Avainsana-arkisto: palautuminen synnytyksestä

***Julkaisu toteutettu kaupallisena yhteistyönä Felicitas Mehiläisen kanssa***

Vuosi vaihtui ja kohta omasta toisesta raskaudesta ja synnytyksestä on jo 5kk, mutta tässä tekstissä käsittelen palautumista vain 4kk ajalta. Jostain syystä olen myös miettinyt koko palautumista monesta näkökulmasta ja tämän tekstin viimeistely on ottanut aikansa, ja niin se, otti myös ensimmäisen raskauden jälkeen.
Vaikka itselle on täysin selvää, että jokaisen äidin palautuminen on yksilöllinen ja koko prosessiin vaikuttaa jo niin moni asia, niin silti ensimmäisen raskauden jälkeen huomasin, että äitien palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä on jotenkin tosi herkkä aihe, ja omiakin kokemuksia kertoessaan saa olla varuillaan, vaikkei pitäisi.
Omakohtaisia kokemuksia ei aina nähdä kyseisen henkilön yksilöllisenä palautumisena vaan jostain syystä äitien palautumisia verrataan keskenään. Jo media vertaa ja määrittelee ”oikeaa” ja ”väärää” palautumista: ”tältä näyttää oikeasti kaksi lasta synnyttäneen naisen keho.” Olisikin olemassa yksi keho, miltä kaikki näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sellaista ei vain ole. On olemassa vain jokaisen oma yksilöllinen keho ja jokaisen kehon yksilöllinen palautumisprosessi raskaudesta ja synnytyksestä. Eikä pidä unohtaa, että ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, ei ole vain fyysistä palautumista on myös psyykkinen palautuminen. Raskaus muuttaa kehoa mutta myös mieltä ja uusi elämä lapsen kanssa muuttaa elämää. Tässä tekstissä käsittelen enemmän fyysistä palautumista 4kk ajalta.

Täältä löydät fiilikset 1. Kuukauden jälkeen synnytyksestä: https://www.fitoona.com/ensimmainen-kuukausi-uuden-arjen-ymparilla/ ja tässä vielä tarina itse synnytyksestä: https://www.fitoona.com/raskauden-viimeinen-kolmannes-seka-synnytyskertomus%ef%bf%bc/ , jotta saat kokonaiskuvan juuri mun kokemuksista.

Synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa kävin Felicitas Mehiläisellä, Minna Tikkasella n. 8 Vk synnytyksen jälkeen. (6-12 vk synnytyksen jälkeen on sopiva väli). Ja äitiysfyssarilla n. 4kk kohdalla, kävin Anu Parantaisella, kenellä kävin myös ensimmäisen raskauden jälkeen. Molempia käyntejä suosittelen kaikille, mikäli haluaa tietää miten oma keho voi synnytyksen jälkeen ja miten palautuminen on edistynyt sekä saa myös tukea palautumisen edistämiseen.
On ihan ehdottoman tärkeää olla itse aktiivinen ja varata aika jälkitarkastukseen, joka pitää sisällään muutakin kuin keskustelun ja äitiysfyssarille. Kunnilla on hyvin pienet resussit ja vain erityisissä tapauksissa näihin ohjataan, kuitenkin jokainen synnyttänyt näitä tarvitsee. Myös liikunnanohjaus on suullista ja yleisten ohjeiden kertomista, eli mikäli haluat edetä yksilöllisen palautumisen mukaisesti niin siitäkin syystä äitiysfyssarille kannattaa mennä.

Lääkärin jälkitarkastus – piti sisällään hyvin kattavat tarkastukset. Sisätutkimuksessa tutkittiin kohdun palautuminen mm. ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, tutkittiin ettei ole kohdun laskeumaa, ultrattiin kohtu ja munasarjat, sekä tietysti katsottiin myös lantionpohjan palautuminen. Käytiin läpi myös yleisiä hyvinvointiin liittyviä asioita uudesta arjesta. Sekä mun kohdalla kontroloitiin raskausmyrkytykseen liittyviä asioita. Sain mm. lähetteen silmälääkäriin, koska musta piste ilmestyi vas. silmän näkökenttään synnytyksen jälkeen. Jokaiselle tutkimus pitää sisällään myös henkilökohtaisia tutkimuksia liittyen miten raskaus ja synnytys meni ja onko edelleen jotain tuntemuksia ja kiputiloja.

Äitiysfyssarin 1. käynti – Tutkittiin mm. että miten lantionpohjanlihakset olivat palautuneet, sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut. Käsiteltiin selkä- sekä vatsalihaksia jotka auttavat myös vatsalihasten rentouteen ja palautumiseen. Lisäksi puhuttiin tämän hetken harjoittelusta.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

Moni varoittaa, että toisen raskauden jälkeen ei palaudu ihan yhtä nopeasti kuin ensimmäisen, mutta sekin riippuu hyvin paljon siitä, että miten raskaus ja synnytys ovat menneet. Mun kohdalla palautuminen ja treeneihin palaaminen oli ihan vähän nopeampaa toisen raskauden jälkeen. Erona oli myös, että ensimmäisessä raskaudessa jouduttiin tekemään episiotomia, joka ei meinannut parantua ja aiheutti harjoittelulle rajoituksia. Toisessa raskaudessa taas raskausmyrkytys, 2l veren menetys -alhainen hemoglobiini ja verenpaineen korkeus aiheuttivat tarkkailua, mutta niistäkin palauduin yllättävän nopeasti. Ferritiini arvo on vieläkin matala ja sen nouseminen vie aikansa, mutta harjoitteluun se ei ole suoraan vaikuttanut. Outo tuntemus myös ensimmäisillä kuukausilla oli häntäluun arkuus. En voinut istua takakenossa ollenkaan- varsinkaan kovalla alustalla. Onneksi sekin meni itsestään ohi.

