Avainsana-arkisto: vauvaarki

***Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä: Felicitas Mehiläisen kanssa***

”Siinähän se vain meni” – Kuvaa hyvin toisen raskauden ensimmäistä kolmannesta. Jos raskauksia voi keskenään verrata, niin jostain kumman syystä toinen raskaus on nopeampi, vaikka sitähän se ei tietysti ole. Taaperon kanssa eläminen, yrittäjyys ja urheilu täyttävät omat viikot niin pohjasta pintaan, että pöydältä saa siivota myös ylikuohuovat kuplat.
En edes muista hetkeä, milloin tuntuisi siltä, että kaikki hommat on hoidettu ja nyt voi vaan ”relata.” Lähinnä sitä miettii, mitä on pakko hoitaa nyt ja mitä voi hoitaa myöhemmin. Rento asenne ja huumori on kyllä ollut kaikkein tärkein.
Teksti meinaa luistaa ihan eri raiteille niin palaan nyt kuitenkin raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajanjaksoon…

Joulukuun alussa rupesin huomaamaan, että taitaa meidän perhe kasvaa uudella jäsenellä. Väsymystä oli enemmän kuin normaalisti, ihme tuntemuksia kropassa- ja hormonitoiminnassa, jotenkin olin ihan varma, että raskaana sitä ollaan ja niinhän sitä oltiinkin. Joululahja tuli tietoon etukäteen, mutta samaan aikaan oltiin juuri tehty kaupat tontista ja päätetty rakentaa talo. Tuntui aikamoiselta vuodelta ajatella siinä hetkessä, että rakennetaan talo ja perhe kasvaa toisella pikkuisella. Samalla oma haave kesän 2022 Rugbyn EM- kisatavoitteista muuttuivat ihan muihin ajatuksiin. Niin se elämä voi muuttaa suuntaa kerta heitolla.

Alkuraskaus oli todella samanlainen kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ensin hyvin omituinen olo, jatkuva odotus siitä, että kohta ne menkat alkaa ja viikkojen edetessä väsymys kasvoi ja etovaolo oli aika lailla normaalia arkea. Moni ruoka-aine, mikä aiemmin kuului arkisyömiseen ei napannut yhtään. Kahvia en voinut kuvitellakaan juovani. Hedelmät ja kaikki raikas maistui sitäkin enemmän. Ja siis, mitä erikoisempia juttuja tuli taas vastaan!

Huvittavaa on myös se, miten tarkaksi hajuaisti muuttui, en voinut olla talon toiselta puolelta haistamatta, jos taaperon vaippa täytyi vaihtaa. Tietä täytyi vaihtaa kadun toiselle puolelle, jos joku tupakoi lähellä.  Tupakan savu, jos joku aiheutti aivan kauhean puistatus reaktion, en muutenkaan voi sitä sietää, mutta raskaana saa jo pidättää hengitystä savun lähellä.

Treenata pystyin ihan normaalisti ja rugbya kävin pelaamassa vielä tammikuun maajoukkueleirillä. Toki taas koronan rajoitukset muuttivat suunnitelmat, mutta siihen asti aika normaalisti olin mukana. Oikeastaan ensimmäisellä kolmanneksella ei tarvinnut itse harjoittelua muuttaa, mutta tavoitteet muuttuivat heti ja ne jo itsessään muuttaa tietysti harjoittelun sisältöä. Ei tarvinnut enää keskittyä maksimivoimaan vaan muokkasin salitreenejä heti ihan erilaisiksi. Ainoat ns. ”oireet” olivat, että hengästyin helpommin. Lisäksi illalla vatsa oli paljon turvonneempi kuin ensimmäisessä raskaudessa samaan aikaan ja sen takia iltapainotteinen treenaaminen ei tuntunut enää hyvältä. Lisäksi liikunta auttoi tälläkin kerralla huomattavasti alun etovaan oloon, oli se sitten ihan vaan ”happi-hyppely” raittiissa ilmassa, niin jo sillä oli tosi paljon vaikutusta vointiin.

