Avainsana-arkisto: urheilutapahtumat 2017

ARENA RUN

NOCCO, kokosi juoksutiimin eri maiden edustajista, ja oli mahtava saada kutsu juoksemaan ARENA RUN Tukholmaan Suomen edustajina Nikon kanssa. Itse kuitenkin tipuin matkasta kun säären ulkosivu on ilmeisesti niin kireä, että aiheuttaa sekä juostessa, että hyppiessä kovaa hermosärkyä koko jalkaan. Polven turvotus ei auta asiaan yhtään, vaan tietenkin pahentaa hermosärkyä. Jalkaa on hierottu, rullattu ja tällä hetkellä turvotusta pyrin helpottamaan Game Ready– kylmäkompressiolla (tuloksia blogissa myöhemmin), mutta joskus parantuminen vie aikansa. Eli ei ollut mitään järkeä eilen juosta, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Voin kertoa, että kun tapahtumapaikalle päästiin meinasin jo monta kertaa pukea kamat päälle, onneksi en kuitenkaan sitä tehnyt. Nyt on tärkeä saada jalka mahdollisimman nopeasti kuntoon, sillä tärkeämmät urheilutapahtumat odottavat.

Mikä on ARENA RUN?

Arena Run on juoksu/esterata- kilpailu, jossa jokainen pääsee haastamaan itseään joko yksilönä tai joukkueena sisäradalla. Rata on yhteensä 5 km, kiertää ympäri sisä- jalkapallostadionia sekä sisältää erilaisia esteitä, juoksu-osuuksia ja portaita.

Arena Run järjestetään Tukholmassa, lähellä Solnan juna-asemaa.(Pääset Solnaan junalla suoraan Arlandan lentokentältä)  Juoksu- Areenan vieressä on Quality Hotel Friends, jossa voi juoksu- viikonloppuna yöpyä sekä ihan toisella puolella areenaa sijaitsee: Mall Of Scandinavia– ostoskeskus. Ostari on todella iso ja ihan täynnä kauppoja ja ravintoloita, eli jos haluat käydä juoksemassa Arena Runin, suosittelen yöpymään edellä mainitussa hotellissa ja käymään myös Mall of Scandinavian ostoskeskuksessa.

Juoksutapahtumassa oli todella hyvä tunnelma ja tapahtuma on tarkoitettu kaikille. Esteet pääsee varmasti ihan jokainen ylittämään, eli kyseessä on tapahtuma mihin ihan jokainen voi ottaa osaa. Kaikki, jotka nauttivat urheilutapahtumista niin myös tämä tapahtuma kannattaa kokea. Sekä jos rakastat voittaa itsesi sekä kaipaat kilpailua elämään niin ens vuonna mukaan!

Kiitos Team Nocco, että saimme olla mukana tapahtumassa! Ensi vuonna haluan kyllä itsekin päästä juoksemaan!

BONGAA LAVALLINEN, NOCCOA FITNESSTUKULTA – 30% 

TÄÄLTÄ!!!

0 kommenttia

Urheilijat: parhaita esikuvia!

Olen monta vuotta putkeen osallistunut Urheilugaalaa, joka henkilökohtaisesti merkitsee eniten kaikista gaaloista. Miksi? – koska olen pienestä tytöstä asti arvostanut sekä katsonut urheilijoita ylöspäin, huoneeni oli täynnä urheilijoiden julisteita joita keräilin tapahtumista ja lehtien välistä, sillä tätä porukkaa oikeasti ihannoin!

Vuoden 2017 vuoden urheilijatittelin vei kotiin Leo-Pekka Tähti, VIHDOIN! Palkinnon Tähti olisi ansainnut ja vuosia sitten, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Myös hänen urheilutaivalta monta vuotta seuranneena arvostan sitä nöyryyttä ja taistelutahtoa mitä hänessä on. Uskoisin hänen olevat yksi inspiroivimmista suomalaisista urheilijoista, jopa inspiroivin.

