Avainsana-arkisto: reissupostaus

Norjan Lofootit, Barebellsin matkassa…

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

Jostain syystä olen valinnut joka kerta omaksi lomakohteeksi lämpimän rantaloman, mutta nyt mieli avartui entisestään muutakin matkailua kohtaan. Kun sain kutsun Barebellsin uuden jouluproteiinipatukan lanseeraus reissulle.

Omatoimireissu olikin jo suunnitteilla, koska olen aina halunnut matkustaa Norjaan ja varsinkin Lofooteille. Aiemmin olen oman matkabudjetin käyttänyt lämpimiin kaukomatkoihin. Soitto Barebellsin Ellalta aikaisti kuitenkin suunnitelmat Norjaan.

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

Hetki kun nousimme bussiin ja lähdimme kohti ensimmäistä ”haikkaus” reissua, tajusin että tälläset matkat ovat just mua varten. Karun kauniit maisemat, pikkukylät täynnä eri värisiä puutaloja, vuoret, puhdas merivesi ja vaeltaminen… Ai, että mä tykkäsin!Ensimmäisenä kokonaisenä päivänä pitkän matkustuspäivän jälkeen oli vaellus Mannen vuorelle. Mannen vuori on ollut suuressa suosiossa sen eeppisten maisemien takia, sekä sinne on helppo nousta, vaikka et olisikaan aiemmin vaeltanut. Haluan kuitenkin muistuttaa, että vuorille on kuollut monia liian uhkarohkeita vaeltajia, joiden on ollut pakko saada kuvat pudotuksen läheltä. Hienoja kuvia saa kyllä ilmankin, että menee keikkumaan reunoille, joten kannattaa olla varovainen.

@Jacob Papinniemi

@Jacob Papinniemi

Vuoren toisella puolella oli ihana pikkukylä, jonne menimme lounaalle ja vielä saunan jälkeinen illallinen oli aivan mieletön kokemus Norjan parhaan kokin omassa ”takapiharavintolassa” Food Studiolla. Seuraava päivä alkoi vähän räväkämmällä crossfit-aamutreenillä ennen aamupalaa takan ääressä. Kroppa tutisikin sopivasti ennen Speedboat reissua, jossa vauhtia ja huikeeta fiilistä riitti!

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

Valaita emme nähneet ollenkaan, mutta maisemissa ei ollu valittamista. Oli jatkuvasti ihan epätodellinen olo, että olemme niin lähellä Suomea, mutta maisemat ihan eri planeetalta. Merikotkia tuli kuitenkin nähtyä sekä vuorimaisemat vain paranivat paranemistaan..
Toinen vaellus tehtiin läheisellä Ball stadin alueella. Vuoren nimeä en tiedä, mutta se oli hyvin lähellä Sollsiden Brygge- hotellia missä yövyimme koko reissun ajan.
Näkymät olivat hyvin erilaiset kuin ensimmäisellä vaellus reissulla, mutta niin symppikset. Pakko laittaa teille muutama oma puhelinkuva vuorelta…Kuvissa olevalla kylä-alueelle yövyimme koko reissun ajan, niin kaunis paikka! Ja todella mukavaa sakkia. Vuorelta käveli melkein 45 min takaisin Hotellille, niin lähes jokainen meistä sai joltain paikalliselta kyydin takaisin Hotellille.

Voin suositella Norjaa ihan kaikille. Varmasti paras aika matkustaa Norjaan on keväästä- syksyyn, jolloin pystyy vielä kunnolla vaeltamaan vuorilla. Pohjois- Norjassa auto on melkein pakollinen, koska välitykset ovat pitkiä, eikä paikallisliikennettä pahemmin ole.

Suosittelen melkeen Helsingistä lähtemään autolla junaan ja ajamaan pohjoisesta Ruotsin läpi Norjaan. Tai sitten lentämään Helsingistä Osloon ja Oslosta esim. Närviikkiin ja vuokraamaan auton. Osalla teistä voi olla vieläkin parempia matkaplänejä tai kokemuksia, niin kommentoikaa niitä ihmeessä tähän. Niin saadaan tieto kaikille jaettavaksi!

