raskaudesta palautuminen

***Julkaisu toteutettu kaupallisena yhteistyönä Felicitas Mehiläisen kanssa***

Vuosi vaihtui ja kohta omasta toisesta raskaudesta ja synnytyksestä on jo 5kk, mutta tässä tekstissä käsittelen palautumista vain 4kk ajalta. Jostain syystä olen myös miettinyt koko palautumista monesta näkökulmasta ja tämän tekstin viimeistely on ottanut aikansa, ja niin se, otti myös ensimmäisen raskauden jälkeen.
Vaikka itselle on täysin selvää, että jokaisen äidin palautuminen on yksilöllinen ja koko prosessiin vaikuttaa jo niin moni asia, niin silti ensimmäisen raskauden jälkeen huomasin, että äitien palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä on jotenkin tosi herkkä aihe, ja omiakin kokemuksia kertoessaan saa olla varuillaan, vaikkei pitäisi.
Omakohtaisia kokemuksia ei aina nähdä kyseisen henkilön yksilöllisenä palautumisena vaan jostain syystä äitien palautumisia verrataan keskenään. Jo media vertaa ja määrittelee ”oikeaa” ja ”väärää” palautumista: ”tältä näyttää oikeasti kaksi lasta synnyttäneen naisen keho.” Olisikin olemassa yksi keho, miltä kaikki näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sellaista ei vain ole. On olemassa vain jokaisen oma yksilöllinen keho ja jokaisen kehon yksilöllinen palautumisprosessi raskaudesta ja synnytyksestä. Eikä pidä unohtaa, että ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, ei ole vain fyysistä palautumista on myös psyykkinen palautuminen. Raskaus muuttaa kehoa mutta myös mieltä ja uusi elämä lapsen kanssa muuttaa elämää. Tässä tekstissä käsittelen enemmän fyysistä palautumista 4kk ajalta.

Täältä löydät fiilikset 1. Kuukauden jälkeen synnytyksestä: https://www.fitoona.com/ensimmainen-kuukausi-uuden-arjen-ymparilla/ ja tässä vielä tarina itse synnytyksestä: https://www.fitoona.com/raskauden-viimeinen-kolmannes-seka-synnytyskertomus%ef%bf%bc/ , jotta saat kokonaiskuvan juuri mun kokemuksista.

Synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa kävin Felicitas Mehiläisellä, Minna Tikkasella n. 8 Vk synnytyksen jälkeen. (6-12 vk synnytyksen jälkeen on sopiva väli). Ja äitiysfyssarilla n. 4kk kohdalla, kävin Anu Parantaisella, kenellä kävin myös ensimmäisen raskauden jälkeen. Molempia käyntejä suosittelen kaikille, mikäli haluaa tietää miten oma keho voi synnytyksen jälkeen ja miten palautuminen on edistynyt sekä saa myös tukea palautumisen edistämiseen.
On ihan ehdottoman tärkeää olla itse aktiivinen ja varata aika jälkitarkastukseen, joka pitää sisällään muutakin kuin keskustelun ja äitiysfyssarille. Kunnilla on hyvin pienet resussit ja vain erityisissä tapauksissa näihin ohjataan, kuitenkin jokainen synnyttänyt näitä tarvitsee. Myös liikunnanohjaus on suullista ja yleisten ohjeiden kertomista, eli mikäli haluat edetä yksilöllisen palautumisen mukaisesti niin siitäkin syystä äitiysfyssarille kannattaa mennä.

Lääkärin jälkitarkastus – piti sisällään hyvin kattavat tarkastukset. Sisätutkimuksessa tutkittiin kohdun palautuminen mm. ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, tutkittiin ettei ole kohdun laskeumaa, ultrattiin kohtu ja munasarjat, sekä tietysti katsottiin myös lantionpohjan palautuminen. Käytiin läpi myös yleisiä hyvinvointiin liittyviä asioita uudesta arjesta. Sekä mun kohdalla kontroloitiin raskausmyrkytykseen liittyviä asioita. Sain mm. lähetteen silmälääkäriin, koska musta piste ilmestyi vas. silmän näkökenttään synnytyksen jälkeen. Jokaiselle tutkimus pitää sisällään myös henkilökohtaisia tutkimuksia liittyen miten raskaus ja synnytys meni ja onko edelleen jotain tuntemuksia ja kiputiloja.

