Avainsana-arkisto: synnytyksestä palautuminen

Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen

Kuvat; Wilhelm Öhman / NOCCO Finland

Kuinka moni äiti googlettaa tämän lauseen: ”Treenien aloittaminen synnytyksen jälkeen”– En tiedä vastausta, mutta uskon että aika moni juuri lapsen saanut. Moni myös on tullut kysymään tätä multa. Vastausta voi joutua etsimään pitkäänkin, koska yhtä oikeaa sellaista ei ole. Olen aiemminkin puhunut moneen kertaan raskauden ja synnytyksen jälkeisestä palautumisesta ja joka kerta täytyy korostaa yksilöllisyyttä. Jos joku vastaus pitäisi keksiä tähän kysymykseen niin se kuuluisi; ”Se on yksilöllistä.” Pidempi vastaus jatkuisi näin: Siihen vaikuttaa liikkuminen/elämä ennen raskautta, raskauden kulku, synnytys, geenit ja minkälainen alku vauvan kanssa on ollut: pystytkö nukkumaan, miten olet syönyt sekä minkälainen kuormitus on muuten elämässä.” Nyt varmaan ymmärrätte miksi, se on niin yksilöllistä. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja jokaisen kehon palautuminen on yksilöllinen, mutta voimme myös vaikuttaa palautumiseen ja tehdä paljon asioita sen eteen.

Tulen seuraavassa postauksessa kertomaan enemmän omasta palautumisesta asteittain synnytyksen jälkeen sekä jälkitarkastuksesta ja äitiysfyssari käynnistä.

Nyt pysytään aihepiirin ympärillä, koska asia joka itseäni ehkä kyllästyttää niin ensimmäisessä kuin nyt toisessa raskaudessa ja siitä palautumisessa on kaikki se ihmettely. Vaikka haluan olla avoin ja rehellinen, huomaan, että en ole pahemmin uskaltanut jakaa omaa treenaamista somen puolella. Jotenkin ärsytti ensimmäisen lapsen kohdalla olla liikunta-alan ammattilaisena ja kilpaurheilijana perustelemassa ja puolustelemassa jollekin, että miksi voin jo juosta ja miksi palasin niin nopeasti oman lajin pariin. Nyt jotenkin toisen lapsen kanssa on jatkuvasti varpaillaan miettimässä, mitähän sitä voi sanoa ja jakaa. Ja siis tämä ajattelu on täysin mun normaalin luonteen ja järjen vastaista ja mä jotenkin toivon, että kun nyt saan tämän sanotuksi niin lopetan. Sillä oma tekeminenkin perustuu vahvasti progressiiviseen ja henkilökohtaiseen kuntoutumiseen sekä tietysti tieteellisesti tutkittuihin faktoihin.

Äitien nopea palautuminen nähdään usein braissailuna… Tuntuu jotenkin jännältä, että joku kokee toisen palautumisen ja terveyden niin negatiivisena asiana. Mua ihan huolestuttaa tää kyseinen ajatusmaailma. Muistan ensimmäisen raskauden jälkeen, miten en olisi saanut jakaa kuvia itsestäni, koska vauvamaha oli liian nopeasti kadonnut ja vatsalihakset muka ”ilmestyneet kuin tyhjästä.”
-Jos on ennen raskautta ollut näkyvät vatsalihakset niin kohdun ja vatsalihasten palautuessa paikoilleen, niin myös ne samat vatsalihakset, jotka ovat sivuille siirtyneet raskauden aikana- palaavat omalla paikalleen sen jälkeen. Se ei silti tarkoita, että ne olisivat vahvat ja kestävät, tai että niiden välinen jännesauma olisi palautunut. En edes muista kuinka moni oikein pelotteli erkaumasta ja kohdunlaskeumasta, vaikka oma harjoittelu piti myös sisällään äitiysfyssarin seurannan ja kirjaimellisesti kaikki paikat tutkittiin todella perinpohjaisesti.
On hyvä, että näistä asioista keskustellaan, lisätään tietoisuutta ja kaikki oudot tuntemukset täytyykin ottaa tosissaan. Mutta en usko, että ketään kannattaa pelotella tai kenenkään yksittäistä treeniä kommentoida saati ulkonäköä arvostella. Jonkun hitaan tai nopean palautumisen arvostelu ja kommentointi on vaan suoraan sanoen tosi tökeröä.

