvuusliikkeillä, ja asteittain lisää rauhallisia liikeitä omalla kehon painolla. Anna keskivartalon palautua kunnolla, älä tee liikkeitä, jotka aiheuttavat painetta vatsaan. Keskivartalon palautuminen vie alussa aikaa, ja jos sen ei anna rauhassa palautua voi myöhemmin tulla isompia fyysisiä ongelmia esim. selän- ja vatsan alueelle.

Itsellä on todella iso palautuminen edessä ja kaikki tämä on vasta koko pitkän matkan ensimmäiset metrit!

Hiljaa hyvä tulee!

”Koita nyt vaan levätä ja ota ihan rauhassa- oothan sä kuitenkin raskaana…” – Tämän lauseen kuulee lähes päivittäin, viikottain ja kuukausittain sen jälkeen, kun joku tietää, että olet raskaana. Parasta on vielä saada ulkopuolisilta ihmisiltä kuulla, ketkä ei todellakaan ole alan-ammattilaisia, että mitä saa tehdä ja mitä ei. ”Raskaana et missään nimessä saa kantaa mitään raskasta! Et missään nimessä voi enää imuroida! Nyt sun täytyy syödä kahden edestä! Sun ei missään nimessä kannata nyt treenata, ettet saa keskenmenoa…?!!??!”…. ja näitä perättömiä viisauksiahan riittää.
Raskaus on jostain syystä aihe, mistä jokainen jolla on lapsia kokee olevansa oikeutettu kommentoimaan tuleville äideille. Jostain syystä yhteiskunnassa on joku ihme ”käsitys”, että raskaudet olis jollain tavalla kopiokoneesta tulostettuja ja kaikki tapahtumat koskevat kaikkia odottajia… valitettavasti asia on hyvin kaukana tästä.
Raskauksia on yhtä monta erilaista, kun on odottajaakin ja jo yhden odottajan kohdalla voi olla kolme aivan erilaista raskautta, joten jo tämän pitäisi olla meille pieni vinkki siitä, että ehkä ne mun kokemukset eivät ole samat mitä joku toinen tulee kokemaan.

Kokemuksia on hauska jakaa ja niistä on hyvä puhua ääneen, mutta neuvot ilman faktaperäistä lähdettä kannattaa jättää ammattilaisille, niin kuin olen jo aiemmissa teksteissä tuonut ilmi.
Raskaana oleva nainen ei ole lähtökohtaisesti sairas. – Kyllä, tiedän, että on poikkeuksia. Osalle raskauden aika on yhtä piinaa: jatkuvaa pahaa oloa, oksentamista ja kipuilua, mutta näitä tapauksia on oikeesti suuremmasta kastista tosi vähän. Enkä tässä tekstissä vähättele tai halua ottaa kantaa näihin, koska niin kuin sanoin jokaisella raskaus on erilainen ja on todella ikävää, jos jollain on raskauden aikana niin paljon erilaisia ylimääräisiä oireita, joihin ei vaan auta mikään. Uskon kuitenkin, että tämä murto-osa raskaana olevista ovat valmiita tekemään mitä tahansa, kohentaakseen omaa oloa, eivätkä he ole niitä ketkä jäävät sohvalle makaamaan tarkoituksella.

Raskauden yhteydessä puhutaan usein sallimisesta, itselle armollisuus on ihan eri asia kun asioiden salliminen virikkeellä, että olen raskaana. Armollinen pitää olla itseä kohtaan, mutta jatkuva salliminen usein kääntyy itseään vastaan. Armollisuutta on kuunnella omaa kehoa ja elää kehon tuntemuksen mukaan, salliminen on usein enemmän itsensä säälimistä ja huonojen ”valintojen” sallimista elämään. Tällä lauseella ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta haluaisin, että moni ymmärtäisi näiden asioiden eri yhteydet.
Itse todellakin liputan sen perään, että kun on väsynyt ja kroppa kertoo siitä, niin lepäämme ja rauhotamme kehon. Palautuminen ja lepo ovat tasapainon vastapuoli kaikelle aktiivisuudelle ja jos emme opi palautumaan, emme myöskään pysty aktiivisesti toimimaan. Niin kauan kuin lepo ja palautuminen parantavat vireystilaa ja jaksamista, ovat ne todellakin tulleet tarpeeseen ja kehoa on kuunneltu oikein, mutta jos lepo kääntyy jatkuvaksi löhöilyksi ja inaktiiviseksi elämäntavaksi, ei se enää vie vireystilaa eteenpäin vain juuri päinvastaiseen suuntaan.

