rugby7s

Kaupallinen yhteistyö Stadium

Valmentajilla on ollut aina iso rooli mun elämässä. Lapsena vanhempien ja opettajien lisäksi koin valmentajat auktoriteetiksi, joita oli kunnioitettava ja kuunneltava. Samalla valmentajia kohtaan oli iso luottamus.

Valmentajia tuli aina uusia, joko ikäluokkien vaihtuessa tai uusien lajien myötä. Samalla tuli opittua uusien taitojen lisäksi, erilaisia valmennusmetodeita, persoonallisuuksia, johtamisen malleja ja ylipäätään erilaisia pedagogisia taitoja. Vuosien varrelle on mahtunut niin hyviä, kuin ei niin hyviä valmentajia, mutta jos jotain on jokaisesta jäänyt käteen, niin oppeja sekä samalla on saattanut itse kasvaa tosi paljon niin urheilijana kuin ihmisenä, haasteista huolimatta.

Vaikka sitä toivoo jokaiselta valmentajalta puolueetonta valmennusta ja yksilölliseen kehitykseen vievää otetta, ei se aina ole tapahtunut. Valmennussuhde on myös hyvin riippuvainen ihmiskemiasta ja miten valmentajan kanssa tulee toimeen. Ja valmennettavana olen huomannut, että kaikki valmentajat eivät välttämättä sinusta myöskään pidä. On kuitenkin hyvä ollut työskennellä erilaisten valmentajien sekä ihmistyyppien kanssa, jolloin myös oma ymmärrys on kasvanut ja kehittynyt.

Mulla on kuitenkin suurin osa valmentajista ollut todella hyviä uran varrella. Jokaiselta olen oppinut todella paljon ja jälkikäteen sitä on miettinyt, että kuinka paljon oikeesti valmentajat tekevät työtä sen eteen, että jokainen yksilö kehittyisi mahdollisimman paljon. Lisäksi niin kuin ei kukaan urheilija ole koskaan valmis, ei ole myöskään valmentajat. Jokainen kehittyy vuosien varrella, oppii uusia metodeja, oppii itsestä valmentajana sekä valmennettavista. Valmentaminen ja valmennuksessa tavoitteiden saavuttaminen on jatkuvaa ongelman(/haasteiden) ratkaisua, ja kun yksi ongelma on ratkaistu on aina uusi ongelma edessä ratkaistavana.
Olen itse todella kiitollinen jokaiselle valmentajalle jonka valmennuksessa olen saanut olla!

Omien hyvien kokemusten myötä, tuntui helpolta myös itse ryhtyä valmentajaksi. Enkä ole päivääkään katunut. Valmentaminen vaatii tosi paljon työtä ja se voi näyttää joskus ulospäin helpolta, mutta työ mitä joutuu tekemään työajan ulkopuolella täyttää helposti viikon kaikki ”ylimääräiset” tunnit. Alalle tulee jatkuvasti uusia tutkimuksia, joiden perässä on hyvä pysyä ja olla ns. ”ajan hermolla”, mitä liikunta- ja terveysalalla tai oman lajin skenessä tapahtuu. Lisäksi itseä voi kehittää jatkokoulutuksilla lähes loputtomiin.
Haasteet eivät siis lopu koskaan, ja se tekeekin alasta ihan huipun!

Miten sitten itse koen, mikä tekee valmentajasta hyvän valmentajan?

Oman kokemuksen pohjalta arvostan valmentajassa läsnäoloa ja kiinnostusta jokaista valmennettavaa kohtaa yksilöinä. Arvostan sitä, että valmentaja kykenee asettumaan valmennettavan saappaisiin ja ymmärtämään laajasti muutakin kuin pelkkää urheilullista aspektia.
Valmentajan ei tarvitse olla täydellinen ja virheitä tekee jokainen, ja arvostettavaa on myös se, että osaa myöntää omat virheet ja kohdata ne.
Lisäksi kukaan ei ole ammattilainen kaikessa, kun tietää mihin oma osaaminen ja ammattitaito rajautuu ja milloin on pyydettävä muita ammattilaisia apua, kertoo myös se ammattitaidosta.