Raapaisuna harjoitteluun…

Aloitin lantionpohjanlihasten harjoittelun heti synnytyksen jälkeen, koska jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen siitä oli huomattavaa hyötyä palautumisessa. Tähän ohje on: aloittaa, heti kun tuntuu siltä, että pystyy, eli synnytys vaikuttaa tosi paljon asiaan.
Heti alussa omat harjoitukset koostuivat aluksi hyvin paljon liikkuvuudesta, lantionpohjan harjoituksista sekä kävelylenkeistä. Taisin 10 päivän päästä käydä ensimmäisen kerran salilla, tosi kevyesti tunnustellen. Vatsalihasharjoitukset täytyy tehdä progressiivisesti ja ne alkavat juuri lantionpohjan lihaksien harjoituksilla ja siitä pikkuhiljaa tosi kevyillä harjoitteilla, missä haetaan aktivointia ja vatsalihasten hallintaa. Rutistukset aloitin vasta kun vatsalihakset olivat palautuneet omalle paikalleen, eikä erkaumaa enää ollut, mutta jännesauman löysyyden takia, nekin oli aloitettava rauhassa.
Neljä vk synnytyksestä rupesin kävelyhölkkäämään ja tekemään lämmittelyt juosten ja reilu 2 kk synnytyksestä menin ensimmäisiin treeneihin joukkueen mukaan (ei kontaktia, lähinnä pallon käsittelyä). Tällä hetkellä asteittain nostan treeneissä intensiteettiä, juoksen jo suht paljon, varsinkin rugbytreeneissä, mutta salilla voimaharjoittelussa edelleen nousujohteisesti nostan painoja. (Max. voimaa, en vielä treenaa, lähinnä perusvoimaa.)

Välillä sitä meinaa unohtaa, miten vähän aikaa synnytyksestä vielä on (kohta 3.5 kk ), mutta kropasta huomaa/tuntee, että palautumisprosessi on vieläkin päällä, eikä oma kuntotaso ole lähelläkään sitä, mitä se oli ennen raskautta.
Kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa on huomattavasti parannettavaa ja niin sen kuuluukin olla. Ja vaikka oma kehonpaino on lähes sama kuin ennen raskautta, n. 66kg (ennen raskautta vaihtelee 63-67kg välillä kaudesta riippuen), niin kehonkoostumus ei silti ole sama ja sekin palautuu ajan kanssa. Palautumiseen vaikuttaa tietysti myös imetys. Esikoista imetin 8.5kk asti, ja imetyksen loputtua meni noin 1-1.5kk niin keho oli saanut vielä jäntevyyden takaisin, eli lopullisen palautumisen näkee silloin vasta.

En ota palautumisesta mitään stressiä, vaan annan ajan ja työn tuottaa tulosta, on myös asioita mihin en voi vaikuttaa niin paljon kuin haluaisin: kuten omien leikattujen polvien tilanne, huonosti nukutut yöt sekä synnytyksen verenhukan aiheuttama erittäin alhainen ferritiini (alle 12). Jokainen päivä on myös vireystilaltaan erilainen, joten myös sen mukaan muutan treenejä ja niiden sisältöä. Tässä kahden lapsen arjessa, täysimetys ja muu härdelli huomioiden, on todella onnistunut treeniviikko jos pääsen 4-5 kertaa treenaamaan, muun aktiivisuuden lisäksi. Useimmiten juoksulenkit menee vaunuja työntäessä ja treenejä sovelletaan päivän mukaan. Tärkeää on myös, että molemmat meistä vanhemmista saa liikkua.