Raskaaksi tuleminen ei myöskään lisännyt tarvetta ”syödä kahden edestä”- kun treenimäärät ja treeni-intensiteetti muuttuvat, eikä kulutus ole lähelläkään sitä, mitä se aiemmin oli, ravinnon tarve on vähentynyt ei kasvanut. Kuitenkin tärkeäksi muodostui heti raskauden alussa, pitää vireystila tasaisena pitkin päivää, eli ateriavälit eivät saa mennä liian pitkiksi.

Kaikin puolin raskauden ensimmäinen kolmannes meni tosi hyvin, tutut oudot tuntemukset kropassa, mutta todella paljon nopeampi ajankulku kuin ensimmäisessä raskaudessa. Sitä ei ihan samalla tavalla ole jännittänyt ja seurannut jokaisen viikon kulkua. Vaan aika rauhallisin mielin olen jatkanut elämää normaalisti, mutta tietysti erittäin onnellisin fiiliksin.

Neuvolakäynnit palasivat tietysti taas arkeen mukaan ja itseasiassa nyt päädyin siirtyä kokonaan Felicitas Mehiläisen neuvolaan. Meidän pikku tyyppi käy Lasten Mehiläisessä neuvolassa, joten tuntui myös luonnolliselta mennä nyt itse raskauden ajaksi Felicitas Mehiläiseen. Vaikka kyseessä on toinen raskaus, eikä samanlaista jännitystä oikeistaan ole, tuntuu silti kivalta päästä nyt samalle hoitajalle, tässä tapauksessa kätilö Satu Peussalle ja lääkäri Minna Tikkaselle jokaisella kerralla.
Ensimmäisessä raskaudessa neuvola sekä terveydenhoitajat vaihtuivat niin moneen kertaan, että nyt tuntuu helpommalta kuin tunnen ammattilaiset, ketkä seuraavat raskautta, eikä hoitosuhdetta tarvitse joka kerta aloittaa uudestaan ja saan myös käydä aina samassa paikassa.
Olen entistä luottavaisemmin mielin, joka tekee nyt kaiken muun elämän kiireen ja hässäkän keskellä tosi hyvää. Ensimmäisessä raskaudessa sitä ihan liikaa tuli kannettua stressiä sikiön kehityksestä ja koko raskaudesta, vaikka kuinka yritti ottaa rennosti.  Nyt päälle puskeva taloprojekti, yrittäjyys ja arki taaperon kanssa, niin ei enää muuta lisä stressiä kaipaa.

Äitiysneuvolapolun voi siis halutessaan käydä myös yksityisellä tai kunnallisen neuvolan lisäksi käydä osittain, tarpeen mukaan yksityisellä puolella. Apua saa kyllä kaikkiin huoliin!
Olen myös kuullut, että osa käy kunnallisella terveydenhoitojakäynnit, mutta lääkärikäynnit yksityisellä, eli myös näin voi tehdä.
On myös mahdollista käydä esim. kätilön kanssa läpi synnytyspelkoon, synnytys– sekä perhevalmennukseen liittyvät käynnit.

Tärkeä olisi myös käydä esim. äitiysfysioterapiassa, mikäli raskauden aikana ilmenee toimintakyvyssä haasteita. Moniin toiminnallisiin- ja fyysisiin vaivoihin sekä kiputiloihin voi saada apua, joten jos ilmenee esim. pahoja selkäkipuja, issias.vaivaa, liitoskipuja suosittelen ehdottomasti käymään äitiysfysioterapeutilla. Ja varsinkin synnytyksen jälkeen käynti on enemmän kuin suositeltavaa, jotta palautumista raskaudesta ja synnytyksestä voidaan seurata. Itse koin käynnin todella tärkeäksi ensimmäisessä raskaudessa, ja sain konkreettista tietoa myös omasta palautumisesta.

