Avainsana-arkisto: raskaudesta palautuminen

Ensimmäinen kuukausi uuden arjen keskellä

Kaikki julkaisun kuvat on ottanut valokuvaaja Marjaana Laitinen / www.marjaanalaitinen.com

Kuten edellisessä julkaisussa kerroinkin, oli synnytys tällä kertaa aika ”heavy.” Optimistisena ihmisenä ajattelin, että synnytän vaan ja samana päivänä lapsen kanssa kotiin. Niin se ei ihan mennyt, mutta vaikka kaiken kaikkiaan kokemus oli tosi rankka ja ajattelin, että tästä ei hevillä palaudu, kovat jälkisupistukset mulaan lukien, niin ihme kyllä muutaman päivän ja ensimmäisen viikon jälkeen fiilis oli ihan toinen. Nyt kun kuukausi on synnytyksestä takana, olo on jo todella hyvä ja tuntuu, että siitä olisi jo niin pitkä aika kun meidän perheestä tuli nelihenkinen.

Ihmiskeho on ihmeellinen. Tuntuu tosi hienolta, miten pieni ihminen kasvaa raskauden ajan sisällä, syntyy ja miten heti keho alkaa palautumaan ja korjaamaan itseään. Vaikka palautuminen on monen tekijän summa ja palautumis-tahteja on yhtä monta kuin odottajaa niin silti se, miten kaikki tapahtuu on kyllä hienoa sekä samalla prosessi, joka varmasti opettaa omasta kehosta ja sen toiminnasta. Ainakin itse koen vahvasti näin. Muistan varsinkin ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen, miten paljon lisää sitä oppi omasta kehosta ja sen vahvistamisesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen palautuessa. Samalla koin ammatillisesti tosi tärkeäksi ymmärtää myös oman kokemuksen kautta omia raskaana olevia ja siitä palautuvia asiakkaita.

Nyt vielä kun synnytyskokemus oli täysin erilainen ja raskausmyrkytyksen lisäksi menetin paljon verta, täytyy nämä miettiä osana palautumista ja kuntoutumista. Omalla kohdalla seurasin alkuun 2vk verenpainetta tosi tarkkaan kotona ja jouduin syömään verenpainelääkettä. Sain kuitenkin lääkäriltä ohjeet: kun tietty viitearvo tulisi useamman kerran putkeen mitattaessa ja verenpaine olisi selvästi laskenut, niin sain lopettaa lääkkeen, ja niin lopetinkin. Rautaa syön edelleen joka toinen päivä vaikka hemoglobiini oli noussut jo tosi hyväksi. Ferritiinin mittautan vielä myöhemmin jälkitarkastuksen yhteydessä, koska sen nouseminen tapahtuu hitaammin ja on hyvä kontroloida tilanne.

Jälkitarkastus on hyvä mittari monille, josta näkee miten on oikeesti palautunut. Varsinkin jos se on oikeasti lääkärin laajempi tutkimus eikä pelkkä keskustelu. Suosittelen kaikkia valitsemaan tässä tapauksessa sisätutkimuksen, jotta oikeesti nähdään onko kohtu, lantionpohjan lihakset sekä vatsalihakset palautuneet. Tutkitaan munasarjojen kunto sekä, ettei kohdussa vain ole istukan jäämiä. Lisäksi suosittelen menemään äitiysfyssarille tutkimaan, mikä on lantionpohjanlihasten todellinen kunto, pystytkö hyvin aktivoimaan niitä sekä vatsalihasten erkauman tilanne kannattaa myös fyssarin toimesta tarkastaa. Lisäksi käynnillä saa hyvät liikkeet joilla voi edesauttaa palautumista.