@Joey Palmroos

@Joey Palmroos

Kiitos vielä älyttömän paljon Barebells unohtumattomasta reissusta, kokemuksista ja huipusta seurasta! On siis aivan mielettömän kiitollinen olo, että pääsin kokemaan näin hienon reissun… <3

”Reissu oli osa omaa vuotuista sponsori-yhteistyötä Barebellsin kanssa”

0 kommenttia

Laliga Experience- Fudisvieraana Sevillassa

Siis en edes tietä mistä aloittaa… Tässä on nyt fiilistelty tätä reissua monta päivää, niin ehkä nyt voisin vähän avata koko reissua ja kokemusta Sevillassa LaLigan ja Cmoren kutsuvieraana….

Olen itsekin entinen futari. 12 vuotta tuli pelattua jalkapalloa, kasvattiseurana EBK, josta siirryin piirijoukkueen suosittelemana FC Honkaan. Hongassa tuli pelattua pari kautta B- sm sarjaa ja sieltä nousin 15v ensimmäistä kertaa Naisten liigaan ja olin mukana nuorten maajoukkueringissä. Pelivuodet naisten liigassa olivat täynnä loukkaantumisia ja monia polvileikkauksia, mutta silti edelleen seuraan fudista ja todellakin tykkään lajista!

No miten sitten juuri minä päädyin Cmoren vieraaksi katsomaan Laligaa.. Laliga Experience järjestetään n. 19 kertaa vuodessa. Idea on kutsua paikan päälle katsomaan LaLigaa, aina yksi toimittaja ja yksi vaikuttaja, jotka ovat tietenkin kiinnostuneita fudiksesta. Tempauksella halutaan lisätä LaLigan tunnettavuutta jokaisessa maassa. Tällä kertaa reissuun lähdimme Minä ja toimittaja Pekka Mäntylä Suomesta sekä Mexicosta mukaan tulivat uutisankkuri Maria sekä fudis tubettaja- Isra. Ja todellakin oli niin kiitollinen olo, että tulin valituksi mukaan. Yksi unelma toteutui kyllä tällä reissulla! Kaiken lisäksi meillä oli super hauskaa tässä porukassa!!

Pekka, Maria, meitsi, legenda Rafael Gordil, Isra
Estadio Benito Villamarín

Mitä reissussa tapahtui?

Lensimme torstaina 14.3 Frankfurtin kautta Sevillaan ja ensimmäisenä iltana meitä vastassa odotti tervetuliais-tilaisuus. Tilaisuudessa saimme omat nimikko- Real Betis Balompie- pelipaidat, sekä samalla pääsimme tutustumaan toisiimme sekä viikon ohjelmaan. Illalla tottakai mentiin syömään tapasta… 😉 Pakko sanoa, että espanjalaiset ovat kyllä niin vieraanvaraisia, tuli todella tervetullut olo heti kättelyssä.

#37
Nam

Seuraavana päivänä pääsimme seuraamaan Betiksen treenejä, sekä tapaamaan pelaajia. Viikko piti sisällään myös nähtävyyskierrosta Sevillan upeassa kaupungissa ja voin sanoa, että Sevilla oli enemmän omaan mieleen kuin esimerkiksi Madrid ja Barcelona. Kaupunki oli todella kaunis, eikä niin täynnä turisteja.

Lisäksi päiviin mahtui ikimuistoisia hetkiä, kuten tapas-lounas jahdilla, perinteistä espanjalaista flamenco esitystä sekä hauskoja haasteita, joita pääsimme suorittamaan sekä tottakai paaljon paljon paljon erittäin hyvää ruokaa!!

Haasteita olivat mm. arvaa kuka peli- laligan pelaajilla, pelaajatietovisaa, pomputteluskabaa, tapaskokkikoulua + kisaa sekä pääsin itsekin haastamaan meidän porukkaa punnerrushaasteeseen.



Koko reissu huipentui tietenkin pelipäivään! Betis sai vastaansa Barcelonan, ja voin sanoa, että tätä matsia odotin todella innolla. Oma lapsuuden idolini Messi kentällä ja vielä se, että pääsimme pressitiloihin sekä kentän reunalle seuraamaan pelaajien valmistautumista illan otteluun. Tämä oli toinen kerta kun pääsin katsomaan laligaa livenä, mutta tämä kokemus oli ihan ylitse muiden. En tiedä tulenko enää koskaan kokemaan mitään tälläistä.

