inspiraatio

Mä riitän, mä oon vahva, mä osaan, mä pystyn, mä jaksan…. Osana omaa hyvinvointia on oikein kokea itsensä vahvaksi ja pystyväksi. Jokaisen pitäis pystyä sanomaan se myös ääneen, että oikeesti oot taitava ja sulla on täällä joku tarkoitus. Meillä kaikilla on joku tarkoitus sekä taito. Yhtään taidotonta ihmistä ei ole olemassakaan. Se, että tiedämmekö vielä mikä on meidän syvin tarkoitus tai taito, ei ole välttämättä itsestäänselvyys, mutta jokainen varmasti tajuaa sen jossain vaiheessa elämää.

Jos joskus on tuntunut siltä etten osaa mitään, niin nopeasti sitä tajuaa puhumalla muiden kanssa, että totta mähän oon aika hyvä monessakin asiassa. Meillä jokaisella on heikkouksia, mutta ne eivät tee meistä heikkoja. Voin avata vähän omia heikkouksia, joita olen oppinut tiedostamaan kunnolla, kuten: puhun ärsyttävän usein muiden päälle, kun olen liian innoissaan jostain asiasta. Mulla on todella huono kärsivällisyys, jos teen jotain pakollista, mikä ei kuulu mun lemppari asioihin, mielenkiinto siirtyy ihan muihin asioihin. Toimin ja elän impulsiivisesti, jolloin välillä järki jää taka-alalle sekä olen todella huono häviämään, varsinkin urheilussa… kyllä jokaisen hävityn matsin jälkeen alan itkemään.. edellään aikuisena ihmisenä. Kaiken lisäksi en ole mikään kielinikkari ja kirjoitusta laahaa jatkuvasti perässä lieväksi lukihäiriöksi luokiteltu yhdyssanojen ja pilkkujen osaamattomuus, jota voi jo blogistakin viivata punakynällä jokaisessa tekstissä. En silti koe, että nämä asiat olisivat niin ylitsepääsemättömiä, etten oppisi niitä hallitsemaan ja harjoittelemaan niistä pois. Jos palaan lukemaan mun vanhoja tekstejä, voin jopa itse jo ruveta korjaamaan mun virheitä. Kun heikkoutta kohti menee suoraan päin ei tulos voi olla kuin positiivinen.

Oma intohimo ja taitoalue löytyi selvästi liikunnan ja urheilun parista. Jos johonkin sain kuluttaa jo lapsena energian niin liikuntaan. Ei ollut kahta sanaa mihin ammattiin haluan, kun kasvan ”isoksi.” Urheilija, valmentaja, liikunnanopettaja ja poliisi.. nämä olivat unelma ammattejani lapsena. Yrittäjyyttä seurasin äitini jäljillä. Vaikka olen tehnyt monen laista työtä: puutarhahommia, vastaanottovirkailijan työtä, siivoamista ja myyjän työtä olen silti aina tiennyt, etten koskaan niihin töihin jäisi vaan menisin satasella kohti omaa kutsumusammattia..

Uskon vahvasti siihen, että jokaisen taidoille löytyy oikea ala, jossa yhdistyy myös oma intohimo. Me kaikki osataan jotain, koska meillä on niin suuri intohimo sitä asiaa kohtaan. Vielä kun jokainen uskaltaisi rohkeasti antaa omalle taidolle ja intohimolle tilaa, sekä tehdä siitä itselleen ammatin. Meillä olisi maailma täynnä ihmisiä, jotka rakastavat omaa työtä ja tätä kautta hyvinvointi ja onnellisuus käyrät saataisiin piikkinä nousemaan.

Kuvat: Petteri Peltonen

Jos sulla on intohimo ja tiedät olevasi myös taitava, muttet uskalla sanoa sitä ääneen muille niin näytä se! Mä ainakin uskon teistä jokaiseen! Ja aina on ihmisiä, kenen oma elämä on niin kurahousuissa laahaamista, että he pitävät huolen siitä, ettei kenenkään muunkaan elämässä aurinko paista. Nämä ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa ja keskittyä aidosti toteuttamaan itseään ja omaa intohimoa. Meistä jokaisella on jokin taito…

ANNA PALAA!!

Suomi-matkailu on ollut lähinnä pelireissuja ympäri Suomea. Eli toisin sanoen tunnen vain eri paikkojen jalkapallo- ja rugbykentät sekä yleensä vielä lähimmän ABC.n… Rovaniemellä olen vajaa vuoden joskus asunut, mutta muuten lappi on vielä seutua, mistä en ole montaa tunturia tai kohdetta nähnyt. Levi on jo pitkään ollut reissulistalla, mutta jostain syystä lomakohteet ovat valikoituneet hiukan lämpimämpiin vaihtoehtoihin.

