Avainsana-arkisto: sisutaminen

Taloprojekti etenee

*** Kaupallinen yhteistyö Designtalo ***

Nyt kun taloprojekti on saanut hyvin tuulta purjeisiin, on aika vähän päivittää missä mennään.
Melkein vuosi kului tontin ostosta, ennen kuin lopulta saatiin rakennuslupa. Prosessi oli yllättävän pitkä, vaikka tästä varoteltiinkin, niin en uskonut kuinka monta viikkoa ns. kului aina hukkaan kun jotain asiaa jouduttiin selvittämään monen henkilön kautta…
Espoon rakennusvalvonta sulki ovet vuoden alussa hetkellisesti, eikä hakemuksia saatu sisään. Lopulta aikataulu piteni ja kesän lomakausi hidasti selvästi projektia. Talon valinta/kilpailutus ja itse valinnan jälkeinen suunnittelu, kuvien piirtäminen ja muokkaaminen sekä monen asian jatkuva selvittely rakennusvalvonnan kautta oli hidasta puuhaa, jos ei itse ollut jatkuvasti reagoimassa nopeasti jokaiseen asiaan. Viimeisillään raskaana oli aika paljon myös muuta ajateltavaa projektin yhteydessä, joten lapsen syntymän jälkeen ja kun uusi arki alkoi rullaamaan sai projekti myös vauhtia.
Monien selvittelyiden jälkeen saatiin kuin saatiinkin marraskuussa lupa, jonka jälkeen maaurakointi saatiin aikataulutettua heti joulun jälkeen alkavaksi.
Oltaisiin aloitettu heti, mutta meidän tontin viereiselle tontille rakennetaan myös ja meidän projektin lisäksi on yhden naapurin putkien siirto sekä yhteinen tieyhteys tonteille, jotka jouduttiin joka tapauksessa tekemään yhdessä naapureiden kanssa, niin päätimme odottaa, jotta naapurit saavat myös luvan. Onneksi sekin tuli juuri ennen joulua, sillä meidän Designtalon elementtitoimitus oli lukittu jo viikolle 9 ja maaurakointi oli aloitettava vuoden alussa.

Muistutuksena vielä valittiin siis Designtalon avaimetkäteen talopaketti, täältä voit katsoa ensimmäisen postauksen talon valinnasta: ”Talo valittu!”

Vuoden alku on ollut koko rakennusprosessin kiireisin aika tähän asti, sillä tontin raivauksen- sekä maaurakoiden, sähkösuunnitelmien ja perustusten lisäksi monet sisustusvalinnat täytyivät päättää viisi viikkoa ennen elementtitoimitusta. Joten tässä sitä nyt ollaan, joka viikko ollaan juostu katselemassa keittiöitä- ja kiinteitä kalusteita, takkoja, laattoja, portaita, lattioita, saunoja. Kerralla tulee niin monta valintaa, että päätöksiä kannattaisi todella miettiä paljon aiemmin. Meille tuli ehkä vähän yllärinä, kuinka nopeasti projekti eteneekin kun alku oli ollut niin hidas. Mutta onneksi etenee ja valintoja on ollut kiva tehdä, vihdoin projekti on muuttunut konkreettisemmaksi ja alkaa olemaan sellainen fiilis, että vielä me tonne muutetaan.

Designtalon kautta järjestettiin sisustusilta, jossa suunnittelijan avustuksella saimme apua sisustusvalintoihin. Sisustusiltaa varten käytiin ennakkoon fiilistelemässä erilaisia sisustus-ilmeitä ja pohdittiin, mitä oikeasti halutaan ja tarvitaan. Moni valinta, joka tässä vaiheessa tehdään on niin pitkäaikainen, ettei hevillä halua hetkeen niitä vaihdella.
Ehkä hankalinta koko projektissa onkin ollut se, että emme oikeesti tiedä millainen talo on fyysisesti. Kuvien perusteella sisustuksen suunnittelu: kiintokalusteet, laatat, seinät, sisäkatot, takka, sauna, portaat, jne… on niin haastava suunnitella. Onneksi ympärillä on ollut paljon ammattilaisia apuna.