Oman sopivan harjoittelun löytäminen voi tuntua alkuun hankalalta. Kun saa vihdoin lapsen/lapset nukkumaan, voi tuntua siltä, että nyt haluaa vain levätä. Olisi tärkeä kuitenkin ottaa edes niitä pieniä hetkiä vaikka alkuun 3 x 30 min / vk, jolloin teet lantionpohjanlihaksiin kohdistuvaa harjoittelua, kevyttä kuntopiiriä kotona tai nukutat vauvan rattaisiin ja teet samalla reippaan kävely/juoksu- lenkin. Lasten kanssa liikkuminen on myös aktiivisuutta ja siitä kannattaa pitää kiinni. Kehon vahvistaminen auttaa myös jaksamaan arjessa eikä treenaaminen kuulu olla aina kovaa hikiliikuntaa.

Älä kuitenkaan ota paineita muiden palautumisesta tai treenaamisesta synnytyksen jälkeen. Keskitä energia mieluummin niihin asioihin, millä kohennat omaa vireystilaa ja jaksamista. Jos joku pystyy just sun mielestä tosi kovan ja haastavan näköisiin harjoituksiin nopeasti raskauden jälkeen, on hän yleensä tehnyt niitä jo ennen raskautta ja raskauden aikana, eikä hänelle ne ole niin kovia harjoitteita. Harvemmin kukaan tekee ennätyksiä tai elämänsä kovimpia treenejä synnytyksen jälkeen, eikä kuulukaan/tarvitsekaan. Aina joku palautuu nopeammin tai hitaammin kuin sinä, eikä sillä ole mitään väliä just sun palautumiseen.

Myös meitä ammattilaisia on paljon, jotka pystymme siinä auttamaan. Suosittelen kuitenkin aina, että käyt ensin äitiysfyssarilla ja alussa voi ottaa valmentajan, jonka kanssa treenaat ainakin alkuun Face to Face. Mikään nopeasti kuntoon startti/lähtö/haaste ei ole paras vaihtoehto, koska ne eivät huomioi kenenkään yksilöllisiä tarpeita, joita saatat ehdottomasti tarvita synnytyksen jälkeen.

Hei kivaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia

Ensimmäinen kuukausi uuden arjen keskellä

Kaikki julkaisun kuvat on ottanut valokuvaaja Marjaana Laitinen / www.marjaanalaitinen.com

Kuten edellisessä julkaisussa kerroinkin, oli synnytys tällä kertaa aika ”heavy.” Optimistisena ihmisenä ajattelin, että synnytän vaan ja samana päivänä lapsen kanssa kotiin. Niin se ei ihan mennyt, mutta vaikka kaiken kaikkiaan kokemus oli tosi rankka ja ajattelin, että tästä ei hevillä palaudu, kovat jälkisupistukset mulaan lukien, niin ihme kyllä muutaman päivän ja ensimmäisen viikon jälkeen fiilis oli ihan toinen. Nyt kun kuukausi on synnytyksestä takana, olo on jo todella hyvä ja tuntuu, että siitä olisi jo niin pitkä aika kun meidän perheestä tuli nelihenkinen.

Ihmiskeho on ihmeellinen. Tuntuu tosi hienolta, miten pieni ihminen kasvaa raskauden ajan sisällä, syntyy ja miten heti keho alkaa palautumaan ja korjaamaan itseään. Vaikka palautuminen on monen tekijän summa ja palautumis-tahteja on yhtä monta kuin odottajaa niin silti se, miten kaikki tapahtuu on kyllä hienoa sekä samalla prosessi, joka varmasti opettaa omasta kehosta ja sen toiminnasta. Ainakin itse koen vahvasti näin. Muistan varsinkin ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen, miten paljon lisää sitä oppi omasta kehosta ja sen vahvistamisesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen palautuessa. Samalla koin ammatillisesti tosi tärkeäksi ymmärtää myös oman kokemuksen kautta omia raskaana olevia ja siitä palautuvia asiakkaita.

