Avainsana-arkisto: Some

Onni omasta elämästä ja itsensä hyväksymisestä

Saan paljon yhteydenottoja koskien ulkonäköpaineisiin ja itsetuntoon. Joko kirjoittaja itse kokee itsensä hyväksymisen vaikeaksi tai vanhemmat kirjoittavat huolestuneena oman lapsen tai teinin minäkuvasta. Nykypäivän ihanteet ja maailmankuva on ihan erilainen, kuin mitä se on aiemmin ollut. Sosiaalinenmedia lisää paineen tuntua ja varmasti jokainen joutuu joskus kamppailemaan tämän aiheen kanssa. Vaikka kuinka tiedostamme, että jokainen tuo sosiaalisenmedian kautta omat parhaat puolet ja onnistumiset esille, kompastumme silti helposti tähän onnellisuuden ja menestyksen kulissin omaiseen ojaan, jolloin on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

Kenenkään elämä ei loppupeleissä ole täydellistä. Aina voisi toivoa, että joku asia olisi paremmin. Olisipa enemmän rahaa, olisinpa paremmassa kunnossa, kunpa olisi aikaa enemmän matkustella ja nähdä kavereita, –Näitä toiveita ja haaveita on meillä kaikilla, vaikka somesta saattaakin tulla sellainen kuva, että jollain on kaikki se, mitä itse haluat… valkoisia hampaita myöten.

Asiat ei vaan mene niin, että kaiken voi muuttaa hetkessä ja avot: onnellisuus on saavutettu! Ei me ihmiset osata olla täysin tyytyväisiä mihinkään elämäntilanteeseen. Aina me halutaan jotain, mitä meillä ei juuri sillä hetkellä ole ja varsinkin jos jollakin toisella on se mitä haluat. Hyvä oivallus tähän oli yhdeltä vanhemmalta rouvalta, joka aluksi toivoi olevansa edelleen yhtä kaunis mitä nuorena oli. Hetken mietinnän jälkeen, hän muisti ettei silloinkaan pitänyt itseään lainkaan kauniina, vaikka sitä hän omasta mielestään vasta vanhempana tajusi olevansa.. Tämä kertoo juuri siitä, että emme ole koskaan tyytyväisiä. Tai se, että ajattelemme toisen olevan menestynyt vain sen perusteella mitä hän näyttää ulospäin; hieno auto, siistit vaatteet, merkkilaukku ja kymmenentuhatta someseuraajaa, eivät välttämättä kerro menestymisestä vielä mitään.

Mikä sitten kertoo menestymisestä? – Siinä vasta kysymys. Onko se rahaa ja näkyvyyttä, hieno talo ja auto, menestynyt business… se voi olla joku näistä tai ei mikään näistä. Ei meistä kukaan voi tarkasti sanoa, milloin joku olisi tai ei olisi menestynyt. Uskon, että jokainen meistä voi itse määrittää oman menestymisen mittarin. Kaikkia ei kiinnosta yritysjohtajana oleminen, suurperheen pyörittäminen, julkisuudessa keikkuminen, hieno auto tai vaikka vene. Meillä kaikilla on omat unelmat ja haaveet, jotka ehkä osalla määrittävät sen, että milloin menestymme.

Ajattelemme monista, että onpa hän menestynyt tietämättä mitään henkilön taustoista. Haluamme tehdä juuri niitä asioita elämässä mitä joku toinen tekee, vaikkemme ole tietoisia siitä, kuinka paljon työtunteja hän on käyttänyt kaiken saavuttamiseksi. Joskus on hyvä miettiä, että mitähän toi ihailemani henkilö on tehnyt, jotta on saavuttanut sen pisteen missä hän on juuri nyt. En usko, että kukaan vastaisi: ” Napsautin sormia.” Työtunnit voivat jopa olla sitä luokkaa, ettet edes uskoisi.

Saati some, jossa kuka tahansa voi näyttää rikkaalta, kauniilta, hyväkuntoiselta tai ihan miltä itse haluaa.. saa meidät ajattelemaan, että joku on tosi menestynyt. Osalla on ihan mielettömän aitoja, maanläheisiä ja inspiroivia päivityksiä ja osasta voi suoraan huomata perfektionistin hätähuudon. Some on niin täynnä kaikkea ääripäästä toiseen, että on hyvä aina muistaa keskittyä elämään omaa elämään, eikä kadehtimaan kenenkään toisen, varsinkaan linssin läpi. Somesta voi saada inspiraatiota, motivaatiota, vinkkejä ja iloa, mitä sitten voi hyödyntää kukin tavallaan omissa jutuissa. Mutta kenenkään elämää ei kannata haluta, vaan keskittyä tekemään omasta elämästä parhaan mahdollisen.