Multa kysytään usein, että kuinka nopeasti saa synnytyksen jälkeen alkaa harrastamaan liikuntaa. Tähän ei ole yhtä oikee vastausta, usein ohjeistetaan, että kannattaa ensin käydä jälkitarkastuksessa. Mutta jos kunto on hyvä ei kannata istua sohvalla 6-12 vk ja odottaa, vaan aloittaa tosi maltillisesti kehon aktivoiminen.
Mistä sitten kannattaa aloittaa? – heti kun pystyy; kannattaa aloittaa aktivoimalla lantionpohjanlihaksia, käydä rauhallisilla kävelylenkeillä vaunujen kanssa sekä aktivoida/avata varsinkin yläkropan: selän, rintakehän, niskan ja hartiaseudun lihaksia. Koska imetysasennot ja vauvan kantaminen vetää kropan ihan jumiin. Näistä kannattaa aloittaa ja tuntemuksen mukaan lisätä liikettä ja tempoa asteittain. Totaali levossa harvoin täytyy olla (mikäli lääkäri ei näin erikseen määrää), ja pelkkä paikallaan oleminen voi hidastaa palautumista ja aiheuttaa enemmän jumeja ja kiputiloja kroppaan.
Omaan arkeen ja normaaliin arkiaktiivisuuteen palaaminen palauttaa alussa kehoa hyvin ja onkin todella suositeltavaa. Kuitenkin kun keho sallii, kannattaa kuntoutus aloittaa heti.
Treenaaminen ei kuitenkaan alussa tarkoita mitään hikiliikuntaa vaan enemmän vaan kehon aktivoimista, verenkierron sekä aineenvaihdunnan lisäämistä. Eli hyvin rauhallisesti saa lähteä liikkeelle. Ja on hyvä muistaa, että jokaisen liikunnallisella taustalla on merkitystä. Jos olet ennen raskautta ja raskauden ajan liikkunut paljon, et lähde raskauden ja synnytyksen jälkeen nollasta liikkeelle, vaikka se voi alussa tuntua itsestä siltä. Tästä syystä ei ole myös yhtä oikeaa vastausta siihen, että milloin ja miten kannattaa aloittaa synnytyksen jälkeen liikkuminen.
Ei kannata kauhistella ketään joka aloittaa omasta mielestä ”liian aikaisin” liikunnan tai liian ”myöhään”, koska jokaisen tilanne on erilainen ja niin monta asiaa täytyy alussa ottaa huomioon.

Fiilikset kahden lapsen äitiydestä ensimmäiseltä kuukaudelta…

Kun kahdesta tuli kolme oli fiilis ihan mieletön, paljon uutta sisältöä tuli elämään ja melkein kaikki muuttui. Ja kun kolmesta tuli vielä neljä oli asetelma täydellinen ja unelmien täyttymys.

Vaikka näin alussa lasten unirytmit ei ihan mene yksiin. Vauva valvottaa öisin ja isosisko herää tosi aikaisin, niin silti sitä on super onnellinen, että on juuri tässä elämäntilanteessa.
Mulle on ollut myös iso helpotus, että raskaus on ohi. Vaikka kuinka sitä muiden mielestä on hehkeimmillään ja kauneimmillaan niin itsestä se ei todellakaan siltä tuntunut. Painava ja kömpelö olemus ei sopinut ihan omaan elämäntyyliin, sekä kolotuksen tunteet ja jatkuva pieni väsymys. 
On ihana nyt keskittyä lapsiinkin kun saa olla ”vapaana” omassa kehossa. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan, mutta täydellistä on pitää omaa lasta sylissä ja touhuta esikoisen kanssa ilman raskauden tuomaa hidastavaa olemusta. 

