Terveellinen resepti -perinteinen kotiruoka makaronilaatikko

Makaronilaatikko on yksi omista lapsuuden lemppari ruuista. Joka kerta kun tulee syötyä makaronilaatikkoa omat lapsuuden muistot ja tuoksut lapsuuden keittiöstä voi jopa haistaa. Ei ole yksi tai kaksikaan kerta milloin olen toivonut, että voitaisiin tehdä makaronilaatikkoa kotona.

Julkaisin muutamia viikkoja sitten kuvia tästä ihan huipusta suomalaisesta lemppari ruuasta ja toivoitte reseptiä, niin nyt vihdoin pääsin rustailemaan reseptin tänne käytettäväksi. Olen varmasti aiemminkin maininnut, että olen resepteissä tosi suurpiirteinen ja määrät heittelen oman tuntuman ja fiiliksen mukaan, joten tässä lähes se resepti millä makaroonilaatikon tein, mutta varustaudu avoimin kokkaajan mielin ja muuta makusi mukaan.

Alussa paistoin kalkkunajauhelihan kanaliemikuution kanssa pannulla melkein kypsäksi sekä keitin pastan, johon lisäsin suolaa ja ripauksen sitruunaoliiviöljyä. Varo ettei pasta ylikypsy tai jauheliha mene kuivaksi, koska ne kuitenkin jatkavat kypsymistä uunissa.

Sekoitin kaikki nämä ainekset ensin kookosöljyllä voideltuun vuokaan:

Gluteeniton penne 300- 400 g

Kalkkunajauheliha 400 g

Punasipuli

1 suippopaprika

3 pientä porkkanaa

Lopuksi lisäsin joukkoon nestemäisen mauste-maidon:

3 kananmunaa

Kookosmaitotölkki

Soijamaitoa sekaan noin 1,5-2 dl

 Yrttisuolaa n. 1tl

Ripaus mustapippuria

Valkosipulijauhetta 1 tl

Basilico maustetta 2 tl

Yrttiseosmaustetta 2 tl

Uunin asetin 250 asteen lämmölle ja kypsensin niin kauan, että laatikko oli vetäytynyt kasaan. (n. 35-45min). Päälle raastoin ihan vähän 3% juustoa, ennen kuin laitoin uuniin. Kasviksia suosittelen ehdottomasti lisäämään makaronilaatikkoon, jotta saatte ruuasta ruokaisamman ja sisällytettyä myös kasviksia ruokaan. Helppo huijata myös perheen pienimpiä syömään kasviksia!

Suosittelen testaamaan!

4 kommenttia

  1. Avatar

    Moi, oletko kokeillut Tervens:n kikhernetuotteita pastaa korvaamaan? Suosittelen vahvasti testaamaan mikäli et ole.

  2. Avatar

    Tää näyttää tosi hyvältä. Pystytko sanoa, että paljonko kaloreita siinä on?

Vastaa viestiin Fitoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*