Nyt vielä kun synnytyskokemus oli täysin erilainen ja raskausmyrkytyksen lisäksi menetin paljon verta, täytyy nämä miettiä osana palautumista ja kuntoutumista. Omalla kohdalla seurasin alkuun 2vk verenpainetta tosi tarkkaan kotona ja jouduin syömään verenpainelääkettä. Sain kuitenkin lääkäriltä ohjeet: kun tietty viitearvo tulisi useamman kerran putkeen mitattaessa ja verenpaine olisi selvästi laskenut, niin sain lopettaa lääkkeen, ja niin lopetinkin. Rautaa syön edelleen joka toinen päivä vaikka hemoglobiini oli noussut jo tosi hyväksi. Ferritiinin mittautan vielä myöhemmin jälkitarkastuksen yhteydessä, koska sen nouseminen tapahtuu hitaammin ja on hyvä kontroloida tilanne.

Jälkitarkastus on hyvä mittari monille, josta näkee miten on oikeesti palautunut. Varsinkin jos se on oikeasti lääkärin laajempi tutkimus eikä pelkkä keskustelu. Suosittelen kaikkia valitsemaan tässä tapauksessa sisätutkimuksen, jotta oikeesti nähdään onko kohtu, lantionpohjan lihakset sekä vatsalihakset palautuneet. Tutkitaan munasarjojen kunto sekä, ettei kohdussa vain ole istukan jäämiä. Lisäksi suosittelen menemään äitiysfyssarille tutkimaan, mikä on lantionpohjanlihasten todellinen kunto, pystytkö hyvin aktivoimaan niitä sekä vatsalihasten erkauman tilanne kannattaa myös fyssarin toimesta tarkastaa. Lisäksi käynnillä saa hyvät liikkeet joilla voi edesauttaa palautumista.

Multa kysytään usein, että kuinka nopeasti saa synnytyksen jälkeen alkaa harrastamaan liikuntaa. Tähän ei ole yhtä oikee vastausta, usein ohjeistetaan, että kannattaa ensin käydä jälkitarkastuksessa. Mutta jos kunto on hyvä ei kannata istua sohvalla 6-12 vk ja odottaa, vaan aloittaa tosi maltillisesti kehon aktivoiminen.
Mistä sitten kannattaa aloittaa? – heti kun pystyy; kannattaa aloittaa aktivoimalla lantionpohjanlihaksia, käydä rauhallisilla kävelylenkeillä vaunujen kanssa sekä aktivoida/avata varsinkin yläkropan: selän, rintakehän, niskan ja hartiaseudun lihaksia. Koska imetysasennot ja vauvan kantaminen vetää kropan ihan jumiin. Näistä kannattaa aloittaa ja tuntemuksen mukaan lisätä liikettä ja tempoa asteittain. Totaali levossa harvoin täytyy olla (mikäli lääkäri ei näin erikseen määrää), ja pelkkä paikallaan oleminen voi hidastaa palautumista ja aiheuttaa enemmän jumeja ja kiputiloja kroppaan.
Omaan arkeen ja normaaliin arkiaktiivisuuteen palaaminen palauttaa alussa kehoa hyvin ja onkin todella suositeltavaa. Kuitenkin kun keho sallii, kannattaa kuntoutus aloittaa heti.
Treenaaminen ei kuitenkaan alussa tarkoita mitään hikiliikuntaa vaan enemmän vaan kehon aktivoimista, verenkierron sekä aineenvaihdunnan lisäämistä. Eli hyvin rauhallisesti saa lähteä liikkeelle. Ja on hyvä muistaa, että jokaisen liikunnallisella taustalla on merkitystä. Jos olet ennen raskautta ja raskauden ajan liikkunut paljon, et lähde raskauden ja synnytyksen jälkeen nollasta liikkeelle, vaikka se voi alussa tuntua itsestä siltä. Tästä syystä ei ole myös yhtä oikeaa vastausta siihen, että milloin ja miten kannattaa aloittaa synnytyksen jälkeen liikkuminen.
Ei kannata kauhistella ketään joka aloittaa omasta mielestä ”liian aikaisin” liikunnan tai liian ”myöhään”, koska jokaisen tilanne on erilainen ja niin monta asiaa täytyy alussa ottaa huomioon.

