raskaus

Raskauden viimeinen kolmannes sekä synnytyskertomus

*** Kaupallinen yhteistyö: Felicitas Mehiläisen kanssa ***

Poju Kätilön sylissä

Voisi heti alkuun sanoa, että: vihdoinkin pääsin istumaan alas ja kirjoittamaan. Lapset nukkuvat ja nyt jos koskaan on paras sekä tehokkain aika tehdä niitä omia juttuja. Arki kahden lapsen kanssa on alkanut toden teolla!

Raskauden ensimmäisestä ja toisesta kolmanneksesta olen kirjoittanut myös, jos ne ovat jääneet välistä niin käy ihmeessä lukemassa. (linkit upotettu postauksessa)

Raskauden viimeinen kolmannes on aikaa, jolloin h- hetki rupeaa oikeasti lähestymään kovaa vauhtia. Sitä alkaa viimeistämään miettimään, onko kotona kaikki tarvittava ja mitä jos vauva syntyykin etukäteen. Ajatukset alkavat olemaan koko ajan enemmän muuttuvassa elämäntilanteessa, mitä pidemmälle raskaus etenee.

Voinnin osalta sama hyvä fiilis jatkui myös viimeisellä kolmanneksella. Liikunta pysyi yhtä lailla mukana elämässä, sekä töissä pystyi hyvin vielä käymään äitiyslomaan asti. Liikunnan tärkeydestä kirjoittelinkin raskauden toisen kolmanneksen postauksessa ja edelleen on hyvä muistaa, että myös raskauden viimeisellä kolmanneksella on erittäin tärkeä pitää liikunta mukana. Tahti tietysti kevenee ja liikuntamuotoja joutuu vaihtamaan, mutta yleinen aktiivisuus on tärkeää läpi raskauden, vain tietyissä harvoissa tilanteissa lääkäri voi kieltää liikkumasta ja silloin ei tietysti pidä liikkua.

 
Juuri ennen alkavaa äitiyslomaa: rv 34-35 lähdimme koko perhe reissuun Kreikkaan, jonka jälkeen olin vielä yhden viikon töissä ja sitten siirryin äitiyslomalle. Äitiyslomalle siirtyminen oli itselle tavallaan helpotus, ettei tarvitse miettiä omaa jaksamista fyysisessä työssä, mutta samalla tuntui haastavalta, koska rakastan omaa työtäni ja sen puuttuminen arjesta tuo tietysti ison tyhjän loven omaan arkeen. Koin kuitenkin tärkeäksi touhuta meidän esikoisen kanssa mahdollisimman paljon kaikkea hauskaa ennen synnytystä, sillä vauvan kanssa ensimmäiset viikot ovat intensiivisiä.

Osa teistä jo tiesikin, että valitsin tässä raskaudessa käydä koko neuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, ja onneksi tein tämän valinnan. Sen lisäksi, että neuvolapolku on nyt ollut yhtenäinen ja olen saanut käydä samojen ammattilaisten vastaanotoilla, niin viimeisen kolmanneksen ihan loppu puolella muutama viikko (n.3) ennen laskettua aikaa rupesi ilmenemään viitteitä raskausmyrkytyksestä, eli pre-eklampsiasta. Oireet olivat hyvin lieviä, valkuaista oli erittynyt virtsaan sekä verenpaine oli kohonnut, omasta lähtötasosta jonkin verran. Tätä kuitenkin seurattiin viimeisillä viikoilla hyvin tarkkaan ja sainkin lähetteen lisätutkimuksiin. Lopulta arvot olivat nousseet jo sen verran paljon, että 5.8 päätettiin käynnistää synnytys ja 5.5h päästä lapsi oli sylissä.
(Äitiysneuvolapolku Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

Raskausmyrkytys- Pre-eklampsia

Raskausmyrkytys ilmenee yleensä keski- tai loppuraskaudessa, siihen liittyy verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan. Lisäksi saattaa olla erilaisia oireita, kuten näköhäiriöitä, ylävatsakipua tai päänsärkyä. Tästä syystä myös neuvolassa seurataan verenpainetta ja valkuaisen määrää virtsassa tosi tarkkaan.

Haastavaa omalla kohdallani oli, että verenpaine määritellään vielä ns. ”normaaliksi” raskauden aikana, jos se on alle 140/90 mmHg, ja itselläni ei missään vaiheessa se noussut näin korkealle, mutta omasta hyvästä lähtötasosta se nousi korkealle, joten on tärkeä seurata myös oman verenpaineen muutosväliä.