Kontrolikäynneillä sekä lääkärin, että äitiysfyssarin palaute oli tosi hyvää. Kehon palautumisprosessi oli kovassa vauhdissa, kaikki oli niin kuin pitääkin. Vielä vatsalihasten välinen jännesauma antaa periksi navan ympäriltä, joka pitää huomioida harjoittelussa, mutta erkaumaa ei ollut eikä kohdun laskeumaa. Vatsalihakset olivat kuitenkin kireämmät toisen raskauden jälkeen kuin ensimmäisen joten niitä käsiteltiin enemmän.
Miten huomioin jännesauman ”löysyyden” harjoittelussa– jokaisessa harjoituksessa on tärkeä ottaa ”vatsalihakset haltuun”- eli pitää napa kiinni selkärangassa, eikä päästään alaselkää notkolle tai antaa alavatsan pullahtaa liikkeiden aikana, eli liikkeet pitää vielä valita maltillisesti. Lisäksi maksimivoimatreenit alkavat vasta tulevaisuudessa. Keskivartalon pitää kestää kunnolla isot painot, jotta suoritus-ergonomia on puhdas eikä painetta tule esim. selän alueelle. Nyt keskitytäänkin parantamaan perus- ja kestovoimaa sekä tietysti kehonhallintaa ja liikkuvuutta.

Kehon paino palasi omaan optimaaliseen painoon nopeasti, ilman dieettejä, varsinkin kun raskauden lopussa raskausmyrkytyksen kerryttämä neste, lähti kehosta pois. Kummankaan raskauden jälkeen en ole laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi on palauttanut kehon myös siihen painoon, missä se oli ennen raskautta n. 1-2 kuukauden aikana. Molemmissa raskauksissa painoa tuli 13kg, ihme kyllä paino nousi lähes samaa tahtia. Toki huolehdin monipuolisesta ravinnosta, nesteytyksestä, fyysisestä aktiivisuudesta koko raskauden ajan kuten ennenkin sitä ja samat rutiinit jatkuu edelleen synnytyksen jälkeen. Lisäksi täys-imetän myös nyt ja se on lisännyt vähän energian sekä nesteytyksen tarvetta.

Imetys helpottaa lapsen ruokkimista mutta samalla tuo haasteita treenaamiseen. Lihaksista saa pitää ihan huolen, ettei vauva ”syö” niitäkin pois. Sama oli ensimmäisellä kerralla, tuntui, että sitä mukaa kun vauvaa imetti, myös tukilihakset lähtivät surkastumaan ja omalla ravinnolla sekä treeneillä oli tärkeä vaikutus, jotta sai pidettyä kehon vahvana. Lisäksi imetys ja relaksiinihormoni aiheuttavat löysyyttä side- ja nivelkudoksiin, joka täytyy huomioida harjoittelussa – juuri kehon kannattelussa.
Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen, vasta kun lopetin imetyksen lapsen ollessa 8.5 kk meni vielä kuukausi, että sain kropan jäntevyyden kunnolla takaisin. Samalla lähti rasituksen aiheuttamat kolotukset pois lonkista ja polvista.

Tämän hetken haasteet: Tällä hetkellä haastavinta on keskivartalon heikkous, vaikka paljon pystyy jo tekemään, niin suhteessa muihin lihasryhmiin keskivartalon lihakset väsyvät nopeiten. Lisäksi relaksiinihormonin vaikutukset näkee polvien lisäksi häpyliitoksessa ja lähentäjiin kohdistuvat treenit aiheuttavat välillä vihlovaa kipua. Painot pitää olla todella pienet ja liikkeiden hallittuja- lisäksi keskittyä ettei kompensoi lähentäjän voimaa muilla lihasryhmillä.

Onneksi raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on jo tuttua, niin turhautumiseen ei mene tällä kertaa niin paljon energiaa… ja aika monet vammat- varsinkin polvileikkaukset ovat myös jollain tasolla kasvattaneet kärsivällisyyttä. Palautuminen vaatii päivittäistä ja viikoittaista aktiivista kuntouttamista, joten jokainen tylsäkin liike, sarja ja toisto edistää sitä.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä jokaiselle samassa tilanteessa olevalle ja huikeeta uutta vuotta!

Seuraavassa tekstissä käsittelen omia kokemuksia äitiydestä, raskaudesta, liikunnasta ja meidän elämästä, tekstillä ei ole tarkoitus luoda kenellekään paineita, osoittaa ketään sormella tai tuomita, vaan kerron ihan omasta elämästä. Jos koet, että otat helposti paineita tai ärsyynnyt muiden äitien valinnoista tai tavoista toimia, jättäisin ehkä tekstin lukematta, sillä lisää stressiä ei kukaan kaipaa elämään <3

Miksi lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä… – Pakko sanoa, että monta kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen, monesti olen kaiken kumittanut, päättänyt, että en tätä julkaise, mutta silti aina joku tuo minut tämän aihepiirin pariin. Onko se loputon kyllästyminen tähän äitien väliseen naurettavaan vertailuun, mielensä pahoittamiseen sekä paineiden tuomisen -keskusteluun vai kenties ihan vain halu olla kaikkien niiden äitien tukena, jotka ovat valinneet oman tien olla äiti ja saavat ihme arvostelua ja kommenttia niskaansa. Taitaa syy tekstille kohdistua näihin kaikkiin…
Joka kerta, kun somessa törmään tähän äitien väliseen arvosteluun ihan muiden kuin itseni kanavissa, tulen taas koneen ääreen ja alan kirjoittamaan. Suutuspäissäni kirjoitan ensimmäiset lauseet, jonka jälkeen vedän hetken happea ja mietin omaa ulosantia uudelleen…