Kuukauden ajan olen myös päässyt seuraamaan isosiskon vahvaa reagointia muuttuvaan elämäntilanteeseen, mustasukkaisuutta ja pelkoa tietysti omasta asemasta. On myös hienoa huomata, miten pikkuveli/vauva on jatkuvasti jutuissa mukana, yritetään leikkiä, hoitaa ja annetaan haleja, pusuja ja silityksiä. Kovimmat raivarit kohdistuvat lähinnä meihin vanhempiin ja sekin on täysin normaalia. Uhmaikä ja muuttunut elämäntilanne vaativat aikaa ja vanhempien kärsivällisyyttä. Välillä se on kovallakin koetuksella, mutta tämäkin vaihe on vaan elettävä ja turvallisuutta tuovat rajat asetettava.  Vaatii myös meiltä vanhemmilta hyvää yhteistyötä, joka on onneksi toiminut aina tosi hyvin. 

Vaikka joka päivä meinaa palaa pinna moneenkin otteeseen, silti sitä toisessa päässä vaakaa painaa vahva onnellisuuden tunne elämästä. Yhtä nopeasti kuin taaperon mielialat vaihtelevat, sitä itsekin turhautumisesta katsoo omia lapsia sydämet silmissä. 

Ensimmäinen kuukausi onkin pitänyt sisällään tunnepitoisia hetkiä laidasta laitaan. Mitään en silti vaihtaisi ja rakastan olla kahden lapsen äiti! 

4 Kommenttia

Paluu kentille äitinä

”Raskaana treenikentällä”– oli otsikko viikkoa ennen laskettua-aikaa Hs haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Nyt otsikko voisi olla ”Äitinä pelikentillä”, sillä pitkän odotuksen jälkeen, puolitoista viikkoa sitten, pääsin palaamaan kentille ja samalla pitkäaikainen unelma toteutui, kun oma pikkutytär oli katsomossa seuraamassa peliä. Koronan takia sarjan alku myöhästyi ja pelien määrää muutettiin kahdesta kierroksesta yhteen, mutta se ei ole haitannut yhtään. Palautumiselle on ollut enemmän aikaa ja ”kevyempi” sarja tekee vain mulle hyvää.
Edelleen kehon kanssa on tekemistä ja pyrin vahvistamaan niin tukilihaksia kun omaa fyysistä kuntoa.

Vas. kuva: HS

En ole ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka palaa takaisin kilpatasolle oman lajin pariin. Tokion Olympialaisissa oli ammattiurheilija-äitejä vaikka kuinka monta ja heistäkin mm. Kristiina Mäki, joka sai lapsensa vuoden alussa tykitti maansa (Tsekin) ennätysajan 1500m juoksussa. Ei ole tabu palata lapsen syntymän jälkeen kilpaurheilun tai huippu-urheilun pariin, mutta silti moni urheilija pohtii äidiksi tulemista tosi paljon.
Lapsen saaminen elämään muuttaa tietysti elämän prioriteetteja ja lapsen etu menee aina kaiken edelle, ja niin sen kuuluukin. Tämä ajatus tietysti mietityttää urheilijoita, koska varsinkin kun urheilu on leipätyö, joutuu sen eteen tekemään varsinkin ajallisia uhrauksia. Tukiverkoston merkitys on todella isossa roolissa, koska se mahdollistaa äidin työn urheilun parissa. Lisäksi eri lajien pariin on erilaiset vaatimukset palata, voi olla helpompi palata yksilölajin pariin, jolloin harjoittelu on helpompi aikatauluttaa lapsiperhe- arkeen sopivaksi kun taas joukkuelajeissa mennään täysin joukkueen harjoituskalenterin mukaan tai sitten, jos yksilölajissa joutuu paljon reissaamaan, voi haasteet olla hyvin erilaiset. Haasteilta ja järjestelyiltä ei varmasti välty kukaan, ne ovat vain jokaisessa lajissa erilaiset ja siihen yhdistettynä vielä kropan yksilöllinen palautuminen ja sen mukana tuomat haasteet.


Itselle helpotusta tuo jo ihan lajin marginaalisuus Suomessa. Rugbyssa harjoitusmäärät joukkueen kanssa ovat vähäiset ja oma pelaaminen on kuitenkin vain harrastus, jolloin pois jääminen on mahdollista. Oma tilanne ei ole mitenkään verrattavissa ammattiurheilijoihin. (Haluan tuoda tämän esille, ettei mun tapausta verrata ammattiurheilijoihin, koska sitä en ole.)