Tulen kertomaan raskauden vaiheista ja tästä ajanjaksosta elämässäni enemmänkin, mutta haluan taas painottaa, miten tärkeä on muistaa, että jokaisen raskaus on erilainen. Koko se matka alusta loppuun ja kaikki ne tunteet ja tuntemukset, mitä se pitää sisällään. Muiden kokemuksia on kiva lukea, mutta vain oman raskauden pääsee oikeasti elämään ja kokemaan, tästä syystä vertailu on turhaa ja aito energia kannattaa keskittää siihen, mitä omassa elämässä tapahtuu!

Nyt haluan toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille!

Tähän aikaan tasan vuosi sitten tanssin Jorvin/Espoon sairaalan synnytysosastolla tens laite kädessä ja odottelin meidän pikkulikan synnytyksen alkamista. Sanotaanko, että oli aikamoinen odotusaika se vuorokausi siellä. Välillä nauratti ja itketti. Kaikki tunneskaalat tuli koettua silloin, mutta kaikin puolin oli tosi positiivisen odottava olo.
Aika on parantanut haavat, eikä mitään traumoja jäänyt synnytyksestä, vaikka se joltain osin hirveetä olikin. Ajattelin vaan, että kaiken kestää kun kohta saa nähdä oman lapsen ensimmäistä kertaa.
Mulle toki muiden leikkausten takia sairaalan ilmapiiri oli ennestään tuttu, joten sairaalassa olosta ei tullut mitään lisäjännitystä. Ja kätilöt on kyllä niin superstara porukkaa ja heistä huomaa kuinka paljon he rakastavat työtään, ettei tarvinnut stressata. Ihan oma itseni sain olla kipuineen ja kiroiluineen päivineen, unohtamatta umpisurkeita läppiä!
Meillä oli perheenä tosi hyvä buugi ja kätilöt toi siihen hyvän twistin, joten muistelen todella lämmöllä sitä hetkeä. Kaiken tietysti kruunasi lapsen syntymä 2.11 aamulla 5.52, joka oli jotain niin koskettavaa, etten osaa edes sanoiksi pukea. Katsoin juuri eilen videon synnytyksestä ja itkuhan siinä tuli! Hienoin hetki, mitä olen koskaan kokenut elämässä! Huh!

Muistan kuin eilisen ensimmäiset viikot kotona pienen tuhisijan kanssa, kun päivässä meni eniten aikaa lapsen tuijottamiseen ja ihailuun. Katsoimme tuoreina vanhempina vuorotellen lasta ja sitten toisiamme. Kumpikin varmaan mietti mielessä, että voiko tää olla edes totta ja onko toi maailman kaunein olento oikeesti meidän lapsi.
Tätä tuijottelua tapahtuu edelleen päivittäin, toisinaan kyllä miettii, että jestas, olinko mä yhtä villi lapsena kun toi kämppää ympäri juokseva pikku neiti… (olin kuulemma..)

Ensimmäinen vuosi on vaan mennyt ihan liian nopeasti ohi. Vaikka sitä on elänyt hetkessä ja keskittynyt olemaan täysin läsnä niin ai, että jää tietyllä tavalla kaipaamaan kaikkia noita koettuja vaiheita. Oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on ollut ihan älyttömän siistiä. Ja se ylpeyden määrä uusien taitojen oppimisen kautta on ihan valtava, onneksi se kehityskaari on kuitenkin loputon ja jatkuu läpi elämän.
Täytyy myös todeta, että olemme saaneet olla todella etuoikeutettuja ja onnellisia, että tähän asti lapsi on ollut terve ja kehittynyt ilman huolia. Sekään ei ole koskaan itsestäänselvää. <3

