Hyvinvointiblogi

Perheenlisäys tuo muutosta arkeen, varsinkin päivärytmiin. Omaa aikaa on vähemmän kuin aiemmin, mutta sitä oppii arvostamaan enemmän kuin koskaan. Silti kyseessä on vaan vaihe elämässä, joka menee niin nopeasti ohi, että on mahtavaa nauttia erilaisesta arjesta omalla tavallaan.

Haasteita, mitä usein varsinkin tuoreet vanhemmat kohtaavat oman ajan puuttumisen lisäksi, on oman hyvinvoinnin laiminlyöminen, jopa huomaamatta. Kun elämä keskittyy vahvasti oman lapsen hyvinvointiin, sitä helposti unohtaa itsensä kokonaan. Miten lapsi nukkuu, miten lapsi syö, miten lapsi kasvaa- ja kehittyy? – nämä asiat pyörii jokaisen vanhemman mielessä. Mutta joskus kannattaa kääntää katse itseensä; miten minä nukun ja palaudun, miten minä syön tai liikun...

Toistan itseäni, mutta koska koen tämän niin tärkeäksi niin sanon silti sen uudestaan: perheenlisäys tuo mukanaan haasteita omaan hyvinvointiin ja on erityisen tärkeää olla hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta jaksaa uuden ajanjakson elämässä, sekä oikeesti myös pystyy nauttimaan siitä ja olemaan läsnä. Jokainen tietää, että huonot elintavat ja väsymys ei tee meistä kenestäkään onnellista ja nämä myös altistavat erilaisille terveysongelmille. Saati kutistavat meidän persoonaa ja läsnäoloa.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina omissa käsissä… Itsekin raskauden ja vauva-ajan aikana olen valvonut enemmän kun koko elämäni aikana yhteensä. On todella paljon suunniteltava ja mietittävä, miten pystyisin palautumaan, vielä kun sopassa on mukana kilpaurheilu ja työt. Mutta olen huomannut, että asiaan auttaa jo se, kun keskittyy niihin asioihin omassa hyvinvoinnissa mihin voi vaikuttaa, kuten miten koostaa oman ravinnon, panostaa riittävään veden juontiin, pitää kehon tilanteeseen sopivalla tasolla aktiivisena. Ja lepoa niihin väleihin lisää, kun sitä pystyy lepäämään.

Tasa-arvoinen vanhemmuus on tärkeä osa molempien vanhempien henkilökohtaista hyvinvointia. Se, että jaetaan vastuu kaikesta, helpottaa jo huomattavasti. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen ja elämäntilanteet vaihtelee.. kun itse olin äitiyslomalla, niin tietysti otin enemmän vastuuta, mutta nyt kun tilanne on toinen, on molempien jaksamisen kannalta tärkeää, että toimitaan yhdessä tiiminä. Jo se, että vuorotellen heräillään öisin tai aikaisina aamuina annetaan toisen nukkua vähän pidempään, on jo niin iso helpotus. Lisäksi vaikka treenataan paljon yhdessä ja koko perheen voimin, niin tuetaan ja annetaan myös toisillemme aikaa mennä ihan yksin treenaamaan. On tärkeä saada välillä olla myös ihan omien ajatuksien kanssa.

On myös paljon perheitä, joissa toinen vanhempi haluaa olla kotona ja enemmän lasten kanssa- sekin on ok. Tärkeintä on keskustella avoimesti ja lapsen tarpeiden jälkeen miettiä myös vanhempien tarpeita. On tärkeää, että jokainen vanhempi saa myös pitää kiinni omista jutuista ja omasta identiteetistä.
On myös hieno huomata, miten sopeutuvainen lapsi oikeesti on. Lapsen voi hyvin ottaa mukaan myös niiden omien juttujen pariin ja tutustuttaa siihen elämään mitä vanhemmat elää. Muistan itse lapsuudesta parhaiten ne hetket, kun pääsin omien vanhempien harrastuksiin mukaan. Tuntui todella hienolta katsoa sekä äidin ja iskän pelejä ja tuli jopa tosi tärkeä olo, kun olin päässyt mukaan. Toivottavasti pystyn omalle lapselle luomaan saman tunteen, mikä on itselleni jäänyt….

Ja mikä tärkeintä! Lapset peilaavat ja aistivat meistä asioita, vanhempien esimerkki ja hyvä olo tarttuu ja välittyy myös lapseen!