Kun Barebells kysyi mukaan Leville, ei vastausta tarvinnut edes miettiä, vihdoin yksi unelma toteutui! Vielä kun muutaman päivän ohjelma lävähti sähköpostiin, odotin reissua todella innoissaan….

Maanantaina lensimme aamusta Kittilään, josta suunta oli kohti Levin Igluja… majoitus joka on myös ollut omassa ”salaisessa” reissulistassa, jo siitä asti kun iglut pystytettiin. En voi edes sanoin kuvailla miten siistiä oli päästä paikalle ja nähdä nämä ihan älyttömän mageet hotellihuoneet! Ja kyllä ne ovat täysin lämmitettyjä, vaikka näyttävät kylmiltä 😉

@Jacob Papinniemi

@Jacob Papinniemi

@Jacob Papinniemi

@Joey Palmroos

Huoneissa on pieni keittiö, wc ja suihku sekä isompi oleskelutila, missä on keskellä iglua ja lasikattoa sänky sekä muuta hengailutilaa. Ensimmäinen yö oli vaikea mennä nukkumaan, kun pystyi näkemään koko tähtitaivaan yläpuolella. Teki mieli vain tuijottaa taivasta läpi yön. Revontulia ei näkynyt tällä kertaa kuin ihan hiukan, ehkä ensikerralla sitten.

Päivän muuta ohjelmaa oli: yhteistreenit Levi Wellnessin ja ihan mahtavan persoonan, Laura Peipon kanssa, jonka jälkeen rentoutumista koko porukan kesken saunoen sekä takkatulen ääressä syöden. Loppu huipentui rentoon pelailuun ja ”team spritin” nostatukseen!

@Jacob Papinniemi

@Jacob Papinniemi

Toisen päivän kohokohta oli rento vaellus Särkitunturille, jonka kuvan kauniit maisemat laittoi tämänkin yrittäjän aivot narikkaan. Hetkessä eläminen ja raikkaan ilman hengittäminen tuli niin tarpeeseen. Vaikka oma työni on ihan unelma, tuntuu silti hyvältä välillä vaan pysähtyä hengittämään ja katsella upeita maisemia. Olen muutenkin ulkoilmaihminen ja nautin suuresti vaeltamisesta, joten tämä reissu oli ehdottomasti kirsikka kakun päällä. Ja kyllä vaelluksen kruunaa aina nuotio ja makkaran paisto.

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

Ilta huipentui vaelluksen jälkeen alku ”drinkki-kaakaoon” kodassa, missä samalla päästiin maistamaan uutta Barebellsin jouluista proteiinipatukkaa, jonka jälkeen menimme kaikki yhdessä illalliselle. Uusi patukka on ihan mielettömän hyvä: minttusuklaan makuinen… ja siitä tuli samalla ehdottomasti oma suosikki maku.

Patukka löytyy jo Fitnesstukun valikoimasta täältä!

@Jacob Papinniemi

Tänään oli paluu Helsinkiin, mutta Leville palaan ehdottomasti jonain päivänä takaisin! Jos reissua olisi ollut vielä muutama päivä, olisin ehdottomasti halunnut päästä haski-ajelulle sekä tottakai skimbaamaan…  Kiitos Barebells ihan mielettömän ikimuistoisesta reissusta, nautin siitä todella paljon; niin ohjelmasta, lapista kuin uusista ihmisistä keneen pääsin tutustumaan!

@Jacob Papinniemi

Menkää ihmeessä leville, siellä sielu ja mieli lepää!

Vaikka kuinka treenaisi kovaa ei kehitystä tapahdu jos ei huolehdi palautumisesta. Palautuminen ei ole pelkkä yksittäinen lepopäivä treeneistä. Palautuminen aloitetaan jo itse treenissä, kun kevennetään treeni loppuverkkaan ja huolletaan kehoa. Sekä harjoituksen jälkeen tankkaaminen on erittäin tärkeää! Mikäli treenaa, mutta laiminlyö syömisen ei kehitystä vaan tapahdu. Kukaan ei kehity aliravitussa tilassa, vaikka kuinka niin luulisi. Liikkujan ruuan määrä on oikeasti todella paljon ja jos sitä laiminlyö on turha odottaa tuloksia.

