Jalkapallossa nuorten maajoukkueringissä oleminen oli ihan mieletöntä. Jatkuvaa jännitystä, tunnelatausta ja jatkuvaa suorituspainetta. Kärsin samalla kuitenkin lukuisista loukkaantumisista ja pitkästä polvi-operaatio kierteestä, joka vei aina Em- kisoista ulos ja ringistä kauemmaksi. Jokaisella leirillä Suomipaidan pukeminen päälle nosti sykkeen kattoon ja kylmät väreet läpi kropan. Se tunnelataus oli jotain niin ihmeellistä, että en osaa pukea sitä sanoiksi. Jo ensimmäisen maajoukkuekirjeen tippuminen postilaatikosta sai kyyneleet silmiin ja hiustupsut osuivat lähes kattoon niistä riemukkaista tasajalkahypyistä. Urheilijana oleminen on aina ollut itselleni kunnia, jonka eteen olen halunnut uhrata tuhansia tunteja ja aikaa elämästäni, enkä kadu sitä lainkaan.

Kun fudis päättyi luulin jo, etten koskaan saisi sitä samaa sporttista tunneryöppyä aikaan, minkä suomipaidan pukeminen minulle toi… mutta mites kävikään tunteet tulivat triplasti tänä vuonna, kun lähdimme ensimmäiseen naisten seiska-maajoukkereissuun Pariisiin.

Ensimmäinen peli jännitti aivan sairaasti, tutisin koko edellisen päivän ja pelipäivän. Se fiilis kun kannat Suomenlippua rinnassa on vaan niin siistiä! Edustat tätä upeaa maata, muiden hienojen maiden joukossa ylpeänä kansalaisena! Se on vaan niin iso kunnia ja fiilis on todella nöyrä… Nousee aina uudestaan ja uudestaan karvat pystyyn kun puhun tästä, sama jännitys palaa kehoon, kuin peliin valmistautuessa. Onneksi olen päässyt kokemaan tämän tunteen uudestaan ja tottakai siihen jää koukkuun!

Pariisin turnaus oli valmistava turnaus tuleviin EM- turnauksiin ja antoi itselleni sekä koko meidän joukkueelle loistavaa kokemusta yhdessä pelaamiseen sekä myös tuleviin, erittäin koviin vastustajiin. Turnauksessa saatiin kolme kovaa voittoa ja kolme tappiota jäätävän koville jengeille (Ranska, Hollanti, Etelä-Afrikka). Voitot nostivat itseluottamusta ja tappiot toivat pettymysten kautta kovaa nälkää kehittyä lisää! Olen huono häviäjä, mutta se fiilis kun tappiosta noustaan ylös on ”helppoa” voittoa- sata kertaa upeampi matka sekä fiilis on lopulta paljon parempi.

Turnauksessa parasta oli meidän ammattimainen tekeminen sekä se, että pidimme ihan sairaan hauskaa joukkueena. Kehittävät ottelut, tunnelataukset ja sairaan hyvät turnausläpät kruunasivat koko Pariisin reissun. Kiitos koko joukkueelle ihan mahtavasta viikosta ja loppuelämän muistosta, tästä on hyvä jatkaa tuleviin peleihin ja reissuihin!

Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, en ole edes päässyt kirjoittamaan aiheesta, koska en ole käsitellyt koko viime viikonloppua kunnolla. Nyt kun vappu on taputeltu, tulee kylmät väreet kun ajattelee koko asiaa…

Liikunta ja terveys evät vaadi kilpailuviettiä, voittoa tai häviötä, mutta ai että itse henkilökohtaisesti rakastan kilpailemista ja varsinkin suorityskyvyllistä kilpaurheilua. Se, että laittaa itsestä kaiken likoon ja samalla tähtää täysillä voittoon, on vain parasta urheilussa.

Kun lopetin fudiksen, luulin että olen asian kanssa sujut. En jäänyt niinkään kaipaamaan lajia vaan kaipasin kilpailuviettiä: voittoja ja häviöitä, joukkuetta, säännöllistä harjoitusrytmiä sekä pelireissuja. Kisasin välissä Bodyfitnessissä, mutta se ei todellakaan ollut oma juttuni, eikä tuonut minulle sitä törkeen hyvää ja energistä fiilistä, mitä suorituskykyyn tähtäävät lajit tuovat. Omassa treenaamisessa oli pitkään tyhjä palanen johon ei pelkkä yksilönä treenaaminen tuonut tarvittavaa täytettä. Kaipasin joukkuetta, super hyvää pelimatka-läppää ja sitä yhteishenkeä, mitä joukkueurheilu on parhaimmillaan. Lisäksi palloilulajit on vaan mun juttu, kun pelaan en edes ajattele, että liikun vaan meen pelaamaan ja nautin siitä.

Suoraan sanoen uuden lajin aloittaminen pelotti! Hyvä yhteishenki ei todellakaan ole itsestäänselvyys, sekä tottakai myös katsoin olan taakse omaa loukkaantumishistoriaa, joka meinaa aina mentaalisesti ja välillä fyysisesti jarruttaa omaa urheilua. Ekoissa treeneissä kuitenkin kiitin itseäni, että päätin tulla treeneihin, koska samalla sekunnilla tiesin, että: ”Tänne mä kuulun!”  

Joukkueessa vallitsee todella hyvä yhteishenki, joka on varmasti syy siihen, että nostimme viikonloppuna kirkkaimman pokaalin ilmaan ja voitimme rugby-7- Suomen mestaruuden. Pelaamme yhteen, kannustamme toisiamme ja samalla pidämme aivan sairaan hauskaa. Olen löytänyt joukkueen, jossa todellakin haluan pelata! Iso kiitos vielä meidän ihan mielettömän hyvälle valmentajalle Miialle, joka valitettavasti jättää valmennuspestin ja siirtyy uusiin haasteisiin. Hän otti minutkin uutena pelaajana upeasti mukaan joukkueeseen.

Ensiviikolla pääsen isojen haasteiden äärelle, kun lähdemme Naisten7 – maajoukkueen kanssa pelaamaan Pariisiin! Pitäkää peukkuja! 😉