Valmistavan treeniviikon dataa

Seuraan paljon dataa treeneistäni, varsinkin kokonaiskuvaa viikoista ja kuukausista. Käytän lähes aina sykekelloa sekä arjessa- että treeneissä, mutta esimerkiksi rugbyssa kontaktin aikana kellon on pakko ottaa pois, joten treeneistä ei saa ihan täyttä dataa. Arjessa minua eniten kiinnostaa askeleet ja kulutus, jotta oikeasti söisin kulutukseen nähden tarpeeksi. Olen jatkuvasti jalkojen päällä ja liikkeessä, joten kulutus on normaalia suurempaa. Ruokamääriä oli pakko nostaa kun opiskelut vaihtuivat työskentelyyn, koska arki-aktiivisuus lähes tuplaantui.

Suunnon kellon kautta paras tapa seurata dataa on Movescount– josta näen tarkkaan yksittäisten treenien,-  treeniviikkojen- sekä kuukausien sisältöä. Pystyn seuraamaan treenejä kellon lisäksi puhelimesta ja tietokoneen kautta. Eniten minua kiinnostaa seurata omia; syke-alueita treenin aikana sekä keskisykettä treenin jälkeen, treenin kulutusta, nopeutta, kokonaismatkaa sekä ylipäätään esim. omaa fiilistä treeniviikon aikana, laittamalla jokaisen treenin jälkeen myös fiiliksiä ylös kelloon. Lisäksi pystyn suunnitella valmiita treenejä tai vaikka reittejä suoraan movescountiin, jotta voin suoraan esimerkiksi, reissussa käydä juoksemassa suunnittelemani reitin.

Esimerkkinä semifinaaleihin valmistavan- viikon yleiskuva Movescountista:

 

Treenit olivat viikolla suhteessa kevyempiä, lyhyempiä ja tavoitteena valmistaa viikonlopun peliin. Lisäksi kautta oli jäljellä enää 2 viikkoa, joten tavoite oli palautua edellisestä pelistä mahdollisimman hyvin.

Maanantaina: Juoksulenkkki

Tiistaina: Rugby treenit

Keskiviikkona: Pyöräily + avaukset

Torstaina: Pyöräily + voimaharjoittelu sekä Rugby treenit

Perjantaina: Pyöräily + avaukset sekä nopeustreeni

Lauantaina; PELIPÄIVÄ

 

Dataa yksittäisestä peliin valmistavasti rugbytreenistä (to).

@Aki Pentikäinen

@Aki Pentikäinen

Huonolla tuurilla onnistuin loukkaamaan polven ja tällä hetkellä odottelen keskiviikon magneettikuvausta ja ortopedi-käyntiä. Vasta sitten saan tietää lisää tilanteestani.  Viikonlopun SM -finaali jää itseltäni väliin, joka on niin suuri pettymys, mutta nyt ei auta itku asiaan vaan nostaa pää pystyyn ja keskittyä saamaan kroppa taas täyteen kuntoon. Lisäksi luotan meidän huikeaan jengiin niin paljon, että tiedän heidän tekevän parhaansa puolustaakseen suomen mestaruutta. Tällä kaudella on lisäkseni ollut liian monella pelaajalla huonoa tuuria loukkaantumisten kanssa, joten kausi ei ole ollut todellakaan helppo meidän joukkueelle. Pitäkää kaikki peukut pystyssä lauantaina varten!!!

Tässä vaiheessa oppii ottamaan askeleen ajatusmaailmassa taaksepäin ja miettimään oikeasti miten tärkeää terveys on. Jo se, että voin itse kävellä ja liikutella tavaroita pisteestä A pisteeseen B on niin iso juttu. Nyt kun jo arkiaskareet ovat todella työläitä, tajuaa miten itsestäänselvyytenä omaa terveyttä ja liikkumista pitää. Itselleni kovin paikka on olla jatkuvasti passattavana, inhoan sitä että joku joutuu jatkuvasti auttamaan minua vaikka onkin ihan mieletön rikkaus, että ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät eikä tätä kiitollisuuden määrää pysty edes kuvailemaan.

@Jan Lönnberg

Jarrusukista huolimatta, elämä menee eteenpäin!!

– Oona

 

6 kommenttia

  1. Avatar

    Moi Oona,

    Tsemppiä ja pikaista paranemista sinulle!

  2. Avatar

    Tuo on niin totta, että kuinka itsestään selvänä pitää liikkumista ja terveyttään. Itselläni tapahtui kans käänne ja ymmärrys tähän asiaan silloin, kun huhtikuussa minulta napsahti eturistiside poikki polvesta. Maailma romahti totaalisesti silloin kun tajusin, että en saakaan liikkua tai urheilla normaalisti hetkeen aikaan.
    Nyt leikkauksesta on kulunut päälle 5 kk ja fysioterapeutilta tuli lupa mennä täysillä, mutta toki pitäen mielessä mikäli jokin tuntuu ikävältä niin täytyy ymmärtää himmata. Arvostan järjettömästi nyt liikuntakykyäni ja sitä kuinka voi itse tehdä asiansa, koska vihasin myös silloin olla passattavana vaikka toiset tekivät sen mielellään. On hieno tunne kun pystyy kävelemään normaalisti ja parasta se, että saa juosta taas sekä pelata futista!

    • Avatar

      Juurikin niin! sitä pitää niin kauan itsestäänselvyytenä kunnes se napsahtaa omalle kohdalleni. Minäkin vaikka olen jo useammassa polvioperaatiossa ollut edelleen samoja kamppailuja 🙂 mutta hyvällä asenteella eteenpäin! upeaa, että olet päässyt kuntoon, pidä hyvää huolta tukilihaksista!

  3. Avatar

    Hassu kysymys mutta mikä puhelin sinulla on ja oletko ollut tyytyväinen? 🙂

Vastaa viestiin Henzku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*