Kuntoutus

Ennen isompaa kehon palautumis-postausta, joka tulee mahd. pian kun saan siihen vielä muutamat materiaalit mukaan, on pakko jakaa vähän fiiliksiä paluusta oman lajin rugbyn pariin, koska viikonlopun maajoukkueleiri nosti maidon lisäksi fiilikset pintaan.
Rugby kentälle ei puolikuntoisena mennä, vaan tässä on iso projekti edessä, jotta keho kestää äärirajalla taistelemista. Ensinnäkin kestävyyskunto täytyy saada tosi korkealle tasolle, nopeus ja voimat takaisin sekä tukilihasten kunto pitää hioa ihan viimesen päälle, jotta keho kestää taklauksia ja ylipäätään jatkuvasti iskuja, mitä tulee niin treeneissä kuin peleissäkin. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään pelillisten ominaisuuksien treenaamisen, niin hommaa kyllä riittää. Onneks treenaaminen ja pelaaminen on niin huikeeta, että työn on valmis tekemään koska vaan!

Huippu- urheilijoissa on paljon myös äitejä, ja kilpaurheilijoissa vieläkin enemmän. Ei ole tabu palata lajin pariin ja päästä jopa paremmalle tasolle kuin koskaan ennen, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jostain syystä kuitenkin moni urheilija kokee, että täytyy valita: joko äitiys tai kilpaurheilu. Voin myöntää, että myös itse olen miettinyt tätä koska rugbylla niin kuin monella muullakaan lajilla ei Suomessa voi saada elantoa ja se on vain harrastus, joten äitiyden ja kilpaurheilun lisäksi kombossa on mukana myös yrittäjyys ja ylipäätään kaikki työt, jotka vievät omasta viikosta kaikista eniten aikaa ja ovat itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeitä (kun mammaloma loppuu).
Itsessään jo työn ja urheilun sumpliminen on joskus ollut haastavaa, niin nyt jo tiedän, että pienen lapsen äitinä oleminen tuo vieläkin enemmän haastetta mukaan, sillä hän tulee kuitenkin olemaan aina mulle se numero yksi.
Silti haluan vielä pelata! Pelivuosia ei ole montaa jäljellä enkä halua katsoa joskus elämää taaksepäin ja harmitella, että olen jättänyt jotain tärkeää tekemättä. Edelleenkään en tiedä milloin ja pääsenkö edes siihen pelikuntoon, johon itse haluan sekä takaisin kentille maajoukkue tasolle, mutta ainakin se on tavoite ja toive, jota kohti mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä.

On vaikea kuvailla teille sitä tunnetta, kun pääsin yhdeksi päiväksi taas leirille oman rugby ”perheen” pariin. Vaikka kontaktia en vielä ota ja etenen hyvin rauhallisesti treeneistä toiseen, tuntu se vaan niin sairaan hyvältä. Aika sama fiilis kun isompien leikkausten ja vammojen jälkeen, jotka ovat aiheuttaneet lähes yhtä pitkän jakson katsomon puolelle, kuin raskaus ja synnytys. Mutta jostain syystä mun mielestä on vieläkin siistimpää palata kentille, kun oon ÄITI! Joku ehkä voi samaistua tähän fiilikseen, mutta onhan se nyt ihan sairaan siistiä jos oma lapsi kannustaa katsomossa kun puet maajoukkuepaidan päälle ja edustat Suomea kansainvälisissä kisoissa. Urheilija iskät saavat useasti kokea tämän kombon- Olla sekä iskä, että urheilija. Kuulla omien lapsien kannustushuudot katsomossa sekä halit voitetun ottelun jälkeen. Tää on ollut myös mun haave, äitinä… ja sen toteutuminen on nyt aika lähellä! Maailman siisteintä!!
Silti ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja nyt täytyy keskittyä rakentamaan sellaista kuntoa, että vaikka en pelaisikaan niin olen silti kovaakin kovemmassa kunnossa oman ammattini ja elämän takia.

Treenaaminen ei itsessään ole haastavaa, lähinnä kärsivällisyys on koetuksella, kun pitää himmata. Aikataulutus on se, joka tuo suurimmat haasteet ja täytyy sanoa, että on todella tärkeä perheen sisällä sumplia molemmille tärkeät asiat, niin että niille riittää aikaa. Vanhemmuus on yhdessä tekemistä, vastuun jakamista eikä kumpikaan rooli ole toista arvokkaampi. Mä olen todella onnellinen siitä, että meillä on täysin tasapainossa molempien roolit niin vanhemmuudessa kuin ylipäätään parisuhteessa. Molemmat saa toteuttaa yhteisten unelmien lisäksi omia unelmia ja niitä tuetaan. Ilman tätä, ei munkaan urheilija, yrittäjä, äiti – kombo olisi mahdollista.