Vaikka teistä usein tuntuu, että mun avautumiset koskee vain sitä kuraa, mitä ”vaikuttajat” saavat niskaansa niin ei, saan tähän aiheeseen liittyen satoja viestejä ja kokemuksia siitä, mitä ihan jokainen äiti on saanut niskaansa. Raskauden aikana saama arvostelu, sekä synnytyksen jälkeen, joka saattaa vielä pitkään jatkua lapsen kasvaessa ja lasta kasvattaessa. Mistä tämä arvostelun ja kommentoimisen tarpeen ilmiö johtuu? – En oikeestaan osaa tähän vastata, mutta huomasin, että raskaana ja synnytyksen jälkeen, valintoja syynätään hyvin tarkkaan ja jotkut äidit etsimällä etsii toisistaan virheitä tai asioita, joihin puuttua.
Onko oikeesti niin, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, että on aikaa puuttua muiden tekemiseen vai tuoko oma kokemus raskaudesta ja äitiydestä niin vahvat tunteet pintaan, että koetaan olevamme ”äitiyden ammattilaisia” ja sen uhalla luulemme tietävämme, jopa alan ammattilaisia ja tieteellisiä tutkimuksia paremmin miten asiat kuuluisi tehdä. Tämä tietysti pelkkää omaa spekulointia… enkä todellista vastausta tiedä…

Mutta, koska itse en ole täydellinen äiti, olen äiti joka kehittyy äitiyteen päivä päivältä, olen äiti joka on valinnut oman rehellisen polun, olen äiti joka haluaa oppia omasta lapsesta enemmän, olla läsnä ja rakastava, mutta silti toteuttaa myös itseäni ja elää täyttä elämää, kerron nyt syvemmin omaa tarinaa tästä polusta…

Raskaaksi tuleminen oli unelmien täyttymys, se tunne täytti kaikki hyvänolon tunteet kehossa ja koin niin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta, mitä en ollut koskaan ennen kokenut.
Ensimmäinen raskaus, ei myöskään henkisesti ollut kauheen helppo. Sitä alitajunnassa stressasi vähän kaikkea, koska toivoi kaiken menevän todella hyvin. En ole koskaan ollut mikään stressaava tyyppi, mutta silti raskaana huomasin löytäväni itseni netin syövereistä mitä ihmeellisempien tieteellisten tutkimusten ja julkaisujen sivuilta aina jos puhuttiin raskaudesta liittyen mihin tahansa asiaan.
Vaikka kuulun itse liikunnanalan-ammattilaisiin, tiesin tasan tarkkaan tieteelliset tutkimukset liikunnasta raskauden aikana, milloin liikunnan tulisi lopettaa ja vaiheet miten liikuntaa tulee muuttaa sekä lajit mitä ei tulisi harrastaa, kertasin kaiken tämänkin vielä varmuuden vuoksi, jos sitä kuitenkin olisin jotain unohtanut, ettei vaan sitä tekisi omalla lapselle hallaa.
Silti oman urheilutaustan ja ammattini puolesta sain kuulla, että raskaana ei saisi kuin kävellä. Tuntui siis aivan absurdilta, että edelleen vaikka luotettavista lähteistä löytyy tietoa liikunnasta raskauden aikana ja miten samat suositukset pätevät ihan raskaana oleviin kuin kaikkiin muihinkin, niin jotkut tulevat kiven kovaan väittämään, miten raskaana tulee vain levätä ja korkeintaan kävellä sekä kertomaan, että mitä kaikkea voi sikiölle tapahtua jos treenaa. Osasin tietysti itse siirtää kommentit toisesta korvasta ulos, mutta monien teidänkin kanssa jutelleena, olen kuullut miten paljon tällaiset kommentit ja varoittelut ovat vaikuttaneet siihen, että moni äiti lopettaa liikunnan eikä uskalla liikkua. On tietysti ihan eri asia, jos kyseessä on riskiraskaus, liikunta aiheuttaa oireita, jotka eivät ole normaaleja ja lääkäri kieltää liikunnan, mutta tämän luulisi jokaisen tajuavan ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita.

Mainitaan silti. On siis myös raskauksia, joiden aikana äiti ei pysty liikkumaan, sekin on normaalia. Itseasiassa jokainen raskaus on niin erilainen, että raskauden edetessä täytyy myös hyvin vahvasti tutkia omaa kehoa ja tuntemuksia ja puhua ammattilaisen kanssa, jos mitä tahansa huolia herää. Jollekin ei herää mitään huolia, ei ole mitään tuntemuksia jotka rajoittaisivat liikuntaa ja läpi raskauden synnytykseen asti voi harrastaa liikuntaa. Ja on raskauksia jossa hyvinkin alussa joutuu liikuntaa rajoittamaan, jopa jättämään kaiken liian kuormittavan pois. Kumpikaan näistä ei ole väärin, päin vastoin ei ole yhtä normaalia raskautta.

Itse alkuraskauden olotilan vaihtelun jälkeen pystyin hyvin harjoittelemaan läpi raskauden synnytykseen asti. Koin raskauden edetessä, että rajoituksia harjoitteluun tuli jatkuvasti lisää, vauhtia piti hidastaa ja päivä päivältä sain muuttaa omaa harjoittelua siihen, mihin keho pystyi. Myös päivien välillä oli tosi paljon eroa, joskus pystyi ongelmitta liikkumaan ja joskus joutui tosi paljon muuttamaan omaa treeniä.
Siihen, että miten treenasin raskauden aikana vaikutti hyvin paljon oma kilpaurheilu/lajitausta, mitä olin tehnyt ennen raskautta koko elämäni, harjoitteluun vaikutti aikaisemmat vammat ja leikkaukset, jotka piti huomioida koska kehonpaino ja löystyvät nivelet- ja sidekudokset aiheuttivat haasteita mm. polvissa sekä erkaantuvat vatsalihakset ja kehon muuttuva painopiste lisäsivät kuormaa alaselässä, jossa itselläni on ollut aiemmin nikamalaskeuman, välilevynpullistuman ja välilevytyrän kanssa haasteita. Lisäksi harjoitteluun vaikutti raskauden eteneminen ja jokaisen hetken muutokset kehossa.