Fiilikset kahden lapsen äitiydestä ensimmäiseltä kuukaudelta…

Kun kahdesta tuli kolme oli fiilis ihan mieletön, paljon uutta sisältöä tuli elämään ja melkein kaikki muuttui. Ja kun kolmesta tuli vielä neljä oli asetelma täydellinen ja unelmien täyttymys.

Vaikka näin alussa lasten unirytmit ei ihan mene yksiin. Vauva valvottaa öisin ja isosisko herää tosi aikaisin, niin silti sitä on super onnellinen, että on juuri tässä elämäntilanteessa.
Mulle on ollut myös iso helpotus, että raskaus on ohi. Vaikka kuinka sitä muiden mielestä on hehkeimmillään ja kauneimmillaan niin itsestä se ei todellakaan siltä tuntunut. Painava ja kömpelö olemus ei sopinut ihan omaan elämäntyyliin, sekä kolotuksen tunteet ja jatkuva pieni väsymys. 
On ihana nyt keskittyä lapsiinkin kun saa olla ”vapaana” omassa kehossa. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan, mutta täydellistä on pitää omaa lasta sylissä ja touhuta esikoisen kanssa ilman raskauden tuomaa hidastavaa olemusta. 

Kuukauden ajan olen myös päässyt seuraamaan isosiskon vahvaa reagointia muuttuvaan elämäntilanteeseen, mustasukkaisuutta ja pelkoa tietysti omasta asemasta. On myös hienoa huomata, miten pikkuveli/vauva on jatkuvasti jutuissa mukana, yritetään leikkiä, hoitaa ja annetaan haleja, pusuja ja silityksiä. Kovimmat raivarit kohdistuvat lähinnä meihin vanhempiin ja sekin on täysin normaalia. Uhmaikä ja muuttunut elämäntilanne vaativat aikaa ja vanhempien kärsivällisyyttä. Välillä se on kovallakin koetuksella, mutta tämäkin vaihe on vaan elettävä ja turvallisuutta tuovat rajat asetettava.  Vaatii myös meiltä vanhemmilta hyvää yhteistyötä, joka on onneksi toiminut aina tosi hyvin. 

Vaikka joka päivä meinaa palaa pinna moneenkin otteeseen, silti sitä toisessa päässä vaakaa painaa vahva onnellisuuden tunne elämästä. Yhtä nopeasti kuin taaperon mielialat vaihtelevat, sitä itsekin turhautumisesta katsoo omia lapsia sydämet silmissä. 

Ensimmäinen kuukausi onkin pitänyt sisällään tunnepitoisia hetkiä laidasta laitaan. Mitään en silti vaihtaisi ja rakastan olla kahden lapsen äiti! 

4 Kommenttia

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

2 Kommenttia

Ensimmäiset kosketukset omaan lajiin ja urheilija ”minään”

Kuva: Ville Maali / HS

Ennen isompaa kehon palautumis-postausta, joka tulee mahd. pian kun saan siihen vielä muutamat materiaalit mukaan, on pakko jakaa vähän fiiliksiä paluusta oman lajin rugbyn pariin, koska viikonlopun maajoukkueleiri nosti maidon lisäksi fiilikset pintaan.
Rugby kentälle ei puolikuntoisena mennä, vaan tässä on iso projekti edessä, jotta keho kestää äärirajalla taistelemista. Ensinnäkin kestävyyskunto täytyy saada tosi korkealle tasolle, nopeus ja voimat takaisin sekä tukilihasten kunto pitää hioa ihan viimesen päälle, jotta keho kestää taklauksia ja ylipäätään jatkuvasti iskuja, mitä tulee niin treeneissä kuin peleissäkin. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään pelillisten ominaisuuksien treenaamisen, niin hommaa kyllä riittää. Onneks treenaaminen ja pelaaminen on niin huikeeta, että työn on valmis tekemään koska vaan!