Äitiysfyssarin 1. käynti – Tutkittiin mm. että miten lantionpohjanlihakset olivat palautuneet, sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut. Käsiteltiin selkä- sekä vatsalihaksia jotka auttavat myös vatsalihasten rentouteen ja palautumiseen. Lisäksi puhuttiin tämän hetken harjoittelusta.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

Moni varoittaa, että toisen raskauden jälkeen ei palaudu ihan yhtä nopeasti kuin ensimmäisen, mutta sekin riippuu hyvin paljon siitä, että miten raskaus ja synnytys ovat menneet. Mun kohdalla palautuminen ja treeneihin palaaminen oli ihan vähän nopeampaa toisen raskauden jälkeen. Erona oli myös, että ensimmäisessä raskaudessa jouduttiin tekemään episiotomia, joka ei meinannut parantua ja aiheutti harjoittelulle rajoituksia. Toisessa raskaudessa taas raskausmyrkytys, 2l veren menetys -alhainen hemoglobiini ja verenpaineen korkeus aiheuttivat tarkkailua, mutta niistäkin palauduin yllättävän nopeasti. Ferritiini arvo on vieläkin matala ja sen nouseminen vie aikansa, mutta harjoitteluun se ei ole suoraan vaikuttanut. Outo tuntemus myös ensimmäisillä kuukausilla oli häntäluun arkuus. En voinut istua takakenossa ollenkaan- varsinkaan kovalla alustalla. Onneksi sekin meni itsestään ohi.

Kontrolikäynneillä sekä lääkärin, että äitiysfyssarin palaute oli tosi hyvää. Kehon palautumisprosessi oli kovassa vauhdissa, kaikki oli niin kuin pitääkin. Vielä vatsalihasten välinen jännesauma antaa periksi navan ympäriltä, joka pitää huomioida harjoittelussa, mutta erkaumaa ei ollut eikä kohdun laskeumaa. Vatsalihakset olivat kuitenkin kireämmät toisen raskauden jälkeen kuin ensimmäisen joten niitä käsiteltiin enemmän.
Miten huomioin jännesauman ”löysyyden” harjoittelussa– jokaisessa harjoituksessa on tärkeä ottaa ”vatsalihakset haltuun”- eli pitää napa kiinni selkärangassa, eikä päästään alaselkää notkolle tai antaa alavatsan pullahtaa liikkeiden aikana, eli liikkeet pitää vielä valita maltillisesti. Lisäksi maksimivoimatreenit alkavat vasta tulevaisuudessa. Keskivartalon pitää kestää kunnolla isot painot, jotta suoritus-ergonomia on puhdas eikä painetta tule esim. selän alueelle. Nyt keskitytäänkin parantamaan perus- ja kestovoimaa sekä tietysti kehonhallintaa ja liikkuvuutta.

Kehon paino palasi omaan optimaaliseen painoon nopeasti, ilman dieettejä, varsinkin kun raskauden lopussa raskausmyrkytyksen kerryttämä neste, lähti kehosta pois. Kummankaan raskauden jälkeen en ole laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi on palauttanut kehon myös siihen painoon, missä se oli ennen raskautta n. 1-2 kuukauden aikana. Molemmissa raskauksissa painoa tuli 13kg, ihme kyllä paino nousi lähes samaa tahtia. Toki huolehdin monipuolisesta ravinnosta, nesteytyksestä, fyysisestä aktiivisuudesta koko raskauden ajan kuten ennenkin sitä ja samat rutiinit jatkuu edelleen synnytyksen jälkeen. Lisäksi täys-imetän myös nyt ja se on lisännyt vähän energian sekä nesteytyksen tarvetta.