Onnellisuus löytyy usein sitä kautta, että löydämme ensin itsemme. Se, että hyväksymme itsemme, tiedämme mitä haluamme, mistä koostuu arvomme auttaa myös muita hyväksymään meidät. Kun itseään ei hyväksy, koittaa ulkopuolisilla asioilla tuoda elämään onnellisuutta, vertaamme itseämme muihin, arvostelemme ja kadehdimme muita. Jatkuvassa negatiivisessa energiassa eläminen käy pidemmän päälle raskaaksi. Sama pätee tälläisten ihmisten kanssa olemiseen, on raskasta tehdä onnelliseksi ihmistä joka ei tee myöskään itseään onnelliseksi.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvinvointi ei ole vain treenejä, terveellistä ruokaa ja unta vaan siihen liittyy pitkälti oma psyykkinen hyvä olo ja onnellisuus. Pienemmistä asioista nauttiminen ja itsensä hyväksyminen. Kun avaatte somen, muistakaa aina, että se kuva mikä siihen feediin ensimmäisenä pompahtaa ei kerro koko totuutta siitä ihmisestä. Joten parasta on keskittyä omaan elämään!

0 kommenttia

Somepaine

On se paikka missä vain, minulta kysytään ”somevaikuttajana” olemisesta, kuten: keskustelutilanne läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, puhekeikat suurelle yleisölle tai sähköpostiviestit lukijoiden kanssa.
Yleisimmät kysymykset: onko paine pitää jatkuvasti blogia yllä, miten sinulla on kaikkeen aikaa muiden töiden ohella…? Ajattelin avata teille vähän omaa fiilistäni tästä kaikesta sekä täysin omia mielipiteitäni ja tapoja. En usko, että kukaan meistä ”bloggareista” ajattelee täysin samalla tavalla, jokaisella meistä on eri lähtökohdat blogin ylläpitoon, täysin eri sisällöt, mitä haluamme luoda sekä täysin erilaiset arvot mitä haluamme korostaa ja miten elämme.
En suoraan sanoen ole tyypillinen kirjoittaja, joka rakastaa sanojen takana esiintymistä. Puhuminen on minulle kaikki kaikessa, rakastan syvällisiä keskusteluita ja vuorovaikutustilanteita. Olen täällä blogissakin maininnut, että minulla on lievä lukihäiriö, joka näkyy edelleen kirjoituksissani, mutta mitä sitten? – sama asia, että minulla on huono englannin kielioppi, pisamia ja länkkärijalat. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei kannata hävetä vaan kääntää vahvuudeksi.
Miten lukihäiriö vaikuttaa kirjoittamiseeni; ovat hassun hauskat lauseet mitä välillä kirjoitan, niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta suurin osa teistä lukijoista nappaa punaisen langan silti. Kaikki eivät, ja välillä saankin kielioppi-ryöppyä niskaan. Sekin on ihan hyvä, jos samalla korjaatte virheet niin opin itsekin. 😉

@Petri Mast

-En kirjoita blogia, tuottaakseni täydellistä tekstiä vaan tukeakseni teidän hyvinvointia.
Puhun blogissa: niin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaan treenejä, reseptejä sekä arvonaailmaani. Haluan viestittää hyvää oloa ja luonnollisuutta, haluan vaikuttaa ulkonäköpaineisiin ja negatiivisen ”minäkuvan”- ajatteluun. Sillä voin allekirjoittaa, että tämän hetkinen maailma ja varsinkin some, ovat täynnä luonnotonta materiaalia ja ulkonäkökeskeisyyttä, niin naisten kuin miestenkin osalta. Kuvilla pyritään täydellisyyteen ja usein niistä tulee myös kulissimainen fiilis. -Jokaisen kuvan takana on kuitenkin tavallinen ihminen!
Työskentelen blogin ohella täyspäiväisesti, en siis vain kirjoita blogia ja treenaile työkseni. Olen aikatauluttanut itselleni tietyn määrän postauksia kuukaudessa, johon pyrin aina. Joskus pystyn luomaan enemmänkin sisältöä, mutta tällä hetkellä työelämäni liikunnanalan ammattilaisena ja valmentajana vie niin paljon aikaa, enkä halua kirjoittaa pelkkää täytetekstiä.  Postaus vaatii usein oman työpäivän. Joskus kirjoitan yhtä postausta monta päivää vähitellen, lisäksi kuvien ottaminen esimerkiksi treenipostauksissa vie aikaa. Ajattelen blogin ylläpidon enemmän harrastuksena, koska työ tuo eteen paljon vastuuta ja aikataulua. Haluan, että tekstit tulevat itseltäni luonnostaan, eivätkä ole väkisin väännettyjä. Toivepostaukset, ovat kuitenkin ihan suosikkejani, koska tätä kautta pääsen myös vastaamaan teidän toiveisiin.

