Avainsana-arkisto: polvioperaatio

Kohta on viisi kuukautta takana leikkauksesta, enkä olisi ikinä uskonut, että aika menee näin nopeasti.  Motivaatio on vain kasvanut pelaamiseen ja ehkä vaikeinta onkin kun (7-) kausi alkaa likoilla reilun parin viikon päästä eikä itsellä sinne ole vielä mitään asiaa. Kuntoutus on muuttunut paljon tässä kymmenen vuoden aikana. Jouduin ensimmäistä kertaa täysin samaan polvileikkaukseen, kun olin 15 vuotias, mutta silloin kyseessä oli oikea polvi. Kuutta kuukautta pidettiin sopivana aikana kuntoutukselle, jonka jälkeen palattiin jo aika nopeasti takaisin kentille. Nyt, jo kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa suosittelee kuntoutukseen 8-11 kuukautta. Selvästi liian nopea paluu kentille on tuonut liian monille urheilijoille takapakkia. Jälkiviisastelut eivät paljoa auta, jos loukkaantuminen uusiutuu.

Kuntoutuminen on edennyt kovaa vauhtia ja lihasten välinen puoliero rupeaa pikku hiljaa tasoittumaan. Reisien välinen ero on jo kaventunut 1-1,5 cm kun leikkauksen jälkeen se huiteli reilun 5 cm kohdilla. Tällä hetkellä isoimpia haasteita aiheuttaa leikatun jalan kireys. Takareiden siirre- kohta on todella kireä ja oikeastaan koko reiden alue. Paras apu on ollut ihan perinteinen hieronta, sekä foamrullaus. Venytykset ovat olleet hankalia, koska polvi ei kunnolla taivu joka asentoon. Hitaasti hyvä tulee..

Kuntoutus viikkoihin olen aikatauluttanut kaksi voimatreeniä jaloille, kaksi voimatreeniä yläkroppa/keskivartalo-alueelle, kaksi koordinaatio/tasapaino/pomppu- treeniä jaloille sekä lisäksi vielä 3-2 krt/vk:  pyöräilyä/uintia/crossaria/soutua. Nyt juoksua voi alkaa asteittain nostamaan yli 10 minuuttiin ja mukaan otan kiihdyttäviä juoksuja sekä spurtteja. Lisäksi kaikki treenit pitävät sisällään liikkuvuutta ja kehonhuoltoa, siitä ei kannata tinkiä! Keskeisintä kuntoutuksessa on tarkka keskittyminen tekemiseen. Yhtään toistoa tai liikettä ei voi tehdä puolivaloilla vaan jokainen liike ja alastulo pitää olla hallittu sekä stabiili.

Maltillinen ja positiivinen asenne kuntoutukseen on ollut helpompi kuin koskaan aiemmin, silti on hirveä palo takaisin täyteen toimintaan. Elämässä on onneksi muutakin ja tällä hetkellä käytän kaiken ylimääräisen energian niihin asioihin, missä ei polvi jarruta. Yllättävän nopeasti aika kuluu ja tämänkin on vain pieni hetki elämästä!

Tsemppiä kaikki kohtalotoverit! 🙂

Aika kuultaa muistot jo ihan 2 kk aikana. En voi edes uskoa, että kuukausi sitten kävelin vielä viimeisiä päiviä kepeillä ja kun sain ottaa ensimmäiset askeleet ilman keppejä… hahah olin kuin bambi jäänpinnalla! Askel- kontrolli täysin olematon ja ilman toispuoleista terveellä jalalla kompensointia en olisi päässyt edes eteenpäin. Ihan huvittaa nyt miettiä sitä omaa menoa, silti ensimmäiset askeleet nosti sallaisen fiilis ryöpyn pintaan, että teki mieli huutaa ilosta! Terveyden arvostamisen oppitunnit olivat menneet hyvin sairaslomalla perille.

Jos jotain voin sanoa näin 6 erilaisen polvioperaation tai tähystyksen jälkeen, niin malttini on ihme kyllä parantunut. En ole läheskään niin ”hermoheikki” kuin ensimmäisillä kerroilla. Osaan nauraa itselleni, ottaa asiat rennommin. Ja mikä tärkeää, en varo polvea hysteerisesti vaan uskalsin alusta asti ruveta jumppaamaan ja liikuttamaan jalkaa. Alussa pitää olla varovainen mutta liike varominen pitkittää kuntoutumista, koska jalka pitää heti saada liikkeelle ja takaisin normaaliin toimintakykyyn. Kuntoutusta olen joka vuosi arvostanut vain enemmän ja enemmän, jo ihan valmennustyöni kautta, olen huomannut miten iso merkitys kuntoutuksella on tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta.