MESSI

Pelissä tunnelma oli todellakin katossa, niin kuin videosta voi aistia. Jos edes vähän saataisiin Suomeen sitä kannustuksen määrää mitä Benito Villamarín stadionilla oli, olisin super ilonen!

Messi loisti pelissä tykittäen hattutempun, jolloin myös koko yleisö huusin Messin nimeä ääneen, juuri nii…, myös betiksen fanit. Fc Barcelona otti lopulta odotetun 1-4 voiton Betiksestä. Ja meidän ikimuistoinen reissu sai mahtavan päätöksen.

Kiitos todella paljon LaLiga ja LaligaExperience sekä Cmore, että sain kokea tämän unohtumattoman reissun! Uskokaa tai älkää, mutta tulen muistamaan tämän koko lopun elämän!

0 kommenttia

Barcelonan reissu askelmittarit sauhuten – parhaimmat matkavinkit

Reissaaminen on aina ollut itselle tärkeä harrastus ja osa omaa hyvinvointia. Kokemukset ja muistot kasvattavat omaa henkistä pääomaa ja myös niihin haluan satsata. Olen Espanjassa käynyt monia kertoja, mutta jostain syystä en koskaan Barcelonassa. Keväällä löytyi edulliset lennot, joten päätimme vihdoin tutustua Barcelonan kaupunkiin ja sen tarjoamiin nähtävyyksiin. Toki ruoka oli lomalla isossa osassa!

Ensimmäisenä päivänä lennot tulivat niin hyvään aikaan, että olimme jo aamu 9 aikaan Barcelonassa. Päätimme lähteä kävelemään rantaan. Niin kuin voitte arvatakin, ranta vetää paljon turisteja puoleensa. Rantaviiva oli hauska kävellä läpi, mutta itse ranta ei ollut niin houkuttava, että siellä olisi halunnut enemmän viettää aikaa. Suosittelen melkein ottamaan junan kauemmaksi, missä on rauhallisempia ja kauniimpia rantoja.


Toinen päivä nimettiin sporttipäiväksi, koska aamusta lähdimme kiertämään FC Barcelonan kotistadionin Camp Nou.n. Stadionille kannattaa mennä heti aamusta klo 10.00 aikaan kun ovet avataan, jotta välttää kovimman keskipäivän turistiruuhkan sekä liput kannattaa ostaa etukäteen Suomesta. Kierros piti sisällään museon, katsomoon pääsyn, vaihtopenkit, pukukopit, pressitilat sekä selostuskopit stadionin katon yläreunassa. Stadion on kyllä super siisti, mutta ens kerralla toivottavasti pääsisi peliä katsomaan!



Camp Nou kierroksen jälkeen päätimme mennä v. 92- Barcelonan Olympialaisiin rakennettuun ”olympiakylään” sekä Parc De Montjuic aluelle. Kun lähtee metrolla Camp Nou.lta kohti Olympiakylää voi pysähtyä Magic Fountainin kautta, joka on itsessään upea nähtävyys. Tästä on ihan kävelymatka Olympiakylää kiertävälle reitille. Puisto on tosi mielenkiintoinen ja on huippua ajatella miltä kisakylä on näyttänyt olympialaisten aikaan.  Lisäksi puistoon on ilmainen sisäänpääsy.




Kolmantena päivänä päätimme mennä ensin aamupäivästä suosittuun Park Guell.in puistoon. Puistoon kannattaa todellakin varata liput etukäteen. Ärsyttävää toki on ostaa liput tiettyyn aikaan tietylle päivälle, mutta iso osa turisteja käännytettiin maksullisen alueen porteilta pois koska liput olivat loppuunmyyty. Eli ostakaa liput etukäteen netistä. Puisto on todellakin näkemisen arvoinen jos matkustaa Barcelonaan. Kannattaa vaikka odotellessa kiertää ensin puiston ilmainen alue ennen kuin pääsee maksulliselle alueelle sisään. Tykkäsin tosi paljon puistosta kokonaisuudessa ja vietimmekin siellä reilusti yli 2 tuntia.





