Avainsana-arkisto: kuntoutus

Miten määritän oman identiteetin…

Joku ehkä ehtikin kuunnella viimeisimmän Urheilun äärellä- podcastin, jossa Mika Poutala on mun kanssa keskustelemassa menestyksestä ja pettymyksen käsittelystä urheilussa. Jos et vielä ole niin pääset kuuntelemaan sen TÄÄLTÄ! Mikä tässä keskustelussa jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen oli, kun Mika puhui oman identiteetin määrittämisestä osana pettymyksen hyväksymistä ja menestymistä. Mika oli omalla urallaan huomannut, ettei hän voinut määrittää itseään pelkästään urheilijaksi, eikä hän oikeastaan voinut määrittää itseään minkään sellaisen asian varaan, jolloin pettymys voisi musertaa hänen koko identiteetin. Miksi päädyin nostamaan tämän aiheen blogiin, johtuu juuri siitä, että moni meistä saattaa määrittää itsensä, joksikin tietyksi: esimerkiksi vaikka tässä tapauksessa urheilijaksi. Ja kun se tietty identiteetti otetaan meiltä pois, vaikka loukkaannumme, emme yhtäkkiä olekaan enää mitään, jolloin pettymys on ihan valtava ja sen käsittely voi olla sitäkin suurempi matka.

Ei ole hyvä määrittää itseään pelkästään sellaisen asian kautta, mikä voi helposti olla vietävissä. Rahalla voi saada paljon asioita ja elämä voi helpottua, mutta nopeasti se voi myös kadota. Hieno auto ja talo voivat myös mennä alta. On tärkeä tehdä työtä mistä nauttia, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Eikä myöskään esimerkiksi se, että olemme urheilijoita, taiteilijoita tai vaikkapa kirjailijoita. Aina voimme sairastua, loukkaantua, menettää puhe- tai työkyvyn, joten myöskään pelkkä ammattivalinta ei voi olla identiteetin perusta. Kuitenkin kaikki nämä yllä mainitut voivat olla osa sitä.

Esimerkiksi voin ottaa oman elämäni…. Olen aina rakastanut urheilua, se että voin oppia tekemään uusia asioita ja käyttää kehoa, on ollut itselleni se kaikista motivoivin juttu. Olen halunnut haastaa itseäni äärirajoille, tehdä jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt ja lisänä kilpailla itseäni ja muita vastaan. Olen kokenut, että liikunta on se tapa jolla haluan puhutella, jolla haluan herätellä ja millä haluan aidosti toteuttaa itseäni. Sitä se on toki edelleen, mutta voin sanoa, että yli kymmenen vuoden taistelu polvivamman ja leikkauksien kanssa on todellakin tehnyt tähän identiteettiin monta lisä haaraa.

Olen pettynyt kilpaurheilu-uran aikana monta kertaa. Suurimmat pettymykset eivät ole olleet häviöt, vaan isoimmat loukkaantumiset. Loukkaantumiset ovat jostain syystä sattunut omalle kohdalleni aina ennen tärkeimpiä kisoja ja turnauksia. Tälläkin viikolla jouduin jättämään rugbyn ensimmäisen EM- turnauksen väliin, ihan jatkuvista hermosähkäreistä, mitä jalassani on ollut viimeiset kaksi viikkoa. Pettymys oli aivan valtava, koska kisoja varten on tullut treenattua syksystä asti, mutta on pakko mennä terveyden ehdoilla, ja päätin jättää kisat välistä. Tätäkään pettymystä en osaisi käsitellä, jos oma identiteettini määrittyisi vain rugbyn pelaajaksi tai kilpaurheilijaksi.

Huomasin monien polvileikkauksien jälkeen, miten suhtautumiseni niihin muuttui. Joka kerta loukkaantumisen jälkeen koin vihaa, epäuskoa ja tuntui, että miks just mä aina loukkaannun. Nyt vaikka samat ajatukset käyvät aina ensin mielessä, osaan ajatella asiasta eri tavalla. Ymmärrän, että mulla on elämässä paljon muutakin kuin pelaaminen….

