Avainsana-arkisto: wauvakauppa

Vauva vuoden tärkeimmät hankinnat aktiiviselle perheelle

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wauva kaupan kanssa, josta hankimme kaikki tuotteet.

Tätä postausta on toivottu moneen otteeseen, joten nyt kun reilu vuosi on kulunut lapsen kanssa, on oikeesti karttunut kokemusta tarvittavista hankinnoista.
Mun mielestä hauskinta oli ennen lapsen syntymää, kun ei oikeestaan ollut mitään tietoa, että mitä kaikkea tullaan tarvitsemaan. Meille oli todella iso apu mennä Tampereen Wauva kauppaan, jo ihan vaan keskustelemaan ammattilaisten kanssa, mitä me tullaan tarvitsemaan huomioiden meidän arkielämä ja ihan jo asuinympäristö.
Ristiriitaisia kommentteja tarvittavista välineistä tulee kyllä joka tuutista, jokainen vanhempi tietysti kertoo ne, mitkä ovat itsellä toimineet ja mitä ei todellakaan olisi tarvinnut hankkia, mutta aika nopeasti tässä on huomannut, että hankinnat saattavat jo lähimpien ystävien kanssa olla aivan erilaiset. Eli tässäkin postauksessa mainitsemat tuotteet ovat olleet MEIDÄN vauva-arjessa ne top jutut.
On myös täysin normaalia, että tulee hankittua jotain mitä ei olisi todellakaan tarvinnut. On hankala tietää etukäteen minkälainen vauva sieltä on tulossa ja viihtyykö se esim. vaikka sitterissä tai kantorepussa. Toisaalta olen myös huomannut, että uusiin asioihin on hyvä totutella lapsi pikkuhiljaa, mieli saattaa yllättävän nopeasti muuttua.

Listaa meidän perheen top- tuotteista:

1. Hyvät, korjaan erinomaiset rattaat. Lapsen syntymästä asti on tullut käveltyä todella pitkiä matkoja rattaiden kanssa ja vaihtelevissa maastoissa, lisäksi lapsen ollessa liian pieni juoksurattaisiin, ollaan myös juostu normi rattailla. Jos johonkin kannattaa satsata niin hyviin rattaisiin, on ne sitten ostettu uusina tai käytettyinä.
360 etupyörät on ihan must… helpottaa todella paljon työntämistä. (Kokeilin kerran kylässä vanhempia rattaita, joissa näitä ei ollut ja ero oli melkoinen.)
Jos tulee käveltyä paljon, kuljettua julkisilla ja haluaa tukevat, mutta näppärät rattaat, jotka on helppo koota vaikka lapsi kainalossa niin Cypex Priam – malli on kyllä ollut todella hyvä. Kaiken lisäksi näyttää kivalta eivätkä ole super massiiviset.
Kätevyyttä lisää helppous vaihtaa vaunukoppa- ratasosaan ja nostaa turvakaukalo suoraan autosta pyöräosaan. Tämä kombo osoittautui parhaaksi kun vertailtiin monia eri malleja enkä ole yhtään katunut.
(meiltä löytyy TÄMÄ musta setti harmaalla turvakaukalolla.)

2. Heti perään on hyvä mainita kätevä ja turvallinen turvakaukalo / sekä turvaistuin
Meillä oli alkuun turvakaukalo, jonka sai adaptereilla suoraan rattaisiin kiinni, (Iso helpotus mm. kauppareissuilla) lisäksi turvaistuimen jalusta, jossa saa käännettyä turvakaukalon ovelle päin on ollut varsinkin kiemurtelevan ja liikkuvan lapsen kanssa kätevää. Ei ole mennyt ikuisuus saada lasta vöihin kiinni.
Meillä oli aluksi Cybex Cloud, jonka jälkeen lapsen kasvaessa vaihdetiin Cybex Sironaan. Sama jalusta on sopinut myös molempiin malleihin.

3. Pinnasänky– Valitsimme Stokken sleepi minin– pinnasängyn ajatellen pitkäaikaisuutta. Ovaalin muoto mahtui meillä parhaiten rajalliseen tilaan oman sänkymme viereen. Sänkyä on ollut kasvun ja kehityksen mukaan helppo muokata ja vieläkin on säätöjä jäljellä, eli sänky menee meillä vielä pidempään.
(linkissä starttipaketti, josta löytyy kaikki samat tuotteet leluineen, mitä me hankittiin)

4. Sähköinen rintapumppu- Maidon määrä oli alkuun todellinen paniikki, varsinkin jos lapsen yöunet venyivät tai olin pidemmän ajan poissa kotoa. Maajoukkueleirit, studiot, työmatkat.. ilman sähköistä Lansinoh rintapumppua en olis kyllä tiennyt, mitä olisin tehnyt. Mulle jostain syystä tuli todella helposti myös rinnan tiehyttukos, jos liian kauan olin imettämättä tai en pumpannut rintaa, joten jo senkin takia pumppu oli todella hyvä. Lisäksi alussa maitoa tuli todella paljon enemmän kuin oli tarvetta, niin pumpulla sai hyvin ylimääräisen talteen.