Salibuumi, joogabuumi, buumi kun buumi… tulee ja menee ja voi jopa tulla joskus uudestaan. Liikunnassa ei ole kyse siitä, että pitäisi liikkua buumin mukaan. Jos haluaa harrastaa twerkkausta niin pitää mennä twerkkaamaan, jos taas golfkenttä vetää mukanaan niin sinne heti! On olemassa vain yksi laji, mitä jokaisen pitäisi harrastaa ja se on nimeltään: liikunta.

Jos löytää koko liikunnan repertuaarista itselleen sopivan tavan saada keho liikkeelle, niin on jo onnistunut. Meidän keho vaan tarvitsee liikuntaa, jotta vastustuskyky on vahva ja pysymme terveenä, sekä on huomattavasti siistimpää elää kun jaksaa ja on virtaa. Tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen, mutta on miljoona vaihtoehtoa mistä valita.

Jollekin liikkuminen tulee luonnostaan jo koiranomistajan roolissa, toinen taas rakastaa pyöräillä töihin, joku ottaa omaa aikaa menemällä salille tai osa haluaa nähdä frendejä ja valitsee joukkuelajin. Onneksi liikuntaa on kaikki tekeminen missä aineenvaihdunta ja verenkierto kiihtyy, keho lämpenee ja liikelaajuudet maksimoidaan.

Mun on aina ollut hankala motivoida itseäni ryhmäliikuntatunneille, joissa joku toinen päättää tahdin omasta puolesta. Kaikkea olen kokeillut, mutta en saa niistä mitään kiksejä. Tiedän taas, että monille se on paras mahdollinen tapa motivoitua liikkumaan. Lisäksi kaikki liian rauhallinen tekeminen tuottaa suurta ponnistelua. Nautin kun saa tehdä täysillä ja haastaa kehoa äärimmilleen, mutta sitäkään treenaaminen ei voi aina olla- vaan täytyy löytää tasapaino myös kevyemmille palauttaville treeneille. Tykkään kyllä huoltaa kehoa, mutta teen sen juuri siksi, että se tukee omaa muuta harjoittelua, kuten rugbyä, voimaharjoittelua ja juoksutreenejä.

Liikunnan monipuolisuudesta ei kannata kuitenkaan liikaa tinkiä. Meidän keho on luotu: kävelemään, juoksemaan, hyppimään, kiipeämään. Parhaassa tapauksessa harrastuksemme sisältävät kaikkia niitä, ominaisuuksia mitä kehon on luotu tekemään. On hyvä tarkastella omia harrastuksia, että kehittävätkö ne: kestävyyttä, liikkuvuutta, kehonhallintaa, tasapainoa, koordinaatiota, käsi-silmä koordinaatiota, nopeutta, voimaa, kimmoisuutta…? Mitä monipuolisemmin harrastuksemme kehittää erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, sen parempi se tietenkin on. Mutta todella moni laji, pitää sisällään monta erilaista ominaisuutta, mitä emme tule edes ajatelleeksi.

Kuitenkin tärkeintä on, että LIIKUMME! Vasta kun liikunta on täysin osana päivittäistä arkea, kannattaa miettiä miten voisimme liikkua monipuolisemmin. Ja tietysti jos haluaa oikeesti, että liikunta on kehittävää, niin silloin on pakko miettiä tarkemmin sisältöä. Se, että liikunta on kehittävää ei tarkoita, että sen pitäisi olla kilpailullista. Osalle riittää, että vain liikkuu, mutta moni haluaa esimerkiksi vaikka: saada tenniksessä paremmin osumia palloon, pystyä pelaamaan ikämies fudista, niin että kroppa kestää, juosta maratonin tai vaikka pysymään pystyssä suppilaudalla, kaikki nämä vaativat kehittävää harjoittelua ohelle, jotta ominaisuudet paranevat.

En usko, että maailmassa on ketään jolle kaikki tapa liikkua on pelkkää tuskaa. Uskon, että jokaiselle löytyy kyllä oma tapa saada keho liikkeelle mieluisalla tavalla, kun vaan avartaa mieltä ja uskaltaa kokeilla uutta. Kaikki liikunta ei hengästytä tai hikoiluta, jos ajattelet, että vihaat liikuntaa niin kokeille niistä lajeista missä ei tarvitse nostaa sykettä. Uskon, että tästä blogista, ei välttämättä löydy näitä lukijoita, jos löytyy niin ihan mieletöntä, mutta jokainen teistä tuntee ehkä jonkun joka kaipaa tsemppiä liikunnan suhteen, niin auta just sitä tyyppiä löytämään joku sopiva matalankynnyksen tapa liikkua. Meistä jokaisen vaan täytyy liikkua!

Aurinkoista loppuviikkoa!

