Urheilija identiteettini pohdintaa…

1476080_10152891545289933_3150297921518840830_n

@P.Peltonen

Muutamassa vuodessa elämäni urheilijana on hyvin paljon muuttunut…

Ennen tottuneesti pakkasin aamulla treenikamat, lähdin ennen koulua aamutreeneihin. Treenikassista ei tosin löytynyt salivaatteet vaan fudiskamat. Aamutreeneistä suoraan kouluun ja koulusta iltatreeneihin. Viikkorutiini pyöri hyvin samalla tavalla, lisänä vielä viikonloppuisin sarjapelit. Viikosta toiseen oikeastaan treenit olivat aina samaan aikaan ja samoina päivinä. Vapaapäivinä ehti keskittyä johonkin muuhun kuin omaan lajiin ja niitäkin oli hyvin harvoin.

honka

FC Honka

En kuitenkaan valita, rakastin pelaamista yli kaiken, sekä urheilijan elämää. Treeneihin lähtö ei tuntunut pahalta, oikeastaan ihan mielettömältä. Joukkue oli kuin perhe, vaikka pidinkin itseäni aina vähän erilaisena, niin kuin varmasti jokainen pelaaja isossa joukkueessa. Jokaisella on se oma ”persoonansa” niin normaalisti kuin pelikentilläkin, ja juuri tästä syystä jokainen pelaaja täydentääkin joukkuetta omalla tavallaan.

Intohimo jalkapalloa kohtaan sai kuitenkin monia kolhuja vakavien vammojen myötä. Tunne siitä, että itse ei puoleen vuoteen koske palloa, niin kovalla sarjatasolla tuntui hirveältä. Sillä tiesin miten paljon muut tulisivat kehittymään ja etenemään pelaajana, kun itse vasta kuntoutuisin takaisin normaaliin toimimiseen. Ei ollut henkisesti kovinkaan helppoa. Jokainen urheilija tietää ja pystyy varmasti samaistumaan tunteeseeni jos ovat olleet pitkään poissa lajinsa parista.

Tänään luokkatoverini esitti minulle kysymyksen jota pohdin usein: ”Miksi lopetin fudiksen” Vielä kun olin kovalla tasolla, ja koska tiedän, että jos joku on oma juttuni niin urheilu. Olen paljon pohtinut sitä, kun meissä kaikissa on joku asia minkä vaan taidamme, vaikka emme olisikaan sitä ennen juurikaan tehnyt, niin minulla se on aina ollut urheilu. Kysymyksen tarkoitus ei ollut ainoastaan  miettiä juuri jalkapalloa, vaan yleisesti harrastusta joka vaatii enemmänkin taitoa ja paljon harjoittelua, eikä siihen kuka vaan pysty. Samalla keskustelu syveni saliharrastukseen, joka todellakin on harrastus mitä kuka vaan voi harrastaa. Kuntosali on ylläpitävää harjoittelua ja ihan mielettömän siistiä. Mutta ainakin itselläni on ongelmana kilpailuvietin puute. Joudun jatkuvasti miettimään uusia tavoitteita, jotta voisin edes itseäni vastaan kisata.

Paljon olen tehnyt salilla töitä, nautin siitä ja huomaan positiiviset muutokset.. lihakset ovat kasvaneet ja muokkautuneet, mutta perimmäisenä en sitä harjoittelussa ajattele, vaan kilpailua ja tekemisen tuottamaa intohimoa.

kisakuva

Fitness expo 2013

Fitnesistä puhutaan nyt paljon, valitettavasti puhuminen/toiminta on kääntynyt urheilusta viihteen puolelle, mutta pointtina, että siinä itse valmistautuminen ja treenaaminen on urheilua, mutta kisatapahtuma ei sitä oikeastaan ole, vaikka onkin omalla tavallaan hieno juttu sekin. Fitnesissä todellakin se matka on minusta niin paljon siistimpi kuin pelkkä lopputulos. Siinä lajissa kaikki työ tehdään ennen itse kilpailupäivää. Tuntuu niin oudolta, ettei kisan aikana voi tehdä muuta kun hymyillä ja esiintyä omaksi edukseen. Kokemus se todellakin on ja ihan omalaatuinen, mutta urheilijalle vaikea tilanne sopeutua. 🙂