Lisäksi sitä tietysti miettii, että mistä olen tämän saanut, koska yksikään ristitekijä ei osu kohdalleni, joita ovat mm. Diabetes, ylipaino, monisikiöraskaus, ensimmäinen raskaus, sukurasite, verenpainetauti, sidekudossairaus tai munuaissairaus. Alkuun ajattelin, että kyse on stressistä, jota on ollut elämän muiden tekijöiden johdosta todella paljon tänä kesänä, mutta lääkärit epäilivät sen yhteyttä.
(Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00167)

Raskausmyrkytys voi siis tulla kenelle vaan, joten myös tämän takia neuvolan seurannat kannattaa ottaa tosissaan. Felicitas Mehiläisellä seuranta oli alusta asti tarkkaa ja lopussa käyntejä omalla kohdallani lisättiin, jotta tilannetta seurattaisiin tiiviisti.
Valkuaisen erittymistä virtsaan seurattiin liuskatestin lisäksi koneella, joka antoi vielä varmemman tuloksen. Tämä oli ensimmäinen oire, josta raskausmyrkytyksen kehittyminen huomattiin. Raskausmyrkytys voi olla hyvin piilevää, kuten mun kohdalla se myös oli. Vointi oli tosi hyvä, pientä väsymystä lukuun ottamatta, joka tuntui enemmän liittyvän esikoisen valvomiseen ja kuumiin kesäsäihin.

Nyt jälkikäteen olen tosi iloinen, että kävin neuvolassa samalla kätilöllä Satu Peussalla sekä lääkäri Minna Tikkasella lähes koko raskauden ajan (yhtä lomajaksoa lukuun ottamatta), jotta seuranta oli tiivistä ja juuri mun tilanteesta oltiin tietoisia, en tiedä olisiko tätä muuten huomattu.
Muutenkin neuvolakokemus muuttui ensimmäisestä raskausajasta nyt tähän toiseen paljon paremmaksi. Vastaanotto oli alusta asti ammattitaitoista, yksilöityä sekä tutkimukset laajempia. Arvostan myös tosi paljon sitä, että jokainen odottava äiti nähdään yksilönä ja ymmärretään kokonaisuus esim. mun kohdalla toinen raskaus, urheilu, ammatti ja ylipäätään aktiivinen arki- johon sitten yhdistetään neuvolapolku.

Sitten itse synnytykseen…

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin synnytys oli hyvin nopea. Sitä edelsi alkuviikosta päivystys käynti Espoon synnytyssairaalassa, jossa tehtiin laajemmat tutkimukset raskausmyrkytysepäilyksen takia. Perjantaina 5.8 piti olla vain kontrollikäynti, missä samat testit tehtäisiin uudestaan, mutta koska raskausmyrkytyksen tilanne ei poistu tai mene itsestään ohi ja omat viikot olivat tässä vaiheessa jo niin pitkällä 38+6, että synnytys päätettiin käynnistää.

Synnytys eteni tosi nopeasti, joka vähän yllätti, koska esikoisen kanssa meni n. vuorokausi. En ihan odottanut, että muutaman tunnin päästä olen lapsi sylissä. Myös puoliso piti soittaa paikalle aika ripeästi sekä toiselle lapselle saada hoitoapua.

Vaikka synnytys oli nopea, ei se ollut ihan yhtä kivuton, kun esikoisen kanssa. Isoimmat haasteet ilmenivät kuitenkin vasta sen jälkeen, kun pieni poika oli, jo nostettu rinnan päälle. Istukan irrotessa kohtu ei lähtenytkään supistumaan normaalisti ja aiheutti lopulta 2 litran veren menetyksen. Oli vähän jopa hölmistynyt olo olla ensin lapsi sylissä helpottuneena, että synnytys on ohi, katsella vuorotellen lumoutuneena omaa lasta ja miestä. Kun hetken päästä mut kiikutettiinkin toisaalle, jotta verenvuoto saatiin kohtua supistavalla lääkityksellä sekä hieronnalla loppumaan.  Vatsan päältä kohdun hierominen ja supistuksien ”aikaan saaminen” oli todella kivuliasta, mutta täytyy sanoa, että olin kaikkien toimenpiteiden ajan niin hyvissä käsissä ja itse ihme kyllä ihan skarppina, etten osannut edes olla peloissani. Mietin vaan, että kohta tämä on ohi ja pääsen perheen luokse. Illalla kahdeksan aikaan pääsinkin, kun tilanne oli tasoittunut.

Lisäverta en saanut, sillä vointini oli ihme kyllä veren menetyksestä huolimatta kohtuullisen hyvä ja seuraavana päivä pystyin hyvin nousemaan sängystä ja olemaan pystyssä. Hemoglobiini tippui tietysti aika huimasti 140 –> 82, jonka palautuminen voi viedä aikaa. Lisäksi verenpaineen tarkkailu sekä muiden raskausmyrkytysoireiden tarkkailu on nyt ollut läsnä vielä tähänkin päivään asti.