Moni on kysynyt miten raskaaksi,- ja äidiksi tuleminen on muuttanut mua, osa tokaissut, että sitten kun lapsi syntyy muutut tosi paljon etkä ole enää se joka olet ollut.. täytyy sanoa, että en koe, että mun luonne olisi muuttunut mihinkään. Mä olen edelleen mä, pikkuinen on tullut meidän elämään mukaan ja eletään sitä elämää ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta hänen kanssaan.
Jokainen meistä muuttuu ihan jo iän tuomien vuosien (ja viisauden) myötä, mutta en sanoisi, että äidiksi tuleminen olisi jotenkin tässä mun luonnetta erikoisemmin muuttunut. Ainoa asia, joka on muuttunut niin se, että mulla on lapsi, jota suojelen aina.

Kehon muutokset raskauden aikana kiinnostaa monia, niin itseänikin ja koko raskaus on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon.
Raskauden aiheuttamista kehon muutoksista kyseltiin paljon koko oman raskauden aikana, joten ajattelin käydä läpi kootusti, mitä muutoksia mun kehossa tapahtui raskauden aikana ja miten olen palautunut ensimmäisten kahden viikon aikana synnytyksestä.

Olen raskauden eri vaiheista kirjoittanut aiemminkin jo tänne blogiin, eli vanhemmat tekstit kannattaa vielä plärätä läpi jos tarkemmin kiinnostaa raskauden eri vaiheet ja esim. liikunta raskauden aikana, vitaaminit raskaana yms…

Tässä kuvasarjassa on raskauden ensimmäiset viikot eli rv 5 , rv 10 ja rv 15. Pientä muutosta alkoi tapahtumaan tosi nopeasti. Usein oli sellainen olo, että olisi syönyt jotain mikä ei vatsalle sovi ja oli turvonnut fiilis.
Alkuraskaudessa oli eniten huonovointisuutta, väsymystä ja hengästymistä. Hormonitoiminnassa tapahtuu paljon muutoksia ja selvästi huomasi, että keholla menee aikansa tottua niihin. Liikkumista raskauden alussa vaikeutti vaihtelevan olotilan lisäksi myös salitreeneissä pinnistyksen aiheuttama päänsärky. Tämä vaiva meni onneksi muutamassa viikossa ohi, mutta usein jouduin keskeyttämään liikkeet ja tiputtamaan painoja.

Tässä kuvassa rupeaa jo isoin muutos näkymään kunnolla. Oikeastaan raskauden toisella kolmanneksella vatsa kasvoi kaikista nopeiten ja alkuraskauden turvonnut olo alkoi muuttumaan pallomaiseen vatsaan. Vasemmalta oikealle näkyy rv 20, rv 25 ja rv 30.
Toisella kolmanneksella ei enää ollut pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystä muusta syystä kuin siitä, että heräilin öisin 3-6 kertaa. Oikeastaan heräily alkoi jo ihan raskauden alussa ja jatkui loppuu asti. Taisin koko raskauden aikana nukkua alle 10 kertaa putkeen ilman heräilyä. Lopulta siihen jo tottui.
Toisella kolmanneksella kasvava vatsa ja jo ihan painon nousu vaikuttivat eniten olotilaan. Tahti treeneissä hidastui paljon verrattuna alkuraskauden treeneihin, mutta muuten pystyi hyvin liikkumaan vain sisältöä piti muuttaa radikaalisti.

Viimeisenä loppusuora! rv 35, rv 40 ja sainkin rv 40.1 pikkusen maailmaan, 5h ja 52 minuuttia myöhässä lasketusta-ajasta, eli lähes täsmällinen tyttö. Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin synnytyksestä, joka kesti kaiken kaikkiaan sen vuorokauden, sieltä voit lukea enemmän itse synnytyksestä.
Raskauden viimeisellä kolmanneksella alkoi keho tuntumaan jo tosi isolta, painoa raskauden aikana tuli kaiken kaikkiaan + 13-14kg.
Lopussa kömpelyyttä oli selvästi enemmän ja tukalaa oloa. Iso vatsa painoi selvästi enemmän keuhkoja ja sai etsiä asentoja, missä pystyi olla- saati nukkua. Melkein seisten oli helpointa olla ja pomppasin useesti pystyyn, koska en vaan pystynyt istumaan paikallaan!