Stadium haluaa myös olla mukana kiittämässä valmentajia, ja nyt jos koskaan kannattaa ilmiantaa oma valmentaja!

”Kiitos valmentajat” -kampanjan tavoite on kiittää valmentajia panoksestaan ja työstään joukkueen, urheilijan tai seuran eteen. Kampanjassa voit asettaa valmentajan ehdokkaaksi, jossa kolme valmentajaa voittaa 5 000 euron stipendin seuratoimintaan käytettäväksi.
Täällä voit asettaa valmentajan ehdolle: https://www.stadium.fi/stadium.fi/kiitos-valmentajat

Viimeinen päivä asettaa valmentajia ehdolle on 21. marraskuuta, joten sitä ennen kannattaa todellakin ilmiantaa oma huippu valmentaja!

Kenet mä asettaisin ehdolle…

– Tähän on helppo vasta, COACH BAM!
Bam on meidän naisten 7-rugby maajoukkueen päävalmentaja. Ja perustelut tälle tulee tässä (myös lainaten meidän joukkueen muiden pelaajien sanoja):

Bam omistautuu työlleen 110%. On valmentajana todella monipuolinen ymmärtää kokonaisvaltaisesti mitä laji vaatii, mutta myös lajin fyysiset ominaisuudet ja miten niihin tähdätään.
Uskoo ja luottaa joukkueeseen, mutta myös vaatii joukkueelta, niin kuin itseltään tason mukaista suoritusta.
Ei nosta itseään joukkueen yläpuolelle vaan valmentaa sekä ”johtaa” joukkuetta, pelaajien kanssa samalta tasolta.
On luotettava ja empaattinen, joka haluaa jokaisen pelaajan parasta niin rugbyssa kuin muussa elämässä.
Lisäksi on mahtava ja huumorintajuinen persoona niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ja tiedän, että jokainen pelaaja myös kunnioittaa ja tykkää hänestä juuri sellaisena kuin hän on.

Ja täytyy sanoa, että rugbyssa valmentajat eivät saa palkkaa ja on todellinen etuoikeus saada näin kovatasoinen valmentaja täydestä intohimosta ja halusta olla kehittämässä rugbya ja naisten maajoukkuetta Suomessa.

Muistakaa teidän valmentajia ja ilmiantakaa Stadiumille!

Huh, en tiedä mistä aloittaa. Koitan miettiä sanoja ja ensimmäisenä tulee mieleen vain sana Kiitos! Oon niin kiitollinen, että saan olla osana niin hienoa joukkuetta ja seuraa kuin Helsingin Rugby Club (HRC) on…

Viikonloppu oli kohokohta koko mun koko urheiluvuodelle. Käytiin hakemassa tyttöjen kanssa Hämeenlinnasta pytty kotiin, eikä se ollut mikään helppo haku. Jyväskylän Rugby Club laittoi kyllä sellaisen vastuksen, että tota finaalia en tule ikinä unohtamaan. Lopullinen piste-ero oli vain kaksi pistettä, mutta se riitti! Palaten edellisiin kausiin omalta osalta niin kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Ensimmäisenä vuotena semifinaalipelissä loukkasin polven ja jouduin polvileikkaukseen, toisena vuonna epäonnekseni taklaus lipsahti korkeaksi ja sain punaisen kortin.. olin pelikiellossa sekä semifinaalit, että finaalin. Tänä vuonna tulos oli onneksi toinen… kai se kolmas kerta oikeesti toden sanoo.