Imetys helpottaa lapsen ruokkimista mutta samalla tuo haasteita treenaamiseen. Lihaksista saa pitää ihan huolen, ettei vauva ”syö” niitäkin pois. Sama oli ensimmäisellä kerralla, tuntui, että sitä mukaa kun vauvaa imetti, myös tukilihakset lähtivät surkastumaan ja omalla ravinnolla sekä treeneillä oli tärkeä vaikutus, jotta sai pidettyä kehon vahvana. Lisäksi imetys ja relaksiinihormoni aiheuttavat löysyyttä side- ja nivelkudoksiin, joka täytyy huomioida harjoittelussa – juuri kehon kannattelussa.
Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen, vasta kun lopetin imetyksen lapsen ollessa 8.5 kk meni vielä kuukausi, että sain kropan jäntevyyden kunnolla takaisin. Samalla lähti rasituksen aiheuttamat kolotukset pois lonkista ja polvista.

Tämän hetken haasteet: Tällä hetkellä haastavinta on keskivartalon heikkous, vaikka paljon pystyy jo tekemään, niin suhteessa muihin lihasryhmiin keskivartalon lihakset väsyvät nopeiten. Lisäksi relaksiinihormonin vaikutukset näkee polvien lisäksi häpyliitoksessa ja lähentäjiin kohdistuvat treenit aiheuttavat välillä vihlovaa kipua. Painot pitää olla todella pienet ja liikkeiden hallittuja- lisäksi keskittyä ettei kompensoi lähentäjän voimaa muilla lihasryhmillä.

Onneksi raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on jo tuttua, niin turhautumiseen ei mene tällä kertaa niin paljon energiaa… ja aika monet vammat- varsinkin polvileikkaukset ovat myös jollain tasolla kasvattaneet kärsivällisyyttä. Palautuminen vaatii päivittäistä ja viikoittaista aktiivista kuntouttamista, joten jokainen tylsäkin liike, sarja ja toisto edistää sitä.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä jokaiselle samassa tilanteessa olevalle ja huikeeta uutta vuotta!

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs– haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.

Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

• Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
• Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
• Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
• Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

(Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Urheilu Mehiläisen kanssa) 

Heti alkuun haluan muistuttaa, että kehon palautumisprosessi on erittäin yksilöllistä, mihin vaikuttaa monet tekijät. Kuten esim. jokaisen geenit, aika ennen raskautta, raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen tekeminen. Lisäksi kehon oma korjausprosessi vie aikaa, mutta sekin tapahtuu kaikilla yksilölliseen tahtiin. 

Ohjeet synnytyksestä palautumiseen on usein keskiarvoja tai viitearvoja, eivätkä ne tarkoita, että siinä ajassa jonkun täytyy olla palautunut tai, että sitä ennen ei voisi olla palautunut. 

Raskaus jo itsessään tuo haasteita monille fyysiseen terveyteen. Kehon painopiste muuttuu, lihakset menevät jumiin, kehonhallinta vaikeutuu, löystyvät nivelet ja sidekudokset vaikeuttavat liikkumista, painonnousu lisää kuormittavuutta niveliin, pahoinvointi ja univaikeudet voivat vaikuttaa yleiseen vireystilaan. Tähän kaikkeen vielä lisänä synnytys isona ponnistuksena keholle! Kaikki tämä rasittaa kehoa ja palautumiselle kannattaa antaa aikaa. 

Kehon muutokset raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ovat monille arka aihe, ja tuntuu, että palautumisesta stressataan, vaikka ei olisi tarvetta. Naisen keho on luotu raskauteen, synnytykseen ja synnytyksestä palautumiseen. 
Palautuminen ei kuitenkaan tarkoita muutamaa viikkoa vaan kuukausia ja on myös olemassa riskejä ja komplikaatioita, jotka voivat aiheuttaa vaikeitakin haasteita palautumiseen. 
Jollekin saattaa myös tulla yllätyksenä, että miten nopeasti keho voi palautua takaisin siihen, mitä se on ollut, eikä pidä myöskään ajatella, että jokaisessa raskaudessa ilmenee haasteita ja komplikaatioita. 