Park Guellin jälkeen kävelimme oikeastaan alemmas keskustaa kohti, jossa meillä oli aika varattu Casa Batlloon. Ennen Casa Battloa ehtii ulkoa näkemään Casa Milan, joka sijaitsee ihan lähellä Casa Batlloa. Casa Battlo oli myös todella kaunis Gaudin suunnittelema rakennus. Hauska oli saada kuulokkeet, joista sai suoraan inffoa ja historiaa kierroksen jokaisesta huoneesta ja ylipäätään koko talosta. Talon pystyi hyvin kävelemään omaan tahtiin lävitse, koska ei tarvinnut odottaa oppaan kertomuksia. Talo on todella erikoinen ja kaunis, myös näkemisen arvoinen. Kierros ei kestä kovinkaan kauan, mutta jono kylläkin, mikäli ei ole ostanut lippuja etukäteen.



Neljäs päivä alkoi vähän rennommin oman Hotellin altaalla, koska olimme joka päivä ylittäneet askelissa 25 000 rajapyykin ja olleet liikenteessä lähestulkoon jatkuvasti muutamaa ruokataukoa huolimatta. Kävelyä tuli siis todella paljon, joka oli toki kiva, koska näimme näin parhaiten myös kaupunkia. Ilmat olivat kuitenkin joka päivä yli 30 astetta ja joka paikka oli tupaten täynnä turisteja, niin pieni aamun hengähdys ei ollut yhtään pahitteeksi, varsinkaan kuin näkymät Hotellilta olivat henkeä salpaavat. Pystyimme Hotellin kattoterassilta aina katsoa mihin lähdimme seuraavaksi retkelle.

Vasta iltapäivällä lähdimme Barcelonan tunnetuimpaan turistikohteeseen Sagrada Familiaan. Kirkkoa on rakennettu jo yli 200 vuotta, ja edelleen se on isosti remontissa. Voi olla tuurista kiinni mihin ajankohtaan siellä vierailee ja mitä kaikkea siellä lopulta näkee. Myös Sagrada Familiaan, on syytä ostaa liput etukäteen, koska myös näissä lipuissa on päivä ja kellonaika milloin nähtävyydessä tulisi käydä. On hyvä muistaa yleiset pukeutumissäännöt eli ei kannata lyhyillä shortseilla ja topilla mennä kirkkoon, ovella käännytettiin monia turisteja pois ennen kuin olkapäät on peitetty.

Kirkko on sisältä todella kaunis ja isompi kuin voi arvatakkaan. Hissi vie ylös kirkon yhteen tornista, mutta meille sattui hyvinkin rempassa oleva tornin alue. Tornista tullaan alas todella ahtaita portaita ja lopulla myös vaarallisia kierreportaita, jotka ei varmasti sovi ahtaanpaikan- kammoiselle. Portaita on yli 400 eikä kiertoreittiä ole, eli jos vähänkin oma ahtaanpaikan- kammo arveluttaa, suosittelen pysymään vain kirkon sisällä pohjakerroksessa.





Sagrada Familian jälkeen lähdimme kävellen kohti Palau de la Musican– musiikkitaloa, jonka halusin nähdä ulkoapäin, Sisälle emme ostaneet erikseen lippuja. Sekä samalla matkalla kävimme myös ulkoa katsomassa Barcelona Cathedralin, joka on todella upea ulkoa.


Katetraalilta kävelimme suoraan suosittuun markettiin: Mercat de la Boqueriaan, jossa söimme oman illallisen maistelemalla kaikkea ihanaa mitä kojuista sai. Marketista löytyy myös istumapaikkaisia ravintoloita, mutta helposti tulee täyteen samalla kuin markettia kävelee ja ostelee kävellessä ruokia.



Reissu sisälsi myös melkein joka päivä shoppailua kävelyreittien varrella. Parhaat shoppailukadut ovat oikeastaan kaikki ostoskadut, jotka lähtevät Placa se Catalunyan aukiolta eri suuntiin. Aukiolta pääsee hienoimmista kauppakaduista (Passeig de Gràcia – katu) , peruskauppoihin (Carrer de Pelai- katu) ja turisti putiikkeihin (la Rampla).