Kuva: Paulo Pannuzzo
Kuva: Paulo Pannuzzo

Isona kynnyksenä äitiyden ja urheilun yhdistämiseen pidän kuitenkin yhteiskunnan normeja. Äideille on tavallaan määritelty yhteiskunnassa tietyt ”tehtävät” ja ”odotukset”, kun poikkeat näistä ”normeista”, saat niskaasi valtavasti ihmettelyä, kommentointia ja arvostelua… Kyllä, vielä tänä päivänäkin, vaikka maailma onkin muuttunut paljon.
Toisaalta tulee myös arvostusta ja ihailua, siitä miten pystyy palaamaan lajin pariin ja miten upeisiin fyysisiin suorituksiin pystyy raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kuitenkaan moni äiti ei vaan jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten negatiivista kommentointia, näkemättä oikeesti kokonaiskuvaa ja mitä palautumisen eteen on tehty. Urheilijoille on helpointa siirtää koko ajatus perheen perustamisesta uran jälkeiseen elämään, jolloin ei tarvitse myöskään kantaa julkista painetta asiasta.

Olen itse tietoisesti jakanut materiaalia: omasta liikkumisesta raskauden aikana h-hetkeen saakka, synnytyksen jälkeistä palautumisesta sekä meidän perheen aktiivisesta elämästä, vaikka olen saanut myös okaakseni arvostelua. Koen, että tässä yhteiskunnassa on tarvetta; inspiraatiolle kohti aktiivisempaan ja terveellisempään elämään, niin kaikille vanhemmille sekä eritoten vielä urheilijoille tukea äitiyden ja urheilun yhdistämiseen.
En missään nimessä jaa omaa treenaamista sen takia, että haluisin osoittaa sormella äitejä tai vanhempia jotka eivät liiku tai luoda paineita jollekin palautua yhtä nopeasti kuin itse olen palautunut. Tähän yksilölliseen prosessiin vaikuttaa niin moni asia ja hienointa on, jos joku pystyy jotain vinkkejä tai inspiraatiota nappaamaan munkin julkaisuista.
Toisaalta saan myös teiltä viestejä siitä, miten…:

  • Ette ole uskaltaneet treenata raskauden aikana tai sen jälkeen, koska joku on tullut arvostelemaan teitä
  • Kun olette olleet jonkun mielestä ”liian hyvässä kunnossa” oleva äiti, niin teitä on haukutta itsekkäiksi äideiksi, jotka eivät ajattele kuin omaa ulkonäköä,
  • Kun ette ole muka keskittyneet lapseen kun vain treenaatte,
  • Tai joku kenen ammatti ei todellakaan liity raskauden aikaiseen liikuntaan, ravintoon tai synnytyksen jälkeiseen palautumiseen- Tulee teille kertomaan mitä saatte ja mitä ette saa tehdä…

Jo näissä kommenteissa löytyy monta syytä, miksi koen tärkeäksi tukea jokaista äitiä ja vanhempaa liikkumaan oma keho huomioiden yksilöllisesti niin kuin pystyy. Jatkamaan urheilua raskauden aikana, jos on normaali raskaus eikä lääkäri näe liikunnalle esteitä. Ja palaamaan oman lajin pariin, kun kehon palautumisprosessi sen sallii.

Työtä on vielä tehtävä, jotta asenteet muuttuisi, mutta jos luit tämän tekstin niin toivon, että jatkossa perustettaisiin väitteet tieteellisesti tutkituille faktoille ja keskityttäisiin kannustamaan kanssa vanhempia! Se, että me vanhemmat voimme fyysisesti ja henkisesti hyvin välittyy myös meidän lapsiin ja ympärillä oleviin ihmisiin <3

6 Kommenttia

Yli 7kk raskaudesta & synnytyksestä takana- miten olen palautunut?