Olen huomannut nyky maailman hektisyyden ja suorituskeskeisyyden lisäksi, että myös treenaaminen on mennyt siihen suuntaan. Treenataan suorituskeskeisesti pieni stressikupla otsassa ja jätetään hymy pukuhuoneeseen odottamaan stressittömimpiä päiviä.

Mitä enemmän kulutat sen parempi treeni- ajattelu on mennyt ihan överiksi. Moni juoksee ryhmäliikunnasta toiseen ja tavoittelee vain kovempia sykkeitä ja intensiteettiä. Kunhan treenissä palaa mahdollisimman paljon kaloreita niin kaikki on hyvin. – Voiko enää surullisempaa tapaa liikkua olla… – mielestäni ei! Saa toki olla asiasta erimieltä, mutta lähtökohtaisesti jos suurin tavoite liikunnan suhteen on kehon kuluttaminen & kaloreiden polttaminen niin joku on pahasti väärin. Ei tarvitse kauaa odottaa kuin keho lyö liinat kiinni ja pahimmassa tapauksessa ylikunto iskee. Ei kenenkään keho jaksa jatkuvaa stressitreeniä.

Itsellä meni teini-iässä treenaaminen överiksi, kun ajattelin että minusta tulee parempi jalkapalloilija, mitä enemmän treenasin. Kun valmentaja sanoi, että olen ylikunnossa- ajattelin tietenkin, että vähän siistiä! Olin ylihyvässä kunnossa! No ei sinnepäinkään! Ylikunto voi tulla ihan kenelle tahansa kun treenaaminen on mennyt täysin pieleen. Kehoa on rasitettu liikaa sen kapasiteettiin nähden, eikä systemaattisesti olla osattu harjoitella oikein. Oikealla tarkoitan oikeaa treeni- intensiteettiä suhteessa palautumiseen. Väsynyttä kroppaa on väsytetty jatkuvasti lisää, jolloin lopulta keho sanoo sopimuksen irti. Onneksi itse palauduin nopeasti täyslevolla, mutta kun ylikunto menee överiksi voi mennä jopa vuosia, että täydellinen palautuminen on tapahtunut.

Jo treeni itsessään kuluttaa, niin kuin ihan kävely ja arkiset asiat elämässä. Kulutusta on hyvä seurata treeneissä, jos ei tiedä syökö esimerkiksi tarpeeksi tai palautuuko. Seuraan itse usein Suunto 9, treenikellosta kuinka paljon yksittäiset harjoituksen kuluttavat tai ihan oma työpäiväni kymmenillä tuhansilla askeleilla, jotta tiedän kuinka paljon tarvitsen oikeasti energiaa. Kun liikkuu paljon, voi olla vaikea hahmottaa kokonaiskulutusta ja helposti tulee mentyä liian vähillä energioilla pitkiäkin pätkiä. Jos en yhtään seuraisi kulutusta, voisi oikeasti vaikea vastata kulutukseen oikealla energian määrällä. Kuluttaminen ei kuitenkaan ole treeneissä tavoitteeni vaan kehittyminen.

Jokaisella saa olla treenissä juuri sellainen tavoite, kuin haluaa. Mutta kun mietitään liikunnan merkitystä on sen tavoite parantaa ja edistää terveyttä ei viedä sitä pois. Kun taas palaat tavoite-ajatteluun niin kumpi edistää terveyttä kehittävä harjoittelu vai kuluttava harjoittelu? Tottakai kehoa pitää rasittaa, jotta se kehittyy mutta tässä tekstissä perimmäinen herättely on kuitenkin siinä, ettei päätavoitteena kannata miettiä kuluttamista vaan kehittymistä. Kuluttamisen sijaan puhuisin kehon sopivasta rasittamisesta kohti omaa tavoitetta. Jolloin ei puhuta niinkään kulutetuista kaloreista vaan hapon sietokyvystä lihaksissa. Tällöin kehitetään kestävyyttä ja lihaksien kestovoimaa, jaksaa treenejä korkeammalla tasolla.

Kun liikut, mieti joskus miksi liikut! Kysy itseltäsi liikutko, koska haluat kuluttaa kaloreita ja laihtua, vai haluat niskahartia-seudun kivut pois, oppia ehkä vetämään yhden leuan, jaksaa töissä paremmin, juosta 3000 m coopertestissä… ja lopuksi voit vielä kysyä itseltäsi mikä näistä tavoitteista on motivoivin ja mihin uskot, että sinulla riittää pitkäjänteisyyttä.

Hyviä treenejä!