Pakko sanoa, että rugbya on niin siisti pelata Suomessa kun lajin sisällä, joukkueiden välillä on niin hyvä yhteishenki. Jyväskylän joukkueessa pelasin omia rakkaita maajoukkuekavereita, peli oli siistiä ja kunnioituis on ihan 100% vastustajaa kohtaan, vaikka välillä rapatessa roiskuu ja vahinkoja sattuu.
Aikuisiällä ei mitään turhaa sikailua ja huonoa käytöstä vaan jaksa katsoa kentällä. Mulle on muutenkin tullut aina ihan myötähäpeä olo, jos joku jatkuvasti sikailee ja käyttäytyy miten sattuu. Urheilussa pitäisi aina olla tietyn tason kunnioitus niin omia kuin vastustajan pelaajia ja tuomareita kohtaan. Rugbyssa onneksi tämä tavoite on melkein täyttynyt. Finaalissa se todella täyttyi!

Mikään voitto ei tunnu miltään ilman joukkuetta. Olen huomannut, että joukkueurheilu on vaan mun juttu, vaikka tykkään haastaa itseäni myös yksilönä.
Joukkueurheilussa ei riitä vaikka itse antaisit kaikkesi, joukkue voi silti hävitä tai vaikka pelaisit huonoimman pelisi koskaan, joukkue voi silti voittaa. Joukkueessa ratkaisee niin moni asia: mielestä, ryhmädynamiikkaan ja yhteisiin onnistumisiin, mihin yksilö ei voi pelkästään vaikuttaa.
Mestaruus tuntui todellakin joukkuevoitolta. Jokainen taisteli ihan loppuun asti ja meidän joukkue on kasvanut hyvin koko kauden myötä viimeiseen otteluun asti. Oltiin johdossa, oltiin häviöllä ja viimeisillä minuuteilla siirryttiin takaisin voittoon ja voitettiin mestaruus… joukkueurheilun todellinen suola. Vaikka mieli haluaa häviön hetkellä usein luovuttaa niin jostain löytyy silti se viimeinen taistelutarmo, ja se löytyi meiltä!

Kovalla sisulla päästiin ratkaisemaan Suomen tuplamestaruus niin rugby-seiska kuin nyt rugby-viistoista kausilla. Enkä voi olla unohtamatta meidän Suomen seiskamaajoukkueen huikeeta kesän menestystä EM- kisoissa. Tämä vuosi on urheilun puolesta ollut mulle kaikkein hienoin ikinä! Vammoitta en ole selvinnyt, mutta ne valitettavasti kuuluu urheiluun. Nyt on kuitenkin aika levätä, saada kroppa takaisin toimintaan ja palata punttien kimppuun talvikaudeksi. Olen kyllä odottanutkin voimatreenejä ne on niin mun juttu!

Mulla on myös aivan älyttömän vahvat ja tarkkaan valitut yhteistyökumppanit, jotka ovat täysillä tukemassa mun urheilua sekä töitä. Haluan kiittää teitä kaikkia: Fitnesstukku, Under Armour, Nocco, Barebells, Stadium, Pihlajalinna, Helsingin Hieronta-Akatemia, Fressi & Suunto.
Rakkaan puolison, perheen ja ystävien tuen lisäksi on ihan mieletöntä ja etuoikeutettu olo saada sekä tukea, että olla näiden yritysten yhteistyökumppani.

Mitähän seuraavaksi…. saa nähdä 😉

Siis en voi muuta sanoa, kuin WAU! Siinä ehkä tämän hetken päällimmäiset fiilikset. Em- kisoja varten on treenattu syksystä lähtien ja nyt ne ovat takana. En voi sanoa, että matka oli itselle helppo. Koko syksy meni oikeestaan hyvin, niin kuin alku kevätkin. Sitten rupesi tulemaan ongelmia jalkoihin ja olenkin viimeisen kuukauden taistellut säären rasitusvamman kanssa. Rasitusvamma on ollut niin paha, että Em-kisojen ensimmäinen turnaus Budapestissä jäi itseltäni väliin. Vaikka kuinka sinnittelin turnausviikolle asti, oli pakko tehdä lääkärin kanssa päätös, että turnaus olisi parempi jättää välistä ja suunnata focus kohti Lissabonin toista EM- turnausta. Pettymys oli suuri, koska EM- kisat ovat ainakin henkilökohtaisesti itselleni se koko treenivuoden päätavoite. Niitä varten olen treenannut ihan älyttömästi ja niissä halusin olla parhaimmassa kunnossa.