Vaikka keho korjaantuu pitkälti itsestään, on myös paljon asioita mitä jokainen voi tehdä, jotta keho palautuisi nopeammin ja olisi entistä vahvempi. 
Se, että huolehditaan omasta hyvinvoinnista: liikutaan ja ollaan aktiivisia, syödään monipuolisesti, huolehditaan riittävästä nesteytyksestä ja panostetaan hyvään lepoon ja kehonhuoltoon, parantavat kaikki nämä sitä, miten meidän keho palautuu kokonaisvaltaisesti raskaudesta ja synnytyksestä. 

Se, että milloin tulisi aloittaa liikkumaan onkin jokaisen henkilökohtainen asia. Liikunnan vaikutukset palautumiseen ja hyvinvointiin ovat kiistattomat, mutta se milloin ja miten kannattaa lähteä liikkeelle on täysin yksilöllistä. Jollekin paras on alkuun aloittaa rauhallisilla vaunulenkeillä ja terveellisellä ruokavaliolla, toiselle paras alku on liikkuvuutta parantavat liikkeet sekä lantionpohjan aktivointi ja joku voi jo hyvin varhain aloittaa lihaskunnon ja raskaamman harjoittelun. Jo tästä syystä oman raskauden, synnytyksen tai niistä palautumisen vertailu muihin on täysin turhaa ja tarpeetonta. Eikä missään nimessä kannata ottaa paineita, siitä mitä joku muu pystyy tekemään, kun emme koskaan tiedä muiden taustoja ja kaikista tärkein olisi vain keskittyä oman hyvinvoinnin parantamiseen. 

On olemassa paljon hyviä asiantuntijoita, jotka osaavat myös auttaa, mikäli raskauden aikainen liikkuminen tai esimerkiksi synnytyksestä palautuminen mietityttävät. Vastaanotolle voi mennä, vaikka mitään isompaa ongelmaa ei olisikaan. Jos esim. haluat tietää; missä oma palautuminen menee, liikutko oikein, missä kunnossa lantionpohjan lihakset ovat tai onko vatsalihasten erkaumaa tai kohdun laskeumaa. 
Huomaan itse, että vaikka työskentelen myös raskaana olevien ja synnytyksestä palautuvien kanssa valmentajan roolissa, haluan silti itsekin tietää miten oma palautuminen ja kuntoutus etenevät ja tästä syystä menin synnytyksen jälkeen Mehiläiselle, lääkärille synnytyksen jälkitarkastukseen ja äitiysfyssarille.

Seuraavaksi haluankin kertoa omasta palautumisestani, eli tämä ei missään nimessä tarkoita, että jokaisen täytyy palautua samalla tavalla; 

Liikuin koko raskauden ajan, oikeastaan ihan synnytykseen asti. Kevensin tahtia asteittain raskauden edetessä ja oikeastaan kaikki harjoitukset mitä tein, meni täysin kehoa kuunnellen, mitään ennätyksiä en yrittänyt paukuttaa. Jos huomasin, että joku liike ei enää tunnu hyvältä, jätin sen pois ja muokkasin omaa treenaamista. Aika moni liike oli muutettavissa ja vaikka esim. kyykkyjä pystyi tekemään ihan loppuun asti muutamalla erilaisella variaatiolla. (Kyykyn otin esimerkiksi, koska todella moni luulee, että se täytyy jättää raskauden aikana kokonaan pois.)
Mitään supistuksia treenit eivät missään vaiheessa aiheuttaneet (jos aiheuttavat on syytä ottaa iisimmin ja esim. keventää treeniä), mutta raskauden alkupuolella voimatreenit aiheuttivat päänsärkyä vähänkin, jos pinnistin, joten alussa joutui melkein enemmän rajoittamaan treenejä, kun keskiraskaudessa ja lopussa. 
Lisäksi raskauden aikana oli alussa vähän heikkoa oloa ja koko raskauden ajan väsymystä sekä aina välillä tuntemuksia alaselässä sekä lantiossa. Mutta joka kerta liikunta paransi niin tuntemuksia kehossa kuin vireystilassa.  (Haluan kuitenkin muistuttaa, että jos raskaana ollessa treenaamisesta tulee mitä tahansa oireita, on kaikki oireet otettava vakavasti ja mahdollisesti ottaa yhteys lääkäriin).