Blogitekstit saavat uutta ilmettä joka vuosi. Asenteet muuttuvat yhtälailla kun itsekin muutun vuosien myötä. Veikkaan, että jos lukisin ensimmäisiä tekstejä mitä olen v. 2012 kirjoittanut voisin työntää pääni hiekkaan ja potea kovaa myötähäpeää. Onneksi kaikki me kuitenkin kasvamme ja opimme elämän myötä sekä ulosantimme paranee jatkuvasti, joten sallittakoon myös ne jutut, mitä silloin aiemmin on ollut. –Tärkeintä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin aina ollut se, että seison sanojeni takana.

@Petri Mast

Blogeja löytyy melkein jokaisesta aihepiiristä ja blogit eroavat artikkeleista, usein sen takia, että blogissa tulee vahvasti kirjoittajan mielipiteet esille. Miksi blogeja pitää lukea suurella sihvilällä, johtuu siitä, että harvemmalta bloggarilta löytyy kuitenkaan koulutusta aihepiiriin liittyen. Jos tekstissä lukee vaikka: ”näin saat vatsalihakset esiin”  tai ”paras ruokavalio laihdutukseen” on syytä kriittisesti lukea tekstejä ja huomioida esim. vaikka terveys- ja liikuntapuolella, että kaikki on hyvin yksilöllistä. (Juha Hulmin Lihastohtori- blogissa oli hyvä teksti tähän aiheeseen liittyen: löydät sen täältä.) Blogit ovat lähes aina jonkun henkilön tekstiä ja fiiliksiä eivät tutkittuja faktoja, ellei niitä ole erikseen laitettu lähteenä blogiin. Toki eri asia on kun ammattilaiset kertovat blogeissaan ammattiin liittyvistä aihepiireistä ja tekstien takaa löytyy vankka koulutustausta ja kokemus, usein näissä blogeissa myös mainitaan henkilön omista koulukunnista ja mielipiteistä. Suuri muutos blogeissa on kuitenkin ollut se, että jokainen haluaa tuottaa lehtienomaisia artikkeleita, jotka piilottavat helposti taakseen kirjoittajan todellisen persoonan ja luonteen. Olen huomannut, että yhä enemmän ”lavastetaan” tilanteita blogin takia, eikä eletä elämää ja kirjoiteta ohella blogia… ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toki blogejakin on erilaisia.. toisten on enemmän ammatillisia ja toisien taas kertomusta omasta elämästä tai intohimosta. Jokainen blogi voi aiheesta riippumatta olla hyvä, jos kirjoittajan intohimo paistaa lauseiden välistä ja stressitön aito halu kirjoittamiseen. Oma blogi on vähän näitä kumpaakin.. haluan ammatillisia tekstejä, jakaa vinkkejä ja tietoiskuja liikunnasta, mutta samalla kertoa kivoja kokemuksia ja spontaaneja asioita arkielämästäni. En halua liikaa miettiä miten kirjoitan vaan annan fiiliksen viedä, mutta kun kyseessä on ammatilliset tekstit luon tekstiä oman koulutuksen ja osaamisen kautta faktat edellä.

Kuvat: Petri Masti

Yllättävän monet bloggaajat palavat loppuun ja kertovat avoimesti omista ongelmista niin omassa itsetunnossa kuin elämän hallinnassa. Ulospäin kaikki on näyttänyt täydelliseltä, mutta sisällä on ollut kauhea stressi ja paine. Ymmärrän tämän täysin, blogin pitäminen ei ole suoraan menestymisen saavuttamista, makeita yhteistyökuvioita ja suosiota. Jokaisen ruudun takana on tavallinen inhimillinen ihminen, jos työpaineet kasvavat liian suuriksi ja tavoittelee blogissa vain täydellisyyttä niin varmasti kyseenalaistaa oman osaamisen ja palaa stressaamalla loppuun. Vauhtisokeus sokaisee monen! Jos itselläni jossain vaiheessa intohimo katoaisi ja joutuisin tekemään tätä pakkopullana, lopettaisin heti. En kestä turhaa suorittamista ja täydellisyyden tavoittelua, missä en ehdi nauttia siitä mitä teen. En koe, että minun tarvitsisi pitää hienoa ”kulissi-elämää” yllä ja elää materiaalinkiilto silmissä, jotta olisin onnellinen. Pienemmät asiat ratkaisevat, sen tulee jokainen jossain vaiheessa huomaamaan.

8 Kommenttia