Treenasin ihan raskauden loppuu asti salilla sekä kävin tekemässä kävelylenkkejä. Askelpituus lyheni loppua kohti kävellessä ja vatsan paino tuntui tosi tukalalta, mutta tahtia hidastamalla pystyi vielä kuitenkin n. 5km lenkkeihin ongelmitta. Ainoa este oli oikeastaan se, että melkein kun ensimmäiset 200m oli kävellyt tuli jo vessahätä. Vauva sopivasti painoi rakkoa…
En voi kuitenkaan sanoa, että olisin nauttinut raskaana olemisesta tai kasvavasta vatsasta, vaikka pienokaisen odottaminen ja kasvaminen olikin ihanaa.
Varsinkin loppusuoralla olo oli tosi tukala, eli synnytyksen alkaminen oli ainakin itselle suorastaan helpotus. Työni on kuitenkin todella aktiivista, seison pitkiä pätkiä kun valmennan, joten kehon painon ja painopisteen muuttuminen vaikuttivat tosi paljon omaan työskentelyyn ja jaksamiseen töissä, vaikka asiakkaat loppuun asti väittivätkin, ettei sitä huomaa.
Lapsen syntymää tulikin odotettua, kuin kuuta nousevaa ja kun pikkuinen syntyi oli se paras tunne ikinä! Ihan sen takia tietysti, että näki oman rakkaan lapsen terveenä maailmassa, mutta myös sen takia, että olotila kehossa helpottui huomattavasti.

Seuraavaksi onkin hyvin rehellistä kuvasarjaa kahden viikon palautumisesta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen kuva on heti synnytyksen jälkeen, kun päästiin perhehuoneeseen. Vatsa oli edelleen pallomainen, mutta olo sisällä oli todella outo, ihan kun kaikki sisäelimet etsisivät uudestaan paikkaansa, enkä pystynyt yhtään hallitsemaan keskivartaloa tai tuntenut sitä, joka on itselle hyvin outo tunne. ”Ontto olo” kuvasi hyvin fiilistä just tolloin!
Toinen kuva on 3 päivää synnytyksestä, eli seuraava päivä kotiutumisesta. Kolmas kuva taas 4 päivää synnytyksestä. Neljäs kuva 5 päivää synnytyksestä. Viides kuva on viikko synnytyksestä ja viimeinen kuva on tasan kaksi viikkoa synnytyksestä.

Olen tosi yllättynyt miten nopeasti oma keho on synnytyksestä muuttunut vain kahdessa viikossa, lisäksi paino on pudonnut jo yli 10kg.
Rehellisesti sanottuna, en uskonut, että muutos tapahtuu ihan näin nopeasti. Isoin yllätys on ollut miten nopeasti keskivartalon lihakset ovat jo ruvenneet löytämään paikkansa, vaikkakin edelleen täytyy rauhassa odottaa, että vatsalihakset ovat täysin palautuneet ennen kuin niitä alkaa treenaamaan.

Kaikki on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta uskon vahvasti, että liikkuminen koko raskauden ajan ja raskauden jälkeen liikkumisen käynnistämisellä on iso vaikutus omaan palautumiseen, ihan niin kuin tieteellisesti on myös tutkittu.
Lisäksi olen todella paljon panostanut veden juontiin ihan täysimetyksen takia sekä ylipäätään terveelliseen ja monipuoliseen ravintoon yhtä lailla panostan nyt kuin raskauden aikana ja ennen raskautta. Hyvä ravinto on niin iskostunut omaan arkeen, että se on vaan niin tapa.

Miten aloitin liikkumisen synnytyksen jälkeen: Oikeestaan heti samana päivänä yritin vaan kävellä huoneessa ja olla pystyssä, mitä pystyin. Joka päivä lisäsin ihan vain pystyssä olemista ja kävelyä.
Heti kun pääsimme kotiin, kävimme ensimmäisellä 20 min vaunulenkillä ja vaunulenkit ovat jatkuneet päivittäisinä tähän päivään asti, nyt yleensä 30-60 min kerrallaan.
Lantionpohjan lihaksia aloin treenaamaan myös heti, kun kotiuduttiin noin. 2-3 krt päivässä, ihan jännitys-rentoutus aktivoinnilla.
Viidentenä päivänä synnytyksestä aloin tekemään jo enemmän liikkuvuutta ja kevyttä lihaskuntoa oman kehon painolla ja kuminauhoilla. Todella tunnustelevaa harjoittelua ja lähinnä tavoitteena saada veri kiertämään varsinkin yläkropassa. Jalkaliikkeitä olen tehnyt hyvin varovasti alkuun, mutta kokoajan pystyy tekemään enemmän.