Synnytys oli pitkä, mutta meni kaikin puolin hyvin. Episiotomia oli oikeastaan ehkä isoin juttu, mikä vaikutti omaan palautumiseen. Alussa oli hankala istua ja välillä myös kävely oli haastavaa, silti ihan oman kehon paranemisen takia lähdin heti synnytyksen jälkeen liikkeelle. Kun päästiin kotiin sairaalasta, aloitin rauhalliset vaunulenkit 20 minuutista, ja joka kerta lisäsin 5 minuuttia lisää. Viisi päivää synnytyksestä rupesin tekemään enemmän avaavia ja aktivoivia liikkeitä, painottuen yläkroppaan ja tosi rauhallisesti alakropan liikkeitä, mitä haavan kanssa pystyin tekemään. Keskivartaloa aloin lähinnä tunnustella ja aktivoida ihan paikallaan ollessa, mutta lantionpohjaa aloin aktiovimaan jo perhehuoneessa synnytyksen jälkeen. 

Kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen kävin Mehiläisellä aluksi lääkärillä & gynekologilla Tuuli Soinilla, joka teki hyvin kattavat tarkastukset. Kävi mm. läpi kohdun paranemisen, ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, katsoi ettei ole kohdun laskeumaa, tarkisti episiotomiahaavan parantumisen, ultrasi kohdun ja munasarjat sekä tietysti katsoi myös lantionpohjan palautumisen. Ja siis teki todella laajat tutkimukset, voi olla, että en tässä ole edes osannut maininnut kaikkea. Mun kohdalla myös episiotomiahaavan paranemista edesautettiin penslaamalla lääkeaineella.  
(Täältä löydät vielä lisätietoa jälkitarkastuksesta Mehiläisellä: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen/jalkitarkastus)
Suosittelen, jokaisen käymään kunnon tutkimuksissa synnytyksen jälkeen, pelkkä keskustelu lääkärin kanssa ei välttämättä ole riittävä varsinkaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Kävin myös kunnallisella puolella ja siellä resurssit ovat toki pienemmät ja laajemmat tutkimukset tehdään vain tarpeen mukaan. 

Muutama päivä gynekologin tarkastuksen jälkeen menin Mehiläisen äitiysfyssari Anu Parantaiselle (eli noin 6vk synnytyksestä). Mulle oli alusta asti ihan selvä juttu, että mitä nopeammin haluan palata treenien pariin ja takaisin pelaamaan on äitiysfyssarilla käynti ihan pakollinen, mutta suosittelen, että ihan jokainen kävisi jokaisen synnytyksen jälkeen sekä mahdollisesti myös raskauden aikana äiitiysfyssarilla.

”Äitiysfysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on erikoistunut raskausajan liikuntaan, raskausajan kiputiloihin ja synnytykseen valmistautumiseen. Lisäksi äitiysfysioterapeutilla on vahva osaaminen synnytyksestä palautumisesta, kuten vatsalihasten erkauman kuntouttamisesta, lantionpohjan toimintahäiriöistä, sektio- ja episiotomia- arpienhoidosta sekä äidin ergonomiasta vauva- ja pikkulapsiaikana. ”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.286-288. Vk- Kustannus.)

