Avainsana-arkisto: Vauva

Ensimmäiset ”kuukaudet” äitinä

Kuva: Sami Siilin

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!


Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Kuva: Sami Siilin

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!

0 kommenttia

4 D- ultra

Pakko aloittaa teksti toteamalla, että olen tosi ihmeissäni miten niin monet elää tätä meidän perheen uuden jäsenen maailmaan tuloa niin innoissaan mukana. Eikä vain meidän perheet ja ystäväpiiri vaan oon saanut teiltä tuhansia viestejä ja onnitteluja. Olen aidosti tosi otettu ja yllättynyt miten innoissaan kaikki te siellä ootte ja fiilistelette tätä matkaa meidän kanssa.

Täytyy sanoa, että mietin alussa paljon kuinka paljon aion tästä julkaista ja puhua, en halua myöskään väsyttää ihmisiä tällä ”vauvakuplalla.” Me eletään joka hetki tän pienen kasvua ja muutoksia tapahtuu päivittäin. Opetellaan ja tutustutaan uusiin asioihin ja ihmetellään kuinka paljon muutoksia tulee koko tämän vuoden aikana tapahtumaan meidän elämässä, joten väkisinkin asia pyörii päällimmäisenä mielessä ja siitä tulee helposti höpöteltyä (liikaakin).

Aiemmin kummankin elämässä on isossa osassa ollut urheilu. Pekka on asunut ja kiertänyt ympäri maailmaa ammattilaisena jalkapallon perässä ja mä olen oman kilpaurheilun lisäksi opiskellut ja tehnyt valmentajana töitä jo monta vuotta. Ei ole tarvinnut miettiä muuta kuin omaa elämää ja uraa, mutta nyt asiat muuttuvat. Kummallekin ura ja yhteinen elämä on edelleen tärkeä, mutta tärkeimmäksi asiaksi pyramidin huipulla tulee koreilemaan meidän pikku lapsi.

Ensimmäisen lapsen tuloon liittyy paljon jännitystä ja pelkoa varsinkin raskauden alussa, sitä on vähän jopa turhan hysteerinen.
Tässä 2/3 loppuvaiheessa kaikki on kääntynyt jo mielenkiintoon ja odotukseen, mutta meille oli heti selvää, että halutaan nähdä meidän vauva 4D ultrassa. Varasin ajan (yhteistyössä) Felicitas Mehiläiseltä, jossa on mahdollisuus käydä katsomassa tarkempaa omaa pikkuista.
Toki on hyvä muistuttaa, että vauva saattaa olla sellaisessa asennossa ja istukka edessä, ettei kovin tarkkaa kuvaa saada, mutta samalla tehdään tutkimukset ja katsotaan, että kaikki ovat kunnossa ja pikkunen kehittyy niin kuin pitääkin, eli käynnistä on muutakin hyötyä kun saada kivat kuvat muistoksi.

Mulla on just sopivasti istukka edessä, eli tiesin sen tuovan haastetta esim. kasvojen näkemiseen. Ja tietysti pikku Papu oli vielä pää alaspäin ja puolet naamasta jemmassa, että lopulta saatiin vähän kuvaa kasvoista sivuprofiilista. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että tää meidän tapaus on pikkusen yliaktiivinen. Myös kätilö totesi, että: ”Erittäin vilkas tapaus teille tulossa!” , ja koska pikkutyyppi liikkui niin paljon, oli vaikea saada ollenkaan selkeää kuvaa. Alempana tarkimmat kuvat mitä koko aikana saatiin… 😀

Siinä pikkunen naama
Ja jalat taas tyypillisesti ristissä niin kuin jokaisessa ultrassa

Muuten oli aivan ihana kokemus nähdä miten paljon Papu on kehittynyt viimeisimmistä ultrasta. Oli jotenkin tosi liikuttavaa nähdä liikkeitä ja esimerkiksi haukottelua.
Kokoajan asiat vaan konkretisoituu ja lauantaina starttaa tämän odotuksen viimeinen kolmannes!! Vihdoin! Kyllä sitä jo toivois, että pieni ois maailmassa ja pääsis tutustumaan tähän mahatyranniin!

Kivaa viikkoa kaikille! ja muille odottajille voin vain suositella 4D ultraa, oli ihana kokemus!

0 kommenttia

Kumpi sieltä oikein tulee tytsy vai poitsu…?

Rakenneultra oli vihdoin maanantaina. En todellakaan ole mikään kärsivällisyyden perikuva, joten tätä hetkeä ennen oli jo laskettu viikot, päivät, tunnit ja minuutit. Mikähän siinä niin jännittää, kun sukupuolella ei ollut meille mitään väliä, kunhan olisi terve pikkunen.
Ehkä enemmän jännitti pikku Pavun kehitys, että oliko kaikki niin kuin pitääkin ja vauva täydessä liikkeessä kun nähdään.
Ja siellähän se oli… Kaikki mitat juuri siellä missä nyt kuuluikin olla, sydän hakkasi jo odottaen tulevia seikkailuja, suu haukkoi happea ja lapsivettä hörppien, jalat olivat niin tiiviisti ristissä, että halusi varmasti tehdä hankalaksi sukupuolen selvittämisen.

Siinä sitä pientä ihmetteli vaan ja mietti, että onks toi pikkutyyppi oikeesti meidän ja miten on mahdollista, että se on mun mahassa. Ihan kun olisi kattonu dokkaria ruudulta tajuamatta, että kaikki se liike tapahtui mun sisällä.
Mulla on vielä aika tiiviinä vatsalihakset ja istukka edessä, joten iskunvaimentimet ovat omasta takaa, eikä futarin ja rugby pelaajan pienokaisen iskut vielä tunnu.. (varmaan ihan hyvä vaan..) voi olla, että myöhemmin on sellaista moukarointia, että tuntuu kuin olisi rugby kentällä sittenkin, myös tänä kautena.

Alussa jo kerroinkin, että Papu piti jalat todellakin ristissä, eikä me ei oikein saatu selkeää kuvaa ultrassa kumpi olisi kyseessä.
Koskaan ei kuitenkaan voi olla 100% varma sukupuolesta, myös mua luultiin pojaksi, mutta kätilö oli kuitenkin hyvin varma siitä, että kumpi tulisi….

Alusta asti olen kuullut, että: ”Oona sulle sopis niin poikalapsi. Sulle tulee varmaan kaksospojat, Saat kyllä ihan varmasti pojan, Poika se on pakko olla!”
Pekka oli alusta asti tuntenut, että poika olisi tulossa. Suurin osa ystävistä oli sitä mieltä, että se on poika. Instagramissa kyselin teiltä kumpi tulee ja suurin osa vastasi poika. Töissä meillä on ollut pystyssä Voimalaitoksen ”vauvabingo” ja siellä tyttö on voittanut muutamalla äänellä… Meidän molempien perheissä äänet ovat menneet hyvin tasan. Osa on ollut pojan kannalla ja osa tytön. No miten kävikään…

Suurimman osan tuntemus osoittautui vääräksi, sillä pikku tyttönenhän siellä kellui… ❤️ Myös kumpikin meistä oli yllättynyt, mutta positiivisesti. Varmasti yllätys olisi ollut sama, olisiko kyseessä ollut kumpi vain. Tulee muuten olemaan täyttä terästä tämä tyttö 😉

Ihanaa Juhannusta kaikille!

6 Kommenttia