Liikunta muuttui jatkuvasti läpi raskauden niin kuin kuuluukin ja liikunta auttoi myös pitämään vireystilan ylhäällä, sillä nukkuminen oli itselleni raskauden aikana todella haastavaa. En mennyt silti liikkumaan vaan koska tieteelliset tutkimukset puoltavat sen puolesta, että liikunta edistää terveyttä läpi raskauden, valmistaa synnytykseen ja siitä palautumiseen. Liikuin raskaana, niin kuin olen aina liikkunut koska mä vaan henkilökohtaisesti nautin siitä niin paljon, ja se on iso osa mun elämää, elämäntapaa sekä ammattia. Koskaan en ole kokenut sitä pakkopullaksi.

Synnytys oli pitkä ja raskas, niin kuin se tuppaa olemaan. Mutta palautuminen lähti hyvin käyntiin ja koko sen ison ponnistuksen jälkeen tuntui, että keho huusi liikuntaa. Alussa täytyi tietysti aloittaa tosi rauhallisesti, lantionpohjan aktivointia, vatsalihasten tunnustelua, vaunukävelyjä, niska-hartaseudun sekä rintarangan liikkuvuutta, näillä lähdin liikkeelle. Päivä päivältä tuntui paremmalta ja oikein tunsin miten keho rupesin palautumaan hitaasti, mutta varmasti. Episiotomia oli oikeestaan alussa ensimmäiset 6vk isoin hidaste kaikelle, mutta pahimmat kivut oli istuessaan ja muutenkin paikallaan, pieni liikkuminen helpotti siihenkin kipuun. Lisäksi pelkkä istuminen ja maakaminen sohvalla lisäsi vaan kehon jumeja ja mulle henkilökohtaisesti se ei vaan toimi, alan voimaan huonosti. Selkää alkaa kolottamaan ja tuntuu ettei veri kierrä.
Lähdin kuitenkin hyvin systemaattisesti kuntouttamaan kehoa, tekemään systemaattisia harjoitteita, mutta progressiivisesti. Kävin gynekologilla 6 vk synnytyksen jälkeen laajoissa tarkastuksissa, sekä äitiysfyssarilla, jossa oikeestaan tutkittiin ihan kaikki. Tiesin tasan tarkkaan missä kohdun, lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen meni. Näiden tietojen avulla pystyin suunnittelemaan harjoittelun niin, että se veisi omaa kuntoutumista eteenpäin. Tässäkin on hyvä huomioida, että ammattini sekä kilpaurheilun takia, halusin kuntoutua systemaattisesti ja nähdä sen vaivan ja ajan sen eteen. Tämäkään ei missään nimessä ole pakollista, mutta jokaiselle mahdollista. Myös ammattilaisten seurannassa kuten äitiysfyssarilla ja gynekologilla suosittelen ihan jokaista käymään.

Olen itse myös oman ammatin takia hyvin kiinnostunut raskaudesta, synnytyksestä ja niiden palautumisprosessista. Oma kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja palautumisesta on kehittänyt myös omaa ammattitaitoa. Ja voin sanoa, että tämä kokemus on ollut ihan mieletön!

Jos mennään taas kommentti-keskusteluun, niin kyllä synnytyksen jälkeen osan mielestä palauduin liian nopeasti, painoni tippui liian nopeasti, aloitin juoksun liian nopeasti, en olisi saanut tehdä edes liikkuvuutta yläkropalle koska kuulemma loin paineita muille äideille. Loin paineita koska vatsalihakset näkyivät liian nopeasti… vaikka niiden hermotus ja voimatasot olivat ihan olemattomat, eikä ne mihinkään katoa jos ne on kouluikäisestä asti näkynyt. Tyysti mun ulkonäkö oli se syy, miksi jotkut kokivat tarpeen tulla arvostelmaan. Mua mm. syyllistettiin liian nopeasta laihduttamisesta, joka vaikuttaa äidin maidon laatuun epäpuhtauksin, vaikka en ollut päivääkään laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi ja imetys toivat nopeasti kehon samaan painoon mikä se oli ollut aiemmin. Silti siinä hetkessä en ollut toimintakyvyllisesti lähelläkään ”minä”, en pystynyt mihinkään samaan kun ennen, menetin paljon tukilihaksia ja kamppailin kovien polvikipujen kanssa.
Koen omaavani hyvän itsetunnon, jonka olen vuosien varrella työstänyt tähän pisteeseen, silti raskaus, synnytys ja sen hetken kehon tuntemus sai mussakin aikaan ärsytystä omasta kehosta ja toimintakyvystä. Vaikka kaikkein tärkeintä oli se oma terve lapsi, silti mulle tuli vahva fiilis, että haluan oman terveyden ja toimintakyvyn takaisin.

Kommentit paineiden luomisesta tuntui suoraan sanoen järkyttävältä syyllistämiseltä. – Miksi en saisi palautua, niin kuin palauduin, miksi en saisi jakaa kokemuksia niin kuin koin, tai näyttää siltä kun näytin. Tätä en voinut ymmärtää. Enkä ymmärrä edelleenkään, kun huomaan, että samat kommentit kohdistuvat jokaiseen varsinkin jos näytät ”ulkoisesti” jonkun mielestä palautuneelta. Vaikka sisäisesti keho on isossa myllerryksessä ja se tärkein, eli mieli- sen palautumisessa voi kestää kaikista pisimpään.

