Avainsana-arkisto: Seminyak

BALI, pikakelauksena!

Heräsin tänään ensimmäisen kerran klo 03.20… eli kroppa on edelleen ihan trooppisen Balin kellon kierteessä. Eilen matkustimme ensin 9h Dohaan ja sieltä 6h Helsinkiin. + kaikki odottelut ja lentokenttäkuljetukset; niin reissuun taittui yhteensä vuorokausi. Kotiin kun pääsin, niin ensimmäisen pyykkikoneellisen jälkeen nukahdin sohvalle (klo 17 aikaan). Sain viimeisinä päivinä reissusta kaverin mukaan Suomeen, nimittäin; sen verran heikko olo oli eilen, että ruoka ei maistunut, vatsa oli sekaisin, päähän jomotti ja lihakset olivat kipeät ja veltot, mutta kotona ollaan ja tärkeintä ettei vaivat vaikuttaneet meidän upeaan reissuun ja olo on jo voiton puolella. 😉

Sain teiltä ihanilta lukijoilta ja seuraajilta viestejä, että toivoitte Balilta postausta, niin tottakai laitan tuleemaan. Kuvia reissun aikana tuli otettua lähemmäs 2000, joten niiden läpikäyminen on vienyt oman aikansa. Onneksi heräsin näin aamutunneilla niin on monta tuntia aikaa rustata täällä kaikki parhaat vinkit, kohteet ja fiilikset. 🙂

Balille reissaaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi; Qatar Airways, joka on valittu parhaimmaksi lentoyhtiöksi lentää nykyään Dohan kautta Balille. Lennon kestä on juuri tuo 6 + 9 h ja välilasku on noin 2-3h. Toinen lennoista on yön- tunneilla, joten pystyy hyvin nukkumaan. Lentoyhtiö toimi hyvin, ei mitään valittamista ja lennolla on jäätävä valikoima leffoja, joita voi katsoa. Bongasimme itse lennot lentodiilien kautta kesällä, ja hinta oli niin edullinen, että oli pakko varata reissu juuri ennen joulua. Vaihtoehtona esim. siskoni otti lennot Kilroyn kautta, jolla on opiskelijoille edullisemmat hinnat ja parempi peruutustakuu.

Saavuimme 5.12 Balille, josta ensimmäisenä suuntasimme surffauksen perässä Kutalle. Kuta on tunnettu hyvistä surffi-rannoista; kuten, Legian beach ja monista surffikouluista. Lisäksi Kutalla on railakka yöelämä, jos se joitain reissaajia kiinnostaa. Me päätimme ottaa vähän syrjemmältä hotellin, koska emme halunneet olla keskellä kaikuvaa yöelämää. Yövyimme ensimmäisen viikon Fontana hotellissa, joka oli aikalailla keskitasoinen hotelli. Siistit huoneet ja kiva hotelli alue, mutta aamupala ei ollut mitenkään erikoinen, joten se kannattaa syödä muualla. Sijainti oli hyvä, sillä hotellilta pääsi kätevästi takseilla niin Legian- rannalle ja kävelykadulle kuin esim. Seminyakiin. Kuvissa hotelli näyttää paljon isommalta kuin oikeasti on, mutta henkilökunta oli erinomainen, joten ihan suositeltava hotelli. 😉

Legian street.llä on paljon kauppoja ja ravintoloita, joten siellä voi hyvin shoppailla sekä käydä syömässä ihanissa ravintoloissa. Meidän ihan leppari ravintolat Kutalla ja lähellä Legiania olivat: Fat chow ja Kori restaurant. Näissä sai todella hyvää Indonesialaista ruokaa sekä molemmat ravintolat olivat todella makean näköisiä.

Kori Restaurant

Nyt jos jälkikäteen saa viisastella, niin olisimme ehdottomasti ottaneet hotellin mielummin Seminyakista. Alue oli todella kiva, ja vietimmekin viikosta puolet täällä. Alue oli ”boheemimpi” täynnä ihania ravintoloita ja super kivoja kauppoja. Seminyakin sijainti oli kuitenkin vain 2km päässä meidän hotellista ja taksimatka maksoi noin 2€, joten ei todellakaan haitannut käyttää taksia. Parhaat ravintolat Seminyakissa olivat: Chandi, Ginger Moon ja hauskana viimeisen illan ravintola-miljöö kokemuksena Bambu. Lisäksi aamupala/brunssi paikkana ihana Grain.

Bambu Restaurant

Vietimme Kutalla ensimmäisen viikon. Viikko piti sisällään lähinnä surffausta, treenaamista hotellin pienehköllä salilla, uimista, shoppailua ja ravintoloita. Tämän jälkeen otimme taksin ja suuntasimme Balin keskimaahan; Ubudiin. Ubudissa odotimme eniten nähtävyyksiä ja kaunista luontoa.

Pääkatu Ubudissa on Monkey Forest- street, joten hotelli kannattaa ottaa siitä läheisyydestä, jolloin nähtävyydet, kaupat ja ravintolat ovat kävely-etäisyydellä. Otimme aluksi hotellin kauempaa, kunnes juuri ennen reissua tajusimme äkkiä vaihtaa lähemmäs. Olisi kuitenkin pitänyt katsoa hotellia hitusen tarkemmin, sillä Ubudin hotellimme Pertiwi Bisma 1, oli alueena ja kuvissa todella kiva, mutta huoneet ja hotellin toiminta ihan toista luokkaa. Naurua ainakin näihin 3 yöhön mahtui, joita siellä vietimme. En kuitenkaan suosittele tätä hotellia, teille, jos matkaatte Ubudiin. 😉