Maksimaalinen kehittyminen ja samalla iso painon pudottaminen on aina huono yhtälö. Suosittelen aina tässä kohtaa sopivaa määrää liikuntaa ja ravinnon monipuolistamista terveellisempään suuntaan. Tuloksia tulee kyllä, mutta maltillisesti ja pysyvästi. Jotta haluaa saada itsestä terveemmän, pitää asiat tehdä asteittain. Palautuminen on todella haastavaa mikäli treenaa jatkuvasti liian kovaa omaan kuntotasoon nähden sekä syö niukasti.

Toinen tekijä palautumisessa, mikä on vielä ruokaakin laiminlyödympi on uni. Unesta otetaan aina ne tunnit, mitä arjen tekemisestä puuttuu. Jatkuva univaje aiheuttaa kropan ylirasitustilaa, jolloin ei palauduta edes työn kuormituksesta, saati kun siihen lisätään treenit niin jokainen voi laskea 1+1.

Ilman unta ja ravintoa sekä hyvää kehonhuoltoa ei palauduta eikä myöskään kehitytä. Pyrin itse panostamaan palautumiseen niin hyvin, kuin vaan pystyn.  Teen jokaisen harjoituksen jälkeen palauttavan osuuden sekä huollan kehoa. Tankkaan hyvin myös lepopäivinä sekä haluan panostaa unen laatuun niin hyvin kuin ikinä pystyn.

Palautuminen kauden aikana ja varsinkin pelien välissä on kaikista haastavinta, vaikka tekisi kaiken niin hyvin kuin pystyy. Peleissä rasitus on kova ja välillä on hankala löytää tasapaino kevyiden ja kovien treenien välille. Eikä sitä aina palaudu optimaalisesti! Samalla erilaiset vammat ja kuormitustilat kropassa mitä pelaaminen tuo mukanaan, tekee haasteita palautumiseen.

Olen kokeillut paljon erilaisia menetelmiä. Harjoitusten ja pelien jälkeen teen paljon kylmä- kuuma hoitoa jaloille sekä rullaan. Ja iltaisin nostan jalat kattoon, jotta paineet tasaantuisi. Silti kompressiolaitteista kuten Gameready ja Recovery Pump– on ollut todella paljon hyötyä omassa palautumisessa. Leikatut polvet turpoavat todella helposti ja näillä laitteella olen saanut turvotuksen kuriin.

Laitteen aktiivinen kompressio auttaa kehoa poistamaan turvotusta sekä edesauttaa happirikkaan veren kiertämistä ja juuri tästä syystä edistää palautumista ja poistaa turvotuksen. Jaloissa on ihanan kevyt tunne ja samalla voi hyvin ottaa päikkärit. Jos tiedät, että edessä on kovempi harjoituskausi tai tärkeät kisat, kannattaa ehdottomasti kokeilla näitä. Mutta jo tasapaino kovien ja kevyiden harjoitusten välillä sekä hyvä tankkaus ja lepo saavat aikaan isoja muutoksia palautumisessa.

Pitäkää huolta ja kuunnelkaa kehoa! 

Viikonloppuna Fitness Expo messuilla moni tuli juttelemaan ja ihmeen moni vielä muisti, että olen joskus neljä vuotta sitten itsekin kisannut. Osa tietääkin miksi joskus lähdin fitnesskisa- maailmaan mukaan. Olin ajatellut, että minusta tulee joskus elämäntapamuutos- valmentaja. Ihailin jenkki staroja kuten Jillian Michaelsia sekä Chris Powellia. Ajattelin silloin 19-20 vuotiaana, että ehdottomasti haluan päästä sisälle tähän maailmaan, missä pystyn muuttamaan ihmisten elintavat päälaelleen ja mahdollisimman nopeasti. Koin, että koska itse olin kilpaurheillut ihan pikkulikasta asti enkä ollut koskaan kärsinyt painon kanssa kamppailusta, en voisi mitenkään samaistua ihmisiin ketä tulevaisuudessa valmentaisin, ilman saman tyyppistä kokemusta.

Kisasin kisat, sain kokemuksen miten tästä kropasta tiputetaan 10-12kg, ja päätin etten koskaan halua tehdä tätä samaa kenellekään muulle… Jonkun mielestä näytin tosi hyvä kuntoiselta, mutta todellisuudessa painon pudottaminen sai kaikki liikunnalliset tulokset huonontumaan. Moni ajatteli, että söin tosi terveellisesti, mutta onko saman ravinnon jauhaminen päivästä päivään vielä miinus kaloreilla oikeasti terveellistä?, niin ei ole. Kaiken lisäksi huomasin, että mitä enemmän paino tippui- sen vähemmän tunnistin itseäni tai viihdyin omassa kropassani. Mitä enemmän jouduin tarkkailemaan sen enemmän myös rupesi ärsyttämään. Olin jatkuvasti väsyneempi projektin loppua kohden ja nukuin noin. 6h yöunia maksimissaan. Huomioiden, että jouduin ravata vessassa sen 3-6 kertaa yössä, joka katkaisi uneni pahemman kerran. Projekti oli tehty mahdollisimman terveellisesti nuorelle tytölle, eikä kunnon ollut tarkoitus olla niin kireä, kun ehkä osalla oli ja silti voin huonosti enkä todellakaan näyttänyt hyvältä.