”En pysty juoksemaan, koska kaksi vuotta sitten minulla oli juoksijanpolvi, En voi treenata koska ranteeni ovat heikot, en voi kävellä portaita koska minulla on rasitusastma”… niin, näitä lauseita kuulen valmentajan työssäni jatkuvasti. Todellisuudessa näillä ihmisille on satoja muitakin mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kun juuri ne mitkä aiheuttavat kipua tai vaikka hengenahdistusta… Ja mikä hienointa, he oikeasti voivat usein tehdä jotain näille ongelmille.

Me annamme liian usein pienille rajoitteille vallan ja rupeamme elämään elämää rajoituksien keskellä. Usein ajatellaan, että nyt kun jotain sattuu niin parempi olla liikkumatta kokonaan. Mitä se liikkumattomuus sitten aiheuttaa on paljon pahempi tila, kuin se yksittäinen vamma tai rajoite. Liikkumattomuus voi aiheuttaa vain lisää lihaksiston voimattomuutta, liikkuvuusrajoitteita ja pahimmassa tapauksessa lisää kiputiloja kroppaan. Sairaana oleminen on asia erikseen ja eikä silloin pidä rasittaa elimistöä.

Meidän jokaisen keho on luotu, niin että kykenemme erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Se, että päätät vain lopettavasi juoksemisen koska sinulla on joskus ollut rasitusvamma on niin hölmöä. Missään nimessä rasitusvammoja ei saa rasittaa lisää, mutta rasitusvammat johtuvat usein askelvirheistä, liikkuvuus ongelmista tai rakenteellisista ongelmista. Kun olemme pitkään rasittaneet kroppaa väärillä liikeradoilla, ilmenee kipua ja rasitusta. Ja mitä tämä tarkoittaa, on vain keskittymistä harjoitteluun joka vahvistaa kroppaa, eikä rasita sitä lisää. Yleensä ongelmiin löytyy ratkaisu, kun jaksaa laittaa peliin omaa panostusta ja aikaa. Miksi siis teemme itsestämme rammempia kuin oikeasti olemme tai annamme rasitusvamman rajoittaa liikkumista johon keho on fysiologisesti luotu?  

Onko kyse siitä, että haluamme hyvän syyn olla tekemättä. Syy ettei jaksa kuulostaa omaan korvaan luovuttamiselta, mutta vamman taakse on helppo piiloutua. Nyt haluan muistuttaa, ettei mikään vamma tai sairaus ole kiva juttu. Vammojen ja leikkauksien jälkeen itselläkin on ollut mieli tosi matalalla. Mutta harvemmin mikään vamma aiheuttaa sen, että pitää lopettaa kokonaan liikkuminen. Yleensä kahta kauheammin ne ihmiset haluavat liikkua ja saada itsensä kuntoon, kenellä olisi oikeasti syitä joiden taakse paeta, mutta eivät missään nimessä halua.

Tässä tekstissä puhunkin enemmän esim. rasitusvammoista tai ongelmista kehossa, joita on ehkä ollut aiemmin tai ne ovat vammoja, jotka saisi oikeasti oikealla kuntoutuksella ja treenillä kuntoon.

Ymmärrän kiputilan pelon, joka voi aiheuttaa liikkumattomuutta ja varomista. Mutta aina on hyvä muistaa, että oikea liike ja kehon vahvistaminen taas puoltavat sitä, ettei kipua synny. En missään nimessä suosittele että kipua pitää sietää ja siitä huolimatta painaa täysillä eteenpäin. Vaan kivusta pitää päästä oikea tempoisella vahvistavalla harjoittelulla eroon. Turha kehon kapasiteettiä on pimittää ja aiheuttaa enemmän ongelmia kehoon.

On myös hyvä miettiä mitä kaikkea sitä pystyy tehdä sen sijasta, kun miettiä mitä kaikkea ei pysty tehdä. Itsekin jokaisen polvioperaation jälkeen olen keskittynyt polvenkuntoutuksen lisäksi siihen, että miten pidän muustakin kropasta huolen ja miten vahvistaa sitä entisestään, ettei tule muita ongelmia. Vaikka en ole pystynyt kävelemään olen pystynyt esimerkiksi vesijuoksemaan ja käymään salilla.

Haluankin vain sanoa, että älkää tehkö itsestänne sen rajoittuneempia mitä, ette oikeasti ole. Joku päivä voi käydä niin, että omasta tahdosta huolimatta saa osaakseen pysyvän vamman tai sairauden, eikä takaisin paluuta enää ole. Silloin joutuu hyväksymään rajoitteita, vaikkei niille haluisikaan antaa valtaa.

Mukavaa viikon alkua- mielenrajat on tehty rikottaviksi!