Mä olen yrittäjä, valmentaja, puhuja, kouluttaja… kaikki ne kokemukset mitä mulla on elämässä ollut; ne jatkuvat pettymykset urheilussa, ne pitkät kuntoutusjaksot ja sieltä paluut takaisin lajin pariin. Mulla on mielettömän upea lähipiiri; perhe, ystävät, työkaverit, asiakkaat. Mä matkustelen, opiskelen, toteutan itseäni monella tavalla; esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, tekemällä hauskoja tv-ohjelmia ja kuvauksia. Oon pohjimmiltani todella onnellinen ja koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla just . Kaikki yllä mainitut määrittävät sen kuka oikeesti olen. Ei pelkästään se, pystynkö pelaamaan rugbyn Em- kisoissa tai onko mulla hieno auto, koti tai vaikka menestyvä business. Kaikki muu on ihan toissijaista, jos en saa olla just se kuka oon.

Identiteetti määrittyy monista pienemmistä tekijöistä, jotka tekevät meistä parhaan version itsestämme. Kun löydämme sen syvimmän identiteetin itsestämme, olemme onnellisia ja kestämme myös elämän eteen tuomat pettymykset tai pystymme pitämään jalat maassa myös isompien onnistumisien ja menestyksen jälkeen. Identiteetin löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, eikä sitä välttämättä pysty pitämään yllä jos moni tukipilari katoaa, mutta jokaisen on silti hyvä mennä ajatusta kohti, milloin tietää kuka on ja mitä elämältä haluaa. Loppujen lopuksi moni asia on oikeastaan meidän asenteesta kiinni.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvää viikonloppua huiput!

2 Kommenttia

Älä aseta itsellesi rajoitteita

”En pysty juoksemaan, koska kaksi vuotta sitten minulla oli juoksijanpolvi, En voi treenata koska ranteeni ovat heikot, en voi kävellä portaita koska minulla on rasitusastma”… niin, näitä lauseita kuulen valmentajan työssäni jatkuvasti. Todellisuudessa näillä ihmisille on satoja muitakin mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kun juuri ne mitkä aiheuttavat kipua tai vaikka hengenahdistusta… Ja mikä hienointa, he oikeasti voivat usein tehdä jotain näille ongelmille.

Me annamme liian usein pienille rajoitteille vallan ja rupeamme elämään elämää rajoituksien keskellä. Usein ajatellaan, että nyt kun jotain sattuu niin parempi olla liikkumatta kokonaan. Mitä se liikkumattomuus sitten aiheuttaa on paljon pahempi tila, kuin se yksittäinen vamma tai rajoite. Liikkumattomuus voi aiheuttaa vain lisää lihaksiston voimattomuutta, liikkuvuusrajoitteita ja pahimmassa tapauksessa lisää kiputiloja kroppaan. Sairaana oleminen on asia erikseen ja eikä silloin pidä rasittaa elimistöä.

Meidän jokaisen keho on luotu, niin että kykenemme erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Se, että päätät vain lopettavasi juoksemisen koska sinulla on joskus ollut rasitusvamma on niin hölmöä. Missään nimessä rasitusvammoja ei saa rasittaa lisää, mutta rasitusvammat johtuvat usein askelvirheistä, liikkuvuus ongelmista tai rakenteellisista ongelmista. Kun olemme pitkään rasittaneet kroppaa väärillä liikeradoilla, ilmenee kipua ja rasitusta. Ja mitä tämä tarkoittaa, on vain keskittymistä harjoitteluun joka vahvistaa kroppaa, eikä rasita sitä lisää. Yleensä ongelmiin löytyy ratkaisu, kun jaksaa laittaa peliin omaa panostusta ja aikaa. Miksi siis teemme itsestämme rammempia kuin oikeasti olemme tai annamme rasitusvamman rajoittaa liikkumista johon keho on fysiologisesti luotu?  