Jos joku kysyy oliko kaikki sen arvoista, niin ei välttämättä mutta silti se oli todella opettavaista. Mielipiteeni valmentajana muuttui radikaalisti. En halua tehdä rajua laihdutusta kenellekään. Ja pahinta mitä voisi tapahtua, niin liikunta veisi valmennettavilta kaiken energian eikä toisi sitä lisää. Valmennuksissa painotan terveyttä, hyvinvointia sekä optimaalista suorituskykyä, enkä halua perustaa valmennusta pelkkään laihdutukseen ja ulkoiseen habitukseen. Sporttinen ja vahva lookki on hieno tulos sekä plussa, kun sisäistää järkevän treenaamisen ja terveelliset elämäntavat. Sen varmasti jokainen saavuttaa, joka liikkuu sopivasti ja haastaa itseään treeneissä, syö terveellisesti ja nukkuu tarpeeksi.

Nyt kun olen keskittynyt treenaamaan mahdollisimman monipuolisesti sekä syön terveellisesti mutta vapaasti, olen paremmassa kunnossa kuin olen koskaan ollut, niin henkisesti, fyysisesti ja jopa pinnallisesti. Harjoitteluni tähtää vahvasti toki tällä hetkellä rugbyyn ja mukana on sykleittäin vaihtuvat fysiikkatreenit. Nyt kun kausi on ohi panostan voimaan, sillä kauden aikana paino tippui jopa liikaa, jonka lisänä treenaan peruskuntoa. Kevättä kohti palaan nopeuteen ja räjähtävyyteen. Sekä jatkuvasti pidän huolta liikkuvuudesta ja toki polven kuntoutus on aina mukana… En juokse joka päivä tyhjän vatsan aamulenkkejä tai tee eristäviä 5- jakoisia kuntosalitreenejä, saati punnitse ruokia.

Toivon, ettei kukaan teistä liikkuisi/treenaisi vain painonpudotus- ja ulkonäkö mielessä. Radikaali painonpudotus voi aiheuttaa vakavia ongelmia kehon toimintaan ja nuorille naisille myös mahdollisesti lapsettomuutta. Terveydellä ei kannata missään nimessä leikkiä vaikka tavoite olisikin fitnesskisat. Pyrkikää löytämään treenaamiseen, joku muu tärkeä motiivi kuten esimerkiksi hyvä olo, terveys, toiminnallisuus, vahvuus, nopeus, notkeus… ja pitäkää mielessä, että treenata pitäisi pystyä kovasta temmosta huolimatta pilke silmäkulmassa ja välillä myös kevyemmällä temmolla.

Kuvat: Petteri Peltonen

Vahvaa viikkoa huiput!

Olen urheiluvuosien aikana kokenut paljon epäonnea varsinkin loukkaantumisten osalla. Kun jotain tavoitetta olen pyrkinyt kaikin keinoin saavuttamaan, olen jostain syystä onnistunut aina loukkaantumaan. Pitkä polvileikkaus- kierre ja monet muut vammat ovat todellakin halunneet rajoittaa omaa liikkumista ja pitäneet poissa kentiltä. En kuitenkaan koskaan ole edes miettinyt, että lopettaisin urheilun kokonaan. En sano, että loukkaantumisten hyväksyminen olisi koskaan ollut helppoa, päinvastoin ne ovat todellakin olleet kovia kolahduksia. Ymmärrän hyvin miltä, kaiken aloittaminen alusta tuntuu. Tuntuu kuin kaikki se, mitä on saanut aikaan ennen vammaa ja leikkauksia murenee pikkuhiljaa pois ja taas lähdetään uudestaan lähtöruudusta. Vaikka ihan näinkään se ei ole.