Ubudin nähtävyydet olivat todellakin näkemisen arvoisia. Ensimmäisenä päivänä kävimme Ubud palacessa, joka sijaitsee ihan pääkadulla. Tämän jälkeen otimme hotellilta kuljettajan joka vei meidät ensin Monkey Forestiin ja tämän jälkeen, vähän pidemmälle Tegalalang Rice Terracelle.  Nämä molemmat nähtävyydet ovat Ubudin ”Must see”- listalla. Monkey forest on ihana kävelyreitti täynnä upeaa luontoa ja samalla voit seurailla apinoiden toimintaa. Täällä on kuitenkin syytä pitää aurinkolasit ja pienemmät tavarat repussa, jottei apinat vie niitä käsistä. Kameralla pystyi ihan lähietäisyydellä kuvaamaan, joten turhan varovainen ei tarvitse olla. Rice Terrace oli taas jotain ihan mieletöntä… alue oli todella kaunis, enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa. Näkemisen arvoinen paikka! Tottakai tästäkin on tehty ”turistinähtävyys” ja samalla matkalla on erilaisia pisteitä, joissa joudut maksamaan päästäksesi kulkemaan ja joka nurkassa joku tarjoaa mahdollisuutta ottaa kuvaa, jotta joutuisit maksamaan vielä lisää. Eli olkaa ystävällisiä, mutta näissä kohteissa turistien hyvyyttä yritetään käyttää hyväksi. 😉

Ubud palace

Ubud palace

Monkey Forest

Rice Terrace

Lähellä pääkatua pääsee myös ihan kävellen Campuhan Ridge Walkille, joka oli myös todella kaunis paikka. Kävelyreitti on lyhyt, joten suosittelen ihmeessä, että samalla reissulla vierailee siellä.

Ridge walk

Ravintoloiden hintataso Ubudissa oli hiukan korkeampi kuin Kutalla. Parhaita ravintoloita ja kahviloita, joissa kävimme oli ehdottomasti: Watergrass, Folk Cafe, Warung Biahiah ja Copper Restaurant.

Ubudissa kannattaa varautua sateisiin. Meillä kävi hyvä tuuri, että ehdimme käymään nähtävyydet aurinkoisina aamuina, jolloin myöskään turisteja ei ollut liikenteessä, mutta Ubudissa satoi lähes kokoajan aamupäivästä iltaan asti. Lisäksi nähtävyydet ovat nopeasti nähty, joten 1-2 yötä Ubudissa olisi riittänyt todella hyvin.

Ubudista otimme taksin viimeiseen yöpymis- kohteeseemme Nusa Duahan. Yövyimme viimeiset neljä yötä Novotel Bali Benoa, hotellissa. Kaikista Balin hotelleista tämä oli ehdottomasti hienoin ja piti sisällään ihan luksus aamupalan. Hotelli sijaitsi ihan rannan tuntumassa ja vesiurheilupaikkojen läheisyydessä Tanjung Benoassa (Alue Nosa duassa). Kävimme suppailun lisäksi huikealla donitsi-ajelulla merellä.

Nopeasti huomasimme, että Nosa Duan alue oli todella turisti keskeinen; niin hinnat kuin aktiviteetit, ravintolat ja shoppailukohteet. Viimeiset neljä päivää reissusta oli ihan kiva ottaa rennommin, mutta kuitenkin reissaaja-tyyppinä olen enemmän paikallista kulttuuria, ruokaa ja elämää janoava, joten Nusa Dua ei kohteena ihan vastannut siihen. Onneksi Bali on saarena tosi pieni ja kulkuyhteydet ovat taksilla edulliset ja helpot, joten kävimme viimeisenä iltana vielä Uluwatussa.

Uluwatu Temple

Uluwatussa oli todella upeat rannat ja on loistava kohde surffareille. Uluwatu Temple- oli henkeä salpaavan kaunis paikka, mutta siellä jos jossain tulee varoa apinoiden agressiivisuutta. Nimittäin jokaiset silmä- ja aurinkolasit ovat siellä mennyttä. Kameroistakin on syytä pitää kovasti kiinni. Loppuhuipennuksena kävimme syömässä ihanassa näköala- ravintolassa Single Fin.ssä, jossa hyvällä tsägällä näkee myös upean auringonlaskun. Meillä ei tätä tuuria ollut, mutta upea meri ja ravintolan tunnelma kruunasivat koko loman. Tämä ravintola on tunnettu siitä, että maailman luokan surffaajat kokoontuvat sinne syömään.

Single Fin

Uluwatu Temple

Kaiken kaikkiaan Bali on ihan mieletön paikka reissata, siellä on jokaisella matkaajalle jotakin. Voit halutessasi elää aktiivista reppureissaajan elämää, kiertää saarta ja kokea erilaisia elämyksiä niin luontoa, upeita rantoja, paikallisia ravintoloita, vesiurheilua, temppeleitä ja nähtävyyksiä tai halutessasi ottaa ihan rennosti luksus hotelleissa. Majoittuminen on edullista ja myös edullisia lentoja löytyy kun kärppänä niitä etsii. Ruoka on taivaallisen hyvää ja matkalaukkuun ei todellakaan tarvitse pakata pitkiä vaatteita. Joulukuu on Balilla sadekautta, mutta sitä on turha stressata. Yleisesti sateet ovat joko yöllä tai päivällä max. tunnin mittaisia kuuroja. Eli sää on aurinkoista ja puolipilvistä pääsääntöisesti. Voin enemmän kuin suositella kohdetta teille kaikille ja me lähdemme mielellään uudestaan kohteeseen, kiertämään saaren pohjois-osaa seuraavaksi.

Laittakaa ihmeessä kysymyksiä, jos kaipaatte johonkin täydennystä!

Ihanaa joulun odotusta kaikille, yritän itsekin tässä päästä takaisin joulufiilikseen… <3

8 Kommenttia