Mikä on minun tavoitteeni? – Sain tämän kysymyksen eteeni muutama päivä sitten. Mietin mielessäni pitkään, että tähän ei ole yksiselitteistä vastausta vaan tavoittelen jatkuvasti uusia ja erilaisia asioita niin elämän monilla osa-alueilla. Tästä syystä tuli sopiva väli, kirjoittaa tämä teille auki.

Tavoittelen parempaa ammattitaitoa, uusia projekteja työn parissa ja erilaisia elämän tukipilareita. Kokemuksia ja konkreettisia asioita, jotka antavat omalle elämälle lisäarvoa. Haluan olla vieläkin monipuolisempi valmentaja, inspiroiva puhuja, hyvä vaikuttaja ja kirjoittaja sekä lojaali ystävä sekä perheenjäsen.

Elämä on usein aikamoista tavoitteiden asettamista ja niiden tavoittelemista. Meillä on tavoite olla aina vähän parempi ja saada/saavuttaa jotain ehkä vähän enemmän aikaan arkielämässä, työssä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Välillä vähempikin riittäisi, eikä aina tarvitse olla selkeää, yhtä yksiselitteistä tavoitetta vaan monia erilaisia, joita kohti puskemme positiivisella energialla eikä väkinäisellä ylisuorittamisella ja muihin vertailemalla. Loppusuoralla, kaikilla meillä on usein hyvin saman tyyppinen päämäärä; ”elää pitkään ja mahdollisimman onnellisena.” Mutta matka elämän varrella, on jokaisella täysin erilainen. Missään nimessä omaa elämää ei saa peilata liikaa muiden elämään, usein vähättelemme omia saavutuksia ja pidämme kaverin saavutuksia paljon suurempina. Todellisuudessa myös se kaveri ajattelee, että ne sinun tavoitteesi on hänen tavoitteitaan suurempia.

Tavoitteita pitää kuitenkin olla, jotta elämässä säilyy kunnianhimo ja pilke silmäkulmassa. Ja pilke auttaa meitä menemään eteenpäin. Kaikista vaikeinta onkin säilyttää se utelias minä, joka haastaa itseään ja asettaa itsensä epämukavuusalueelle- lapset osaavat tämän taidon hyvin. Uteliaisuutta on paljon, eikä pelätä epäonnistumista tai häpeää, silloin myös päästään tavoitteita kohti. Voisin jopa väittää, että osana lapsen nopeaan kehitykseen vaikuttaa juuri edellä mainitut asiat. Aikuisena mietimme liikaa epäonnistumista, häpeää, muiden mielipiteitä sekä tuntematonta.

Uskon, että kysymys tavoitteistani koski kuitenkin urheilullisia tavoitteitani ja vastasin kysymykseen ”rugby.” Vastauksen takana on toki vähän laajeemmat ja moniosaiset tavoitteet… Ensinnäkin haluan vahvan tukilihaksiston, joka kestää kovaa fyysistä kuormitusta. Jos joutuin onnettomuuteen, voisin minimoida riskejä todella hyvillä tukilihaksilla. Tämän lisäksi pidän terkeänä verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa. Se, että jaksan juosta lenkkejä ja intervall-treenejä, ilman sykkeen korkkaamista kattoon, auttaa minua jaksamaan paremmin treenien lisäksi arjessa. Erittäin tärkeänä pidän myös liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Ja jos näitä kaikkia fyysisiä ominaisuuksia  mietitään yhdessä, niin tavoitteeni on olla monipuolisen hyvässä fyysisessä kunnossa. ”Jos sipulin ulkokuori on hyvä ja viilattu kuntoon, muta sisälmys mätä, ei sipuli pärjää pitkällä.” Sama pätee myös kroppaan, hyvinvointiin ja terveyteen.

Tärkein tavoite on pysyä terveenä ja voida hyvin, joten jos nämä kaikki ynnätään yhteen haluan voida kokonaisvaltaisesti hyvin; niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. Tottakai kilpaurheilullinen tavoitteeni on tällä hetkellä rugby ja siinä menestyminen, mutta joskus omaa tavoitetta kannattaa miettiä pintaa ja kuorta syvemmälle. Ulkonäköön liittyvät tavoitteet eivät välttämättä edistä terveyttä ja hyvää oloa sisältä. Kukapa ei haluisi olla kunnossa tai sporttisen näkönen.. mutta jos sitä tavoittelee ensimmäisenä voi motivaatio liikuntaa kohtaan lopahtaa nopeasti. Ensisijaisena tavoitteena kannattaa pitää, jotain mikä löytyy sieltä kovan kuoren sisältä. Ytimen kun saa kovaan kuntoon niin varmasti myös ulkokuori tulee mukana!

Hyvää pääsiäistä kaikille!