Moni kamppailee loukkaantumisen jälkeen motivaation löytämisestä takaisin urheilun ja liikunnan pariin ja saakin usein tehdä tietoisesti työtä sen eteen. Jokainen loukkaantuminen vie fiilikset alas. Kehitys tuntuu keskeytyvän ja joskus jopa koko kausi on ohi. Kun oikeasti urheilu on iso osa elämää, tuntuu, että kokonaisesta palapelistä tärkeimmät palaset ovat hävinneet. Tässä kohtaa moni ajattelee, että helpompi olisi vain luovuttaa ja tehdä jotain ihan muuta. Muun tekeminen ei varmasti poista sitä, mistä on eniten nauttinut vaikka sillä hetkellä helpommalta tuntuisikin kääntää sivua.

Jokainen vamma aiheuttaa rajoitteita, muttei kuitenkaan poista liikkumista kokonaan. En voi ymmärtää miten osa saa lääkäriltä suoraan urheilukiellon. Harvemmin kyseessä on vamma, joka aiheuttaa täyden kiellon kaikelle liikunnalle, ellei kyseessä ole jokin sairaus, joka rajoittaa täysin koko kehon kuormituksen ja sykkeen nousun.  Treenaamisen ei muutenkaan pidä eikä tarvitse olla aina täysiä, niin mistä johtuu se, että lääkäri määrää urheilukieltoa, ymmärtäisin paremmin esim. pelikiellon. Pahimmassa tapauksessa urheilukielto vaan lisää ongelmia jo aiemman vamman lisäksi. Inaktiivisuus ei ole koskaan hyvästä ja varsinkaan, jos on ollut aiemmin aktiivinen. Ymmärrän sen huolen ja vastuun, mitä myös lääkärit kantavat. Olen itsekin ehkä vähän turhan innokas kuntoutuja, jolloin sen maagisen rajan löytäminen on todellakin hankalaa. Mutta parasta olisi saada lääkäriltä suoraan ohjeet, että: ”saat tehdä vain näin….!” Kun tekeminen rajataan on rajojen sisällä helpompi pysyä. Kotona makaaminen ja laakereilla lepääminen aiheuttaa vain kunnon huomattavaa romahdusta ja usein lisää tuki- ja liikuntaelinvammoja. Tottakai jokainen määrittää myös liikkumisen itse, heti leikkauksen jälkeen kannattaa ottaa ihan iisisti ja levätä, mutta kyllä jo kuukauden jälkeen voi huomattavasti tehdä asioita.

Mutta palaten vielä aiheeseeni: motivaatioon… Ymmärrän, että loukkaantumiset sammuttavat motivaation ja olisikin hyvä prosessoida asia, jotta saisi motivoitua itsensä kuntouttamaan vammat kuntoon. Alussa kaikki energia menee vamman tai loukkaantumisen hyväksymiseen, eikä sitä välttämättä hyväksy koskaan. Kuitenkin asia, jota ehkä itse mietin paljonkin oli, että: ”olenko oma itseni, jos nyt luovutan..” tähän oli helppo vastata, että en olisi! Vaikka kuinka joskus on tehnyt mieli luovuttaa, niin enemmän itselleni tuottaisi vaikeaa hyväksyä se, että joskus olen luovuttanut kuin se, että nyt täytyy tehdä kova työ, että pääsen takaisin kuntoon. Loukkaantumisen ja vamman hyväksyminen tuntuu huomattavasti helpommalta kuin se, että luovutin. Eikä luovuttaminen tarkoita nyt sitä, että lopettaa vaikka kilpaurheilun vaan lähinnä sitä, että lopettaa koko liikunnan ja samalla jättää kuntoutuksen. Ihan sama mikä on lopullinen tavoite; olisi se sitten oman lajin pariin paluu vai arkeen, jossa on osana liikunta, niin kuntoutus on ihan yhtä tärkeä. Laadukkaalla kuntoutuksella kuntoutetaan vamma loppuelämää ajatellen eikä seuraavan vuoden urheilua.

Enkä missään nimessä halua verrata omia tai kenenkään muun loukkaantumisia toisiinsa. Jokaisen kokemus on täysin erilainen, osa parantuu vammasta täysin ja osalle se jättää loppuelämäksi haasteita. Tottakai näiden kahden välinen hyväksyminen on täysin erilaista, silti jokainen meistä on itse vastuussa oman elämän jatkamisesta. Harvemmin he, kenellä oikeasti vamma on jättänyt jotain isompaa ja pysyvämpää ovat he jotka luovuttavat. Usein luovuttaminen on viitseliäisyydestä kiinni, eikä siitä ettei pääsisi kuntoon. Karua, mutta samalla hienoa on ajatella, että lopulta melkein kaikki on meistä itsestä kiinni, ei välttämättä se tulemmeko koskaan kuntoon, vaan se miten suhtaudumme asioihin.

“It always seems impossible until it’s done.”

―Nelson Mandela