Tavoitteeni synnytyksen jälkeen (marraskuu 20) oli päästä seuraavana kesänä takaisin rugbykentille, ja sinne pääsinkin. Tein ihan valtavan duunin kehollisesti siihen pisteeseen ja samalla toteutin ison unelman olla äiti ja urheilija, oma lapsi katsomossa. Silti en odota, että kenenkään muun äidin täytyisi näin tehdä.
Äitinä pidän lasta mukana meidän perheen tapahtumissa, kuten myös treeneissä ja treenikentillä. Haluan kasvattaa ja näyttää suuntaa liikunnalliseen elämään, jossa nautitaan ja pidetään hauskaa liikunnan parissa.

Kommentointiin liittyen… en jaksa välittää negatiivisista kommenteista, mitkä muhun kohdistuvat. Oli sitten kyseessä raskauden aikainen liikunta, synnytyksestä palautuminen tai siihen millainen äiti olen. Tiedän, että teen parhaani ja lapsi on aina etusijalla. Tiedän myös, ettei kukaan joka ei elä toisen elämää pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa tai oikeestaan samaistua yhtään mihinkään. Miksi sitten avaudun edelleen tästä aiheesta… en halua, että kukaan teistä enää antaa minkäänlaista painoarvoa samantyyppiselle arvostelulle ja kommenteille. Toivoisin, että jokaisen raskaana olevan annetaan liikkua tavallaan, annetaan synnyttäneen äidin palautua ilman ylimääräistä kommentointia suuntaan tai toiseen ja annetaan jokaisen äidin kasvattaa oma lapsi tavallaan.
Keskitytään olemaan tukiverkko, kannustetaan ja tuetaan toisia äitejä, ymmärretään, että äitiys ei ole yksi polku ja tapoja olla äiti on monia. Sekä annetaan ammattilaisten hoitaa myös tonttinsa mm. liikuntaohjeissa raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville.

Nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut…
Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen eteen ja nopeuttaakseni sitä koko raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan, mutta moni asia tapahtuu kehossa rauhassa omaan tahtiin ja näitä prosesseja on ollut hienoa seurata vierestä. Lisäksi olen huomannut, että mitä enemmän tulee elettyjä vuosia, saatua tuki- ja liikuntaelinvammoja urheilussa ja tietysti koettua myös raskauden tyyppisiä prosesseja kehossa- niin sitä enemmän saa kehosta ja sen terveydestä pitää huolen. Ihan itsestään ei terveys pysy yllä.

Yks unelma kuitenkin toteutui heinäkuussa kun palasin kentille äitinä. Oma lapsi oli katsomassa peliä, vaikka ei sieltä vielä kannustushuudot kentälle raikuneet. Sivurajalla kipittävä lapsi sai sitäkin enemmän onnellisen hymyn omille kasvoille. Myönnän, että henkilökohtaisesti tuntui tosi upealta palata raskauden ja synnytyksen jälkeen kentille, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tabu, niin silti monesti lopetetaan kilpaurheilu lasten takia, vaikka ei välttämättä tarvitsisi. Vaikka olen nähnyt monia äitejä palaavan oman lajin pariin, silti sen mahdollisuutta mietin myös omalla kohdalla.

Kauteen valmistautuminen oli Uudenmaan sisäpuolella vähän erilainen, johtuen Koronan rajoituksista. Yhteisiä harjoituksia joukkueen kanssa päästiin treenaamaan vasta kuusi viikkoa ennen sarjan alkua, joka on todella vähän. Valitettavan paljon tuli isompia loukkaantumisia, yksi syy voi hyvinkin olla myös vähäiset lajitreenimäärät ennen kautta ja tietysti mukana on aina huonoa tuuria.
Kausi päättyi tänä vuonna hopeaan ja Tampereelle ansaitusti Suomen mestaruus. Yleensä olen todella huono häviämään, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Tällä hetkellä ajatukset eivät ole kertaakaan edes käyneet hopeamitalissa vaan lähinnä omassa terveydessä. Ottelun toisen erän aikana sain kovan tällin päähän taklaustilanteessa- jossa päät iskeytyivät yhteen. Tilannetta en viitsi sen enempää avata, mutta kaikki päähän kohdistuneet iskut on syytä ottaa vakavasti.
Moni luulee, että rugbyssa tälläiset tilanteet ovat tosi yleisiä, mutta itselle ei tule näiden viiden vuoden aikana mieleen yhtäkään tilannetta omista peleistä, että jollekin olisi käynyt vastaavaa. Kontakti on todella tarkkaan määriteltyä ja vaarallisista sääntöjen vastaisista tilanteista saa todella helposti kortin, jäähyn sekä pelikieltoa, joten niitä tapahtuu harvoin eivätkä lähes koskaan ole tahallisia.
Olen työni puolesta työskennellyt myös urheilijoiden aivovammojen/aivotärähdysten kuntoutuksen tukena ja päässyt seuraamaan läheltä kyseisiä tapauksia, joten suhtaudun myös omaan tälliin samalla ajatuksella. Vaikka tilanne tällä hetkellä näyttää hyvältä ja siltä, että olen selvinnyt säikähdyksellä, niin edelleen maltilla takaisin treenien pariin, sekä seuranta neurologilla sekä päävamma-kuntoutus-puolella, jotka ymmärtävät päähän kohdistuneiden iskujen mahdolliset terveydelliset haitat ja haasteet.
Kyseisestä aiheesta olen myös tehnyt muutama vuosi sitten podcastin, löydät sen täältä!
Seuraavat viikot mun osalta mennäänkin todella rauhallisesti ja asteittain palaan harjoitteluun, jos mitään muutoksia voinnissa ei tapahdu.