Raskaudessa usein ongelma on se, että sallimme inaktiiviset elämäntavat sekä epäterveellisen ravinnon ja perustelemme näiden valintojen jälkeen huonovointisuutta raskaudella. (Ja nyt en edelleenkään puhu niistä, kenelle raskaus aiheuttaa tämän huonovointisuuden, koska heitäkin on!!)
Ihan ilman raskautta, jokainen tietää voivansa huonosti, kun syö mitä sattuu eikä liiku, tämä ei muutu raskaanakaan. Se, että tarviiko raskaana olla yhtä aktiivinen kuin normaalisti niin ei, ja juuri armollisuutta on näissä tilanteissa kuunnella kehoa ja tehdä asioita oman vireystilan sekä jaksamisen mukaan. Kuitenkin se, että lähtee liikkeelle kohentaa todistetusti jokaisen vireystilaa ja jaksamista raskaanakin, joten on tärkeä löytää itselle sopiva tapa liikkua myös raskaana.
Ravinnerikas ja monipuolinen ravinto edistää vireystilaa ja terveyttä, myös ja eritoten raskaana. Kaiken tämän lisäksi huolehdit myös siitä, että pikkuinen, joka kasvaa sisälläsi kasvaa ja kehittyy niin kuin pitääkin. Hän ei tarvitse ylimääräistä rasvaa ja sokeria kehitykseen vaan monipuolista ja terveellistä ruokaa. Ja vaikka, joku sanoisi sinulle, että et saa treenata raskaana, niin: liikunnan on tieteellisesti todettu parantavan lapsen kasvua ja kehitystä sekä myös valmistavan raskaana olevaa paremmin itse synnytykseen ja siitä palautumiseen, eli nämä kommentit ovat vain tietotaidon puutetta ja näitä henkilöitä kannattaa positiivisessa ilmapiirissä valistaa oikealla informaatiolla, etteivät enää jakaisi yhteiskunnassa vääristynyttä tietoa asiasta ja turhia paineita odottaville äideille.

Jokaisessa raskaudessa on riskinsä, mihin odottava äiti ei pysty millään tavalla vaikuttamaan. On turha lisätä kommenteille lisää stressiä ja pelkoa äideille, kun focus pitäisi olla kaikessa siinä positiivisessa, mitä raskaus oikeasti on. Jokainen odottava äiti pelkää jo omassa alitajunnassa, että vauva ei kehity niin kuin pitää, tai vauvalla on jokin hätänä, tähän ei auta yhtään pelon lietsominen väärällä informaatiolla.

Mulle tulee välillä ihan myötähäpeän olo, kun kuulen millaisia kommentteja moni on raskaana ollessaan saanut ja välillä lukiessani niitä, mitä itse saan. Mutta toisaalta on erittäin tärkeä huomata, miten huonossa jamassa tietotaito yhteiskunnassamme on ja viedä sitä puolta eteenpäin, jotta jotain muutosta oikeesti tapahtuisi.
Ja koska ymmärrän, että moni odottava äiti on todella herkillään raskaana ja kommentit saattavat mennä todella syvälle ihon alle, haluan täältä tsempata teitä kaikkia ja muistuttaa, että: tiedän tasan tarkkaan teistä jokaisen ajattelevan vain parasta, omalle pikkuruiselle ihmeelle vatsan sisällä, joten uskokaa ja luottakaa itseenne!!
JA jos kaipaatte asioista tietoa, niin kysykää neuvolassa osaavilta terveydenhoitajilta ja lääkäreiltä, annetaan ammattilaisten antaa ne neuvot ja muilta ottakaa vain positiiviset vinkit ja tsempit vastaan!

ps. Eikä tätä tekstiä kirjoita täällä mikään oireeton superodottaja! Täälläkin liitoskivut vaivaa, leikatut polvet ilmoittelee itsestään löystyneiden nivelten muodossa, yöllä hormoonit valvottaa ja pitkien päivien jälkeen pohkeet pakottaa ja väsyttää. Mutta, jos joku on auttanut vireystilaan niin: järkevä aktiivisuuden ja levon tasapaino yhdistettynä ravinnerikkaaseen ravintoon ja stressittömään ilmapiiriin!

Tsemppiä kaikille!

Olen saanut paljon viestejä liittyen omaan treenaamiseen raskaana niin fiilistelyjä siitä, että elän edelleen aktiivista elämää ja treenaa kun taas kauhistelua ja hyssyttelyjä, ettei kannata kauheesti liikkua ja pitäisi olla varovaisempi.
Olen myös saanut teiltä viestejä, että moni teistäkin on saanut arvosteluja ja katseita jos olette treenanneet raskaana. Osalta on tullut jopa viestiä, etteivät ole uskaltaneet mennä kuntosalille koska jotkut ovat tulleet kommentoimaan sitä, ettei siellä raskaana kuuluisi olla. Näillä ihmisillä ei ole tieteelliset faktat ihan hallussa ja haluan sanoa ihan kaikille raskaana oleville, että antakaa mennä vaan. Raskaus ei ole sairaus, silloin saa ja pitää liikkua.

Haluan ihan alkuun muistuttaa, että teen itse myös työkseni valmennuksia niin odottavien äitien kuin raskaudesta palautuvien äitien kanssa. Ja jo työssäni olen huomannut miten erilaisia jokaisen odottavan äidin raskaudet ovat.
Omat valmennusmetodit perustuvat aina jokaisen asiakkaan terveyden edistämiseen, tavoitteena on huomioida tutkittu faktatieto ja yhdistää se yksilöllisesti jokaisen asiakkaan sen hetkiseen kuntotasoon ja tavoitteisiin. Eli ei ole olemassa yhtä ainoaa ohjelmaa, jolla esim. kaikki odottavat äidit voivat treenata ja huolehtia omasta kunnosta, vaan jokaisella omistakin asiakkaistani on ollut täysin erilaiset harjoitussuunnitelmat.