Turnaukseen lähdin aika varovaisin mielin, en todellakaan tiennyt pystynkö pelaamaan turnauksen kuudesta pelistä yhden vai kaikki kuusi. Edelliset viikot olivat olleet pelkästään kuntopyörää, vesijuoksua ja kuntoutustreenjeä salin puolella. Jännitin oikeestaan todella paljon, mitä tulema pitää. Onneksi meillä on joukkueessa ihan älyttömän kova yhteishenki ja kaikkien pelaajien tsempit sekä teidän tsempit saivat vaan fiiliksen kattoon!

Peli kerrallaan mentiin ja lopulta vain ensimmäisen päivän viimeisen pelin jätin kipujen takia välistä. Toisena turnauspäivänä fiilis oli niin korkealla, että halusin olla jokaisessa matsissa mukana. Onneksi jalka kesti ja ihan huikeiden pelien jälkeen sijoituimme kovalla taistelulla pronssille. Turnaus oli meidän juokkueelta todella onnistunut. Rökitimme jäätävällä yhteispelillä monta kovaa joukkuetta kuten; Unkari, Georgia, Ruotsi ja Tsekki! Me ollaan joukkueena nostettu älyttömän paljon tasoa viimeisten vuosien aikana ja voitteko kuvitella, että vielä yhden pelin voitto olisi voinut viedä meidät Olympia-karsintoihin. Rugby on pieni laji Suomessa, mutta potentiaali menestyä on valtava. Ihan sairaan siistiä nähdä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan!

En voisi olla ylpeämpi siitä, mitä meidän joukkueen joka ikinen pelaaja on tehnyt kehittymisen eteen. Lisäksi meidän valmentaja Bam on niin sitoutunut kehittämään ja viemään tätä nippua eteenpäin, että sellaista sitoutuneisuutta ei monella valmentajalla ole ja siitä voisi monikin ottaa mallia. Suomen rugby ”skenessä” ei todellakaan pyöri raha, kaikki kisamatkat ja leirit ovat omakustanteisia, mikä oli itselleni ihan uusi juttu verraten omiin jalkapallovuosiin. Silti kukaan ei tätä lajia harrasta rahasta vaan täydestä intohimosta ja siitä kuuluisasta: ”rakkaudesta lajiin.” Kaikki tuki mitä ollaan saatu tai saadaan tulevaisuudessa on kultaakin arvokkaampaa. Kaikki meidän tukihenkilöt: Team manager, valmentajat, fysio… tekevät tätä myös rakkaudesta lajiin, joka on ihan uskomattoman upeeta, mutta olis hienoa jos joskus he saisivat ansaitun korvauksen työstään. Ainakin me pelaajat ollaan ihan super kiitollisia! (Jos tiedät jonkun, joka voisi haluta tukea tulevaa matkaa kohti EM- kisoja, niin kaikki vinkit otetaan vastaan.)

Iso kiitos omalle tukijoukolle eli perheelle sekä yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat mun pelaamisen, kuten Pihlajalinnalle, kaikesta avusta mitä olen saanut, jotta jalka saatiin kestämään kovat pelit. En vois enempää fiiliksissä olla! –Rugby on maailman siistein laji!

Nyt jatkuu Suomen 15- sarja syksyyn asti, tervetuloa katsomaan 15- rugbya!

On ollut onni aloittaa uusi harrastus näin aikuisiällä… nimittäin rugby! Laji josta olen jo vuosia haaveillut, laji joka on tuntunut aina vastaavan omiin ominaisuuksiin sekä laji, jossa voi olla osana jotain suurempaa, nimittäin joukkuetta. Tulimme takaisin Unkarista Suomeen tiistai- yönä Rugby em- trophy turnauksesta. Lyhyesti selitettynä Euroopan naisjoukkueet ovat jaettu 3 ”sarjaan/lohkoon” 1. Grand Prix, 2. Trophy 3. Gonference, joista parhaat 12 maata ovat ensimmäisessä, seuraavat toisessa ja siitä seuraavat 12 viimeisessä. Suomi kisasi tänä vuonna 2. sarjassa ja sijotuimme kahden kesän Em-turnauksen jälkeen seitsemänneksi. Aina 2 parasta nousevat ylempään sarjaan ja 2 heikointa joukkuetta tippuvat alempaan. Eli Suomen naisten 7- maajoukkue pysyi hyvin Trophyssa!