Onko kyse siitä, että haluamme hyvän syyn olla tekemättä. Syy ettei jaksa kuulostaa omaan korvaan luovuttamiselta, mutta vamman taakse on helppo piiloutua. Nyt haluan muistuttaa, ettei mikään vamma tai sairaus ole kiva juttu. Vammojen ja leikkauksien jälkeen itselläkin on ollut mieli tosi matalalla. Mutta harvemmin mikään vamma aiheuttaa sen, että pitää lopettaa kokonaan liikkuminen. Yleensä kahta kauheammin ne ihmiset haluavat liikkua ja saada itsensä kuntoon, kenellä olisi oikeasti syitä joiden taakse paeta, mutta eivät missään nimessä halua.

Tässä tekstissä puhunkin enemmän esim. rasitusvammoista tai ongelmista kehossa, joita on ehkä ollut aiemmin tai ne ovat vammoja, jotka saisi oikeasti oikealla kuntoutuksella ja treenillä kuntoon.

kuvat: Petteri Peltonen

Ymmärrän kiputilan pelon, joka voi aiheuttaa liikkumattomuutta ja varomista. Mutta aina on hyvä muistaa, että oikea liike ja kehon vahvistaminen taas puoltavat sitä, ettei kipua synny. En missään nimessä suosittele että kipua pitää sietää ja siitä huolimatta painaa täysillä eteenpäin. Vaan kivusta pitää päästä oikea tempoisella vahvistavalla harjoittelulla eroon. Turha kehon kapasiteettiä on pimittää ja aiheuttaa enemmän ongelmia kehoon.

On myös hyvä miettiä mitä kaikkea sitä pystyy tehdä sen sijasta, kun miettiä mitä kaikkea ei pysty tehdä. Itsekin jokaisen polvioperaation jälkeen olen keskittynyt polvenkuntoutuksen lisäksi siihen, että miten pidän muustakin kropasta huolen ja miten vahvistaa sitä entisestään, ettei tule muita ongelmia. Vaikka en ole pystynyt kävelemään olen pystynyt esimerkiksi vesijuoksemaan ja käymään salilla.

Haluankin vain sanoa, että älkää tehkö itsestänne sen rajoittuneempia mitä, ette oikeasti ole. Joku päivä voi käydä niin, että omasta tahdosta huolimatta saa osaakseen pysyvän vamman tai sairauden, eikä takaisin paluuta enää ole. Silloin joutuu hyväksymään rajoitteita, vaikkei niille haluisikaan antaa valtaa.

Mukavaa viikon alkua- mielenrajat on tehty rikottaviksi!

2 Kommenttia

Valoa tunnelin päässä – Miten olen motivoinut itseni jokaisen vamman jälkeen kuntoon


Olen urheiluvuosien aikana kokenut paljon epäonnea varsinkin loukkaantumisten osalla. Kun jotain tavoitetta olen pyrkinyt kaikin keinoin saavuttamaan, olen jostain syystä onnistunut aina loukkaantumaan. Pitkä polvileikkaus- kierre ja monet muut vammat ovat todellakin halunneet rajoittaa omaa liikkumista ja pitäneet poissa kentiltä. En kuitenkaan koskaan ole edes miettinyt, että lopettaisin urheilun kokonaan. En sano, että loukkaantumisten hyväksyminen olisi koskaan ollut helppoa, päinvastoin ne ovat todellakin olleet kovia kolahduksia. Ymmärrän hyvin miltä, kaiken aloittaminen alusta tuntuu. Tuntuu kuin kaikki se, mitä on saanut aikaan ennen vammaa ja leikkauksia murenee pikkuhiljaa pois ja taas lähdetään uudestaan lähtöruudusta. Vaikka ihan näinkään se ei ole.