Suomessa harrastaminen on helppoa ja vaihtoehtoja eri lajeille löytyy, mutta tukirangan saavuttaminen muulta kuin perheeltä ja seuralta ei ole lainkaan helppoa. Suomessa urheilija saa äänen ”mahdollisesti” kuuluviin vasta kun menestyy, mutta ei välttämättä myöskään silloin. Syy ei ole vain medialla, ei lajiliitoilla vaan suurimmaksi osin meidän kannatuskulttuurissa. Emme ole tarpeeksi kiinnostuneita Suomen laajuisesti urheilusta, varsinkaan pienemmistä lajeista. Oli erittäin mielenkiintoista katsoa dokumentti Ayrton Sennasta.. kärki formula-kuskista, joka kuoli vakavassa onnettomuudessa vasta 34 vuotiaana. Dokumentti oli surullinen, mutta mitä itse jäin ihailemaan oli se miten iso stara Senna oli Braziliassa. Sen ajan köyhistä oloista huolimatta Senna toi iloa Braziliaan. Saisikohan Suomessakin huonommat olot kiinnostuksen syttymään urheiluun…. Suomessa on paljon staroja, vielä pienemmissä lajeissa kun formula tai jääkiekko. Meidän pitäisi heistä saada lisää iloa ja inspiraatiota sekä ehkä tärkein: tukea tätä kautta heidän urheilu taivalta. Uskon, että osana menestymistä on tieto siitä, että kotimaasi on tukemassa jokaista urheilusuoritustasi, niin onnistunutta kuin epäonnistunutta suoritusta. Jokainen kuitenkin tietää, miten Suomessa reagoidaan pieleen menneisiin suorituksiin…

Urheilugaala on siitä hieno tapahtuma, että yhteen areenaan on kutsuttu koolle paljon upeita urheilijoita, valmentajia, taustahenkilöitä ja vaikuttajia. Upeista suorituksista, saavutuksista ja teoista jaetaan krediitit. Tästä johtuen tämä tapahtuma on aina jännittänyt sekä koskettanut. Jo yhdessä illallispöydässä on niin paljon inspiraatiota, että jokaisen pitäisi välillä käydä istahtamassa yhteen pöydistä kuuntelemaan niitä kokemuksia ja muistoja. Uskoisin, että se olisi varma tapa saada meidän inspiroitumaan, ei välttämättä liikunnan pariin vaan ihan mihin tahansa asiaan elämässä, minkä koemme tärkeäksi.

Palkintokategoriat ovat osuvasti valittu, niin yksilöt kuin joukkueet saavat palkinnot sekä henkilökohtaiset suosikkini ovat vuoden esikuva ja taustavaikuttujien palkinnot. Jokainen tietää, että kukaan urheilija ei ole yksilö vaan kaikilla on jonkin näköinen taustaporukka jokaisen kisasuorituksen takana. Onneksi myös heille on osoitettu palkinnot! Lisäksi esikuvana oleminen on jokaisen urheilijan tehtävä, ja se että, kaikkien urheilijoiden joukosta saat tämän palkinnon kuten Enni Rukajärvi tänä vuonna on todella upeeta! Enni on tehnyt huikeeta työtä lumilautailun eteen ja vielä se, että omistaan antaa muille on todella arvostettavaa.

Palkinnot menivät mielestäni hyvin oikeisiin osoitteisiin ja jo ehdolla oleminen on voitto itsessään! Suomen 2017 seuraavaa urheiluvuotta odotan enemmän kuin innoissaan: (Helmikuu) alppihiihdon, ampumahiihdon ja maastohiihdon MM-kisat. (Toukokuu) Jääkiekon MM-kisat. Fudista touko-kesä.. Eurooppa-liigan sekä Mestarien liigan loppuottelut. (Elokuu) Yleisurheilun MM-kisat sekä koriksen EM-kisat, ja paljon muuta!!

Paljon on tullut kyselyitä reissujen ja muiden kuvieni jälkeen, että millä olen kuvat ottanut niin… kaikki kuvat ovat otettu Panasonic Lumix– kameralla sekä tällä objektilla! Kätevä, tarpeeksi pieni ja näppärä sekä saa todella laadukasta materiaalia aikaan! 😉

 

0 kommenttia