Liikkumisen isoin hidaste on ollut episiotomian haava, joka alussa vaikeutti jo ihan kävelyä ja kaikkia alakropan liikkeitä. Nyt kahden viikon jälkeen tunne on jo ihan erilainen, muttei täysin normaali.

Jottei kukaan ota näistä paineita, haluan muistuttaa, että oma liikkuminen on kuntoutumista, todella rauhallista ja tunnustelevaa. Ei mitään repiviä liikkeitä eikä isoja painoja. Lisäksi käytän tukivyötä, jotta keskivartaloon ei tule liiallista painetta. Ensimmäisellä viikolla tukivyö oli myös kävelylenkeillä päällä, mutta nyt enää treenatessa. (täältä löytyy tukivyö, jota käytän).

Jokaisen palautuminen ja liikkumisen aloittaminen on todella yksilöllistä, joten itseä ei kannata verrata keneenkään toiseen. Palautumiseen vaikuttaa geenit, kaikki se aika liikunnan parissa ennen raskautta ja raskauden aikana, miten raskaus on mennyt ja miten synnytys on mennyt. Koskaan tämä lista ei ole sama kenenkään toisen kanssa, joten vertaaminen on täysin turhaa.
Itse voin ammattilaisena antaa vain nämä neuvot näkemättä kunnolla kenenkään tilannetta, sen tarkemmin; Kuuntele omaa kehoa, pyri asteittain liikkumaan voinnin mukaan. Aloita ensin ihan vaunulenkeillä ja yläkropan liikkuvuusliikkeillä, ja asteittain lisää rauhallisia liikeitä omalla kehon painolla. Anna keskivartalon palautua kunnolla, älä tee liikkeitä, jotka aiheuttavat painetta vatsaan. Keskivartalon palautuminen vie alussa aikaa, ja jos sen ei anna rauhassa palautua voi myöhemmin tulla isompia fyysisiä ongelmia esim. selän- ja vatsan alueelle.

Itsellä on todella iso palautuminen edessä ja kaikki tämä on vasta koko pitkän matkan ensimmäiset metrit!

Hiljaa hyvä tulee!

Joku ehkä ehtikin kuunnella viimeisimmän Urheilun äärellä- podcastin, jossa Mika Poutala on mun kanssa keskustelemassa menestyksestä ja pettymyksen käsittelystä urheilussa. Jos et vielä ole niin pääset kuuntelemaan sen TÄÄLTÄ! Mikä tässä keskustelussa jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen oli, kun Mika puhui oman identiteetin määrittämisestä osana pettymyksen hyväksymistä ja menestymistä. Mika oli omalla urallaan huomannut, ettei hän voinut määrittää itseään pelkästään urheilijaksi, eikä hän oikeastaan voinut määrittää itseään minkään sellaisen asian varaan, jolloin pettymys voisi musertaa hänen koko identiteetin. Miksi päädyin nostamaan tämän aiheen blogiin, johtuu juuri siitä, että moni meistä saattaa määrittää itsensä, joksikin tietyksi: esimerkiksi vaikka tässä tapauksessa urheilijaksi. Ja kun se tietty identiteetti otetaan meiltä pois, vaikka loukkaannumme, emme yhtäkkiä olekaan enää mitään, jolloin pettymys on ihan valtava ja sen käsittely voi olla sitäkin suurempi matka.

Ei ole hyvä määrittää itseään pelkästään sellaisen asian kautta, mikä voi helposti olla vietävissä. Rahalla voi saada paljon asioita ja elämä voi helpottua, mutta nopeasti se voi myös kadota. Hieno auto ja talo voivat myös mennä alta. On tärkeä tehdä työtä mistä nauttia, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Eikä myöskään esimerkiksi se, että olemme urheilijoita, taiteilijoita tai vaikkapa kirjailijoita. Aina voimme sairastua, loukkaantua, menettää puhe- tai työkyvyn, joten myöskään pelkkä ammattivalinta ei voi olla identiteetin perusta. Kuitenkin kaikki nämä yllä mainitut voivat olla osa sitä.