Moni kamppailee loukkaantumisen jälkeen motivaation löytämisestä takaisin urheilun ja liikunnan pariin ja saakin usein tehdä tietoisesti työtä sen eteen. Jokainen loukkaantuminen vie fiilikset alas. Kehitys tuntuu keskeytyvän ja joskus jopa koko kausi on ohi. Kun oikeasti urheilu on iso osa elämää, tuntuu, että kokonaisesta palapelistä tärkeimmät palaset ovat hävinneet. Tässä kohtaa moni ajattelee, että helpompi olisi vain luovuttaa ja tehdä jotain ihan muuta. Muun tekeminen ei varmasti poista sitä, mistä on eniten nauttinut vaikka sillä hetkellä helpommalta tuntuisikin kääntää sivua.

Jokainen vamma aiheuttaa rajoitteita, muttei kuitenkaan poista liikkumista kokonaan. En voi ymmärtää miten osa saa lääkäriltä suoraan urheilukiellon. Harvemmin kyseessä on vamma, joka aiheuttaa täyden kiellon kaikelle liikunnalle, ellei kyseessä ole jokin sairaus, joka rajoittaa täysin koko kehon kuormituksen ja sykkeen nousun.  Treenaamisen ei muutenkaan pidä eikä tarvitse olla aina täysiä, niin mistä johtuu se, että lääkäri määrää urheilukieltoa, ymmärtäisin paremmin esim. pelikiellon. Pahimmassa tapauksessa urheilukielto vaan lisää ongelmia jo aiemman vamman lisäksi. Inaktiivisuus ei ole koskaan hyvästä ja varsinkaan, jos on ollut aiemmin aktiivinen. Ymmärrän sen huolen ja vastuun, mitä myös lääkärit kantavat. Olen itsekin ehkä vähän turhan innokas kuntoutuja, jolloin sen maagisen rajan löytäminen on todellakin hankalaa. Mutta parasta olisi saada lääkäriltä suoraan ohjeet, että: ”saat tehdä vain näin….!” Kun tekeminen rajataan on rajojen sisällä helpompi pysyä. Kotona makaaminen ja laakereilla lepääminen aiheuttaa vain kunnon huomattavaa romahdusta ja usein lisää tuki- ja liikuntaelinvammoja. Tottakai jokainen määrittää myös liikkumisen itse, heti leikkauksen jälkeen kannattaa ottaa ihan iisisti ja levätä, mutta kyllä jo kuukauden jälkeen voi huomattavasti tehdä asioita.

Mutta palaten vielä aiheeseeni: motivaatioon… Ymmärrän, että loukkaantumiset sammuttavat motivaation ja olisikin hyvä prosessoida asia, jotta saisi motivoitua itsensä kuntouttamaan vammat kuntoon. Alussa kaikki energia menee vamman tai loukkaantumisen hyväksymiseen, eikä sitä välttämättä hyväksy koskaan. Kuitenkin asia, jota ehkä itse mietin paljonkin oli, että: ”olenko oma itseni, jos nyt luovutan..” tähän oli helppo vastata, että en olisi! Vaikka kuinka joskus on tehnyt mieli luovuttaa, niin enemmän itselleni tuottaisi vaikeaa hyväksyä se, että joskus olen luovuttanut kuin se, että nyt täytyy tehdä kova työ, että pääsen takaisin kuntoon. Loukkaantumisen ja vamman hyväksyminen tuntuu huomattavasti helpommalta kuin se, että luovutin. Eikä luovuttaminen tarkoita nyt sitä, että lopettaa vaikka kilpaurheilun vaan lähinnä sitä, että lopettaa koko liikunnan ja samalla jättää kuntoutuksen. Ihan sama mikä on lopullinen tavoite; olisi se sitten oman lajin pariin paluu vai arkeen, jossa on osana liikunta, niin kuntoutus on ihan yhtä tärkeä. Laadukkaalla kuntoutuksella kuntoutetaan vamma loppuelämää ajatellen eikä seuraavan vuoden urheilua.


