Mulla oikeestaan muutaman ekan raskauskuukauden jälkeen alkoi olo helpottaa. Selvästi hormonimäärät rupes tasaantumaan kehossa, väsymys väheni ja olotila parani huomattavasti. Elämä niin sanotusti ”normalisoitui.”
Joku sanoi, että raskauden 2/3 on huomattavasti yleensä helpompi kuin ensimmäinen ja sitä se todellakin on ollut. Välillä sitä voi jopa ”unohtaa” olevansa raskaana, kunnes pikkutyyppi laittaa sellaisen pesukoneen pyörimään vatsaan.
Juhannuksen aikaan tunsin kunnolla ensimmäiset liikkeet ja potkut. Sitä ennen ensimmäiset pienemmät tuntemukset oli hieronnassa… vatsamakuu-asento ei selvästi miellyttänyt Papua.
Eli tasan raskausviikolla 21 rupesi liikkeet kunnolla tuntumaan. Istukka mulla on edessä, joka on varmasti ollut osakseen vaimennin kaikelle liikkeelle. Tämän kyseisen päivän jälkeen ei olekaan kauheesti ollut vaimentimia… Potkut ja liikkeet ovat jatkuvasti läsnä, ja hyvä niin, koska tiedän, että siellä kasvetaan vauhdilla.
On ihan älyttömän hauska lukea raskauden eri vaiheesta ja kun kaikkialla lukee, miten ihanilta ensimmäiset liikkeet tuntuu: kun olisi perhosia tai kultakala vatsassa. Nooh… tämän typyn kohdalla tuntemukset eivät ihan noin ”Liisa ihmemaassa”– meininkiä ole. Lähinnä sellainen olo, että olisi ukkosmyrsky ja salamointi vatsassa.
Liikkeet alkavat eniten just sillä hetkellä kun saan itse ottaa iisisti. Aamuyöllä 3 tai 6 aikaan… seuraavaksi aamulla 8 aikaan, vaikka olisi kerrankin mahdollisuus nukkua pitkään. Seuraavaksi yleensä lounaalla jos kerkeen päivän aikana istumaan ja vielä yleensä illalla kun palaan takaisin kotiin ja pääsen istumaan tai makaamaan, ja tietysti just silloin kun on aika mennä nukkumaan. Likka tietää selvästi, milloin saa eniten olla huomion keskipisteenä.
Kuitenkin joka kerta on yhtä hauska pysähtyä tunnustelemaan, että miten päin siellä vatsassa ollaan ja tuleeko tällä kerralla lyöntejä vai potkuja.
Samaan aikaan kun liikkeet alkoi enemmän tuntumaan on vatsan koko ottanut myös isoja harppauksia. Kun puhun omasta kupolista tai patukkamaisesta ruhosta tai tynnyristä niin lähinnä kerron omia tuntemuksia miltä mun keho tuntuu. Mulle on täysin toissijaista miltä mä näytän tai tulen loppuraskaudessa näyttämään. Raskaus ja pikkutyyppi saa oottaa just sen verran tilaa kun itse tarvitsee. Mutta on siis todella huvittavaa, kun oma kehontuntemus muuttuu niin paljon viikoittain. Aamusin on vielä ihan jees olo, kun vatsa on tyhjä ja pikku babybelly paistaa, mutta mitä enemmän päivää menee eteenpäin ja syö… niin iltaa kohden on jo aika tukala olla. Pitkään paikallaan istuminen alkaa jo tuntumaan ja yöllä saa etsiä jatkuvasti hyvää asentoa olla. Tää on oikeestaan ainut ”oire” jos tätä voi edes oireeksi sanoa, mistä tiedän olevani raskaana, muuten kaikki menee tosi helposti eteenpäin.
En kärsi mielialanvaihteluista, mieliteoista, pahoinvoinnista tai muusta mitä ehkä jollain saattaa olla. Liitoskipuja oli alussa mutta nyt ne ovat helpottaneet, ainakin toistaiseksi.
Uskon vahvasti myös siihen, että miten iso merkitys elintavoilla on tähän raskauteen. Liikun edelleen erittäin aktiivisesti keskimäärin 5 kertaa viikossa. Paljon vähemmän kuin yleensä, mutta riittävästi tähän elämänvaiheeseen. Lisäksi arki on muutenkin aktiivista eikä istumaan paljon päivän aikana kerkiä.
Syön tosi terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti ihan niin kuin aina ennenkin. Yöheräämisten takia olen panostanut siihen, että saan silti nukuttua tarpeeksi. Ja huollan kroppaa oikeestaan kokoajan.
Uskon, että monien huonovointisuus johtuu paljon myös omista elintavoista ja niihin panostamalla raskaus voisi monilla helpottua. Enkä nyt todellakaan yleistä, on tapauksia joille raskaus on yhtä tuskaa, eikä olotilaan auta mikään.
Hyvä on kuitenkin muistaa, että: ei meistä kukaan voi hyvin jos sallimme itsemme syödä mitä sattuu ja päivät ovat inaktiivisia, saati sitten raskaana…
Urheilu raskauden aikana herättää monissa närkästystä, mutta turhaan. Olen tästäkin asiasta keskustellut nyt monen urheilulääkärin kanssa ja viimeisimmissä tutkimuksissa on todettu, että jo ennen raskautta olevat aktiiviset ihmiset ja urheilijat voivat jatkaa treenaamista lähes normaalisti raskauden ajan. Oma keho kertoo, kyllä jos tahtia pitää höllätä. Juosta voi vaikka loppuun asti jos pystyy.
Se mihin urheilijan keho on tottunut ennen raskautta ei raskauden aikana katoa mihinkään ja jos joku tuntee oman kehonsa hyvin niin urheilijat ja aktiiviliikkujat.
Ei siis kannata verrata omaa liikkumista kenenkään sellaisen liikkumiseen, kenelle se on jatkuva elämäntapa ja työ. Tutki omaa kehoa ja päättele sen perusteella, mitä pystyt tekemään. Ei ole olemassa yhtä neuvoa treenaamiseen raskauden aikana, on suuntaviivoja, joista täytyy löytää itselleen ne sopivimmat.
Itse en ole enää pystynyt lenkkeilemään, pyöräily ja uinti tuntuu paremmalta, mutta esim. perusvoimaharjoittelua teen ihan normaalisti. Painoja olen tiputtanut, myös ihan siitä syystä, että olen kärsinyt sekä polvi- että selkävammoista ja huomaan omalla kohdalla, että raskaus on löystyttänyt niveliä, enkä halua ottaa riskiä, että joku paikka hajoaa uudestaan.