Vaikka teen paljon kuntoutusta työkseni (yhteistyössä lääkäreiden, fyssareiden, osteopaattien sekä kiropraktikkojen ja naprapaattien kanssa) ja tunnen hyvin kroppani käyn silti aktiivisesti 2 viikon välein fyssarilla Pihlajalinnassa. Jarkko on pitänyt hyvää ”jöötä”- etten tekisi myöskään liikaa kaikkea, jottei tule nyt mitään takapakkia. Vaikka itsellä olisi osaamista, niin on aina parempi, että alan ammattilainen asettaa raamit kuntoutukselle ja pitää tarkkaa seurantaa etenemisestä. Varsinkin tässä vaiheessa, kun itsestä tuntuu, että voisi jo kokeilla hölkätä, mutta kierukan liitännän takia siinä ei ole mitään järkeä. Tarvitsen selkeesti jonkun asettamaan itselleni rajat, jotta myös minun on helpompi olla maltillinen.

Kuntoutuksen eteneminen ei ole hyvien geenien aikaansaannos, vaan kovan työn ja kärsivällisyyden lopputulos. Takapakkia voi tulla kenelle vain huonostakin tuurista, mutta hyvin edennyt kuntoutus vaatii kovaa korvien väliä ja tukiympäristöä.

Pakko vielä sanoa, että iso kiitos kaikille upeista viesteistä ja yhteydenotoista, teitä on siellä todella paljon samassa tilanteessa niin kuntoutumassa tai menossa erilaisiin leikkausksiin ja on ihan mieletön saada teiltä palautetta miten paljon blogi-tekstit sekä videot instagramissa inspiroivat teitä. Haluan yhteisesti sanoa kaikille teille, että juuri se motivoi minua kirjoittamaan sekä kuvaamaan harjoituksia että tiedän sen auttavan myös teitä kuntoutuksessa eteenpäin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Tsemppiä kaikille kuntoutuksiin sekä muille loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn!

Yli kaksi viikkoa on kulunut operaatiosta ja kotona olo rupeaa nyppimään. Kauniit syksyiset kelit tuntuvat menevän ihan ohi. Muutama postausta aiemmin kerroin tarkemmin polven leikkauksesta, mutta vielä kertauksena; omaa liikkumista on hankaloittanut kierukan liitäntä, eturistisiteen uusimisen lisäksi, joka on pakottanut olla varaamatta kuukauteen leikkauksen jälkeen. On erittäin hankala liikkua kun, painon saa pitää vain oikealla jalalla ja kepeillä. Kotona kuljen reppu selässä, jolloin saan tavaroita liikuteltua paikasta toiseen. Olen koittanut imuroida niin, että istun eri penkeillä ja imuroin aina sen alueen, johon imuri yltää sekä ruokaa laitan usein penkki keskellä keittiötä. Haasteita ruoanlaitossa on olla polttamatta ruokaa samalla kun vesi meinaa kattilassa kiehua yli. ”Hidasteita, mutta ei esteitä…”

Kaiken tämän keskellä hankalinta on kuitenkin jatkuvasti pyytää apua. On tuntunut niin tylsältä vaivata toista, vaikka tiedän että tottakai hän auttaa. Se, että en kykene omaan itsenäiseen tekemiseen on itselleni ehkä kovin pala. Onneksi joka päivä on pystynyt tekemään enemmän, kun liikkuminen ei satu sitä luokkaa mitä ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen. Hitaasti mennään eteenpäin, mutta varmasti. Ja aina sitä rupeaa miettimään, että tämä on oikeasti niin pientä, isojen leikkausten ja sairauden joukossa, että hymy huulille vaan ja parantumista kohti!

Moni ystävistäni on kysynyt, että miltä jalka tuntuu, niin tässä ehkä paras tapa kuvailla omaa polvea tällä hetkellä;  ajattele, että polvi on vesi-ilmapallo joka on peitetty rautalevyllä, joka ei meinaa taipua suoraksi eikä koukkuun. Lisäksi muutamalla kiinnitys-nastalla, jotka aina hetkittäin ilmoittaa itsestään. Eli polvi on  todella jäykkä ja sitä saa lähes väkisin yrittää taittaa suoraksi ja koukkuun. Lisäksi koko säären ja pohkeen alue, ovat täynnä mustelmaa joka aiheuttaa tunto-arkuutta sekä osa säären tunnosta ei ole vielä palautunut, niin ihan kun muutama muurahainen kipittelisi edes takaisin jalan päällä. 😉

Olen tässä 16 päivän aikana päässyt muutaman kerran ulos kotoa. Serkun lapsen ristiäisiin, niittien poistoon ja eilen vihdoin ihan vaan rauhalliselle ulkoilulle upeaan maisemaan. Tuli todella hyvä fiilis päästä ulos, ilman kiirettä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ainoastaan mietin, että aika kuluu onneksi tosi nopeasti ja kohta ollaan jo täydessä vauhdissa. Vaikka välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, niin viikon päästä ihmettelen jo mitä kaikkea pystyn tekemään. Jos kentille paluuseen jollain on merkitystä niin: ”maltti on valttia.”

Upeaa lauantaipäivää kaikille sekä muistakaa illalla tulee taas 19.30 Gladiaattorit!