Enkä missään nimessä halua verrata omia tai kenenkään muun loukkaantumisia toisiinsa. Jokaisen kokemus on täysin erilainen, osa parantuu vammasta täysin ja osalle se jättää loppuelämäksi haasteita. Tottakai näiden kahden välinen hyväksyminen on täysin erilaista, silti jokainen meistä on itse vastuussa oman elämän jatkamisesta. Harvemmin he, kenellä oikeasti vamma on jättänyt jotain isompaa ja pysyvämpää ovat he jotka luovuttavat. Usein luovuttaminen on viitseliäisyydestä kiinni, eikä siitä ettei pääsisi kuntoon. Karua, mutta samalla hienoa on ajatella, että lopulta melkein kaikki on meistä itsestä kiinni, ei välttämättä se tulemmeko koskaan kuntoon, vaan se miten suhtaudumme asioihin.

“It always seems impossible until it’s done.”

Nelson Mandela

2 Kommenttia

Juoksutreenit polven kuntoutuksessa

Juokseminen on ihan huippua vaikka sen aloittaminen tuntuu aluksi aina niin raskaalta, varsinkin ison polvileikkauksen jälkeen. Askel ei meinaa nousta ollenkaan eikä nilkoissa ole minkäänlaista joustoa ja kimmoisuutta. Jokainen askel tuntuu painavalta eikä rullaavuudesta ole tietoakaan. Kuitenkin kun jaksaa ne muutamat viikot vain juosta 2-3 kertaa viikkoon, niin siitä se rullaavuus paranee ja askel kevenee. Malttia tarvitaan tähänkin!

Tällä hetkellä kuntoutuksessa isommassa osassa ovat juoksutreenit. Edelleen kuitenkin peruskunnossa on painotus, mutta mukana on jo spurtteja, kiihdyttäviä juoksuja ja intervall-harjoituksia. Parhaana alustana toimivat hiekka-pururadat ja nurmikentät sekä ulkotekonurmikentät. Asfaltti on aika kova alusta aloittaa juoksutreenit pitkän tauon jälkeen ja saattaa helposti rasittaa polvien lisäksi penikoita ja sekä alaselkää.

Peruskuntolenkit ovat ihan 30-60 min juoksulenkkejä 120-140 sykkeellä, joita teen 1-2 krt viikossa. Satunnaisesti suoritan toisen näistä myös fillarilla, crossarilla tai juoksumatolla.

Peruskuntolenkkien lisäksi teen kiihdyttäviä vetoja= 20% 40 % 60 % 80%, viivajuoksuja laadukkailla käännöksillä, suunnanmuutos- juoksuja, joissa pujotellaan tötsiä sekä ihan 100% spurtteja. Tällä hetkellä kun leikkauksesta on kulunut jo 6. 5 kk isoin ongelma on juoksun rullaavuudessa ja vauhdin pysäyttämisessä. Suunnanmuutos- tilanteessa huomaa, miten eksentrinen lihastyö on haastavaa (Eksentrinen lihastyö=  tuotetaan voimaa liikettä vastaan jarruttaen). Liikkeen jarruttaminen ja tämän jälkeen räjähtävän voiman tuottaminen toiseen suuntaan ei tunnu vielä normaalilta eikä varsinkaan räjähtävältä.

Juoksemista ei kuitenkaan saa pelätä leikkauksen jälkeen. Kun hölköttelyyn annetaan lupa 2-4 kk kohdalla, kannattaa siihen pikkuhiljaa totutella kroppaa. Missään nimessä ei kannata heti hölkätä tunnin lenkkiä vaan aloittaa ihan 100m hölköttelystä ja lisää sekä matkaa, että vauhtia rauhassa. Aloitin itse juoksumatolla rauhallisesti ja aina viikko kerrallaan nostin aikaa ja vauhtia. Tällä hetkellä viidestä minuutista on jo tultu tuntiin.

Juoksussa hyvillä kengillä on paljon merkitystä. Kenkien on tunnuttava hyviltä, eivätkä ne saa rasittaa jalkaa väärällä tavalla. Lisäksi on turha ostaa pronaatio- tuettuja kenkiä neutraaliin jalkaa tai toisinpäin. Kannattaa valita kunnon juoksulenkkarit meiluummin tuntuvuuden kuin ulkonäön perusteella. Ja tottakai riippuu hyvin paljon mitä treeniä on tekemässä, itselläni kuvassa ihan monipuoliseen treenaamiseen soveltuvat kengät, ei niinkään juoksukengät.