Mitä mä haluan sanoa tuleville vanhemmille, niin: nauttikaa ja luottakaa itseenne, jokainen lapsi saa just itselleen ne parhaat vanhemmat. Kenenkään ei muutenkaan tarvitse olla jollain tavalla valmis vanhempi, en usko, että kukaan on kaikkeen heti valmis. Vanhemmuus on polku jota edetään hetki hetkeltä ja vuosi vuodelta.
Nykypäivänä tuntuu, että paineita otetaan vähän kaikesta ja tietyllä tavalla yhteiskunta niitä varmaan myös osittain luo.
Monilla on kauhea pelko ruveta vanhemmuuteen, koska pelkää sitä miten pärjää ja vahingossa vertaa itseään muihin. Vaikka tämän moni ehkä tiedostaa, niin siitä voi olla vaikea päästää irti, mutta yritä! Vanhemmuus ei ole suorittamista, vaikka päivät saattaa siltä joskus tuntua.
Vanhempien on myös tärkeä pitää itsestä ja toisistaan huoli, jolloin arjen kuormituksesta on helpompi selvitä. Vanhemmuudesta selviää myös yksin, mutta apua saa myös pyytää, se ei ole heikkouden merkki!

Vauva vuoden ehkä tärkein asia on ollut itselleni se, että luotan itseeni, mun mielestä tää pätee vaan ihan kaikkeen elämässä. On jotenkin kevyempi elää kun luottaa siihen kuka on ja mitä tekee, vaikka se ei aina helppoa olekaan ja joskus se voi olla pidempääkin kadoksissa. Pyrkimys sitä kohti voi jo helpottaa paljon. Virheiltä elämässä vaan ei voi välttyä ja onneksi ne on myös keino oppia ja kehittyä!

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että on maailman parasta olla äiti!

Teksti on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ainun kanssa

Muuttuuko elämä lapsen myötä?– muuttuu, entistä rikkaammaksi. 

Lapsen saaminen on tuonut niin paljon lisää iloa ja sisältöä meidän elämään ja jokainen päivä tuo mukanaan just sitä ”pilkettä” arkeen. 
Vaikka meidän arki oli jo kahdestaan tosi siistiä ja elin jo silloin omaa unelma-elämää, on lapsen saannin jälkeen elämästä tullut entistä syvempää.
Haasteita tulee jatkuvasti vastaan, mutta korkeintaan ne vain hidastaa tahtia, mutteivat lopulta estä mitään, kaikesta aina jotenkin selvitään ja huumorille on ollut hyvin tilaa. 

Arki on tällä hetkellä just sitä ”hetkessä elämistä”, mikä tekeekin tälläiselle kalenteri-ihmiselle tosi hyvää. On turha suunnitella asioita liian pitkälle tai aikatauluttaa päiviä, kun hetkessä kaikki suunnitelmat voi muuttua. 
Oman hyvinvoinnin ja varsinkin treenaamisen eteen täytyy välillä vähän nähdä enemmän vaivaa, koska suunnitelmat ei aina pidä. Mielikuvitusta tarvitaan ja kyllä sen ajan on aina jotenkin löytänyt asioissa, joita pitää itselle tärkeinä. Joskus ehdin treenata vain 20 min ja joskus taas koko treenin loppuun. Joustavuutta on hyvä olla, eikä se niin vakavaa ole, jos ei treenit mene suunnitelmien mukaan. Jokainen vanhempi voi varmasti samaistua tähän niissä itselle tärkeissä asioissa. 