Kirjoitin aiemmassa postauksessa synnytyksen (ja raskauden) fyysisestä palautumisesta löydät tekstin TÄSTÄ lisäksi edellisessä postauksessa avasin, miten olen saanut treenit pyörimään vauva-arjessa, teksti löytyy TÄSTÄ.
Nyt on kulunut jo 7 kk ja 3 viikkoa synnytyksestä joten tilanne on todella erilainen, kuin aiemmin. Koska mulle tämä oli ensimmäinen raskaus ja synnytys, ei ole mitään mihin voisin omaa palautumista verrata. Keneenkään toiseen en vertaa, koska kukaan ei ole täysin samanlainen, kenelläkään ei ole samanlaista liikuntahistoriaa tai täysin samanlaista raskautta ja synnytystä kuin mulla oli.
Olen varmaan jokaisessa postauksessa peräänkuuluttanut yksilöllisyyttä, mutta kirjoitetaan se vielä tähänkin. Jokainen palautuu yksilöllisestä ja palautumiseen vaikuttaa todella moni tekijä. Joku palautuu varmasti nopeammin kuin minä ja joku hitaammin, mutta oma keskittyminen pitäisi kaikilla olla vain siinä miten itse palautuu.

Palautumisesta synnytyksen jälkeen on vähän tullut puheenaihe, jonka kanssa pitäisi olla jotenkin extra- varuillaan. Olen huomannut, että jos palautuu hyvin ja nopeasti pitäisi olla hiljaa, ettei luo paineita muille ja taas hidas palautuminen ja jäljet kehossa ovat inspiroivaa ja sitä normaalia (Jollekin nämä on sanottu taas ihan toisinpäin).
Mun täytyy sanoa, että äitiys on inspiroivaa, naisen keho on inspiroiva! Miettikää oikeesti; kehon sisällä kasvaa pieni ihme, joka lopulta syntyy maailmaan niin kauniina ja valmiina.
Jokainen äiti palautuu kun on sen aika, kehossa tapahtuu monta korjausprosessia, joille on hyvä antaa aikaa. Paljon voi oman fyysisen- ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä, mutta ajan kanssa.
Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” kroppaa synnytyksen jälkeen, jokaisella koko raskaus, synnytys ja niistä palautumisen prosessi tapahtuu ihan omalla tavalla ja omaan tahtiin. Ja kyllä, jollekin voi jäädä arpia ja keho voi muuttua aiemmasta ulkoisesti tai/ja toimintakyvyllisesti, mutta kaikille ei jää arpia, eikä keho välttämättä muutu, vaan se palautuu ihan siihen missä se on ollut, ja systemaattisella kuntoutuksella ja sen jälkeisellä monipuolisella treenillä, kehosta voi saada vieläkin toimintakykyisemmän kuin se on koskaan ennen ollut.
Myös ikä, perintötekijät/geenit ja elämäntavat muokkaavat kehoamme elätyn elämän myötä, raskaus on pieni osa koko kokonaisuudesta.