Ensimmäinen vaihe itse talon suunnittelun jälkeen oli sähkösuunnittelu. Kävimme pohjapiirrustusta tosi tarkkaan läpi, kuvittelimme, että ”kävelemme oikeasti tulevassa kodissa” ja sitä mukaan teimme oman raakaversion, mitä tarvitsemme. Tämän jälkeen Designtalon sähkösuunnittelijan avustuksella viimeistelimme suunnitelmat ja saatiin todella tärkeää ja konkreettista apua siihen, miten sähköt kannattaa uuteen kotiin laittaa. Paljon pieniä huomioita, joita ei itse olisi osannut ajatella.
Huomioimme taloon mm. tosi paljon erilaisia varauksia. Varauksia: portaiden valaistukselle, himmentimille eri puolille taloa ja varsinkin varauksia talon ulkopuolisille sähköille. Tässä vaiheessa on hyvin hankala sanoa, mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee ja varauksien laittaminen ei nostanut paljoa hintaa sähkön peruspakettiin, joten se tuntui parhaalta ratkaisulta. Talopakettiin kuului yllättävän kattava sähköpaketti, pistorasioita oli ainakin joka huoneessa jo niin monta, ettei niitäkään lisätty kuin muutamat.

Alkuvuonna oli myös kiintokalusteiden sekä keittiösuunnitelmien lopulliset viimeistelyt. Olimme jo edellisenä keväänä tehneet hyvät keittiö- kodinhoitohuone-, kylppäri-, wc-suunnitelmat, joten mitään isompia muutoksia ei tarvinnut tehdä. Pientä hienosäätöä vain. Kiintokalusteet tulevat Designtalon kumppanilta Novartilta. Meille tulee valkoinen keittiö isolla niemekkeellä, ja vaalean sävyisellä (hiekka) sekä eläväisellä keraamisella tasolla. Kodinhoitohuoneesta tulee oliivin vihreä, ja alakerran wc sekä yläkerran pesuhuoneen kalusteet ovat valkoiset, koska ilmettä haetaan laatoilla ja maalilla.

Värisilmän myymälöissä olemme ravanneet moneen kertaan hypistelemässä laattoja. Laattojen valinta on ollut haastavaa, koska on niin paljon kivoja vaihtoehtoja. Sisustussuunnittelijalta sai laattojen valintaan hyvin neuvoja; valintojen lisäksi, yhdistelmiin, asennus-suuntiin ja saumoihin.
Haluttiin erilaista ilmettä tuovia laattoja, mutta kuitenkin ajattomia, jotka miellyttävät molempien silmää monet tulevat vuodet.
Henkilökohtaisesti isoin ongelma laattojen valinnoissa oli se, että tykkään liian monesta erilaisesta tyylistä. Tekisi mieli laittaa joka tilaan ihan erilaisia laattoja ja värejä. Voin vain kuvitella, mun arkkitehti siskon ilmeen tällä hetkellä. Saatiin kuitenkin tehtyä hyvät valinnat, joihin olemme molemmat tosi tyytyväisiä. On paljon luonnonläheisiä sävyjä, mutta myös persoonallista kuviolaattaa ja mm. oliivin vihreää.

Portaat suunniteltiin Tähtiportailla. Meille on tulossa mustat pinnaportaat, lattian kanssa mätsäävillä askelmilla sekä valot askelmiin. Mustien ristikkoikkunoiden takia haluttiin myös portaisiin samanlaista fiilistä. Portaiden malli oli ollut ollut jo pitkään mielessä ja paikan päällä suunnittelussa se oli helppo vahvistaa.

Saunanlauteet- ja paneelit, lattia, katot, listat, seinämaalit – kaikki nämä valittiin sisustusillassa laattojen lisäksi. Vielä on saunan suunnittelu ja vesikalusteet (suihkut, hanat, wc istuimet) lyötävä lukkoon. Valinnat ovat onneksi pitkällä, suihkut ja hanat päädyttiin ottamaan Grohelta, joka oli myös Designtalon kumppani ja jonka hanat ja suihkut meillä on tälläkin hetkellä kotona. Ainoa haaste on ollut, että mitkä kaikki tuotteet ovat tyyppihyväksyttyjä Suomessa. Se rajaa tällä hetkellä paljon valintoja.

Materiaalien vertailua. Keskeltä löytyy meidän valitsema lattia.

En malta odottamaan, että päästään näyttämään teille meidän todellisia valintoja ”livenä”, mutta koska perustukset ovat nyt valmiit niin seuraavaksi odotellaan tulevaa elementtitoimitusta, joka on muutaman viikon päästä!!!

Pysykää kuulolla, koska nyt projekti etenee!

4 Kommenttia