Käynnin aikana tutkittiin mm. että miten mun lantionpohja oli palautunut sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut jne… 
Mulla palautuminen synnytyksen jälkeen oli onnekseni ollut tosi nopeaa, ei ollut kohdun laskeumaa, vatsalihasten erkaumaa, lantionpohja oli hyvin palautunut ja sen aktivoiminen ei myöskään tuottanut ongelmia. Jännesauma oli vielä osittain normaalia elastisempi, joka nyt 6 viikkoa synnytyksestä oli tietysti täysin normaalia. 
Kiinnostavinta käynnissä oli kuitenkin laajentaa myös omaa tietämystä sekä tuntemusta lantionpohjanlihaksista ja niiden aktivoinnista, sekä huomata ultran avulla, miten esim. kyykkyyn meno vaikutti lantionpohjanlihaksiin ja pystyinkö pitämään lihakset tiukkana. 
Kaikki tutkimukset antoivat myös palautetta siitä, että miten sinä hetkenä olisi järkevintä treenata ja mitä ei vielä kannata tehdä. Aina ei myöskään kehontuntemus kerro kaikkea, vaikka joku liike tuntuisi hyvältä, se ei välttämättä tarkoita sitä, että sitä kannattaa tehdä. 
Käynnillä saat oikeasti tietoa, miten keho on palautunut synnytyksestä ja miten voit edistää omaa palautumista. Jos treenaaminen mietityttää niin myös siihen saat vastauksen. Omasta kehosta kannattaa olla kiinnostunut ja on paljon vaivoja, mihin saa apua eikä niiden kanssa tarvitse elää. Ehkä yleisin vaiva synnytyksen jälkeen, mitä kuulee; monta vuotta synnytyksen jälkeen hyppiessä tulee pissa housuun… niin tähänkin vaivaan on saatavilla apua ja suurimmassa osassa tapauksista tästäkin vaivasta pääsee täysin eroon. 

Jotta termit vielä aukeavat niin… 

Vatsalihasten erkauma: 

”Suorien vatsalihasten erkauma tarkoittaa suorien vatsalihasrunkojen etäisyyttä toisistaan. Erkaumassa kaikkien kolmen vatsalihasten lihaskalvoista muodostunut lihasrunkoja yhdistävä jännesauma, linea alba löystyy, yleensä yksilöllisten sidekudosominaisuuksien sekä hormonaalisten tai fyysisten tekijöiden vaikutuksesta. 
Erkaumalle altistavia tekijöitä ovat mm: perimä, raskaudet, alueen leikkaukset- tai vammat, ylipaino, fyysisesti raskas työ, ummetus, vaihdevuodet. 

Raskauden loppuvaiheessa erkauma on n. 4-8 cm luokkaa ja palautuu synnytystä edeltävälle tasolle keskimäärin vuodessa. 

Linea alba on uusiutuva sidekudosrakenne, joka tarvitsee vahvistuakseen jatkuvaa ja kohtuullista kuormitusta. 
Erkaumaa voi nähdä vatsalihasten keskilinjan pullistumisena esim. kun teet istumaannousua, jolloin keskivartalon hallinta heikkenee ja selän rakenteet ylikuormittuvat helposti. 
Vatsanpeitteiden tyrä on eriasia, kun vatsalihasten erkauma.”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.256-260. Vk- Kustannus.)

Lantionpohjan lihakset: 

”Lantionpohjan lihaksisto on luiden lantiorenkaan sisälle muodostuva joustava ja monikerroksinen lihasten sekä lihaskalvojen kokonaisuus. 
Lantionpohja yhdistää keskivartalon ja alaraajojen toiminnan sekä on yhteydessä rakenteellisesti ja toiminnallisesti hengityksen kanssa. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat sisäelimiä alhaaltapäin ja huolehtii virtsaamisen sekä ulostamisen säätelystä sekä seksuaalitoiminnoista.”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.52- 59. Vk- Kustannus.)