Aktiivisuus raskaana on vain hyvä juttu. Liikunnan positiiviset vaikutukset koskevat ihan yhtä lailla raskaana olevaakin ja on hyvä muistaa, että raskaana kehossa tapahtuu muutoksia, joita täytyy vahvistaa sopivalla liikunnalla, jotta vältytään isommilta oireilta. Ainoa mitä kannattaa miettiä yksilöllisesti on, että miten liikkua. Se, että miten kannattaa liikkua määräytyy hyvin paljon näistä asioista:

1. Miten olet liikkunut ennen raskautta? Oletko ollut urheilija, aktiiviliikkuja, liikunta osana arkea- tyyppi, liikkunut vähemmän tai et ollenkaan.
2. Minkälainen raskaus sinulla on. Kärsitkö pahoinvoinnista, kovista liitoskivuista tai muista hyvinvointia alentavista tekijöistä.

Näiden kahden kohdan ympärille jokaisen raskaana olevan tulisi yksilöllisesti soveltaa oma liikkuminen.
Jos et ole ennen raskautta liikkunut lainkaan on syytä raskauden aikana liikkua maltillisesti, enemmän tehdä peruskuntoa parantavia kävelylenkkejä ja raskauden alkupuolella vahvistaa lantionpohjan lihaksia sekä huolehtia liikkuvuudesta, jottei isompia tukiliikuntavammoja ilmene myöskään raskauden aikana, kun kehon painopiste muuttuu.
Jos taas olet liikkunut paljon, voit voinnin mukaan jatkaa liikkumista raskauden alussa ihan normaalisti ja raskauden edetessä kehoa kuunnellen keventää harjoittelua.
Jos kehossa ei tapahdu mitään reaktiota treenin aikana, mikä pakottaa keventämään, ei sitä myöskään väkisin tarvitse tehdä. Ainoa mihin heti raskauden alussa kiinnittäisin huomiota on keskivartalo, jos keskivartalon lihakset ovat tosi hyvässä kunnossa, ei niitä kannata tehdä lisää, muuten niistä voi olla synnytyksessä haittaa.

Jos liikunta aiheuttaa supistuksia, päänsärkyä, pahoinvointia… tai tuntemuksia, jotka eivät tunnu ”normaalilta”, niin silloin kannattaa hellittää. Raskaana liikunnan idea ei ole laittaa kehoa äärirajoille tai pyrkiä ennätyksiin. Kannattaa keskittyä eniten oman hyvän olon ja terveyden rakentamiseen, panostaa peruskuntoon ja liikkuvuuteen.
Liikunnan perus rasitusta keho kestää kyllä sekä monia ominaisuuksia voi harjoittaa ihan raskauden loppuun asti.

Neuvolassa kannustetaan myös liikkumaan, mutta muistakaa, että siellä ei olla liikunnanalan-ammattilaisia, eikä heidän työkenttään kuulu antaa spesifejä ohjeita liikuntaan, eivätkä he sitä myöskään tee.
Liikkumisesta kannattaa puhua enemmän lääkäreiden kanssa ja mitä parempi, niin sen alan ammattilaisten, eli esim. valmentajien, jotka tekevät töitä raskaana olevien kanssa. Varsinkin, jos raskaana liikkuminen pelottaa ja on sellainen fiilis, ettei tietä mitä saa tehdä ja mitä ei. Osaajia ja apua löytyy kyllä!

Joskus on vaikea ymmärtää ylipäätään miksi kukaan kommentoi kenenkään toisen tekemistä. Ainoa, joka oikeesti tietää miltä omassa kehossa raskaana tuntuu, olet sinä itse. Muilla ei pitäisi olla vieressä mitään sanomista. Vaikka takana olisi monta raskautta niin silti se tietotaito liittyy silloin vaan siihen omaan kehoon ei muiden. Ja niin kuin alussa sanoin, taustoilla on todella iso merkitys siihen, mitä pystyy myös raskaana tekemään, sekä isosti vaikuttaa myös millainen raskaus on kyseessä. Näissä asioissa apua kannattaakin kysyä vain asiantuntijoilta.

Annetaan siis jokaiselle rauha liikkua juuri niin paljon kuin haluaa, ja pyritään jokainen enemmän keskittymään siihen mitä me itse tehdään. On hyvä muistaa, että jokainen odottava ajattelee varmasti vain oman pikkuisen parasta.

Tässä Iltalehden haastattelussa puhun vähän omasta raskaudesta ja esim. miten suhtaudun ”muuttuvaan” kehoon. Linkki tästä: https://www.iltalehti.fi/mieli/a/7c8502be-3305-4c05-a6ee-12bf3f49b766