Äidit taas ekan kerran majun mukana!

Huippu- urheilijoissa on paljon myös äitejä, ja kilpaurheilijoissa vieläkin enemmän. Ei ole tabu palata lajin pariin ja päästä jopa paremmalle tasolle kuin koskaan ennen, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jostain syystä kuitenkin moni urheilija kokee, että täytyy valita: joko äitiys tai kilpaurheilu. Voin myöntää, että myös itse olen miettinyt tätä koska rugbylla niin kuin monella muullakaan lajilla ei Suomessa voi saada elantoa ja se on vain harrastus, joten äitiyden ja kilpaurheilun lisäksi kombossa on mukana myös yrittäjyys ja ylipäätään kaikki työt, jotka vievät omasta viikosta kaikista eniten aikaa ja ovat itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeitä (kun mammaloma loppuu).
Itsessään jo työn ja urheilun sumpliminen on joskus ollut haastavaa, niin nyt jo tiedän, että pienen lapsen äitinä oleminen tuo vieläkin enemmän haastetta mukaan, sillä hän tulee kuitenkin olemaan aina mulle se numero yksi.
Silti haluan vielä pelata! Pelivuosia ei ole montaa jäljellä enkä halua katsoa joskus elämää taaksepäin ja harmitella, että olen jättänyt jotain tärkeää tekemättä. Edelleenkään en tiedä milloin ja pääsenkö edes siihen pelikuntoon, johon itse haluan sekä takaisin kentille maajoukkue tasolle, mutta ainakin se on tavoite ja toive, jota kohti mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä.

On vaikea kuvailla teille sitä tunnetta, kun pääsin yhdeksi päiväksi taas leirille oman rugby ”perheen” pariin. Vaikka kontaktia en vielä ota ja etenen hyvin rauhallisesti treeneistä toiseen, tuntu se vaan niin sairaan hyvältä. Aika sama fiilis kun isompien leikkausten ja vammojen jälkeen, jotka ovat aiheuttaneet lähes yhtä pitkän jakson katsomon puolelle, kuin raskaus ja synnytys. Mutta jostain syystä mun mielestä on vieläkin siistimpää palata kentille, kun oon ÄITI! Joku ehkä voi samaistua tähän fiilikseen, mutta onhan se nyt ihan sairaan siistiä jos oma lapsi kannustaa katsomossa kun puet maajoukkuepaidan päälle ja edustat Suomea kansainvälisissä kisoissa. Urheilija iskät saavat useasti kokea tämän kombon- Olla sekä iskä, että urheilija. Kuulla omien lapsien kannustushuudot katsomossa sekä halit voitetun ottelun jälkeen. Tää on ollut myös mun haave, äitinä… ja sen toteutuminen on nyt aika lähellä! Maailman siisteintä!!
Silti ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja nyt täytyy keskittyä rakentamaan sellaista kuntoa, että vaikka en pelaisikaan niin olen silti kovaakin kovemmassa kunnossa oman ammattini ja elämän takia.

Treenaaminen ei itsessään ole haastavaa, lähinnä kärsivällisyys on koetuksella, kun pitää himmata. Aikataulutus on se, joka tuo suurimmat haasteet ja täytyy sanoa, että on todella tärkeä perheen sisällä sumplia molemmille tärkeät asiat, niin että niille riittää aikaa. Vanhemmuus on yhdessä tekemistä, vastuun jakamista eikä kumpikaan rooli ole toista arvokkaampi. Mä olen todella onnellinen siitä, että meillä on täysin tasapainossa molempien roolit niin vanhemmuudessa kuin ylipäätään parisuhteessa. Molemmat saa toteuttaa yhteisten unelmien lisäksi omia unelmia ja niitä tuetaan. Ilman tätä, ei munkaan urheilija, yrittäjä, äiti – kombo olisi mahdollista.