Lisäksi kuvaa juoksuasentoa, usein vammojen jälkeen juoksuasento on todella toispuoleinen. Terveen jalan puoli haluaa pitää juoksun kasassa ja leikattu puoli laahaa perässä. Keskity siihen, että lonkankoukistajat, etureidet ja pakarat ja takareidet ovat auki, jotta juoksuasento on suora sekä pyri mahdollisimman tasapuolisesti käyttämään molempia jalkoja.

Kuvat: Petteri Peltonen

Aurinkoista juoksuviikkoa!

 

0 kommenttia

Viikkoa vaille 5 kuukautta

Kohta on viisi kuukautta takana leikkauksesta, enkä olisi ikinä uskonut, että aika menee näin nopeasti.  Motivaatio on vain kasvanut pelaamiseen ja ehkä vaikeinta onkin kun (7-) kausi alkaa likoilla reilun parin viikon päästä eikä itsellä sinne ole vielä mitään asiaa. Kuntoutus on muuttunut paljon tässä kymmenen vuoden aikana. Jouduin ensimmäistä kertaa täysin samaan polvileikkaukseen, kun olin 15 vuotias, mutta silloin kyseessä oli oikea polvi. Kuutta kuukautta pidettiin sopivana aikana kuntoutukselle, jonka jälkeen palattiin jo aika nopeasti takaisin kentille. Nyt, jo kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa suosittelee kuntoutukseen 8-11 kuukautta. Selvästi liian nopea paluu kentille on tuonut liian monille urheilijoille takapakkia. Jälkiviisastelut eivät paljoa auta, jos loukkaantuminen uusiutuu.

Kuntoutuminen on edennyt kovaa vauhtia ja lihasten välinen puoliero rupeaa pikku hiljaa tasoittumaan. Reisien välinen ero on jo kaventunut 1-1,5 cm kun leikkauksen jälkeen se huiteli reilun 5 cm kohdilla. Tällä hetkellä isoimpia haasteita aiheuttaa leikatun jalan kireys. Takareiden siirre- kohta on todella kireä ja oikeastaan koko reiden alue. Paras apu on ollut ihan perinteinen hieronta, sekä foamrullaus. Venytykset ovat olleet hankalia, koska polvi ei kunnolla taivu joka asentoon. Hitaasti hyvä tulee..

Kuntoutus viikkoihin olen aikatauluttanut kaksi voimatreeniä jaloille, kaksi voimatreeniä yläkroppa/keskivartalo-alueelle, kaksi koordinaatio/tasapaino/pomppu- treeniä jaloille sekä lisäksi vielä 3-2 krt/vk:  pyöräilyä/uintia/crossaria/soutua. Nyt juoksua voi alkaa asteittain nostamaan yli 10 minuuttiin ja mukaan otan kiihdyttäviä juoksuja sekä spurtteja. Lisäksi kaikki treenit pitävät sisällään liikkuvuutta ja kehonhuoltoa, siitä ei kannata tinkiä! Keskeisintä kuntoutuksessa on tarkka keskittyminen tekemiseen. Yhtään toistoa tai liikettä ei voi tehdä puolivaloilla vaan jokainen liike ja alastulo pitää olla hallittu sekä stabiili.

Maltillinen ja positiivinen asenne kuntoutukseen on ollut helpompi kuin koskaan aiemmin, silti on hirveä palo takaisin täyteen toimintaan. Elämässä on onneksi muutakin ja tällä hetkellä käytän kaiken ylimääräisen energian niihin asioihin, missä ei polvi jarruta. Yllättävän nopeasti aika kuluu ja tämänkin on vain pieni hetki elämästä!

Tsemppiä kaikki kohtalotoverit! 🙂

6 Kommenttia