Grand Prix:ssä on ammattilaistason joukkueita ja taso on ihan mieletön!! Suomi pääsi edellisvuonna maistelemaan Grand prixin tunnelmaa, mutta ihan vielä taso ei riittänyt siellä pysymään eikä tänä vuonna ihan sinne asti päästi. Suunta ja katse on kuitenkin kirkkaana. Rugby on Suomessa pientä ja harrastajia todellakin otetaan innolla vastaan!!

Yleisimpiä kysymyksiä rugbysta mitä itse usein saan on:

Saako siinä tehdä ihan mitä vaan?– Ei saa, rugbyssa on todella tarkat säännöt miten saa taklata, ja röyhkeästä taklauksesta harvemmin seuraa ilman korttia. Joten kaikki turha vihelletään saman tien pois. Taklaukset pidetään matalina ja maahan viedään ei nosteta ja heitetä. Rankkaa rugby on sekä fyysistä, mutta ei kuitenkaan niin fyysistä kun ehkä luulette.

Mitä suojia on pakko käyttää? – Rugbyssa ei ole pakko käyttää mitään suojia, mutta pehmuste ”pädi”- paitoja, shortseja löytyy,  sekä pehmuste ”scrum” – kypärä eli kaikki suojat täytyvät olla pehmeitä jos niitä haluaa käyttää. Hammassuojia käyttää lähes kaikki, ihan aivotärähdysten varalta sekä toki myös ne suojaavat taklauksissa hampaita. Välillä kyynerpäät heiluvat siihen malliin, että minusta suojat ovat välttämättömät. Itse teetätin omat hammassuojat Dentafitillä, koska halusin oikeasti omaan hammaskalustooni teetetyt hammassuojat, jotka todellakin suojaavat! Jos kaipaat omaan lajiisi (kamppailulajit, jääkiekko, rugby, jefu…) hammassuojia voin todellakin suositella. Hammassuojat tehdään ihan oman purukaluston mukaan ja ne pysyvät hyvin paikoillaan. Täältä löydät lisätietoa Dentafitistä: http://www.dentafit.fi

Onko rugby sama-asia kun amerikkalainen jalkapallo, mutta ilman suojia?- Ei todellakaan, lajit ovat toisistaan ihan erilaisia. Jefussa edetään jaardeja (juoksemalla) ja syötetään vain kerran eteenpäin, rugbyssa edetään juoksemalla ja syöttelemällä palloa aina taaksepäin. Lisäksi Jefu on todella taktinen laji rugbyssa on jokaisella joukkueella oma pelikirja ja kuviot mutta ei ihan niin taktinen kuitenkaan kuin jenkkifudis. Lisäksi rugbyssa pelataan 7 vs 7 pelejä sekä 15 vs 15 pelejä, jotka erovat hyvin paljon toisistaa.  Sekä rugby että jenkkifudis ovat molemmat kontaktilajeja, mutta säännöt ovat ihan erilaiset. Molemmissa tosin on samoja fyysisiä ja pelipaikkakohtaisia ominaisuuksia mistä on kummassakin hyötyä.

Tässä taas pikakelaus rugbysta! Upea laji ja ihan mieletön turnaus takana! Vastailen lajista mielellään lisäkysymyksiin, vaikka olenkin tuore naamari lajin parissa. Konkareita löytyy Suomesta yllättävän paljon, joten voin ohjata haastavimmat kyssärit heille! Tällä hetkellä pelaamme 15 sarjaa Suomessa ja maajoukkueen kanssa kesä on mennyt 7- turnauksissa.

Huippu viikkoa kaikille!