Olen nyt syyskuun lopusta asti ollut äitiyslomalla ja vauva-arkea ollaan eletty vähän yli 5kk, täytyy todeta, että kyllä elämä on ollut todella erilaista. Välillä on ikävä sitä ”työ-minää” ja ylipäätään mun töitä, mutta toisaalta kun katson omaa pientä lasta, tulee fiilis, että koko vauva-aika on niiiiiin lyhyt aika elämässä, että siitä haluaa myös nauttia. Arjessa on aivan ihania hetkiä ja enemmän sitä ajattelee, että kaikkea tätä tulee vielä ikävä. Ajattelin vähän listata mun omia arjen kohokohtia just nyt pikkuvauvan kanssa… 

Tässä hetket, joista voin jo nyt sanoa, että tulee ikävä:

• Aamut kun herään jokellukseen ja kun käännyn katsomaan, pienet pyöreät siniset silmät tuijottaa suoraan kohti, ja samalla kun katseet kohtaa, molemmilla nousee hymyt korviin. Toisinaan sitä myös herää kantapäät naamalla ja joskus pikkuneiti tarraa täysillä klyyvarista. Vaikka öisin tulee herättyä usein ja tietysti se väsyttää, niin siinä kun omaa lasta tuijottelee, väsymys vaan unohtuu. 

• Aamu- ja iltarutiinit: Pesut, ihonhoito, vaatteiden vaihto. Nämä hetket ovat ihan huippuja. Aamulla nauretaan, tanssitaan samalla kun pesut tehdään ja hiukset harjataan.
  Illalla saatetaan viettää aikaa pidempään kylvyssä tai mennään yhdessä suihkuun. Pestään pikkuneiti rauhassa, rasvataan iho ja vaihdetaan yöpuku päälle. 
  Meillä on mm. Suomalaisen Ainun pesuneste, pesuvaahto & shampoo, kylpyvaahto ja suojavoide käytössä. Varsinkin vaippa-alue saattaa ärtyä helposti ja kylmillä ilmoilla kuivuu poskipäät, joten tarpeen mukaan käytetään myös suojavoidetta niille alueille. Ainun suojavoide sisältää sheavoita ja kookosöljyä, sekä on tosi helposti levitettävää. Tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia, sekä niistä löytyy Tear free- merkintä, joka helpottaa hiustenpesua, koska tuotteet ei ärsytä silmiä.
  Pesunestettä tulee käytettyä useimmin vaipanvaihdon yhteydessä ja pesuvaahtoa taas kerran viikossa, samalla kun pestään neidin tukka kylvyssä. Kaikki tuotteet ovat mietoja, eivätkä ärsytä herkkää ihoa, sekä niitä voi myös itse käyttää.( Täältä löydät lisää tietoa tuotteista.)

• Päivällä päikkäreiden väleissä on monia hetkiä kun leikitään lattialla. Pikku mimmin tutustuessa ympärillä olevaan maailmaan sitä usein itse vaan tuijottaa, just niinä hetkinä, että miten nopeasti hän voikaan kehittyä ja kasvaa. Päivittäin tapahtuu tosi isojakin muutoksia ja tuntuu, että sitä on jatkuvasti nappaamassa kameraa käteen, jotta saisi kaikki ”ensihetket” talteen. 
  
• Tällä hetkellä uusien makujen maistelu on niin huvittavaa. Koskaan et tiedä mikä ilme tulee, kun jotain uutta maistetaan, onko irvistys vai mietteliäs ilme. Ja sitten SE SOTKU… mikä on siivottavana syönnin jälkeen ja lapsen pesu. Ei sitä voi edes kuvitella mihin kaikkeen lapsi saa sitä ruokaa laitettua.. naama, hiukset, kädet, vaatteet, syöttötuolin jokainen pienikin rako…. ruokailuun saa todella varata aikaa, varsinkin siivoomiseen. Mutta niin se vaan joka kerta huvittaa katsella sitä meininkiä. 
  
• Vaikka hereillä olo ja yhteiset rutiinit on täynnä niin upeita hetkiä, on silti kaikkein kaunein näky katsoa, kun oma lapsi nukkuu… viattomat pienet oman lapsen kasvot, on niin kauniit! Jos jonkun mielestä tulta ja sen lumoa voisi vaan tuijottaa, niin sama efekti taitaa tulla, kun katsoo omaa nukkuvaa lasta…

Nautitaan arjesta, se pitää sisällään ne upeimmat hetket! 

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!

Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!