5. Syöttötuoli– Syöttötuolissa ajateltiin myös pidempää käyttöikää ja tästä syystä päädyttiin
Stokken steps tuoliin, joka menee vauvasta taaperoon. Lisäksi koettiin
tarpeelliseksi irrallinen pöytä, jonka voi liittää syöttötuoliin.

6. Kantoreppu – ihan alussa käytin enemmän kantoliinaa, varsinkin kotona kantoliina helpotti omaa liikkumista, koska meidän vauva ei viihtynyt kovin hyvin itsekseen. Jos sai kulkea mukana kantoliinassa ei ollut mitään ongelmia. Joten kuljin vauva kantoliinassa mukana varsinkin ensimmäiset kuukaudet. Mutta Tulan kantorepusta on ollut vieläkin enemmän apua ajatellen koko ensimmäistä vuotta. Kantorepun avulla lapsen on saanut mukaan omiin aktivteetteihin ja treeneihin ja tietysti lisäpaino on ollut vain hyvä! 😉

7.Lämpöpussi rattaisiin/turvakaukaloon – Meidän vauva syntyi vuosi sitten marraskuussa, joten lämpöpussi tuli heti käyttöön. Lisäksi keväällä/kesällä kevyempi lämpöpussi oli tosi kovassa käytössä. Aluksi meillä oli Easygrown mini untuva lämpöpussi ja nyt käytetään maxi kokoa. Lämpimillä keleillä Cybex Snøgga mini lämpöpussi on ollut tosi kätevä.

8. Stokken flexi bath amme, jonka saa taitettua kaksin kerroin ja menee pieneen tilaan. Meillä ei ole mikään ”tilaihme” kylppäri, joten amme on ollut todella hyvä. Lisäksi helppo ottaa mukaan.

Nämä ovat olleet ehkä ne tärkeimmät ja tarpeellisimmat hankinnat, joita on tarvinnut lähes päivittäin ja osaa edelleen päivittäin. Mulle tärkeintä on ollut, että hankitaan sellaisia tuotteita, joilla olis mahdollisimman pitkä käyttöikä.
Normaaleiden rattaiden lisäksi meillä on autossa aina matkarattaat, jotka menevät tosi pieneen tilaan ja tietysti toimivat erinomaisesti reissuissa. Sekä juoksuun ja pyöräilyyn omat Cybex Zeno Sport malliston rattaat. Sopivat tosi hyvin meidän aktiiviseen elämäntyyliin.

Vaatteita on joutunut jatkuvasti hankkimaan lisää, mutta olen huomannut, että niissä kannattaa mennä käytännöllisyys edellä. Kaikki tosi söpöt vaatteet erikoisilla systeemeillä on jäänyt käyttämättä, koska jos ne ei ole helppo pukea ja riisua, niin niitä ei tule käytettyä. Myös käytettyinä löytyy tosi hyviä vaatteita ja käyttöaika on niin lyhyt, että ovat usein ihan uudenveroisia.

Sitä helposti menee ihan sekasin, että mitä kannattaa hankkia ja mitä ei. Perus jutuilla pääsee jo pitkälle ja hankintoja voi sitten tehdä lapsen kasvaessa tarpeen mukaan. Ja huom oman perheen tarpeen mukaan! 😉

2 Kommenttia

Vaunujen valinta aktiiviselle perheelle

**Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wauva.com kanssa **

Ja nyt vihdoin toivepostausta rattaista. Ensinnäkin oltiin alussa molemmat hyvinkin pihalla siitä, millaisia rattaita edes markkinoilla on tai mitä me tarvitaan. Meidän muistikuvat olivat jääneet sinne oman aikaisten rattaiden tasolle: kiihkerät koppavaunut, metallijaloilla ja korilla, jotka nitisivät ja natisivat jos vähänkin oli epätasainen alusta.. Pekalla oli varmaan vieläkin stylemmät vaunut 80-luvulla… Nojoo kyllä noita uusimpia vaunuja vilahtaa sen verran kadunkuvassa, että joku käsitys oli, etteivät ne vaunut enää onneksi samalta näytä, kun meidän lapsuudessa. Täytyy kuitenkin todeta, etten ollut aiemmin kiinnittänyt rattaisiin niin paljon huomiota. Vasta kun oma bebe ilmoitti tulostaan, alkoi kaikki vauvaan liittyvä pistää silmään rattaista lähtien. Varmaan moni ihmetteli mitä kyyläilen, kun skauttasin kaikki vastaantulevat rattaat.