Parhaimpia Barcelonan ravintoloita joita voin mielelläni suositella:

  • Brunch & Cake, varsinkin brunssiin ja lounaaseen.
  • Avocado, tosi hyvä lounaspaikka
  • Musiikkitaloa vastapäätä oli hyvä tapas paikka Tosca Palau
  • Bodeca Biarritz 1881, oli todella pieni mutta hyvä tapaspaikka
  • Sekä varsinkin espanjalaisten suosittelema Ciutat Contal, oli hyvä ja hyvällä fiiliksellä varustettu tapaspaikka.

Muita erityisvinkkejä Barcelonan reissuun:

  • Reissussa kannattaa ehdottomasti ostaa 10 kerran metrolippu, jota voi käyttää vaikka koko perhe. Metrot kulkevat hyvin nähtävyyksien lähelle, vaikka kävelymatkaa tulisikin. Lipun hinta taisi olla alle 10 euroa.
  • Lentokentältä pääsee myös hyvin metrolla tai bussilla Catalunyan aukiolle. Taksin hinta on matkasta riippuen 15-25 euroa Barcelonan keskustaan.
  • On hyvä huomioida erilaiset paikalliset lakot, esimerkiksi meidän reissun päälle sattui Taxilakko, joten taxit eivätkä bussit kulkeneet paluumatkalla kentälle. Metro- matka kesti vajaan tunnin, mutta jouduimme vaihtamaan 2 kertaan metroa, sekä lentokentälle pitää ostaa kalliimpi metrolippu.
  • Nähtävyyksiin kannattaa ostaa liput etukäteen. Tylsä on toki suunnitella reissupäiviä liikaa, mutta turisteja on varsinkin kesällä paljon ja osa nähtävyyksistä myydään loppuun. Monilla lipuilla pääsee myös järjettömän pitkien jonojen ohi helposti. Eli ostakaa pää-nähtävyyksiin liput etukäteen, jottei reissu ole yhtä jonottamista. Hyvä on huomioida, että nähtävyyksien liput ovat suhteessa todella kalliita, joten niihin kannattaa varata rahaa.
  • Taskuvarkaista varoiteltiin paljon, kannattaa olla tarkka ja varovainen laukkujen suhteen, mutta hysteerinen ei tarvitse olla.
  • Illalla liikkuu paljon huumeiden myyjiä, mutta ne eivät onneksi jää seuraamaan, kun kauniisti vain sanoo ”ei kiitos!”
  • Voin ehdottomasti suositella kohdetta kaikille. 3-5 päivän reissu riittää hyvin.

Toivottavasti tästä on apua, Barcan reissuun lähtijöille!

0 kommenttia

Nocco Camp Espana

Viime viikko hurahti Marbellassa.. ihana oli päästä hetkeksi aurinkoon! Keli oli Suomen kesän lämpötiloissa mutta ainoa ero oli, että aurinko paistoi joka päivä.  Alkuviikosta teimme omia duunijuttuja ja otimme rennosti. Tarkoitus oli myös mennä surffamaan.. noh tällä polvella jäi surffaus väliin, mutta ihan vain maiseman vaihto piristi todella paljon.

Torstaina koko NOCCO-porukka tuli Espanjaan ja tapasimme kaikkien maiden edustajat, urheilijat ja instagram- kisan voittajat Mike’s gymillä. Olin odottanut tätä reissua todella paljon, eikä tarvinnut montaa kertaa miettiä lähdenkö kun Nocco kysyi reissuun mukaan ja vielä kun näin minkälaiset treenipuitteet meitä odotti.  Alussa oli tosi rankkaa, kun teki mieli tehdä kaikkea muiden mukana, mutta et SAA! Ei ollut todellakaan helppo katsoa vierestä kun muut treenasivat täysillä esteradoilla ja itse poljin kuntopyörää.

Perjantaina menimme kuitenkin rannalle, suuppaamaan, melomaan ja kisailemaan. Olin lähes kaikessa täysillä mukana oman kunnon ehdoilla. Leikkauksesta oli kulunut vasta 5 viikkoa, joten piti ottaa todella maltillisesti. Supata pystyin istualteen ja meloa nyt tietenkin pystyi! Hypyt, juoksut ja kyykyt piti skipata suosiolla. Olin kuitenkin täysin mukana kisoissa ja jopa yllätyin positiivisesti miten hyvin pystyin osallistua kaikkeen. Illalla me kaikki Nocon urheilijat vedimme erilaisia workshoppeja, joista meidän suomen edustajien oli kontaktilajien lajinomainen ajatus ja reaktiokyky harjoittelu.