Kausi oli kuitenkin kaikin puolin ihan mahtava, vaikka pelejä oli normaaliin nähden vähän. Oli siistiä palata takaisin kentille äitinä ja toivon mukaan kannustaa myös muita urheilijoita lapsihaaveiden pariin kesken urheiluvuosien tai lapsien jälkeen palaamaan oman lajin pariin, jos vielä intohimoa riittää.
Kilpaurheiluvuodet ovat hyvin lyhyt aika elämästä ja olen itse miettinyt, että en halua myöskään jäädä liikaa katsomaan elämää taaksepäin ja jossitella asioita, mitä olen jättänyt tekemättä. Kilpaurheilun voi koska tahansa lopettaa, jos se ei enää tunnu hyvältä, joten niin kauan kun terveys sallii ja intoa riittää niin kilpaurheilu pysyy elämässä.

Kiitos Helsinki Rugby Club sekä kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet vuodesta toiseen mun matkassa mukana mm pitkäaikaisista kumppaneista: Under Armour, Fitnesstukku, Stadium, Nocco, Barebells, Helsingin Hieronta-Akatemia, UrheiluMehiläinen, Fressi… <3

Eli täällä on kaikki ihan hyvin! Pahimmat tällin aiheuttamat oireet selätetty ja hyvin rauhassa otetaan toistaiseksi!

(Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Urheilu Mehiläisen kanssa) 

Heti alkuun haluan muistuttaa, että kehon palautumisprosessi on erittäin yksilöllistä, mihin vaikuttaa monet tekijät. Kuten esim. jokaisen geenit, aika ennen raskautta, raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen tekeminen. Lisäksi kehon oma korjausprosessi vie aikaa, mutta sekin tapahtuu kaikilla yksilölliseen tahtiin. 

Ohjeet synnytyksestä palautumiseen on usein keskiarvoja tai viitearvoja, eivätkä ne tarkoita, että siinä ajassa jonkun täytyy olla palautunut tai, että sitä ennen ei voisi olla palautunut. 

Raskaus jo itsessään tuo haasteita monille fyysiseen terveyteen. Kehon painopiste muuttuu, lihakset menevät jumiin, kehonhallinta vaikeutuu, löystyvät nivelet ja sidekudokset vaikeuttavat liikkumista, painonnousu lisää kuormittavuutta niveliin, pahoinvointi ja univaikeudet voivat vaikuttaa yleiseen vireystilaan. Tähän kaikkeen vielä lisänä synnytys isona ponnistuksena keholle! Kaikki tämä rasittaa kehoa ja palautumiselle kannattaa antaa aikaa. 

Kehon muutokset raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ovat monille arka aihe, ja tuntuu, että palautumisesta stressataan, vaikka ei olisi tarvetta. Naisen keho on luotu raskauteen, synnytykseen ja synnytyksestä palautumiseen. 
Palautuminen ei kuitenkaan tarkoita muutamaa viikkoa vaan kuukausia ja on myös olemassa riskejä ja komplikaatioita, jotka voivat aiheuttaa vaikeitakin haasteita palautumiseen. 
Jollekin saattaa myös tulla yllätyksenä, että miten nopeasti keho voi palautua takaisin siihen, mitä se on ollut, eikä pidä myöskään ajatella, että jokaisessa raskaudessa ilmenee haasteita ja komplikaatioita. 

Vaikka keho korjaantuu pitkälti itsestään, on myös paljon asioita mitä jokainen voi tehdä, jotta keho palautuisi nopeammin ja olisi entistä vahvempi. 
Se, että huolehditaan omasta hyvinvoinnista: liikutaan ja ollaan aktiivisia, syödään monipuolisesti, huolehditaan riittävästä nesteytyksestä ja panostetaan hyvään lepoon ja kehonhuoltoon, parantavat kaikki nämä sitä, miten meidän keho palautuu kokonaisvaltaisesti raskaudesta ja synnytyksestä. 

Se, että milloin tulisi aloittaa liikkumaan onkin jokaisen henkilökohtainen asia. Liikunnan vaikutukset palautumiseen ja hyvinvointiin ovat kiistattomat, mutta se milloin ja miten kannattaa lähteä liikkeelle on täysin yksilöllistä. Jollekin paras on alkuun aloittaa rauhallisilla vaunulenkeillä ja terveellisellä ruokavaliolla, toiselle paras alku on liikkuvuutta parantavat liikkeet sekä lantionpohjan aktivointi ja joku voi jo hyvin varhain aloittaa lihaskunnon ja raskaamman harjoittelun. Jo tästä syystä oman raskauden, synnytyksen tai niistä palautumisen vertailu muihin on täysin turhaa ja tarpeetonta. Eikä missään nimessä kannata ottaa paineita, siitä mitä joku muu pystyy tekemään, kun emme koskaan tiedä muiden taustoja ja kaikista tärkein olisi vain keskittyä oman hyvinvoinnin parantamiseen. 

On olemassa paljon hyviä asiantuntijoita, jotka osaavat myös auttaa, mikäli raskauden aikainen liikkuminen tai esimerkiksi synnytyksestä palautuminen mietityttävät. Vastaanotolle voi mennä, vaikka mitään isompaa ongelmaa ei olisikaan. Jos esim. haluat tietää; missä oma palautuminen menee, liikutko oikein, missä kunnossa lantionpohjan lihakset ovat tai onko vatsalihasten erkaumaa tai kohdun laskeumaa. 
Huomaan itse, että vaikka työskentelen myös raskaana olevien ja synnytyksestä palautuvien kanssa valmentajan roolissa, haluan silti itsekin tietää miten oma palautuminen ja kuntoutus etenevät ja tästä syystä menin synnytyksen jälkeen Mehiläiselle, lääkärille synnytyksen jälkitarkastukseen ja äitiysfyssarille.