Kisaamisessa hienointa oikeastaan oli/on että tutustuu hyvin oman kehontoimintaan ja ainakin itse opin paljon myös diettaamisen mentaalipuolta. Jos asiakkaillani tulee olemaan joskus tilanne, jossa painoa on tiputettava paljon, niin ei sitten tule yllätyksenä mentaalipuolen vaikeukset. Nämä olivat oikeastaan pää syyni kisaamiseen sekä lisäksi, etten halunnut jättää urheilua ja siinä kilpailemista kokonaan sivusuun. Mutta sen tiedän, että jossain haluan vielä kilpailla, missä tosissaan voittaja ansaitsee voittonsa tehtyjen suorituksien perusteella. Sellainen tapa vaan on minulle se kaikkein antoisin 🙂

Saa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksii, nyt jos yhdet kisat kisaan lavalla ja seuraava etappi onkin joku aivan toinen. Haluan tosissaan päästä purkaamaan tätä armotonta kilpailuviettiä johonkin. Haluan kokea voittoja, häviöitä joista oppia sekä niitä viimeisten minuuttien ja  sekunttien häkellyttäviä hetkiä ja tunteenpurkauksia, mitä esimerkiksi fudis on minulle tuonut. Silloin tunnistan itseni parhaiten urheilijana.

Urheilu on ihanaa, eikä siinä todellakaan tarvitse kaikkien tuntea halua kilpailla, mutta taidan vaan olla niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, että minulle urheilu ei ole pelkkää kunnossa pysymistä tai hyvältä näyttämistä vaan myös paljon muuta. Siistiä!! Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

karate

15 kommenttia

  1. Avatar

    <3 <3 <3

    Hieno teksti Oona.

    x Steffi

  2. Avatar

    Ihana Oona kun juttelet ja ajattelet asioita just vähän syvemmältäkin! On aina etuoikeus päästä menestyjän aivoituksiin. :o)

  3. Avatar

    Ihana Oona kun juttelet ja ajattelet asioita just vähän syvemmältäkin!

    On aina etuoikeus päästä menestyjän aivoituksiin. :o)

  4. Avatar

    Loistava blogi. Kymmenen pistettä ja papukaija merkki ;). Minua jäi mieleen vähän tuo fraasi ”miksi lopetin fudiksen”. Mulla oli ihan vastaava tilanne” miksi lopetin tenniksen?”. Lajia jota rakastin ja mihin panostus oli niin kova? Nåh, vastoinkäymisiä oli enemän kuin onnistumisia ja lopulta aloin inhota tenniksen pelaamista. Se ei kerta kaikkian ollut hauskaa enään. Tähän aikaan sitten myös tuli mieleen kysymyksiä jotka oli luonteeltaan hyvin yksinkertiasia, mutta siitä huolimatta hyvin vaikeita, kuten ”miksi pelaan tennistä in the first place?”, ”Mikä on visio ja missio?” ja ”onko elämäni tarkoitus se että lyön yhtä palloa tyhjänpäiväisesti”? Huomasin myös ett tein asioita vain tekemisen takia, angstin purkaamiseen, urheillu statuksen/ ”seksikyyden” takia ja niin edelleen…Tämän takia lopetin. Ei ollut ”motivaatiota” ja eikä ollut sitä ”voitonhalua”.

    Nyt huomaan jälkeenpäin että lopettaminen on ehkä yksi elämäni parhaimpia päätöksia. Opin isestäni hiveästi uutta ja psyke vahvistui ihan mielettömästi. Tänään tenniskentällä ollaan taas yhtä innostunut kun se pikku räkänokka 20 vuotta sitten. Mikä on sitten muuttunut? Onko motivaationi palautunut? Vastaus on että ei oo. Vaan asiat nähdään isommassa kokonaisuudessa, kuten ”gamin” voitto on kandin suorittaminen, ”syöttövuotoni” on viehättävän gimman viehättäminen, ”palauttaminen” on fiiliksen nostamista-”when sad is stop being sad and become awesome instead” ja ”erävoitto” on uudet frendit ja rakastajattaret. Toisin sanoin motivaatiota on aina ollut, ehkä jopa liikkaakin. Entäs voitonhaluni ja voitontahtoni? Siihen löysin tällaisen vastauksen:”winning isn’t everything but wanting to win is”. Eli vaikka hävisin matseja, niin se ei missään nimessä takoittanut että tulos sinänsä ollut kaikki kaikessa. Tärkeintä oli taistelu ja ”over my dead body” -mentaliteetti.