Mulle on tullut isona yllätyksenä, että miten nopeasti keho on palautunut varsinkin monen leikkauksen jälkeen, tämä palautuminen on tuntunut huomattavasti luonnollisemmalta paranemisprosessilta keholle.
Julkaisin myös postauksen siitä, mitä parissa viikossa tapahtui kehossa synnytyksen jälkeen (löytyy TÄÄLTÄ), se vasta olikin erikoista aikaa. Keho ei ole koskaan tuntunut niin ”hassulta” kun se tuntui synnytyksen jälkeen.
Keskivartalo tuntui siltä, että kaikki lihakset olivat ihan sekaisin ja oli vähän hutera sekä löysä olo koko kehossa, ikäänkuin keho etsisi taas omaa paikkaansa, mutta jo kahdessa viikossa keskivartalo alkoi hyvin palautua takaisin ”kasaan” ja keskivartaloa pystyi kevyesti aktivoimaan. Viikko viikolta keho alkoi tuntua enemmän omalta ja keskivartalon tuki, rupesi löytymään.
Noin. 6 viikon jälkeen synnytyksestä kävin gynekologin tarkastuksessa ja äitiysfyssarilla, ja jo sillon oli tapahtunut paljon, vatsalihakset olivat spontaanisti palautuneet paikalleen. Ei erkaumaa, eikä kohdunlaskeumaa, vain hiukan löysä jännesauma vatsalihasten välissä, joka nyt oli täysin normaalia siinä vaiheessa palautumisprosessia. Liikunnalla ennen raskautta, raskauden aikana ja kevyellä harjoittelulla synnytyksen jälkeen oli todella paljon merkitystä myös siihen miten nopeasti itse palauduin, mutta on tietysti myös tilanteita, mihin ei voi itse vaikuttaa…myös itselläni.
(huom! jos epäilet, että sinulla on vatsalihasten erkaumaa: vatsa pömpöttää, eikä tunnu palautuvan, et pysty aktivoimaan keskivartaloa, virtsa karkailee, alaselkä kipeytyy…- hakeudu AINA äitiysfyssarin vastaanotolle, jotta saat aikaisin apua vaivoihin.)

Omalla kohdalla haastavinta on oikeestaan ollut raskauden- ja imetyksen aiheuttaman relaksiinihormonin määrä kehossa, joka löystyttää nivelsiteitä ja sidekudoksia. Mulla tämä on ilmennyt eniten hermokipuna lantion alueella ja kipuna polvissa, jotka jo vammahistorian takia, kipeytyvät helposti. Kuntoutusta ja fysiikkatreenejä on joutunut varioimaan nämä ongelmat huomioiden. Ja myös tästä syystä harjoittelulla on ollut iso merkitys oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon, ettei kipuja tulisi.

Viikko sitten, eli n. 7kk 2 vk synnytyksestä kävin viimeksi äitiysfyssarilla ja keho on palautunut hyvin. Vielä kun hormonaalinen puoli palautuu täysin imetyksen loputtua, on keho siinä pisteessä missä se oli ennen raskautta.
Kaikkien muiden fyysisten ominaisuuksien kehittäminen onkin nyt omissa käsissä, niin kestävyyden, nopeuden, voiman, liikkuvuuden, tasapainon, koordinaation jne… Kaikkia näitä olen ylläpitänyt läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen pyrkinyt treenaamaan asteittain kohti sitä kuntoa, mitä ne olivat ennen raskautta ja tietysti sen jälkeen vieläkin paremmaksi. Kentille paluu näyttää hyvältä, kunhan vain keho pysyy terveenä.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama, mikä se oli ennen raskautta vaikka paino onkin sama, mutta sekin tulee omaan tahtiin treenin myötä, keskityn itse enemmän siihen miten keho toimii kuin miltä se näyttää.
Voin kertoa, että melkein itku tuli kun kävin Urheilu Mehiläisellä äitiysfyssarin Anu Parantaisen vastaanotolla tsekkaamassa, miten kehon palautuminen on mennyt eteenpäin ja onko mahdollisuutta pelata tällä kaudella, ja häneltä tuli vihreää valoa viheriöille!
Olen tehnyt tosi paljon töitä oman palautumisen eteen, vaikka en pysty lapsen kanssa treenaamaan läheskään niin paljon kuin ennen treenasin, olen silti pystynyt olemaan aktiivinen, liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti, lisäksi treenit ovat nopeuttaneet huomattavasti omaa palautumista ja vienyt toimintakykyä eteenpäin. Aivan mielettömän hyvä fiilis!

Tasan 5 viikkoa kauden alkuun, toivottavasti pääsen sinne!

2 Kommenttia