Kaikista tärkeintä kuitenkin oli se, että pienellä pojalla oli kaikki hyvin. 2.7kg ja 45cm täyttä rakkautta ja terästä!

Päivä päivältä olo on ollut parempi ja taas sitä voi vaan ihmetellä mihin kaikkeen se ihmiskeho pystyy! Palautuminen synnytyksestä on aloitettu rauhallisesti ja portaittain, tulen siitä kirjoittamaan myöhemmin lisää. Käyn myös jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla Felicitas Mehiläisellä, n. 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kävin myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen yksityisellä Mehiläisellä jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla, ja voin suosituksen lisäksi jopa kehottaa, että kaikkien synnyttäneiden kannattaa käydä näissä. Varsinkin jos liikkumaan ja normaaliin elämään palaaminen mietityttää synnytyksen jälkeen. Tutkimukset ovat laajat ja kattavat ja palautumisen tilanne katsotaan tosi tarkkaan.

Lopuksi haluan sanoa vielä kiitos niin Felicitas Mehiläisen asiantuntijoille kätilö Satu Peussalle sekä lääkäri Minna Tikkaselle, jotka pitivät koko raskauden ajan meistä niin hyvää huolta. Sekä Espoon Synnytyssairaalan kätilöille sekä lääkäreille, jotka todella huolehti, että vauva tulee turvallisesti maailmaan ja äiti selviää synnytyksestä!

2 Kommenttia

Reissaaminen raskaana

Reissussa loppuraskaudessa- Aihe on kiinnostanut yllättävän monia ja ajattelin vähän avata omaa kokemusta…

Meille reissuun lähtö oli todellinen irtiotto työn työntöyteisestä arjesta. Ollaan tukka putkella painettua hommia ja nähty yhdessä koko perhe todella vähän. Yhteisiä vapaapäiviä ei oikeestaan ole ollut, joten reissuun lähtö tuli todella tarpeeseen ja juhannusviikko oli oikeastaan ainut ajankohta töiden puolesta, että pystyttiin lähtemään. Muuten oltaisiin jo haluttu perheloma toteuttaa aikaisemmin.  

En oikeestaan stressannut sen enempää raskaana reissaamista, vaikka moni järkyttyneenä ihmetteli, miten uskallan vielä matkustaa ja keskelle hellettä. Suomeen sattui täysin samat kelit kuin mitä Kreikassa oli, ja loppujen lopuksi oli jopa helpompaa viettää viikko ihan meren äärellä, jossa merituuli puhalsi joka päivä ja pääsi pulahtamaan aina halutessa mereen ja altaaseen viilentymään. Tämä meidän tämän hetkisen kerrostalokolmion kuumuus on tuntunut nyt jo pari päivää paljon tukalemmalta, kuin yksikään päivä Kreikassa. 
Ja jos jotain hyvää, niin nyt tuli myös otettua vähän iisimmin, ja mm. niitä kuuluisia päikkäreitä nukuttua keskellä päivää, mitä normaalisti en osaa ottaa. En kuitenkaan olisi lähtenyt reissuun lähempänä laskettua aikaa, ihan vaan jo sen takia, että mikäli lapsi syntyisi ajoissa, tuntuisi kauhealta synnyttää jossain muualla kuin Suomessa.

Ennen lähtöä täytyi tietysti käydä lääkärintarkastuksessa neuvolassa. Varasin itse ajan omalle neuvolalääkärille Felicitas Mehiläiselle, joka tutki tietysti niin mun kuin pikkusen voinnin ja, että raskaus etenee normaalisti, jotta matkustus olisi vielä turvallista. 
Meidän matka ajoittui raskausviikolle 34, mutta jo raskausviikon 28 jälkeen täytyy ainakin Finnairin lennoille olla käytynä lääkärin tarkastuksessa ennen matkaa, josta tosite/lääkärin täyttämä lausunto pitää toimittaa Finskille ennen lähtöä.

Matkustamisesta raskauden aikana ei ole todettu olevan erityistä riskiä äidille eikä syntyvälle vauvalle. Pidempiä lentomatkoja ei kuitenkaan suositella viimeisellä raskauskuukaudella eli 36. raskausviikosta lähtien. Lyhyemmistä lennoista ei kuitenkaan ole ollut haittaa edes rv38 aikaan. On kuitenkin suositeltavaa nousta lennon aikana seisomaan ja pysymään liikkeessä, käyttämään tukisukkia sekä juomaan tarpeeksi vettä. Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle, mutta on tietysti huomioitava yksilöllisesti jokaisen raskaus ja lentäminen turvallisuus koskee normaaleja raskauksia. Jos on jotain poikkeavaa, täytyy tilanne aina katsoa sen mukaan.