    Eli FitOona, tarinasi kuulosti vähän samanlaiselta ja oot maininnut että olet ”melkein yhtä” voitontahtoinen kuin meitsi 😉 joten mielestäni olisi ilo ja nautinto kuula konkreettisesti sinun tavoitteesi tai visiot (missä ollaan ja minne ollaan menossa in life, love, sports, etc…) fitness tähtenä. Eteenkin koska käsittelet kaikki aiheesi niin ”Suorasti ja rehellisesti” ja viellä hyvällä asenteella.

    Cheers, ja kaikkea parasta sinulle

    • Avatar

      Hei ihan huikee viesti!
      Tosi kiva kun avasit tarinasi tänne. Uskon että samanlaisia tarinoita on monia. Meitä kilpailuhenkisiä löytyy ja samalla meitä ketkä ovat kokeneet lajin myötä paljon kolhuja. Tosi hieno huomata että on muitakin!
      Tästä tuli hyvä energia myös itselle.

      Varmasti tulen avaamaan täällä uusia tavoitteitani, ne ei lopahda koskaan! Aina pakko haastaa itsensä johonkin.

      Kiitos paljon, ja mahtavaa joulun odotusta!

  5. Avatar

    Hei

    Erittäin hienoa tekstiä, jälleen kerran sinulla. Olen todennut että urheilijalla, jolla on halua kehittyä lajissaan/lajeissaan. On ihan normaalia omata kilpailuvietti, koska se motivoi parantamaan tulosta. Mutta suurin kilpailija on useasti se oma keho. Aina löytyy jotain missä voisi olla parempi! 🙂

    Onkohan sulla koskaan aikoja, jolloin olisi motivaatio puutetta? Itselläni se tuppaa iskemään aina tähän pimeimpään aikaan vuodesta! :S Mutta haaveena Mont Blanc alppimaratoonille, joten ei sovi antaa pimeyden laiskistuttaa.

    • Avatar

      HEippa!

      Juuri näin, aina on jotain mitä voi kehittää. 🙂

      Ei oikeastaan ole ikinä ollut mitään pahaa ajanjaksoa. Pahinta on jos en loukkaantumisen/sairastamisen takia saa treenata. Pimeällä on hyvä vaan kurinalaisesti jaksaa painaa, ja varsinkin jos tavoitteesi on noin kova! Mieletöntä!! Alppimaratooni on tosi kova homma, nostan kyllä hattua.

      Paljon tsemppiä, ja mukavaa joulunodotusta!

  6. Avatar

    Olipa hieno teksti. Itse pidän fitness – urheilusta juuri siksi, että vaikket olisi lapsena urheilut ja päässyt koettamaan sitä kilpailemista, niin koskaan ei ole liian myöhäistä tämän lajin suhteen 🙂 sanoivat muut mitä tahansa, niin on se silti lajina itsensä voittamista ja joskus myös muiden, riippuu kuinka hyvin on työnsä tehnyt 🙂 ja ovathan jääkiekko ja jalkapallo myös hieman viihteellisiä lajeja. Mahtavaa joulun odotusta sinne!
    http://veeramatilda.blogspot.fi/?m=1

  7. Avatar

    Hei! Kauan sinulla kesti treenata ennenkö alko tuleen näkyviin tuloksia esim vatsalihakset?:) tietkö auttaako maca jauhon käyttö mitenkään lihasten treenaamiseen. Olen kuullut että kun käyttää macaa niin sais ”ison” takapuolen:D

    • Avatar

      Vatsalihakset ovat minulla näkyneet lähestulkoon aina. Geeneistä riippuu myös tosi paljon mutta jos jaksat vaan treenata ja myös levetä niin alussa varsinkin kehittyy nopeasti. 🙂
      Mikään yksittäinen aine ei tee ihmeitä, fiksu ruokavalio ja treenit mukaan niin niillä pääsee jo pitkälle.

  8. Avatar

    Laitoit kilpailuvietin puute aika ristiriidassa tuon mijn kanssa.. Tuli varmaan virhe.

Vastaa viestiin Fitoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*