Lauantaina oli vaelluspäivä. Ajattelin aluksi, että vaellus La Cruz vuorelle jäisi itseltäni väliin, mutta päätin kuitenkin yrittää. Puoleen väliin oli oppaiden mukaan mahdollista mennä, mutta loppu oli hankalaa maastoa; irtokiveä, kalliota ja jyrkempiä nousuja. Päätin kuitenkin yrittää huipulle asti ja sinnehän lopulta pääsinkin. Meinasi itku tulla kun en olisi itsekään uskonut pystyväni vaeltamaan huipulle asti 5 viikkoa leikkauksen jälkeen kun olin 5 viikkoa joutunut kävelemään kepeillä. Koko porukka tsemppasi ihan huimasti ja onneksi Niko oli mukana auttamassa hankalimmissa kohdissa. Alas oli vieläkin vaikeampaa, mutta reissu sujui silti hyvin ja sillä yhteishengen määrällä nyt pystyy mihin vain! Näkymät ylhäältä olivat ihan mielettömät, enkä kadu yhtään, että lähdin vaellus-reissuun mukaan.

Lauantai-iltana kisailtiin vielä maittain esteradalla ja erilaisissa fyysisissä tehtävissä. Osaan pystyin osallistumaan, mutta suurimmaksi osaksi huusin ja kannustin kitarisat ruvella sekä meidän Suomen tiimiä, että ihan koko porukkaa! leikkimielinen skabailu on aina hauskaa ja kun ei itse voinut oikein osallistua niin fiilistä pidin yllä piippuun asti!

Mike’s Gym oli ihan mieletön paikka treenata, jos tykkää haastaa itseään niin esteradoilla kun kiipeilyesteissä. Esterata oli 3.5 km pitkä ja se sisälsi 71 estettä. Jokaiselle löytyi radalta sopivia esteitä ja haastetta sitäkin enemmän. Lisäksi paikalta löytyy hyvät treenipuitteet sisäsaleilta ja kappailualueelta. Jos suuntaat Espanjaan; Malagan, Marbellan tai Fuengirolan suuntaan ja etsit treenipaikkoja tai leirejä niin suosittelen todellakin Mike’s Gymiä. Haluan itse ehdottomasti päästä sinne uudestaan, kun pääsen takaisin kuntoon. Gymiltä löytyy myös majoitusmahdollisuus ja heidän nettisivuilta löytyy hyvä esittelyvideo koko alueesta.  (www.mikesgymmarbella.com) 

Kiitos NOCCO ihan mielettömän ikimuistoisesta reissusta!

 

 

 

0 kommenttia

Unkarin reissu kuvina

Unkarin Rugby Em- Trophy kisojen jälkeen ehdimme kiertämään aamupäivän turnaus kaupungissa Esztercomissa sekä vajaa kaksi päivää Budapestissä, tässä muutamista must see kohteista kuvia.

Mária Valéria Bridge/Esztergom Basilica / Cathedral

Esztergom Basilica / Cathedra

Budapest, Matthias Church

Matthias Church

Matthias Church

Fisherman’s Bastion

Matthias Church

Parliament

Unkari oli itselleni hyvin tuntematon paikka, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Budapestissä olen halunnut käydä ja nyt haluan sinne vielä uudestaan paremmalla ajalla. Budapest oli todella kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää! Emme mitenkään ehtineet käydä edes suosituimpia nähtävyyksiä läpi. Olin todellakin positiivisesti yllättynyt miten upealta Budapestissä näytti ja miten paljon nähtävää oli, uskoisin että 3-5 päivän reissu olisi sopiva. Odotan innolla uutta reissua Budapestiin, jolloin ehtii rauhassa katsella paikkoja muutenkin kuin ohikulkumatkalla.

Suosittelen todellakin käymään Unkarissa!!

2 Kommenttia