Käytiin muutamissa eri liikkeissä katsomassa vaunutarjontaa ja yllätyin miten paljon erilaisia vaunuja on markkinoilla. Niin ulkonäöllisesti, toiminnoilta ja ihan miltä ne tuntui työnnettäessä. 
Heti kun vaunuista sai jotain kuvaa, päädyttiin siihen, että me tarvitaan mahdollisimman moni- ja helppokäyttöiset vaunut, jotka sopivat meidän aktiiviseen elämään. Lisäksi koin tosi tärkeäksi, että vaunut liikkuu sujuvasti, ovat mahdollisimman turvalliset, tukevat ja kevyet sekä vaunujen materiaalit ovat laadukkaat. 
Yhdistelmävaunut, mistä saa suoraan kopan vaihdettua autosta nostettuun turvakaukaloon ja ratasistuimeen kun lapsi kasvaa, teki heti meihin vaikutuksen ja tiesin, että sellaiset me tarvitaan! 
Lastentavaraliikkeistä Tampereen Wauvakauppa oli tarjonnaltaan ja tuotevalikoiman laadulta meille sopivin. Kokeiltiin siellä tosi monia eri vaunuja ja alussa meidän top3 kuuluivat nämä:  

  • Cybex Priam – yhdistelmärattaat, mihin kuului siis rungon lisäksi vaunukoppa, ratasistuin ja turvakaukalo. 
  • Sitten Nuna Demi Grow – yhdistelmävaunut, samalla setillä kuin Cybexit.
  • Ja yhtenä vaihtoehtona Vista v2 – yhdistelmävaunut mihin kuului vaunukoppa ja ratasistuin. 

Kaikki näistä vaunuista olivat oikeestaan tukevia, liikkuivat kevyesti ja materiaalit olivat laadultaan tosi hyvät, mutta Cybexin Priam– malli tuntui heti eniten meiltä. Näistä malleista selvästi ketterin ja oikeestaan pienikokoisin, sekä tykkäsin ulkonäöllisesti näistä myös eniten (tämä on toki niin makuasia).
Päätökseen vaikutti myös vahvasti turvakaukalon turvallisuus, laatu ja helppokäyttöisyys (360- ominaisuus, eli turvakaukalon saa aina käännettyä auton ovelle päin, kun laittaa lapsen kaukaloon tai ottaa pois). Tottakai testattiin myös rattaita sillä ajatuksella, että menevät eri maastoissa ja varsinkin lenkkeillessä. Tämä malli vastasi hyvin tähän tarpeeseen, hyvän jousituksen ansiosta.
Rattaat olivat myös tarpeeksi pienet, mahtuivat helposti autoon sekä pienempään hissiin. Mekin asutaan kerrostalossa, joten oli pakko miettiä monikäyttöisyyttä. Lisäksi mun mielestä on älyttömän tärkeää, että vaunut saa yhdellä kädellä kasaan ja sekin ominaisuus toimi näissä. 

Kuten jo kuvista näkyy valittiin, turvakaukalon väriksi harmaa ja sekä vaunukoppa, että ratasistuin otettiin mattamustana. Runko oli niin upea ja vähän spessumpi cromisena yhdistettynä ruskeaan työntö-osaan, joten päädyttiin siihen. Cybex Priam mallistosta löytyy älyttömän makeita erilaisia kuoseja rattaisiin, jos kaipaa vähän revittelyä rattaisiin, valikoima kannattaa katsoa!

Wauvakaupan asiantuntevalta henkilökunnalta tuli hyvä vinkki rattaiden valinnassa, juuri se, että huomioi oikeesti aina sen maaston, missä tulee eniten kuljettua, onko talossa hissiä ja miettii rattaat siihen omaan perus arkeen sopivaksi. Nämä vinkit vaikutti vahvasti meidän päätökseen ja lisä huomiona rattaiden hankinta kannattaa tehdä viimeistään 3-2 kk ennen laskettua aikaa, jolloin tavarat on sitten kotona viimeistään sen 1kk ennen laskettua.

On oikeesti ihan hullua ajatella, että parin kuukauden päästä Papu voi jo olla maailmassa. Meitä nauratti niin paljon kuvailla ja kulkea tuolla parkkipaikalla tyhjien rattaiden kanssa… onneksi kohta pikkuasukki valtaa rattaat ja täytyy sanoa, että on kyllä niin hienot menopelit, että Papukin varmasti kelpuuttaa!

Huippua viikonloppua!

2 Kommenttia