Esimerkiksi voin ottaa oman elämäni…. Olen aina rakastanut urheilua, se että voin oppia tekemään uusia asioita ja käyttää kehoa, on ollut itselleni se kaikista motivoivin juttu. Olen halunnut haastaa itseäni äärirajoille, tehdä jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt ja lisänä kilpailla itseäni ja muita vastaan. Olen kokenut, että liikunta on se tapa jolla haluan puhutella, jolla haluan herätellä ja millä haluan aidosti toteuttaa itseäni. Sitä se on toki edelleen, mutta voin sanoa, että yli kymmenen vuoden taistelu polvivamman ja leikkauksien kanssa on todellakin tehnyt tähän identiteettiin monta lisä haaraa.

Olen pettynyt kilpaurheilu-uran aikana monta kertaa. Suurimmat pettymykset eivät ole olleet häviöt, vaan isoimmat loukkaantumiset. Loukkaantumiset ovat jostain syystä sattunut omalle kohdalleni aina ennen tärkeimpiä kisoja ja turnauksia. Tälläkin viikolla jouduin jättämään rugbyn ensimmäisen EM- turnauksen väliin, ihan jatkuvista hermosähkäreistä, mitä jalassani on ollut viimeiset kaksi viikkoa. Pettymys oli aivan valtava, koska kisoja varten on tullut treenattua syksystä asti, mutta on pakko mennä terveyden ehdoilla, ja päätin jättää kisat välistä. Tätäkään pettymystä en osaisi käsitellä, jos oma identiteettini määrittyisi vain rugbyn pelaajaksi tai kilpaurheilijaksi.

Huomasin monien polvileikkauksien jälkeen, miten suhtautumiseni niihin muuttui. Joka kerta loukkaantumisen jälkeen koin vihaa, epäuskoa ja tuntui, että miks just mä aina loukkaannun. Nyt vaikka samat ajatukset käyvät aina ensin mielessä, osaan ajatella asiasta eri tavalla. Ymmärrän, että mulla on elämässä paljon muutakin kuin pelaaminen….

Mä olen yrittäjä, valmentaja, puhuja, kouluttaja… kaikki ne kokemukset mitä mulla on elämässä ollut; ne jatkuvat pettymykset urheilussa, ne pitkät kuntoutusjaksot ja sieltä paluut takaisin lajin pariin. Mulla on mielettömän upea lähipiiri; perhe, ystävät, työkaverit, asiakkaat. Mä matkustelen, opiskelen, toteutan itseäni monella tavalla; esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, tekemällä hauskoja tv-ohjelmia ja kuvauksia. Oon pohjimmiltani todella onnellinen ja koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla just mä. Kaikki yllä mainitut määrittävät sen kuka oikeesti olen. Ei pelkästään se, pystynkö pelaamaan rugbyn Em- kisoissa tai onko mulla hieno auto, koti tai vaikka menestyvä business. Kaikki muu on ihan toissijaista, jos en saa olla just se kuka oon.

Identiteetti määrittyy monista pienemmistä tekijöistä, jotka tekevät meistä parhaan version itsestämme. Kun löydämme sen syvimmän identiteetin itsestämme, olemme onnellisia ja kestämme myös elämän eteen tuomat pettymykset tai pystymme pitämään jalat maassa myös isompien onnistumisien ja menestyksen jälkeen. Identiteetin löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, eikä sitä välttämättä pysty pitämään yllä jos moni tukipilari katoaa, mutta jokaisen on silti hyvä mennä ajatusta kohti, milloin tietää kuka on ja mitä elämältä haluaa. Loppujen lopuksi moni asia on oikeastaan meidän asenteesta kiinni.

Hyvää viikonloppua huiput!

Jokaisen tasapaino sekä koordinaatio heikkenevät, jos emme ylläpidä niitä. Loukkaantumiset auttavat ymmärtämään tasapainon ja koordinaation tärkeyden, mutta kukaan ei ymmärrä ennaltaehkäistä vammojen syntyä.

Salilla treenaamme vahvasti pintapuolen lihaksia, mutta kehon syviä lihaksia pitäisi myös aktivoida, sillä ne tukevat yhtälailla rankaa, niveliä, yms, sekä stabiloivat kehoamme.