Moni on kysynyt miten raskaaksi,- ja äidiksi tuleminen on muuttanut mua, osa tokaissut, että sitten kun lapsi syntyy muutut tosi paljon etkä ole enää se joka olet ollut.. täytyy sanoa, että en koe, että mun luonne olisi muuttunut mihinkään. Mä olen edelleen mä, pikkuinen on tullut meidän elämään mukaan ja eletään sitä elämää ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta hänen kanssaan.
Jokainen meistä muuttuu ihan jo iän tuomien vuosien (ja viisauden) myötä, mutta en sanoisi, että äidiksi tuleminen olisi jotenkin tässä mun luonnetta erikoisemmin muuttunut. Ainoa asia, joka on muuttunut niin se, että mulla on lapsi, jota suojelen aina.

0 kommenttia

”Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen?”

4 päivän päästä polvioperaatiosta alkoi oma treenaaminen, mutta ilman ihmettelyitä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen kun menee neljäntenä päivänä treenaamaan… jostain syystä ihmettelyitä riittää.
Toisin kuin synnytys polvileikkaus ei ole keholle ”luontainen” juttu, mutta silti kepeillä salille meno ei ihmetyttänyt ketään ja kuntoutuksen ymmärretään olevan välttämättömyys, jotta polvi tulee kuntoon ja kestää rasitusta. Synnytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeä aloittaa kuntoutus heti kun pystyy, jotta keho tulee kuntoon ja kestää arkista rasitusta.

Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen? – On viesti, minkä olen muutaman kerran saanut ja lyhyesti voisin tähän vastata, että koska mä haluan ja pystyn liikkua, mutta rupesin vähän vielä syvemmin pohtimaan tätä.
Viestin takana on varmasti välittäminen, mutta voin taata, että myös kaikella mitä teen- välitän omasta kehosta ja terveydestä.
Sana treeni tuntuu särähtävän monen äidin korvaan. On hyvä muistaa, että treeni ei aina tarkoita kovaa hikiliikuntaa vaan ihan kevyt liikkuvuussessio on jo treeni.
Oma treenaaminen onkin hyvin tunnustelevaa ja rauhallista (omaan normaaliin treenaamiseen verrattuna), ei itsensä ylittämistä ja rääkkiä, sekä jokainen treeni ja yksittäinen liike on myös tarkasti suunniteltu oman koulutuksen pohjalta, itselleni sopivaksi. En esimerkiksi missään nimessä tekisi asiakkailleni täysin samanlaisia juttuja vaan heille yksilöllisesti sopivaa harjoittelua.

Tähän. ”miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen”- kysymykseen vastaan mielellään myös monesta eri näkökulmasta, koska aihe vahvasti koskettaa omaa elämää ja sitä, mistä oma elämä koostuu.

Heti alkuun, on hyvä muistuttaa, että myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pätee liikunnan positiiviset vaikutukset niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Osana vastausta siihen, että miksi heti synnytyksen jälkeen pyrin päästä liikkumaan on ihan fysiologiset faktat. Kehon parantuminen ja paulautuminen fyysisen ponnistuksen, leikkauksen yms. jälkeen on parhaimmillaan juuri aktiivista. Kun kehoon lisätään (huom! yksilöllisesti suunniteltuna) verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, on paranemisprosessi huomattavasti nopeampi. Lepo on osa palautumista, mutta vain osa sitä. Pelkkä lepo voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muita ongelmia kehoon.