Täältä bongasin Finnairin ohjeet raskaana lentämisen suhteen: https://www.finnair.com/fi-fi/avustus–ja-erityispalvelut/matkustaminen-raskaana ,mutta aina kannattaa tietysti katsoa sen lentoyhtiön ohjeet jolla lennät, sekä omat vakuutukset raskaana matkustamiseen. 

Täältä löytyy myös hyvää tietoa raskauden aikaisesta matkustamisesta:  https://www.duodecimlehti.fi/duo98636

Matka sujui kaikin puolin hyvin. Enemmän sai olla helisemässä 1v+ 8kk ikäisen pikkulikan kanssa, joka tietysti lennoilla menee vielä sylilapsena. Meidän neiti ei montaa sekuntia viihdy paikallaan ja oli aikamoista kiemurtelua lentojen aikana. Kävi onneksi hyvä tuuri, että saatiin kuitenkin meidän penkkiriviltä tyhjä paikka myös pikkuneidille. En tiedä miten muuten olisi jaksanut olla sylissä koko matkan.
Viihdykkeitä täytyi tietysti olla: valmiiksi ostettu nettiyhteys, jotta pystyi katsomaan lastenohjelmia, piirustusvälineet, kirjoja, leluja, tarpeeksi kävelyä pitkin lentokoneen käytävää sekä hyvät eväät. Ja eväissä varsinkin rusinat yms, joiden syömiseen sai kulumaan aikaa paikallaan, oli loistava valinta.
Takastulomatka oli vähän helpompi, koska oli yölento ja muutaman tunnin valvomis-taistelun jälkeen, neiti nukahti ja nukkuikin lennolta- kotiin ja seuraavaan aamuun asti. (Luojan kiitos) Oltiin kotona vasta kahden aikaan yöllä, ja lento oli vielä myöhässä, joten matka oli lopulta rankempi meille vanhemmille. 

Reissukohde oli aikalailla valittu lapsiperheelle sopivaksi; Kreikka, Rodoksen pakettimatka. Hotelli, jossa oli tarpeeksi hyvät lastenaltaat ja leikkipuisto ihan altaan vieressä, sekä täyshoito, joka helpotti ruokailujen suhteen. 
Päivät kuluivat hyvin pitkälti lapsen touhujen mukaan. Aamulla herättiin 6 aikaan, 7 aamupalalle ja siitä suoraan altaalle ja leikkipuistoon. 
Päivän kuumimpaan aikaan neidin parin tunnin päikkärit (11.30- 13.30), sitten lounas ja takaisin altaalle ja taas illallinen. Nukkumaan mentiin koko porukka jo kahdeksan- yhdeksän aikaan. Teki tosi hyvää myös itselle mennä ajoissa nukkumaan ja huomasin kyllä, että se tuli tarpeeseen. 
Yhtenä päivänä tehtiin retki Rodoksen vanhaan kaupunkiin, jossa olen viimeksi teini-iässä käynyt. Paikallisbussit toimivat tähän hyvin. Muuten aika samalla kaavalla vietettiin päivät, ilman isompia suunnitelmia, toistemme seurasta nauttien. 

Ensi viikolla alkaa allekirjoittaneen viimeinen työviikko ja lauantaina alkaa virallinen äitiysloma!!
Vähän on ristiriitaiset fiilikset jäädä taas pääsääntöisesti töistä pois, josta nautin niin paljon, mutta toisaalta meidän pienen pojan syntymää odotan todella innolla. 
Viime äitiysloma hurahti nopeasti ohi ja tein töitä usein sunnuntaisin, joten nyt käy varmaan ihan samalla tavalla. Kohta sitä ihmettelee, miten nopeasti aika menee.
Antaa kuitenkin arjen näyttää ja muotoutua meille sopivaksi. Mitään isompia suunnitelmia en ole tehnyt äitiyslomalle, tässä on vielä yks aika iso taloprojektin käynnissä, jonne olis mahtava muuttaa niin pian kuin mahdollista, niin eiköhän ajateltavaa riitä ja tietysti oma kuntoutuminen kohti rugbykenttiä alkaa lapsen syntymän jälkeen, niin uskon, että arjessa ei tylsiä päiviä näy!

Seuraava reissu onkin sitten sairaalareissu synnytykseen… sitä reissua odotellessa!

6 Kommenttia

Raskauden toinen kolmannes – ”helpoin” vaihe takana

** Neuvolapolku kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa**

Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. 
Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä. 

(Käyn koko äitiysneuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. 
Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan.
Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. 
Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!

Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla. 

Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan. 

Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää.
On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään! 

Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla.
Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen.
Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. 
(Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )

Potkii potkii…

Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin. 

Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen! 

Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!

Upeaa kesää kaikille!

0 kommenttia

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

2 Kommenttia