Tasapainoharjoittelu on  erittäin tärkeä muistaa pitää monipuolisessa harjoittelussa mukana, sillä hyvällä tasapainolla pystymme ennaltaehkäisemään vammoja, sekä vahvistamaan syvää lihaksistoa. Kuntoutuksessa tasapaino,- sekä koordinaatioharjoitteet ovat todella isossa osassa.

Ehkä hauskin ja helpon tapa harjoitella tasapainoa on omasta mielestäni Bosu! Eli puolikasta jumppapallo.

Eilen ennen toiminnallista jalkatreeniä tein bosulla lämmittelyn. Tässä videossa liikkeitä lämmittelystä:

 

Alkuun voit seistä kahdella/yhdellä jalalla pallon päällä ja tämän jälkeen koittaa haastaa itseäsi erilaisilla liikkeillä (esim. videon liikkeillä)!

Käykää ehdottomasti kokeilemassa, ja jos haluat Bosun itsellesi himaan niin omani hankin TÄÄLTÄ!

Polven kuntoutuksen aloitin heti päästyäni sairaalasta kotiin. Alku fiilikset polvesta olivat jesarilla teipattu pallo, joka ei todellakaan liikkunut mihinkään. Päivä päivältä kuitenkin liikkuvuus on parantunut ja koko ajan pystyy tekemään enemmän.  Motivaatiota olisi lähteä jo lenkille, varsinkin kun upeat syys-säät ovat suosineet, mutta vielä pitää malttaa, kunhan ekana pystyisi edes kävelemään ilman apua. 😉

Kuvan housut

Paljon on tullut yhteydenottoja muilta polvi- ”potilailta” ja pyyntöä kuntoutus/vahvistus ohjeista, joten nyt on hyvä kirjoitella vaihe vaiheelta miten tästä edetään kohti koviin ja kuormittaviin treeneihin.

Ensimmäiset askeleet kuntoutuksessa: 

1. Jalan koukistus- ojennus. Mahdollisimman nopeasti kivun rajoissaa kannattaa aloittaa liikkuvuuden hankkiminen. (kuminauhan lisääminen mukaan)

2. Jalan nostot eri kulmista suorana- suoran reisilihaksen harjoittelu (etureisi). Lihaskato leikkauksen jälkeen on ihan jäätävä, joten suosittelen pumppailemaan niin paljon kun vain jaksat suoraa jalkaa etureiden voimalla ylös, jotta lihastasapaino jalkojen välillä ei heikentyisi.

3. Heti kun saat lääkärin/fyssarin luvan niin painonsiirtoa leikatulle jalalle. Usein terveen jalan lihakset kuormittuvat leikkauksen jälkeen todella paljon kun paino on jatkuvasti samalla puolella kroppaa.

4. Kevyt kuntopyöräily. Ei vastusta ja penkki niin korkealla aluksi, ettei polvea tarvitse pitää liian koukussa. Liikettä polveen rauhallisesti.

5. Ja ehkä paras tapa aloittaa polven vahvistus ja aerobinen harjoittelu on uinti/vesijuoksu. Uinti ei kuormita polvea, mutta samalla saa todella hyvän ja vahvistavan treenin tehtyä. Vedessä liikkuminen on paljon helpompaa. Suosittelen kuntoutuksen aikana ihan 1-3krt/vk käymään altaassa.

Itselleni ehdottoman tärkeää on veteen meno, aluksi vesijuoksua ja käsiuintia ja heti kun pystyn niin ihan normaalia uintia ja potkuja. Uinnissa saa tekemisen meininkiä joka on taas se treenaamisen tärkein arvo minulle. Jokaisen treenin haluan tehdä mahdollisimman tehokkaasti, jotta ajasta saan mahdollisimman paljon irti. Tehokkuus ei aina tarkoita täysillä tekemistä vaan kokonaisvaltaista harjoittelua mahdollisimman laadukkaasti. Ja kun laatu on kunnossa voi tempoa nostaa. 😉

 Oli ihan pakko ostaa uudet sporttibikinit joilla kehtaa hallin puolelle mennä, vanha 152cm- kokoisille suunnattu Tyr.in uimapuku ei ehkä enää mene niin sutjakasti päälle kuin viime kuntoutuksen aikana vuonna 2012 🙂

Kuitenkaan mikään ei kuntoutuksessa auta jos ei asenne ole kohdillaan! (ei edes uudet bikinit) 😉