Nyt kun synnytyksestä on kulunut reilut 3 kuukautta, keho tuntuu tosi hyvältä, mutta toki edelleen on heikkouksia, joiden eteen teen päivittäin töitä. Suurimmat heikkoudet ovat keskivartalon, lähentäjien ja takareisien alueella. 
Ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen rupesin jo rohkeammin treenaamaan, mutta edelleen kyseessä on kuntoutuminen ja oma treenaaminen on hyvin paljon kehon vahvistamista avaavilla ja aktivoivilla liikkeillä. En tee maksimivoimaa tai maksimisuorituksia. Teen paljon kokonaisvaltaisia perusvoimaliikkeitä, jotka pitävät sisällään myös kehonhallintaa ja tasapainoa. Lisäksi tietysti teen eristäviä lihaskuntoliikkeitä ja panostan varsinkin keskivartaloliikkeisiin sekä lantionpohjan harjoitteluun. Kaiken tämän lisäksi harjoittelen peruskestävyyttä juosten ja pyöräillen. (Toivottavasti saisin myös hiihdon tähän komboon mukaan) 
Olen itse palanut sellaisiin harjoituksiin ja harjoitteisiin mitä olen tehnyt jo ennen raskautta ja raskauden aikana, en tee harjoituksia, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt tai kokeile nyt omia rajoja. 

Myös juoksemisesta kannattaa jokaisen yksilöllisesti jutella lääkärin ja äitiysfyssarin kanssa. Jos on juossut paljon ennen raskautta ja raskauden aikana sekä keho on palautunut hyvin, voi juoksemisenkin mahdollisesti aloittaa aiemmin, kuin sitä yleensä suositellaan, sama pätee kaikkeen muuhunkin harjoitteluun ja yksittäisiin liikkeisiin. 
Jos ennen raskautta tai raskauden aikana ei ole liikkunut, niin synnytykseen jälkeen on syytä aloittaa todella varovaisesti. Mitään ”äkkiä kuntoon” kuuria en suosittele koskaan, enkä varsinkaan synnytyksen jälkeen. Anna keholle aikaa palautua, mutta hyvä on pitää mielessä, että järkevä ja progressiivinen harjoittelu edistävät myös palautumista.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

Loppuun haluan vielä sanoa, että hyödynnä ammattilaisten apua, ettei monta vuotta myöhemmin tarvitse harmitella, kun edelleen kärsii vaivoista, joiden eteen olisi voinut heti tehdä jotain, mikä auttaa.

Ennen isompaa kehon palautumis-postausta, joka tulee mahd. pian kun saan siihen vielä muutamat materiaalit mukaan, on pakko jakaa vähän fiiliksiä paluusta oman lajin rugbyn pariin, koska viikonlopun maajoukkueleiri nosti maidon lisäksi fiilikset pintaan.
Rugby kentälle ei puolikuntoisena mennä, vaan tässä on iso projekti edessä, jotta keho kestää äärirajalla taistelemista. Ensinnäkin kestävyyskunto täytyy saada tosi korkealle tasolle, nopeus ja voimat takaisin sekä tukilihasten kunto pitää hioa ihan viimesen päälle, jotta keho kestää taklauksia ja ylipäätään jatkuvasti iskuja, mitä tulee niin treeneissä kuin peleissäkin. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään pelillisten ominaisuuksien treenaamisen, niin hommaa kyllä riittää. Onneks treenaaminen ja pelaaminen on niin huikeeta, että työn on valmis tekemään koska vaan!