Lisäksi olen kilpaurheilija ja paluu kentille on itselläni edessä, joten omalla kohdallani palautuminen synnytyksestä on vähän kuin kuntoutuminen polvileikkauksesta. Pitkä prosessi, joka vaatii systemaattisesti suunnitellun kuntoutuksen.
Liikkuminen alkaa siitä mihin alussa pystyy. Polvileikkauksen jälkeen se oli jalan rauhallinen koukistus ja ojentaminen sekä etureiden aktivointi, terveitä ”raajoja” treenasin ihan täysillä. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen ”treeni” oli ihan vaan; kävely, lantionpohjan aktivointi ja yläkropan liikkuvuus.
Itselleni ei tulisi edes mieleen maata ja ”odottaa”, että keho palautuu taas takaisin, vaan pyrin tekemään kaiken, mitä juuri sinä hetkenä voin/pystyn, jotta kuntoudun.

Mutta yksi tärkeä syy on myös se, että olen ammatiltani valmentaja. Työni on jatkuvasti omalla keholla työskentelyä, aktiivista ja välillä tosi rankkaa ruumiillista työtä. Se, että olen terve ja hyvässä kunnossa on tärkein pohja omalle työlleni, terveyteni on oma käyntikorttini.
Koen itseni paremmaksi työssäni kun olen täydessä iskussa: pystyn seisomaan sanojeni sekä treenieni takana.
Mammalomalta en palaa sorvin ääreen näppäilemään tietokonetta vaan; olen salilla, urheilukentällä, mäessä, lenkkipolulla… vetämässä treenejä, ja kun valmennan haluan näyttää jokaisen ohjaamani liikkeen asiakkaille puhtaasti. Työni vaatii todellakin sitä, että olen itse kunnossa. Ja tästä syystä myös rakastan sitä, mitä saan tehdä!

Ehkä kaikkein tärkein syy, sille miksi ylipäätään liikun on se, että haluan olla AINA mahdollisimman terve ja niin hyvässä kunnossa kun vaan voin. Enkä nyt tarkoita, sitä miltä näytän vaan sitä mitä tunnen. Olen kärsinyt monesta vammasta urheilussa ja juuri siitäkin syystä joudun pitämään kropasta tosi hyvää huolta, etten esim. koe jatkuvia polvi- tai selkäkipuja.
Koen myös, että oma terveys ja hyvä olo ovat suoraan energiaa, mitä välitän omalle lapselle.
Reilu viikko sitten ruokamyrkytys vei itseni täysin sohvan pohjalle ja voin sanoa, että silloin mietin, että mitä jos tämä jatkuisi pidempää enkä pystyisi pitämään täysin huolta omasta vauvasta. Onneksi on maailman upein isä, joka pitää yhtälailla pienestä huolen, mutta tuli heti huomattua, miten tärkeää oma terveys on jo ihan lapsen kannalta.

Tiedän, että välillä on hankala asettua toisen saappaisiin, enkä myöskään oleta sitä keneltäkään, mutta jos ihmettelette esim. vaikka miksi aloitin heti liikkumaan, niin tässä postauksessa on nyt vastaus siihen. Lisäksi toivoisin, ettei äidit jatkuvasti vertailisi itseään muihin. Jokaisella on oma polku niin raskaana kuin synnytyksen jälkeen. Mä en palaudu yhtä nopeasti kuin joku toinen, etkä välttämättä sinä yhtä nopeasti kuin minä. Eikä tarvitsekaan! Jokaisen olisi tärkeä keskittyä omaan projektiin ja haluan korostaa, että ammattilaisia löytyy paljon. Raskauden ajan- ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistuneitä lääkäreitä, osteopaatteja, fyssareita ja valmentajia löytyy kyllä, jos vähänkin arvelluttaa, että mitä saa tai kannattaa tehdä, niin kannattaa oikeasti hakeutua ammattilaisten vastaanotolle.

Ja siis pakko vielä sanoa, että mua ei ole koskaan ärsyttänyt mennä treenaamaan- päinvastoin, mä rakastan sitä ja myös just sen takia liikun heti kun pystyn, olen sitten ollut polvileikkauksessa, ruokamyrkytyksessä tai synnyttänyt- liikkeelle ei lähdetä pakosta vaan rakkaudesta!

15 Kommenttia