Seuraavaksi haluankin kertoa omasta palautumisestani, eli tämä ei missään nimessä tarkoita, että jokaisen täytyy palautua samalla tavalla; 

Liikuin koko raskauden ajan, oikeastaan ihan synnytykseen asti. Kevensin tahtia asteittain raskauden edetessä ja oikeastaan kaikki harjoitukset mitä tein, meni täysin kehoa kuunnellen, mitään ennätyksiä en yrittänyt paukuttaa. Jos huomasin, että joku liike ei enää tunnu hyvältä, jätin sen pois ja muokkasin omaa treenaamista. Aika moni liike oli muutettavissa ja vaikka esim. kyykkyjä pystyi tekemään ihan loppuun asti muutamalla erilaisella variaatiolla. (Kyykyn otin esimerkiksi, koska todella moni luulee, että se täytyy jättää raskauden aikana kokonaan pois.)
Mitään supistuksia treenit eivät missään vaiheessa aiheuttaneet (jos aiheuttavat on syytä ottaa iisimmin ja esim. keventää treeniä), mutta raskauden alkupuolella voimatreenit aiheuttivat päänsärkyä vähänkin, jos pinnistin, joten alussa joutui melkein enemmän rajoittamaan treenejä, kun keskiraskaudessa ja lopussa. 
Lisäksi raskauden aikana oli alussa vähän heikkoa oloa ja koko raskauden ajan väsymystä sekä aina välillä tuntemuksia alaselässä sekä lantiossa. Mutta joka kerta liikunta paransi niin tuntemuksia kehossa kuin vireystilassa.  (Haluan kuitenkin muistuttaa, että jos raskaana ollessa treenaamisesta tulee mitä tahansa oireita, on kaikki oireet otettava vakavasti ja mahdollisesti ottaa yhteys lääkäriin).

Synnytys oli pitkä, mutta meni kaikin puolin hyvin. Episiotomia oli oikeastaan ehkä isoin juttu, mikä vaikutti omaan palautumiseen. Alussa oli hankala istua ja välillä myös kävely oli haastavaa, silti ihan oman kehon paranemisen takia lähdin heti synnytyksen jälkeen liikkeelle. Kun päästiin kotiin sairaalasta, aloitin rauhalliset vaunulenkit 20 minuutista, ja joka kerta lisäsin 5 minuuttia lisää. Viisi päivää synnytyksestä rupesin tekemään enemmän avaavia ja aktivoivia liikkeitä, painottuen yläkroppaan ja tosi rauhallisesti alakropan liikkeitä, mitä haavan kanssa pystyin tekemään. Keskivartaloa aloin lähinnä tunnustella ja aktivoida ihan paikallaan ollessa, mutta lantionpohjaa aloin aktiovimaan jo perhehuoneessa synnytyksen jälkeen. 

Kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen kävin Mehiläisellä aluksi lääkärillä & gynekologilla Tuuli Soinilla, joka teki hyvin kattavat tarkastukset. Kävi mm. läpi kohdun paranemisen, ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, katsoi ettei ole kohdun laskeumaa, tarkisti episiotomiahaavan parantumisen, ultrasi kohdun ja munasarjat sekä tietysti katsoi myös lantionpohjan palautumisen. Ja siis teki todella laajat tutkimukset, voi olla, että en tässä ole edes osannut maininnut kaikkea. Mun kohdalla myös episiotomiahaavan paranemista edesautettiin penslaamalla lääkeaineella.  
(Täältä löydät vielä lisätietoa jälkitarkastuksesta Mehiläisellä: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen/jalkitarkastus)
Suosittelen, jokaisen käymään kunnon tutkimuksissa synnytyksen jälkeen, pelkkä keskustelu lääkärin kanssa ei välttämättä ole riittävä varsinkaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Kävin myös kunnallisella puolella ja siellä resurssit ovat toki pienemmät ja laajemmat tutkimukset tehdään vain tarpeen mukaan. 

Muutama päivä gynekologin tarkastuksen jälkeen menin Mehiläisen äitiysfyssari Anu Parantaiselle (eli noin 6vk synnytyksestä). Mulle oli alusta asti ihan selvä juttu, että mitä nopeammin haluan palata treenien pariin ja takaisin pelaamaan on äitiysfyssarilla käynti ihan pakollinen, mutta suosittelen, että ihan jokainen kävisi jokaisen synnytyksen jälkeen sekä mahdollisesti myös raskauden aikana äiitiysfyssarilla.

”Äitiysfysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on erikoistunut raskausajan liikuntaan, raskausajan kiputiloihin ja synnytykseen valmistautumiseen. Lisäksi äitiysfysioterapeutilla on vahva osaaminen synnytyksestä palautumisesta, kuten vatsalihasten erkauman kuntouttamisesta, lantionpohjan toimintahäiriöistä, sektio- ja episiotomia- arpienhoidosta sekä äidin ergonomiasta vauva- ja pikkulapsiaikana. ”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.286-288. Vk- Kustannus.)