Huippu- urheilijoissa on paljon myös äitejä, ja kilpaurheilijoissa vieläkin enemmän. Ei ole tabu palata lajin pariin ja päästä jopa paremmalle tasolle kuin koskaan ennen, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jostain syystä kuitenkin moni urheilija kokee, että täytyy valita: joko äitiys tai kilpaurheilu. Voin myöntää, että myös itse olen miettinyt tätä koska rugbylla niin kuin monella muullakaan lajilla ei Suomessa voi saada elantoa ja se on vain harrastus, joten äitiyden ja kilpaurheilun lisäksi kombossa on mukana myös yrittäjyys ja ylipäätään kaikki työt, jotka vievät omasta viikosta kaikista eniten aikaa ja ovat itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeitä (kun mammaloma loppuu).
Itsessään jo työn ja urheilun sumpliminen on joskus ollut haastavaa, niin nyt jo tiedän, että pienen lapsen äitinä oleminen tuo vieläkin enemmän haastetta mukaan, sillä hän tulee kuitenkin olemaan aina mulle se numero yksi.
Silti haluan vielä pelata! Pelivuosia ei ole montaa jäljellä enkä halua katsoa joskus elämää taaksepäin ja harmitella, että olen jättänyt jotain tärkeää tekemättä. Edelleenkään en tiedä milloin ja pääsenkö edes siihen pelikuntoon, johon itse haluan sekä takaisin kentille maajoukkue tasolle, mutta ainakin se on tavoite ja toive, jota kohti mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä.

On vaikea kuvailla teille sitä tunnetta, kun pääsin yhdeksi päiväksi taas leirille oman rugby ”perheen” pariin. Vaikka kontaktia en vielä ota ja etenen hyvin rauhallisesti treeneistä toiseen, tuntu se vaan niin sairaan hyvältä. Aika sama fiilis kun isompien leikkausten ja vammojen jälkeen, jotka ovat aiheuttaneet lähes yhtä pitkän jakson katsomon puolelle, kuin raskaus ja synnytys. Mutta jostain syystä mun mielestä on vieläkin siistimpää palata kentille, kun oon ÄITI! Joku ehkä voi samaistua tähän fiilikseen, mutta onhan se nyt ihan sairaan siistiä jos oma lapsi kannustaa katsomossa kun puet maajoukkuepaidan päälle ja edustat Suomea kansainvälisissä kisoissa. Urheilija iskät saavat useasti kokea tämän kombon- Olla sekä iskä, että urheilija. Kuulla omien lapsien kannustushuudot katsomossa sekä halit voitetun ottelun jälkeen. Tää on ollut myös mun haave, äitinä… ja sen toteutuminen on nyt aika lähellä! Maailman siisteintä!!
Silti ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja nyt täytyy keskittyä rakentamaan sellaista kuntoa, että vaikka en pelaisikaan niin olen silti kovaakin kovemmassa kunnossa oman ammattini ja elämän takia.

Treenaaminen ei itsessään ole haastavaa, lähinnä kärsivällisyys on koetuksella, kun pitää himmata. Aikataulutus on se, joka tuo suurimmat haasteet ja täytyy sanoa, että on todella tärkeä perheen sisällä sumplia molemmille tärkeät asiat, niin että niille riittää aikaa. Vanhemmuus on yhdessä tekemistä, vastuun jakamista eikä kumpikaan rooli ole toista arvokkaampi. Mä olen todella onnellinen siitä, että meillä on täysin tasapainossa molempien roolit niin vanhemmuudessa kuin ylipäätään parisuhteessa. Molemmat saa toteuttaa yhteisten unelmien lisäksi omia unelmia ja niitä tuetaan. Ilman tätä, ei munkaan urheilija, yrittäjä, äiti – kombo olisi mahdollista.

Moni on kysynyt miten raskaaksi,- ja äidiksi tuleminen on muuttanut mua, osa tokaissut, että sitten kun lapsi syntyy muutut tosi paljon etkä ole enää se joka olet ollut.. täytyy sanoa, että en koe, että mun luonne olisi muuttunut mihinkään. Mä olen edelleen mä, pikkuinen on tullut meidän elämään mukaan ja eletään sitä elämää ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta hänen kanssaan.
Jokainen meistä muuttuu ihan jo iän tuomien vuosien (ja viisauden) myötä, mutta en sanoisi, että äidiksi tuleminen olisi jotenkin tässä mun luonnetta erikoisemmin muuttunut. Ainoa asia, joka on muuttunut niin se, että mulla on lapsi, jota suojelen aina.