Käynnin aikana tutkittiin mm. että miten mun lantionpohja oli palautunut sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut jne… 
Mulla palautuminen synnytyksen jälkeen oli onnekseni ollut tosi nopeaa, ei ollut kohdun laskeumaa, vatsalihasten erkaumaa, lantionpohja oli hyvin palautunut ja sen aktivoiminen ei myöskään tuottanut ongelmia. Jännesauma oli vielä osittain normaalia elastisempi, joka nyt 6 viikkoa synnytyksestä oli tietysti täysin normaalia. 
Kiinnostavinta käynnissä oli kuitenkin laajentaa myös omaa tietämystä sekä tuntemusta lantionpohjanlihaksista ja niiden aktivoinnista, sekä huomata ultran avulla, miten esim. kyykkyyn meno vaikutti lantionpohjanlihaksiin ja pystyinkö pitämään lihakset tiukkana. 
Kaikki tutkimukset antoivat myös palautetta siitä, että miten sinä hetkenä olisi järkevintä treenata ja mitä ei vielä kannata tehdä. Aina ei myöskään kehontuntemus kerro kaikkea, vaikka joku liike tuntuisi hyvältä, se ei välttämättä tarkoita sitä, että sitä kannattaa tehdä. 
Käynnillä saat oikeasti tietoa, miten keho on palautunut synnytyksestä ja miten voit edistää omaa palautumista. Jos treenaaminen mietityttää niin myös siihen saat vastauksen. Omasta kehosta kannattaa olla kiinnostunut ja on paljon vaivoja, mihin saa apua eikä niiden kanssa tarvitse elää. Ehkä yleisin vaiva synnytyksen jälkeen, mitä kuulee; monta vuotta synnytyksen jälkeen hyppiessä tulee pissa housuun… niin tähänkin vaivaan on saatavilla apua ja suurimmassa osassa tapauksista tästäkin vaivasta pääsee täysin eroon. 

Jotta termit vielä aukeavat niin… 

Vatsalihasten erkauma: 

”Suorien vatsalihasten erkauma tarkoittaa suorien vatsalihasrunkojen etäisyyttä toisistaan. Erkaumassa kaikkien kolmen vatsalihasten lihaskalvoista muodostunut lihasrunkoja yhdistävä jännesauma, linea alba löystyy, yleensä yksilöllisten sidekudosominaisuuksien sekä hormonaalisten tai fyysisten tekijöiden vaikutuksesta. 
Erkaumalle altistavia tekijöitä ovat mm: perimä, raskaudet, alueen leikkaukset- tai vammat, ylipaino, fyysisesti raskas työ, ummetus, vaihdevuodet. 

Raskauden loppuvaiheessa erkauma on n. 4-8 cm luokkaa ja palautuu synnytystä edeltävälle tasolle keskimäärin vuodessa. 

Linea alba on uusiutuva sidekudosrakenne, joka tarvitsee vahvistuakseen jatkuvaa ja kohtuullista kuormitusta. 
Erkaumaa voi nähdä vatsalihasten keskilinjan pullistumisena esim. kun teet istumaannousua, jolloin keskivartalon hallinta heikkenee ja selän rakenteet ylikuormittuvat helposti. 
Vatsanpeitteiden tyrä on eriasia, kun vatsalihasten erkauma.”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.256-260. Vk- Kustannus.)

Lantionpohjan lihakset: 

”Lantionpohjan lihaksisto on luiden lantiorenkaan sisälle muodostuva joustava ja monikerroksinen lihasten sekä lihaskalvojen kokonaisuus. 
Lantionpohja yhdistää keskivartalon ja alaraajojen toiminnan sekä on yhteydessä rakenteellisesti ja toiminnallisesti hengityksen kanssa. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat sisäelimiä alhaaltapäin ja huolehtii virtsaamisen sekä ulostamisen säätelystä sekä seksuaalitoiminnoista.”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.52- 59. Vk- Kustannus.)

Nyt kun synnytyksestä on kulunut reilut 3 kuukautta, keho tuntuu tosi hyvältä, mutta toki edelleen on heikkouksia, joiden eteen teen päivittäin töitä. Suurimmat heikkoudet ovat keskivartalon, lähentäjien ja takareisien alueella. 
Ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen rupesin jo rohkeammin treenaamaan, mutta edelleen kyseessä on kuntoutuminen ja oma treenaaminen on hyvin paljon kehon vahvistamista avaavilla ja aktivoivilla liikkeillä. En tee maksimivoimaa tai maksimisuorituksia. Teen paljon kokonaisvaltaisia perusvoimaliikkeitä, jotka pitävät sisällään myös kehonhallintaa ja tasapainoa. Lisäksi tietysti teen eristäviä lihaskuntoliikkeitä ja panostan varsinkin keskivartaloliikkeisiin sekä lantionpohjan harjoitteluun. Kaiken tämän lisäksi harjoittelen peruskestävyyttä juosten ja pyöräillen. (Toivottavasti saisin myös hiihdon tähän komboon mukaan) 
Olen itse palanut sellaisiin harjoituksiin ja harjoitteisiin mitä olen tehnyt jo ennen raskautta ja raskauden aikana, en tee harjoituksia, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt tai kokeile nyt omia rajoja. 

Myös juoksemisesta kannattaa jokaisen yksilöllisesti jutella lääkärin ja äitiysfyssarin kanssa. Jos on juossut paljon ennen raskautta ja raskauden aikana sekä keho on palautunut hyvin, voi juoksemisenkin mahdollisesti aloittaa aiemmin, kuin sitä yleensä suositellaan, sama pätee kaikkeen muuhunkin harjoitteluun ja yksittäisiin liikkeisiin. 
Jos ennen raskautta tai raskauden aikana ei ole liikkunut, niin synnytykseen jälkeen on syytä aloittaa todella varovaisesti. Mitään ”äkkiä kuntoon” kuuria en suosittele koskaan, enkä varsinkaan synnytyksen jälkeen. Anna keholle aikaa palautua, mutta hyvä on pitää mielessä, että järkevä ja progressiivinen harjoittelu edistävät myös palautumista.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

Loppuun haluan vielä sanoa, että hyödynnä ammattilaisten apua, ettei monta vuotta myöhemmin tarvitse harmitella, kun edelleen kärsii vaivoista, joiden eteen olisi voinut heti tehdä jotain, mikä auttaa.